Muutos

Taas on se jännittävä aika, kun vanha ryhmä siirtyy työelämäopettajalle ja aloitan uuden porukan kanssa. Aina on hieman haikea fiilis jättää tuttu porukka, juuri kun heidän kielitaitonsa alkaa olla sillä tasolla, että voidaan jutella jo melko sujuvasti kaikenlaisista aiheista. He ovat tottuneet minuun ja minä heihin. 

Toki on myös hauskaa aloittaa alusta, mutta siihen liittyy aina myös siirtyminen alkeistason puheeseen, hitaaseen ja lähes kirjakieliseen. Jokaista sanaa pitää harkita ja selittää. Menee taas muutama kuukausi ennen kuin voidaan varsinaisesti keskustella. 

Tälläkin kertaa tuntui, että kaikki jää kesken, olisin halunnut opettaa vielä vaikka mitä. Sain kuitenkin aika kivasti vietyä läpi sen prosessin, jota olen kehitellyt tässä vuosien varrella, joskin yhden flunssaviikon takia melkoista pikavauhtia. 

Meillähän oli Ystävänkylässä muutama sinkku. Sattui sitten niin, että parille heistä tuli asunnon kanssa ongelmia, toiselle vesivahinko ja toiselle häiriköivä naapuri, joten he joutuivat etsimään uutta asuntoa. 

Pääsimme selvittelemään asumisen ongelmia ja perehtymään taloyhtiön järjestyssääntöihin, viestimään naapurien kanssa ja käymään niin asuntonäytössä kuin pihatalkoissakin. Ystäviä piti tietysti auttaa, joten osa porukasta etsi netistä sopivan omistusasunnon rikkaalle sinkkumiehelle ja osa edullisen vuokra-asunnon kahvilassa työskentelevälle sinkkunaiselle. Molemmille löytyi asunto, joten teimme myös muuttoilmoituksen.

Kun asunnot oli löydetty, viriteltiin heidän välilleen romantiikkaa. Ei muuta kun kaikki pikadeiteille tutustumaan ihmisiin, tosin väliaikaisissa keksityissä rooleissa. Sitten mentiinkin pikavauhtia naimisiin, kirjoiteltiin hääkutsuja, vastattiin niihin ja keskusteltiin juhlissa. 

Perustettiin perhe. Odotettiin lasta, asioitiin neuvolassa ja tutustuttiin Kelan tukiin lapsiperheelle. Lapsi syntyi, tutustuttiin synnytyssairaalaan ja lapsen hoitoon. Keskusteltiin kotiäidin työhönpaluusta, käytiin tutustumassa päiväkotiin ja lueskeltiin päiväkodin ja eskarin tiedotteita.

Tutustuttiin suomalaisten viikkorahakäytäntöihin ja kerrottiin oma mielipide asiasta. Perehdyttiin pankki- ja vakuutusasioihin. Käytiin jopa papa-seulonnassa. Tai siis lähiluettiin kutsua sinne, ei sentään tehty draamaa itse asiointitilanteesta. ;)

Kaikissa vaiheissa käytimme pohjana autenttisia tekstejä, joita olen keräillyt sieltä täältä. Lisäksi käytin tehtäviä eri materiaaleista, mm. Oikeesti aikuisten, Puhutaan asiaa, Otetaan selvää, Asiointisuomea, Käytännön suomea ja Opettajan ideareppu. Myös kollegoilta olen saanut tähän sopivia tehtäviä ja tietysti itsekin tehnyt osan.

Kaikenlaisia ideoita tuli mieleen matkan varrella. Ennen pikatreffejä nainen olisi voinut käydä vaikkapa kampaajalla ja mies optikolla hakemassa uudet, trendikkäät silmälasit. Olisimme voineet käydä tavaratalossa ostamassa häälahjat ja suunnitella ja toteuttaa häämatkan. Eskarin jälkeen olisimme jatkaneet tietysti kouluun ja työelämään ja voisihan siitä jatkaa vielä elämän ehtoopuolellekin, eläkkeeseen ja hautajaisiin asti. Eräs opiskelija toikin minulle työeläkeotteensa, mutta tähän meidän aikamme loppui. Nämä asiat jouduin jättämään siis työelämäopettajan kanssa opiskeltavaksi. Ehkäpä ensi vuonna saan nämäkin lisättyä prosessiin. 

Uuden ryhmän kanssa aion ottaa Mansikkalan käyttöön jo ensimmäisessä moduulissa, jotta pääsemme soveltamaan sitä paremmin kaikenlaisiin tilanteisiin. Katsotaan, miten onnistuu. Prosessissa olisi vielä kehittämistä, että saisin sen etenemään Sukimon mukaan. Nythän meillä tulee kolmosmoduulissa paljon sellaista, minkä pitäisi tulla jo aikaisemmin. Toisaalta en oikein tiedä, miten toteuttaisin prosessin niin, että asiat tulisivat oikeassa järjestyksessä ja sopivalla tasolla. Vaikeimpia tekstejä en voisi ottaa aikaisemmassa vaiheessa. No, riittääpähän haastetta seuraavaankin kertaan!

Kulttuurieroista

Laitoin omaan postaukseen tämän jutun, kun menee vähän eri aiheeseen.

Harjoittelimme tällä viikolla myös kertomaan, mitä päivän aikana teemme. Luimme ja kuuntelimme eri ihmisten päiväohjelmia, niissähän paikansijat toistuvat myös jatkuvasti. Kerroimme myös kuvasarjan avulla "Pekan" päivästä. Tätä teemaa varten olen tehnyt vinon pinon lappuja, joilla lukee erilaisia toimintoja, esim. Herään. Puen päälle. Herätän lapset. Syön aamupalaa. Menen bussipysäkille. jne. Olen eri vuosina käyttänyt lappuja eri tavoin, esim. laittanut opiskelijat ryhmissä järjestämään ne tai järjestymään luokan keskelle riviin tapahtumajärjestyksessä. Koska lappuja on paljon enemmän kuin opiskelijoita, tein tällä kertaa niin, että jaoin laput neljään ryhmään (aamu, työpäivä, iltapäivä, ilta). Opiskelijat järjestivät ryhmissä omat lappunsa pöydälle tapahtumajärjestykseen ja lopuksi jokainen kiersi pöytien ääressä lukemassa koko päivän tapahtumat. Mukaan olin tietysti ujuttanut uusiakin ilmauksia, kuten Laitan pyykit koneeseen. Ripustan pyykit kuivumaan. Surffailen netissä. jne. Kun opiskelijoiden pitää ensin vain passiivisesti ymmärtää nämä lauseet, he pystyvät kyllä järjestämään ne. Kun he jälkeenpäin kertovat omasta päivästään parille, he voivat halutessaan ottaa näitä (muistiin kirjoittamiaan) uusiakin ilmauksia käyttöön.

Päiväjärjestyksestä puhuttaessa esiin nousi mm. päivällisen syöminen. Kerroin samalla, mihin aikaan suomalaiset syövät ja mitä. Kun kerroin, että suomalaiset syövät yleensä viisi ateriaa ja päivällinen syödään heti työpäivän jälkeen, eräs opiskelija oli kovin kummissaan. "Miksi suomalaiset syövät kello viisi?"  - Ai miten niin miksi? Koska heillä on nälkä! ;)

Aika usein tulee tilanteita, jolloin joutuu selittämään suomalaisia tapoja ihmisille, jotka katsovat elämää edelleen omasta (tässä tapauksessa eteläeurooppalaisesta) kulttuuristaan käsin eivätkä tajua, miten tällä puolella maailmaa eletään ja miksi niin. Ja että se voi olla ihan yhtä hyvä ja oikea tapa elää. 

Lienee yleisinhimillinen piirre, että jonkin aikaa uuteen maahan muuttamisen jälkeen on vaikea hyväksyä uuden maan asukkaiden erilaista tapaa elää. Aikaa myöten sen sitten hyväksyy ja lopulta voi ollakin sitä mieltä, että uusi tapa on jopa parempi kuin oma vanha. Jokaiselle vieraassa maassa asuneelle ilmiö on tuttu, kulttuurisokki tulee eri ihmisille eri vahvuisena ja yleensä siitä toipuu ajan mittaan. Kotimaahan palatessa kulttuurisokki voi olla jopa isompi, kun kuvittelee tuntevansa kotimaansa kulttuurin, muualla ollessaan on ehkä luonut jonkinlaisen ihannekuvan kotimaastaan, vuosien aikana asiat ovatkin muuttuneet, itse on muuttunut jne. Kotoutumiskoulutuksessa käsittelemme tietenkin kotoutumisen vaiheita, jotta laidasta toiseen menevät tunteet eivät tule yllätyksenä. 

Pyydän myös jossain vaiheessa koulutusta jonkun entisen opiskelijani kertomaan vasta maahan muuttaneille omista kokemuksistaan Suomessa asumisesta. Vertaisen kokemus on paljon konkreettisempi ja mielenkiintoisempi kuin pelkästään opettajan kertoma, vaikka sekin voi toki perustua omaan kokemukseen toiseen maahan muuttamisesta. On lohdullista ja rohkaisevaa kuulla toisen maahan muuttaneen selviytymistarina. Omat vaikeat vaiheet on helpompi hyväksyä, kun kuulee toiselta saman kokeneelta, että matkalaukut ovat välillä olleet pakattuina, mutta lopulta vaikeudet voi selvittää ja tähänkin outoon maahan sopeutua. Aika useinhan kotoutumiskoulutus osuu vielä siihen kuherruskuukausivaiheeseen, jolloin kaikki Suomessa tuntuu olevan helppoa ja ihanaa (paitsi sää), mutta koulutuksen jälkeen totuus voikin iskeä vasten kasvoja. Parantuneesta kielitaidosta huolimatta työpaikka on edelleen kiven alla eikä ammattikoulustakaan vielä oikein selviä. Talven pimeys masentaa eikä kukaan puhu mitään. Ruokakin on kummallista eikä ystäviä löydy...

Mistä ilahduin tänään

Nyt kurssi on kestänyt jo sen verran pitkään, että porukka on hyvin ryhmäytynyt. Opiskelijat ovat tulleet jo niin tutuiksi keskenään, että heittävät jatkuvasti läppää toisilleen. Hyväntahtoinen huumori on päässyt valloilleen. Sekös ilahduttaa myös opettajaa, ilmapiiri on kerrassaan mukava ja positiivinen! :)

Ilahduin myös siitä, miten fiksuja ja aktiivisia opiskelijani ovat. He kysyvät uskomattoman hyviä kysymyksiä ja soveltavat oma-aloitteisesti kieltä erilaisissa yhteyksissä. Esimerkki tältä päivältä: Kuunteluharjoituksessa tuli sana bussikuski, jonka kerroin kirjakielellä olevan bussinkuljettaja. Joku kysyi, käytetäänko myös sanaa ajaja. Vähän myöhemmin näytin kuvaa leikkimopolla ajavasta tyttärestäni, jolloin eräs opiskelija totesi: "Hän on pyöräajaja." Tämä voi kuulostaa maallikosta pikkujutulta, mutta minulle se on hieno merkki siitä, että ummikkona kurssille tullut osoittaa suurta luovuutta ja kiinnostusta uuden oppimiseen. Vaikka lopputulos ei välttämättä ole ihan luonnollista kieltä tai kieliopillisesti oikein, se ilahduttaa minua, koska kielenoppimisen prosessi on selvästi päässyt hyvään vauhtiin. Varsinkin, kun tätä tapahtuu ryhmässä jatkuvasti. Kun kieltä alkaa käyttää näin luovasti itse, uudet sanat jäävät mieleen ja oppii varmasti uutta! 

Hieno asia on tietysti myös se, miten paljon opiskelijat oppivat toisiltaan. Ryhmässä on aina vähän eritasoisia ja erilaisia kielenoppimiskokemuksia keränneitä opiskelijoita, joten heillä on aina myös toisilleen annettavaa. Jonkun vahvuus on kielioppi, toisen puhekieli. Kuuntelen sivusta, miten he neuvovat toisiaan ja olen tukena vain tarvittaessa .

Viime viikolla aloimme opiskella ulkonäön ja perheen kuvaamista. Kirjan esimerkkien ja tehtävien lisäksi olemme tehneet mm. seuraavanlaisia harjoituksia:

- Kerro parille, minkä näköinen hän on (ihmisten kuvien avulla, jotka olen ottanut Clipartista ja laminoinut). 

- Kuka on minun ystäväni? -leikki, jossa yksi opiskelija menee luokasta ulos. Sillä aikaa sovimme, kuka on hänen ystävänsä ja palattuaan hän kyselee: "Onko hänellä tumma tukka?" jne. (Tämä oli juuri niin hauskaa kuin voi kuvitella. :))
- Esittele parisi, kerro muille, minkä näköinen hän on. Tietysti kaikki ovat kauniita tai hyvännäköisiä. ;)
- Aamuverryttelynä pallon heittely: Heitä sille, jolla on kihara tukka. Sitten keksi seuraavalle uusi kysymys: "Kenellä on silmälasit?" Jne. Samalla tulee harjoiteltua nimien kanssa: "Stefanilla on silmälasit."
- Arvaa kuka? -peli, jossa on paljon erilaisia kasvokuvia, kumpikin pari valitsee yhden ja toinen kyselee
- Tutustu piirrettyyn sukupuuhun ja kuvaile suvun jäseniä parille.
- Piirrä oma sukupuu ja kuvaile omaa sukuasi parille.
- Etsi uusi pari: omassa kortissa lukee, kuka olen ja minkä niminen sukulainen minulla on
- Etsi joku, jolla on... eli täydennetään taulukko Kenellä on... kyselemällä muilta: "Onko sinulla yksi sisko/anoppi/kolme serkkua..."
- Tuo mukana oman perheesi kuva ja esittele perheesi kaikille, kuva näytetään dokumenttikameran tai tietokoneen avulla. Opettaja esittelee ensin oman perheensä.

- Opettaja jakaa jokaiselle parin lapsen kuvat, jotka esitellään muille omana perheenä. (Huomasin, ettei minulla ole ollenkaan tummaihoisten lasten kuvia, aika homogeenistä on näköjään suomalaisten perhelehtien kuvasto.)

- Kirjoita pieni teksti omasta perheestäsi (kotitehtävä).

Suomalaisena ei välttämättä tule ajatelleeksi, että perheestä puhuminen voi jollekulle olla vaikea asia. Varsinkin pakolaistaustaisille se voi nostaa pintaan surullisia muistoja ja vaikeita tunteita. Itse olen harvoin törmännyt tähän, mutta yritän pitää tämän mahdollisuuden mielessä. Tarvittaessa pitää osata hienotunteisesti päästää opiskelija ulos vaikeasta tilanteesta. Olen huomannut myös, että mitä enemmän opettaja kertoo itsestään, sitä mieluummin opiskelijatkin avautuvat omista asioistaan. Olen melko avoin tyyppi, joten minulle se ei tuota ongelmia. Turhan paljon omista asioista (tai ainakaan ongelmista) ei kuitenkaan kannata avautua, olen kuitenkin opettaja enkä kaveri.

Perheestä puhuttaessa opiskelijat kysyvät usein kysymyksiä, jotka eivät suomalaisessa kulttuurissa perinteisesti ole oikein kohteliaita. Päädyimme siis puhumaan myös siitä, mitkä asiat ovat Suomessa tabuja, eli niitä ei kannata ainakaan kovin suoraan kysyä. Minulta opiskelijat ovat kysyneet joskus esimerkiksi: Miksi sinulla ei ole lapsia? tai Haluatko lisää lapsia? Jos opettaja kertoo, ettei ole naimisissa, melko usein joku kysyy, miksi ei. Kun kerroin, että Suomessa nämä asiat kuuluvat uskonnon ja rahan lisäksi yksityisasioihin (poliittisen kannan unohdin mainita), eräs opiskelija tokaisi: "What a complicated country!". Siihen vastasin, että eiköhän jokaisessa maassa jotkut asiat ole tabuja, minkä he kyllä myönsivät. Mielestäni on tärkeää, että tällaiset asiat tulevat esille suomen kurssilla, ettei heille tule myöhemmin naapurien tai työkaverien kanssa kiusallisia tilanteita.