Työtä, objekteja ja tonttuilua

Joulunalusviikon opetin ryhmääni joka päivä. Tiistaina aloitimme Suomen mestari 1 -kirjan viimeisen kappaleen, jonka teemana on työ ja opiskelu. Perehdyimme tekstiin kollegalta saamani tehtäväkokonaisuuden avulla. Hän oli käynyt koulutuksen Oppimista tukevasta arvioinnista ja koulutuksen aikana jokainen teki yhden tehtäväkokonaisuuden menetelmää soveltaen. Tuotoksista saavat nauttia osallistujien kollegatkin. Metodi vaikuttaa hyvältä ja mielenkiintoiselta ja olenkin yrittänyt silloin tällöin soveltaa sitä muihinkin teksteihin. 

Opiskelijat työskentelivät pareittain. Sanakirjan ja puhelimen käyttö oli ensi alkuun kiellettyä. Tarkoituksena on huomata, miten muillakin keinoilla pystyy ymmärtämään uutta tekstiä. Sanakirja ei aina ole opiskelijan paras kaveri, joskus se voi olla toinen opiskelija. 

Ensin katsottiin tekstin otsikko ja kuvat ja pääteltiin niistä, mistä tekstissä on kysymys. Sen jälkeen jokainen luki tekstin itsekseen ilman sanakirjaa ja arvioi, kuinka paljon ymmärsi tekstistä (vaihtoehtoina 0-20%, 20-40% jne.). Lukiessa piti alleviivata uudet sanat ja koko tekstin luettuaan keskustella niistä parin kanssa. Jos itse ei ymmärtänyt jotain sanaa, pari saattoi ymmärtää ja selittää sen. Näin saatiin jo melko hyvin teksti avautumaan molemmille. Seuraavaksi tehtiin tekstinymmärtämistehtävä kirjasta sekä opettajan oppaasta. Sitten piti kertoa parille tekstin avulla, mitä siinä tapahtui. Monisteella oli muutama sanastotehtävä, joissa piti yhdistää sana ja selitys, verbi ja selitys sekä kuva ja sana. Lopuksi piti vielä ilman kirjaa kertoa parille tekstin keskeinen sisältö.

Koko ajan korostin, että pitää tehdä yhteistyötä parin kanssa. Vaikka toinen osaisi paremmin ja tekisi tehtävät yksin nopeammin, tarkoituksena on nimenomaan, että opiskelijat oppivat toistensa avulla ja selviävät tehtävistä yhdessä. Tietysti parien välillä on eroa ja eri tasoisilla pareilla tehtäväkokonaisuuden tekemiseen meni eri aika. Nopeimmille vinkkasin, että voivat jo tutustua kirjan sanalistaan ja ammatteihin.

Opiskelijat selvisivät hyvin tehtävistä keskenään, opettajaa tarvittiin avuksi melko vähän. Se on heille hieno kokemus. Tarkoituksena onkin oppia uusia strategioita tekstinymmärtämiseen. Yhdessä katsoimme kirjan työelämään ja opiskeluun liittyvän sanalistan ja keskustelimme samalla suomalaisesta työelämästä (työaika, palkkaus, tauot jne.). Lopuksi tutustuimme ammattinimikkeisiin sekä kirjan että omien kuvamateriaalieni avulla. Ehdimme pelata myös dominoa (Sanotaan se suomeksi) ja pantomiimia.

Seuraavana päivänä kertasimme ammatteja mm. Suomi sujuvaksi -kirjan kuvien avulla. Annoin kaikille kaksi sivua kuvia, jotka jaettiin parien kesken. Jokaisen parin piti kirjoittaa lauseita 5-7 kuvasta, mitä kuvan ammattilainen tekee. Kirjoitin lauseet Word-tiedostoon, josta otin jokaiselle kopion. Pelasimme myös aliasta ammateilla (kirjan lisäharjoitus).

Teeman käsittelyä jatketaan tammikuussa, sillä tällä viikolla ohjelmassa oli myös suomen kielen iki-ihana objekti sekä tietysti suomalaisten joulunvietto. Objektia käsittelimme sekä kirjan että omien materiaalieni avulla. Tein amatöörimäisen virheen ja kerroin opiskelijoille vähän liikaa objektista (kun kysyivät tietysti heti kaikenlaista!). Luulin jo saaneeni heidän päänsä aivan sekaisin, mutta aika äkkiä he muistivat perussäännöt. 

Perussääntönä on, että jos objektina on yksi, kokonainen asia, se saa genetiivin päätteen (akkkusatiivi): Syön omenan. Tai kun jokin asia tehdään loppuun, valmiiksi, kokonaan: Luen kirjan. Luen koko lehden. Mutta jos prosessi on kesken, tulee partitiivi: Syön omenaa (juuri nyt). Luen kirjaa. Luen aamulla vähän lehteä. Myös jos kyseessä on aine- tai abstraktisana, käytetään partitiivia: Juon kahvia. Otatko sokeria? Tarvitsemme rauhaa. Joidenkin verbien (asia tapahtuu nopeasti, hetkellisesti) kanssa taas käytetään lähes aina genetiivinnäköistä, akkusatiiviksikin nimitettyä muotoa: Tapaan Pekan huomenna. Näin sinut eilen bussipysäkillä. Ja tietysti partitiiviverbien kanssa tulee aina partitiivi: Odotan bussia. Rakastan sinua. Voitko auttaa minua? Negatiivisessa lauseessa käytetään aina partitiivia: En syö omenaa. En juo kahvia. En lue lehteä. 

Olen keksinyt vähän omiakin selityksia objektin sijanvalintaan. Ensinnäkin sanon aina, että partitiiviverbit ovat prosessiverbejä, jolloin on helpompi ymmärtää, miksi niiden kanssa käytetään partitiivia. Toinen, mielestäni keskeinen selitys on se, että objektin ja subjektin täytyy olla erinäköisiä eli erottua toisistaan, koska suomen kielessä sanajärjestystä voi vaihtaa. Siis, jos subjekti on perusmuodossa, objekti ei voi olla perusmuodossa: Liisa rakastaa Pekkaa. Liisa näkee Pekan. Minä avaan oven. Koska jos sanajärjestystä vaihdetaan, ei enää tiedetä, kuka rakastaa ja kuka näkee: Pekkaa rakastaa Liisa. Pekan näkee Liisa (ei Leena). Jos taas subjekti on genetiivissä, akkusatiiviobjekti on perusmuodossa (eikä genetiivissä): Liisan täytyy tavata Pekka. Minun täytyy laittaa ovi kiinni. Sama juttu, jos subjektia ei ole: Avataan ovi. Avaa ovi.

Kaikkea ei oikein voi tässä vaiheessa vielä selittää, kun emme ole esimerkiksi passiivia vielä opiskelleet. Yleensä kuitenkin kerron, että tällainenkin lause ja sääntö on olemassa. Suomalainen näkee myös ristiriitoja näissä säännöissä, ainahan sijanvalinta riippuu tilanteesta. Sääntöjen täytyy kuitenkin olla riittävän selkeitä, että ne voi muistaa, siksi jokaista poikkeusta ei voi selittää. En siis kerro opiskelijoille, että periaatteessa on mahdollista sanoa myös: Rakastan sinut kuoliaaksi. Koska melkein aina rakastaa-verbin kanssa tulee partitiivi. Turha sekoittaa päitä harvinaisilla poikkeuksilla. Joskin joskus on vaikea vetää rajaa siihen, mikä on harvinaista ja mikä olennaista. Esimerkiksi, jos kysyjä odottaa negatiivista vastausta, hän laittaa objektin partitiiviin: Näetkö minua? Löysitkö avaimia? Tämän ymmärtäminen voi olla kuitenkin jo liikaa vaadittu, ainakin tässä vaiheessa opintoja. Usein opiskelijat kuitenkin näkevät tai kuulevat tällaista käyttöä ja kysyvät, että miksi sitten tässä on näin... Silloin ei auta kuin selittää näitä poikkeuksiakin.

Ja sitten tulevat tietysti monikot ja persoonapronominit. Monikossa voi käyttää perusmuotoa tai partitiivia: Syömme omenoita. Syömme kaikki omenat. Persoonapronomineilla taas on omat objektimuotonsa (ettei asia olisi liian yksinkertainen): Kenet sinä näit eilen? Näin sinut. Näin hänet. Vrt. Näin Pekan.

En oikein tiedä, onko viisasta kertoa opiskelijoille, miten vaikea asia objekti on. Joskus kerron, että se on mielestäni suomen kielen vaikein asia oppia, sillä useinhan esimerkiksi suomenruotsalaisen erottaa suomenkielisestä vain se, että hän tekee virheitä objektissa. Mutta jos kerron tämän, opiskelijat saattavat ajatella, että tämä on mahdoton asia oppia, ja luovuttaa. Vaikka perussäännöthän ovat periaatteessa selviä. Toisaalta harva oppii käyttämään niitä hyvin. Miten paljon asiaan siis kannattaa panna paukkuja?

Loppuviikosta keskityimmekin sitten jouluasioihin. Parin tekstin avulla selvitimme suomalaisten joulunviettotapoja ja kuvien avulla harjoittelimme joulusanastoa. Pelasimme bingoa ja aliasta ja lauloimme joululauluja. Katsoimme myös Ylen sivuilta Supisuomea -sarjan osan 12, jossa kerrotaan joulunvietosta.

Perjantaina vuorossa olivat kahden ryhmän yhteiset pikkujoulut. Järjestimme kahteen luokkaan kuusi erilaista pistettä, joissa opiskelijat vuorollaan kiersivät. Yhdessä pisteessä sai leipoa pipareita, toisessa koristella niitä, kolmannessa leivottiin torttuja. Yhdessä askartelupisteessä sai tehdä perinteisiä lumihiutaleita ja toisessa erilaisia kuusenkoristeita. Teimme valmiiksi pienen kartonkikuusen, mutta opiskelijat innostuivat tekemään toisenkin ja lopulta kaksi opiskelijaa halusi viedä nämä koristellut kuuset kotiinsa. :) Yhteen pisteeseen olimme järjestäneet loruja ja runonkirjoittamista. Halusin kokeilla tätä, kun kuulin, miten hienosti toisessa toimipisteessämme runopaja oli onnistunut. No, ei onnistunut meiltä. Opiskelijat kokivat sen liian vaikeaksi, vaikka toki noin kymmenen joulurunoa tai -kertomusta saimme kasaan. 

Tässä näki, miten joskus käy, kun lähtee omalta mukavuusalueeltaan. Yritin matkia toisten tekemää juttua tietämättä, miten he olivat sen tehneet. Ei oikein toiminut, mutta silti olen sitä mieltä, että aina kannattaa kokeilla jotain uuttakin. Ei se paljon ota, jos ei annakaan. Harvemmin olen kirjoituttanut opiskelijoilla runoja, joskus toki. Tällaisessa tilanteessa se voi olla vielä vaikeampaa kuin tavallisella tunnilla, jolla jokainen tekee samaa asiaa. Vapaamuotoisempana juhlapäivänä vaatii opiskelijalta enemmän tahdonvoimaa istua alas pakertamaan jotain vaikealta tuntuvaa hommaa.

Päivän lopuksi istuimme tietysti alas yhteiseen pöytään, nautimme tortuista, pipareista ja glögistä ja lauloimme joululauluja. Oma ryhmäni oli harjoitellut Joulupukki-laulun niin, että yksi opiskelija veti parran naamalleen, naiset lauloivat lasten osuuden ja miehet joulupukin. Ihan hienosti meni, vaikkei ihan nuotilleen. :)

Olen saanut joiltakin kollegoiltani blogistani sellaista palautetta, että se asettaa riman korkealle. Että tulee paineita, että pitäisi itsekin osata toteuttaa opetusta yhtä toiminnallisesti. Tarkoitukseni ei tietenkään ole asettaa muille mitään paineita vaan jakaa omia kokemuksiani ja ideoitani sekä rohkaista toiminnallisuuteen. Lopulta jokainen opettaja tekee työtä kuitenkin omalla persoonallaan ja se mikä sopii yhden persoonalle, ei sovi kaikille. Toisaalta haluan kuitenkin rohkaista jokaista poistumaan silloin tällöin omalta mukavuusalueeltaan. Kun kokeilee jotain uutta, se voikin yllättäen toimia! Toivoisin tietysti myös saavani keskustelua aikaan ja itsellenikin uusia ideoita oman opetukseni kehittämiseen. Oppilaitokseni on onneksi panostanut lisäkoulutukseeni niin, että toiminnallisuutta ja suullista harjoittelua on nyt tunneillani paljon, monen vuoden kehittämistyön jälkeen. Kuitenkin esimerkiksi tekstitaitojen kehittämiseen kaipaisin parannusta ja uskon, että joillakin kollegoillani olisi siinä minulle annettavaa.

Vaikka työtäni rakastankin, koin silti olevani jo loman tarpeessa. Välillä täytyy levätä, että jaksaa taas kehittää uutta. Näiden kuvien myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni rentouttavaa joulunaikaa! Palataan työn ääreen ensi vuonna! 

Pullapäivä!

Parin viime viikon aikana opetuspäiväni ovat jääneet harvinaisen vähiin. Perjantainakin pidin vain puolikkaan päivän iltapäiväisen tiimipäivän vuoksi. Käytimme aamupäivän tutustumalla selkouutisiin. Kollegani oli tehnyt viime vuonna tehtäviä muutamaan Papunetin ja Ylen selkouutisten sivuilta löytyvään artikkeliin, mutta kun kävin edellisenä päivänä tarkistamassa, miten tehtävän linkit toimivat, en meinannut löytää koko juttuja. Tämäpä onkin haaste tänä nettiaikana. Teet suurella vaivalla hienon tehtävän jostakin nettimateriaalista, huomaat sen toimivan hyvin ja päätät käyttää sitä uudestaan. Meillä uusi tilaisuus tulee yleensä noin kerran vuodessa, jolloin - tadaa - kaikki sivut, niiden ilme ja jutut on uusittu. Jonkin aikaa siinä meni, ennen kuin löysin kaiken uusituilta sivuilta, Ylen artikkelit jouduin kaivamaan arkistosta. Onneksi sentään löytyivät sieltä. 

Olisihan se ihanteellista tehdä aina uutta ja uutta, mutta siihen ei kerta kaikkiaan aina aika riitä. Ja kun tehtävä on tosiaankin hyväksi ja hyödylliseksi todettu, sitä ei tahdo jättää kertakäyttöiseksi. Varsinaiset uutistehtävät tehtiin tietenkin tuoreista uutisista. Niihinhän Selkouutisten toimitus tekee tehtäviä, joten opettajan ei tarvitse itse vaivautua. 

Hieman yritin opettaa jonkinlaista strategiaakin uutisten lukemiseen. Onhan sekin tietysti eräänlainen strategia, jos kopioi koko tekstin Googlen kääntäjään, mutta jos haluaa oppia suomea, kannattaa yrittää selvittää uutisen pääasiat ihan itse, joskus jopa ilman sanakirjaa. Kehotin kiinnittämään huomiota erityisesti otsikkoon, kuvateksteihin ja verbeihin sekä siihen, mitä, missä ja milloin tapahtui. Myöhemmin perehdymme tarkemmin mm. Minä ja arki -kirjan vinkkeihin uutisten lukemisessa.

Sillä aikaa kun opiskelijat tekivät tehtäviä netissä omilla koneillaan, kävin itse selaamassa tänä vuonna ilmestyneitä nettimateriaaleja, Kotisuomessa.fi ja Asiointisuomea. Olin toki niitä aiemminkin katsellut ja käyttänyt, mutta ne ovat sen verran laajoja, ettei kaikkea kerralla näe eikä ehdi katsoa. Eikä muista! 

Hienoa, että uutta materiaalia tehdään, varsinkin kun se on toiminnallista ja käytännönläheistä. Välillä alkaa kuitenkin jopa ahdistaa sen runsaudenpula. Nytkin huomasin, että molemmissa materiaaleissa olisi ollut erittäin kivoja ja hyödyllisiä kirjastotehtäviä. Ja tämän huomasin tietysti viikko kirjastokäynnin jälkeen, eikä nytkään ollut aikaa tehdä niitä. Ehkä kertaamme niiden avulla myöhemmin. Tuli vain sellainen yleisahdistus siitä, että kaikkea ei ikinä ehdi tehdä, aina pitää priorisoida, mikä on tärkeää, mikä on hyödyllistä, mikä on hyödyllisempää kuin jokin muu. Kun ottaa ohjelmaan uutta, jostain vanhasta pitäisi luopua. No, eipähän käy tylsäksi tämä työ. Ja sitähän minä haluan, kehittääkehittääkehittää. Joskus tarttis vaan pari ylimääräistä tuntia vuorokauteen. Tai oikeastaan joka päivä...

Tänään meillä olikin sitten se pullapäivä. Aamulla pidin ryhmälle pienen kertauskokeen, ihan vain, että he itse ja minä samalla saan vähän tietää, miten parin edellisen kappaleen asiat ovat kaaliin painuneet. Olin antanut perjantaina heille itsearviointilomakkeen, jonka avulla saivat miettiä, ovatko oppineet ne asiat vai pitäisikö kenties hieman kerrata. 

Kokeen jälkeen teimme jonkun kollegan laatiman kuunteluharjoituksen Hyvin menee 1 -kirjan kappaleesta 17, jossa poika ja äiti leipovat pullaa. Sitten aloimmekin itse hommiin. Opiskelijat olivat taas vähän hämillään, että mitä, ai nytkö, tänäänkö. Joo, just nyt, kääri hihasi. :D

Vapaaehtoiset osallistuivat leipomishommaan, loput ihmettelivät, kommentoivat ja kuvasivat vieressä. (Ja tietysti siivosivat jäljet.) Vaivasin itse puolet taikinasta, yksi opiskelija toisen puolen, kolmas mittasi ainekset. Ruokatauon ajan annoimme taikinan kohota ja sitten vain korvapuusteja leipomaan! Näytin itse ensimmäisen satsin, halukkaat saivat tehdä seuraavat. Jokainen taaplaa tyylillään. Yksi perfektionisti hioi taikinamytystään viimeisen päälle kauniit pullat (toiset meinasivat jo kyllästyä odottamaan), toinen veti rennosti afrikkalaiseen tyyliin ja kolmas näppärästi kokeneen leipurin ottein.

Oikein kauniita ja herkullisia pullista lopulta tuli. Päivän päätteeksi juotiin tietysti pullakahvit ja samalla juteltiin vähän siitä, mistä suomalaisessa kahvipöydässä voi puhua ja mistä ei. Tabuiksi luokittelimme ainakin uskonnon, vaalisalaisuuden, palkan ja lapsiluvun. 

Leipomisen lomassa lauloimme Leipuri Hiivan. Siitä löysin kerran netistä hauskan version. Ensin lauletaan ihan normaalisti. Sitten amerikkalaisittain, Amerikassahan kaikki on isoa, niin myös leipurin ja laulajan liikkeet. Thaileipuri taas on ihan pikkuruinen ja laulukin vedetään hyvin pikkuruisilla eleillä ja pienellä äänellä. Saksalainen versio lauletaan sotilaallisen kulmikkaasti. Viimeisenä tulee kiinalainen. Koska kiinalaisia on niin paljon, siellä on pakko tehdä kaikki sarjatuotantonasarjatuotantonasarjatuotantona. Niinpä uuneja, piippuja ja leipureita on monta rinnakkain. Laulaja hyppii siis sivusuunnassa ja yrittää ehtiä hoitaa kaikki uunit... Olihan se taas hauskaa! :D 

(Alkuperäisessä, netissä näkemässäni versiossa oli myös laiska venäläinen, mutta koska venäläiset ovat oman kokemukseni mukaan kaikkea muuta kuin laiskoja, en ole sitä ottanut mukaan. Tänään tosin laulettiin siperialaisen opiskelijan toiveesta hidastettu siperialainen versio ja toinen venäläinen ehdotti, että venäläinen voisi olla juoppo... Että lienenkö vain turhan tarkka poliittisesta korrektiudesta?)

Postpositioiden perässä pomppimista

Juuri nyt minun pitäisi olla etelän lämmössä, nauttimassa ihanan hotellin illallispöydän antimista. Mutta kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Lomallelähtöä edeltävänä iltana tyttäremme sairastui vesirokkoon, ja täällä sitä nyt nautitaan ensimmäisistä kunnon talvikeleistä. Toipunut tytär pääsi tänään viimein ulos ja oli hyvin innoissaan lumileikeistä. Itsekin pääsin täksi viikoksi onneksi töihin, joten kaikki lomapäivät eivät kuluneet vielä. 

Menin maanantaina aurinkolasit päässä luokkaan ja ihmettelin, kun ei aurinko häikäisekään. Sanoin, että onneksi on kuitenkin aina kiva tulla töihin, johon eräs opiskelija lohkaisi, että he ovat minun aurinkoni. Niin kuin ovatkin! :) Pääsinpähän opettamaan sellaiset fraasit kuin "Sellaista sattuu" ja "Se on elämää". 

Viime maanantaina kertasimme järjestyslukuja mm. erilaisten kalenteritehtävien avulla. Lisäksi Suomen mestarin opettajan oppaassa oli parikin kivaa peliä aiheesta. Katsoimme myös horoskooppimerkkejä. 

Koska tyttärelleni nousi lämpö jo päivää ennen loman alkua ja jäin hänen kanssaan kotiin, siirtyi viime tiistaille suunniteltu pullanleivonta hamaan tulevaisuuteen ja jatkoimme tällä viikolla tuosta aiheesta. Kerroin suomalaisten tavasta sanoa myös kuukausi numerona: "Mun syntymäpäivä on seitsemäs kahdeksatta." Ja sama puhekielellä. Kirjoitin ensin jokaiselta kuukaudelta yhden päivämäärän tietokoneella esimerkiksi ja sen jälkeen sanoin puhekielellä erilaisia päivämääriä, jotka opiskelijoiden piti kirjoittaa. Nopeasti he nuo tajusivat ja sanoin, että itse ei tarvitse osata tuottaa, mutta on hyvä ymmärtää (niin kuin niin moni muukin asia...).

Kun nyt sattui tuo itsenäisyyspäivä ja Sibeliuksen päivä tähän, tutustuimme samalla hieman suomalaiseen kulttuuriin. Kerroin vähän Tuusulanjärven taiteilijoista, katsoimme muutaman kuvan ja kuuntelimme Finlandian.

Seuraavaksi olivat vuorossa postpositiot, joita on tietenkin aina hauska opettaa. Huomasin, että aika monessa oppimateriaalissa käytetään samaa tehtäväideaa, jossa pareilla on erilaiset kuvat ja niistä pitää löytää erot. Tämä tietysti sopii erinomaisesti asian harjoitteluun, mutta kovin monta samantyyppistä harjoitusta ei silti jaksa tehdä, pitää keksiä vaihtelua.

Postpositioita olemme harjoitelleet seuraavilla tavoilla:

• Kirjassa esimerkit, pari kirjallista ja monen monta keskustelu- ja kuunteluharjoitusta
• Kirjassa tienneuvomisdialogi ja siihen liittyviä harjoituksia
• Opiskelijat tulevat luokan keskelle, opettaja sanoo: "Käänny oikealle, kerro parille, mitä on sinun vasemmalla puolella, kävele suoraan eteenpäin, käänny oikealle ja sitten muutama metri suoraan eteenpäin... ja ovesta ulos, on nimittäin tauon aika!"
• Kerro parille, miten hän pääsee luokasta juna-asemalle tai talon ravintolaan
• Kerro parille tarkasti, miten sinä menet kotiin tai millainen sinun koti on
• Opettajan idearepusta tonttuharjoitus, jossa opiskelija etsii kaikki tontut kuvasta opettajan sanelun mukaan (Tonttu Touhukas seisoo takan edessä...)
• Otetaan selvää -kirjan pariharjoitus (etsi kymmenen eroa)
• Opettaja piilottaa luokkaan muutaman karkin, opiskelijat arvaavat, missä ne ovat (arvaaja saa karkin, tietysti!)
• Aamun sinisestä kirjasta postpositioharjoitus ja laulu Pallotellaan
• Aamun sinisen kirjan kuva: opettaja kertoo, mitä kuvassa on, opiskelijat piirtävät: Kuvassa on talo. Talon katolla on savupiippu. Savupiipun oikealla puolella seisoo koira... - Mitäh? ;)
• Jatka lauseita: Minun talon takana... jne. (kotitehtävänä)
• Laita silmät kiinni ja muistele, mitä on oven vieressä jne. (opettaja kyselee) 
• Pareilla erilaiset kuvat samasta huoneesta, piirrä parin kertoman mukaan (Minä ja arki -kirjan opettajan opas)
• Kuka on minun ystäväni? (yksi opiskelija luokasta ulos, valitaan hänelle ystävä ja hän kyselee: Istuuko hän ikkunan edessä? jne.)
• Kirjassa postpositiot + mihin, missä, mistä (eteen, edessä, edestä)
• Havainnollistin näitä liikkumalla itse pöydän viereen, luokan keskelle jne.
• Kirjan kuunteluharjoitus
• Lautapeli, jossa pitää toimia ohjeen mukaan: Laita laukku tuolin alle, Mene verhon taakse, Mene opettajan taakse, Mene oven väliin, Mene luokan keskelle jne. (eräs opiskelija tuli kouluun tässä vaiheessa ja katseli aivan ihmeissään, mitä luokassa oikein tapahtuu.) Todella hauska harjoitus! :D

Näihin aiheisiin liittyen katsoimme viime ja tämän viikon aikana Supisuomea-videot osat 5 ja 9. Huomasin, että osa 5 olisi kannattanut sittenkin ottaa jo aikaisemmin, vaikka siinä oli osittain myös vaikeampia asioita.

Harjoittelimme myös mielipiteen ilmaisua. Kirjan pariharjoituksen toteutimme taas niin, että opiskelijat kysyivät luokan keskellä monelta eri kaverilta mielipidettä Suomen kesästä, kurssista jne. Sen jälkeen olikin luontevaa kertoa oma mielipiteensä lukemastaan kirjasta. Opiskelijat olivat nimittäin käyneet viime viikolla kirjastossa opintokäynnillä toisen opettajan kanssa ja lainanneet  kirjat, jotka he tänään esittelivät pienryhmissä toisilleen. 

Päivän päätteeksi pelasimme erilaisia sanastopelejä. Oppilaitokseemme on hankittu monenlaisia pelejä, mutta osan näistä olin itse löytänyt kirppiksiltä, joten jokaisella ryhmällä oli erilainen peli, esim. Alfapet, Lasten sanapeli, Alias, Sanojen luokittelupeli ala- ja yläkäsitteen mukaan (Early learningistä). Oikein mukavasti meni viimeinen tunti pelatessa.