Kieltä arjen hyötykäyttöön

Aloittaessani blogiani eräs kollegani sanoi odottavansa, että pääsen kolmanteen moduuliin ja kerron, millaisia juttuja teemme siinä vaiheessa, kun opiskelijoiden kielitaito alkaa olla jo melko mukavassa vaiheessa. Sinä vuonna uupumiseni osui kuitenkin tuohon aikaan, joten kolmannen moduulin juttuja olen tainnut aika vähän täällä kertoa. Ajattelinkin kuvailla muutamia pikku projekteja, joita olemme viime aikoina tehneet. Osasta niistä olen tosin jo kertonut Facebook-sivustollani.

Kolmannessa moduulissa käytämme jo melko paljon tabletteja ja tietokoneita tiedonhakuun autenttisista lähteistä. Näin ollen opiskelijat siedättyvät autenttiseen kieleen ja ratkovat todellisia ongelmia aidossa kieliympäristössä.

Ennen lomaa teimme kaksi tiedonhakutehtävää sitä ajatellen, mitä lomalla voisi tehdä lähiseudulla tai koko Suomessa. Ensin jokainen valitsi yhden kohteen kotiseudultaan tai pääkaupunkiseudulta, etsi netistä tietoa ja teki Power point -esityksen siitä. Saimme paljon hyviä ideoita kesänviettoon!

Toisella kertaa etsimme netistä kesämökkejä vuokrattavaksi. Pienryhmät etsivät erilaisiin tarpeisiin sopivia mökkejä, jotka sitten esittelivät muille. Tämäkin on arjessa hyödyllinen tehtävä, joka rohkaisee ihmisiä liikkumaan ja lomailemaan Suomessa.

Asuntojahan olimme etsineet netistä jo aikaisemmin, sekä vuokra- että omistusasuntoja. Olen kehitellyt eteenpäin Mansikkalan asumisen ongelmiin liittyvää kokonaisuutta, jota tässä hieman kuvailin.

Kolmannessa tehtävässä piti valita suomalainen kaupunki ja selvittää, mitä maksaa matka sinne ja yöpyminen siellä. Lisäksi piti esitellä kaupungin turistikohteita ja tapahtumia. Sain jälleen itsekin uutta tietoa kaupungeista ja osa opiskelijoista innostui esityksistä niin paljon, että tekivät kesällä matkan esittelemäänsä kohteeseen. 

Samaan aikaan tutustuin Thinglink-sovellukseen, jonka avulla kaikki esitykset voi tallentaa samalle kartalle. Ensin esityksistä tehdään Youtube-video (yksinkertaiset ohjeet löytyvät googlaamalla) ja sitten tallennetaan kartalle. Ryhdyin hommaan liian myöhään enkä ehtinyt tehdä sitä yhdessä opiskelijoiden kanssa. Yksin tehtävä oli vähän liian työläs, joten homma jäi loman alla puolitiehen. Seuraavan ryhmän kanssa aion ottaa Thinglinkin heti koulutuksen alusta lähtien käyttöön ja soveltaa sitä myös Mansikkalassa, kuten olen kuullut joidenkin tekevän.

Alkusyksystä tutustuimme kansalaisopistojen ohjelmiin juuri ennen kuin ilmoittautuminen kursseille alkoi. Jokainen opiskelija tutustui oman kaupunkinsa opiston ohjelmaan ja selvitti, miten kursseille ilmoittaudutaan ja muuta tärkeää infoa. Ryhmässäni on opiskelijoita jopa seitsemästä eri kaupungista, joten oli järkevämpää etsiä tietoa omasta kaupungista, jolloin tilanne on todellisempi ja tehtävästä saatu hyöty suurempi, jos joku oikeasti haluaa aloittaa harrastuskurssin. Aikaisemmin olemme nimittäin tutustuneet vain yhden kaupungin opiston ohjelmaan paperiversiona. Netissä tehtävästä tulee astetta haastavampi myös opettajalle, koska asiat joudutaan oikeasti selvittämään erilaisilta nettisivuilta ja joka opistossa on hieman erilaiset käytänteet esim. ilmoittautumisessa. 

Hassua, että aikaisemmin olen teettänyt tämäntyyppiset tehtävät oppikirjan ulkopuolelta, mutta Oma suomi -kirjassa ne ovat kirjan tehtäviä. Olen antanut kotitehtäväksi mm. tutustua kotikaupungin kahviloihin ja ravintoloihin tai lähitulevaisuuden tapahtumiin. Niitä esiteltiin kaupunkikohtaisissa pienryhmissä, jotta vinkit saatiin jakoon. Kokosimme ideat myös yhteen tiedostoon, jotta kaikki tietävät tulevista tapahtumista. (Nyt tuli mieleeni, että tämänkin olisi voinut toteuttaa Padletilla.)

Videoita olemme tehneet mm. lomakuulumisista. Viimeksi teimme videon tasa-arvosta. Olimme käsitelleet aihetta autenttisten materiaalien avulla ja keskustelleet siitä. Lopuksi annoin opiskelijoille vapaat kädet suunnitella videon. Se saisi olla haastattelu, manifesti, dialogi tai mikä tahansa, kunhan teemana olisi tasa-arvo. Monenlaisia ja hauskoja videoita he keksivätkin, vaikka toteutukseen käytettiin vain noin 45 minuuttia aikaa.

Muutama pikavinkki näppärille ryhmille! :)

Oma suomi ja funktionaalisuus

Olen jo pitkään halunnut järjestellä ajatuksiani funktionaalisuudesta opetuksessa. Törmäsin netissä vuonna 2009 Virittäjässä olleeseen hyvään artikkeliin, jossa etsittiin keinoja kehittää opetusta vastaamaan oppijoiden kielenkäyttötarpeita oikeassa elämässä. Opetus ja oppimateriaalit ovat sen jälkeen kehittyneet kirjoittajien toivomaan suuntaan, mutta kertaus on ainakin minulle aina ajoittain paikallaan. 

Artikkelin löydät tämän linkin alta: Funktionaalisuus toisen kielen opetuksen lähtökohtana (Eija Aalto, Sanna Mustonen, Kaisa Tukia). Alla oleva artikkelin tiivistelmä voi houkuttaa lukemaan sen kokonaankin.

"Toisen kielen opettamisen tulisi seurailla oppijan oppimisprosessia ja vastata niihin kielellisiin haasteisiin, joita oppija luokan ulkopuolella kohtaa. Tässä artikkelissa pohdimme, millainen oppimisympäristö sitten voimauttaisi oppijaa toimimaan kieliyhteisön jäsenenä, millaiset oppimistehtävät ja -tilanteet mahdollistavat tehokkaan oppimisen ja miten sitouttaa oppija oppimisprosessiin (omistajuus, tekijyys, identiteettityö, vuorovaikutuksellisuus).

Pohdimme S2-opetuksen pedagogista kehittämistä erittelemällä toisen kielen opetuksessa ja tutkimuksessa taustalle jääneitä näkökulmia: sosiokulttuurista näkökulmaa oppimisympäristöihin, funktionaalista oppimiskäsitystä sekä oppimistehtäviä osallistavana ja tavoitteellisena toimintana. Keskitymme rakenteiden opettamiseen ja tarkastelemme S2-opetusperinteessä tyypillisiä tehtävätyyppejä siitä näkökulmasta, mitä oppijat ohjataan tehtävissä tekemään ja millaiseen kielen prosessointiin tehtävät heitä ohjaavat. Pohdimme, miten oppimistehtävät voisivat tehokkaammin valmentaa oppijaa kohtaamaan luokan ulkopuoliset kielenkäyttötilanteet. Lähtökohtana on konstruktioajattelu: rakenteiden kuvauksen ja opetusjärjestyksen tulisi nojata kielen käyttöön ja siinä taajaan esiintyviin kielen käytön malleihin, kaavoihin. Oppijaa voisi ohjata tekemään havaintoja kommunikoivassa ympäristössä niin, että kielen muoto, merkitys ja käyttö ovat tasapainossa. Parhaimmillaan oppimistilanteet rakentuvat autenttiselle, oppijalle merkitykselliselle tekemiselle, jolloin ne tarjoavat välineitä kommunikoida ja sosiaalistua kieliyhteisöön."

Luin artikkelia peilaten sitä sekä omaan opetukseeni että nykyisin käyttämääni oppimateriaaliin, Oma suomi 1 ja 2 -kirjoihin. Kuten Yrjö Laurannon pitämä koulutus viime syksynä, myös tämä artikkeli vahvisti käsitystäni siitä, että olen oikealla tiellä. Toisaalta se myös kannusti pohtimaan opetustani ja kehittämään sitä entistä enemmän oppijoiden tarpeista lähteväksi.

Kuten aiemmin olen kirjoittanut, suggestopedia tähtää siihen, että oppiminen olisi mahdollisimman helppoa. Löysin artikkelista yhtymäkohdan tähän. Funktionaalisen oppimiskäsityksen mukaan oppija on aktiivinen toimija, joka käyttää oppimiseen sekä aiempaa osaamistaan että kognitiivisia kykyjään, joten ymmärrän seuraavan lainauksen tukevan oppimisen helppouden tavoitetta:

Tarve käyttää rakenteita itselle merkityksellisten asioiden ilmaisemiseen vaikuttaa rakenteen oppimisen helppouteen tai vaikeuteen. --- Opetus siis ensisijaisesti auttaa jäsentämään ja täydentämään muualta opittua sekä aktivoi oppimaan yhä lisää luokan ulkopuolelta, ympärillä olevasta kommunikoivasta yhteisöstä. 

Kun opiskelee sitä, mitä oikeassa elämässä tarvitsee, motivaatio on luonnollisesti suurempi kuin silloin, jos opittava aines jää abstraktiksi, ehkä tulevaisuudessa tarvittavaksi. Sukimon mukaan spiraalimaisesti etenevässä koulutuksessa syvennymme vuoroin kaikkiin elämänalueisiin. Myös Mansikkala sopii erinomaisesti tähän tarkoitukseen. Tähän asti sen soveltaminen on tosin jäänyt minulta puolitiehen. Olen itse suunnitellut sinne sopivia juttuja, osa samantyyppisiä kokonaisuuksia kuin suggestopediassakin, mutta opiskelijoilta on tullut vain harvoin aloitetta jonkin asian opiskeluun. Koulutuksen edetessä Mansikkala on jäänyt minulta muutenkin vähän taka-alalle ja tuntuu aina vaikeammalta ottaa se uudestaan esille, kun ei ole aktiivisesti pitänyt sitä mukana koko aikaa. Taas löytyy tsempattavaa ensi kerralle!

Ajoittain käy kuitenkin niin, että opiskelija kyselee minulta apua jonkin paperin tai viestin kanssa, jonka on saanut ja jonka perusteella hänen pitäisi toimia. Autan häntä tietysti heti, jos asia vaatii välitöntä toimimista. Pyydän kuitenkin yleensä myös luvan ottaa paperista kopion, jotta voimme perehtyä asiaan myös muiden kanssa, koska usein asia koskee myös monia muita samassa tilanteessa olevia. Toisinaan taas kaikki eivät perehdy samoihin teksteihin vaan ryhmä jakautuu ryhmiin, jotka tutustuvat erilaisiin teksteihin. Samalla voimme harjoitella muutakin tilanteen hoitamisessa tarvittavaa kielitaitoa. Tällöin on mahdollisuus päästä lähemmäs jokaisen omista tarpeista lähtevää opiskelua. Kahdenkymmenen opiskelijan ryhmässä on tosin tuskin mahdollista edetä jatkuvasti jokaisen omilla ehdoilla, tai ainakaan minä en ole vielä keksinyt järkevää keinoa siihen. Yksilöllinen oppiminen on varmasti paras ratkaisu, siihenkin yritän perehtyä ja kerätä vinkkejä muilta opettajilta mm. Facebook-ryhmässä.  

 ---Oppijan oppimisprosessin seuraaminen tarkoittaa sitä, että opetuksessa rakennetaan tavoitteellisesti sekä reseptiivistä että produktiivista taitoa ja tuetaan reseptiivisen taidon laajenemista produktiiviseksi. 

Vanhemmista oppimateriaaleista artikkelissa todetaan näin:

Oppijaa ei juurikaan ohjata havainnoimaan kuulemaansa tai lukemaansa kieltä ja ottamaan sieltä erilaisia ilmaisutapoja omaan käyttöönsä, vaikka tämä on oikean elämän puhumiselle ja kirjoittamiselle hyvin tyypillistä ja luonnollista — ja vaikka tehokas oppimisympäristön hyödyntäminen sitä edellyttäisi. 

Oma suomi -kirjoissa autenttisuudessa on päästy uudelle tasolle verrattuna vanhempiin kirjoihin. Vaikka teksteissä on helpotettua kieltä, ei ole tähdätty siihen, että käytettäisiin vain sellaisia rakenteita, jotka voidaan heti jäljempänä selittää ja avata opiskelijoille (puhumattakaan että kaikkea pitäisi opetella heti itse tuottamaan). Kielessä käytetään erilaisia rakenteita riippumatta siitä, mikä objektiivisesti ajatellen olisi helpointa maahanmuuttajalle oppia. Kun niitä toistuu riittävän usein ja mielekkäissä yhteyksissä, oppija kyllä ymmärtää rakenteen merkityksen ja oppii pikku hiljaa hahmottamaan sen käyttöä. Kaikkea ei tarvitse selittää heti auki, kuten Laurantokin luennollaan totesi. Oppijan mielessä muodostuu luonnollinen yhteys muodon, merkityksen ja käytön välille.

Funktionaalisesti opetettaessa muotoja ei kuitenkaan laiminlyödä, vaan ne kuvataan käytön kautta niin, että oppija hahmottaa myös niiden vakiintuneet merkitykset ja käyttötavat. Muoto, merkitys ja käyttö ovat siis tasapainossa. 

Oma suomi -kirjoissa rakenteita esiintyy siis teksteissä jo paljon ennen kuin niitä aletaan harjoitella. Ne tulevat tutuiksi merkityksen kautta luontevassa yhteydessä. Kun niitä aletaan sitten harjoitella, useimmiten opiskelija muodostaa itse säännön mallin mukaan. 

Rakenteen produktiivista hallintaa tavoiteltaessa tarvitaan myös automaattistavaa harjoittelua. Se on kuitenkin mahdollista istuttaa viestinnällisesti mielekkääseen kontekstiin, jossa huomio kiinnitetään kielen lisäksi myös merkitysten välittämiseen ja jossa muotoja ei välttämättä ole mahdollista tuottaa ottamatta huomioon tekstin kokonaismerkitystä. Funktionaalisesti opetettaessa olennaisinta on kuitenkin automaattistamisharjoitusten ajoitus: uuden rakenneasian opetusta ei aloiteta niillä vaan rakenteen esittelyllä, käytöllä ja reseptiivisen hallinnan hankkimisella.

Samanlainen tendenssi on nähtävissä myös ymmärtämistehtävissä: ymmärtämistä ei juurikaan ohjata strategisilla ohjeilla vaan olennaista on kuunnella tai lukea teksti ja vastata annettuihin kysymyksiin. Itse ymmärtämisprosessia ei ole vaiheistettu tai erityisemmin ohjattu, vaikka nähdäksemme juuri se olisi harjoitteluvaiheessa olennaista. Oppijaa ei myöskään ohjata lukemaan tai kuuntelemaan tekstejä omaehtoisesti ja käyttämään tekstejä itselleen hyödyllisiin tai kiinnostaviin tarkoituksiin, vaan ymmärtämisen tarkoituksena on etupäässä vastata sisältökysymyksiin toistamalla tekstin ydinasioita.


Oma suomi -sarja on samojen tekijöiden Hyvin menee 2 -kirjan ohella ensimmäinen (aikuisille tarkoitettu) S2-oppikirja, jossa reseptiivisiä taitoja erikseen harjoitellaan. Kuunnellaan sama dialogi moneen kertaan ja kiinnitetään eri kerroilla huomiota erilaisiin asioihin kielenkäytössä. Miten reagoidaan tietyissä tilanteissa, miten osoitetaan kuuntelemista, ihmettelyä jne. Näin saadaan käyttökelpoisia malleja omaan kielenkäyttöön eikä vain etsitä vastauksia sisältökysymyksiin. Lopuksi kuultua tai luettua myös sovelletaan jollain tavalla oppijan omaan elämään.

Yleensä harjoitukset ovat myös siinä mielessä mielekkäitä, että ne vievät eteenpäin kirjan aikaisempia tapahtumia ja muodostavat jonkin kommunikatiivisesti järkevän kokonaisuuden. Hyvin harvoin harjoituksissa on kontekstista irrallisia lauseita tai mekaanisia taivutustehtäviä. Näin ollen itse kappaleen tekstikään ei pääse unohtumaan ja hautautumaan loputtomien aukkotehtävien alle, kuten Suomen mestarissa tahtoi käydä. Päinvastoin, harjoitukset ovat olennainen osa tarinaa. Ne myös tukevat opiskalijaa aktiivisessa oppimisprosessissa, kun hänet laitetaan miettimään merkitystä ja käyttöä samanaikaisesti muotojen kanssa.

Aikaisemmin oppimateriaalit ovat saattaneet olla kommunikatiivisia, mutta niiden sisällöstä ei ole tullut yhtenäistä kokonaisuutta, jatkumoa, jolla oppija pystyy kehittymään kielenkäyttäjänä opettelematta yksittäisiä, irrallisia rakenneasioita. Arjessa oppiminen ei tapahdu siinä järjestyksessä, mikä rakenne on helpoin vaan kielenkäytössä saattavat olla vaikeammatkin rakenteet frekventimpiä. 

--- kirjantekijät lienevät tavoitelleet toimivaa ja helposti omaksuttavaa pedagogista kielioppia, johon on liitetty erilaisia kommunikatiivisia aktiviteetteja sekä oppijan arkeen kuuluvia tilanteita, kielenkäyttöfunktioita ja sanastoa.

Oma suomi 1 toimi mielestäni varsin hyvin kotoutumiskoulutuksen alkuvaiheen kirjana. Oma suomi 2 -kirjan järjestystä olen sen sijaan hieman ihmetellyt. Tekijät ovat varmasti tehneet valinnat perustellusti, mutta Sukimon ja oman kokemukseni perusteella päädyin opettamaan asiat hieman eri järjestyksessä. Monimutkainen monikko tulee heti kirjan alussa, mikä on toki siinä mielessä perusteltua, että sitä tarvitaan seuraavissa kielenkäyttötilanteissa kuten työnhaussa. Opetin itse kuitenkin kirjasta ensin kappaleet 8 ja 7 (soveltuvin osin), koska oletin niiden olevan helpompia oppia ensin. Myönnän, että tein sen osittain niiden sisältämien kielioppiasioiden vuoksi, mutta osittain myös niiden teeman vuoksi, joka sopi koulutuksen siihen vaiheeseen. Sukimonkin mukaan kolmas infinitiivi tulee aikaisemmassa vaiheessa ja onhan se myös melko frekventti rakenne ihan arkikielessä. Alun työnhakuteema taas sopii paremmin myöhempään vaiheeseen, kun opiskelijat alkavat etsiä harjoittelupaikkoja.

Jos opetus mukailee reaktiivisesti luokan ulkopuolella tapahtuvaa oppimista ja pyrkii tukemaan, jäsentämään ja nopeuttamaan oppimista, opetus ei luonnollisestikaan ole samalla tavalla opettajan hallinnassa ja säädeltävissä kuin silloin, kun opettaja määrittää oppimisjärjestyksen. 

Tämäkin on tuttua. Kun olen antanut asiointitehtäviä, en ole ollut ihan varma, miten niitä puretaan ja mitä siitä seuraa. Kun annan ryhmille tehtäväksi selvittää jonkin asian netistä, en voi tietää, mihin se johtaa. Tai kun opiskelija kysyy, miten tulliselvitys tehdään tai mitä tarkoittavat uuden sähkösopimuksen ehdot, ei minun auta kuin yrittää selvittää asia yhdessä hänen kanssaan. Mutta mitä sitten? Opettajankin pitää sietää epävarmuutta ja omaa osaamattomuuttaan. Lienee opiskelijoillekin hyödyllistä nähdä, ettei opettaja ole mikään kaikkitietävä sanakirja vaan hänkin joutuu välillä hapuilemaan tuntemattomalla maaperällä. Yhdessä voidaan sitten selvittää, miten tilanteessa päästään eteenpäin. Nykymaailmassa ei kukaan voi tietää ja osata kaikkea, jatkuvasti tulee uusia juttuja, joista opiskelijat saattavat olla paremmin perillä kuin opettaja.

Spontaanissa oppimisessa oppijan tuotoksessa ilmenee toki monenlaista »hallitsematonta» horjuntaa mutta varmasti myös sellaista kielitajua, jota ei formaalissa opetuksessa helposti tavoiteta. 

Tämän voi hyvin havaita niistä opiskelijoista, joilla on suomalainen puoliso tai ystäviä. Paitsi muut opiskelijat, myös minä opin usein nuorilta uusia puhekielen sanoja. Sitten jos opiskelija on ymmärtänyt jonkin ilmauksen aivan väärin ja käyttää sitä epäsopivissa yhteyksissä, yritetään yhdessä löytää sille sopiva vastine tai käyttöyhteys. Vuosia sitten ryhmässäni oli nuori nainen, joka oli koulutuksen alusta asti käyttänyt voimasanana "jumalautaa". Kun minulle selvisi, että hän on harras katolilainen, selvitin hänelle, että se ei todellakaan toimi samalla tavalla kuin englannin OMG. 

Funktionaalisista lähtökohdista taas opetus rakennetaan vastaamaan oppijan tarpeisiin: millaista tarkkuutta, sujuvuutta tai kompleksisuutta oppija tarvitsee toimiakseen uskottavana jäsenenä itselleen merkityksellisissä yhteisöissä?

Korostan aina ryhmille, että jokaisen tavoite voi olla erilainen, se riippuu aina oppijan tilanteesta ja (tavoite)ammatista. Joissakin ammateissa riittää taso A2.2, toisissa tarvitaan C-taso.

Kielenoppiminen edellyttää aina kognitiivista prosessointia. Oppimistehtävien olisikin hyvä olla kognitiivisesti sopivan haastavia. Oppija voi ottaa vastuuta omasta oppimisestaan ja sitoutua kognitiivisesti oppimisprosessiin, jos tehtävänannot ovat myös osallistavia: niiden tulisi mahdollistaa aktiivinen merkitysneuvottelu. Optimaalinen kognitiivinen haaste onkin sellainen, josta oppija ei välttämättä selviydy yksin: se vaatii vuorovaikutusta toisen kanssa.

Oma suomi -kirjat eivät sovellu laiskoille ihmisille. Ne todella vaativat aivojen käyttöä niin opettajalta kuin opiskelijoiltakin. Ehkä siitä johtuen opiskelu on myös mielekästä. 

Parhaimmillaan oppimistehtävät ja -tilanteet rakentuvat siis mahdollisimman autenttisesta toiminnasta. Tekeminen on autenttista silloin, kun se myötäilee oikeassa elämässä tarvittavia kielenkäytön ja päättelyn prosesseja. Autenttinen oppimateriaali ei välttämättä riitä: Oikea lehtiteksti tai radio-ohjelma ei tee oppimisesta ja toiminnasta autenttista, jos sitä työstetään epäaidoilla tavoilla, esimerkiksi vain opettajan määrittelemien tietoa toistavien sisältökysymysten avulla.

Kirja on myös siitä metka, että siinä on hyvin paljon sellaisia harjoituksia, jotka olen aikaisemminkin teettänyt, mutta aina kirjan ulkopuolelta. Kuten tutustuminen kotikaupungin lehtiin, kansalaisopistoon tai muihin palveluihin, toisen ryhmän opiskelijoiden haastatteleminen työharjoittelun jälkeen tai CV:n laatiminen. Ehkä se johtuu siitä, että kirja noudattelee Sukimoa ja siellä näitä on lueteltu. Opiskelijat tekevät hyvin paljon tehtäviä pareittain tai pienryhmissä ja rakentavat yhdessä uutta todellisuutta.

Aktiiviseen osallistumiseen rohkaiseva tehtävä auttaa oppijaa sitoutumaan opiskeluun, jolloin hän hallitsee ja säätelee itse oppimistaan. Kielellistä tietoisuutta ei rakenneta tyhjän päälle, vaan oppija saa hyödyntää erilaisia resurssejaan, maailmantietoaan ja aiempia oppimiskokemuksiaan, kun hän luokittelee, järjestää ja tulkitsee kielellistä ainesta. 

Aikaisemmista materiaaleista tämäntyyppiset soveltavat tehtävät ovat puuttuneet usein kokonaan ja näin ollen juuri saavutetun kielitaidon hyödyntäminen omassa elämässä on jäänyt vaillinaiseksi. Kun kieli ei siirry käytäntöön, se unohtuukin helposti ja ponnistelut irrallisten rakenteiden oppimiseksi valuvat hukkaan.

Oma suomi -sarjan tekijöillä on joka tapauksessa ollut uudenlaiset lähdökohdat kirjan tekemiseen. Selvästikään ei ole tehty sellaista, mitä on aina tehty, vaan kokonaisuus on pedagogisesti mietitty ja perusteltu. 

Oppimisprosessin seurailu johtaa siihen, että taidon arviointi kulkee luontevasti mukana pitkin matkaa. Arviointi ja palaute ovat kiinteä osa oppimisprosessia: ne mahdollistavat oppilaan tarpeista lähtevän tehtävänannon ja ohjauksen. Osaamista tulisi arvioida niin, että palaute kasvattaa oppijan tietoisuutta kielestä sekä tukee tehokkaita oppimisstrategioita.

Toteutamme koulutuksen alusta loppuun oppimista tukevaa arviointia, jonka avulla opiskelijat pohtivat omia oppimistarpeitaan ja oppimisprosessiaan. Kun he toteuttavat pieniä ja isompia produktioita, he pystyvät käyttämään ja näyttämään kaikkea oppimaansa. Digitaaliset välineet tuovat tähän oman lisäulottuvuutensa. Kaikki ei jää vain ilmaan (tai seinälle) roikkumaan vaan pysyväksi muistoksi omalle tikulle tai sivustolle. 

Seuraavat lainaukset suorastaan alleviivaavat sitä, miten samat tavoitteet ovat suggestopedialla ja funktionaalisella opetuksella, vaikka menetelmät saattavat hieman poiketa toisistaan.

Funktionaalisen opetuksen tavoitteena on myötäillä oppimisprosessia, joten kunkin opiskeltavan teeman etenemisen käytön kautta analyysiin, reseptiivisestä taidosta produktiiviseen hallintaan tulisi muodostaa harkittu, pedagogisesti etenevä kokonaisuus. Oppimistehtävät ovat siis enemmän kuin vain tehtäviä. Parhaimmillaan ne ovat oppijalle aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, joka valmentaa oikean elämän kielenkäyttötilanteisiin. Tällaiset tehtävät edellyttävät eri kielenkäyttötilanteissa tarvittavien osataitojen, rakenteiden ja funktioiden ennakkoluulotonta jäsentämistä. Tehtäviä suunnitellessa ei myöskään voi keskittyä vain opittavaan sisältötietoon vaan on pohdittava myös, miten monipuoliseen toimintaan tehtävä oppijan pakottaa, millaista yksilöllistä liikkumavaraa se sallii ja millaista vuorovaikutusta se synnyttää. 

Kaikki oppiminen edellyttää aktiivista toimijaa: oppija ei ensisijaisesti opi vastaanottamalla opettajan tai materiaalin välittämää syötöstä vaan poimimalla tarpeidensa ja tavoitteidensa ohjaamana tietoa ympäristöstä (myös opettajan ja materiaalin välityksellä).

Opettajan tehtävänä on ohjata oppijaa tuetusti epämukavuusalueella: ylittämään kielitaitonsa rajoja, kehittämään strategioita, joilla puutteellisella taidolla selvitään haasteellisissa tilanteissa, kurkottelemaan kohti seuraavaa taitotasoa. 

Kaikki nämä tavoitteet toteutuvat mielestäni hyvin myös Oma suomi -kirjojen kanssa. Siksi tykkään käyttää sitä opetuksessani ja myös opiskelijat kokevat opiskelun sen kanssa mielekkääksi. Toki teen edelleen omat lisäykseni opetukseen ja sovellan ideoita suggestopedian ja Mansikkalan tyyliin oman ryhmäni tarpeita seuraillen.

Erikseen pitää kehua vielä kirjan äänitettä, sillä se on ensimmäinen S2-kirjan äänite, jolla on oikeasti luontevaa puhetta. Myös ymmärtämistehtävät ovat useimmiten hyviä eivätkä liian helppoja ja mekaanisia. Tosin en ihan ymmärrä tekijöiden ratkaisua jättää äänittämättä niitä kappaleita, joissa on vain tekstiä. Vaikka kirjoitettua tekstiä ei yleensä lueta ääneen, mielestäni sen lukeminen on perusteltua S2-oppijalle. Ääntämisen harjoittelun lisäksi ääneen lukeminen voi tukea mieleenpainamista, joten luemme ne joka tapauksessa itse tunnilla ääneen. Toinen asia, joka välillä pistää korvaani, on minä-pronominin jättäminen pois puheesta. 

Olen jälleen havainnut, että oppikirja ohjailee opetusta yllättävänkin paljon, joten olen tyytyväinen, että kokeneet kotokouluttajat ovat laatineen tällaisen Sukimoa kohtuullisen hyvin noudattava kirjaparin. Sen avulla opiskelijasta tulee väkisinkin aktiivinen toimija, joka opettelee käyttämään suomea omassa elinympäristössään tarvitsemissaan tilanteissa.

Millaisia kokemuksia teillä on tästä kirjasarjasta tai funktionaalisuudesta opetuksessa?

Aamurutiinit

Sain (jälleen kerran!) kollegaltani idean. Hän on jo vuosia toteuttanut omissa ryhmissään aamurutiineja. Kyselin häneltä niistä tarkemmin ja päätin kokeilla niitä nykyisen, marraskuun alussa alkaneen ryhmäni kanssa. Loistava juttu!

Tietysti taas sovellan rutiineja omalla tavallani enkä ole ollenkaan varma, teenkö juuri niin kuin hän on tehnyt. Joka tapauksessa olen kokenut rutiinit oppimisen kannalta erittäin hyödyllisiksi.

Joka aamu yksi opiskelija aloittaa päivän. Olen laatinut kiertävän listan, jonka laitoin luokan seinälle, ettei tarvitse muistella joka aamu, kenellä on vuoro. Jokainen tulee eteen noin kerran kuukaudessa. Toiset opiskelijat kyselevät häneltä mitä haluavat. Kysymykset vaihtelevat päivittäin ja lisääntyvät ja vaikeutuvat sitä mukaa, kun uutta opitaan. Aluksi annoin heidän kysellä vapaasti eli jokaisen ei ollut pakko kysyä mitään ja aktiivisemmat kyselivät useamman kysymyksen. Tämä oli mielestäni hyvä juttu, koska ryhmässä on melko eritasoisia opiskelijoita. Toiset aloittivat nollasta, toisilla oli jo taso A1.3 (ryhmää ei olisi muuten saatu täyteen). Edistyneemmät syöttävät muille omaa osaamistaan esittämällä sellaisiakin kysymyksiä, joita tämän ryhmän kanssa ei vielä ole ollenkaan otettu edes esille. Näin saamme laajennettua kielitaitoa opiskelijoiden omasta mielenkiinnosta lähtien.

Kun ensimmäinen kierros oli menty, sovimme, että jokainen kysyy yhden kysymyksen joka päivä. Järjestystä vaihdellaan, ettei kukaan voi kysyä joka päivä samaa, helppoa kysymystä. Yleensä aktiivisimmat kyselevät lisäkysymyksiä pakollisten jälkeenkin. Porukkaan mahtuu onneksi myös yksi boksin ulkopuolelta ajatteleva, joka heittää sekaan aina jonkin random-kysymyksen, kuten: "Mitä makkara maksaa kaupassa?" tai muuta vastaavaa. 

Kysymysten esittäminen on mielestäni loistavaa harjoitusta. Ensinnäkin he oppivat muodostamaan ja muistamaan valtavan määrän kysymyksiä. Toisekseen edessä oleva opiskelija joutuu reagoimaan toisten kysymyksiin ja saa näin ollen hyvää harjoitusta niin kuullun ymmärtämiseen kuin puhumiseenkin. Opettajana pystyn samalla toteuttamaan jatkuvaa arviointia paitsi vuorossa olevasta opiskelijasta, myös kysyjistä. 

Toisella kierroksella kysymyksiin vastataan rooleissa. Otimme tämän ryhmän kanssa Mansikkalan käyttöön jo ensimmäisen moduulin puolivälin paikkeilla ja kylän nimeksi valittiin tällä kertaa Aurinkola. Samalla kun tutustumme paremmin roolihahmoihin, saamme myös vaihtelua aamurutiineihin.

Jos ei kukaan muu esitä kysymystä: "Mitä sinä teet tänään?", esitän sen lopuksi itse. Kirjoitan kysymyksen ja vastauksen taululle ja yhdessä mietimme, miten lause sanotaan imperfektissä. Kysymykseen vaihdetaan sana eilen tai viikonloppuna ja kaikki verbit muutetaan imperfektiin. Näin tulevat preesensin ohella alusta lähtien myös imperfektimuodot tutuiksi. Uskoisin sen helpottavan kummasti imperfektin omaksumista ja käyttöönottoa. Tässäkin auttaa, että osa on opiskellut aikaisemmin, minun ei ole montaa imperfektimuotoa tarvinnut antaa.

Useinhan imperfekti opetetaan vasta niin myöhään, että preesensmuodot ovat saattaneet ehtiä fossiloitua jo menneestä ajastakin kertomiseen ja siitä on taas vaikea oppia pois. Toivon, että tämä rutiini rohkaisee heitä käyttämään imperfektiä alusta asti tai ainakin tulemaan tietoisiksi siitä, vaikkei se ihan heti käyttöön asti tulisikaan.

Opiskelijan esiintymisen jälkeen vuorossa on äänteiden harjoittelu. Alussa teimme erilaisia aakkosharjoituksia, minimipareja, loruja jne. Viime aikoina olemme käyttäneet tähän Mitä kuuluu -kirjaa, joita meillä on koulun puolesta jokaiselle opiskelijalle lainakappaleet. 

Kokeilen nyt niin, että ensimmäisessä moduulissa tehdään tätä äänneharjoittelua ja toisessa moduulissa otetaan rutiineihin mukaan selkouutiset, joita kollegani on myös käyttänyt. Eli joka aamu luetaan ja/tai kuunnellaan yksi selkouutinen. Se paitsi totuttaa opiskelijoita uutiskieleen, myös pitää heidät ajan tasalla Suomen tapahtumista, saa heidät kiinnostumaan niistä ja rohkaisee niiden seuraamiseen suomen kielellä.

Rutiinien lopuksi kuuntelemme jonkin suomalaisen laulun. Viikon ensimmäisenä päivänä kuuntelemme sen seuraten samalla sanoja Power pointista, välillä kuvitettuina. Kuvat havainnollistavat sanoja hyvin, mutta laulujen kuvittamiseen kuluu niin paljon aikaa, etten millään ehdi joka viikko tehdä uutta laulua.

Seuraavana päivänä annan sanat jokaiselle ja käymme ne läpi niin, että he ymmärtävät laulun tarinan. Jokaista sanaa ei tarvitse ymmärtää, mutta usein lauluissa on tosi hyviä sanoja ja fraaseja, jotka on hyödyllistä oppia. Kolmantena päivänä saatamme katsoa kappaleen videon Youtubesta ja neljäntenä tehdään aukkotehtävä. Jos viikolla on viisi lähipäivää minun kanssani, saatamme katsoa vielä esim. toisen laulajan tekemän version tai sitten kuuntelemme laulun muuten vain, miettien, kuinka hyvin se nyt ymmärretään.

Laulut valitsen mahdollisimman hyvin menossa olevaan teemaan sopiviksi. Joskus linkkinä voi toimia myös ajankohtainen kielioppiasia. Alussa pyrin valitsemaan helpompia lauluja, mutta funktionaalisuuden hengessä lauluissa tulee toki aina myös vaikeampaa kieltä, jota ei tarvitse avata vielä sen tarkemmin, vaan se saa jäädä fraasina hautumaan mielen pohjalle. Kuulostaa tosi hyvältä, kun A2.1-tasoinen opiskelija käyttää luontevasti autenttisia fraaseja, kuten "Ei mitään hätää!".

Musiikki on tutkitustikin paras keino oppia kieltä. Kun sama laulu kuunnellaan ja lauletaan monta kertaa, sanat jäävät ikuisesti mieleen. Olen itse opiskellut ranskaa yläasteella kaksi vuotta ja lähes ainoa asia, jonka noilta tunneilta muistan, on laulu "Sur le Pont d'Avignon".

No, mitä uutta tässä kaikessa on? Eipä oikeastaan mitään. Olen jokaisen ryhmän kanssa tehnyt tällaisia juttuja. Uutta on vain se, että näistä palikoista on tehty päivittäinen rutiini. Aiemmin olen antanut opiskelijoille tehtäväksi pitää vuorotellen aamunavauksia, ensin itsestään, sitten perheestään, seuraavaksi kenties kotimaastaan, harrastuksestaan jne. Yleensä ne ovat kuitenkin olleet etukäteen valmisteltuja esityksiä, jolloin vapaa tuottaminen ja reagointi muiden kysymyksiin ovat jääneet vähiin. Tällä tavalla pääsemme aivan uudella tasolla kertaamaan kaikkea opittua joka päivä. Aiemmin opittu pysyy paremmin mielessä ja joka päivä opitaan siihen päälle jotain uutta. 

Tarkoitukseni oli liittää rutiineihin päivämäärän kertominen, kun opettelimme kertomaan syntymäpäivät. Se on päässyt unohtumaan, mutta lisään sen rutiineihin pikimmiten. Kun päivämäärä toistetaan joka päivä, sekin tulee varmasti pikku hiljaa rutiinilla. Aikaisemmin koulutuksessani on ollut sitä ongelmaa, että kun yksi teema on käsitelty, se jää sivuun ja siihen palataan muutaman kuukauden päästä. Sillä välin osa asioista on ehtinyt unohtua. Nyt näiden rutiinien avulla voimme pitää kaikkia teemoja koko ajan pinnalla ja saada samalla tallennettua ne pysyvään muistiin. 

Muutkin asiat, kuten ääntämisharjoitukset ja selkouutisten seuraaminen ovat olleet aikaisemmin satunnaisempia ja jääneet usein liian vähälle. Nyt voi tietysti miettiä, että jostakinhan tämä on pois, kun näihin asioihin käytetään enemmän aikaa kuin ennen. Tottahan se on. Uskon kuitenkin, että se maksaa itsensä takaisin, kun nämä asiat omaksutaan kunnolla eikä niihin enää tarvitse palata erikseen. 

Olen saanut taas niin uskomattoman ihanan ryhmän, että olen todella innoissani siitä, miten loistava koulutus tästä tulee. Ja kuten aina, kuvittelen, että ehdimme tehdä kaiken mitä tarvitaan ja mitä minulla on mielessäni. Siitä huolimatta, että pääni pursuaa taas uusia ideoita, kun viikonloppuna liityin vihdoinkin yksilöllisen oppimisen Facebook-ryhmään. Siitä ja muista uusista asioista kirjoittelen myöhemmin uusissa postauksissani.

Muutos

Taas on se jännittävä aika, kun vanha ryhmä siirtyy työelämäopettajalle ja aloitan uuden porukan kanssa. Aina on hieman haikea fiilis jättää tuttu porukka, juuri kun heidän kielitaitonsa alkaa olla sillä tasolla, että voidaan jutella jo melko sujuvasti kaikenlaisista aiheista. He ovat tottuneet minuun ja minä heihin. 

Toki on myös hauskaa aloittaa alusta, mutta siihen liittyy aina myös siirtyminen alkeistason puheeseen, hitaaseen ja lähes kirjakieliseen. Jokaista sanaa pitää harkita ja selittää. Menee taas muutama kuukausi ennen kuin voidaan varsinaisesti keskustella. 

Tälläkin kertaa tuntui, että kaikki jää kesken, olisin halunnut opettaa vielä vaikka mitä. Sain kuitenkin aika kivasti vietyä läpi sen prosessin, jota olen kehitellyt tässä vuosien varrella, joskin yhden flunssaviikon takia melkoista pikavauhtia. 

Meillähän oli Ystävänkylässä muutama sinkku. Sattui sitten niin, että parille heistä tuli asunnon kanssa ongelmia, toiselle vesivahinko ja toiselle häiriköivä naapuri, joten he joutuivat etsimään uutta asuntoa. 

Pääsimme selvittelemään asumisen ongelmia ja perehtymään taloyhtiön järjestyssääntöihin, viestimään naapurien kanssa ja käymään niin asuntonäytössä kuin pihatalkoissakin. Ystäviä piti tietysti auttaa, joten osa porukasta etsi netistä sopivan omistusasunnon rikkaalle sinkkumiehelle ja osa edullisen vuokra-asunnon kahvilassa työskentelevälle sinkkunaiselle. Molemmille löytyi asunto, joten teimme myös muuttoilmoituksen.

Kun asunnot oli löydetty, viriteltiin heidän välilleen romantiikkaa. Ei muuta kun kaikki pikadeiteille tutustumaan ihmisiin, tosin väliaikaisissa keksityissä rooleissa. Sitten mentiinkin pikavauhtia naimisiin, kirjoiteltiin hääkutsuja, vastattiin niihin ja keskusteltiin juhlissa. 

Perustettiin perhe. Odotettiin lasta, asioitiin neuvolassa ja tutustuttiin Kelan tukiin lapsiperheelle. Lapsi syntyi, tutustuttiin synnytyssairaalaan ja lapsen hoitoon. Keskusteltiin kotiäidin työhönpaluusta, käytiin tutustumassa päiväkotiin ja lueskeltiin päiväkodin ja eskarin tiedotteita.

Tutustuttiin suomalaisten viikkorahakäytäntöihin ja kerrottiin oma mielipide asiasta. Perehdyttiin pankki- ja vakuutusasioihin. Käytiin jopa papa-seulonnassa. Tai siis lähiluettiin kutsua sinne, ei sentään tehty draamaa itse asiointitilanteesta. ;)

Kaikissa vaiheissa käytimme pohjana autenttisia tekstejä, joita olen keräillyt sieltä täältä. Lisäksi käytin tehtäviä eri materiaaleista, mm. Oikeesti aikuisten, Puhutaan asiaa, Otetaan selvää, Asiointisuomea, Käytännön suomea ja Opettajan ideareppu. Myös kollegoilta olen saanut tähän sopivia tehtäviä ja tietysti itsekin tehnyt osan.

Kaikenlaisia ideoita tuli mieleen matkan varrella. Ennen pikatreffejä nainen olisi voinut käydä vaikkapa kampaajalla ja mies optikolla hakemassa uudet, trendikkäät silmälasit. Olisimme voineet käydä tavaratalossa ostamassa häälahjat ja suunnitella ja toteuttaa häämatkan. Eskarin jälkeen olisimme jatkaneet tietysti kouluun ja työelämään ja voisihan siitä jatkaa vielä elämän ehtoopuolellekin, eläkkeeseen ja hautajaisiin asti. Eräs opiskelija toikin minulle työeläkeotteensa, mutta tähän meidän aikamme loppui. Nämä asiat jouduin jättämään siis työelämäopettajan kanssa opiskeltavaksi. Ehkäpä ensi vuonna saan nämäkin lisättyä prosessiin. 

Uuden ryhmän kanssa aion ottaa Mansikkalan käyttöön jo ensimmäisessä moduulissa, jotta pääsemme soveltamaan sitä paremmin kaikenlaisiin tilanteisiin. Katsotaan, miten onnistuu. Prosessissa olisi vielä kehittämistä, että saisin sen etenemään Sukimon mukaan. Nythän meillä tulee kolmosmoduulissa paljon sellaista, minkä pitäisi tulla jo aikaisemmin. Toisaalta en oikein tiedä, miten toteuttaisin prosessin niin, että asiat tulisivat oikeassa järjestyksessä ja sopivalla tasolla. Vaikeimpia tekstejä en voisi ottaa aikaisemmassa vaiheessa. No, riittääpähän haastetta seuraavaankin kertaan!

Tekstien kirjoa

Pari vuotta sitten, kun aloittelin tämän blogin pitämistä, pidin yhtenä tärkeänä kehityskohteenani erilaisten tekstilajien lisäämistä opetuksessani. Tällä viikolla totesin kollegalleni, että tuntuu ihan oudolta, etten ole ennen käyttänyt niitä yhtä paljon. 

Aikaisemmin käytin opetuksessa enimmäkseen uutisia, mainoksia ja ilmoituksia. Tätä nykyä autenttisia tekstejä luetaan koulutuksessani viikoittain. Tekstilajien kirjo on laajentunut sitä mukaa, kun olen saanut kerättyä omassa ja opiskelijoideni elämässä vastaantulleita arjen tekstejä. 

Varsinkaan tuon kakkosmoduulin loppuprojektin jälkeen vaikeampienkaan tekstien käyttämiseen ei ole ollut enää minkäänlaista kynnystä. Sekä minä että opiskelijat huomasimme, että he selviävät niistä vallan mainiosti. Ehkä he nostivat kätensä pystyyn, kun joutuivat käsittelemään valtavaa tekstimassaa. Nimittäin sen suhteen, että jokaista sanaa ei voi eikä tarvitse ymmärtää. Sanakirjariippuvaisinkaan opiskelija ei lähde kääntämään sanasta sanaan monen kymmenen sivun mittaista vihkosta. Joten ei auta muu kuin etsiä sieltä ne olennaiset tiedot.

Viime aikoina olen käyttänyt opetuksessani mm. seuraavanlaisia tekstejä. 

Käsitellessämme kaupunkiin ja liikenteeseen liittyviä asioita kopioin erään asuinalueen Facebook-ryhmän sivulta päivityksen ja sen kommenttiketjun. Keskustelu lähti liikkeelle yhden asukkaan ärsyyntymisestä autoilijoihin, jotka eivät välitä jalankulkijoista suojateillä.

En lyhentänyt enkä muuttanut tekstiä oikeastaan ollenkaan vaan päätin kokeilla sitä sellaisenaan. Pahimpia typoja korjailin, että teksti oli jotenkuten ymmärrettävää. En lähtenyt kuitenkaan korjaamaan kaikkea, jotta opiskelijat huomasivat, että kaikki suomalaisetkaan eivät kirjoita täydellistä kieltä. Keskustelijoiden nimet muutin, vaikka kyseessä oli julkinen ryhmä.

Käytettyäni tekstiä kerran päädyin kuitenkin karsimaan siitä vaikeimmin hahmotettavat ajatuksenjuoksut. Tekstiä oli kerta kaikkiaan liikaa ja siinä oli jo jonkin verran toistoakin, joten se tuntui hieman puuduttavalta. 

Kehotin opiskelijoita ensin lukemaan ketjun itsekseen. Sitten katsoimme sitä yhdessä ja selvitimme puhekielisyyksien, sanojen ja sanontojen merkitystä. Seuraavaa kertaa varten tein sanastosta tehtävän, joka helpottaa lukemista, nyt en ehtinyt tehdä sitä etukäteen ja sanaston analysointi samalla pidensi prosessia vähän liikaa. 

Ideana oli tutustua nettikeskusteluun ja sen konventioihin sekä siihen, miten se eroaa perinteisestä mielipidekirjoittelusta. Esiin tuli monenlaisia näkökulmia ja mielipiteitä sekä tietysti paljon sellaista sanastoa, jota mikään oppikirja ei esittele. Opiskelijoiden piti kirjoittaa oma kommenttinsa aiheesta ja lisäksi keskustella siitä parin kanssa. Lopuksi jaoimme koko ryhmän kanssa ajatuksiamme. 

Oli aika mielenkiintoista kuulla, että lähes poikkeuksetta kaikki olivat sitä mieltä, että Suomessa on hyvä liikennekulttuuri ja autoilijat ottavat jalankulkijat paremmin huomioon kuin heidän kotimaissaan. Suomalaisen keskustelun perusteella voisi olettaa jotain ihan muuta.

Viime viikolla puhuimme harrastuksista ja kulttuurista, joten perehdyimme taas paikallisten kansalaisopistojen ohjelmiin. Sen lisäksi otin eilen ihan vain pienenä välipalana ja ajankohtaisena infona lähialueen lasten kulttuuritapahtumista kertovia esitteitä. Jokaisen piti etsiä esitteestä omalle (oikealle tai kuvitteelliselle) perheelleen sopiva tapahtuma ja kertoa toiselle parille, mikä se on ja miksi he valitsivat juuri sen. Näistä saimme mukavasti poimittua esiin paitsi kulttuuritapahtumiin liittyvää sanastoa myös sellaisia asioita kuin elokuvien ikärajat ym. 

Olen ottanut Suomen mestari 1 -kirjan jälkeen käyttöön kirjasarjan kolmannen osan, jossa käsitellään kulttuuria ja taidetta. Näin saamme taas mukavasti käsiteltya aihetta monella tavalla eri kanteilta ja niin, että siitä on todellista hyötyä opiskelijoiden oikeassa elämässä. Jätimme kakkososan tällä kertaa siis väliin ja olen tyytyväinen tähän ratkaisuun.

Kollegani ahkeruuden ansiosta olemme saaneet käyttöömme myös autenttisia keskusteluja, joita hän on äänittänyt, litteroinut ja äänittänyt uudelleen. Niiden sekä mainion Ylen Asiointisuomea-materiaalin avulla olemme päässeet kuuntelemaan myös erilaisia autenttisia keskustelutilanteita. Niiden pohjalta on hyvä lähteä harjoittelemaan omaa tuottamista autenttisissa tilanteissa.

Muutaman viime vuoden aikana olen siis kerännyt sekä kotoani että opiskelijoilta talteen lukuisia autenttisia tekstejä, joita nyt käytämme kutakin aihetta käsitellessämme. Näin he saavat apua arjessa kohtaamiensa tekstilajien kanssa ja opiskelu tuntuu ehkä mielekkäämmältä kuin pelkkien oppikirjatekstien lukeminen. Ihmettelen itsekin, miksi en aina ole tehnyt näin. Ehkä se on vaatinut kypsyttelyä, toisaalta myös lisäkoulutusta. 

Kävin syyskuussa Turussa S2-opettajayhdistyksen järjestämässä koulutuksessa, jossa Yrjö Lauranto puhui siitä, mikä on funktionaalisuutta ja mikä ei. Sain koulutuksesta inspiraatiota opetukseeni sekä vahvistusta sille, että olen menossa oikeaan suuntaan.

Edelleen odotan pääseväni R2L-koulutukseen, josta saisin lisää työkaluja tekstilajipohjaiseen työhön.

Kollegani idean pohjalta olemme nyt pitäneet puhe-esityksiä omista harrastuksista. Niiden kautta kaikki oppivat paljon - niin opiskelijat kuin opettajakin. Jokainen on oman harrastuksensa asiantuntija. Näin opettajakin saa ajankohtaista tietoa vaikkapa kalastusluvista ilman että pitäisi selvittää itse asioita opetusta varten. Jälleen kerran - work smart, not hard! ;)