Heikkoudesta

Etsimme toisiamme vahvuudessa, kun meidän pitäisi kohdata toisemme heikkoudessa.

- Aino Suhola -

Kun viettää viikkokausia kotona sairastamassa, alkaa väkisinkin miettiä kaikenlaista. Helposti mieleen nousee syyllisyyden, masennuksen ja arvottomuuden tunteita. 

Toivottomuuskin pilkahtaa siinä vaiheessa, kun luuli jo pääsevänsä takaisin töihin, muttei päässytkään. Alkaa tuntea itsensä hyödyttömäksi olennoksi niin kotona kuin töissä. Toiset joutuvat venymään ja tekemään ne työt, jotka kuuluisivat minulle. 

Itkin viime viikolla lääkärissä sitä, miten vaikea on tunnustaa, että ei jaksa. Miten vaikea on myöntää, ettei pysty. Kun voisi jotenkin kieltäytyä sairastamasta. 

Ja heti perään tulee häpeä. Häpeä siitä, että kehtaan valittaa näin pienestä sairaudesta, kun toisilla ihmisillä on oikeasti vakavia sairauksia. 

Ihmisyys ei ole parkkipaikka vaan matka. Ja oleellista siinä matkassa on suostuminen kipuun.

- Aino Suhola -

Olenhan toki aina tiennyt, että olen hyväosainen. Olen perusterve, minulla on ihana perhe, olen koulutettu ja saanut hyvän työpaikan, jopa niin ihanan työn, että rakastan sitä. Silti jokainen meistä hyväosaisista taitaa tarvita välillä muistutusta siitä, että tämä kaikki voidaan ottaa pois milloin tahansa. Kannattaa olla kiitollinen siitä, mitä on. Nyt. 

Olen hyväosainen myös siinä mielessä, että minulla on hyvä työterveyshuolto, johon voin mennä valittamaan vaivojani milloin tahansa ja minut otetaan todesta. Ei tarvitse jonottaa terveyskeskuksessa eikä tapella hoitoa saadakseen.

Löysin eilen sattumalta aihetta koskevan videoblogin. Se rohkaisi minua tuntemaan vapaasti kaikkia niitä tunteita, joita oma tilanteeni nostaa pintaan. Jokainen ihminen on oikeutettu tuntemaan koko tunneskaalan laidasta laitaan, sillä jokainen suhteuttaa tunteensa siihen tilanteeseen, jossa elää. Jos en saisi tuntea surua tai toivottomuutta silloin, kun jollakin toisella asiat ovat vielä huonommin, en saisi tuntea niitä koskaan. Maailmastahan löytyy niin paljon pahempiakin paikkoja, ihmisillä on aina vaikeampiakin tilanteita elämässään. 

Ei minun tarvitse vertailla itseäni ja tilannettani muihin, vaikka toki aina yritän pitää mielessäni myös ne hyvät asiat, joista saan olla kiitollinen. 

Vaikka välillä kaipaan ymmärrystä ja sympatiaa, en silti missään tapauksessa halua, että ihmiset alkavat sääliä minua. Sehän olisi merkki siitä, että olen heikko. Ja heikkohan en halua olla... Eikä kukaan halua olla säälittävä.

Synkimpinä hetkinä mieleeni hiipii jopa kysymys siitä, mitenkähän pian muutun ei-toivotuksi työntekijäksi, josta ajatellaan, että "ei se kuitenkaan pysty hoitamaan sille annettuja hommia". Tähän astihan olen aina ollut se työpaikan luottohenkilö, joka hoitaa sovitut hommat hyvin ja ajallaan. Nyt puheeseeni on tullut epävarmuutta: "Nähdään huomenna, jos olen terve...", "Jos ei tule mitään..." jne.

Ehkä pelkoni kertookin siitä, miten itse suhtaudun heikkouteen. Tämä sairastelu onkin näpäytys minulle, että pysähdyn ja ymmärrän paremmin heikkoutta. Että ymmärrän, että olen sairastunut vahvuuteen ja milloin tahansa voin tipahtaa tästä (kuvitellusta) vahvan osasta heikon osaan. Niin kuin jokainen meistä, sinäkin. Vaikka kuinka hyvin huolehdin terveydestäni, en voi estää kaikkia sairauksia tulemasta.

Meistä on tullut turkistarhaeläimiä, joille on tärkeää, että karva kiiltää. Me bodaamme ja syömme ituja ja uskomme, että kun ruumis toimii ja vatsa, sielu tulee mopolla perässä.

- Aino Suhola -

Heikkouden keskellä olen huomannut senkin, että vaikka olen viime vuodet laiminlyönyt ystäviäni, heitä on vielä. Joku vielä välittää siitä, miten voin. Siitäkin olen kiitollinen.

Tässäpä samalta vloggaajalta toinen videoblogi, joka kuvaa hienosti myös sitä, mitä itse nyt ajattelen. Vaikka pelkään, mitä muut ajattelevat, kun tunnustan heikkouteni, haluan kuitenkin jakaa sen. Että jokainen meistä uskaltaisi olla vähän enemmän oma itsensä, vähän enemmän ihminen.

P.S. Sama on käynyt mielessäni kuin tuolla vloggaajalla. Mitä jos joku tuleva työnantajani googlaa minut ja löytää tällaista tekstiä, jossa paljastan heikkouteni. Olisiko niin, että jos se haittaa, se ei olekaan minulle oikea työpaikka?

Tänään hän on tärkein sille, jota eniten pelkäsi. Tänään hän riittää sille, jonka ennen uskoi vaativan itseltään mahdottomia. Tänään hän voi katsoa silmiin tärkeintään, itseään.

- Aino Suhola -

Lainaukset Aino Suholan teoksesta Rakasta minut vahvaksi (Atena).

Opettajan ääni

Olette ehkä huomanneet, että tämän alkukesän aikana on ollut liikkeellä kesäflunssaa, joka on vienyt äänen yhdeltä jos toiselta. Se pöpö löysi minutkin ja täällä sitä istutaan taas kotona, toista viikkoa. Viime viikolla ehdin yhden päivän torkkua työpaikalla, sitten tuli kurkku kipeäksi ja jouduin jäämään kotiin. Perjantaina lähti ääni kokonaan, joten tämän viikon olen lepuuttanut ääntä kotona. 

Olipahan kokemus sekin, yrittää kommunikoida ilman ääntä. Tein äänettömyyteni aikana monta hyödyllistä havaintoa. Ensinnäkin, lukutaidottoman 4-vuotiaan kanssa kommunikointi elekielellä on haastavaa. Tässä on tietysti se hyvä puoli, että toinen vanhempi saa hoitaa puhepuolen lapsen kanssa. Tulee ikään kuin vapautetuksi kasvatuksesta. 

Toiseksi, puhumaton henkilö sivuutetaan keskusteluissa hyvin äkkiä. Jotkut jaksavat odottaa, kun toinen kirjoittaa asiansa (kiitos automaattisesta tekstinsyötöstä!). Toiset alkavat puhua vain sille, joka vastaa. Keskusteluissa jää helposti ulkopuoliseksi ja äkkiä tulee tunne, kuin muut pitäisivät vähän tyhmänä, koska vastaus tulee niin hitaasti. Näin kävi esimerkiksi silloin, kun käytin lastani lääkärissä ja hänen kummitätinsä lähti mukaan "ääneksi". Vaikka kuinka nyökyttelin lääkärille, että olen ymmärtänyt, hän suuntasi suurimman osan puheestaan kummitädille.

Tämäpä olikin tarpeellinen muistutus minulle siitä, miltä kielitaidottomasta maahanmuuttajasta tuntuu, kun ei voi osallistua keskusteluihin omista asioistaan. Kun käyttää tulkkia, on helpompaa suunnata katse ja puhe tulkille, vaikka itse asiassa hän on vain "kone", joka kääntää puheen. Katse ja puhe pitäisi aina suunnata sille henkilölle, jolle puhutaan. Vaikka hän ei pysty sitä edes ymmärtämään sillä hetkellä eikä vastaa välittömästi. Eikä hän ole tyhmä, vaikka hän ei puhu samaa kieltä minun kanssani. Omalla äidinkielellään hän voi olla vaikka kuinka älykäs ja henkevä keskustelija.

Opettajalle ääni on tietysti välttämätön työväline, siksipä sairauslomaa tulikin heti viikko lisää. Riskiä tilanteen pahentumisesta ja äänihuulten vaurioitumisesta ei kannata ottaa.

Olin tähänastisella urallani onnistunut välttämään äänenmenetyksen. Siitä on varmasti kiittäminen luentoa, jolla kävin urani alkupuolella Educa-messuilla. Sain hyviä käytännön vinkkejä siitä, miten ääntä kannattaa käyttää ja säästää. 

Tässäpä teillekin tärkeimmät mieleeni jääneet äänenhuollon vinkit opettajalle:

• Juo vettä riittävän usein. Pidän itse aina vesipulloa tai -lasia mukanani, niin luokassa kuin muuallakin. Juon noin lasillisen vettä yhden oppitunnin aikana. Näin äänihuulet pysyvät kosteina.
• Puhu aina suoraan eteenpäin. Pidä puhuessasi hyvä ryhti. Älä puhu kävellessäsi tai pää taivutettuna sivulle. Eli kun kävelet luokan läpi, älä puhu samalla. Puhu vasta, kun olet pysähtynyt ja kääntynyt kuulijoihin päin. (Näin saat kuulijat myös keskittymään paremmin sanomaasi.)
• Lämmittele ja avaa ääntäsi aamulla ennen tunteja. Tähän pätevät samat ohjeet kuin laulajillekin. Kielen mongerrusta, rallattelua jne. (Tämä minulta useimmiten unohtuu.)
• Älä yski tai ryi, juo mieluummin vettä.
• Hengitä välillä syvään ja pidä taukoja puheessa. Näin saat taas kuulijatkin tarkkaavaisemmiksi.
• Älä kuiskaa äläkä huuda.
• Vältä taustamelua, joka "syö" äänesi. Sulje luokan ikkuna ja laita musiikki hiljaiselle silloin, kun puhut. 
• Hiljennä opiskelijat, ennen kuin puhut itse, älä yritä huutaa heidän äänensä yli. Eräs toimiva keino on olla hiljaa niin kauan, kunnes opiskelijat alkavat ihmetellä, miksi se nyt on hiljaa. Usein merkitsevä katse riittää ja saa porukan nauramaan. Jos ei muuten, niin toiset opiskelijat huomauttavat hälisijöille. Eräs kollegani käyttää keskustelun keskeyttämiseen pientä lehmänkelloa, jonka taisi saada opiskelijoiltaan lahjaksi. Myös käsien taputtaminen toimii.
• Ja tietenkin: älä mene sairaana töihin!

Äänekkäitä oppitunteja! :)