Muutos

Taas on se jännittävä aika, kun vanha ryhmä siirtyy työelämäopettajalle ja aloitan uuden porukan kanssa. Aina on hieman haikea fiilis jättää tuttu porukka, juuri kun heidän kielitaitonsa alkaa olla sillä tasolla, että voidaan jutella jo melko sujuvasti kaikenlaisista aiheista. He ovat tottuneet minuun ja minä heihin. 

Toki on myös hauskaa aloittaa alusta, mutta siihen liittyy aina myös siirtyminen alkeistason puheeseen, hitaaseen ja lähes kirjakieliseen. Jokaista sanaa pitää harkita ja selittää. Menee taas muutama kuukausi ennen kuin voidaan varsinaisesti keskustella. 

Tälläkin kertaa tuntui, että kaikki jää kesken, olisin halunnut opettaa vielä vaikka mitä. Sain kuitenkin aika kivasti vietyä läpi sen prosessin, jota olen kehitellyt tässä vuosien varrella, joskin yhden flunssaviikon takia melkoista pikavauhtia. 

Meillähän oli Ystävänkylässä muutama sinkku. Sattui sitten niin, että parille heistä tuli asunnon kanssa ongelmia, toiselle vesivahinko ja toiselle häiriköivä naapuri, joten he joutuivat etsimään uutta asuntoa. 

Pääsimme selvittelemään asumisen ongelmia ja perehtymään taloyhtiön järjestyssääntöihin, viestimään naapurien kanssa ja käymään niin asuntonäytössä kuin pihatalkoissakin. Ystäviä piti tietysti auttaa, joten osa porukasta etsi netistä sopivan omistusasunnon rikkaalle sinkkumiehelle ja osa edullisen vuokra-asunnon kahvilassa työskentelevälle sinkkunaiselle. Molemmille löytyi asunto, joten teimme myös muuttoilmoituksen.

Kun asunnot oli löydetty, viriteltiin heidän välilleen romantiikkaa. Ei muuta kun kaikki pikadeiteille tutustumaan ihmisiin, tosin väliaikaisissa keksityissä rooleissa. Sitten mentiinkin pikavauhtia naimisiin, kirjoiteltiin hääkutsuja, vastattiin niihin ja keskusteltiin juhlissa. 

Perustettiin perhe. Odotettiin lasta, asioitiin neuvolassa ja tutustuttiin Kelan tukiin lapsiperheelle. Lapsi syntyi, tutustuttiin synnytyssairaalaan ja lapsen hoitoon. Keskusteltiin kotiäidin työhönpaluusta, käytiin tutustumassa päiväkotiin ja lueskeltiin päiväkodin ja eskarin tiedotteita.

Tutustuttiin suomalaisten viikkorahakäytäntöihin ja kerrottiin oma mielipide asiasta. Perehdyttiin pankki- ja vakuutusasioihin. Käytiin jopa papa-seulonnassa. Tai siis lähiluettiin kutsua sinne, ei sentään tehty draamaa itse asiointitilanteesta. ;)

Kaikissa vaiheissa käytimme pohjana autenttisia tekstejä, joita olen keräillyt sieltä täältä. Lisäksi käytin tehtäviä eri materiaaleista, mm. Oikeesti aikuisten, Puhutaan asiaa, Otetaan selvää, Asiointisuomea, Käytännön suomea ja Opettajan ideareppu. Myös kollegoilta olen saanut tähän sopivia tehtäviä ja tietysti itsekin tehnyt osan.

Kaikenlaisia ideoita tuli mieleen matkan varrella. Ennen pikatreffejä nainen olisi voinut käydä vaikkapa kampaajalla ja mies optikolla hakemassa uudet, trendikkäät silmälasit. Olisimme voineet käydä tavaratalossa ostamassa häälahjat ja suunnitella ja toteuttaa häämatkan. Eskarin jälkeen olisimme jatkaneet tietysti kouluun ja työelämään ja voisihan siitä jatkaa vielä elämän ehtoopuolellekin, eläkkeeseen ja hautajaisiin asti. Eräs opiskelija toikin minulle työeläkeotteensa, mutta tähän meidän aikamme loppui. Nämä asiat jouduin jättämään siis työelämäopettajan kanssa opiskeltavaksi. Ehkäpä ensi vuonna saan nämäkin lisättyä prosessiin. 

Uuden ryhmän kanssa aion ottaa Mansikkalan käyttöön jo ensimmäisessä moduulissa, jotta pääsemme soveltamaan sitä paremmin kaikenlaisiin tilanteisiin. Katsotaan, miten onnistuu. Prosessissa olisi vielä kehittämistä, että saisin sen etenemään Sukimon mukaan. Nythän meillä tulee kolmosmoduulissa paljon sellaista, minkä pitäisi tulla jo aikaisemmin. Toisaalta en oikein tiedä, miten toteuttaisin prosessin niin, että asiat tulisivat oikeassa järjestyksessä ja sopivalla tasolla. Vaikeimpia tekstejä en voisi ottaa aikaisemmassa vaiheessa. No, riittääpähän haastetta seuraavaankin kertaan!

Rakkautta ilmassa

Pääsimme tämän ryhmän kanssa aika kivasti toteuttamaan jo viime kerralla suunnittelemaani aihekokonaisuutta perheen perustamisesta. En vieläkään ehtinyt toteuttaa sitä suggestopedisesti tai Mansikkala-idealla, jospa ensi kerralla...

Lähdimme liikkeelle seuranhakuilmoituksista. Ensin vakuutin kaikki siitä, että nyt he ovat sinkkuja ja etsivät tyttö- tai poikaystävää. Sitten teimme yhdessä mind mapin siitä, mitä ominaisuuksia ihannenaisella tai -miehellä pitäisi olla. Tässä vaiheessa eräs opiskelija tarjoutui näyttämään oman profiilinsa nettideittipalvelusta. Mikäs sen hienompaa! Tutkimme yhdessä hänen ilmoituksensa lisäksi muiden seuranhakijoiden ilmoituksia ja pohdimme mm. sitä, kuinka rehellisiä ihmiset ovat ilmoituksissaan. 

Uskollisuudesta puhuessamme pääsimme perkaamaan erään opiskelijan parisuhdeongelmia. Yleensä käsittelemme tässä yhteydessä vain kuvitteellisia ongelmia, mutta jos joku haluaa tuoda oikean elämänsä ongelmat käsittelyyn, mikäpä siinä. Tämän jälkeen ymmärsin paremmin sen, miksi hän itkisi äitinsä kuolemaa, muttei miehensä.

Opiskelijat pääsivät ensin valitsemaan partneria Otetaan selvää -kirjan ilmoituksista, joissa piti valita viidestä naisesta tai miehestä sopivin. Harmi vain, että ehdokkaat olivat enimmäkseen turhankin nuoria. No, seuraavaksi pääsimme pikadeiteille, johon roolit saimme Opettajan idearepun korteista. Niissä on aika paljon uutta sanastoa, joten ensin jokaisen piti perehtyä omaan rooliinsa huolellisesti. Lopulta pääsimme kuitenkin tutustumaan toisiimme ja etsimään pariamme pikadeiteillä. Naiset ja miehet seisoivat vastakkain ja kolmen minuutin välein vaihdettiin paria. Jokainen löysi vastaparinsa. Ryhmässä on enemmän naisia kuin miehiä, joten osa naisista oli miehen roolissa. No, sehän sopi vain syksyn sukupuolineutraaliin teemaan!

Kotitehtäväksi annoin Käts-materiaalin kappaleen Kippis!, jossa kerrotaan kihlajaisista ja häistä. Sen ja kirjan kappaleen avulla käsittelimme seurustelua ja naimisiinmenoa sekä tietysti avoliittoa ja kulttuurieroja parisuhteiden muodostamisessa siinä samalla. 

Tutustuimme myös erilaisiin kutsuihin hääkutsuista synttärikutsuihin. Teetin aiemmin käyttämäni tehtävän, jossa piti puhelimitse ilmoittaa hääkutsun lähettäjille, onko tulossa vai ei. Huomasin, että melko avoin tehtävänanto oli tälle ryhmälle aivan liian vaikea, joten päätin teettää hieman strukturoidumman tehtävän kutsuista. Pikaisesti keksin kotitehtäväksi selvittää jokaisesta kutsusta perusasiat muutaman kysymyksen avulla. Tekstilajin rakenne tuli tätä kautta varmasti kaikille selväksi. Miksiköhän sitä aina olettaa opiskelijoiden tuntevan ja ymmärtävän nämä meidän kirjalliset konventiomme niin hyvin? Hyvä kokemus opettajalle tipahtaa välillä maan pinnalle ja palata perusasioihin. 

Seuraavana päivänä askartelimme kutsut kartongista ja silkkipaperista. Kivaa vaihtelua! Opiskelijat saivat tehdä kutsut itsekseen tai pareittain haluamaansa juhlaan. Tuli yksi naisparin hääkutsukin sitten nähtyä. ;)

Kun nyt olimme päässeet naimisiin (vaikka emme varsinaisia hääjuhlia viettäneetkään), seuraava aihe oli tietysti lapsen hankinta. Kollegani on laatinut aiheesta varsin mainion tehtäväkokonaisuuden, jota hieman muokkasin ja laajensin hitaan ryhmän tarpeisiin. Liikkeelle lähdettiin raskaudesta, käytiin neuvolassa ja synnytettiin. Tutustuimme samalla naisen ja miehen anatomiaan ja muihinkin sukupuoliasioihin viiden kielen kuvasanakirjan avulla. Siinä yhteydessä kävimme hurjan hyviä ja tarpeellisia keskusteluja mm. ehkäisystä. Mitä vaihtoehtoja on, millaisia kokemuksia kelläkin on ja mistä voisi saada apua näihin asioihin Suomessa. Myös alapään termistö tuli käytyä läpi sillä ajatuksella, että maahanmuuttajienkin on hyvä tietää, mikä termi on alatyylinen ja mitä sopii käyttää vaikkapa lääkärissä tai milloin lapsi käyttää sopivaa termiä, milloin hän puhuu rumia. Tai mitä ihmettä ne suomalaiset toisilleen tai maahanmuuttajille huutelevat.

Parisuhdetta käsittelimme myös kahden Otetaan selvää -materiaalin sarjakuvan kanssa. Laitoin parit ensin yhdessä tutustumaan yhteen sarjakuvaan ja sitten kertomaan sen hassut tapahtumat toiselle parille. Seuraavaksi päiväksi keksin kuvasarjaan lauseita, jotka heidän piti järjestää oikeaan järjestykseen. Helpompaa olisi tietysti ollut tehdä tehtävät toisin päin, mutta joskus uusi idea tulee vähän jälkijunassa... 

Tästä teemaa voisi vielä laajentaa lapsen ensihetkiin ja -hoitoon. Puhuimme toki äitiyspakkauksesta ja neuvolajärjestelmästä, joita työelämäopettaja avaa vielä sosiaaliturvan kannalta. Jatkoimme edelleen päivähoitoon ja esikouluun Puhutaan asiaa ja Suomea, ole hyvä -materiaaleihin tehtyjen kuunteluharjoitusten ja autenttisten tekstitehtävien avulla. Myös Kotiäidin  työhönpaluu -keskusteluharjoitus Otetaan selvää -materiaalista sopii hyvin tähän kohtaan.

Tykkään koota aiheita tällaisiksi aihekokonaisuuksiksi. Melko pienellä vaivalla saisin tehtyä niistä oikean suggestopedisen syklinkin, mutta tänä vuonna rahkeeni eivät ole siihen riittäneet. Ehkä ensi vuonna, kuka tietää? 

Kulttuurieroja ja vertailua

Viime aikoina olen jutellut nyt jo rakkaaksi tulleen ryhmäni kanssa enemmän elämän suurista kysymyksistä kuin minkään muun ryhmän kanssa koskaan. Hitaan ryhmän opiskelijoiden ihanin puoli on se, että he ovat jotenkin avoimia ja aitoja. Kun ryhmään syntyy hyvä ja luottamuksellinen ilmapiiri, päästään keskusteluissa hyvinkin syvälliselle tasolle.

Ensin harjoittelimme asioiden vertaamista. Lukumatka jatkuu -kirjassa aihetta käsitellään vertaamalla Suomea kotimaahan. Se onkin varsin järkevä ja hedelmällinen lähtökohta. Jokaisella on mielipiteitä siitä, mitkä asiat ovat paremmin Suomessa kuin kotimaassa ja päinvastoin. Sen lisäksi vertaillaan konkreettisia asioita, kuten eri maiden maantiedettä, asukaslukua ja luontoa. 

Pidän tuossa kirjassa siitä, miten se lähtee liikkeelle aina jostakin opiskelijoiden arkeen liittyvästä, konkreettisesta aiheesta. Jokaisessa kappaleessa käsitellään oikeasti heitä koskettavia asioita eikä mitään länsimaisten ihmisten matkustus-, yliopisto-opiskelu- tai toimistotyötodellisuutta, joissa useimpien oppikirjojen tekstit pyörivät. Tässä on päästy todella käsiksi niihin aihepiireihin, joista täysin toisenlaisesta kulttuurista Suomeen muuttaneen ihmisen pitää osata keskustella. Kirjan tekijäthän ovat luku- ja kirjoitustaidottomien opetuksen uranuurtajia, joten he ovat osanneet valita aiheet näiden ihmisten tarpeista lähtien. 

Niinpä nytkin pääsimme kirjan esimerkkien kautta puhumaan opiskelijoiden omista kotimaista. Kirjan edellisten kappaleiden avulla olimme keskustelleet siitä, mitä he tekivät muutama vuosi sitten. Siinä yhteydessä oli luontevaa käsitellä omaa henkilöhistoriaa ja kokemuksia Suomeen muuttamisesta. Työelämäopettaja teetti vielä oikein perusteellisen vertailutehtävän, jossa piti verrata kotimaata ja Suomea esim. luonnon, ihmisten, työelämän ja tapojen kautta.

Vertailua harjoittelimme tietysti muutenkin konkreettisten asioiden avulla. Parit keksivät mm. lauseita vastakohtakuvista: "Tyyny on pehmeämpi kuin kivi, kivi on kovempi kuin tyyny." Järjestäydyimme riviin niin pituuden kuin iänkin mukaan ja toistimme jokaisen kohdalla: "Anne on kaksi vuotta vanhempi kuin Anita. Anna on vanhin."  Superlatiivia harjoittelimme myös mm. Opettajan idearepun toiminnallisen harjoituksen avulla, jossa etsitään luokan ystävällisin, iloisin, kaunein, turhin ja kovin esine tai ihminen.

Kirjassa vertailumuotoja ei analysoida sen kummemmin, annetaan vain esimerkit eri sanatyypeistä ja korostetaan eri värillä vartalossa tapahtuvia muutoksia. Opiskelijat eivät itse asiassa kaivanneet juuri sen tarkempaa analyysia. Tällainen toteava tapa voisi toimia usein perusryhmässäkin, ihan turhaan aletaan usein purkaa joka ikistä sanatyyppiä kappaleiksi. Tämäkin on mielestäni kirjan hyvä puoli. Emme juutu ollenkaan niin pitkäksi aikaa jauhamaan kielioppiasioita, vaan pysymme kiinni aiheissa, joita niiden avulla voidaan käsitellä. 

Olen toki aina tiennyt, että oppikirja ohjaa opetusta, mutta nyt olen konkreettisesti todennut, miten hurjasti. Kun opetin kieliopintäyteisen Suomen mestarin avulla, kieliopin käsittelyyn meni paljon enemmän aikaa. Nytkin opiskelemme tärkeimmät rakenteet, mutta ne eivät saa yhtä suurta roolia opetuksessa eikä käsiteltävä teema huku kieliopin alle. Hitaan ryhmän kanssa on mielestäni turhaa lähteä edes yrittämään kovin monimutkaisia juttuja opiskelemaan, kuten vaikkapa vertailumuotojen sijamuotoja. Toki annan niistäkin sen verran esimerkkejä, että he ymmärtävät, että niissä on samasta asiasta kysymys, mutta en masenna heitä laittamalla heitä muodostamaan niitä. Lopputulokseksi riittää, jos he ymmärtävät vertailumuotoja ja osaavat itse käyttää edes tavallisimpia muotoja kuten parempi, isompi, pienempi, vanhempi jne. Tämän opetteluun käytimme mm. kollegan tekemää tehtävää, jossa opiskelijoiden piti vertailla pitkä lista mies-nainen, kesä-talvi, koira-kissa -tyyppisiä pareja. Jokainen keksi itse lauseen, joista sitten kokosimme pitkän listan hyviä lauseita tiedostoksi, jonka sitten tulostin kaikille.

Kun sitten seuraavassa kappaleessa käsiteltiin perhejuhlia, pääsimme syventämään keskustelua kulttuurieroista. Tässä vaiheessa opettaja oppi varmasti yhtä paljon uutta kuin opiskelijatkin. Keskustelimme kaikista juhlista nimiäisistä/ristiäisistä hautajaisiin. Välillä piti pohtia, mikä ero johtuu kulttuurista, mikä uskonnosta. Ryhmässä kun on paljon muslimeja monesta eri maasta. Myös buddhalaisten tavoista keskusteltiin ja siitä, että kristittyjäkin on erilaisia ryhmittymiä ja niiden sisälläkin erilaisia käsityksiä. Katsoimme myös Supisuomea -sarjasta sen osan, jossa vietetään erilaisia perhejuhlia.

Satuimme puhumaan aiheesta juuri sillä viikolla, kun eduskunnassa äänestettiin sukupuolineutraalista avioliittolaista. Pääsimme sitä kautta kätevästi puhumaan erilaisista perhemuodoista ja siitä, mikä Suomessa on normaalia ja hyväksyttyä. Jo aiemmin olivat tulleet tutuiksi termit suvaitsevainen ja suvaitsematon, kun olimme opiskelleet erilaisia modaaliverbejä (voida, pystyä, täytyä, joutua jne.). 

Keskusteluissa tuli esiin monenlaisia stereotypioita ja ennakkoluuloja. Minun oli vaikea käsittää, miksi musliminaiset eivät pääse hautausmaalle ennen kuin itse kuolevat (koska he itkevät liian paljon!). Eräs venäläinen kertoi totena, että suomalaiset eivät itke hautajaisissa, koska niissä hautajaisissa ei ollut kukaan itkenyt, joissa hän oli käynyt. Toinen kertoi suomalaisista hautajaisista, joissa itkettiin todella paljon. Joku oli sitä mieltä, ettei aviomiehen kuolema olisi itkun arvoinen, mutta jos hän menettäisi äitinsä, joka on hänet tuonut tähän maailmaan, se olisi paljon suuremman surun aihe. Myös perinnönjaosta puhuttiin, se kun menee muslimimaissa usein eri tavalla kuin länsimaissa.

Kulttuurieroista puhuttaessa oli jossain vaiheessa pakko ottaa esiin sanonta "Maassa maan tavalla", jotta kaikki varmasti ymmärtäisivät, että vaikka suvaitsemme Suomessa monenlaisia kulttuureja ja tapoja, kukaan ei voi tulla tänne sanelemaan meille, miten meidän pitäisi käyttäytyä. Suomalaisetkin saattavat ajatella asioista eri tavoin, mutta sitä pitää tällaisessa yhteiskunnassa sietää. Mielenkiintoista oli myös nähdä, etteivät tuomitsevimpia suinkaan olleet niiden kulttuurien edustajat, joita yleensä tiukkoina pidetään, vaan aivan toiset. 

Joka maassa ihmiset ovat yksilöitä, tuli taas todetuksi.

Mistä ilahduin tänään

Nyt kurssi on kestänyt jo sen verran pitkään, että porukka on hyvin ryhmäytynyt. Opiskelijat ovat tulleet jo niin tutuiksi keskenään, että heittävät jatkuvasti läppää toisilleen. Hyväntahtoinen huumori on päässyt valloilleen. Sekös ilahduttaa myös opettajaa, ilmapiiri on kerrassaan mukava ja positiivinen! :)

Ilahduin myös siitä, miten fiksuja ja aktiivisia opiskelijani ovat. He kysyvät uskomattoman hyviä kysymyksiä ja soveltavat oma-aloitteisesti kieltä erilaisissa yhteyksissä. Esimerkki tältä päivältä: Kuunteluharjoituksessa tuli sana bussikuski, jonka kerroin kirjakielellä olevan bussinkuljettaja. Joku kysyi, käytetäänko myös sanaa ajaja. Vähän myöhemmin näytin kuvaa leikkimopolla ajavasta tyttärestäni, jolloin eräs opiskelija totesi: "Hän on pyöräajaja." Tämä voi kuulostaa maallikosta pikkujutulta, mutta minulle se on hieno merkki siitä, että ummikkona kurssille tullut osoittaa suurta luovuutta ja kiinnostusta uuden oppimiseen. Vaikka lopputulos ei välttämättä ole ihan luonnollista kieltä tai kieliopillisesti oikein, se ilahduttaa minua, koska kielenoppimisen prosessi on selvästi päässyt hyvään vauhtiin. Varsinkin, kun tätä tapahtuu ryhmässä jatkuvasti. Kun kieltä alkaa käyttää näin luovasti itse, uudet sanat jäävät mieleen ja oppii varmasti uutta! 

Hieno asia on tietysti myös se, miten paljon opiskelijat oppivat toisiltaan. Ryhmässä on aina vähän eritasoisia ja erilaisia kielenoppimiskokemuksia keränneitä opiskelijoita, joten heillä on aina myös toisilleen annettavaa. Jonkun vahvuus on kielioppi, toisen puhekieli. Kuuntelen sivusta, miten he neuvovat toisiaan ja olen tukena vain tarvittaessa .

Viime viikolla aloimme opiskella ulkonäön ja perheen kuvaamista. Kirjan esimerkkien ja tehtävien lisäksi olemme tehneet mm. seuraavanlaisia harjoituksia:

- Kerro parille, minkä näköinen hän on (ihmisten kuvien avulla, jotka olen ottanut Clipartista ja laminoinut). 

- Kuka on minun ystäväni? -leikki, jossa yksi opiskelija menee luokasta ulos. Sillä aikaa sovimme, kuka on hänen ystävänsä ja palattuaan hän kyselee: "Onko hänellä tumma tukka?" jne. (Tämä oli juuri niin hauskaa kuin voi kuvitella. :))
- Esittele parisi, kerro muille, minkä näköinen hän on. Tietysti kaikki ovat kauniita tai hyvännäköisiä. ;)
- Aamuverryttelynä pallon heittely: Heitä sille, jolla on kihara tukka. Sitten keksi seuraavalle uusi kysymys: "Kenellä on silmälasit?" Jne. Samalla tulee harjoiteltua nimien kanssa: "Stefanilla on silmälasit."
- Arvaa kuka? -peli, jossa on paljon erilaisia kasvokuvia, kumpikin pari valitsee yhden ja toinen kyselee
- Tutustu piirrettyyn sukupuuhun ja kuvaile suvun jäseniä parille.
- Piirrä oma sukupuu ja kuvaile omaa sukuasi parille.
- Etsi uusi pari: omassa kortissa lukee, kuka olen ja minkä niminen sukulainen minulla on
- Etsi joku, jolla on... eli täydennetään taulukko Kenellä on... kyselemällä muilta: "Onko sinulla yksi sisko/anoppi/kolme serkkua..."
- Tuo mukana oman perheesi kuva ja esittele perheesi kaikille, kuva näytetään dokumenttikameran tai tietokoneen avulla. Opettaja esittelee ensin oman perheensä.

- Opettaja jakaa jokaiselle parin lapsen kuvat, jotka esitellään muille omana perheenä. (Huomasin, ettei minulla ole ollenkaan tummaihoisten lasten kuvia, aika homogeenistä on näköjään suomalaisten perhelehtien kuvasto.)

- Kirjoita pieni teksti omasta perheestäsi (kotitehtävä).

Suomalaisena ei välttämättä tule ajatelleeksi, että perheestä puhuminen voi jollekulle olla vaikea asia. Varsinkin pakolaistaustaisille se voi nostaa pintaan surullisia muistoja ja vaikeita tunteita. Itse olen harvoin törmännyt tähän, mutta yritän pitää tämän mahdollisuuden mielessä. Tarvittaessa pitää osata hienotunteisesti päästää opiskelija ulos vaikeasta tilanteesta. Olen huomannut myös, että mitä enemmän opettaja kertoo itsestään, sitä mieluummin opiskelijatkin avautuvat omista asioistaan. Olen melko avoin tyyppi, joten minulle se ei tuota ongelmia. Turhan paljon omista asioista (tai ainakaan ongelmista) ei kuitenkaan kannata avautua, olen kuitenkin opettaja enkä kaveri.

Perheestä puhuttaessa opiskelijat kysyvät usein kysymyksiä, jotka eivät suomalaisessa kulttuurissa perinteisesti ole oikein kohteliaita. Päädyimme siis puhumaan myös siitä, mitkä asiat ovat Suomessa tabuja, eli niitä ei kannata ainakaan kovin suoraan kysyä. Minulta opiskelijat ovat kysyneet joskus esimerkiksi: Miksi sinulla ei ole lapsia? tai Haluatko lisää lapsia? Jos opettaja kertoo, ettei ole naimisissa, melko usein joku kysyy, miksi ei. Kun kerroin, että Suomessa nämä asiat kuuluvat uskonnon ja rahan lisäksi yksityisasioihin (poliittisen kannan unohdin mainita), eräs opiskelija tokaisi: "What a complicated country!". Siihen vastasin, että eiköhän jokaisessa maassa jotkut asiat ole tabuja, minkä he kyllä myönsivät. Mielestäni on tärkeää, että tällaiset asiat tulevat esille suomen kurssilla, ettei heille tule myöhemmin naapurien tai työkaverien kanssa kiusallisia tilanteita.