Oma suomi ja funktionaalisuus

Olen jo pitkään halunnut järjestellä ajatuksiani funktionaalisuudesta opetuksessa. Törmäsin netissä vuonna 2009 Virittäjässä olleeseen hyvään artikkeliin, jossa etsittiin keinoja kehittää opetusta vastaamaan oppijoiden kielenkäyttötarpeita oikeassa elämässä. Opetus ja oppimateriaalit ovat sen jälkeen kehittyneet kirjoittajien toivomaan suuntaan, mutta kertaus on ainakin minulle aina ajoittain paikallaan. 

Artikkelin löydät tämän linkin alta: Funktionaalisuus toisen kielen opetuksen lähtökohtana (Eija Aalto, Sanna Mustonen, Kaisa Tukia). Alla oleva artikkelin tiivistelmä voi houkuttaa lukemaan sen kokonaankin.

"Toisen kielen opettamisen tulisi seurailla oppijan oppimisprosessia ja vastata niihin kielellisiin haasteisiin, joita oppija luokan ulkopuolella kohtaa. Tässä artikkelissa pohdimme, millainen oppimisympäristö sitten voimauttaisi oppijaa toimimaan kieliyhteisön jäsenenä, millaiset oppimistehtävät ja -tilanteet mahdollistavat tehokkaan oppimisen ja miten sitouttaa oppija oppimisprosessiin (omistajuus, tekijyys, identiteettityö, vuorovaikutuksellisuus).

Pohdimme S2-opetuksen pedagogista kehittämistä erittelemällä toisen kielen opetuksessa ja tutkimuksessa taustalle jääneitä näkökulmia: sosiokulttuurista näkökulmaa oppimisympäristöihin, funktionaalista oppimiskäsitystä sekä oppimistehtäviä osallistavana ja tavoitteellisena toimintana. Keskitymme rakenteiden opettamiseen ja tarkastelemme S2-opetusperinteessä tyypillisiä tehtävätyyppejä siitä näkökulmasta, mitä oppijat ohjataan tehtävissä tekemään ja millaiseen kielen prosessointiin tehtävät heitä ohjaavat. Pohdimme, miten oppimistehtävät voisivat tehokkaammin valmentaa oppijaa kohtaamaan luokan ulkopuoliset kielenkäyttötilanteet. Lähtökohtana on konstruktioajattelu: rakenteiden kuvauksen ja opetusjärjestyksen tulisi nojata kielen käyttöön ja siinä taajaan esiintyviin kielen käytön malleihin, kaavoihin. Oppijaa voisi ohjata tekemään havaintoja kommunikoivassa ympäristössä niin, että kielen muoto, merkitys ja käyttö ovat tasapainossa. Parhaimmillaan oppimistilanteet rakentuvat autenttiselle, oppijalle merkitykselliselle tekemiselle, jolloin ne tarjoavat välineitä kommunikoida ja sosiaalistua kieliyhteisöön."

Luin artikkelia peilaten sitä sekä omaan opetukseeni että nykyisin käyttämääni oppimateriaaliin, Oma suomi 1 ja 2 -kirjoihin. Kuten Yrjö Laurannon pitämä koulutus viime syksynä, myös tämä artikkeli vahvisti käsitystäni siitä, että olen oikealla tiellä. Toisaalta se myös kannusti pohtimaan opetustani ja kehittämään sitä entistä enemmän oppijoiden tarpeista lähteväksi.

Kuten aiemmin olen kirjoittanut, suggestopedia tähtää siihen, että oppiminen olisi mahdollisimman helppoa. Löysin artikkelista yhtymäkohdan tähän. Funktionaalisen oppimiskäsityksen mukaan oppija on aktiivinen toimija, joka käyttää oppimiseen sekä aiempaa osaamistaan että kognitiivisia kykyjään, joten ymmärrän seuraavan lainauksen tukevan oppimisen helppouden tavoitetta:

Tarve käyttää rakenteita itselle merkityksellisten asioiden ilmaisemiseen vaikuttaa rakenteen oppimisen helppouteen tai vaikeuteen. --- Opetus siis ensisijaisesti auttaa jäsentämään ja täydentämään muualta opittua sekä aktivoi oppimaan yhä lisää luokan ulkopuolelta, ympärillä olevasta kommunikoivasta yhteisöstä. 

Kun opiskelee sitä, mitä oikeassa elämässä tarvitsee, motivaatio on luonnollisesti suurempi kuin silloin, jos opittava aines jää abstraktiksi, ehkä tulevaisuudessa tarvittavaksi. Sukimon mukaan spiraalimaisesti etenevässä koulutuksessa syvennymme vuoroin kaikkiin elämänalueisiin. Myös Mansikkala sopii erinomaisesti tähän tarkoitukseen. Tähän asti sen soveltaminen on tosin jäänyt minulta puolitiehen. Olen itse suunnitellut sinne sopivia juttuja, osa samantyyppisiä kokonaisuuksia kuin suggestopediassakin, mutta opiskelijoilta on tullut vain harvoin aloitetta jonkin asian opiskeluun. Koulutuksen edetessä Mansikkala on jäänyt minulta muutenkin vähän taka-alalle ja tuntuu aina vaikeammalta ottaa se uudestaan esille, kun ei ole aktiivisesti pitänyt sitä mukana koko aikaa. Taas löytyy tsempattavaa ensi kerralle!

Ajoittain käy kuitenkin niin, että opiskelija kyselee minulta apua jonkin paperin tai viestin kanssa, jonka on saanut ja jonka perusteella hänen pitäisi toimia. Autan häntä tietysti heti, jos asia vaatii välitöntä toimimista. Pyydän kuitenkin yleensä myös luvan ottaa paperista kopion, jotta voimme perehtyä asiaan myös muiden kanssa, koska usein asia koskee myös monia muita samassa tilanteessa olevia. Toisinaan taas kaikki eivät perehdy samoihin teksteihin vaan ryhmä jakautuu ryhmiin, jotka tutustuvat erilaisiin teksteihin. Samalla voimme harjoitella muutakin tilanteen hoitamisessa tarvittavaa kielitaitoa. Tällöin on mahdollisuus päästä lähemmäs jokaisen omista tarpeista lähtevää opiskelua. Kahdenkymmenen opiskelijan ryhmässä on tosin tuskin mahdollista edetä jatkuvasti jokaisen omilla ehdoilla, tai ainakaan minä en ole vielä keksinyt järkevää keinoa siihen. Yksilöllinen oppiminen on varmasti paras ratkaisu, siihenkin yritän perehtyä ja kerätä vinkkejä muilta opettajilta mm. Facebook-ryhmässä.  

 ---Oppijan oppimisprosessin seuraaminen tarkoittaa sitä, että opetuksessa rakennetaan tavoitteellisesti sekä reseptiivistä että produktiivista taitoa ja tuetaan reseptiivisen taidon laajenemista produktiiviseksi. 

Vanhemmista oppimateriaaleista artikkelissa todetaan näin:

Oppijaa ei juurikaan ohjata havainnoimaan kuulemaansa tai lukemaansa kieltä ja ottamaan sieltä erilaisia ilmaisutapoja omaan käyttöönsä, vaikka tämä on oikean elämän puhumiselle ja kirjoittamiselle hyvin tyypillistä ja luonnollista — ja vaikka tehokas oppimisympäristön hyödyntäminen sitä edellyttäisi. 

Oma suomi -kirjoissa autenttisuudessa on päästy uudelle tasolle verrattuna vanhempiin kirjoihin. Vaikka teksteissä on helpotettua kieltä, ei ole tähdätty siihen, että käytettäisiin vain sellaisia rakenteita, jotka voidaan heti jäljempänä selittää ja avata opiskelijoille (puhumattakaan että kaikkea pitäisi opetella heti itse tuottamaan). Kielessä käytetään erilaisia rakenteita riippumatta siitä, mikä objektiivisesti ajatellen olisi helpointa maahanmuuttajalle oppia. Kun niitä toistuu riittävän usein ja mielekkäissä yhteyksissä, oppija kyllä ymmärtää rakenteen merkityksen ja oppii pikku hiljaa hahmottamaan sen käyttöä. Kaikkea ei tarvitse selittää heti auki, kuten Laurantokin luennollaan totesi. Oppijan mielessä muodostuu luonnollinen yhteys muodon, merkityksen ja käytön välille.

Funktionaalisesti opetettaessa muotoja ei kuitenkaan laiminlyödä, vaan ne kuvataan käytön kautta niin, että oppija hahmottaa myös niiden vakiintuneet merkitykset ja käyttötavat. Muoto, merkitys ja käyttö ovat siis tasapainossa. 

Oma suomi -kirjoissa rakenteita esiintyy siis teksteissä jo paljon ennen kuin niitä aletaan harjoitella. Ne tulevat tutuiksi merkityksen kautta luontevassa yhteydessä. Kun niitä aletaan sitten harjoitella, useimmiten opiskelija muodostaa itse säännön mallin mukaan. 

Rakenteen produktiivista hallintaa tavoiteltaessa tarvitaan myös automaattistavaa harjoittelua. Se on kuitenkin mahdollista istuttaa viestinnällisesti mielekkääseen kontekstiin, jossa huomio kiinnitetään kielen lisäksi myös merkitysten välittämiseen ja jossa muotoja ei välttämättä ole mahdollista tuottaa ottamatta huomioon tekstin kokonaismerkitystä. Funktionaalisesti opetettaessa olennaisinta on kuitenkin automaattistamisharjoitusten ajoitus: uuden rakenneasian opetusta ei aloiteta niillä vaan rakenteen esittelyllä, käytöllä ja reseptiivisen hallinnan hankkimisella.

Samanlainen tendenssi on nähtävissä myös ymmärtämistehtävissä: ymmärtämistä ei juurikaan ohjata strategisilla ohjeilla vaan olennaista on kuunnella tai lukea teksti ja vastata annettuihin kysymyksiin. Itse ymmärtämisprosessia ei ole vaiheistettu tai erityisemmin ohjattu, vaikka nähdäksemme juuri se olisi harjoitteluvaiheessa olennaista. Oppijaa ei myöskään ohjata lukemaan tai kuuntelemaan tekstejä omaehtoisesti ja käyttämään tekstejä itselleen hyödyllisiin tai kiinnostaviin tarkoituksiin, vaan ymmärtämisen tarkoituksena on etupäässä vastata sisältökysymyksiin toistamalla tekstin ydinasioita.


Oma suomi -sarja on samojen tekijöiden Hyvin menee 2 -kirjan ohella ensimmäinen (aikuisille tarkoitettu) S2-oppikirja, jossa reseptiivisiä taitoja erikseen harjoitellaan. Kuunnellaan sama dialogi moneen kertaan ja kiinnitetään eri kerroilla huomiota erilaisiin asioihin kielenkäytössä. Miten reagoidaan tietyissä tilanteissa, miten osoitetaan kuuntelemista, ihmettelyä jne. Näin saadaan käyttökelpoisia malleja omaan kielenkäyttöön eikä vain etsitä vastauksia sisältökysymyksiin. Lopuksi kuultua tai luettua myös sovelletaan jollain tavalla oppijan omaan elämään.

Yleensä harjoitukset ovat myös siinä mielessä mielekkäitä, että ne vievät eteenpäin kirjan aikaisempia tapahtumia ja muodostavat jonkin kommunikatiivisesti järkevän kokonaisuuden. Hyvin harvoin harjoituksissa on kontekstista irrallisia lauseita tai mekaanisia taivutustehtäviä. Näin ollen itse kappaleen tekstikään ei pääse unohtumaan ja hautautumaan loputtomien aukkotehtävien alle, kuten Suomen mestarissa tahtoi käydä. Päinvastoin, harjoitukset ovat olennainen osa tarinaa. Ne myös tukevat opiskalijaa aktiivisessa oppimisprosessissa, kun hänet laitetaan miettimään merkitystä ja käyttöä samanaikaisesti muotojen kanssa.

Aikaisemmin oppimateriaalit ovat saattaneet olla kommunikatiivisia, mutta niiden sisällöstä ei ole tullut yhtenäistä kokonaisuutta, jatkumoa, jolla oppija pystyy kehittymään kielenkäyttäjänä opettelematta yksittäisiä, irrallisia rakenneasioita. Arjessa oppiminen ei tapahdu siinä järjestyksessä, mikä rakenne on helpoin vaan kielenkäytössä saattavat olla vaikeammatkin rakenteet frekventimpiä. 

--- kirjantekijät lienevät tavoitelleet toimivaa ja helposti omaksuttavaa pedagogista kielioppia, johon on liitetty erilaisia kommunikatiivisia aktiviteetteja sekä oppijan arkeen kuuluvia tilanteita, kielenkäyttöfunktioita ja sanastoa.

Oma suomi 1 toimi mielestäni varsin hyvin kotoutumiskoulutuksen alkuvaiheen kirjana. Oma suomi 2 -kirjan järjestystä olen sen sijaan hieman ihmetellyt. Tekijät ovat varmasti tehneet valinnat perustellusti, mutta Sukimon ja oman kokemukseni perusteella päädyin opettamaan asiat hieman eri järjestyksessä. Monimutkainen monikko tulee heti kirjan alussa, mikä on toki siinä mielessä perusteltua, että sitä tarvitaan seuraavissa kielenkäyttötilanteissa kuten työnhaussa. Opetin itse kuitenkin kirjasta ensin kappaleet 8 ja 7 (soveltuvin osin), koska oletin niiden olevan helpompia oppia ensin. Myönnän, että tein sen osittain niiden sisältämien kielioppiasioiden vuoksi, mutta osittain myös niiden teeman vuoksi, joka sopi koulutuksen siihen vaiheeseen. Sukimonkin mukaan kolmas infinitiivi tulee aikaisemmassa vaiheessa ja onhan se myös melko frekventti rakenne ihan arkikielessä. Alun työnhakuteema taas sopii paremmin myöhempään vaiheeseen, kun opiskelijat alkavat etsiä harjoittelupaikkoja.

Jos opetus mukailee reaktiivisesti luokan ulkopuolella tapahtuvaa oppimista ja pyrkii tukemaan, jäsentämään ja nopeuttamaan oppimista, opetus ei luonnollisestikaan ole samalla tavalla opettajan hallinnassa ja säädeltävissä kuin silloin, kun opettaja määrittää oppimisjärjestyksen. 

Tämäkin on tuttua. Kun olen antanut asiointitehtäviä, en ole ollut ihan varma, miten niitä puretaan ja mitä siitä seuraa. Kun annan ryhmille tehtäväksi selvittää jonkin asian netistä, en voi tietää, mihin se johtaa. Tai kun opiskelija kysyy, miten tulliselvitys tehdään tai mitä tarkoittavat uuden sähkösopimuksen ehdot, ei minun auta kuin yrittää selvittää asia yhdessä hänen kanssaan. Mutta mitä sitten? Opettajankin pitää sietää epävarmuutta ja omaa osaamattomuuttaan. Lienee opiskelijoillekin hyödyllistä nähdä, ettei opettaja ole mikään kaikkitietävä sanakirja vaan hänkin joutuu välillä hapuilemaan tuntemattomalla maaperällä. Yhdessä voidaan sitten selvittää, miten tilanteessa päästään eteenpäin. Nykymaailmassa ei kukaan voi tietää ja osata kaikkea, jatkuvasti tulee uusia juttuja, joista opiskelijat saattavat olla paremmin perillä kuin opettaja.

Spontaanissa oppimisessa oppijan tuotoksessa ilmenee toki monenlaista »hallitsematonta» horjuntaa mutta varmasti myös sellaista kielitajua, jota ei formaalissa opetuksessa helposti tavoiteta. 

Tämän voi hyvin havaita niistä opiskelijoista, joilla on suomalainen puoliso tai ystäviä. Paitsi muut opiskelijat, myös minä opin usein nuorilta uusia puhekielen sanoja. Sitten jos opiskelija on ymmärtänyt jonkin ilmauksen aivan väärin ja käyttää sitä epäsopivissa yhteyksissä, yritetään yhdessä löytää sille sopiva vastine tai käyttöyhteys. Vuosia sitten ryhmässäni oli nuori nainen, joka oli koulutuksen alusta asti käyttänyt voimasanana "jumalautaa". Kun minulle selvisi, että hän on harras katolilainen, selvitin hänelle, että se ei todellakaan toimi samalla tavalla kuin englannin OMG. 

Funktionaalisista lähtökohdista taas opetus rakennetaan vastaamaan oppijan tarpeisiin: millaista tarkkuutta, sujuvuutta tai kompleksisuutta oppija tarvitsee toimiakseen uskottavana jäsenenä itselleen merkityksellisissä yhteisöissä?

Korostan aina ryhmille, että jokaisen tavoite voi olla erilainen, se riippuu aina oppijan tilanteesta ja (tavoite)ammatista. Joissakin ammateissa riittää taso A2.2, toisissa tarvitaan C-taso.

Kielenoppiminen edellyttää aina kognitiivista prosessointia. Oppimistehtävien olisikin hyvä olla kognitiivisesti sopivan haastavia. Oppija voi ottaa vastuuta omasta oppimisestaan ja sitoutua kognitiivisesti oppimisprosessiin, jos tehtävänannot ovat myös osallistavia: niiden tulisi mahdollistaa aktiivinen merkitysneuvottelu. Optimaalinen kognitiivinen haaste onkin sellainen, josta oppija ei välttämättä selviydy yksin: se vaatii vuorovaikutusta toisen kanssa.

Oma suomi -kirjat eivät sovellu laiskoille ihmisille. Ne todella vaativat aivojen käyttöä niin opettajalta kuin opiskelijoiltakin. Ehkä siitä johtuen opiskelu on myös mielekästä. 

Parhaimmillaan oppimistehtävät ja -tilanteet rakentuvat siis mahdollisimman autenttisesta toiminnasta. Tekeminen on autenttista silloin, kun se myötäilee oikeassa elämässä tarvittavia kielenkäytön ja päättelyn prosesseja. Autenttinen oppimateriaali ei välttämättä riitä: Oikea lehtiteksti tai radio-ohjelma ei tee oppimisesta ja toiminnasta autenttista, jos sitä työstetään epäaidoilla tavoilla, esimerkiksi vain opettajan määrittelemien tietoa toistavien sisältökysymysten avulla.

Kirja on myös siitä metka, että siinä on hyvin paljon sellaisia harjoituksia, jotka olen aikaisemminkin teettänyt, mutta aina kirjan ulkopuolelta. Kuten tutustuminen kotikaupungin lehtiin, kansalaisopistoon tai muihin palveluihin, toisen ryhmän opiskelijoiden haastatteleminen työharjoittelun jälkeen tai CV:n laatiminen. Ehkä se johtuu siitä, että kirja noudattelee Sukimoa ja siellä näitä on lueteltu. Opiskelijat tekevät hyvin paljon tehtäviä pareittain tai pienryhmissä ja rakentavat yhdessä uutta todellisuutta.

Aktiiviseen osallistumiseen rohkaiseva tehtävä auttaa oppijaa sitoutumaan opiskeluun, jolloin hän hallitsee ja säätelee itse oppimistaan. Kielellistä tietoisuutta ei rakenneta tyhjän päälle, vaan oppija saa hyödyntää erilaisia resurssejaan, maailmantietoaan ja aiempia oppimiskokemuksiaan, kun hän luokittelee, järjestää ja tulkitsee kielellistä ainesta. 

Aikaisemmista materiaaleista tämäntyyppiset soveltavat tehtävät ovat puuttuneet usein kokonaan ja näin ollen juuri saavutetun kielitaidon hyödyntäminen omassa elämässä on jäänyt vaillinaiseksi. Kun kieli ei siirry käytäntöön, se unohtuukin helposti ja ponnistelut irrallisten rakenteiden oppimiseksi valuvat hukkaan.

Oma suomi -sarjan tekijöillä on joka tapauksessa ollut uudenlaiset lähdökohdat kirjan tekemiseen. Selvästikään ei ole tehty sellaista, mitä on aina tehty, vaan kokonaisuus on pedagogisesti mietitty ja perusteltu. 

Oppimisprosessin seurailu johtaa siihen, että taidon arviointi kulkee luontevasti mukana pitkin matkaa. Arviointi ja palaute ovat kiinteä osa oppimisprosessia: ne mahdollistavat oppilaan tarpeista lähtevän tehtävänannon ja ohjauksen. Osaamista tulisi arvioida niin, että palaute kasvattaa oppijan tietoisuutta kielestä sekä tukee tehokkaita oppimisstrategioita.

Toteutamme koulutuksen alusta loppuun oppimista tukevaa arviointia, jonka avulla opiskelijat pohtivat omia oppimistarpeitaan ja oppimisprosessiaan. Kun he toteuttavat pieniä ja isompia produktioita, he pystyvät käyttämään ja näyttämään kaikkea oppimaansa. Digitaaliset välineet tuovat tähän oman lisäulottuvuutensa. Kaikki ei jää vain ilmaan (tai seinälle) roikkumaan vaan pysyväksi muistoksi omalle tikulle tai sivustolle. 

Seuraavat lainaukset suorastaan alleviivaavat sitä, miten samat tavoitteet ovat suggestopedialla ja funktionaalisella opetuksella, vaikka menetelmät saattavat hieman poiketa toisistaan.

Funktionaalisen opetuksen tavoitteena on myötäillä oppimisprosessia, joten kunkin opiskeltavan teeman etenemisen käytön kautta analyysiin, reseptiivisestä taidosta produktiiviseen hallintaan tulisi muodostaa harkittu, pedagogisesti etenevä kokonaisuus. Oppimistehtävät ovat siis enemmän kuin vain tehtäviä. Parhaimmillaan ne ovat oppijalle aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, joka valmentaa oikean elämän kielenkäyttötilanteisiin. Tällaiset tehtävät edellyttävät eri kielenkäyttötilanteissa tarvittavien osataitojen, rakenteiden ja funktioiden ennakkoluulotonta jäsentämistä. Tehtäviä suunnitellessa ei myöskään voi keskittyä vain opittavaan sisältötietoon vaan on pohdittava myös, miten monipuoliseen toimintaan tehtävä oppijan pakottaa, millaista yksilöllistä liikkumavaraa se sallii ja millaista vuorovaikutusta se synnyttää. 

Kaikki oppiminen edellyttää aktiivista toimijaa: oppija ei ensisijaisesti opi vastaanottamalla opettajan tai materiaalin välittämää syötöstä vaan poimimalla tarpeidensa ja tavoitteidensa ohjaamana tietoa ympäristöstä (myös opettajan ja materiaalin välityksellä).

Opettajan tehtävänä on ohjata oppijaa tuetusti epämukavuusalueella: ylittämään kielitaitonsa rajoja, kehittämään strategioita, joilla puutteellisella taidolla selvitään haasteellisissa tilanteissa, kurkottelemaan kohti seuraavaa taitotasoa. 

Kaikki nämä tavoitteet toteutuvat mielestäni hyvin myös Oma suomi -kirjojen kanssa. Siksi tykkään käyttää sitä opetuksessani ja myös opiskelijat kokevat opiskelun sen kanssa mielekkääksi. Toki teen edelleen omat lisäykseni opetukseen ja sovellan ideoita suggestopedian ja Mansikkalan tyyliin oman ryhmäni tarpeita seuraillen.

Erikseen pitää kehua vielä kirjan äänitettä, sillä se on ensimmäinen S2-kirjan äänite, jolla on oikeasti luontevaa puhetta. Myös ymmärtämistehtävät ovat useimmiten hyviä eivätkä liian helppoja ja mekaanisia. Tosin en ihan ymmärrä tekijöiden ratkaisua jättää äänittämättä niitä kappaleita, joissa on vain tekstiä. Vaikka kirjoitettua tekstiä ei yleensä lueta ääneen, mielestäni sen lukeminen on perusteltua S2-oppijalle. Ääntämisen harjoittelun lisäksi ääneen lukeminen voi tukea mieleenpainamista, joten luemme ne joka tapauksessa itse tunnilla ääneen. Toinen asia, joka välillä pistää korvaani, on minä-pronominin jättäminen pois puheesta. 

Olen jälleen havainnut, että oppikirja ohjailee opetusta yllättävänkin paljon, joten olen tyytyväinen, että kokeneet kotokouluttajat ovat laatineen tällaisen Sukimoa kohtuullisen hyvin noudattava kirjaparin. Sen avulla opiskelijasta tulee väkisinkin aktiivinen toimija, joka opettelee käyttämään suomea omassa elinympäristössään tarvitsemissaan tilanteissa.

Millaisia kokemuksia teillä on tästä kirjasarjasta tai funktionaalisuudesta opetuksessa?

Rakkautta ilmassa

Pääsimme tämän ryhmän kanssa aika kivasti toteuttamaan jo viime kerralla suunnittelemaani aihekokonaisuutta perheen perustamisesta. En vieläkään ehtinyt toteuttaa sitä suggestopedisesti tai Mansikkala-idealla, jospa ensi kerralla...

Lähdimme liikkeelle seuranhakuilmoituksista. Ensin vakuutin kaikki siitä, että nyt he ovat sinkkuja ja etsivät tyttö- tai poikaystävää. Sitten teimme yhdessä mind mapin siitä, mitä ominaisuuksia ihannenaisella tai -miehellä pitäisi olla. Tässä vaiheessa eräs opiskelija tarjoutui näyttämään oman profiilinsa nettideittipalvelusta. Mikäs sen hienompaa! Tutkimme yhdessä hänen ilmoituksensa lisäksi muiden seuranhakijoiden ilmoituksia ja pohdimme mm. sitä, kuinka rehellisiä ihmiset ovat ilmoituksissaan. 

Uskollisuudesta puhuessamme pääsimme perkaamaan erään opiskelijan parisuhdeongelmia. Yleensä käsittelemme tässä yhteydessä vain kuvitteellisia ongelmia, mutta jos joku haluaa tuoda oikean elämänsä ongelmat käsittelyyn, mikäpä siinä. Tämän jälkeen ymmärsin paremmin sen, miksi hän itkisi äitinsä kuolemaa, muttei miehensä.

Opiskelijat pääsivät ensin valitsemaan partneria Otetaan selvää -kirjan ilmoituksista, joissa piti valita viidestä naisesta tai miehestä sopivin. Harmi vain, että ehdokkaat olivat enimmäkseen turhankin nuoria. No, seuraavaksi pääsimme pikadeiteille, johon roolit saimme Opettajan idearepun korteista. Niissä on aika paljon uutta sanastoa, joten ensin jokaisen piti perehtyä omaan rooliinsa huolellisesti. Lopulta pääsimme kuitenkin tutustumaan toisiimme ja etsimään pariamme pikadeiteillä. Naiset ja miehet seisoivat vastakkain ja kolmen minuutin välein vaihdettiin paria. Jokainen löysi vastaparinsa. Ryhmässä on enemmän naisia kuin miehiä, joten osa naisista oli miehen roolissa. No, sehän sopi vain syksyn sukupuolineutraaliin teemaan!

Kotitehtäväksi annoin Käts-materiaalin kappaleen Kippis!, jossa kerrotaan kihlajaisista ja häistä. Sen ja kirjan kappaleen avulla käsittelimme seurustelua ja naimisiinmenoa sekä tietysti avoliittoa ja kulttuurieroja parisuhteiden muodostamisessa siinä samalla. 

Tutustuimme myös erilaisiin kutsuihin hääkutsuista synttärikutsuihin. Teetin aiemmin käyttämäni tehtävän, jossa piti puhelimitse ilmoittaa hääkutsun lähettäjille, onko tulossa vai ei. Huomasin, että melko avoin tehtävänanto oli tälle ryhmälle aivan liian vaikea, joten päätin teettää hieman strukturoidumman tehtävän kutsuista. Pikaisesti keksin kotitehtäväksi selvittää jokaisesta kutsusta perusasiat muutaman kysymyksen avulla. Tekstilajin rakenne tuli tätä kautta varmasti kaikille selväksi. Miksiköhän sitä aina olettaa opiskelijoiden tuntevan ja ymmärtävän nämä meidän kirjalliset konventiomme niin hyvin? Hyvä kokemus opettajalle tipahtaa välillä maan pinnalle ja palata perusasioihin. 

Seuraavana päivänä askartelimme kutsut kartongista ja silkkipaperista. Kivaa vaihtelua! Opiskelijat saivat tehdä kutsut itsekseen tai pareittain haluamaansa juhlaan. Tuli yksi naisparin hääkutsukin sitten nähtyä. ;)

Kun nyt olimme päässeet naimisiin (vaikka emme varsinaisia hääjuhlia viettäneetkään), seuraava aihe oli tietysti lapsen hankinta. Kollegani on laatinut aiheesta varsin mainion tehtäväkokonaisuuden, jota hieman muokkasin ja laajensin hitaan ryhmän tarpeisiin. Liikkeelle lähdettiin raskaudesta, käytiin neuvolassa ja synnytettiin. Tutustuimme samalla naisen ja miehen anatomiaan ja muihinkin sukupuoliasioihin viiden kielen kuvasanakirjan avulla. Siinä yhteydessä kävimme hurjan hyviä ja tarpeellisia keskusteluja mm. ehkäisystä. Mitä vaihtoehtoja on, millaisia kokemuksia kelläkin on ja mistä voisi saada apua näihin asioihin Suomessa. Myös alapään termistö tuli käytyä läpi sillä ajatuksella, että maahanmuuttajienkin on hyvä tietää, mikä termi on alatyylinen ja mitä sopii käyttää vaikkapa lääkärissä tai milloin lapsi käyttää sopivaa termiä, milloin hän puhuu rumia. Tai mitä ihmettä ne suomalaiset toisilleen tai maahanmuuttajille huutelevat.

Parisuhdetta käsittelimme myös kahden Otetaan selvää -materiaalin sarjakuvan kanssa. Laitoin parit ensin yhdessä tutustumaan yhteen sarjakuvaan ja sitten kertomaan sen hassut tapahtumat toiselle parille. Seuraavaksi päiväksi keksin kuvasarjaan lauseita, jotka heidän piti järjestää oikeaan järjestykseen. Helpompaa olisi tietysti ollut tehdä tehtävät toisin päin, mutta joskus uusi idea tulee vähän jälkijunassa... 

Tästä teemaa voisi vielä laajentaa lapsen ensihetkiin ja -hoitoon. Puhuimme toki äitiyspakkauksesta ja neuvolajärjestelmästä, joita työelämäopettaja avaa vielä sosiaaliturvan kannalta. Jatkoimme edelleen päivähoitoon ja esikouluun Puhutaan asiaa ja Suomea, ole hyvä -materiaaleihin tehtyjen kuunteluharjoitusten ja autenttisten tekstitehtävien avulla. Myös Kotiäidin  työhönpaluu -keskusteluharjoitus Otetaan selvää -materiaalista sopii hyvin tähän kohtaan.

Tykkään koota aiheita tällaisiksi aihekokonaisuuksiksi. Melko pienellä vaivalla saisin tehtyä niistä oikean suggestopedisen syklinkin, mutta tänä vuonna rahkeeni eivät ole siihen riittäneet. Ehkä ensi vuonna, kuka tietää? 

Mikä sua vaivaa?

Tässäpä pikainen kooste tämän viikon aktiviteeteista. Aihe oli erittäin kiitollinen opettaa, sillä se kiinnostaa kaikkia ja jokainen haluaa oppia hoitamaan nämä asiat itse. Kyseessä on siis asiointi lääkärissä.

Lukumatka jatkuu -kirjan teksti menee pitemmälle kuin perusasiointiin, joka on varmaankin käsitelty sitä edeltäneessä teoksessa Aasta se alkaa. Toki mekin olimme ensimmäisessä moduulissa opetelleet ihan perusasiat kuten ruumiinosat ja tavallisimmat sairaudet. Nyt harjoittelimme lääkäriasiointia kuitenkin perusteellisemmin muiden oppimateriaalien avulla ja tutustuimme vähän harvinaisempiinkin käsitteisiin.

Tästä teemasta olisi helppoa tehdä suggestopedinen kokonaisuus, mutta tällä(kään) kertaa minulla ei aika riittänyt siihen. Sen sijaan monenlaista mukavaa ja toiminnallista teimme. Alla pientä listaa. Kaikki ei välttämättä mennyt ihan tässä järjestyksessä, yritin teettää tehtävät helpoimmasta vaikeimpaan. (Olen pahoillani taas kummallisesti hyppivistä riviväleistä, en pysty aina säätämään niitä kohdilleen.)

Ruumiinosien ja perussairauksien kertaus

• Oikeesti aikuisten -teksti ja kuva. Teksti oli luettu ensin itsenäisesti kotona. Tunnilla luimme sen yhdessä niin, että opettaja luki ensin ja opiskelijat toistivat. 
• Fröbelin palikoiden laulu Huugi-guugi (takuuvarma menestys!)
• Aamujumppa: nosta oikea jalka ylös, laita silmät kiinni, kosketa olkapäätä jne.
• Suomen mestari 2 opettajan opas kpl 2: ruumiinosat + mikä ei kuulu joukkoon sekä sanastotehtävä terveydenhuollosta (kotitehtävinä), jonka yhteydessä tuli puhuttua niin koulu- kuin neuvolajärjestelmästäkin sekä mm. omavastuuosista ja verojen merkityksestä. :)
• Alias sanastotehtävän sanoista
• Pantomiimi perussairauksilla
• Pieni kertauskoe ruumiinosista

Lääkäridialogeja

• Hyvin menee 1 -kirjan kappaleeseen 8 tehty kuunteluharjoitus
• Oikeesti aikuisten -ajanvarausdialogit (toistettiin yhdessä keskellä)
• Kirjoita parin kanssa lääkäridialogiin potilaan kysymykset

Sairaus ja hoito

• Yhdistä parin kanssa sairaus ja siihen sopiva hoito (SM2 lisäharj. laminoiduilla lapuilla)
• Täytyy-lause; miten neuvot kaveria, jos hänellä on tämä vaiva
• Muutamalla opiskelijalla sairaus, muilla hoitovaihtoehdot; anna sopiva neuvo potilaalle
• Oikeesti aikuisten -sanalista
• Kirjoita ohje, mitä hänen täytyy tehdä (kotitehtävä)

Sormet

• Fröbelin palikoiden Soo-soo-sormi -laulu ja jumppa
• Sormien nimet ja peukalopottiloru
• Missä on peukalo -laulu

Lääke- ym. sanastoa

• Kuvasanakirjasta sairaalasanastoa, kuten lääkkeitä, murtuma, side jne.
• Vocabulary-sarjan kuva odotushuoneesta: keskustele parin kanssa kuvasta
• Yhdistä kuva ja sana, esim. kapseli, mikstuura, tabletti, ruisku jne.
• Kotoa tuotuja vanhentuneita lääkkeitä ja hoitotarvikkeita: Mikä tämä on?

Ajanvarausdialogit

• Dialogirunko Otetaan selvää -materiaalista
• Soita terveyskeskukseen, neuvolaan tai hammashoitolaan ja varaa aika (pari on työntekijä)

Kato hei -puhekieliset dialogit (kpl 6)

• Kuullunymmärtämistehtävä

Sanopa muuta -dialogit (kpl 14) 

• Kuuntele ensin koko dialogi ja toista sitten potilaan vuorosanat

Supisuomea -video osa 8

Käts-materiaalin dialogeja lääkäriasioinnista tekstinymmärtämisenä (etätehtävä)

Seuraavat aiheeseen liittyvät harjoitukset jäivät vielä ensi viikolle:

Parin etsiminen oire- ja hoitosanoilla

Lääkäridialogit 

• Roolileikki Oikeesti aikuisten -materiaalista; yksi on lääkäri, jolla on ohjeet diagnoosin tekemiseen, muut tulevat vastaanotolle vaivansa kanssa

Sattuuko vai koskeeko 

• Fröbelin palikoiden laulu Sattuu
• Esimerkkejä sattuu, koskee ja tapahtuu -verbien käytöstä ja monivalintatehtävä, jossa pitää valita lauseeseen sopiva verbi
• (Viime vuonna kuuntelimme myös Tommi Läntisen laulun Syvälle sydämeen sattuu, mutta se oli niin surullinen, etten tällä kertaa ajatellut ottaa sitä)

Alias pareittain kaikista aiheeseen liittyvistä sanoista

Tietokoneluokassa:

• Supisuomea osan 8 harjoitukset
• Kielisilta-ohjelma: Keho ja sairaudet

Ehkäpä ensi kerralla saan näistä aktiviteeteista koottua jo oikean suggestopedisen syklin. :) Emme vielä menneet ollenkaan kirjan kappaleeseen, jossa kerrotaan terveystarkastuksesta. Siinä esitellään mm. painoindeksin laskeminen ja käsitellään terveellistä ruokavaliota. 

P.S. Tänään oli edellisen ryhmäni päättäjäiset. Mukava tilaisuus, mutta niin haikeaa, kuten aina! Vuosi menee niin nopeasti... Hienoa oli kuitenkin taas nähdä, miten sujuvasti he jo puhuivat suomea ja miten moni oli löytänyt jatko-opiskelupaikan tai jopa työpaikan. Ihanan kiitoksen sain opiskelijalta, joka piti juhlassa puheen. Hän ihmetteli, miten hän on oppinut kurssilla niin paljon, vaikka ei ole oikeastaan opiskellut ollenkaan. Toivottavasti muut kokivat opetukseni samoin! Tavoitteenihan on, että oppiminen on hauskaa, ei mitään puurtamista. :)

Ulos luokasta!

Viime lauantaina osallistuin S2-opettajayhdistyksen 20-vuotisjuhlaseminaariin. Oikein kiva tilaisuus, jossa oli noin sata osallistujaa. Konkreettisia ideoitakin jäi käteen.

Oikeastaan niin kauan kuin olen ollut alalla, on puhuttu siitä, miten toisen kielen opiskelua ja oppimista voisi laajentaa luokkahuoneen ulkopuolelle, siihen luonnolliseen ympäristöön, jossa opiskeltavaa kieltä oikeasti puhutaan. 

Jyväskylän ja Tampereen yliopiston yhteistyöprojektista kertoivat Niina Lilja ja Johanna Saario. He olivat osallisina useamman valtion yhteistyössä, jossa on kehitetty keinoja luonnollisten asioimistilanteiden harjoitteluun. Jyväskylän yliopiston Kielikeskuksen suomen kielen kurssilla oli erästä keinoa kokeiltu käytännössä. 

Ensin oli luotu yhteistyösuhteita oikeisiin asiointipaikkoihin, tässä tapauksessa yliopiston kahvilaan ja kaupungin matkailutoimistoon. Sitten keskustelukurssin opiskelijapareille annettiin tehtäväksi valita, kummassa paikassa he asioivat. Heidän piti miettiä etukäteen, mitä sanovat asiointitilanteessa ja esittää jokin lisäkysymys asiakaspalvelijalle. Toinen opiskelija asioi, toinen videoi tilanteen. Jälkikäteen videota katsottiin tunnilla pienryhmissä ja siitä keskusteltiin. Miten asiointi onnistui, mitä tilanteesta voi oppia jne. Tehtävä osoittautui oikein hauskaksi ja mieleiseksi opiskelijoille. Yllättäviäkin asioita nousi esiin, kun keskusteluja ja videoita tarkasteltiin. Yhdessä opiskelijat oppivat keskusteluista lisää.

Vaikka seminaarissa osa osallistujista oli sitä mieltä, että idea ei ole toteuttamiskelpoinen kaikkien ryhmien ja opiskelijoiden kanssa, itse innostuin ajatuksesta. Tätähän voisi joskus oikeasti kokeilla! Lähes kaikilla opiskelijoilla on älypuhelimet, joilla videointi onnistuu. Olemmehan käyttäneet niitä koulussakin esimerkiksi radiohaastattelujen äänittämiseen. Tietenkään hitaiden ryhmien atk-taidot eivät ole sillä tasolla, että heiltä voisi edellyttää nauhojen linkittämistä verkko-oppimisalustalle, mutta opettajan (tai erityisesti näppärien opiskelijoiden) pienellä avustuksella materiaali saataisiin kyllä näytettyä kaikille.

Toisesta Liljan ja Saarion esittelemästä tavasta harjoitella oikeaa asiointia luokkahuoneen ulkopuolella olin kuullut aikaisemminkin. Sitä on käytetty Ruotsissa Språkskap-nimisessä projektissa. Menetelmästä on tehty kirjakin, joka näytti olevan Akateemisessa myynnissä. Kerron tässä lyhyesti tärkeimmät pointit, jotka itselleni jäivät mieleen ja joita voisi käytännössä kokeilla.

Opiskelijoille on kehitetty passi, johon kerätään merkintöjä asiointitilanteista. Tilanteet voivat kuulua kurssin sisältöihin. Kurssin aikana pitäisi selviytyä tietystä määrästä asiointitilanteita. Opiskelijat siis hoitavat oikeasti omia asioitaan ja saavat asiakaspalvelijalta leiman ja kenties kirjallista palautetta siitä, miten tilanne on sujunut. Passiin kerätään myös sanoja, joita tilanteessa tulee esiin tai jotka aiheuttavat ymmärtämisongelmia. Asiakaspalvelija kirjoittaa sanat passiin, jotta opiskelija voi selvittää ne itselleen ja muille opiskelijoille.

Piilotavoitteena näillä projekteilla on tietysti myös se, että pikku hiljaa saisimme myös kantasuomalaiset ymmärtämään, miten he voisivat auttaa maahanmuuttajia kielenoppimisessa. He voisivat tulla kielenoppijoita puolitiehen vastaan yrittämällä puhua selkokieltä ja selittämällä vaikeat sanat. Sen sijaan että vaihtavat kielen heti englanniksi, kun ensimmäinen ymmärtämisongelma ilmaantuu. Suomea kun oppii vain käyttämällä suomea!

Pitänee tutustua näihin projekteihin tarkemmin, haluan ilman muuta kokeilla niitä jossain vaiheessa! Mikäs sen konkreettisempi ja hyödyllisempi tavoite kotoutumiskoulutuksellakin kuin oppia hoitamaan omat asiansa suomeksi. Työllistymisen ohessa tietenkin. 

Uupumus III eli perfektionismin ansa

Joitakin asioita on vaikea tunnustaa. Edes itselle, saati muille. Minulta meni kaksi viikkoa, ennen kuin tunnistin ja tunnustin, että kyllä, tämä todellakin on työuupumusta. Mistä sen tunnistin? 

Ensinnäkin siitä, että joka kerta, kun aloin puhua työstä ja töihinpaluusta, aloin itkeä. Riippumatta siitä, oliko luurin toisessa päässä ystävä, työkaveri, lapsen hoitaja vai työterveyshuollon vaihteenhoitaja. Reaktio oli minulle niin omituinen, etten tahtonut millään uskoa sitä todeksi. Minähän rakastan työtäni! Miten se voi itkettää minua? Itku tuli jostain niin syvältä, etten hahmottanut sen syytä pitkään aikaan.

Viimeistään siinä vaiheessa syy oli kuitenkin pakko myöntää, kun kirjoitin työsähköpostilla ilmoituksia sairauslomasta ja ohjeita sijaiselle ja rintaa alkoi puristaa. Siis ahdistaa, ihan fyysisesti, kuin vanne olisi puristanut minua kasaan.

Lopulta, kun tajusin asian, sain kerralla kahden viikon sairausloman. Vasta silloin pystyin päästämään irti työvastuusta ja -huolesta. Niin pitkäksi ajaksi sijaiselle ei voi enää antaa yksityiskohtaisia ohjeita, vaan sanoa vain että opiskelkaa kirjaa eteenpäin. Ja sitten yrittää unohtaa työasiat, tehdä kaikkea muuta, jotain sellaista, josta nauttii, lääkärin ohjeen mukaan. Helposti tällainen perustunnollinen ihminen syyllistyy moisesta, mutta kun itse on vihdoin myöntänyt itselleen, että tämä johtuu (myös) työstä, kenties vuosien aikana kertyneestä kuormituksesta, pystyy antamaan itselleen luvan hetken hengähtää.

Alussa tein myös sen virheen, että vertasin omaa uupumistani netin tarinoihin loppuunpalamisesta. Nehän kertovat yleensä ihmisistä, jotka ovat tehneet kolme vuotta putkeen 70 tuntia viikossa töitä ilman yhtään lomapäivää. Sen rinnallahan minulla ei olisi mitään syytä uupua. On kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia, että me olemme erilaisia ja jokaisella ihmisellä on oma kestokykynsä. Minun täytyy oppia tuntemaan omat rajani ja lakata vertaamasta itseäni ja omaa työmäärääni muihin. Ei kannata muistella sitäkään, mitä olen ennen jaksanut. Elämässä on niin monenlaisia asioita, jotka vaikuttavat jaksamiseen, kuten nyt tuo unenpuute.

Viime viikolla fyysiset oireet olivat helpottuneet niin, että pääsin kävelylenkkien lisäksi kuukauden tauon jälkeen jumppaamaan. Ah, mikä nautinto! Ensimmäisessä jumpassa jouduin kerran vetäytymään lattialle, kun huimaus yllätti jooga-asennossa, mutta toisessa jumpassa ei ollut enää mitään ongelmia. Tällä viikolla minun piti palata töihin, mutta pääsiäisen aikaan sairastuimme tyttöni kanssa niin pahaan flunssaan, että töihinpaluu ei tullut kysymykseenkään.

Olen tässä kotona ollessani lueskellut muutamia kirjoja aiheesta, että pystyisin paremmin ymmärtämään itseäni ja osaisin töihin palattuani muuttaa asioita niin, että tilanne ei toistu. Onneksi tajusin tilanteen sen verran aikaisessa vaiheessa, etten päässyt ihan romahtamispisteeseen. Täydellisestä loppuunpalamisesta toipumiseen menisikin paljon pitempi aika. 

Lainatessani kirjastosta teosta Opi sanomaan Minä, opi sanomaan Ei, mietin, että kyllähän minä osaan sanoa ei. Viimeksi päivää ennen sairauslomalle jääntiäni kieltäydyin eräästä tehtävästä. Lukiessani kirjaa tunnistin kuitenkin itseni hyvin perfektionistin määritelmästä. Moni perfektionistin tapa tuntui erittäin tutulta. Esimerkiksi liiallinen kontrolloinnin tarve (tehtävien/sähköpostin/blogitekstin "hiominen" lähes loputtomiin), epärealistinen vastuunottaminen (kaiken toimimisesta työpaikalla, vrt. loistotyypin diplomi), pyrkimys suorittaa "täytymisiä" (minun täytyy tehdä aina parhaani), vaikeudet luottaa muihin ja liiallinen tarve oikaista muita (vrt. sijaisten ohjeistaminen), jatkuva valmistautuneena oleminen (hyvissä ajoin valmiit kurssi- ja tuntisuunnitelmat), vahvistuksen hakeminen muilta (tarve saada hyvää palautetta, riman nostaminen jatkuvasti) ja kyvyttömyys lopettaa (ei pääse koskaan lähtemään ajoissa töistä kotiin). Muutamia edellä mainituista asioista olen toki jo lapsensaannin jälkeen onnistunut korjaamaan, mutta vieläkin rennommin voisi ottaa. 

Työterveyshuoltooni kuuluu onneksi myös mahdollisuus päästä työpsykologin vastaanotolle. Hänen kanssaan pääsin jo alkuun näiden ajatusten purkamisessa. Jälkikäteen mietin, mistä tämä perfektionismi juontuu. Vastaus löytyy, niin kuin varmasti useimmilla kaltaisillani, omasta äidistä. Äitini oli suuresta lapsimäärästään huolimatta hyvin työorientoitunut. Hän teki paljon ylitöitä, kantoi vastuuta enemmän kuin olisi tarvinnut, toi töitä kotiin, laittoi aina muiden tarpeet omiensa edelle. - Ja menehtyi lopulta syöpään ennen kuin pääsi eläkkeelle. 

Kotitöissä en ole perfektionisti ja varsinkin lapsensaannin jälkeen olen antanut itselleni armoa siisteysvaatimuksissa (välillä liiaksikin). Eikä muuten ollut äitinikään. Kodissani vallitsee enimmäkseen samanlainen epäjärjestys kuin lapsuudenkodissani aikanaan. Sen voi helposti perustella sillä, että panostaa mieluummin työhön, josta tykkää. Kotityöt kun eivät minua palkitse. Vaikka pohjimmiltani olen toki ihminen, joka tykkäisi järjestyksestä myös kotona. En kuitenkaan niin paljon, että uhraisin siivoamiseen kaiken vapaa-aikani.

En vaadi itseltäni täydellisyyttä kaikilla muillakaan elämänalueilla. En yritäkään saada pihastani yhtä upeaa kukkatarhaa kuin naapurilla. Viherpeukaloni on keskellä kämmentä ja koska en erityisemmin välitä puutarhatöistä, teen siellä vain sen verran kuin sattuu kulloinkin huvittamaan. Kotiani sisustan sen verran, että se miellyttää minun silmääni, en yritäkään pysyä viimeisten trendien perässä ja saada kotiani sisustuslehtiin sopivaksi. Ruoanlaitossa tavoitteeni on, että ruoka kelpaa perheelleni. Toki käytän paljon luomua ja mietin eettisyyttä ja terveellisyyttä, mutta en vaadi itseltäni jokaisen ruoan laittamista itse alusta loppuun. Lasta en vie ulos joka päivä kolme kertaa, "koska niin kuuluu tehdä". Olen tietoisesti pyrkinyt eroon ulkoa asetetuista normeista, en halua olla oman elämäni ajopuu.

Miksi oikeastaan pyrin täydellisyyteen työssäni? Eihän kukaan tykkää ihmisestä, joka on täydellinen. On todella vaikeaa olla ihmisen kanssa, joka on aina paras ja täydellinen. Miksi sitten haluan olla paras? Ehkä en osaa muuta, koska olen tottunut siihen rooliin lapsesta asti. Opin 4-vuotiaana lukemaan ja olin koulussa aina joko luokkani paras tai toiseksi paras oppilas (terveisiä vaan Kirsille!). Se oli minun roolini, itsestäänselvyys. Varmasti tuttu kuvio monelle teistä.

Ammatillisissa ja yliopisto-opinnoissa annoin itselleni jo sen verran armoa, etten vaatinut itseltäni parasta arvosanaa niissä aineissa, joista en pitänyt. Niitä oli vähän. Graduakin yritin tehdä sillä periaatteella, että kunhan saan kohtuullisessa ajassa valmiiksi, mutta koska ohjaajani näki minussa potentiaalia, hän piiskasi minut laudaturin suoritukseen. Onhan se jollain tavalla palkitsevaa olla hyvä ja saada siitä kehuja ja kiitosta. Se vain osoittautuu ansaksi nykyajan työelämässä, kuten Helsingin Sanomatkin pari päivää sitten kirjoitti. Tunnollinen ei enää pärjää, pitäisi saada enemmän aikaan, nopeammin.

Toinen ansa on kiltteys, kiltin tytön rooli. Olin rauhallinen ja helppo lapsi ja sain siitä tietysti kiitosta ja palautetta. Toisaalta minussa on aina ollut jotain, joka ärsyttää opettajia ja joitakin ihmisiä. Olen liian suorasanainen. Joidenkin mielestä voin olla myös omahyväinen ja ylimielinen. Huomasitte varmaan, ettei vaatimattomuuskaan ole hyveeni. Opettajilla yleinen piirre besserwisseriys ei sekään ole kaukana minusta. (Luokassa pyrin kyllä myöntämään virheeni auliisti, haluan näyttää esimerkkiä, että virheet on ok.) 

Läheiseni ovat varmasti kärsineet näistä piirteistäni. Myönnän siis, että en ole täydellinen. Älkää pitäkö minua sellaisena! Älkääkä odottako minulta sellaista! 

Kun sanoin, että haluan olla paras, en kuitenkaan tarkoita, että haluaisin paistatella jossain menestyksen huipulla ylhäisessä yksinäisyydessäni. En esimerkiksi kirjoita tätä blogia osoittaakseni muille, miten hyvä olen. Kuten Kinuskikissa-blogin pitäjä mainitsi uusimmassa Kodin kuvalehdessä, "blogin tarkoitus ei ole, että muut saisivat ihailla minua". 

Vaikka mieltäni lämmittää erityisesti opiskelijoiden antama palaute, tietysti tiedostan, että varmasti suurin osa (aikuis)opettajista on joskus saanut opiskelijoiltaan maailman parhaan opettajan tittelin. En siis kuvittele olevani se ainoa ja paras eikä se ole tavoitteenikaan.

Mihin sitten pyrin tällä blogilla ja sillä, että työpaikallani jaan kaikki tekemäni tehtävät kollegoilleni ja neuvon ja autan heitä mielelläni? Haluan, että me kaikki olemme yhdessä hyviä. Minulla on jo jonkin verran työkokemusta ja olen oppinut paljon hyviä juttuja erilaisissa koulutuksissa. Haluan jakaa sitä hyvää. Parhaat ideani olen saanut muilta, enkä ole ollenkaan niin luova kuin tästä blogista voisi kenties päätellä.

Tähän asti olen ajatellut, että en menetä siinä itse mitään, jos jaan omaa osaamistani. Nyt on pakko ajatella uudestaan. Menetänhän minä jotain, nimittäin aikaani ja energiaani. Olen huomannut, että minä annan ja annan ja annan ja annan. Mitä saan takaisin? En juuri mitään. 

En syytä ketään, sillä eihän kaikkien ole pakko jakaa hengentuotoksiaan yhtä auliisti kuin minä teen, mutta välillä olisi kiva saadakin jotain. Siksi olen yrittänyt kinuta niitä kommentteja tänne blogiinkin. Tunnen tekeväni turhaa työtä, kun en tiedä, onko tästä kenellekään mitään hyötyä. (Kiitos kuitenkin kaikille, jotka ovat kommentoineet, erityisesti aktiiviselle Ninnille!) Käytän paljon aikaa tämän kirjoittamiseen ja useimmiten tekstini ovat sellaisia, etten varsinaisesti saa niistä itse mitään. (Asia erikseen ovat tällaiset terapeuttiset kirjoitukset.)

Ajatukseni niin tämän blogin kirjoittamisessa kuin työssänikin on, että kun me laitamme viisaat päät yhteen ja jaamme osaamistamme ja ideoitamme puolin ja toisin, lopputulos on parempi. En kuvittele osaavani itse kaikkea. En kuvittele, että minussa asuu viisaus ja minä tiedän parhaan tavan tehdä asioita. Yhdessä osaamme enemmän. Ongelmana on, että olen nykyisin töissä niin pienessä toimipisteessä, etten voi osallistua ideoiden ja tehtävien päivittäiseen jakamiseen ja kommentointiin samalla tavalla kuin aikaisemmin. Ehkä se on syönyt jaksamistani? 

Nyt kun mietin, mitä voin elämästäni karsia jaksaakseni jatkossa paremmin, olen päätynyt siihen, että tämä blogi jää tauolle. Ehkä olen liian tunnollisesti pyrkinyt kuvaamaan tänne kotokoulutuksen koko prosessin. Omasta mielestäni postaukset ovat olleet vähän liian pitkiä, mitä te ajattelette? Ehkä voin jatkossa kirjoittaa lyhyesti vain uusia ideoitani ja onnistuneita (miksei epäonnistuneitakin?) kokeiluja. Mutta viikottaista stressiä en halua tästä enää ottaa. Jos en aseta tavoitetta niin korkealle, voin kenties olla tyytyväinen vähempään?

Maanantaina palaan töihin (jos Luoja suo, on pakko sanoa!). Olen kaivannut opiskelijoitani ja hekin kuulemma minua. Totta kai harmittaa, että heidän koulutukseensa tuli tällainen epämääräinen jakso eri sijaisten hoitamana. Ehkä he saivat siitä jotain enemmän, ehkä jäivät jälkeen. Sille en voi mitään, teen parhaani (ups, sen mitä ehdin) loppuaikana. 

Minut on opetettu uskonnollisessa kodissani siihen, että kaikki työ pitää tehdä "niin kuin itse Jumalalle". Tästä opista on nyt pakko pyristellä irti. Ei kaikkea voi tehdä niin hyvin. Teen työtäni ennen kaikkea opiskelijoille. Opettelemista on siinä, että todella annan heille vastuun oppimisesta enkä ota sitä vastuuta omille harteilleni.

Luulenpa, etten malta sittenkään pitää näppejäni erossa tästä blogista, mutta muutan vähän suuntaa. En raportoi niin paljon, vaan pohdiskelen. Ehkä se herättää teissä lukijoissakin enemmän ajatuksia, joita voitte kommentoida tuohon alle. (Kaikki esteet kommentoimiseen on poistettu, ei tarvitse kirjautua mihinkään eikä edes laittaa niitä "osoita, että olet ihminen" -juttuja.)

Millaisia ajatuksia tämä pohdinta herätti teissä?

Paikallisradiosta, päivää!

Illan piristykseksi pari radiohaastattelua, jotka opiskelijoiden luvalla julkaisen. Kuulin vasta pari viikkoa sitten, että Oikeesti aikuisten -materiaalista on tullut kolmaskin osa, jossa on suullisia harjoituksia. Otinpa heti kokeiluun hauskan tehtävän, jossa oli kerrottu alkutilanne ja lopputilanne. Opiskelijoiden piti sitten keksiä, mitä siinä välissä tapahtui.

Harjoittelimme tehtävää ensin yhdessä ja mietimme mitä oli tapahtunut, kun alkutilanne oli tämä: Ali kokeili uusia kenkiä kenkäosastolla ja lopputilanne tämä: Kun Ali tulee kotiin, kassissa on naisten korkokengät. Vaihtoehtoja oli monia, mutta päädyimme siihen, että myyjä oli valehdellut Alille, että on uusi trendi, että miehet käyttävät naisten korkokenkiä.

Annoin jokaiselle parille ensin yhden tapauksen, johon heidän piti keksiä, mitä tapahtui. Ensin tarinoista meinasi tulla ihan lyhyitä. Sitten sanoin heille, että heidän pitäisi tehdä tilanteesta radiohaastattelu. Annoin heille myös toisen tilanteen ja nyt molempien piti esittää, että tapaus oli sattunut heille itselleen. Toinen oli siis radiohaastattelija ja toinen kuuntelija, jolle oli sattunut hassu tapaus. Vähän samaan tyyliin, kun oikeiden radiokanavien aamu-showssa kerrotaan kaikenlaisia hassuja sattumuksia. 

Jopas alkoi lyyti kirjoittaa! Tehtävä otettiin heti enemmän tosissaan ja kun käsikirjoitus oli saatu valmiiksi, opiskelijat etsivät jonkin rauhallisen sopen, jossa nauhoittivat haastattelut puhelimillaan.

Tässä pari ensimmäistä haastattelua tilanteineen.

Ensimmäisen lähtötilanne: Anna menee kampaajalle ja lopputilanne: Kaikki hymyilivät Annalle.

Toisen lähtötilanne: Henkilö ei ehtinyt sovittaa uutta paitaa ja lopputilanne: Ravintolassa kaikki tuijottavat häntä.

Kolmannen lähtötilanne: Ystävä soitti Alexille ja lopputilanne: Alexin täytyi lähteä poliisiasemalle.

Neljännen lähtötilanne: Leila halusi ostaa uuden lelun lapselleen ja lopputilanne: Seuraavana päivänä naapurin poika soittaa Leilan ovikelloa.

Tarkkakorvaiset ehkä huomasivat, että olin antanut heille joitakin fraaseja malliksi aloitukseen ja lopetukseen. Sen lisäksi olimme juuri harjoitelleet, miten sanotaan, miltä tämä tuntuu, maistuu, kuulostaa jne. 

Lopputulos kuulostaa varsin hauskalta! :D

Lisää haastatteluja on toivottavasti vielä tulossa, kunhan saan nauhat muilta opiskelijoilta.

Ihanaiset opiskelijani

Aina ei fiilikset ole yhtä korkealla. Tämä(kin) viikko meni oikeastaan suunnittelematta, kun tuli muka kaikenlaista muuta kiireellisempää. Tällainen "päivä ja hetki kerrallaan" -tyyli alkaa pitemmän päälle tuntua ikävältä. Koko ajan pitää miettiä, mitä tehdään seuraavaksi. Käydä hakemassa ja monistelemassa unohtuneita tehtäviä kesken tunnin. 

Toki ne viimevuotiset matskut ja suunnitelmat toimii ja välillä keksii jotain uuttakin sinne väliin, mutta tässä huomaa rutiinien ikävyyden. En jaksaisi tehdä tätä työtä rutiinilla, vuodesta toiseen samalla tavalla. Minulla on sisäinen pakko uudistua ja uudistaa koko ajan, muuten kuolen itse pystyyn. Opettamisesta häviää herkkyys, jos vain tekee niin kuin on ennenkin tehnyt. Unohtelee ihan perusasioita.

Tunsin itseni epäonnistuneeksi myös, koska menin taas kerran vaatimaan opiskelijoilta liikoja. Kirjassa esiintyvien transitiivisten ja intransitiivisten verbien lisäksi annoin heille turhan paljon ja turhan vaikeita lisätehtäviä aiheesta. Osa tietysti osasi ne hienosti, mutta heikoimmat taisivat masentua, kun eivät kerta kaikkiaan saaneet vastauksia oikein. Miksi ihmeessä en anna noita ylimääräisiä tehtäviä vain vahvemmille lisätehtäviksi? Plääh. 

Yritän ottaa opiksi tästä ja miettiä loppukurssin ajan tarkkaan, mistä lisätehtävistä on hyötyä kaikille, mistä vain vahvimmille. Sehän olisi hyvää eriyttämistä, joka ei muuten ole koskaan ollut minun vahvuuteni. Samalla säästän aikaa, sillä tiedän jo nyt, että kiire tulee, kuten aina. (On se kumma, ettei koskaan ehdi vuodessa opettaa koko suomen kieltä! ;))

Silti, kun mietin viikkoa taaksepäin, on tässä monta asiaa taas opittu. Luonto- ja mökkiteema on käsitelty loppuun  ja siinä sivussa harjoiteltu erilaisten apuverbien käyttöä. Tässä käytin hyväksi kollegan tämän postaukseni pohjalta tekemiä ja toisen kollegan kansiosta löytämiäni tehtäviä. 

Nämä verbit, kuten osata, voida, pystyä, kannattaa, uskaltaa, saada jne. ovat tärkeitä, koska niitä käytetään jokapäiväisessä puheessa paljon. Muunkielisten on kuitenkin joskus vaikea ymmärtää niiden merkitystä tarkasti mm. siksi, että niiden merkityskenttä voi olla erilainen heidän omassa äidinkielessään. Tai sitten koko verbiä ei ole muissa kielissä olemassakaan. Tällaisia ovat esimerkiksi viitsiä ja jaksaa. Suomalaiset lienevät harvinaisen laiskoja, kun tarvitsevat tällaisia verbejä. ;) 

Tarvitaan siis riittävästi havainnollisia esimerkkejä, missä yhteyksissä kyseisiä verbejä käytetään. Kun ensin on täydennetty sopiva verbi eri lauseisiin, pitää myös tuottaa itse useita lauseita, joissa näitä verbejä käytetään. Niitä luetaan paitsi pareittain, myös yhdessä, jotta saadaan oikea ymmärrys varmistettua. Onneksi kirjassakin näitä verbejä esiintyy useammassa yhteydessä, tulee vielä kerrattua lisää. Käytin verbejä yhtenä aamuna myös parin etsimiseen. Yöllä valvoessani ja työasioita vatvoessani keksin lauseita, jotka tarkoittavat samaa, aamulla naputtelin ne koneelle ja laitoin opiskelijat etsimään uuden parin.

Näissä tilanteissa samankielisistä opiskelijakavereista on hyötyä. Jos yksi ymmärtää verbin merkityksen, hän voi kääntää ja selittää sen muille. Annan opiskelijoiden siis puhua tunneilla sen verran omaa kieltään, että he voivat konsultoida toisiaan tämäntyyppisissä asioissa. Minulta menisi paljon enemmän aikaa kaiken selittämiseen suomeksi niin, että kaikki ymmärtäisivät.

Kun kerran olimme perehtyneet maaseutuun, oli mielestäni tarpeen opiskella myös kaupunkiympäristön sanastoa. Tähän olen joskus käyttänyt Aamu-kirjan kuvia sekä Oikeesti aikuisten -materiaalia. Tällä kertaa taisimme käyttää vain itse koostamaani materiaalia keskeisistä sanoista. Lisäksi laajensimme sanavarastoa vaaratilannekuvilla, joista piti etsiä tiettyjä asioita. Tutustuimme myös tärkeimpiin liikennemerkkeihin ja keskustelimme muutamista liikennesäännöistä.

Kalevalan henkilöihin ja tarinoihin tutustuimme hieman jälkijunassa tämän viihteellisen artikkelin avulla. Lisäksi luin heille vähän alkua, kuuntelimme kalevalaista laulua ja katsoimme Pohjolan häistä kertovan pätkän Rauta-aika-elokuvasta. Esiin nousi myös se, miten monet suomalaiset firmat on nimetty Kalevalan mukaan ja miten monelle kielelle teos on käännetty. Että ei jäänyt ihan hoitamatta tämä suomen kielen opettajan velvollisuus. ;)

Valitettavasti tänä vuonna laskiaistiistaina ei ollut sen vertaa lunta, että olisimme voineet mennä pulkkamäkeen. (Viime talvena meillä oli oikein hauska ulkoilupäivä.) Koska olimme leiponeet itse pullia jo aikaisemmin, ostin tällä kertaa kaupasta valmiit pakastepullat, jotka paistoin ruokatunnilla. Toiseksi viimeinen pellillinen jäi uuniin, kun menin takaisin luokkaan ja ajattelin käydä ottamassa sen uunista "ihan kohta". Jokainen opettajan työtä tehnyt tietää varmaan, miten luokkatyö vie mukanaan ja kaikki muu unohtuu... Puolen tunnin päästä pälkähti päähäni: "Ai niin ne pullat!"  No, onneksi olin varannut muutaman ylimääräisen, joten jokainen halukas pääsi täyttämään itse pullansa ja joimme yhdessä laskiaispullakahvit. Kuuntelimme laskiaisen kunniaksi myös Jänöjussin mäenlasku -laulun, josta ovat tehneet Jakomäen koulun neljäsluokkalaiset hienon animaation!

Tutustuimme Oikeesti aikuisten -materiaalin avulla sanojen johtamiseen. Asia on esitetty todella havainnollisesti, niin että opiskelijoille tulee ihan ahaa-elämys. He tajuavat, miten helppoa suomen kielessä on tehdä uusia sanoja ja miten helposti voi ymmärtää suuren joukon sanoja, kun vain tietää muutaman perusasian johtamisesta. Esimerkiksi, että paikan päätteenä voi olla -la tai -mo, ihmistä tarkoittavassa sanassa -ja tai -ri jne. Toki näitä on havainnoitu aiemminkin, mutta tuossa materiaalissa asia on koottu hienosti yhteen.

Loppuviikosta etenimme Suomen mestari 2 -kirjan neljänteen kappaleeseen, jossa aiheena on vapaa-ajan vietto ja harrastukset. Kirjan lisäksi opiskelimme harrastuksia myös ClipArtista koottujen kuvien avulla. Pelasimme myös peliä, jossa piti yhdistää harrastuksen kuva ja nimi. Perjantai-iltapäivän päätteeksi olikin sitten mukava pelata pantomiimia harrastussanoilla. :)

Opiskelimme perjantaina vielä sitä, miten verbistä tehdään -minen-substantiivi. Asia on erittäin hankala, koska kaksi muotoa menee todella helposti sekaisin. Rakastan uimista. Pidän uimisesta. Jokainen näitä asioita opettanut tietää, että puolet ryhmästä sekoittaa ne vielä seuraavalla viikolla (ja seuraavana vuonnakin), vaikka niitä jauhaisi kuinka paljon. Yritin kuitenkin parhaani teettämällä taas kirjan keskusteluharjoituksen niin, että he kyselivät luokan keskellä mahdollisimman monelta: Inhoatko sinä vessan pesemistä? Nautitko sinä tanssimisesta? jne.

Kiireisen, alavireisen ja huonosti nukutun viikkoni pelastivat ihanat opiskelijat. Perjantaiaamuna he jakelivat ruusuja kaikille toimipisteemme naisille. Huomisen naistenpäivän kunniaksi tietenkin, venäläisille se on tärkeä päivä. Minulle he eivät antaneet yhtä ruusua, sillä luokassa minua odotti valtava ruusupuska sekä iso suklaarasia. Kortissa luki: "Parhaalle opettajalle!" Vaikka tällä viikolla en ole ollenkaan tuntenut itseäni sellaiseksi, mieltäni lämmitti opiskelijoiden tyytyväisyys ja kiitollisuus.

Päivän lopussa eräs venäläinen nainen kysyi, voiko opettajalle sanoa lähtiessä: "Heippa!", kun Venäjällä ei voisi. Sanoin, että tietysti voi, Suomessa opettajakin on ihminen. ;)

Hyvää naistenpäivää, rakkaat lukijani! :)

Eläimellistä menoa

Menipä sukkelaan pari viikkoa loman jälkeen. Yhtään päivää en ehtinyt oikeastaan suunnitella, kunhan tein aina kiireisimmät hommat alta pois. Onneksi oli edellisen vuoden matskut kansiossa hyvässä järjestyksessä. Tuntisuunnitelmia en ollut silloinkaan ehtinyt kirjoitella, mutta aika hyvin on onneksi ulkomuistissakin noita tehtäviä. 

Maanantaina alkoi kolmas moduuli eli kolme viimeistä kuukautta suomen kieleen painottuvaa opetusta. Äkkiä se aika menee, kohta on jo ero tästäkin ryhmästä edessä. Olin itse maanantain  testaushommissa ja työelämäopettaja opetti ryhmää. Tiistaina aloitimme uuden moduulin arvioimalla omaa osaamista sekä katsomalla hieman tulevaisuuteen: mitä pitäisi osata tämän moduulin lopussa. Lisäksi pohdimme omaa oppimistyyliä sekä uskomuksia kielenoppimisesta. Samalla pyysin välipalautetta koulutuksesta. Tähän kaikkeen käytimme Helsingin aikuisopiston tekemää materiaalia teoksesta Matkalla Suomessa. Maahanmuuttanut ohjauksella kotoutumaan. 

Kokeilimme myös yhtä niistä toiminnallisista harjoituksista, joita edellisen viikon koulutuksessa opin. Neljä tai kuusi opiskelijaa sai etusormiensa päälle muoviputken, joka heidän piti laskea lattialle. Yllättävän vaikea ja hauska yhteistyöharjoitus, jossa porukka ehtii jo ottaa roolit. 

Kertasimme vielä terveysteemaa parilla toiminnallisella harjoituksella. Annoin joka toiselle kouraan vaivan, laitoin musiikin soimaan ja kun musiikki pysähtyi, "potilaiden" piti etsiä lääkäri ja kysyä neuvoa vaivan hoitoon. Vaivat olin suurentanut, laminoinut ja leikannut Hyvin menee 2 -opettajan oppaan pelistä. 

Viime viikolla päivänä, jolloin opetin kahta ryhmää, kiskaisin yhdellä tauolla Meidän perhe -lehdestä aiheeseen sopivan, sivun mittaisen artikkelin vitamiineista. (Tuon työpaikalle leikeltäväksi ja luettavaksi kaikki aikakauslehdet kotoa.) Keksin siihen muutaman sisältökysymyksen ja annoin kotitehtäväksi. Tuli mieleeni, että sama ei olisi ollut hitaalla ryhmällä mitenkään mahdollista. Oma ryhmäni selvisi tehtävästä loistavasti. Vaikka he eivät ymmärtäneet artikkelista joka sanaa (mikä ei ole tarkoituskaan), he osasivat vallan hyvin vastata kysymyksiin, kuten "Mitkä vitamiinit parantavat vastustuskykyä?" tai "Mitä vitamiinia lapselle pitää antaa tablettina?". Opiskelijat itse huomauttivat, että voi sitä D-vitamiinia antaa tippoinakin, mutta kiireessä käytin selvyyden vuoksi tuota sanaa. 

Samalla kun purimme tehtävän, keskustelimme D-vitamiinin tarpeellisuudesta ja terveellisesti ruokavaliosta. Kaikki eivät välttämättä tiedä, että erityisesti tummaihoiset tarvitsevat Suomessa D-vitamiinia purkista ympäri vuoden, myös aikuiset.

Edellisellä viikolla olin teettänyt heillä Terveystalon meille lähettämästä influenssatiedotteesta tehtävän niin päin, että heidän piti itse keksiä viisi kysymystä tekstistä. Tällaista opettajan työn ulkoistamista voisin harrastaa useamminkin: pääsen itse helpommalla ja opiskelijat oppivat enemmän. Work smart, not hard! ;)  Kaiken lisäksi he voivat tarkistaa tehtävän parin kanssa kysymällä kysymykset toisiltaan. Lopuksi kokoamme yhdessä jokaiselta esimerkkikysymyksen tiedostoon, jonka talletan verkko-oppimisalustalle.

Opiskelimme tällä viikolla myös mökki- ja luontoteemaa. Suomen mestari 2 -kirjassa sitä käsitellään kolmannessa kappaleessa ja siihen löytyy kivoja harjoituksia muualtakin. Aihe oli tuttu jo lomaviikkoni itsenäisestä tehtävästä ja sijaisen käsittelemistä jokamiehenoikeuksista. 

Opiskelimme eläimiä kirjan lisäksi sinisen Aamun monisteiden avulla. Ensin opiskelijat kirjoittivat kuvien alle kaikki eläinten nimet, jotka muistivat, sitten katsoimme ne yhdessä. Kuuntelimme välipaloina hassuja Aamun lauluja eläimistä. Harjoittelimme eläimiä lisäksi korteilla, jotka olen kopioinut Aamun kirjan kuvista värillisinä, laminoinut ja leikannut. Olen jättänyt nimet näkyviin, mutta ne voi peittää toisella kortilla ja yrittää parin kanssa muistaa ulkoa. Taukojumppana leikimme Fröbelin palikoiden laulun Eläimellinen uimakoulu. Joskus olemme pelanneet eläimillä myös aliasta, mutta tällä kertaa pelasimme sitä mökkisanoilla viikon lopulla. 

Luontosanoja opiskelimme lisää perjantaina, jolloin kertasimme kirjassa olleet sanat ja juttelimme samalla Suomen geografiasta. Opiskelimme myös Aamun monisteilta joitakin sanoja. Olin monistanut pareille erilaiset värikuvan tästä vaaratilannemateriaalista. Kuvissa on paljon erilaisia tilanteita ulkona luonnossa. Sen avulla tulee kätevästi laajennettua sanavarastoa. Olen myös ottanut itse mökin lähistöltä luontokuvia, joista järjestin pienen kilpailun. Näytin kuvat ja jokaisen piti kirjoittaa niistä niin monta sanaa kuin keksi. Paras muisti 25 sanaa, aika hienosti! No niin, hän saa lähteä syömään, muut jäävät harjoittelemaan! (Vitsivitsi! ;))

Oppikirjan kappaleista tässä on panostettu erityisen paljon tekstin käsittelyyn monella eri tavalla. Siinä on onnistuttu mielestäni aika kivasti. Sisältökysymysten lisäksi pitää mm. ilmaista tekstin lauseita eri tavoilla ja kertoa tekstistä kuvien avulla. Kerrankin tekstin sisältöä pyöritellään usealta kantilta, ei pelkästään viittä eri kielioppiasiaa, jotka siihen on ympätty. Toki niitäkin tästä löytyy: 3. infinitiivi, transitiivi- ja intransitiiviverbit, verbityyppi 6 ja konjunktioita. Tällä viikolla opiskelimme näistä kahta ensin mainittua.

Kolmas infinitiivi tulee kohtalaisen myöhäisessä vaiheessa ja se omaksutaankin aika helposti, kun siihen on törmätty jo monta kertaa. Harjoittelimme sitä toiminnallisesti esim. niin, että annoin opiskelijoille pitkän listan erilaisia paikkoja ja verbejä, esim. Vaasa - tavata sukulaisia, metsä - kerätä marjoja. Tehtävän voisi tehdä pareittain, mutta tällä kertaa teimme sen luokan keskellä. Toiset saivat vihreän paperin, toiset keltaisen. Laitoin musiikin soimaan ja kun se taukosi, he törmäsivät tuttuunsa kaupungilla, moikkasivat ja kysyivät: Mistä sä oot tulossa? Mihin sä oot menossa? Kun musiikki jatkui, he sanoivat: Sori, nyt mun täytyy mennä. 

Seuraavana päivänä kertasimme asiaa samantyyppisellä harjoituksella, jossa jokainen sai käteensä kaksi lappua (käydä tori - ostaa vihanneksia; mennä kuntosali - nostella puntteja), musiikki soimaan, kysy mihin olet menossa ja mistä tulossa ja vaihda lappuja. Sen jälkeen etsimme parit eläinten kuvilla ja sanoilla. Jokaisen piti äännellä niin kuin eläin ääntelee ja etsiä uusi parinsa.

Mökkiteemaan sopi hyvin myös Opettajan idearepun kuva kesämökiltä, josta opiskelijoiden piti parin kanssa keskustella: Mitä he ovat tekemässä? Mitä he menevät tekemään? Mitä he tulevat tekemästä? Samalla perehdyimme hieman verbijohdoksiin kuten uiskennella, soudella, juoksennella jne. Sopivasti somessa levisi samaan aikaan kuva suomen kielen johtamisen hienoudesta, jonka näytin heille. Kiva kevennys! :)

Kirjan ulkopuolelta opiskelimme lisää verbejä, joiden kanssa käytetään 3. infinitiiviä, kuten suostua, oppia tai päästä tekemään jotakin. Tutustuimme myös 3. infinitiivin adessiiviin eli millä tavalla asioita tehdään. Suomea oppii puhumalla. Samalla saimme kätevästi koottua oivia tapoja oppia kieltä tai etsiä töitä.

Viikon lopulla tutustuimme vielä transitiivisiin ja intransitiivisiin verbeihin (kaataa-kaatua, sammuttaa-sammua, pestä-peseytyä). Suomen kielessähän näitä verbipareja on tosi paljon ja perehtymällä niille tyypillisiin piirteisiin voidaan kenties helpottaa ymmärtämistä.

Tällä viikolla soittelin liikkumistehtävien taustalla vaihteeksi jazzia. Se loikin kivaa tunnelmaa, osa innostui jopa jammailemaan sen tahdissa. Kirjallisten tehtävien taustalla käytän enimmäkseen pianomusiikkia, mutta kitarakin on kivaa vaihtelua. Musiikki on tietenkin instrumentaalista, jotta se parantaa keskittymistä eikä häiritse sitä. Tästä muuten uskonvahvistusta sekä liikkeen että musiikin käyttöön opetuksessa. Eipä minun koulutuksessani nykyään oikeastaan opiskella päivääkään ilman musiikkia ja liikettä. Tästä sainkin hyvää palautetta opiskelijoilta, joiden mielestä kurssilla on kivaa, kun tehdään erilaisia harjoituksia. :)

Lopetin viikon tähän uskomattoman upeaan, uuteen sovitukseen laulusta Olen suomalainen. Itsellä meinasi itku tulla silmään, mutta kyllä opiskelijatkin taisivat tykätä laulusta.