Muutos

Taas on se jännittävä aika, kun vanha ryhmä siirtyy työelämäopettajalle ja aloitan uuden porukan kanssa. Aina on hieman haikea fiilis jättää tuttu porukka, juuri kun heidän kielitaitonsa alkaa olla sillä tasolla, että voidaan jutella jo melko sujuvasti kaikenlaisista aiheista. He ovat tottuneet minuun ja minä heihin. 

Toki on myös hauskaa aloittaa alusta, mutta siihen liittyy aina myös siirtyminen alkeistason puheeseen, hitaaseen ja lähes kirjakieliseen. Jokaista sanaa pitää harkita ja selittää. Menee taas muutama kuukausi ennen kuin voidaan varsinaisesti keskustella. 

Tälläkin kertaa tuntui, että kaikki jää kesken, olisin halunnut opettaa vielä vaikka mitä. Sain kuitenkin aika kivasti vietyä läpi sen prosessin, jota olen kehitellyt tässä vuosien varrella, joskin yhden flunssaviikon takia melkoista pikavauhtia. 

Meillähän oli Ystävänkylässä muutama sinkku. Sattui sitten niin, että parille heistä tuli asunnon kanssa ongelmia, toiselle vesivahinko ja toiselle häiriköivä naapuri, joten he joutuivat etsimään uutta asuntoa. 

Pääsimme selvittelemään asumisen ongelmia ja perehtymään taloyhtiön järjestyssääntöihin, viestimään naapurien kanssa ja käymään niin asuntonäytössä kuin pihatalkoissakin. Ystäviä piti tietysti auttaa, joten osa porukasta etsi netistä sopivan omistusasunnon rikkaalle sinkkumiehelle ja osa edullisen vuokra-asunnon kahvilassa työskentelevälle sinkkunaiselle. Molemmille löytyi asunto, joten teimme myös muuttoilmoituksen.

Kun asunnot oli löydetty, viriteltiin heidän välilleen romantiikkaa. Ei muuta kun kaikki pikadeiteille tutustumaan ihmisiin, tosin väliaikaisissa keksityissä rooleissa. Sitten mentiinkin pikavauhtia naimisiin, kirjoiteltiin hääkutsuja, vastattiin niihin ja keskusteltiin juhlissa. 

Perustettiin perhe. Odotettiin lasta, asioitiin neuvolassa ja tutustuttiin Kelan tukiin lapsiperheelle. Lapsi syntyi, tutustuttiin synnytyssairaalaan ja lapsen hoitoon. Keskusteltiin kotiäidin työhönpaluusta, käytiin tutustumassa päiväkotiin ja lueskeltiin päiväkodin ja eskarin tiedotteita.

Tutustuttiin suomalaisten viikkorahakäytäntöihin ja kerrottiin oma mielipide asiasta. Perehdyttiin pankki- ja vakuutusasioihin. Käytiin jopa papa-seulonnassa. Tai siis lähiluettiin kutsua sinne, ei sentään tehty draamaa itse asiointitilanteesta. ;)

Kaikissa vaiheissa käytimme pohjana autenttisia tekstejä, joita olen keräillyt sieltä täältä. Lisäksi käytin tehtäviä eri materiaaleista, mm. Oikeesti aikuisten, Puhutaan asiaa, Otetaan selvää, Asiointisuomea, Käytännön suomea ja Opettajan ideareppu. Myös kollegoilta olen saanut tähän sopivia tehtäviä ja tietysti itsekin tehnyt osan.

Kaikenlaisia ideoita tuli mieleen matkan varrella. Ennen pikatreffejä nainen olisi voinut käydä vaikkapa kampaajalla ja mies optikolla hakemassa uudet, trendikkäät silmälasit. Olisimme voineet käydä tavaratalossa ostamassa häälahjat ja suunnitella ja toteuttaa häämatkan. Eskarin jälkeen olisimme jatkaneet tietysti kouluun ja työelämään ja voisihan siitä jatkaa vielä elämän ehtoopuolellekin, eläkkeeseen ja hautajaisiin asti. Eräs opiskelija toikin minulle työeläkeotteensa, mutta tähän meidän aikamme loppui. Nämä asiat jouduin jättämään siis työelämäopettajan kanssa opiskeltavaksi. Ehkäpä ensi vuonna saan nämäkin lisättyä prosessiin. 

Uuden ryhmän kanssa aion ottaa Mansikkalan käyttöön jo ensimmäisessä moduulissa, jotta pääsemme soveltamaan sitä paremmin kaikenlaisiin tilanteisiin. Katsotaan, miten onnistuu. Prosessissa olisi vielä kehittämistä, että saisin sen etenemään Sukimon mukaan. Nythän meillä tulee kolmosmoduulissa paljon sellaista, minkä pitäisi tulla jo aikaisemmin. Toisaalta en oikein tiedä, miten toteuttaisin prosessin niin, että asiat tulisivat oikeassa järjestyksessä ja sopivalla tasolla. Vaikeimpia tekstejä en voisi ottaa aikaisemmassa vaiheessa. No, riittääpähän haastetta seuraavaankin kertaan!

Rakkautta ilmassa

Pääsimme tämän ryhmän kanssa aika kivasti toteuttamaan jo viime kerralla suunnittelemaani aihekokonaisuutta perheen perustamisesta. En vieläkään ehtinyt toteuttaa sitä suggestopedisesti tai Mansikkala-idealla, jospa ensi kerralla...

Lähdimme liikkeelle seuranhakuilmoituksista. Ensin vakuutin kaikki siitä, että nyt he ovat sinkkuja ja etsivät tyttö- tai poikaystävää. Sitten teimme yhdessä mind mapin siitä, mitä ominaisuuksia ihannenaisella tai -miehellä pitäisi olla. Tässä vaiheessa eräs opiskelija tarjoutui näyttämään oman profiilinsa nettideittipalvelusta. Mikäs sen hienompaa! Tutkimme yhdessä hänen ilmoituksensa lisäksi muiden seuranhakijoiden ilmoituksia ja pohdimme mm. sitä, kuinka rehellisiä ihmiset ovat ilmoituksissaan. 

Uskollisuudesta puhuessamme pääsimme perkaamaan erään opiskelijan parisuhdeongelmia. Yleensä käsittelemme tässä yhteydessä vain kuvitteellisia ongelmia, mutta jos joku haluaa tuoda oikean elämänsä ongelmat käsittelyyn, mikäpä siinä. Tämän jälkeen ymmärsin paremmin sen, miksi hän itkisi äitinsä kuolemaa, muttei miehensä.

Opiskelijat pääsivät ensin valitsemaan partneria Otetaan selvää -kirjan ilmoituksista, joissa piti valita viidestä naisesta tai miehestä sopivin. Harmi vain, että ehdokkaat olivat enimmäkseen turhankin nuoria. No, seuraavaksi pääsimme pikadeiteille, johon roolit saimme Opettajan idearepun korteista. Niissä on aika paljon uutta sanastoa, joten ensin jokaisen piti perehtyä omaan rooliinsa huolellisesti. Lopulta pääsimme kuitenkin tutustumaan toisiimme ja etsimään pariamme pikadeiteillä. Naiset ja miehet seisoivat vastakkain ja kolmen minuutin välein vaihdettiin paria. Jokainen löysi vastaparinsa. Ryhmässä on enemmän naisia kuin miehiä, joten osa naisista oli miehen roolissa. No, sehän sopi vain syksyn sukupuolineutraaliin teemaan!

Kotitehtäväksi annoin Käts-materiaalin kappaleen Kippis!, jossa kerrotaan kihlajaisista ja häistä. Sen ja kirjan kappaleen avulla käsittelimme seurustelua ja naimisiinmenoa sekä tietysti avoliittoa ja kulttuurieroja parisuhteiden muodostamisessa siinä samalla. 

Tutustuimme myös erilaisiin kutsuihin hääkutsuista synttärikutsuihin. Teetin aiemmin käyttämäni tehtävän, jossa piti puhelimitse ilmoittaa hääkutsun lähettäjille, onko tulossa vai ei. Huomasin, että melko avoin tehtävänanto oli tälle ryhmälle aivan liian vaikea, joten päätin teettää hieman strukturoidumman tehtävän kutsuista. Pikaisesti keksin kotitehtäväksi selvittää jokaisesta kutsusta perusasiat muutaman kysymyksen avulla. Tekstilajin rakenne tuli tätä kautta varmasti kaikille selväksi. Miksiköhän sitä aina olettaa opiskelijoiden tuntevan ja ymmärtävän nämä meidän kirjalliset konventiomme niin hyvin? Hyvä kokemus opettajalle tipahtaa välillä maan pinnalle ja palata perusasioihin. 

Seuraavana päivänä askartelimme kutsut kartongista ja silkkipaperista. Kivaa vaihtelua! Opiskelijat saivat tehdä kutsut itsekseen tai pareittain haluamaansa juhlaan. Tuli yksi naisparin hääkutsukin sitten nähtyä. ;)

Kun nyt olimme päässeet naimisiin (vaikka emme varsinaisia hääjuhlia viettäneetkään), seuraava aihe oli tietysti lapsen hankinta. Kollegani on laatinut aiheesta varsin mainion tehtäväkokonaisuuden, jota hieman muokkasin ja laajensin hitaan ryhmän tarpeisiin. Liikkeelle lähdettiin raskaudesta, käytiin neuvolassa ja synnytettiin. Tutustuimme samalla naisen ja miehen anatomiaan ja muihinkin sukupuoliasioihin viiden kielen kuvasanakirjan avulla. Siinä yhteydessä kävimme hurjan hyviä ja tarpeellisia keskusteluja mm. ehkäisystä. Mitä vaihtoehtoja on, millaisia kokemuksia kelläkin on ja mistä voisi saada apua näihin asioihin Suomessa. Myös alapään termistö tuli käytyä läpi sillä ajatuksella, että maahanmuuttajienkin on hyvä tietää, mikä termi on alatyylinen ja mitä sopii käyttää vaikkapa lääkärissä tai milloin lapsi käyttää sopivaa termiä, milloin hän puhuu rumia. Tai mitä ihmettä ne suomalaiset toisilleen tai maahanmuuttajille huutelevat.

Parisuhdetta käsittelimme myös kahden Otetaan selvää -materiaalin sarjakuvan kanssa. Laitoin parit ensin yhdessä tutustumaan yhteen sarjakuvaan ja sitten kertomaan sen hassut tapahtumat toiselle parille. Seuraavaksi päiväksi keksin kuvasarjaan lauseita, jotka heidän piti järjestää oikeaan järjestykseen. Helpompaa olisi tietysti ollut tehdä tehtävät toisin päin, mutta joskus uusi idea tulee vähän jälkijunassa... 

Tästä teemaa voisi vielä laajentaa lapsen ensihetkiin ja -hoitoon. Puhuimme toki äitiyspakkauksesta ja neuvolajärjestelmästä, joita työelämäopettaja avaa vielä sosiaaliturvan kannalta. Jatkoimme edelleen päivähoitoon ja esikouluun Puhutaan asiaa ja Suomea, ole hyvä -materiaaleihin tehtyjen kuunteluharjoitusten ja autenttisten tekstitehtävien avulla. Myös Kotiäidin  työhönpaluu -keskusteluharjoitus Otetaan selvää -materiaalista sopii hyvin tähän kohtaan.

Tykkään koota aiheita tällaisiksi aihekokonaisuuksiksi. Melko pienellä vaivalla saisin tehtyä niistä oikean suggestopedisen syklinkin, mutta tänä vuonna rahkeeni eivät ole siihen riittäneet. Ehkä ensi vuonna, kuka tietää? 

Kulttuurieroja ja vertailua

Viime aikoina olen jutellut nyt jo rakkaaksi tulleen ryhmäni kanssa enemmän elämän suurista kysymyksistä kuin minkään muun ryhmän kanssa koskaan. Hitaan ryhmän opiskelijoiden ihanin puoli on se, että he ovat jotenkin avoimia ja aitoja. Kun ryhmään syntyy hyvä ja luottamuksellinen ilmapiiri, päästään keskusteluissa hyvinkin syvälliselle tasolle.

Ensin harjoittelimme asioiden vertaamista. Lukumatka jatkuu -kirjassa aihetta käsitellään vertaamalla Suomea kotimaahan. Se onkin varsin järkevä ja hedelmällinen lähtökohta. Jokaisella on mielipiteitä siitä, mitkä asiat ovat paremmin Suomessa kuin kotimaassa ja päinvastoin. Sen lisäksi vertaillaan konkreettisia asioita, kuten eri maiden maantiedettä, asukaslukua ja luontoa. 

Pidän tuossa kirjassa siitä, miten se lähtee liikkeelle aina jostakin opiskelijoiden arkeen liittyvästä, konkreettisesta aiheesta. Jokaisessa kappaleessa käsitellään oikeasti heitä koskettavia asioita eikä mitään länsimaisten ihmisten matkustus-, yliopisto-opiskelu- tai toimistotyötodellisuutta, joissa useimpien oppikirjojen tekstit pyörivät. Tässä on päästy todella käsiksi niihin aihepiireihin, joista täysin toisenlaisesta kulttuurista Suomeen muuttaneen ihmisen pitää osata keskustella. Kirjan tekijäthän ovat luku- ja kirjoitustaidottomien opetuksen uranuurtajia, joten he ovat osanneet valita aiheet näiden ihmisten tarpeista lähtien. 

Niinpä nytkin pääsimme kirjan esimerkkien kautta puhumaan opiskelijoiden omista kotimaista. Kirjan edellisten kappaleiden avulla olimme keskustelleet siitä, mitä he tekivät muutama vuosi sitten. Siinä yhteydessä oli luontevaa käsitellä omaa henkilöhistoriaa ja kokemuksia Suomeen muuttamisesta. Työelämäopettaja teetti vielä oikein perusteellisen vertailutehtävän, jossa piti verrata kotimaata ja Suomea esim. luonnon, ihmisten, työelämän ja tapojen kautta.

Vertailua harjoittelimme tietysti muutenkin konkreettisten asioiden avulla. Parit keksivät mm. lauseita vastakohtakuvista: "Tyyny on pehmeämpi kuin kivi, kivi on kovempi kuin tyyny." Järjestäydyimme riviin niin pituuden kuin iänkin mukaan ja toistimme jokaisen kohdalla: "Anne on kaksi vuotta vanhempi kuin Anita. Anna on vanhin."  Superlatiivia harjoittelimme myös mm. Opettajan idearepun toiminnallisen harjoituksen avulla, jossa etsitään luokan ystävällisin, iloisin, kaunein, turhin ja kovin esine tai ihminen.

Kirjassa vertailumuotoja ei analysoida sen kummemmin, annetaan vain esimerkit eri sanatyypeistä ja korostetaan eri värillä vartalossa tapahtuvia muutoksia. Opiskelijat eivät itse asiassa kaivanneet juuri sen tarkempaa analyysia. Tällainen toteava tapa voisi toimia usein perusryhmässäkin, ihan turhaan aletaan usein purkaa joka ikistä sanatyyppiä kappaleiksi. Tämäkin on mielestäni kirjan hyvä puoli. Emme juutu ollenkaan niin pitkäksi aikaa jauhamaan kielioppiasioita, vaan pysymme kiinni aiheissa, joita niiden avulla voidaan käsitellä. 

Olen toki aina tiennyt, että oppikirja ohjaa opetusta, mutta nyt olen konkreettisesti todennut, miten hurjasti. Kun opetin kieliopintäyteisen Suomen mestarin avulla, kieliopin käsittelyyn meni paljon enemmän aikaa. Nytkin opiskelemme tärkeimmät rakenteet, mutta ne eivät saa yhtä suurta roolia opetuksessa eikä käsiteltävä teema huku kieliopin alle. Hitaan ryhmän kanssa on mielestäni turhaa lähteä edes yrittämään kovin monimutkaisia juttuja opiskelemaan, kuten vaikkapa vertailumuotojen sijamuotoja. Toki annan niistäkin sen verran esimerkkejä, että he ymmärtävät, että niissä on samasta asiasta kysymys, mutta en masenna heitä laittamalla heitä muodostamaan niitä. Lopputulokseksi riittää, jos he ymmärtävät vertailumuotoja ja osaavat itse käyttää edes tavallisimpia muotoja kuten parempi, isompi, pienempi, vanhempi jne. Tämän opetteluun käytimme mm. kollegan tekemää tehtävää, jossa opiskelijoiden piti vertailla pitkä lista mies-nainen, kesä-talvi, koira-kissa -tyyppisiä pareja. Jokainen keksi itse lauseen, joista sitten kokosimme pitkän listan hyviä lauseita tiedostoksi, jonka sitten tulostin kaikille.

Kun sitten seuraavassa kappaleessa käsiteltiin perhejuhlia, pääsimme syventämään keskustelua kulttuurieroista. Tässä vaiheessa opettaja oppi varmasti yhtä paljon uutta kuin opiskelijatkin. Keskustelimme kaikista juhlista nimiäisistä/ristiäisistä hautajaisiin. Välillä piti pohtia, mikä ero johtuu kulttuurista, mikä uskonnosta. Ryhmässä kun on paljon muslimeja monesta eri maasta. Myös buddhalaisten tavoista keskusteltiin ja siitä, että kristittyjäkin on erilaisia ryhmittymiä ja niiden sisälläkin erilaisia käsityksiä. Katsoimme myös Supisuomea -sarjasta sen osan, jossa vietetään erilaisia perhejuhlia.

Satuimme puhumaan aiheesta juuri sillä viikolla, kun eduskunnassa äänestettiin sukupuolineutraalista avioliittolaista. Pääsimme sitä kautta kätevästi puhumaan erilaisista perhemuodoista ja siitä, mikä Suomessa on normaalia ja hyväksyttyä. Jo aiemmin olivat tulleet tutuiksi termit suvaitsevainen ja suvaitsematon, kun olimme opiskelleet erilaisia modaaliverbejä (voida, pystyä, täytyä, joutua jne.). 

Keskusteluissa tuli esiin monenlaisia stereotypioita ja ennakkoluuloja. Minun oli vaikea käsittää, miksi musliminaiset eivät pääse hautausmaalle ennen kuin itse kuolevat (koska he itkevät liian paljon!). Eräs venäläinen kertoi totena, että suomalaiset eivät itke hautajaisissa, koska niissä hautajaisissa ei ollut kukaan itkenyt, joissa hän oli käynyt. Toinen kertoi suomalaisista hautajaisista, joissa itkettiin todella paljon. Joku oli sitä mieltä, ettei aviomiehen kuolema olisi itkun arvoinen, mutta jos hän menettäisi äitinsä, joka on hänet tuonut tähän maailmaan, se olisi paljon suuremman surun aihe. Myös perinnönjaosta puhuttiin, se kun menee muslimimaissa usein eri tavalla kuin länsimaissa.

Kulttuurieroista puhuttaessa oli jossain vaiheessa pakko ottaa esiin sanonta "Maassa maan tavalla", jotta kaikki varmasti ymmärtäisivät, että vaikka suvaitsemme Suomessa monenlaisia kulttuureja ja tapoja, kukaan ei voi tulla tänne sanelemaan meille, miten meidän pitäisi käyttäytyä. Suomalaisetkin saattavat ajatella asioista eri tavoin, mutta sitä pitää tällaisessa yhteiskunnassa sietää. Mielenkiintoista oli myös nähdä, etteivät tuomitsevimpia suinkaan olleet niiden kulttuurien edustajat, joita yleensä tiukkoina pidetään, vaan aivan toiset. 

Joka maassa ihmiset ovat yksilöitä, tuli taas todetuksi.

Ihanaiset opiskelijani

Aina ei fiilikset ole yhtä korkealla. Tämä(kin) viikko meni oikeastaan suunnittelematta, kun tuli muka kaikenlaista muuta kiireellisempää. Tällainen "päivä ja hetki kerrallaan" -tyyli alkaa pitemmän päälle tuntua ikävältä. Koko ajan pitää miettiä, mitä tehdään seuraavaksi. Käydä hakemassa ja monistelemassa unohtuneita tehtäviä kesken tunnin. 

Toki ne viimevuotiset matskut ja suunnitelmat toimii ja välillä keksii jotain uuttakin sinne väliin, mutta tässä huomaa rutiinien ikävyyden. En jaksaisi tehdä tätä työtä rutiinilla, vuodesta toiseen samalla tavalla. Minulla on sisäinen pakko uudistua ja uudistaa koko ajan, muuten kuolen itse pystyyn. Opettamisesta häviää herkkyys, jos vain tekee niin kuin on ennenkin tehnyt. Unohtelee ihan perusasioita.

Tunsin itseni epäonnistuneeksi myös, koska menin taas kerran vaatimaan opiskelijoilta liikoja. Kirjassa esiintyvien transitiivisten ja intransitiivisten verbien lisäksi annoin heille turhan paljon ja turhan vaikeita lisätehtäviä aiheesta. Osa tietysti osasi ne hienosti, mutta heikoimmat taisivat masentua, kun eivät kerta kaikkiaan saaneet vastauksia oikein. Miksi ihmeessä en anna noita ylimääräisiä tehtäviä vain vahvemmille lisätehtäviksi? Plääh. 

Yritän ottaa opiksi tästä ja miettiä loppukurssin ajan tarkkaan, mistä lisätehtävistä on hyötyä kaikille, mistä vain vahvimmille. Sehän olisi hyvää eriyttämistä, joka ei muuten ole koskaan ollut minun vahvuuteni. Samalla säästän aikaa, sillä tiedän jo nyt, että kiire tulee, kuten aina. (On se kumma, ettei koskaan ehdi vuodessa opettaa koko suomen kieltä! ;))

Silti, kun mietin viikkoa taaksepäin, on tässä monta asiaa taas opittu. Luonto- ja mökkiteema on käsitelty loppuun  ja siinä sivussa harjoiteltu erilaisten apuverbien käyttöä. Tässä käytin hyväksi kollegan tämän postaukseni pohjalta tekemiä ja toisen kollegan kansiosta löytämiäni tehtäviä. 

Nämä verbit, kuten osata, voida, pystyä, kannattaa, uskaltaa, saada jne. ovat tärkeitä, koska niitä käytetään jokapäiväisessä puheessa paljon. Muunkielisten on kuitenkin joskus vaikea ymmärtää niiden merkitystä tarkasti mm. siksi, että niiden merkityskenttä voi olla erilainen heidän omassa äidinkielessään. Tai sitten koko verbiä ei ole muissa kielissä olemassakaan. Tällaisia ovat esimerkiksi viitsiä ja jaksaa. Suomalaiset lienevät harvinaisen laiskoja, kun tarvitsevat tällaisia verbejä. ;) 

Tarvitaan siis riittävästi havainnollisia esimerkkejä, missä yhteyksissä kyseisiä verbejä käytetään. Kun ensin on täydennetty sopiva verbi eri lauseisiin, pitää myös tuottaa itse useita lauseita, joissa näitä verbejä käytetään. Niitä luetaan paitsi pareittain, myös yhdessä, jotta saadaan oikea ymmärrys varmistettua. Onneksi kirjassakin näitä verbejä esiintyy useammassa yhteydessä, tulee vielä kerrattua lisää. Käytin verbejä yhtenä aamuna myös parin etsimiseen. Yöllä valvoessani ja työasioita vatvoessani keksin lauseita, jotka tarkoittavat samaa, aamulla naputtelin ne koneelle ja laitoin opiskelijat etsimään uuden parin.

Näissä tilanteissa samankielisistä opiskelijakavereista on hyötyä. Jos yksi ymmärtää verbin merkityksen, hän voi kääntää ja selittää sen muille. Annan opiskelijoiden siis puhua tunneilla sen verran omaa kieltään, että he voivat konsultoida toisiaan tämäntyyppisissä asioissa. Minulta menisi paljon enemmän aikaa kaiken selittämiseen suomeksi niin, että kaikki ymmärtäisivät.

Kun kerran olimme perehtyneet maaseutuun, oli mielestäni tarpeen opiskella myös kaupunkiympäristön sanastoa. Tähän olen joskus käyttänyt Aamu-kirjan kuvia sekä Oikeesti aikuisten -materiaalia. Tällä kertaa taisimme käyttää vain itse koostamaani materiaalia keskeisistä sanoista. Lisäksi laajensimme sanavarastoa vaaratilannekuvilla, joista piti etsiä tiettyjä asioita. Tutustuimme myös tärkeimpiin liikennemerkkeihin ja keskustelimme muutamista liikennesäännöistä.

Kalevalan henkilöihin ja tarinoihin tutustuimme hieman jälkijunassa tämän viihteellisen artikkelin avulla. Lisäksi luin heille vähän alkua, kuuntelimme kalevalaista laulua ja katsoimme Pohjolan häistä kertovan pätkän Rauta-aika-elokuvasta. Esiin nousi myös se, miten monet suomalaiset firmat on nimetty Kalevalan mukaan ja miten monelle kielelle teos on käännetty. Että ei jäänyt ihan hoitamatta tämä suomen kielen opettajan velvollisuus. ;)

Valitettavasti tänä vuonna laskiaistiistaina ei ollut sen vertaa lunta, että olisimme voineet mennä pulkkamäkeen. (Viime talvena meillä oli oikein hauska ulkoilupäivä.) Koska olimme leiponeet itse pullia jo aikaisemmin, ostin tällä kertaa kaupasta valmiit pakastepullat, jotka paistoin ruokatunnilla. Toiseksi viimeinen pellillinen jäi uuniin, kun menin takaisin luokkaan ja ajattelin käydä ottamassa sen uunista "ihan kohta". Jokainen opettajan työtä tehnyt tietää varmaan, miten luokkatyö vie mukanaan ja kaikki muu unohtuu... Puolen tunnin päästä pälkähti päähäni: "Ai niin ne pullat!"  No, onneksi olin varannut muutaman ylimääräisen, joten jokainen halukas pääsi täyttämään itse pullansa ja joimme yhdessä laskiaispullakahvit. Kuuntelimme laskiaisen kunniaksi myös Jänöjussin mäenlasku -laulun, josta ovat tehneet Jakomäen koulun neljäsluokkalaiset hienon animaation!

Tutustuimme Oikeesti aikuisten -materiaalin avulla sanojen johtamiseen. Asia on esitetty todella havainnollisesti, niin että opiskelijoille tulee ihan ahaa-elämys. He tajuavat, miten helppoa suomen kielessä on tehdä uusia sanoja ja miten helposti voi ymmärtää suuren joukon sanoja, kun vain tietää muutaman perusasian johtamisesta. Esimerkiksi, että paikan päätteenä voi olla -la tai -mo, ihmistä tarkoittavassa sanassa -ja tai -ri jne. Toki näitä on havainnoitu aiemminkin, mutta tuossa materiaalissa asia on koottu hienosti yhteen.

Loppuviikosta etenimme Suomen mestari 2 -kirjan neljänteen kappaleeseen, jossa aiheena on vapaa-ajan vietto ja harrastukset. Kirjan lisäksi opiskelimme harrastuksia myös ClipArtista koottujen kuvien avulla. Pelasimme myös peliä, jossa piti yhdistää harrastuksen kuva ja nimi. Perjantai-iltapäivän päätteeksi olikin sitten mukava pelata pantomiimia harrastussanoilla. :)

Opiskelimme perjantaina vielä sitä, miten verbistä tehdään -minen-substantiivi. Asia on erittäin hankala, koska kaksi muotoa menee todella helposti sekaisin. Rakastan uimista. Pidän uimisesta. Jokainen näitä asioita opettanut tietää, että puolet ryhmästä sekoittaa ne vielä seuraavalla viikolla (ja seuraavana vuonnakin), vaikka niitä jauhaisi kuinka paljon. Yritin kuitenkin parhaani teettämällä taas kirjan keskusteluharjoituksen niin, että he kyselivät luokan keskellä mahdollisimman monelta: Inhoatko sinä vessan pesemistä? Nautitko sinä tanssimisesta? jne.

Kiireisen, alavireisen ja huonosti nukutun viikkoni pelastivat ihanat opiskelijat. Perjantaiaamuna he jakelivat ruusuja kaikille toimipisteemme naisille. Huomisen naistenpäivän kunniaksi tietenkin, venäläisille se on tärkeä päivä. Minulle he eivät antaneet yhtä ruusua, sillä luokassa minua odotti valtava ruusupuska sekä iso suklaarasia. Kortissa luki: "Parhaalle opettajalle!" Vaikka tällä viikolla en ole ollenkaan tuntenut itseäni sellaiseksi, mieltäni lämmitti opiskelijoiden tyytyväisyys ja kiitollisuus.

Päivän lopussa eräs venäläinen nainen kysyi, voiko opettajalle sanoa lähtiessä: "Heippa!", kun Venäjällä ei voisi. Sanoin, että tietysti voi, Suomessa opettajakin on ihminen. ;)

Hyvää naistenpäivää, rakkaat lukijani! :)

Työtä, objekteja ja tonttuilua

Joulunalusviikon opetin ryhmääni joka päivä. Tiistaina aloitimme Suomen mestari 1 -kirjan viimeisen kappaleen, jonka teemana on työ ja opiskelu. Perehdyimme tekstiin kollegalta saamani tehtäväkokonaisuuden avulla. Hän oli käynyt koulutuksen Oppimista tukevasta arvioinnista ja koulutuksen aikana jokainen teki yhden tehtäväkokonaisuuden menetelmää soveltaen. Tuotoksista saavat nauttia osallistujien kollegatkin. Metodi vaikuttaa hyvältä ja mielenkiintoiselta ja olenkin yrittänyt silloin tällöin soveltaa sitä muihinkin teksteihin. 

Opiskelijat työskentelivät pareittain. Sanakirjan ja puhelimen käyttö oli ensi alkuun kiellettyä. Tarkoituksena on huomata, miten muillakin keinoilla pystyy ymmärtämään uutta tekstiä. Sanakirja ei aina ole opiskelijan paras kaveri, joskus se voi olla toinen opiskelija. 

Ensin katsottiin tekstin otsikko ja kuvat ja pääteltiin niistä, mistä tekstissä on kysymys. Sen jälkeen jokainen luki tekstin itsekseen ilman sanakirjaa ja arvioi, kuinka paljon ymmärsi tekstistä (vaihtoehtoina 0-20%, 20-40% jne.). Lukiessa piti alleviivata uudet sanat ja koko tekstin luettuaan keskustella niistä parin kanssa. Jos itse ei ymmärtänyt jotain sanaa, pari saattoi ymmärtää ja selittää sen. Näin saatiin jo melko hyvin teksti avautumaan molemmille. Seuraavaksi tehtiin tekstinymmärtämistehtävä kirjasta sekä opettajan oppaasta. Sitten piti kertoa parille tekstin avulla, mitä siinä tapahtui. Monisteella oli muutama sanastotehtävä, joissa piti yhdistää sana ja selitys, verbi ja selitys sekä kuva ja sana. Lopuksi piti vielä ilman kirjaa kertoa parille tekstin keskeinen sisältö.

Koko ajan korostin, että pitää tehdä yhteistyötä parin kanssa. Vaikka toinen osaisi paremmin ja tekisi tehtävät yksin nopeammin, tarkoituksena on nimenomaan, että opiskelijat oppivat toistensa avulla ja selviävät tehtävistä yhdessä. Tietysti parien välillä on eroa ja eri tasoisilla pareilla tehtäväkokonaisuuden tekemiseen meni eri aika. Nopeimmille vinkkasin, että voivat jo tutustua kirjan sanalistaan ja ammatteihin.

Opiskelijat selvisivät hyvin tehtävistä keskenään, opettajaa tarvittiin avuksi melko vähän. Se on heille hieno kokemus. Tarkoituksena onkin oppia uusia strategioita tekstinymmärtämiseen. Yhdessä katsoimme kirjan työelämään ja opiskeluun liittyvän sanalistan ja keskustelimme samalla suomalaisesta työelämästä (työaika, palkkaus, tauot jne.). Lopuksi tutustuimme ammattinimikkeisiin sekä kirjan että omien kuvamateriaalieni avulla. Ehdimme pelata myös dominoa (Sanotaan se suomeksi) ja pantomiimia.

Seuraavana päivänä kertasimme ammatteja mm. Suomi sujuvaksi -kirjan kuvien avulla. Annoin kaikille kaksi sivua kuvia, jotka jaettiin parien kesken. Jokaisen parin piti kirjoittaa lauseita 5-7 kuvasta, mitä kuvan ammattilainen tekee. Kirjoitin lauseet Word-tiedostoon, josta otin jokaiselle kopion. Pelasimme myös aliasta ammateilla (kirjan lisäharjoitus).

Teeman käsittelyä jatketaan tammikuussa, sillä tällä viikolla ohjelmassa oli myös suomen kielen iki-ihana objekti sekä tietysti suomalaisten joulunvietto. Objektia käsittelimme sekä kirjan että omien materiaalieni avulla. Tein amatöörimäisen virheen ja kerroin opiskelijoille vähän liikaa objektista (kun kysyivät tietysti heti kaikenlaista!). Luulin jo saaneeni heidän päänsä aivan sekaisin, mutta aika äkkiä he muistivat perussäännöt. 

Perussääntönä on, että jos objektina on yksi, kokonainen asia, se saa genetiivin päätteen (akkkusatiivi): Syön omenan. Tai kun jokin asia tehdään loppuun, valmiiksi, kokonaan: Luen kirjan. Luen koko lehden. Mutta jos prosessi on kesken, tulee partitiivi: Syön omenaa (juuri nyt). Luen kirjaa. Luen aamulla vähän lehteä. Myös jos kyseessä on aine- tai abstraktisana, käytetään partitiivia: Juon kahvia. Otatko sokeria? Tarvitsemme rauhaa. Joidenkin verbien (asia tapahtuu nopeasti, hetkellisesti) kanssa taas käytetään lähes aina genetiivinnäköistä, akkusatiiviksikin nimitettyä muotoa: Tapaan Pekan huomenna. Näin sinut eilen bussipysäkillä. Ja tietysti partitiiviverbien kanssa tulee aina partitiivi: Odotan bussia. Rakastan sinua. Voitko auttaa minua? Negatiivisessa lauseessa käytetään aina partitiivia: En syö omenaa. En juo kahvia. En lue lehteä. 

Olen keksinyt vähän omiakin selityksia objektin sijanvalintaan. Ensinnäkin sanon aina, että partitiiviverbit ovat prosessiverbejä, jolloin on helpompi ymmärtää, miksi niiden kanssa käytetään partitiivia. Toinen, mielestäni keskeinen selitys on se, että objektin ja subjektin täytyy olla erinäköisiä eli erottua toisistaan, koska suomen kielessä sanajärjestystä voi vaihtaa. Siis, jos subjekti on perusmuodossa, objekti ei voi olla perusmuodossa: Liisa rakastaa Pekkaa. Liisa näkee Pekan. Minä avaan oven. Koska jos sanajärjestystä vaihdetaan, ei enää tiedetä, kuka rakastaa ja kuka näkee: Pekkaa rakastaa Liisa. Pekan näkee Liisa (ei Leena). Jos taas subjekti on genetiivissä, akkusatiiviobjekti on perusmuodossa (eikä genetiivissä): Liisan täytyy tavata Pekka. Minun täytyy laittaa ovi kiinni. Sama juttu, jos subjektia ei ole: Avataan ovi. Avaa ovi.

Kaikkea ei oikein voi tässä vaiheessa vielä selittää, kun emme ole esimerkiksi passiivia vielä opiskelleet. Yleensä kuitenkin kerron, että tällainenkin lause ja sääntö on olemassa. Suomalainen näkee myös ristiriitoja näissä säännöissä, ainahan sijanvalinta riippuu tilanteesta. Sääntöjen täytyy kuitenkin olla riittävän selkeitä, että ne voi muistaa, siksi jokaista poikkeusta ei voi selittää. En siis kerro opiskelijoille, että periaatteessa on mahdollista sanoa myös: Rakastan sinut kuoliaaksi. Koska melkein aina rakastaa-verbin kanssa tulee partitiivi. Turha sekoittaa päitä harvinaisilla poikkeuksilla. Joskin joskus on vaikea vetää rajaa siihen, mikä on harvinaista ja mikä olennaista. Esimerkiksi, jos kysyjä odottaa negatiivista vastausta, hän laittaa objektin partitiiviin: Näetkö minua? Löysitkö avaimia? Tämän ymmärtäminen voi olla kuitenkin jo liikaa vaadittu, ainakin tässä vaiheessa opintoja. Usein opiskelijat kuitenkin näkevät tai kuulevat tällaista käyttöä ja kysyvät, että miksi sitten tässä on näin... Silloin ei auta kuin selittää näitä poikkeuksiakin.

Ja sitten tulevat tietysti monikot ja persoonapronominit. Monikossa voi käyttää perusmuotoa tai partitiivia: Syömme omenoita. Syömme kaikki omenat. Persoonapronomineilla taas on omat objektimuotonsa (ettei asia olisi liian yksinkertainen): Kenet sinä näit eilen? Näin sinut. Näin hänet. Vrt. Näin Pekan.

En oikein tiedä, onko viisasta kertoa opiskelijoille, miten vaikea asia objekti on. Joskus kerron, että se on mielestäni suomen kielen vaikein asia oppia, sillä useinhan esimerkiksi suomenruotsalaisen erottaa suomenkielisestä vain se, että hän tekee virheitä objektissa. Mutta jos kerron tämän, opiskelijat saattavat ajatella, että tämä on mahdoton asia oppia, ja luovuttaa. Vaikka perussäännöthän ovat periaatteessa selviä. Toisaalta harva oppii käyttämään niitä hyvin. Miten paljon asiaan siis kannattaa panna paukkuja?

Loppuviikosta keskityimmekin sitten jouluasioihin. Parin tekstin avulla selvitimme suomalaisten joulunviettotapoja ja kuvien avulla harjoittelimme joulusanastoa. Pelasimme bingoa ja aliasta ja lauloimme joululauluja. Katsoimme myös Ylen sivuilta Supisuomea -sarjan osan 12, jossa kerrotaan joulunvietosta.

Perjantaina vuorossa olivat kahden ryhmän yhteiset pikkujoulut. Järjestimme kahteen luokkaan kuusi erilaista pistettä, joissa opiskelijat vuorollaan kiersivät. Yhdessä pisteessä sai leipoa pipareita, toisessa koristella niitä, kolmannessa leivottiin torttuja. Yhdessä askartelupisteessä sai tehdä perinteisiä lumihiutaleita ja toisessa erilaisia kuusenkoristeita. Teimme valmiiksi pienen kartonkikuusen, mutta opiskelijat innostuivat tekemään toisenkin ja lopulta kaksi opiskelijaa halusi viedä nämä koristellut kuuset kotiinsa. :) Yhteen pisteeseen olimme järjestäneet loruja ja runonkirjoittamista. Halusin kokeilla tätä, kun kuulin, miten hienosti toisessa toimipisteessämme runopaja oli onnistunut. No, ei onnistunut meiltä. Opiskelijat kokivat sen liian vaikeaksi, vaikka toki noin kymmenen joulurunoa tai -kertomusta saimme kasaan. 

Tässä näki, miten joskus käy, kun lähtee omalta mukavuusalueeltaan. Yritin matkia toisten tekemää juttua tietämättä, miten he olivat sen tehneet. Ei oikein toiminut, mutta silti olen sitä mieltä, että aina kannattaa kokeilla jotain uuttakin. Ei se paljon ota, jos ei annakaan. Harvemmin olen kirjoituttanut opiskelijoilla runoja, joskus toki. Tällaisessa tilanteessa se voi olla vielä vaikeampaa kuin tavallisella tunnilla, jolla jokainen tekee samaa asiaa. Vapaamuotoisempana juhlapäivänä vaatii opiskelijalta enemmän tahdonvoimaa istua alas pakertamaan jotain vaikealta tuntuvaa hommaa.

Päivän lopuksi istuimme tietysti alas yhteiseen pöytään, nautimme tortuista, pipareista ja glögistä ja lauloimme joululauluja. Oma ryhmäni oli harjoitellut Joulupukki-laulun niin, että yksi opiskelija veti parran naamalleen, naiset lauloivat lasten osuuden ja miehet joulupukin. Ihan hienosti meni, vaikkei ihan nuotilleen. :)

Olen saanut joiltakin kollegoiltani blogistani sellaista palautetta, että se asettaa riman korkealle. Että tulee paineita, että pitäisi itsekin osata toteuttaa opetusta yhtä toiminnallisesti. Tarkoitukseni ei tietenkään ole asettaa muille mitään paineita vaan jakaa omia kokemuksiani ja ideoitani sekä rohkaista toiminnallisuuteen. Lopulta jokainen opettaja tekee työtä kuitenkin omalla persoonallaan ja se mikä sopii yhden persoonalle, ei sovi kaikille. Toisaalta haluan kuitenkin rohkaista jokaista poistumaan silloin tällöin omalta mukavuusalueeltaan. Kun kokeilee jotain uutta, se voikin yllättäen toimia! Toivoisin tietysti myös saavani keskustelua aikaan ja itsellenikin uusia ideoita oman opetukseni kehittämiseen. Oppilaitokseni on onneksi panostanut lisäkoulutukseeni niin, että toiminnallisuutta ja suullista harjoittelua on nyt tunneillani paljon, monen vuoden kehittämistyön jälkeen. Kuitenkin esimerkiksi tekstitaitojen kehittämiseen kaipaisin parannusta ja uskon, että joillakin kollegoillani olisi siinä minulle annettavaa.

Vaikka työtäni rakastankin, koin silti olevani jo loman tarpeessa. Välillä täytyy levätä, että jaksaa taas kehittää uutta. Näiden kuvien myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni rentouttavaa joulunaikaa! Palataan työn ääreen ensi vuonna! 

Pullapäivä!

Parin viime viikon aikana opetuspäiväni ovat jääneet harvinaisen vähiin. Perjantainakin pidin vain puolikkaan päivän iltapäiväisen tiimipäivän vuoksi. Käytimme aamupäivän tutustumalla selkouutisiin. Kollegani oli tehnyt viime vuonna tehtäviä muutamaan Papunetin ja Ylen selkouutisten sivuilta löytyvään artikkeliin, mutta kun kävin edellisenä päivänä tarkistamassa, miten tehtävän linkit toimivat, en meinannut löytää koko juttuja. Tämäpä onkin haaste tänä nettiaikana. Teet suurella vaivalla hienon tehtävän jostakin nettimateriaalista, huomaat sen toimivan hyvin ja päätät käyttää sitä uudestaan. Meillä uusi tilaisuus tulee yleensä noin kerran vuodessa, jolloin - tadaa - kaikki sivut, niiden ilme ja jutut on uusittu. Jonkin aikaa siinä meni, ennen kuin löysin kaiken uusituilta sivuilta, Ylen artikkelit jouduin kaivamaan arkistosta. Onneksi sentään löytyivät sieltä. 

Olisihan se ihanteellista tehdä aina uutta ja uutta, mutta siihen ei kerta kaikkiaan aina aika riitä. Ja kun tehtävä on tosiaankin hyväksi ja hyödylliseksi todettu, sitä ei tahdo jättää kertakäyttöiseksi. Varsinaiset uutistehtävät tehtiin tietenkin tuoreista uutisista. Niihinhän Selkouutisten toimitus tekee tehtäviä, joten opettajan ei tarvitse itse vaivautua. 

Hieman yritin opettaa jonkinlaista strategiaakin uutisten lukemiseen. Onhan sekin tietysti eräänlainen strategia, jos kopioi koko tekstin Googlen kääntäjään, mutta jos haluaa oppia suomea, kannattaa yrittää selvittää uutisen pääasiat ihan itse, joskus jopa ilman sanakirjaa. Kehotin kiinnittämään huomiota erityisesti otsikkoon, kuvateksteihin ja verbeihin sekä siihen, mitä, missä ja milloin tapahtui. Myöhemmin perehdymme tarkemmin mm. Minä ja arki -kirjan vinkkeihin uutisten lukemisessa.

Sillä aikaa kun opiskelijat tekivät tehtäviä netissä omilla koneillaan, kävin itse selaamassa tänä vuonna ilmestyneitä nettimateriaaleja, Kotisuomessa.fi ja Asiointisuomea. Olin toki niitä aiemminkin katsellut ja käyttänyt, mutta ne ovat sen verran laajoja, ettei kaikkea kerralla näe eikä ehdi katsoa. Eikä muista! 

Hienoa, että uutta materiaalia tehdään, varsinkin kun se on toiminnallista ja käytännönläheistä. Välillä alkaa kuitenkin jopa ahdistaa sen runsaudenpula. Nytkin huomasin, että molemmissa materiaaleissa olisi ollut erittäin kivoja ja hyödyllisiä kirjastotehtäviä. Ja tämän huomasin tietysti viikko kirjastokäynnin jälkeen, eikä nytkään ollut aikaa tehdä niitä. Ehkä kertaamme niiden avulla myöhemmin. Tuli vain sellainen yleisahdistus siitä, että kaikkea ei ikinä ehdi tehdä, aina pitää priorisoida, mikä on tärkeää, mikä on hyödyllistä, mikä on hyödyllisempää kuin jokin muu. Kun ottaa ohjelmaan uutta, jostain vanhasta pitäisi luopua. No, eipähän käy tylsäksi tämä työ. Ja sitähän minä haluan, kehittääkehittääkehittää. Joskus tarttis vaan pari ylimääräistä tuntia vuorokauteen. Tai oikeastaan joka päivä...

Tänään meillä olikin sitten se pullapäivä. Aamulla pidin ryhmälle pienen kertauskokeen, ihan vain, että he itse ja minä samalla saan vähän tietää, miten parin edellisen kappaleen asiat ovat kaaliin painuneet. Olin antanut perjantaina heille itsearviointilomakkeen, jonka avulla saivat miettiä, ovatko oppineet ne asiat vai pitäisikö kenties hieman kerrata. 

Kokeen jälkeen teimme jonkun kollegan laatiman kuunteluharjoituksen Hyvin menee 1 -kirjan kappaleesta 17, jossa poika ja äiti leipovat pullaa. Sitten aloimmekin itse hommiin. Opiskelijat olivat taas vähän hämillään, että mitä, ai nytkö, tänäänkö. Joo, just nyt, kääri hihasi. :D

Vapaaehtoiset osallistuivat leipomishommaan, loput ihmettelivät, kommentoivat ja kuvasivat vieressä. (Ja tietysti siivosivat jäljet.) Vaivasin itse puolet taikinasta, yksi opiskelija toisen puolen, kolmas mittasi ainekset. Ruokatauon ajan annoimme taikinan kohota ja sitten vain korvapuusteja leipomaan! Näytin itse ensimmäisen satsin, halukkaat saivat tehdä seuraavat. Jokainen taaplaa tyylillään. Yksi perfektionisti hioi taikinamytystään viimeisen päälle kauniit pullat (toiset meinasivat jo kyllästyä odottamaan), toinen veti rennosti afrikkalaiseen tyyliin ja kolmas näppärästi kokeneen leipurin ottein.

Oikein kauniita ja herkullisia pullista lopulta tuli. Päivän päätteeksi juotiin tietysti pullakahvit ja samalla juteltiin vähän siitä, mistä suomalaisessa kahvipöydässä voi puhua ja mistä ei. Tabuiksi luokittelimme ainakin uskonnon, vaalisalaisuuden, palkan ja lapsiluvun. 

Leipomisen lomassa lauloimme Leipuri Hiivan. Siitä löysin kerran netistä hauskan version. Ensin lauletaan ihan normaalisti. Sitten amerikkalaisittain, Amerikassahan kaikki on isoa, niin myös leipurin ja laulajan liikkeet. Thaileipuri taas on ihan pikkuruinen ja laulukin vedetään hyvin pikkuruisilla eleillä ja pienellä äänellä. Saksalainen versio lauletaan sotilaallisen kulmikkaasti. Viimeisenä tulee kiinalainen. Koska kiinalaisia on niin paljon, siellä on pakko tehdä kaikki sarjatuotantonasarjatuotantonasarjatuotantona. Niinpä uuneja, piippuja ja leipureita on monta rinnakkain. Laulaja hyppii siis sivusuunnassa ja yrittää ehtiä hoitaa kaikki uunit... Olihan se taas hauskaa! :D 

(Alkuperäisessä, netissä näkemässäni versiossa oli myös laiska venäläinen, mutta koska venäläiset ovat oman kokemukseni mukaan kaikkea muuta kuin laiskoja, en ole sitä ottanut mukaan. Tänään tosin laulettiin siperialaisen opiskelijan toiveesta hidastettu siperialainen versio ja toinen venäläinen ehdotti, että venäläinen voisi olla juoppo... Että lienenkö vain turhan tarkka poliittisesta korrektiudesta?)

Ruokapäivä

Tällä viikolla oli joka päivä jotain erityisohjelmaa, niin että yksikään päivä ei ollut normaali opiskelupäivä. Maanantaina ryhmällä oli atk-opetusta, jossa he tekivät Power Point -esityksen omasta kotimaastaan. Jatkossa he esittävät niitä aamuisin päivänavauksina koko ryhmälle. Olen vuosien mittaan kuullut kymmeniä esityksiä eri maista. Se on opettajallekin tosi mielenkiintoista, aina oppii uutta eri maista ympäri maailmaa.

Tiistaina opiskelijat tekivät kotitehtäviä ja loppuviikon päivätkin olivat lyhyempiä eri syistä. Etäopetus kuuluu kotoutumiskoulutuksen ohjelmaan ihan suunnitellusti. Sen avulla opiskelijat oppivat omatoimisuutta ja vastuun ottamista. Jos he myöhemmin opiskelevat vaikkapa ammatillisessa koulutuksessa, näitä taitoja tarvitaan paljonkin. Usein etätehtävät ovat kirjallisia tehtäviä, mutta toisinaan myös johonkin asiointiin liittyviä tehtäviä. Opiskelijan pitää esimerkiksi käydä tutustumassa oman alueensa kirjastoon, etsiä tietoa kirjaston materiaaleista, lainata kirja ja esitellä se muulle ryhmälle. Tällä kertaa annoin vain kirjallisia tehtäviä. 

Mielestäni on turhaa käyttää ryhmän yhteistä aikaa hiljaa istumiseen, joten tuntityöskentelyssä keskitymme suullisiin harjoituksiin ja keskusteluun, ja suurimman osan kielioppi- ja kirjoitustehtävistä opiskelijat tekevät kotonaan. Näin saamme mielestäni parhaiten hyödynnettyä ryhmäoppimisen sosiaaliset mahdollisuudet. Uusia kielioppiasioita harjoittelemme tietysti vähän myös tunnilla ja joskus teemme tekstinymmärtämistehtäviä esimerkiksi aikarajoitettuina tai pareittain tai vaikkapa kirjoitustehtäviä ilman sanakirjaa. Silloinkin laitan useimmiten taustalle soimaan jotakin musiikkia, joka paitsi parantaa keskittymistä, myös keventää tunnelmaa. Muun yhteisen aikamme käytämme sanaston ja suullisen vuorovaikutuksen harjoitteluun.

Keskiviikkona olimme taas atk-luokassa. Päivän aikana opiskelijat kirjoittivat Wordilla suomeksi sen ruoan reseptin, jonka toivat perjantain ruokapäivään. Autoin heitä kirjoitusprosessin aikana ja tarkistin samalla, että kieli on ymmärrettävää. Lopulta jokainen lähetti reseptinsä keittokirjavastaavalle, joka tallensi ne yhteen tiedostoon ja stilisoi ne yhtenäiseksi kirjaseksi. Lisäsin itse kirjaan kannen ja kopioin sen perjantaiksi jakoon kaikille.

Torstaina jatkoimme ruokateeman opiskelua. Kertasimme niin pitää- ja tykätä-verbien rektiota kuin monikon partitiiviakin. En tykkää siitä, että ne tulevat kirjassa samassa kappaleessa, mielestäni yksi tämäntyyppinen kielioppiasia riittäisi yhtä tekstiä kohti. Olihan tuota pitää-verbiä tietysti jo vähän harjoiteltu aikaisemminkin, mutta nyt harjoiteltiin vähän perusteellisemmin. Edellisellä viikolla olimme jo vähän harjoitelleet sitä. Siinä tulikin hauskoja tilanteita, kun kyselin opiskelijoilta, mistä he pitävät ja mistä eivät pidä. Yksi miesopiskelija sanoi, ettei tykkää pinkistä. Vilkaisin  paitaa päälläni ja ilmehdin muka pettyneenä ja nolostuneena - päälläni oli pinkki paita. Teimme myös Oikeesti aikuisten -materiaalista kyselyn, jossa opiskelijat kyselevät muilta, mistä viikonpäivästä/eläimestä jne. he pitävät eniten. Tällä viikolla, kun kertasimme asiaa heittämällä palloa ja kysymällä, mistä sä tykkäät, moni sanoi tykkäävänsä auringosta. Eihän siihen voinut muuta kommentoida, kuin että miksi ihmeessä te sitten asutte Suomessa. Sai taas hyvät naurut aikaan. Kuuntelimme myös Juha Tapion laulun Tykkään susta niin että halkeen. Fraasi toistui laulussa niin monta kertaa, että sanoin, että nyt osaatte varmasti sanoa illalla tuon puolisoillenne. 

Monikon partitiivia drillasimme viime viikolla perusteellisesti. Kirjassa on melko yksinkertaiset säännöt asiasta ja tässä vaiheessa siinä käsitellään vain ruokasanoja. Lisäksi olen tehnyt tehtävän, jossa opiskelijat taivuttavat mallin mukaan ison määrän sanoja. Tarkoituksena on, että malli jää mieleen toiston kautta, ettei tarvitsisi muistella sääntöjä. Että "korva" sanoisi, miten sana taipuu. Lisäksi harjoittelimme asiaa mm. seuraavin tavoin:

• Kotitehtävänä kauppatehtäviä; mitä ostat kaupasta, jos teet kakkua, salaattia jne.
• Vocabulary-materiaalin keittiökuvista kertominen parille
• Jokainen ottaa kaksi leluruokaa korista ja kysyy toiselta opiskelijalta, mitä hän osti kaupasta. Kun molemmat ovat sanoneet omat ruokansa: Ostin kaupasta munia ja mansikoita, he vaihtavat ruokia ja kysyvät seuraavalta.
• Pallonheitto: Millaisia suomalaiset ovat? - Suomalaiset ovat hiljaisia. Jokaiselta kysyttiin, millaisia omanmaalaiset ihmiset ovat. Vastaus sai olla joko oma näkemys tai yleinen stereotypia. 

Viimeksi mainitussa tehtävässäkin tulee usein mielenkiintoisia tilanteita. Viime vuonna esimerkiksi venäläisillä oli hyvin erilaisia näkemyksiä kotimaansa asukkaista. Toisen mielestä he ovat vieraanvaraisia ja ystävällisiä, toisen mielestä epärehellisiä juoppoja. Tällä kertaa eräs opiskelija sanoi, että englantilaiset ovat surullisia. Kun ihmettelin miksi, hän vastasi nopeasti, että koska siellä sataa aina vettä. Ja taas naurettiin. Tätä tehtävää ei kyllä kannattaisi ehkä tehdä vielä tässä vaiheessa, koska usein sanat ovat sellaisia, ettei sanatyyppiä ole vielä opiskeltu, joten opiskelijat eivät osaa tehdä siitä monikon partitiivia. Tällä kertaa esiin tuli esimerkiksi avulias-avuliaita ja puhelias-puheliaita. Totta kai uusia sanoja ja sanatyyppejä opiskellaan myös esiin nousevien sanojen avulla ja sitten kun ne aikanaan varsinaisesti opiskellaan, asia on jo jollakin tavalla tuttu ja helpompi oppia. Pallonheittotehtävässä tarkoitus on kuitenkin, että vastauksen voi keksiä nopeasti eli asian pitäisi olla jo tuttu ja sitä vain kerrataan. Pelin nimihän on alun perin hot ball, eli pallo polttelee käsissä ja pitää heittää nopeasti eteenpäin. 

Torstaina tutustuimme myös ruokien ravintoainemerkintöihin. Opiskelijoilla oli ollut kotitehtävänä selkokielistetty teksti ruokaympyrästä, ruokakolmiosta ja lautasmallista. Katsoimme sen vielä yhdessä läpi ja puhuimme vähän siitä, millaisia ovat suomalaiset ravitsemussuositukset ja että ne voivat erota heidän kotimaidensa suosituksista. Tekstiin liittyvistä ruokavaliokysymyksistä opiskelijat keskustelivat vieruskaverinsa kanssa. Sitten katsoimme yhdessä, millaisia ravintoarvomerkintöjä ruokapakkauksissa on ja mitä ne tarkoittavat (energia, proteiini, hiilihydraatti, kuitu jne.). Jaoin jokaiselle parille muutaman ruokapakkauksen, jonka merkintöjä he yhdessä tutkivat ja kirjasivat taulukkoon. Yksi pari sai maitotuotteita, toinen lihatuotteita, kolmas viljatuotteita, joku makeispakkauksia jne. Pakkaukset olin tuonut kotoani. Lopuksi jokainen pari kertoi muille tutkimiensa ruokien ravintosisällöstä, mikä oli terveellisintä ja mikä epäterveellisintä ja miksi. 

Perjantaina vuorossa oli ruokapäivä. Jokainen toi oman maansa ruokaa, jotkut myös koristeita, vaatteita ja soittimia. Nautimme monipuolisesta herkkupöydästä alkupaloista jälkiruokiin. Afrikkalainen opiskelija esitti afrikkalaista tanssia ja ukrainalaiset polkkaa. Erään opiskelijan vaimon kanssa esitimme suomalaista letkajenkkaa, johon myös hänen miehensä lähti mukaan, muut eivät uskaltautuneet. Opiskelijat kehittivät myös pelin, jossa jokaisen piti nostaa kulhosta lappu, jolla luki tehtävä. Jokainen vuorollaan lauloi, tanssi tai vaikkapa esitti, mitä kukko sanoo. Mukana oli myös muutamien opiskelijoiden (ja opettajan) lapsia ja puolisoita. He pääsivät samalla tutustumaan vanhempansa tai puolisonsa kouluun. Se on aina mielenkiintoista. Puoliso saa ehkä paremman käsityksen siitä, mitä koulutuksessa opiskellaan ja voi kenties entistä paremmin tukea puolisoaan kielenoppimisessa. Lasten kanssa leikimme myös muutaman laululeikin. Päivä oli jälleen kerran oikein hauska ja antoisa!

Sokkomaistajaiset ja muuta mukavaa

Matkateema alkaa olla tältä erää taputeltu. Alkuviikosta keskityimme vielä lähiliikenteeseen. Ensin tutustuimme lähiliikenteen aikatauluihin ja teimme joitakin niihin liittyviä tehtäviä. Naapuri hississä -materiaalista otimme tekstin ja kuvasarjan, jossa käsiteltiin matkakortin lataamista ja bussilla matkustamista. Näin tulivat perusfraasit tutuiksi. 

Harjoittelimme matkustusteemasta puhumista myös puhekielellä. Tässä käytän apuna Kato hei! -kirjaa, jonka CD:ltä voi kuunnella puhekieliset, aiheeseen liittyvät dialogit, jotka myös kopioin opiskelijoille. Koko kirjaahan ei tietenkään saa kopioida, mutta lupien rajoissa pystyy muutamaa aihetta käsittelemään ja samalla vinkkaamaan innokkaita vaikkapa lainaamaan materiaalin kirjastosta. 

Itse ei aina tajua, miten vaikea opiskelijoiden on hahmottaa puhekielen sanoja. Että soot tarkoittaa sinä olet tai että toi on tuo tai ihan mitä vaan. Kaikki pitää tehdä näkyväksi. Katsoimme myös muutamia muita tavallisia puhekielisiä sanoja, jotka piti yhdistää kirjakieliseen muotoon. Makkari-mäkkäri-parista saa aina myös hauskan vitsin aikaiseksi. ;) Olin tehnyt puhekielen sanoista myös Clipart-kuvia ja laminoinut ne, opiskelijoiden piti siis yhdistää kuva ja sana. Ei ihan helppoa ainakaan tässä vaiheessa vielä! Yritän kuitenkin ottaaa alusta asti  mahdollisimman paljon puhekieltä mukaan ja käyttöön, koska se on joka tapauksessa todellisuutta luokan ulkopuolella.

Seuraavan päivän vietimme atk-luokassa. Ensin rekisteröidyimme oppilaitoksemme omalle verkko-oppimisalustalle, jota voimme jatkossa käyttää vaikkapa tiedottamiseen, viestittelyyn, kotitehtävistä ilmoittamiseen ja tiedostojen jakamiseen. Sitten tutustuimme niin Hsl:n kuin Vr:nkin nettisivuihin kollegan tekemien tehtävien avulla, joita toki muokkasin hieman oman ryhmäni asuinalueen mukaisiin tarpeisiin. Kiitos, Krista! :) 

Tehtävien avulla opiskelijat oppivat käyttämään Reittiopasta, joka helpottaa huomattavasti liikkumista pääkaupunkiseudulla. Lisäksi he löysivät tiedot siitä, kuka saa matkustaa ilmaiseksi ja kuka saa alennusta sekä oppivat vertailemaan, mitä maksaa mikäkin lippu, kun sen ostaa matkakortilla tai käteisellä. Erot hinnoissa ovat yllättävän suuret, joten tämä oli ihan rahanarvoista tietoa. 

Aina välillä sitä kuvittelee, että joku tehtävä on opiskelijoille ihan pikku juttu, mutta huomaa tunnilla, että eipäs olekaan. Noihin aikataulutehtäviin saatiin hyvinkin menemään melkein koko päivä, muuta ei juuri ehditty. Aamupäivällä opiskelijat olivat sitä mieltä, että tehtävä on vaikea, mutta iltapäivällä jo sanoivat, että tämä oli hyödyllinen. 

Näinhän se usein menee. Eihän liian helposta tehtävästä ole mitään hyötyä, siitä ei opi mitään uutta. Liian vaikeasta taas ei selviä ja lannistuu. Tiedonhakutehtävät ylipäätään ovat tosi hyödyllisiä, kun opiskelijat  pääsevät ihan oikeasti ratkaisemaan ongelmia käyttämällä kaikkea sitä osaamista, mitä heillä ennestään on. Samalla saavat rohkeutta lähteä selvittämään vaikeampiakin tekstejä, olkoonkin, että usein Googlen kääntäjän avulla. Ja mikäpä vika siinä, paitsi että se on tietysti epäluotettava ja tuottaa karmeaa kieltä, jos yksinomaan sen avulla kääntää. Mutta siis mielestäni siinä ei ole mitään vikaa, että opiskelijat käyttävät apuvälineitä. Ennen oli vain sanakirja, nyt on kaiken maailman sovellukset puhelimissa, tableteissa ja netissä. Kaikkea kannattaa hyödyntää, kunhan osaa suhtautua niihin terveellä kriittisyydellä. Sitä tässä samalla harjoitellaan.

Itsenäisen työskentelyn lisäksi atk-luokassa opiskelijat pääsevät selvittämään asioita myös yhdessä. Se, jolla on paremmat atk-taidot, auttaa muita ja kun yksi on selvittänyt asian, hän voi selittää sen kaverilleen. Pyrin opetuksessani aina ohjaamaan opiskelijoita yhteistyöhön, se kun tuottaa yleensä parempaa jälkeä pienemmällä vaivalla kuin yksin puurtaminen. Samaa mieltä olen tietysti myös opettajan työstä. Siksi tätä blogiakin kirjoitan, että jonkun muun työ helpottuisi eikä tarvitsisi itse keksiä kaikkea. :)

Keskiviikkona siirryimme sitten ruokateemaan. Kirjassa olemme siis kappaleessa 8, jonka tekstin aiheena ovat tupaantuliaiset (eikä mun mielestä -tulijaiset, kuten kirjassa). Ruokasanastoa opiskelimme jo kurssin alkuvaiheessa kirjan ulkopuolelta, koska se on mielestäni niin keskeistä, ettemme voi opiskella kieltä kolmea ensimmäistä kuukautta puhumatta ruoasta. Nyt siis laajennamme sanavarastoa ja opettelemme uusia tapoja käyttää partitiivia sekä yksikössä että monikossa. Mielestäni perusnopeudella etenevälle ryhmälle monikon partitiivin voi ihan hyvin ottaa tässä vaiheessa, koska sitä käytetään kuitenkin autenttisissa tilanteissa niin paljon. Lähinnä drillaamme sitä nyt, myöhemmin opiskelemme tarkemmin kaikkien sanatyyppien taivutusta.

Apropo, sanatyypit. Pidin keskiviikkona tukiopetusta. Sinne ilmaantui lopulta puolet porukasta ja kysymyksiä sateli laidasta laitaan. Huomasin, että olisi pitänyt pitää useammin, eihän yhden iltapäivän aikana kovin monta aihetta ehdi käsitellä. Vaikka tämän ryhmän opiskelijat kysyvät melko rohkeasti ja spontaanisti, jos eivät jotain ymmärrä, oli monelta silti jäänyt kysymättä jokin kysymys oikealla hetkellä. Joillakin oli ollut myös poissaoloja, niin että perusteet olivat jääneet heikoiksi. No, jatkossa yritän järjestää tukiopetusta vähän useammin. Toisaalta on vaikeaa saada opiskelijoita ymmärtämään, että kolmessa kuukaudessa suomen koko kielioppia ei voi heille opettaa, vaikka heillä olisi kuinka suuri tiedonjano... Eli epävarmuuttakin pitää sietää. Tärkeintä on, että pystyy sanomaan asioita sillä sanavarastolla, jonka on ehtinyt hankkia. Ei se, että kielioppi on aina kohdallaan. Vaikka ymmärtäähän senkin, että fiksut ihmiset haluaisivat puhua oikein.

Sillä aikaa muu ryhmä oli atk-luokassa työskentelemässä itsenäisesti. Päätimme nimittäin pitää ensi viikolla ruokapäivän ja jaoimme tehtävät, joten heillä riitti puuhaa mm. kutsun ja ohjelman suunnittelemisessa. Yksi ryhmä tekee kutsun, toinen suunnittelee ja kirjoittaa ruokalistan, kolmas järjestää päivälle ohjelmaa. Jokainen kirjoittaa oman ruokansa reseptin, jotka yksi ryhmä kokoaa keittokirjaksi. (Olen muuten saanut tätä kautta vuosien mittaan monia hyviä reseptejä eri maiden herkullisiin ruokiin!) Yksi ryhmä huolehtii tilan koristelusta ja siivouksesta, toinen valokuvauksesta ja Power Point -esityksen tekemisestä tähänastisista valokuvista. 

Ennen olin niin hölmö, että tein kaiken valmistelutyön itse. Viime vuosina olen antanut sen opiskelijoiden hommaksi ja ruokapäivistä on tullut hauskempia kuin koskaan! Hehän osaavat ja keksivät vaikka mitä! Work smart, not hard! 

Tänään tutustuimme ruokareseptiin tekstilajina ja harjoittelimme ruoanlaitossa ja leipomisessa tarvittavia verbejä. Olen koonnut niistä listan, jolla on perusmuoto, verbityyppi, minä-muoto ja imperatiivi. Minä-muoto siksi, että siitä saa helposti imperatiivin, jota taas tarvitaan reseptin kirjoittamisessa. Jokaisesta verbistä puuttuu  pari muotoa, jotka opiskelijan pitää itse täydentää ja tietysti kirjoittaa viereen, mitä se on omalla kielellä. Onneksi Clipartista löytyy taas paljon havainnollistavia kuvia. Sitten tutustuimme jonkin verran astiastoon ja muuhun välineistöön, jota keittiössä puuhatessa tarvitaan.

Päivän päätimme sokkomaistajaisilla. Toin kotoa joitakin ruokatarvikkeita, joista valmistelin jokaiselle pienen lautasellisen makupaloja. Toinen parista laittoi huivin silmilleen ja toinen syötti. Maistajan piti kertoa, millaista ruoka on ja mitä se on. Ennen tätä olimme harjoitelleet ainesanojen partitiivia, joten tämä oli hyvinkin konkreettista harjoittelua: Banaani on makeaa ja pehmeää. Tällä kertaa olin melko reilu ja jätin parsa- ja kukkakaalin väliin. Vahvimpina makuina olivat mustaherukka ja tyrnimarja, muuten listalla oli omenaa, kurkkua, tomaattia, karkkia, suklaavanukasta, piimää, suklaata, ketsuppia, goudaa ja mozzarellaa. Ai että oli hauskaa! :D

Lopussa kiitos seisoo

Tänään oli haikea päivä. Samalla kuitenkin äärettömän ihana. Oli nimittäin edellisen ryhmäni päättäjäispäivä. Opiskelijat olivat järjestäneet meille aivan ihanan juhlan. 

Ohjelmassa oli ensin opiskelijan puhe, jonka piti ryhmän priimus. Hän kehui upealla suomen kielen taidollaan jokaisen kurssikaverinsa erikseen ja tietysti myös opettajat. Hän lauloi englanniksi laulun Yesterday once more, jonka kertosäkeeseen me muut yhdyimme (sanat näkyivät karaokena Youtubesta). Toinen opiskelija lauloi omalla kielellään ja tanssi, kolmas oli tehnyt mielettömän upean Power Point -esityksen koulutuksesta. Hän oli valinnut erilaista musiikkia taustoittamaan eri tempauksista ja retkistä tekemiään kuvakoosteita. Esityksen avulla saimme muistella kaikkea sitä hauskaa, mitä olemme kuluneen vuoden aikana yhdessä kokeneet. Hienoa!

Me opettajat pidimme tietysti myös pienet puheet ja todistusten jaon jälkeen opiskelijat muistivat meitä. Saimme upeat kukat, suklaata ja mikä parasta, todistukset siitä, että olemme Suomen ja maailman parhaat opettajat! :D Virallinen todistus oli painettu valokuvapaperille, siinä oli joutsenmerkki, ISO-standardimerkki sekä leima, jonka mukaan ryhmä oli oppilaitoksemme paras. Jokainen opiskelija oli kirjoittanut alle kiitokset omalla kielellään.

Kahvitellessamme saimme nähdä vielä erään opiskelijan rakkaustarinan ja häät hienona Power Point -esityksenä. Juttelin myös jo MAVA-kurssille (maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus) siirtyneiden opiskelijoiden kanssa. Valitettavasti heillä oli muista oppilaitoksista huonoja kokemuksia, mutta kaikki olivat tyytyväisiä meillä saamaansa opetukseen.

Hienoa oli lopuksi lukea opiskelijoiden työvoimaviranomaisille lähettämiä OPAL-palautteita. Me opettajat saimme ammattitaidostamme täydet 5 pistettä ja koko koulutuksen yleisarvosanaksi saimme 4,9. Enempää ei voisi toivoa... Opiskelijat olivat siis supertyytyväisiä, mutta kyllä he myös itse olivat superhyviä ja aktiivisia opiskelijoita! On niin suuri ilo ja etuoikeus saada opettaa noin motivoitunutta porukkaa, jolla on asenne kohdillaan. He lähtivät aina mukaan kaikkeen hulluun, mitä keksin ehdottaa. :)

Tuollaisen palautteen jälkeen voisi ajatella, että nyt on kehityksen huippu saavutettu eikä opetuksessa tarvitse muuttaa enää mitään. Se ei tietenkään pidä paikkaansa, opetuksessa voi aina kehittää jotain puolta. Olen tyytyväinen siihen, että tämän ryhmän suullinen kielitaito on erittäin vahva. He sekä uskaltavat että osaavat puhua ja pärjäävät varmasti maailmalla. Kuten jo aiemmin kerroinkin, neljällä heistä oli työpaikkakin tiedossa, mikä on tällaisena aikana huippuhieno saavutus. Moni on lisäksi menossa lähipäivinä työhaastatteluun. Olen siis tyytyväinen siihen, että suullista kielitaitoa olemme harjoitelleet tuloksekkaasti. Jatkossa aion panostaa enemmän esimerkiksi tekstilajien opettamiseen. 

Kun tänään en ehtinyt suunnitella huomista opetuspäivää, sanoin vitsillä, että mennään viimevuotisilla suunnitelmilla, kun ne näköjään toimivat niin hyvin. En kuitenkaan jaksaisi itse tehdä työtäni, jos tekisin sitä rutiinilla, vuodesta toiseen samalla tavalla. Aina jotain voi kehittää ja tehdä paremmin, se on tämän työn mielenkiinnon lähde. (Työn suola ovat tietenkin ihmiset!) Ja totta kai opetus pitää aina kohdistaa juuri sille ryhmälle ja niille ihmisille, joita opettaa. Jokaista ryhmää ei voi opettaa samalla tavalla.

Varmaan harvassa työssä saa näin ihanaa palautetta. Tyytyväisenä ja kiitollisena lähden siis taas uusia haasteita kohti!