Oppimista tukeva projekti

Onpas syksy hurahtanut vauhdilla! On ollut niin paljon menoa ja meininkiä, että blogipostauksia näyttää syntyvän tasaiseen tahtiin joka toinen kuukausi. ;) Iloiten olen kuitenkin pannut merkille, että blogilla on edelleen päivittäin lukijoita, joten se toimii ehkä jonkinlaisena vinkkivarastona, mikä oli alun perin tarkoituksenikin. Malttakaa vain, kyllä mä aina silloin tällöin tänne jotain uuttakin raapustelen.

Olemme edenneet ryhmäni kanssa jo kolmannen moduulin alkuun. Ystävänkylä on ollut jossain määrin mukana, joskin vähemmän kuin olin ajatellut. Olemme käyneet Ystävänkylässä mm. ravintolassa, kirjastossa ja uimahallissa.

Toisen moduulin lopussa jätin moduulikokeen väliin ja korvasin sen projektityöllä. Osa opiskelijoista olisi halunnut mieluummin kokeen, mutta totesin, että tehdään nyt ensin tämä projekti ja katsotaan sen jälkeen, haluatteko vielä kokeen. He kun meinasivat, että projektista ei saa selville oman osaamisen tasoaan. Väittäisin asian olevan juuri päinvastoin ja jälkikäteen palaute olikin hyvää.

Keräsin projektia varten erilaisia autenttisia tekstejä teemoista, joita olimme kakkosmoduulissa käsitelleet. Kaikista Sukimon mukaisista teemoista minulla ei ollut yhtä hyviä tekstejä, joten tekstivalikoima painottui tällä kertaa terveyteen ja hyvinvointiin. 

Projekti toteutettiin pareittain tai kolmen ryhmissä. Parit olivat suurin piirtein samalla tasolla kielitaidoltaan ja he saivat itsekin vaikuttaa parin valintaan mm. kiinnostuksen kohteiden mukaan. Ennen tätä kertasimme kaikkien tilanteen Ystävänkylässä ja jaoimme aiheita vähän senkin mukaan, mikä ammatti tai harrastus heillä siellä on. Pystyin henkilökohtaistamaan projektia myös niin, että eri opiskelijat saivat vaikeudeltaan ja laajuudeltaan eri tasoisia tekstejä. 

Tekstien joukossa oli alkoholin vaikutuksista, allergioista ja sydänterveydestä kertovia opaslehtisiä, tyypin 2 diabetestä ja ruokavaliota käsittelevä infopaketti, jossa myös pari elämäntapatestiä, plastiikkakirurgiaklinikan esitevihkonen (älkää kysykö miksi, mutta se vain sattui olemaan saatavilla ja on kyllä joitakin opiskelijoita kiinnostava aihe), kirjaston infopaperi lainausehdoista ja maksuista, e-reseptin opaslehtinen, kutsu hammastarkastukseen ja suun terveydenhuollon esitietolomake sekä matkamainos, jonka pari tosin korvasi etsimällä itse netistä matkatoimiston sivuilta tietoa.

Olimme toisessa moduulissa lukeneet jo monenlaisia autenttisia tekstejä. Ennen kuin aloitimme projektin, harjoittelimme vielä olennaisen tiedon etsimistä tekstistä ja sen sietämistä, että tekstissä on myös ylimääräistä ainesta, jota ei tarvitse ymmärtää. Teimme tämän xy-kielisen tehtävän avulla, jonka olen tehnyt Suomi 2 -sarjan mallin mukaan. Samasta tekstistä on tehty kaksi versiota, joista toisessa tekstissä xy-kielellä on korvattu ymmärtämisen kannalta olennaiset sanat, toisessa tarpeettomammat. Molemmista teksteistä kysytään samat asiat. Toisen tekstin perusteella kysymyksiin on mahdotonta vastata, toisen perusteella se onnistuu mainiosti. Tämän harjoituksen avulla opiskelijat siis huomasivat, että kaikki sanat eivät ole tekstikokonaisuuden ymmärtämisen kannalta yhtä tärkeitä. Kun he asuvat Suomessa, he joutuvat joka tapauksessa lukemaan monenlaisia tekstejä ja on tärkeää, että he oppivat arvioimaan, mikä tekstissä on tärkeää ja mitä tietoja heidän pitää siitä löytää, että saavat asiansa hoidettua.

Projektin tehtävänanto oli kaikille sama ja annoin sen sekä suullisena että kirjallisena. Ensin piti silmäillä tekstin otsikoita ja kuvia ja päätellä sen perusteella, mistä tekstissä on kysymys. Seuraavaksi piti etsiä tekstistä avainsanoja ja lauseita, joiden avulla löytää keskeisen informaation. Sitten piti tehdä muistiinpanoja esim. mind mapin avulla, jotta pystyy myöhemmin esittelemään tekstin keskeisen sisällön muille. 

Parin piti myös miettiä, missä tilanteessa he voisivat tarvita tekstin sanastoa ja tietoa sekä suunnitella jonkinlainen dialogi sen pohjalta. Tähän asti he pääsivät ensimmäisen päivän aikana. Toisena päivänä he hioivat ja videoivat dialogin sekä latasivat sen Youtubeen omalle kanavallemme. Sen jälkeen he valmistelivat muille pidettävää esitystä. Kolmantena päivänä katsoimme yhdessä jokaisen videon ja jokainen pari esitteli vuorollaan oman aiheensa muille. 

Opiskelijoilla oli koko projektin ajan käytössään tietokoneluokka, tavallinen luokka sekä tabletit. He saivat siis käyttää kaikkia apuvälineitä. Opettajan tehtävänä oli vain ohjata projektin etenemistä tarvittaessa ja tarkentaa tavoitetta, jos joku pari ei ollut heti kaikkea ymmärtänyt. Parien työskentely oli erilaista ja niin olivat tuotoksetkin. 

Videot sinänsä eivät olleet tehtävän varsinainen tavoite ja melkein kaikki lukivatkin ne paperilta. Tähän saattoi johtaa osaltaan se, että he pyysivät minua tarkistamaan dialogien oikeakielisyyden ja saattoivat ottaa siitä paineita. Ehkä olisin voinut siis jättää korjaukset tekemättä ja kehottaa heitä mieluummin harjoittelemaan dialogia niin kauan, että se olisi ollut luonteva ilman lunttilappua. 

Videot olivat kuitenkin oikein onnistuneita. Asiointidialogeja oli tehty esim. hammashoitolasta, matkatoimistosta ja kirjastosta. Osa ryhmistä taas teki dialogin, jossa he keskustelivat Ystävänkylän rooleissa ystävänsä tai sukulaisensa kanssa esim. elämäntavoista, alkoholiongelmasta jne. Toisen päivän iltapäivällä, kun heillä oli aikaa katsoa toistensa videot omilta koneiltaan, koko luokka nauroi vedet silmissä.

Aiheiden esittely muille kuvasti hyvin sitä, miten parit olivat saaneet aiheen haltuun ja miten syvällistä ymmärtäminen oli. Eri ryhmien välillä oli isot erot siinä, miten sujuvasti he pystyivät tutuksi tulleesta aiheesta omin sanoin puhumaan. Osa opiskelijoista on selvästi saavuttanut jo B-tason, osa on edelleen A2.1-tasolla, eli toden totta, kakkosmoduulissa erot ovat kasvaneet. Se on tietysti luonnollista, kun ryhmässä on parikymmentä opiskelijaa, joiden kieli- ja koulutustaustat sekä elämäntilanteet vaihtelevat. Olin itse jopa hieman yllättynyt, miten hyvin he selvisivät tehtävästä. He hoitivat projektin hyvin itsenäisesti, minulle jäi todellakin vain sivustaseuraajan ja ohjaajan rooli. 

Jokaisen parin työskentelystä ja esityksestä toinen pari antoi palautetta vertaisarviointiin tehdyn lomakkeen avulla. Neljännen päivän aamupäivänä teimme vielä kielitaidon itsearviointia erilaisten lomakkeiden avulla. Mietimme sitä, mitä kielen oppiminen ylipäätään on ja mikä siinä on tärkeää. Jokainen arvioi itse, mitä osaa nyt ja mitä pitäisi vielä harjoitella. Vasta liian myöhään tajusin, että olisi pitänyt laatia jonkinlainen lomake myös projektityöskentelyn itsearviointiin eli prosessin arviointiin.

Pyysin myös sähköisellä lomakkeella palautetta sekä projektista että koko moduulista. Palautteet olivat enimmäkseen erittäin hyviä. Opiskelijat kokivat oppineensa projektista paljon. Parhaat palautteet olivat sentyyppisiä, että "oli hyvä, kun jouduimme tekemään enemmän töitä ja käyttämään omia aivoja". Nämä palautteet viimeistään vakuuttivat minut siitä, että projekti oli myös opiskelijoiden mielestä onnistunut ja hyödyllinen.

Omat havaintoni ja opiskelijoiden palautteet vahvistivat käsitystäni, että tämäntyyppinen projekti kehittää monenlaisia taitoja. Se laittaa opiskelijat työskentelemään itseohjautuvasti ja yhteistyössä parin kanssa. Sen avulla he oppivat kieltä, niin sanastoa, tekstinlukustrategioita kuin puhumistakin. Se myös parantaa ryhmän yhteishenkeä ja ilmapiiriä. Videoiden suunnittelu, kuvaus ja katselu olivat erityisen hauskoja hetkiä, mutta tärkeintä mielestäni oli se, että opiskelijat saivat itseohjautuvasti käyttää projektissa kaikkea tähän asti oppimaansa. Uskon, että he oppivat tästä paljon enemmän kuin olisivat oppineet perinteisestä moduulin loppukokeesta. 

Olen ennenkin teettänyt pienimuotoisia projekteja erilaisten aiheiden käsittelyn lopuksi. Tästä sain lisää puhtia niiden kehittämiseen ja myös tällaisten isompien projektien tekemiseen. Tästä on hyvä jatkaa. 

Ystävänkylä

Tervetuloa Ystävänkylään! Se on pieni kaupunki Suomessa, siellä asuu tavallisia suomalaisia ihmisiä, joilla on aivan tavallisia ammatteja ja työpaikkoja. Asukkailla on erilaisia harrastuksia ja lemmikkieläimiä. Kaikki ei kuitenkaan ole aivan niin tavallista. Kuten se, että erään kerrostalon autotallissa asuu hevonen. 

Kerroin täällä jokin aika sitten kollegaltani saamastani vinkistä, kielenoppimiskylä Mansikkalasta. Viime viikolla perustimme ryhmäni kanssa oman kylän. Opiskelijat ehdottivat nimiä, listasin ne taululle ja kävimme nimestä suljetun lippuäänestyksen. Nimeksi tuli Ystävänkylä. Se sopiikin erittäin hyvin tälle ystävälliselle ja aina toisiaan auttavalle ryhmälle.

Aluksi jokainen keksi itselleen suomalaisen nimen ja perheen. Joukossa on veljeksiä ja siskoksia sekä eläkeläisäiti kahden aikuisen poikansa kanssa ja tietysti muutama sinkkukin pitää olla (tulevia treffejä ja häitä ajatellen). Sitten he yhdessä miettivät, missä asuvat ja millainen asunto heillä on. Samalla he leikkasivat aikakauslehdistä kuvia itsestään, perheestään ja kodistaan ja tekivät niistä ison kollaasin kartongille. Sinkut tekivät tämän yhdessä naapuriensa kanssa.

Kotitehtävinä jokainen kirjoitti verkko-oppimisalustalle omalle sivulleen pienet tekstit, joissa esittelivät itsensä ja kotinsa. Kotiteksti tehtiin Suomen mestari 1:n lisäharjoituksen avulla, jossa piti kuvailla huoneitaan postpositioita käyttäen, sillä olimme juuri tätä ennen harjoitelleet niitä.

Sitten vuorossa oli ammatin ja työpaikan valinta. Olimme sopivasti kirjassa viimeisen kappaleen kohdalla, jossa kerrotaan Alexin työstä, kokouksista jne. Siitä sainkin idean siihen, että pidimme kokouksen - samalla saimme luontevasti opiskeltua kokoussanastoa. Ensin opiskelimme vielä lisää ammatteja erilaisten kuvien ja pelien avulla.

Seuraavana päivänä pidimme asukasyhdistyksen perustamiskokouksen. Puheenjohtajan tehtävä lankesi minulle, mutta eräs opiskelija toimi sihteerinä. Hän kirjasi ylös kaikkien tiedot sitä mukaa, kun he esittelivät itsensä, perheensä ja asuntonsa koko porukalle. Ammattinsa he kertoivat pantomiimin avulla. Sihteeri laati siis pöytäkirjan, jonka lähetti muille tarkastettavaksi.

Kirjan kappale opiskeltiin oppimista tukevan arvioinnin prosessia käyttäen. Tässä metodissa opettaja häipyy taka-alalle ja opiskelijat tekevät työtä pareittain toisiaan auttaen. Ensin katsottiin otsikko ja kuvat ja mietittiin, mistä tekstissä on kysymys. Sitten jokainen luki tekstin ilman sanakirjaa ja apuvälineitä ja arvioi, kuinka paljon tekstistä ymmärsi. Sen jälkeen he tekivät pareittain erilaisia sanasto- ja tekstinymmärtämistehtäviä ja lopulta katsoimme sanastoa myös yhdessä. Sitten he lukivat tekstin uudestaan ja arvioivat, kuinka paljon nyt ymmärsivät. 

Jatkoimme kirjan kappaleen opiskelua myös kieliopin kannalta. Kyseisessä kappaleessa sitä riittääkin! Ihan liikaa. Aloitimme "kevyesti" objektista. Siinä kohtaa kirja feilaa kyllä täydellisesti. En ehtinyt valmistella sitä etukäteen, joten luotin, että kirjan avulla homma kyllä onnistuu. No ei todellakaan onnistunut, se oli katastrofi! Että voi näinkin kokenut opettaja mokata vielä niin pahasti. Tilanne korjaantui kyllä seuraavana päivänä, mutta parille opiskelijalle taisi tulla kammo objektista tuon kokemuksen takia. Onneksi hekin pääsivät kärryille kuitenkin melko hyvin, kun katsoimme seuraavana päivänä riittävän paljon muiden materiaalien havainnollistavia esimerkkejä.

Objektiharjoituksissakin toimimme Ystävänkylässä aina kun mahdollista. Hyvin menee 1 -kirjan opettajan oppaasta ottamani pariharjoituksen alustin niin, että nyt me ollaankin Ystävänkylässä oltu tosi uteliaita ja kytätty naapureita. Kerropa parille, mitä näit kaupungilla. Eli mitä neljä henkilöä osti eri paikoista. Parilta piti selvittää itseltä puuttuvat tiedot. Myöhemmin teimme samalla idealla Otetaan selvää -kirjan harjoituksen, jossa piti etsiä kuvista kymmenen eroa. Tapasimme myös toisemme kaupungilla ja kyselimme, mistä olet tulossa ja mitä ostit sieltä. Jokaisella oli erilaisia ruokatavaroita, joita myös vaihdeltiin, jotta saatiin harjoitusta erilaisista ruoista objekteina.

Kirjan kysymysryhmät työelämästä toteutimme niin, että ihmiset tapasivat toisiaan iltatilaisuudessa ja kyselivät toisiltaan heidän työ- tai opiskelupaikoistaan Ystävänkylässä. Tehtävä olisikin muuten tylsä, kun kaikki kertoisivat opiskelevansa suomea... 

Tähän tyyliin ajattelin jatkaa syksyllä. Meneillään olevassa toisessa moduulissa tulee paljon asiointitilanteita, joten voimme hyvinkin edetä sen mukaan, millaisia kielenkäyttötarpeita opiskelijat eli asukkaat milloinkin tuovat esille. Toki ohjailen itse koulutuksen etenemistä opetussuunnitelman sisältöjen mukaan, mutta haluan ainakin luoda mahdollisuudet opiskelijoiden ehdoilla etenemiseen.
 Pidän tästä metodista, sillä siinä on paljon yhteistä suggestopedian kanssa. Voin yhdistellä niistä asioita ja toteuttaa opetusta taas hieman elävämmin. Opiskelijat ovat olleet innostuneita Ystävänkylästä, se luo kivan illuusion kylästä, jossa jokainen voi elää sellaista elämää, johon oma mielikuvitus yltää. Roolit vapauttavat ihmiset puhumaan ja toimimaan eri tavalla. Saapa nähdä, mitä kaikkea Ystävänkylässä vielä tapahtuukaan!

P.S. Oppilaitoksemme on hankkinut taukojumppasovelluksen tietokoneille. Jumpan voi valita eri kehonosille ja ajastaa omaan aikatauluun sopivaksi. Ensin ohjelmoin sen vain iltapäivän tunneille, jotka istuin tietokoneella. Sitten tajusin, että taukojumppa olisi vähintään yhtä hyödyllistä opiskelijoille. Nyt teemme sitä kolme kertaa päivässä. Kun olin kolme päivää poissa ryhmästä, he suorastaan vaativat jumppaa! 


P.P.S. Huomenna pääsemme hyvin ansaitulle lomalle! Tarina Ystävänkylästä jatkuu elokuussa... Ihanaa heinäkuuta teille, jotka kesälläkin jaksatte tätä lukea! ;)

Digiajassa - hypessä vai jälkijunassa?

Suomen koulujen siirtymisestä digiaikaan on viime aikoina käyty keskustelua eri yhteyksissä, mm. Opettaja-lehdessä. Lukemistani artikkeleista ja mielipiteistä päätellen vallalla on (jälleen kerran!) varsin mustavalkoinen ajattelu. Joko ollaan sitä mieltä, että Suomi on jäänyt jälkeen ja koko koulu pitäisi kiireen vilkkaa muuttaa digitaaliseksi tai sitten digi ja some nähdään peikkoina, joista innostuneet leimataan digiuskovaisiksi.

Pyrin itse tässä, kuten monissa muissakin asioissa pysyttelemään kultaisella keskitiellä. Haluan pysyä kehityksessä mukana ja ottaa nykyajan välineet ja keinot käyttöön siinä, missä niistä on hyötyä opetuksessa, opiskelussa ja oppimisessa. En kuitenkaan halua tehdä välineistä itse tarkoitusta. On ajanhukkaa vääntää digimuotoon tehtävää, joka toimii paperilla yhtä hyvin. Toisaalta joidenkin digimuotoisten tehtävien avulla voi säästää aikaa ja paperia, vaikka ne eivät rakenteeltaan ihmeemmin eroaisi paperitehtävistä.

Siispä miettimään, miten välineitä voisi hyödyntää. Oppilaitoksessamme on viime aikoina panostettu tähän kouluttamalla meitä kouluttajia ja hankkimalla tarvittavaa välineistöä. Pikku hiljaa jokainen ottaa välineet käyttöön omassa opetuksessaan, sen mukaan mikä kenestäkin omaan opetukseen sopivalta tuntuu. Tiedän, etten itse ole mikään eturivin kehittäjäopettaja tälläkään saralla. Kunpahan kopioin ja tuon esiin muutamia tavallisen opettajan helposti käyttöön otettavia ideoita.

Olen uuden ryhmäni kanssa kokeillut mm. seuraavanlaisia juttuja digimaailmassa.

Omat videot. Koulutuksen alussa sain idean tähän kollegaltani. Kuvasin omalla puhelimellani videoita, joilla puhuin itse ja jätin opiskelijalle vastausaikaa. Tein videoita esim. tutustumisesta ja peruskysymyksistä puhekielellä. Latasin videot oppilaitoksen omalle oppimisalustalle, mutta avasin ryhmälle myös oman Gmail- ja Youtube-tilin, jolle videoita on helppoa ladata. Opiskelijoiden piti kotona harjoitella videon kanssa keskustelua. 

Ideana oli harjoitella reagoimista kysymyksiin ja oppia ymmärtämään perusfraaseja kohtalaisen nopeallakin puhekielellä. Videotahan voi kelata edestakaisin niin monta kertaa, että ymmärtää kysymyksen. Tarkoituksena oli myös opettaa luonnollista intonaatiota kysymyksissä.

Näitähän voisi tehdä eri aiheista niin paljon kuin ehtii. Tai niin paljon kuin sietää katsella omaa naamaansa videolla. Aika kiusallista tällaisesta ei-linssiluteesta, mutta kyllä siihenkin tottuu. Itseäni minuuttitolkulla tuijottaessani havaitsin, että minulla on kauniit silmät, mutta kamalat silmänaluset. Jälkimmäisen olin kyllä tiennyt jo ennestäänkin. ;) 

Opiskelijoiden tekemät videot. Ensimmäistä moduulia oli kulunut noin kuukausi, kun opiskelijat saivat tehtäväkseen ensimmäisen videoprojektin iPadeilla. Sen ohjeistin niin, että he ovat tulossa uudelle kurssille ja tutustuvat toisiin opiskelijoihin. Ideana oli siis kerrata itsensä esittelyä ja tutustumista. Sekä tietysti harjoitella yhteistyötä pienryhmässä ja neuvottelua (josta osa tietenkin tapahtuu tuossa vaiheessa englanniksi tai venäjäksi).

Ryhmissä oli neljä tai viisi opiskelijaa ja melkein jokainen oli myös kameran edessä ja äänessä. Ryhmien tuotokset olivat tietysti eri tasoisia ja pituisia, mutta oikein kivoja kaikki, osa suorastaan loistavia. Ensimmäiset videot katsoimme luokassa yhdessä videotykin kautta, mutta ongelmaksi osoittautui äänen laatu. Emme olleet ottaneet sitä huomioon kuvausvaiheessa eikä puheesta tahtonut saada selvää.

Tänään teimme toisen videoprojektin, jonka tarkoituksena oli kerrata ensimmäisessä moduulissa opittuja asioita. Opiskelijat tekivät koko homman täysin itsenäisesti sillä aikaa, kun pidin osalle henkilökohtaisia ohjauskeskusteluja. Miten ihanaa, kun ryhmä on taitava ja itseohjautuva! Osaavimmat tietysti auttavat niitä, joilta ohjelmien käyttö ei suju yhtä näpsäkästi.

Annoin opiskelijoille listan teemoista ja ohjeistin heitä jakautumaan neljän hengen ryhmiin. Teemat olin ottanut Sukimosta, joka pohjautuu opetussuunnitelmaan. Ryhmät valitsivat yhden teeman, josta he suunnittelivat dialogin, kuvasivat videon ja latasivat sen Youtubeen. Sen jälkeen jokainen katsoi kaikkien ryhmien videot ja sai kommentoida niitä. En antanut sen tarkempia ohjeita, sanoin vain, että heillä on muutama tunti aikaa ja saavat valita kuvauspaikan itse.

Olin tyytyväinen iltapäivällä videoita katsellessani. Jokainen oli omalla tavallaan hyvä. Kaikki ryhmät olivat suunnitelleet videot huolella. Äänen laatu oli parempi kuin viimeksi, koska joukossa on opiskelija, joka osasi antaa kaikille vinkkejä sen parantamiseen. Joku oli vähän editoinutkin videotaan, lisännyt taustalle ääniä jne. Osalla oli hyviä tilannedialogeja, osa piti pienen puhe-esityksen aiheesta. En puuttunut toteuttamistapoihin, vaan annoin heille melko vapaat kädet. Tärkeintä oli harjoitella puhumista suomeksi. Upein tuotos oli mielestäni vapaa-ajan harrastuksista kertova filmi, jolla thaimaalainen opiskelija veti kavereilleen joogaa. He todella laittoivat itsensä likoon yli 11-minuuttisella videollaan. Nauroin vedet silmissä! 

Muita ohjelmia tableteilla en ole ehtinyt vielä kovin paljon kokeilla. Teimme yhden Padletin, johon kokosimme kotiin liittyviä sanoja mind map -tyylillä. Jokainen ryhmä keräsi yhteen huoneeseen tai taloon liittyviä sanoja. Padlet tallennettiin verkko-oppimisalustalle, josta jokainen voi tallentaa sen itselleen tai katsoa sitä jälkeenpäin. Näitä aion teettää lisääkin koulutuksen edetessä. Ihan toimiva ja hyödyllinen paperinsäästämiskeino.

Olen luonut verkko-oppimisalustalle jokaiselle opiskelijalle oman sivun, jolle he voivat alkaa kirjoitella omia juttujaan. Ensimmäisen tehtävän teetin viime viikolla, kun pyysin heitä raportoimaan sinne lukemistaan tosi helpoista selkouutisista. Jatkossa aion kerätä sinne erilaisia kirjoitustehtäviä, kuten oppimispäiväkirjaa.

Otin tänään myös moduulipalautteen ensimmäistä kertaa digitaalisesti omalla verkko-oppimisalustallamme. Paljon kätevämpää kuin paperilla! Miksi en ole aiemmin sitä tehnyt? - Ei mitään hajua. Tietotekniikkaa voisi käyttää paljon nykyistä enemmän, jos vain ehtisi paneutua siihen enemmän.

Kollegani samassa työhuoneessa on aktiivisempi tablettien käytössä, häneltä olen saanut monta hyvää ideaa. Hän on tutkinut aktiivisesti esim. Twitterin ja muun some-maailman antia. Itselläni ei tähän riitä energia tässä elämäntilanteessa, mutta kopioin mielelläni muilta saamiani ideoita. Kiitos niistä!
 
Mitä sinä olet tehnyt tableteilla? Millaisia ideoita olet toteuttanut tietotekniikan tai somen avulla? Kommentoi!

Huono, huono ope - palautteen antamisesta

Olen ollut todella huono ope. Laiska. Saamaton. Tehnyt juuri niin kuin ei pitäisi. Päinvastoin kuin syksyllä käymässäni koulutuksessa opetettiin.

Kävin Testipisteessä koulutuksen, jossa keskityttiin palautteen antamiseen kirjoittamisen taidosta sekä jatkuvaan arviointiin, jolla voidaan tukea kirjoitustaitojen oppimista. Jokaiselle opettajalle on selvää, että palaute kirjoitustehtävästä pitää antaa mahdollisimman pian. Mitenkäs siitä muuten voi mitään oppia?

No, saamaton kun olen, keräsin koko pitkän syksyn opiskelijoiden kirjoitelmia työpöydälleni. Silloin tällöin sain osan niistä katsottua ja raapustettua jotain palautetta paperiin. En kuitenkaan voinut antaa niitä takaisin, koska en saanut koskaan koko nippua katsottua. Ihan totta. Tällaisiakin opettajia on olemassa!

Todellisuudessa vajaan sivun mittaisten kirjoitelmien tsekkaamiseen ei montaa minuuttia per paperi olisi mennyt. Ongelmani oli alkusyksystä se, etten oikein osannut päättää, millaista palautetta annan hitaan linjan opiskelijoille, joille kirjoittaminen on se kaikkein vaikein kielitaidon osa-alue. Jos korjaan virheet, paperi on täynnä punaista (tai vaaleanpunaista tai oranssia). Se ei tietenkään ole tarkoitus. Sehän vain masentaa eikä kukaan jaksa edes katsoa niitä omia virheitään läpi. Eikä siitä näin ollen opi mitään.

Pitäisi siis päättää, mistä asiasta milloinkin antaa palautetta. Keskitynkö palautteenannossa vain siihen asiaan, jota juuri tällä kirjoitustehtävällä harjoiteltiin? Korjaanko virheet vai alleviivaanko ne, jotta opiskelija saa itse oivaltaa, mikä meni vikaan? Annanko palautetta vain tekstin viestivyydestä? Sisällöstä? Kokonaisuudesta? Lauseista? Sanastosta? Verbeistä? Sijapäätteistä? Välimerkkien ja isojen kirjaimien käytöstä? Tekstilajille tyypillisistä piirteistä? Vai sittenkin pelkästään hienosti onnistuneista kohdista?

On niin monenlaista palautetta. Niin monta asiaa, joihin voi keskittyä.

Ja sitten voi myös jättää palautteen antamatta. Käyttää vertaisarviointia ja itsearviointia. Opiskelija lukee kaverinsa tekstin ja antaa palautetta. Tai he katsovat yhdessä tekstiä ja miettivät, mitä siinä voisi parantaa. Voi käyttää prosessikirjoittamista ja kirjoittaa saman tekstin koneella uudestaan. Oikolukuohjelma voi auttaa prosessissa (mikä tosin hitaan linjan opiskelijoilla sekin vaatii vähän enemmän harjoitusta, kun pelkän Wordin perusasioiden opiskeluun menee jo aika monta harjoituskertaa).

No, kaiken tämän pohdinnan seurauksena opiskelijoiden työt siis kasaantuivat pöydälleni pitkin syksyä. Joitakin taisin palauttaa ajoissa, mutta joka kuukaudelta jäi ainakin yksi teksti palauttamatta.

Niinpä päätin uuden vuoden alkajaisiksi pläjäyttää kaikki tekstit heidän eteensä kerralla. Annoin jokaiselle oman kansion, johon he saavat säilöä tuotoksensa, tekstien ohella myös ne taideteokset, joita oli syksyn mittaan ripustettu luokan seinälle.

Opiskelijat lukivat tekstejään uudestaan, esittelivät niitä parilleen. Parin kanssa he saivat katsoa, miten kirjoitustaito oli syksyn mittaan kehittynyt ja miten sitä voisi vielä kehittää.

Olin antanut edellisen moduulin lopussa jokaiselle henkilökohtaista palautetta kirjoittamisen taidosta (muiden taitojen ohella). Palautelomakkeessa oli Osaan-lauseita, joiden avulla annoin paitsi palautetta osaamisesta, myös vinkkiä siitä, mitä tällä tasolla pitäisi osata.

Esimerkiksi:

• Aloitan lauseen isolla kirjaimella.
• Lopetan lauseen pisteeseen, kysymysmerkkiin tai huutomerkkiin.
• Käytän erilaisia lauseita.
• Osaan perustella mielipiteeni lyhyesti.

Lauseita oli kymmenkunta ja arvioin jokaisen skaalalla osaan hyvin - harjoittelen lisää. Absoluuttista kyllä - ei -jakoa en halunnut tehdä, vaan asetin rastin skaalalle sen mukaan, kuinka hyvin kyseinen taito on hallussa. Näin jokainen sai jonkin verran positiivistakin palautetta.

Nämä lauseet laitoin nyt taas näkyville ja kertasin ne opiskelijoiden kanssa, jotta he pystyivät tarkastelemaan kirjoitelmiaan niitä vasten.

Lopulta laiskuuteni näyttäytyikin hieman erilaisessa valossa. Vaikutti siltä, että opiskelijoista oli ihan hauskaa tarkastella oman kirjoittamistaitonsa kehittymistä näin pitkällä perspektiivillä. Ehkä he havaitsivat itse, mitä olivat oppineet ja missä olisi vielä kehittämisen varaa. Ei heitä haitannut, vaikka opettaja ei ollut joka kohdasta antanut palautetta.

Joskus laiskuudesta voi siis seurata jotain hyvääkin. ;)



Vinkkejä siitä, miten voi antaa palautetta ja miten opiskelijoita voi auttaa siirtymään tasolta toiselle löytyy mm. seuraavista teoksista:

- Arvaanko vai arvioinko?
- Tasolta toiselle.
- Saako olla suomea? 
- Suomi2. (Minä ja arki, Minä ja yhteiskunta, Minä ja media)
- Matkalla Suomessa.

Eläimellistä menoa

Menipä sukkelaan pari viikkoa loman jälkeen. Yhtään päivää en ehtinyt oikeastaan suunnitella, kunhan tein aina kiireisimmät hommat alta pois. Onneksi oli edellisen vuoden matskut kansiossa hyvässä järjestyksessä. Tuntisuunnitelmia en ollut silloinkaan ehtinyt kirjoitella, mutta aika hyvin on onneksi ulkomuistissakin noita tehtäviä. 

Maanantaina alkoi kolmas moduuli eli kolme viimeistä kuukautta suomen kieleen painottuvaa opetusta. Äkkiä se aika menee, kohta on jo ero tästäkin ryhmästä edessä. Olin itse maanantain  testaushommissa ja työelämäopettaja opetti ryhmää. Tiistaina aloitimme uuden moduulin arvioimalla omaa osaamista sekä katsomalla hieman tulevaisuuteen: mitä pitäisi osata tämän moduulin lopussa. Lisäksi pohdimme omaa oppimistyyliä sekä uskomuksia kielenoppimisesta. Samalla pyysin välipalautetta koulutuksesta. Tähän kaikkeen käytimme Helsingin aikuisopiston tekemää materiaalia teoksesta Matkalla Suomessa. Maahanmuuttanut ohjauksella kotoutumaan. 

Kokeilimme myös yhtä niistä toiminnallisista harjoituksista, joita edellisen viikon koulutuksessa opin. Neljä tai kuusi opiskelijaa sai etusormiensa päälle muoviputken, joka heidän piti laskea lattialle. Yllättävän vaikea ja hauska yhteistyöharjoitus, jossa porukka ehtii jo ottaa roolit. 

Kertasimme vielä terveysteemaa parilla toiminnallisella harjoituksella. Annoin joka toiselle kouraan vaivan, laitoin musiikin soimaan ja kun musiikki pysähtyi, "potilaiden" piti etsiä lääkäri ja kysyä neuvoa vaivan hoitoon. Vaivat olin suurentanut, laminoinut ja leikannut Hyvin menee 2 -opettajan oppaan pelistä. 

Viime viikolla päivänä, jolloin opetin kahta ryhmää, kiskaisin yhdellä tauolla Meidän perhe -lehdestä aiheeseen sopivan, sivun mittaisen artikkelin vitamiineista. (Tuon työpaikalle leikeltäväksi ja luettavaksi kaikki aikakauslehdet kotoa.) Keksin siihen muutaman sisältökysymyksen ja annoin kotitehtäväksi. Tuli mieleeni, että sama ei olisi ollut hitaalla ryhmällä mitenkään mahdollista. Oma ryhmäni selvisi tehtävästä loistavasti. Vaikka he eivät ymmärtäneet artikkelista joka sanaa (mikä ei ole tarkoituskaan), he osasivat vallan hyvin vastata kysymyksiin, kuten "Mitkä vitamiinit parantavat vastustuskykyä?" tai "Mitä vitamiinia lapselle pitää antaa tablettina?". Opiskelijat itse huomauttivat, että voi sitä D-vitamiinia antaa tippoinakin, mutta kiireessä käytin selvyyden vuoksi tuota sanaa. 

Samalla kun purimme tehtävän, keskustelimme D-vitamiinin tarpeellisuudesta ja terveellisesti ruokavaliosta. Kaikki eivät välttämättä tiedä, että erityisesti tummaihoiset tarvitsevat Suomessa D-vitamiinia purkista ympäri vuoden, myös aikuiset.

Edellisellä viikolla olin teettänyt heillä Terveystalon meille lähettämästä influenssatiedotteesta tehtävän niin päin, että heidän piti itse keksiä viisi kysymystä tekstistä. Tällaista opettajan työn ulkoistamista voisin harrastaa useamminkin: pääsen itse helpommalla ja opiskelijat oppivat enemmän. Work smart, not hard! ;)  Kaiken lisäksi he voivat tarkistaa tehtävän parin kanssa kysymällä kysymykset toisiltaan. Lopuksi kokoamme yhdessä jokaiselta esimerkkikysymyksen tiedostoon, jonka talletan verkko-oppimisalustalle.

Opiskelimme tällä viikolla myös mökki- ja luontoteemaa. Suomen mestari 2 -kirjassa sitä käsitellään kolmannessa kappaleessa ja siihen löytyy kivoja harjoituksia muualtakin. Aihe oli tuttu jo lomaviikkoni itsenäisestä tehtävästä ja sijaisen käsittelemistä jokamiehenoikeuksista. 

Opiskelimme eläimiä kirjan lisäksi sinisen Aamun monisteiden avulla. Ensin opiskelijat kirjoittivat kuvien alle kaikki eläinten nimet, jotka muistivat, sitten katsoimme ne yhdessä. Kuuntelimme välipaloina hassuja Aamun lauluja eläimistä. Harjoittelimme eläimiä lisäksi korteilla, jotka olen kopioinut Aamun kirjan kuvista värillisinä, laminoinut ja leikannut. Olen jättänyt nimet näkyviin, mutta ne voi peittää toisella kortilla ja yrittää parin kanssa muistaa ulkoa. Taukojumppana leikimme Fröbelin palikoiden laulun Eläimellinen uimakoulu. Joskus olemme pelanneet eläimillä myös aliasta, mutta tällä kertaa pelasimme sitä mökkisanoilla viikon lopulla. 

Luontosanoja opiskelimme lisää perjantaina, jolloin kertasimme kirjassa olleet sanat ja juttelimme samalla Suomen geografiasta. Opiskelimme myös Aamun monisteilta joitakin sanoja. Olin monistanut pareille erilaiset värikuvan tästä vaaratilannemateriaalista. Kuvissa on paljon erilaisia tilanteita ulkona luonnossa. Sen avulla tulee kätevästi laajennettua sanavarastoa. Olen myös ottanut itse mökin lähistöltä luontokuvia, joista järjestin pienen kilpailun. Näytin kuvat ja jokaisen piti kirjoittaa niistä niin monta sanaa kuin keksi. Paras muisti 25 sanaa, aika hienosti! No niin, hän saa lähteä syömään, muut jäävät harjoittelemaan! (Vitsivitsi! ;))

Oppikirjan kappaleista tässä on panostettu erityisen paljon tekstin käsittelyyn monella eri tavalla. Siinä on onnistuttu mielestäni aika kivasti. Sisältökysymysten lisäksi pitää mm. ilmaista tekstin lauseita eri tavoilla ja kertoa tekstistä kuvien avulla. Kerrankin tekstin sisältöä pyöritellään usealta kantilta, ei pelkästään viittä eri kielioppiasiaa, jotka siihen on ympätty. Toki niitäkin tästä löytyy: 3. infinitiivi, transitiivi- ja intransitiiviverbit, verbityyppi 6 ja konjunktioita. Tällä viikolla opiskelimme näistä kahta ensin mainittua.

Kolmas infinitiivi tulee kohtalaisen myöhäisessä vaiheessa ja se omaksutaankin aika helposti, kun siihen on törmätty jo monta kertaa. Harjoittelimme sitä toiminnallisesti esim. niin, että annoin opiskelijoille pitkän listan erilaisia paikkoja ja verbejä, esim. Vaasa - tavata sukulaisia, metsä - kerätä marjoja. Tehtävän voisi tehdä pareittain, mutta tällä kertaa teimme sen luokan keskellä. Toiset saivat vihreän paperin, toiset keltaisen. Laitoin musiikin soimaan ja kun se taukosi, he törmäsivät tuttuunsa kaupungilla, moikkasivat ja kysyivät: Mistä sä oot tulossa? Mihin sä oot menossa? Kun musiikki jatkui, he sanoivat: Sori, nyt mun täytyy mennä. 

Seuraavana päivänä kertasimme asiaa samantyyppisellä harjoituksella, jossa jokainen sai käteensä kaksi lappua (käydä tori - ostaa vihanneksia; mennä kuntosali - nostella puntteja), musiikki soimaan, kysy mihin olet menossa ja mistä tulossa ja vaihda lappuja. Sen jälkeen etsimme parit eläinten kuvilla ja sanoilla. Jokaisen piti äännellä niin kuin eläin ääntelee ja etsiä uusi parinsa.

Mökkiteemaan sopi hyvin myös Opettajan idearepun kuva kesämökiltä, josta opiskelijoiden piti parin kanssa keskustella: Mitä he ovat tekemässä? Mitä he menevät tekemään? Mitä he tulevat tekemästä? Samalla perehdyimme hieman verbijohdoksiin kuten uiskennella, soudella, juoksennella jne. Sopivasti somessa levisi samaan aikaan kuva suomen kielen johtamisen hienoudesta, jonka näytin heille. Kiva kevennys! :)

Kirjan ulkopuolelta opiskelimme lisää verbejä, joiden kanssa käytetään 3. infinitiiviä, kuten suostua, oppia tai päästä tekemään jotakin. Tutustuimme myös 3. infinitiivin adessiiviin eli millä tavalla asioita tehdään. Suomea oppii puhumalla. Samalla saimme kätevästi koottua oivia tapoja oppia kieltä tai etsiä töitä.

Viikon lopulla tutustuimme vielä transitiivisiin ja intransitiivisiin verbeihin (kaataa-kaatua, sammuttaa-sammua, pestä-peseytyä). Suomen kielessähän näitä verbipareja on tosi paljon ja perehtymällä niille tyypillisiin piirteisiin voidaan kenties helpottaa ymmärtämistä.

Tällä viikolla soittelin liikkumistehtävien taustalla vaihteeksi jazzia. Se loikin kivaa tunnelmaa, osa innostui jopa jammailemaan sen tahdissa. Kirjallisten tehtävien taustalla käytän enimmäkseen pianomusiikkia, mutta kitarakin on kivaa vaihtelua. Musiikki on tietenkin instrumentaalista, jotta se parantaa keskittymistä eikä häiritse sitä. Tästä muuten uskonvahvistusta sekä liikkeen että musiikin käyttöön opetuksessa. Eipä minun koulutuksessani nykyään oikeastaan opiskella päivääkään ilman musiikkia ja liikettä. Tästä sainkin hyvää palautetta opiskelijoilta, joiden mielestä kurssilla on kivaa, kun tehdään erilaisia harjoituksia. :)

Lopetin viikon tähän uskomattoman upeaan, uuteen sovitukseen laulusta Olen suomalainen. Itsellä meinasi itku tulla silmään, mutta kyllä opiskelijatkin taisivat tykätä laulusta.

Hampurilaista vai ei?

Palautteen antaminen on mielestäni yksi opettajan työn haastavimmista asioista, niin kuin arviointi ylipäätään. Opettajahan antaa opiskelijoille palautetta jatkuvasti. Pienistä harjoituksista annettavan välittömän palautteen lisäksi palautetta annetaan isommista suorituksista kuten kirjoitelmista, puhe-esityksistä ja kokeista. Minun sukupolveni opettajia on koulutettu antamaan ns. hampurilaispalautetta, jota myös esimiehet on opetettu antamaan alaisilleen. Ensin sanotaan siis jotain positiivista, jotta palautteensaaja tulee vastaanottavaiseksi, sitten annetaan korjaavaa palautetta (pihvi) ja lopuksi taas jotain yhteenkokoavaa positiivista, jotta hänelle jää hyvä mieli.

En ole koskaan kokenut hampurilaispalautteen antamista luontevaksi, vaikka olen ymmärtänyt sen idean. Nyt tätä menetelmää onkin alettu kritisoida. Tämän päivän Helsingin sanomissa kerrotaan kahteen uuteen teokseen pohjautuvassa artikkelissa, miten palautetta pitäisi sen sijaan antaa. 

Mikä palautteen antamisessa on niin vaikeaa? - Se, että aina on olemassa riski, että palautteensaaja loukkaantuu kritiikistä. Tai ehkä jopa tulkitsee positiivisen palautteen mielistelyksi. 

Opettajan antaman palautteen tarkoituksena on edistää oppimista. Siksi palautteen pitää olla rehellistä, aiheellista ja kannustavaa. Murskakritiikki masentaa ja saa jonkun ehkä luovuttamaan, kun taas oikein annettu palaute kannustaa yrittämään entistä enemmän. 

Koen epäonnistuneeni palautteenantajana viimeksi viime viikolla. Eräs opiskelija piti esitelmän kotimaastaan. Ensimmäisessä Power Point -diassa oli pitkä tekstipätkä, jonka hän myös luki ääneen, mutta en ymmärtänyt yhtään, mitä hän halusi sanoa. Tai aavistin, ja kysyin yhdellä lauseella, että tarkoititko tätä? Kyllä, suurin piirtein, vaikka hän ei osannut omin sanoin sitä kertoa. Hänellä oli vain mielessään omankielinen ajatus, jonka hän oli yrittänyt kääntää suomeksi siinä onnistumatta.

Olin etukäteen valmentanut opiskelijoita esityksen tekoon huolellisesti ja painottanut, että Googlen kääntäjää EI SAA käyttää ja että esityksen pitää olla sellaista kieltä, jota itse ymmärrät, silloin myös muut opiskelijat voivat sen ymmärtää. Jos suomalainen opettaja ei ymmärrä, mitä opiskelija haluaa sanoa, tuskin siitä saavat selvää opiskelijatkaan. Ymmärrän toki, että opiskelijat haluavat kertoa enemmän kuin osaavat, mutta tässä vaiheessa pitäisi tyytyä kertomaan vain perusasioista. 

En missään tapauksessa odota virheetöntä esitystä enkä anna juurikaan palautetta puhe-esitysten kielivirheistä, paitsi jos kyse on esimerkiksi noloon väärinkäsitykseen johtavasta ilmauksesta. Tärkeintä on, että toiset opiskelijat ymmärtävät, mitä esityksen pitäjä haluaa kertoa. Toiset opiskelijat voivat tarvittaessa rastittaa palautelomakkeestaan kohdan "Esitystäsi oli vähän vaikea ymmärtää, koska et selittänyt uusia sanoja". Tämän kohdan lisäksi kirjoitin tällä kertaa omaan lomakkeeseeni "koska olit käyttänyt Googlen kääntäjää". Sanoin saman myös ääneen ja toistin edellä mainitut ohjeet ymmärrettävyydestä. Se harmitti minua jälkeenpäin, koska en voi lopulta kuitenkaan olla varma, onko opiskelija yrittänyt itse kääntää tekstin vai onko se konekääntäjän tekosia. Eli sen sijaan että olisin vain todennut faktan, että tämä kohta esityksestä ei ollut ymmärrettävä, tein itse johtopäätöksen. Muutenkin asia sai ehkä liikaa painoarvoa palautteessani, vaikka sanoinkin, että muuten esitys oli hauska ja mielenkiintoinen. 

HS:n artikkelin mukaan on väärin antaa kritiikkiä muiden kuullen. Okei, opettajan antamasta palautteesta voivat toki myös muut ottaa oppia, siinä mielessä on ehkä perusteltua antaa palaute tunnilla eikä henkilökohtaisesti (tilanne eroaa siis esimiehen alaiselle antamasta palautteesta). Tällä kertaa negatiivinen palaute korostui kuitenkin ehkä liiaksi. Toivon, että muulloin antamani positiivinen palaute korjaa kuitenkin tilanteen niin, ettei opiskelijalle jää lannistunut olo. 

Joskus mietinkin, miten heikommat opiskelijat kokevat koulutuksen, kun huomaavat etteivät pysy muun ryhmän mukana. Miten osaisin antaa heille sellaista palautetta, etteivät he lannistuisi ja luovuttaisi?

Olen mielestäni kuitenkin aika höveli antamaan positiivista palautetta sekä opiskelijoille että työkavereilleni. Hyvän palautteen antaminen tuo hyvän mielen sekä sen antajalle että saajalle. Se luo mukavan ilmapiirin, kun tietää toisen arvostavan omia ponnisteluja. 

Useimpien kollegoiden kanssa työskennellessäni olen huomannut, että myös kritiikin antaminen on nykyään työelämässä luonnollista ja sallittua. Sen tarkoitus ei ole masentaa tai moittia vaan kehittää työtä yhdessä. Mieheni kutsuu tätä sparraukseksi. Käytämme sitä kollegoideni kanssa päivittäin kehittääksemme työtämme aina vain paremmaksi. Kun jokainen jakelee auliisti omia ideoitaan ja aikaansaannoksiaan ja saa niistä kollegoilta sekä positiivista että kehittävää palautetta, saadaan yhdessä aikaan jotain suurempaa. Itse en koe menettäväni mitään jakaessani ideoitani, päinvastoin. Kun muut kommentoivat niitä, lopputulos on entistä parempi.

Olen antanut palautetta rohkeasti myös esimiehelleni, kun siihen on ollut syytä. Esitän silloin tällöin toiveita, miten jotain asiaa voitaisiin muuttaa, että me alaiset olisimme tyytyväisempiä. Toisaalta saatan lähettää kiittävän sähköpostin myös silloin, kun tällainen muutos on toteutettu. Mielestäni molemminpuolinen rehellisyys on reilumpaa ja tehokkaampaa kuin selän takana juputtaminen. Onneksi esimieheni osaa ottaa palautetta vastaan eikä ota kritiikkiäkään henkilökohtaisena loukkauksena.

Opiskelijoita kehun aina, kun suoritus menee edes sinnepäin, eli tilanteesta selvitään. Kirjoitelmiin merkkailen plussia hyviin kohtiin ja loppuun kirjoitan jonkin kannustavan kommentin ja hymynaaman. Jos kirjoitelmassa on jokin systemaattisesti toistuva virhe, mainitsen siitä (Kiinnitä huomioita tähän...), mutta jokaista virhettä en korosta. Nykyään korjaan tekstit niin, että alleviivaan korjattavat kohdat ja opiskelija saa itse päätellä, mikä siinä on väärin. Välillä tekstejä kirjoitellaan sitten koneella niin, että virheet myös korjataan itse. Tärkeintä kielitaidossa on kuitenkin tilanteesta selviäminen, siksi virheiden korostaminen johtaa harhaan. Olenkin miettinyt, mikä muu tapa voisi olla hyödyllinen. Antakaa vinkkejä!

Myönnän olevani liian laiska lukemaan ammattikirjallisuutta vapaa-ajallani (eikä siihen kyllä työaikakaan riitä). Tiedän, että aiheesta on varmasti julkaistu monta hyvää kirjaa, jotka parantaisivat minunkin ammattitaitoani, jos vain panisin aikaani niihin perehtymiseen. Mistä vain ottaisin ajan siihen?

Katsopa hyvä kirjoitus aiheesta myös blogissa Onnistunut tapaus.

Työstä, harrastuksista ja arvioinnista

Torstaina olimme atk-luokassa. Ensin teimme kuunteluharjoituksen, jonka kollegani on tainnut vääntää yhteen Puhutaan asiaa -materiaalin kappaleeseen. Sitten teimme keskusteluharjoituksen, joka oli tarkoitus tehdä kielistudiossa parikeskusteluna niin, että parit keskustelevat ikään kuin puhelimessa, mutta kielistudio teki tenän ja niinpä se tehtiin tavallisena parikeskusteluna. Olin laatinut rektiokysymyksiä, joihin parin piti itse keksiä vastaus, toinen tarkisti mallivastauksesta. 

Lisäksi tehtiin vielä yksi puhumisharjoitus, jossa tallennettiin puhetta kaksi minuuttia. Aiheena oli Minun työpaikkani. Puhuja sai valita kahdesta vaihtoehdosta niin, että kertoi joko entisestä työpaikastaan tai toivomastaan tulevasta työpaikasta. Olin laittanut muutamia apukysymyksiä, kuten Missä olit töissä? Millainen pomo oli? Millainen työmatka sinulla oli? jne. Valmistautumisaikaa oli kaksi minuuttia ja sitten vaan rohkeasti puhumaan! Toiset ovat tietysti rohkeampia kuin toiset, mutta näitä harjoitellaan pitkin kurssia ihan jo senkin takia, että jonakin päivänä suuri osa opiskelijoista menee yki-testiin ja siellä ei passaa jännittää omaan mikrofoniin puhumista muiden pälättäessä ympärillä. Muutenkin on hyvää harjoitusta yrittää puhua pari minuuttia yhteen kyytiin ja sitten vielä kuunnella omaa puhettaan. Se voi olla hyvin opettavaista itsensä "monitorointia". Lopuksi puhenäytteet tallennetaan omille tikuille, joten siitä jää hyvä muisto omaan portfolioon senhetkisestä kielitaidosta.

Loppupäivän opiskelijat saivat tehdä omatoimisesti harjoituksia Kielisilta-ohjelmassa sekä Kotisuomessa.fi -nettisivuilla. Itse aloin sillä aikaa laatia taulukkoa, johon ohjelmoin noiden (ja muutamien muidenkin) sähköisten materiaalien hyödylliset harjoitukset koulutuksen ohjelmaan. Niitä on ilmestynyt viime aikoina niin paljon, että harmittaa, kun niitä jää tekemättä ihan vain sen takia, kun ei aina muista, mihin aiheeseen mitäkin harjoituksia on olemassa.

Perjantaina harjoittelimme (vielä kerran!) rektioita. Tein uuden harjoituksen, jossa opiskelijan piti reagoida parin tekemään kysymykseen. Tähän tyyliin: Mä tykkään jäätelöstä. Tykkäätsä siitä? - En mä tykkää siitä. Mä tykkään enemmän ______________. Mä ostin tän paidan Stockalta. Ostatko sä sieltä usein vaatteita? - En mä osta. Mä ostan yleensä _____________. Tarkoituksena oli paitsi kerrata rektioita, myös harjoitella luonnollista puhekielistä vastaamista. Suomessahan negatiivinen vastaus aloitetaan yleensä ei-sanalla, mutta suomen kielen oppikirjoissa tällaista lauserakennetta harvemmin tunnetaan. Kovin sujuvasti tuo ei vielä mennyt, mutta tulipahan kertausta. Ensin saivat parin kanssa miettiä vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja sitten kysyä eri ihmisiltä eri kysymyksiä. Jatkoimme myös työelämäteeman käsittelyä ja kuuntelimme mm. laulun Mä joka päivä töitä teen.

Perjantain ohjelmassa oli myös uusi tekstilaji, kurssi-ilmoitukset. Olin tulostanut paikallisen kansalaisopiston ohjelmaa netistä ja laatinut ymmärtämistehtävän ilmoittautumiseen liittyvistä asioista. Se piti tehdä parin kanssa yhdessä niin, että yritetään vain etsiä tarvittava tieto tekstipaljouden keskeltä. Jälleen sai korostaa otsikoiden tärkeyttä olennaisen tiedon löytämisessä! Sen jälkeen piti valita jonkin itseä kiinnostavan kurssin esite ja kirjoittaa siitä muutama perusasia. Osalla tämä tehtävä jäi kotitehtäväksi ja tehtävä siis puretaan vasta tällä viikolla. Kotona piti etsiä vielä joidenkin keskeisten sanojen omankielinen vastine.

Taka-ajatuksena kurssi-ilmoituksiin tutustumisessa on tietysti paitsi tekstilajin ja sen sanaston tuleminen tutuksi, myös saada opiskelijoiden tietoon kansalaisopistojen tarjoamat laajat harrastusmahdollisuudet. Varsinkin, jos koulutuksen loppuessa ei ole työtä tai uutta kurssipaikkaa, harrastus voi tarjota tilaisuuksia paitsi puhumiseen myös suomalaisiin tutustumiseen. Vieläpä varsin kohtuulliseen hintaan. Tuli niitä lukiessa itsellekin sellainen olo, että siellähän olisi tarjolla vaikka mitä kivaa!

Olen ollut (taas) sairaan tyttäreni kanssa pari päivää kotona, joten ohjelmaan tuli muutos. Eiliseksi annoin toiselle opettajalle kollegalta saamani oppimista tukevan arvioinnin tehtävän, jossa oli teksti ulkosuomalaisista. Teksti luetaan moneen kertaan, ensi vaiheessa ilman sanakirjaa ja jokainen arvioi itse, minkä verran siitä ymmärsi. Sen jälkeen tulee erilaisia ymmärtämis-, sanasto- ja keskustelutehtäviä. Teksti luetaan aina välillä uudestaan ja arvioidaan, onko ymmärtäminen parantunut. Keskeistä on yhteistyö parin kanssa, joka on yleensä hyvin hedelmällistä ymmärtämisen kannalta.

Jo ennen joulua aloitimme päivänavaukset. Jokainen opiskelija on siis laatinut Power Point -esityksen omasta kotimaastaan ja pitää esityksen omalla vuorollaan päivänavauksena. Esitykset kestävät yleensä noin 10-20 minuuttia, joskus paljon pidempäänkin. (Olen joutunut asettamaan maksimiksi puoli tuntia, kun eräänä vuonna eräs esitys kesti kaksi tuntia...) Toiset opiskelijat saavat lomakkeen, jolla antavat toistensa esityksistä palautetta. Lomake on muokattu Minä ja arki -kirjan opettajan oppaan lomakkeesta. Esitykset ovat tietysti tosi mielenkiintoisia, opin itsekin monenlaista eri maista. Matkakuume nousee usein, joskaan ei aina, kuten viime viikolla Siperian-esityksestä. ;) Maassa on kylmää ja köyhää, lähistöllä maailman suurimmat timanttikaivokset, joiden tuotto menee Moskovaan ja lisäksi kuusi suurta vankilaa, joiden takia on sen verran turvatonta, että ulkona ei voi iltaisin liikkua kuin autolla.

Työtä, objekteja ja tonttuilua

Joulunalusviikon opetin ryhmääni joka päivä. Tiistaina aloitimme Suomen mestari 1 -kirjan viimeisen kappaleen, jonka teemana on työ ja opiskelu. Perehdyimme tekstiin kollegalta saamani tehtäväkokonaisuuden avulla. Hän oli käynyt koulutuksen Oppimista tukevasta arvioinnista ja koulutuksen aikana jokainen teki yhden tehtäväkokonaisuuden menetelmää soveltaen. Tuotoksista saavat nauttia osallistujien kollegatkin. Metodi vaikuttaa hyvältä ja mielenkiintoiselta ja olenkin yrittänyt silloin tällöin soveltaa sitä muihinkin teksteihin. 

Opiskelijat työskentelivät pareittain. Sanakirjan ja puhelimen käyttö oli ensi alkuun kiellettyä. Tarkoituksena on huomata, miten muillakin keinoilla pystyy ymmärtämään uutta tekstiä. Sanakirja ei aina ole opiskelijan paras kaveri, joskus se voi olla toinen opiskelija. 

Ensin katsottiin tekstin otsikko ja kuvat ja pääteltiin niistä, mistä tekstissä on kysymys. Sen jälkeen jokainen luki tekstin itsekseen ilman sanakirjaa ja arvioi, kuinka paljon ymmärsi tekstistä (vaihtoehtoina 0-20%, 20-40% jne.). Lukiessa piti alleviivata uudet sanat ja koko tekstin luettuaan keskustella niistä parin kanssa. Jos itse ei ymmärtänyt jotain sanaa, pari saattoi ymmärtää ja selittää sen. Näin saatiin jo melko hyvin teksti avautumaan molemmille. Seuraavaksi tehtiin tekstinymmärtämistehtävä kirjasta sekä opettajan oppaasta. Sitten piti kertoa parille tekstin avulla, mitä siinä tapahtui. Monisteella oli muutama sanastotehtävä, joissa piti yhdistää sana ja selitys, verbi ja selitys sekä kuva ja sana. Lopuksi piti vielä ilman kirjaa kertoa parille tekstin keskeinen sisältö.

Koko ajan korostin, että pitää tehdä yhteistyötä parin kanssa. Vaikka toinen osaisi paremmin ja tekisi tehtävät yksin nopeammin, tarkoituksena on nimenomaan, että opiskelijat oppivat toistensa avulla ja selviävät tehtävistä yhdessä. Tietysti parien välillä on eroa ja eri tasoisilla pareilla tehtäväkokonaisuuden tekemiseen meni eri aika. Nopeimmille vinkkasin, että voivat jo tutustua kirjan sanalistaan ja ammatteihin.

Opiskelijat selvisivät hyvin tehtävistä keskenään, opettajaa tarvittiin avuksi melko vähän. Se on heille hieno kokemus. Tarkoituksena onkin oppia uusia strategioita tekstinymmärtämiseen. Yhdessä katsoimme kirjan työelämään ja opiskeluun liittyvän sanalistan ja keskustelimme samalla suomalaisesta työelämästä (työaika, palkkaus, tauot jne.). Lopuksi tutustuimme ammattinimikkeisiin sekä kirjan että omien kuvamateriaalieni avulla. Ehdimme pelata myös dominoa (Sanotaan se suomeksi) ja pantomiimia.

Seuraavana päivänä kertasimme ammatteja mm. Suomi sujuvaksi -kirjan kuvien avulla. Annoin kaikille kaksi sivua kuvia, jotka jaettiin parien kesken. Jokaisen parin piti kirjoittaa lauseita 5-7 kuvasta, mitä kuvan ammattilainen tekee. Kirjoitin lauseet Word-tiedostoon, josta otin jokaiselle kopion. Pelasimme myös aliasta ammateilla (kirjan lisäharjoitus).

Teeman käsittelyä jatketaan tammikuussa, sillä tällä viikolla ohjelmassa oli myös suomen kielen iki-ihana objekti sekä tietysti suomalaisten joulunvietto. Objektia käsittelimme sekä kirjan että omien materiaalieni avulla. Tein amatöörimäisen virheen ja kerroin opiskelijoille vähän liikaa objektista (kun kysyivät tietysti heti kaikenlaista!). Luulin jo saaneeni heidän päänsä aivan sekaisin, mutta aika äkkiä he muistivat perussäännöt. 

Perussääntönä on, että jos objektina on yksi, kokonainen asia, se saa genetiivin päätteen (akkkusatiivi): Syön omenan. Tai kun jokin asia tehdään loppuun, valmiiksi, kokonaan: Luen kirjan. Luen koko lehden. Mutta jos prosessi on kesken, tulee partitiivi: Syön omenaa (juuri nyt). Luen kirjaa. Luen aamulla vähän lehteä. Myös jos kyseessä on aine- tai abstraktisana, käytetään partitiivia: Juon kahvia. Otatko sokeria? Tarvitsemme rauhaa. Joidenkin verbien (asia tapahtuu nopeasti, hetkellisesti) kanssa taas käytetään lähes aina genetiivinnäköistä, akkusatiiviksikin nimitettyä muotoa: Tapaan Pekan huomenna. Näin sinut eilen bussipysäkillä. Ja tietysti partitiiviverbien kanssa tulee aina partitiivi: Odotan bussia. Rakastan sinua. Voitko auttaa minua? Negatiivisessa lauseessa käytetään aina partitiivia: En syö omenaa. En juo kahvia. En lue lehteä. 

Olen keksinyt vähän omiakin selityksia objektin sijanvalintaan. Ensinnäkin sanon aina, että partitiiviverbit ovat prosessiverbejä, jolloin on helpompi ymmärtää, miksi niiden kanssa käytetään partitiivia. Toinen, mielestäni keskeinen selitys on se, että objektin ja subjektin täytyy olla erinäköisiä eli erottua toisistaan, koska suomen kielessä sanajärjestystä voi vaihtaa. Siis, jos subjekti on perusmuodossa, objekti ei voi olla perusmuodossa: Liisa rakastaa Pekkaa. Liisa näkee Pekan. Minä avaan oven. Koska jos sanajärjestystä vaihdetaan, ei enää tiedetä, kuka rakastaa ja kuka näkee: Pekkaa rakastaa Liisa. Pekan näkee Liisa (ei Leena). Jos taas subjekti on genetiivissä, akkusatiiviobjekti on perusmuodossa (eikä genetiivissä): Liisan täytyy tavata Pekka. Minun täytyy laittaa ovi kiinni. Sama juttu, jos subjektia ei ole: Avataan ovi. Avaa ovi.

Kaikkea ei oikein voi tässä vaiheessa vielä selittää, kun emme ole esimerkiksi passiivia vielä opiskelleet. Yleensä kuitenkin kerron, että tällainenkin lause ja sääntö on olemassa. Suomalainen näkee myös ristiriitoja näissä säännöissä, ainahan sijanvalinta riippuu tilanteesta. Sääntöjen täytyy kuitenkin olla riittävän selkeitä, että ne voi muistaa, siksi jokaista poikkeusta ei voi selittää. En siis kerro opiskelijoille, että periaatteessa on mahdollista sanoa myös: Rakastan sinut kuoliaaksi. Koska melkein aina rakastaa-verbin kanssa tulee partitiivi. Turha sekoittaa päitä harvinaisilla poikkeuksilla. Joskin joskus on vaikea vetää rajaa siihen, mikä on harvinaista ja mikä olennaista. Esimerkiksi, jos kysyjä odottaa negatiivista vastausta, hän laittaa objektin partitiiviin: Näetkö minua? Löysitkö avaimia? Tämän ymmärtäminen voi olla kuitenkin jo liikaa vaadittu, ainakin tässä vaiheessa opintoja. Usein opiskelijat kuitenkin näkevät tai kuulevat tällaista käyttöä ja kysyvät, että miksi sitten tässä on näin... Silloin ei auta kuin selittää näitä poikkeuksiakin.

Ja sitten tulevat tietysti monikot ja persoonapronominit. Monikossa voi käyttää perusmuotoa tai partitiivia: Syömme omenoita. Syömme kaikki omenat. Persoonapronomineilla taas on omat objektimuotonsa (ettei asia olisi liian yksinkertainen): Kenet sinä näit eilen? Näin sinut. Näin hänet. Vrt. Näin Pekan.

En oikein tiedä, onko viisasta kertoa opiskelijoille, miten vaikea asia objekti on. Joskus kerron, että se on mielestäni suomen kielen vaikein asia oppia, sillä useinhan esimerkiksi suomenruotsalaisen erottaa suomenkielisestä vain se, että hän tekee virheitä objektissa. Mutta jos kerron tämän, opiskelijat saattavat ajatella, että tämä on mahdoton asia oppia, ja luovuttaa. Vaikka perussäännöthän ovat periaatteessa selviä. Toisaalta harva oppii käyttämään niitä hyvin. Miten paljon asiaan siis kannattaa panna paukkuja?

Loppuviikosta keskityimmekin sitten jouluasioihin. Parin tekstin avulla selvitimme suomalaisten joulunviettotapoja ja kuvien avulla harjoittelimme joulusanastoa. Pelasimme bingoa ja aliasta ja lauloimme joululauluja. Katsoimme myös Ylen sivuilta Supisuomea -sarjan osan 12, jossa kerrotaan joulunvietosta.

Perjantaina vuorossa olivat kahden ryhmän yhteiset pikkujoulut. Järjestimme kahteen luokkaan kuusi erilaista pistettä, joissa opiskelijat vuorollaan kiersivät. Yhdessä pisteessä sai leipoa pipareita, toisessa koristella niitä, kolmannessa leivottiin torttuja. Yhdessä askartelupisteessä sai tehdä perinteisiä lumihiutaleita ja toisessa erilaisia kuusenkoristeita. Teimme valmiiksi pienen kartonkikuusen, mutta opiskelijat innostuivat tekemään toisenkin ja lopulta kaksi opiskelijaa halusi viedä nämä koristellut kuuset kotiinsa. :) Yhteen pisteeseen olimme järjestäneet loruja ja runonkirjoittamista. Halusin kokeilla tätä, kun kuulin, miten hienosti toisessa toimipisteessämme runopaja oli onnistunut. No, ei onnistunut meiltä. Opiskelijat kokivat sen liian vaikeaksi, vaikka toki noin kymmenen joulurunoa tai -kertomusta saimme kasaan. 

Tässä näki, miten joskus käy, kun lähtee omalta mukavuusalueeltaan. Yritin matkia toisten tekemää juttua tietämättä, miten he olivat sen tehneet. Ei oikein toiminut, mutta silti olen sitä mieltä, että aina kannattaa kokeilla jotain uuttakin. Ei se paljon ota, jos ei annakaan. Harvemmin olen kirjoituttanut opiskelijoilla runoja, joskus toki. Tällaisessa tilanteessa se voi olla vielä vaikeampaa kuin tavallisella tunnilla, jolla jokainen tekee samaa asiaa. Vapaamuotoisempana juhlapäivänä vaatii opiskelijalta enemmän tahdonvoimaa istua alas pakertamaan jotain vaikealta tuntuvaa hommaa.

Päivän lopuksi istuimme tietysti alas yhteiseen pöytään, nautimme tortuista, pipareista ja glögistä ja lauloimme joululauluja. Oma ryhmäni oli harjoitellut Joulupukki-laulun niin, että yksi opiskelija veti parran naamalleen, naiset lauloivat lasten osuuden ja miehet joulupukin. Ihan hienosti meni, vaikkei ihan nuotilleen. :)

Olen saanut joiltakin kollegoiltani blogistani sellaista palautetta, että se asettaa riman korkealle. Että tulee paineita, että pitäisi itsekin osata toteuttaa opetusta yhtä toiminnallisesti. Tarkoitukseni ei tietenkään ole asettaa muille mitään paineita vaan jakaa omia kokemuksiani ja ideoitani sekä rohkaista toiminnallisuuteen. Lopulta jokainen opettaja tekee työtä kuitenkin omalla persoonallaan ja se mikä sopii yhden persoonalle, ei sovi kaikille. Toisaalta haluan kuitenkin rohkaista jokaista poistumaan silloin tällöin omalta mukavuusalueeltaan. Kun kokeilee jotain uutta, se voikin yllättäen toimia! Toivoisin tietysti myös saavani keskustelua aikaan ja itsellenikin uusia ideoita oman opetukseni kehittämiseen. Oppilaitokseni on onneksi panostanut lisäkoulutukseeni niin, että toiminnallisuutta ja suullista harjoittelua on nyt tunneillani paljon, monen vuoden kehittämistyön jälkeen. Kuitenkin esimerkiksi tekstitaitojen kehittämiseen kaipaisin parannusta ja uskon, että joillakin kollegoillani olisi siinä minulle annettavaa.

Vaikka työtäni rakastankin, koin silti olevani jo loman tarpeessa. Välillä täytyy levätä, että jaksaa taas kehittää uutta. Näiden kuvien myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni rentouttavaa joulunaikaa! Palataan työn ääreen ensi vuonna! 

Pullapäivä!

Parin viime viikon aikana opetuspäiväni ovat jääneet harvinaisen vähiin. Perjantainakin pidin vain puolikkaan päivän iltapäiväisen tiimipäivän vuoksi. Käytimme aamupäivän tutustumalla selkouutisiin. Kollegani oli tehnyt viime vuonna tehtäviä muutamaan Papunetin ja Ylen selkouutisten sivuilta löytyvään artikkeliin, mutta kun kävin edellisenä päivänä tarkistamassa, miten tehtävän linkit toimivat, en meinannut löytää koko juttuja. Tämäpä onkin haaste tänä nettiaikana. Teet suurella vaivalla hienon tehtävän jostakin nettimateriaalista, huomaat sen toimivan hyvin ja päätät käyttää sitä uudestaan. Meillä uusi tilaisuus tulee yleensä noin kerran vuodessa, jolloin - tadaa - kaikki sivut, niiden ilme ja jutut on uusittu. Jonkin aikaa siinä meni, ennen kuin löysin kaiken uusituilta sivuilta, Ylen artikkelit jouduin kaivamaan arkistosta. Onneksi sentään löytyivät sieltä. 

Olisihan se ihanteellista tehdä aina uutta ja uutta, mutta siihen ei kerta kaikkiaan aina aika riitä. Ja kun tehtävä on tosiaankin hyväksi ja hyödylliseksi todettu, sitä ei tahdo jättää kertakäyttöiseksi. Varsinaiset uutistehtävät tehtiin tietenkin tuoreista uutisista. Niihinhän Selkouutisten toimitus tekee tehtäviä, joten opettajan ei tarvitse itse vaivautua. 

Hieman yritin opettaa jonkinlaista strategiaakin uutisten lukemiseen. Onhan sekin tietysti eräänlainen strategia, jos kopioi koko tekstin Googlen kääntäjään, mutta jos haluaa oppia suomea, kannattaa yrittää selvittää uutisen pääasiat ihan itse, joskus jopa ilman sanakirjaa. Kehotin kiinnittämään huomiota erityisesti otsikkoon, kuvateksteihin ja verbeihin sekä siihen, mitä, missä ja milloin tapahtui. Myöhemmin perehdymme tarkemmin mm. Minä ja arki -kirjan vinkkeihin uutisten lukemisessa.

Sillä aikaa kun opiskelijat tekivät tehtäviä netissä omilla koneillaan, kävin itse selaamassa tänä vuonna ilmestyneitä nettimateriaaleja, Kotisuomessa.fi ja Asiointisuomea. Olin toki niitä aiemminkin katsellut ja käyttänyt, mutta ne ovat sen verran laajoja, ettei kaikkea kerralla näe eikä ehdi katsoa. Eikä muista! 

Hienoa, että uutta materiaalia tehdään, varsinkin kun se on toiminnallista ja käytännönläheistä. Välillä alkaa kuitenkin jopa ahdistaa sen runsaudenpula. Nytkin huomasin, että molemmissa materiaaleissa olisi ollut erittäin kivoja ja hyödyllisiä kirjastotehtäviä. Ja tämän huomasin tietysti viikko kirjastokäynnin jälkeen, eikä nytkään ollut aikaa tehdä niitä. Ehkä kertaamme niiden avulla myöhemmin. Tuli vain sellainen yleisahdistus siitä, että kaikkea ei ikinä ehdi tehdä, aina pitää priorisoida, mikä on tärkeää, mikä on hyödyllistä, mikä on hyödyllisempää kuin jokin muu. Kun ottaa ohjelmaan uutta, jostain vanhasta pitäisi luopua. No, eipähän käy tylsäksi tämä työ. Ja sitähän minä haluan, kehittääkehittääkehittää. Joskus tarttis vaan pari ylimääräistä tuntia vuorokauteen. Tai oikeastaan joka päivä...

Tänään meillä olikin sitten se pullapäivä. Aamulla pidin ryhmälle pienen kertauskokeen, ihan vain, että he itse ja minä samalla saan vähän tietää, miten parin edellisen kappaleen asiat ovat kaaliin painuneet. Olin antanut perjantaina heille itsearviointilomakkeen, jonka avulla saivat miettiä, ovatko oppineet ne asiat vai pitäisikö kenties hieman kerrata. 

Kokeen jälkeen teimme jonkun kollegan laatiman kuunteluharjoituksen Hyvin menee 1 -kirjan kappaleesta 17, jossa poika ja äiti leipovat pullaa. Sitten aloimmekin itse hommiin. Opiskelijat olivat taas vähän hämillään, että mitä, ai nytkö, tänäänkö. Joo, just nyt, kääri hihasi. :D

Vapaaehtoiset osallistuivat leipomishommaan, loput ihmettelivät, kommentoivat ja kuvasivat vieressä. (Ja tietysti siivosivat jäljet.) Vaivasin itse puolet taikinasta, yksi opiskelija toisen puolen, kolmas mittasi ainekset. Ruokatauon ajan annoimme taikinan kohota ja sitten vain korvapuusteja leipomaan! Näytin itse ensimmäisen satsin, halukkaat saivat tehdä seuraavat. Jokainen taaplaa tyylillään. Yksi perfektionisti hioi taikinamytystään viimeisen päälle kauniit pullat (toiset meinasivat jo kyllästyä odottamaan), toinen veti rennosti afrikkalaiseen tyyliin ja kolmas näppärästi kokeneen leipurin ottein.

Oikein kauniita ja herkullisia pullista lopulta tuli. Päivän päätteeksi juotiin tietysti pullakahvit ja samalla juteltiin vähän siitä, mistä suomalaisessa kahvipöydässä voi puhua ja mistä ei. Tabuiksi luokittelimme ainakin uskonnon, vaalisalaisuuden, palkan ja lapsiluvun. 

Leipomisen lomassa lauloimme Leipuri Hiivan. Siitä löysin kerran netistä hauskan version. Ensin lauletaan ihan normaalisti. Sitten amerikkalaisittain, Amerikassahan kaikki on isoa, niin myös leipurin ja laulajan liikkeet. Thaileipuri taas on ihan pikkuruinen ja laulukin vedetään hyvin pikkuruisilla eleillä ja pienellä äänellä. Saksalainen versio lauletaan sotilaallisen kulmikkaasti. Viimeisenä tulee kiinalainen. Koska kiinalaisia on niin paljon, siellä on pakko tehdä kaikki sarjatuotantonasarjatuotantonasarjatuotantona. Niinpä uuneja, piippuja ja leipureita on monta rinnakkain. Laulaja hyppii siis sivusuunnassa ja yrittää ehtiä hoitaa kaikki uunit... Olihan se taas hauskaa! :D 

(Alkuperäisessä, netissä näkemässäni versiossa oli myös laiska venäläinen, mutta koska venäläiset ovat oman kokemukseni mukaan kaikkea muuta kuin laiskoja, en ole sitä ottanut mukaan. Tänään tosin laulettiin siperialaisen opiskelijan toiveesta hidastettu siperialainen versio ja toinen venäläinen ehdotti, että venäläinen voisi olla juoppo... Että lienenkö vain turhan tarkka poliittisesta korrektiudesta?)

Hassuttelua

Tänä aamuna nolasin itseni ihan tarkoituksella. Kirjasta poiketen aloitimme eilen vaatesanaston opiskelun, joten otin kotoa mukaan kaikenlaista vaatetta (omia ja mieheni liian isoja) ja vedin ne päälleni ennen kuin menin luokkaan. Opiskelijoiden piti sitten sanoa, mitä opettajalla on päällä ja sitä mukaa riisuin ne pois. 

Minulla oli: musta sateenvarjo (en tajunnut ajoissa, että autossani olisi ollut tytön pinkki Hello Kitty -varjo), valkoinen lippis, liila kaulaliina, valkoiset lapaset, liilat hanskat, harmaa talvitakki, neonkeltainen huomioliivi, valkoinen neuletakki, ruudullinen kauluspaita, vaaleanpunainen Muumi-reppu, reikäiset (!) keltaiset villasukat ja keltaiset kumisaappaat. Siinäpä tuli harjoitusta, ja oli hauskaa!

Huumori onkin tosi hyvä opettaja, ihmeellisen hyvin jäävät mieleen ne sanat, jotka opitaan jonkin koomisen jutun kautta. "Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa!", sanoo kollegani, jolta löytyy joka tilanteeseen sopiva sananlasku. Siksi viljelen huumoria kursseillani usein. Jotkut nopeat heitot menevät tietysti osalta ohi, mutta se joka ne tajuaa, saa hienon oivalluksen ja hykertelee tyytyväisenä. Ennen kaikkea tykkään tilannekomiikasta enkä yleensä suunnittele etukäteen kertovani jotain vitsiä tietyssä tilanteessa. 

Usein ihan puhtaasti kielellisetkin asiat huvittavat fiksuja opiskelijoita, kun ne perustuvat siihen, jota olemme juuri harjoitelleet. Vaikkapa, kun harjoittelemme Onko sinulla... -rakennetta, kysyn juuri ennen ruokataukoa korostetun selvästi: Onko teillä nälkä? Tai kun harjoittelemme puhekieltä, käytän sen jälkeen korostetun puhekielisiä ilmauksia, jotka he sitten omaksi yllätyksekseen osaavatkin eritellä. Vaikkapa Onks teil kysymyksii? (Näin kirjoitettuna tämä ei kuulosta yhtään hauskalta, mutta oikeassa tilanteessa se hymyilyttää. Toki oikeasti hauskojakin juttuja tulee viljeltyä, yritän muistaa joskus niitäkin kertoa.)

No, kerrotaan nyt yksi juttu, jonka opiskelija väläytti. Kerroin heille omasta isosta perheestäni, johon eräs opiskelija asiaa hetken sulateltuaan totesi englanniksi: "Eli... Suomessa on vain viisi miljoonaa asukasta ja puolet heistä on teidän perhettä."

Opetan aina muutamaa asiaa limittäin, eihän koko päivää jaksa samaa asiaa harjoitella. Toki pyrin opettamaan asiat aina mielekkäinä kokonaisuuksina, enkä teetä irrallisia harjoituksia, jotka eivät liity mihinkään. Nyt olemme harjoitelleet näiden Minulla on -lauseiden rinnalla myös partitiivia, jota tietysti tarvitaan esimerkiksi perheenjäsenien lukumäärästä kerrottaessa. Tällä kertaa otin sen ihan kirjan mukaisesti kappaleessa 4, ensin numeroiden ja Minulla ei ole -rakenteen kanssa ja sitten myös muutaman yleisimmän partitiiviverbin kanssa. Hieman sitä taas nikotellaan, kun se on niin erilainen rakenne kuin muissa kielissä. Kuitenkin opiskelijat ymmärtävät, kun kerron, että usein silloin kun englannissa tai saksassa ei ainesanojen kanssa käytetä artikkelia (I drink coffee.), suomessa käytetään partitiivia. Numeroiden yhteydessä mitään tällaista selitystä ei oikein ole, mutta kyllä se pikku hiljaa uppoaa silti. Sitähän harjoitellaan pitkään ja hartaasti ja moneen otteeseen. Ja korostetaan aina, kun käytetään.

Tänään perehdyimme taas puhekieleen ihan peruskysymysten avulla. Paradoksaalista kyllä, puhekielen kysymykset olivat ainoat asiat, jotka tänään kirjoitimme, muuten puhuimme, pelasimme ja lauloimme koko päivän. Toki harjoittelemme puhekielen fraaseja vielä huomenna toistamalla ja puhumalla, tänään siihen ei vain jäänyt aikaa. Yllättävän hienosti opiskelijat ovat ottaneet puhekielen jo käyttöön. Siihen auttaa varmasti se, kun sanoin heti alussa, että jos haluat erottua suomalaisista, puhu vain kirjakieltä. Varsinkin nuorempi polvi alkaa heti käyttää puhekieltä. Kun olimme ensimmäistä kertaa harjoitelleet Mä oon -tyyppiset fraasit ja puhekielen numerot, seuraavana päivänä osa esitteli itsensä vierailijalle puhekielellä. :)

Vaatteita olemme opiskelleet mm. seuraavilla harjoituksilla:

- Aamun sinisen kirjan kuvat vaatteista: Kirjoita kaikki, jotka tiedät, sitten katsotaan yhdessä kirjan värikuvat ja toistetaan sanat.
- Väritä Aamun kuvat tytöstä ja pojasta (parilla erilainen kuva) ja kerro sitten parille, mitä heillä on päällä.
- Kerro, mitä sinulla on tänään päällä.
- Aamuverryttelynä: Seisotaan ringissä, valitse yksi opiskelija ja kerro, mitä hänellä on päällä. Muut arvaavat, kuka hän on. Heitä pallo hänelle, hän jatkaa kuvailemalla seuraavaa opiskelijaa.
- Hauska laululeikki Kenellä on päällä jotain punaista... Hyvä taukojumppa!
- Katso laminoituja perheiden kuvia ja kerro, millainen perhe kuvassa on, minkänäköisiä he ovat ja mitä heillä on päällä.
- Suomen mestari 1 -kirjan opettajan oppaasta peli neljän hengen ryhmissä: Sano ensin esim. Jos sinulla on siniset farkut... Nosta sitten kortti, jossa lukee Mene 1 askel eteenpäin tai Mene 3 askelta taaksepäin tms. Sitten kaikki, joilla on kyseisenlaiset vaatteet, liikkuvat pelilaudalla. Pelilaudan reitti on tosin niin pitkä, ettei siinä koskaan pääse maaliin asti, kun tulee jatkuvasti noita takapakkeja. Pitäisi muistaa ensi kerralla tehdä lauta, jolla on lyhyempi reitti.
- Sama peli peilinä. 

(Kirjoittelen näitä tehtäväluetteloita aina kotona ulkomuistista, joten saatan jälkikäteen lisäillä näihin jotakin.)

Pidin tänään pienen kertauskokeen, jossa oli vain kaksi tehtävää: tekstinymmärtämistehtävä, jossa piti yhdistää lauseet ja kuvat (Merko-materiaalista vuodenaikakuvat) ja kirjoitustehtävä värikuvasta, jossa perhe on aamupalalla. Pitäisi varmaan useamminkin pitää pieniä kokeita, jotta näkisi, mitä opiskelijat oikeasti osaavat. Toisaalta olen osoittanut, että heillä on itsellä vastuu omasta oppimisestaan ja kannustan kysymään. Tässä ryhmässä opiskelijat ovatkin todella rohkeita kysymään, mikä on hieno asia! Äkkiseltään arvelisin, että suurin osa on jo tasolla A1.3, sen verran mukavasti ovat perusasiat jo omaksuneet.