Muutos

Taas on se jännittävä aika, kun vanha ryhmä siirtyy työelämäopettajalle ja aloitan uuden porukan kanssa. Aina on hieman haikea fiilis jättää tuttu porukka, juuri kun heidän kielitaitonsa alkaa olla sillä tasolla, että voidaan jutella jo melko sujuvasti kaikenlaisista aiheista. He ovat tottuneet minuun ja minä heihin. 

Toki on myös hauskaa aloittaa alusta, mutta siihen liittyy aina myös siirtyminen alkeistason puheeseen, hitaaseen ja lähes kirjakieliseen. Jokaista sanaa pitää harkita ja selittää. Menee taas muutama kuukausi ennen kuin voidaan varsinaisesti keskustella. 

Tälläkin kertaa tuntui, että kaikki jää kesken, olisin halunnut opettaa vielä vaikka mitä. Sain kuitenkin aika kivasti vietyä läpi sen prosessin, jota olen kehitellyt tässä vuosien varrella, joskin yhden flunssaviikon takia melkoista pikavauhtia. 

Meillähän oli Ystävänkylässä muutama sinkku. Sattui sitten niin, että parille heistä tuli asunnon kanssa ongelmia, toiselle vesivahinko ja toiselle häiriköivä naapuri, joten he joutuivat etsimään uutta asuntoa. 

Pääsimme selvittelemään asumisen ongelmia ja perehtymään taloyhtiön järjestyssääntöihin, viestimään naapurien kanssa ja käymään niin asuntonäytössä kuin pihatalkoissakin. Ystäviä piti tietysti auttaa, joten osa porukasta etsi netistä sopivan omistusasunnon rikkaalle sinkkumiehelle ja osa edullisen vuokra-asunnon kahvilassa työskentelevälle sinkkunaiselle. Molemmille löytyi asunto, joten teimme myös muuttoilmoituksen.

Kun asunnot oli löydetty, viriteltiin heidän välilleen romantiikkaa. Ei muuta kun kaikki pikadeiteille tutustumaan ihmisiin, tosin väliaikaisissa keksityissä rooleissa. Sitten mentiinkin pikavauhtia naimisiin, kirjoiteltiin hääkutsuja, vastattiin niihin ja keskusteltiin juhlissa. 

Perustettiin perhe. Odotettiin lasta, asioitiin neuvolassa ja tutustuttiin Kelan tukiin lapsiperheelle. Lapsi syntyi, tutustuttiin synnytyssairaalaan ja lapsen hoitoon. Keskusteltiin kotiäidin työhönpaluusta, käytiin tutustumassa päiväkotiin ja lueskeltiin päiväkodin ja eskarin tiedotteita.

Tutustuttiin suomalaisten viikkorahakäytäntöihin ja kerrottiin oma mielipide asiasta. Perehdyttiin pankki- ja vakuutusasioihin. Käytiin jopa papa-seulonnassa. Tai siis lähiluettiin kutsua sinne, ei sentään tehty draamaa itse asiointitilanteesta. ;)

Kaikissa vaiheissa käytimme pohjana autenttisia tekstejä, joita olen keräillyt sieltä täältä. Lisäksi käytin tehtäviä eri materiaaleista, mm. Oikeesti aikuisten, Puhutaan asiaa, Otetaan selvää, Asiointisuomea, Käytännön suomea ja Opettajan ideareppu. Myös kollegoilta olen saanut tähän sopivia tehtäviä ja tietysti itsekin tehnyt osan.

Kaikenlaisia ideoita tuli mieleen matkan varrella. Ennen pikatreffejä nainen olisi voinut käydä vaikkapa kampaajalla ja mies optikolla hakemassa uudet, trendikkäät silmälasit. Olisimme voineet käydä tavaratalossa ostamassa häälahjat ja suunnitella ja toteuttaa häämatkan. Eskarin jälkeen olisimme jatkaneet tietysti kouluun ja työelämään ja voisihan siitä jatkaa vielä elämän ehtoopuolellekin, eläkkeeseen ja hautajaisiin asti. Eräs opiskelija toikin minulle työeläkeotteensa, mutta tähän meidän aikamme loppui. Nämä asiat jouduin jättämään siis työelämäopettajan kanssa opiskeltavaksi. Ehkäpä ensi vuonna saan nämäkin lisättyä prosessiin. 

Uuden ryhmän kanssa aion ottaa Mansikkalan käyttöön jo ensimmäisessä moduulissa, jotta pääsemme soveltamaan sitä paremmin kaikenlaisiin tilanteisiin. Katsotaan, miten onnistuu. Prosessissa olisi vielä kehittämistä, että saisin sen etenemään Sukimon mukaan. Nythän meillä tulee kolmosmoduulissa paljon sellaista, minkä pitäisi tulla jo aikaisemmin. Toisaalta en oikein tiedä, miten toteuttaisin prosessin niin, että asiat tulisivat oikeassa järjestyksessä ja sopivalla tasolla. Vaikeimpia tekstejä en voisi ottaa aikaisemmassa vaiheessa. No, riittääpähän haastetta seuraavaankin kertaan!

Tekstien kirjoa

Pari vuotta sitten, kun aloittelin tämän blogin pitämistä, pidin yhtenä tärkeänä kehityskohteenani erilaisten tekstilajien lisäämistä opetuksessani. Tällä viikolla totesin kollegalleni, että tuntuu ihan oudolta, etten ole ennen käyttänyt niitä yhtä paljon. 

Aikaisemmin käytin opetuksessa enimmäkseen uutisia, mainoksia ja ilmoituksia. Tätä nykyä autenttisia tekstejä luetaan koulutuksessani viikoittain. Tekstilajien kirjo on laajentunut sitä mukaa, kun olen saanut kerättyä omassa ja opiskelijoideni elämässä vastaantulleita arjen tekstejä. 

Varsinkaan tuon kakkosmoduulin loppuprojektin jälkeen vaikeampienkaan tekstien käyttämiseen ei ole ollut enää minkäänlaista kynnystä. Sekä minä että opiskelijat huomasimme, että he selviävät niistä vallan mainiosti. Ehkä he nostivat kätensä pystyyn, kun joutuivat käsittelemään valtavaa tekstimassaa. Nimittäin sen suhteen, että jokaista sanaa ei voi eikä tarvitse ymmärtää. Sanakirjariippuvaisinkaan opiskelija ei lähde kääntämään sanasta sanaan monen kymmenen sivun mittaista vihkosta. Joten ei auta muu kuin etsiä sieltä ne olennaiset tiedot.

Viime aikoina olen käyttänyt opetuksessani mm. seuraavanlaisia tekstejä. 

Käsitellessämme kaupunkiin ja liikenteeseen liittyviä asioita kopioin erään asuinalueen Facebook-ryhmän sivulta päivityksen ja sen kommenttiketjun. Keskustelu lähti liikkeelle yhden asukkaan ärsyyntymisestä autoilijoihin, jotka eivät välitä jalankulkijoista suojateillä.

En lyhentänyt enkä muuttanut tekstiä oikeastaan ollenkaan vaan päätin kokeilla sitä sellaisenaan. Pahimpia typoja korjailin, että teksti oli jotenkuten ymmärrettävää. En lähtenyt kuitenkaan korjaamaan kaikkea, jotta opiskelijat huomasivat, että kaikki suomalaisetkaan eivät kirjoita täydellistä kieltä. Keskustelijoiden nimet muutin, vaikka kyseessä oli julkinen ryhmä.

Käytettyäni tekstiä kerran päädyin kuitenkin karsimaan siitä vaikeimmin hahmotettavat ajatuksenjuoksut. Tekstiä oli kerta kaikkiaan liikaa ja siinä oli jo jonkin verran toistoakin, joten se tuntui hieman puuduttavalta. 

Kehotin opiskelijoita ensin lukemaan ketjun itsekseen. Sitten katsoimme sitä yhdessä ja selvitimme puhekielisyyksien, sanojen ja sanontojen merkitystä. Seuraavaa kertaa varten tein sanastosta tehtävän, joka helpottaa lukemista, nyt en ehtinyt tehdä sitä etukäteen ja sanaston analysointi samalla pidensi prosessia vähän liikaa. 

Ideana oli tutustua nettikeskusteluun ja sen konventioihin sekä siihen, miten se eroaa perinteisestä mielipidekirjoittelusta. Esiin tuli monenlaisia näkökulmia ja mielipiteitä sekä tietysti paljon sellaista sanastoa, jota mikään oppikirja ei esittele. Opiskelijoiden piti kirjoittaa oma kommenttinsa aiheesta ja lisäksi keskustella siitä parin kanssa. Lopuksi jaoimme koko ryhmän kanssa ajatuksiamme. 

Oli aika mielenkiintoista kuulla, että lähes poikkeuksetta kaikki olivat sitä mieltä, että Suomessa on hyvä liikennekulttuuri ja autoilijat ottavat jalankulkijat paremmin huomioon kuin heidän kotimaissaan. Suomalaisen keskustelun perusteella voisi olettaa jotain ihan muuta.

Viime viikolla puhuimme harrastuksista ja kulttuurista, joten perehdyimme taas paikallisten kansalaisopistojen ohjelmiin. Sen lisäksi otin eilen ihan vain pienenä välipalana ja ajankohtaisena infona lähialueen lasten kulttuuritapahtumista kertovia esitteitä. Jokaisen piti etsiä esitteestä omalle (oikealle tai kuvitteelliselle) perheelleen sopiva tapahtuma ja kertoa toiselle parille, mikä se on ja miksi he valitsivat juuri sen. Näistä saimme mukavasti poimittua esiin paitsi kulttuuritapahtumiin liittyvää sanastoa myös sellaisia asioita kuin elokuvien ikärajat ym. 

Olen ottanut Suomen mestari 1 -kirjan jälkeen käyttöön kirjasarjan kolmannen osan, jossa käsitellään kulttuuria ja taidetta. Näin saamme taas mukavasti käsiteltya aihetta monella tavalla eri kanteilta ja niin, että siitä on todellista hyötyä opiskelijoiden oikeassa elämässä. Jätimme kakkososan tällä kertaa siis väliin ja olen tyytyväinen tähän ratkaisuun.

Kollegani ahkeruuden ansiosta olemme saaneet käyttöömme myös autenttisia keskusteluja, joita hän on äänittänyt, litteroinut ja äänittänyt uudelleen. Niiden sekä mainion Ylen Asiointisuomea-materiaalin avulla olemme päässeet kuuntelemaan myös erilaisia autenttisia keskustelutilanteita. Niiden pohjalta on hyvä lähteä harjoittelemaan omaa tuottamista autenttisissa tilanteissa.

Muutaman viime vuoden aikana olen siis kerännyt sekä kotoani että opiskelijoilta talteen lukuisia autenttisia tekstejä, joita nyt käytämme kutakin aihetta käsitellessämme. Näin he saavat apua arjessa kohtaamiensa tekstilajien kanssa ja opiskelu tuntuu ehkä mielekkäämmältä kuin pelkkien oppikirjatekstien lukeminen. Ihmettelen itsekin, miksi en aina ole tehnyt näin. Ehkä se on vaatinut kypsyttelyä, toisaalta myös lisäkoulutusta. 

Kävin syyskuussa Turussa S2-opettajayhdistyksen järjestämässä koulutuksessa, jossa Yrjö Lauranto puhui siitä, mikä on funktionaalisuutta ja mikä ei. Sain koulutuksesta inspiraatiota opetukseeni sekä vahvistusta sille, että olen menossa oikeaan suuntaan.

Edelleen odotan pääseväni R2L-koulutukseen, josta saisin lisää työkaluja tekstilajipohjaiseen työhön.

Kollegani idean pohjalta olemme nyt pitäneet puhe-esityksiä omista harrastuksista. Niiden kautta kaikki oppivat paljon - niin opiskelijat kuin opettajakin. Jokainen on oman harrastuksensa asiantuntija. Näin opettajakin saa ajankohtaista tietoa vaikkapa kalastusluvista ilman että pitäisi selvittää itse asioita opetusta varten. Jälleen kerran - work smart, not hard! ;)

Oppimista tukeva projekti

Onpas syksy hurahtanut vauhdilla! On ollut niin paljon menoa ja meininkiä, että blogipostauksia näyttää syntyvän tasaiseen tahtiin joka toinen kuukausi. ;) Iloiten olen kuitenkin pannut merkille, että blogilla on edelleen päivittäin lukijoita, joten se toimii ehkä jonkinlaisena vinkkivarastona, mikä oli alun perin tarkoituksenikin. Malttakaa vain, kyllä mä aina silloin tällöin tänne jotain uuttakin raapustelen.

Olemme edenneet ryhmäni kanssa jo kolmannen moduulin alkuun. Ystävänkylä on ollut jossain määrin mukana, joskin vähemmän kuin olin ajatellut. Olemme käyneet Ystävänkylässä mm. ravintolassa, kirjastossa ja uimahallissa.

Toisen moduulin lopussa jätin moduulikokeen väliin ja korvasin sen projektityöllä. Osa opiskelijoista olisi halunnut mieluummin kokeen, mutta totesin, että tehdään nyt ensin tämä projekti ja katsotaan sen jälkeen, haluatteko vielä kokeen. He kun meinasivat, että projektista ei saa selville oman osaamisen tasoaan. Väittäisin asian olevan juuri päinvastoin ja jälkikäteen palaute olikin hyvää.

Keräsin projektia varten erilaisia autenttisia tekstejä teemoista, joita olimme kakkosmoduulissa käsitelleet. Kaikista Sukimon mukaisista teemoista minulla ei ollut yhtä hyviä tekstejä, joten tekstivalikoima painottui tällä kertaa terveyteen ja hyvinvointiin. 

Projekti toteutettiin pareittain tai kolmen ryhmissä. Parit olivat suurin piirtein samalla tasolla kielitaidoltaan ja he saivat itsekin vaikuttaa parin valintaan mm. kiinnostuksen kohteiden mukaan. Ennen tätä kertasimme kaikkien tilanteen Ystävänkylässä ja jaoimme aiheita vähän senkin mukaan, mikä ammatti tai harrastus heillä siellä on. Pystyin henkilökohtaistamaan projektia myös niin, että eri opiskelijat saivat vaikeudeltaan ja laajuudeltaan eri tasoisia tekstejä. 

Tekstien joukossa oli alkoholin vaikutuksista, allergioista ja sydänterveydestä kertovia opaslehtisiä, tyypin 2 diabetestä ja ruokavaliota käsittelevä infopaketti, jossa myös pari elämäntapatestiä, plastiikkakirurgiaklinikan esitevihkonen (älkää kysykö miksi, mutta se vain sattui olemaan saatavilla ja on kyllä joitakin opiskelijoita kiinnostava aihe), kirjaston infopaperi lainausehdoista ja maksuista, e-reseptin opaslehtinen, kutsu hammastarkastukseen ja suun terveydenhuollon esitietolomake sekä matkamainos, jonka pari tosin korvasi etsimällä itse netistä matkatoimiston sivuilta tietoa.

Olimme toisessa moduulissa lukeneet jo monenlaisia autenttisia tekstejä. Ennen kuin aloitimme projektin, harjoittelimme vielä olennaisen tiedon etsimistä tekstistä ja sen sietämistä, että tekstissä on myös ylimääräistä ainesta, jota ei tarvitse ymmärtää. Teimme tämän xy-kielisen tehtävän avulla, jonka olen tehnyt Suomi 2 -sarjan mallin mukaan. Samasta tekstistä on tehty kaksi versiota, joista toisessa tekstissä xy-kielellä on korvattu ymmärtämisen kannalta olennaiset sanat, toisessa tarpeettomammat. Molemmista teksteistä kysytään samat asiat. Toisen tekstin perusteella kysymyksiin on mahdotonta vastata, toisen perusteella se onnistuu mainiosti. Tämän harjoituksen avulla opiskelijat siis huomasivat, että kaikki sanat eivät ole tekstikokonaisuuden ymmärtämisen kannalta yhtä tärkeitä. Kun he asuvat Suomessa, he joutuvat joka tapauksessa lukemaan monenlaisia tekstejä ja on tärkeää, että he oppivat arvioimaan, mikä tekstissä on tärkeää ja mitä tietoja heidän pitää siitä löytää, että saavat asiansa hoidettua.

Projektin tehtävänanto oli kaikille sama ja annoin sen sekä suullisena että kirjallisena. Ensin piti silmäillä tekstin otsikoita ja kuvia ja päätellä sen perusteella, mistä tekstissä on kysymys. Seuraavaksi piti etsiä tekstistä avainsanoja ja lauseita, joiden avulla löytää keskeisen informaation. Sitten piti tehdä muistiinpanoja esim. mind mapin avulla, jotta pystyy myöhemmin esittelemään tekstin keskeisen sisällön muille. 

Parin piti myös miettiä, missä tilanteessa he voisivat tarvita tekstin sanastoa ja tietoa sekä suunnitella jonkinlainen dialogi sen pohjalta. Tähän asti he pääsivät ensimmäisen päivän aikana. Toisena päivänä he hioivat ja videoivat dialogin sekä latasivat sen Youtubeen omalle kanavallemme. Sen jälkeen he valmistelivat muille pidettävää esitystä. Kolmantena päivänä katsoimme yhdessä jokaisen videon ja jokainen pari esitteli vuorollaan oman aiheensa muille. 

Opiskelijoilla oli koko projektin ajan käytössään tietokoneluokka, tavallinen luokka sekä tabletit. He saivat siis käyttää kaikkia apuvälineitä. Opettajan tehtävänä oli vain ohjata projektin etenemistä tarvittaessa ja tarkentaa tavoitetta, jos joku pari ei ollut heti kaikkea ymmärtänyt. Parien työskentely oli erilaista ja niin olivat tuotoksetkin. 

Videot sinänsä eivät olleet tehtävän varsinainen tavoite ja melkein kaikki lukivatkin ne paperilta. Tähän saattoi johtaa osaltaan se, että he pyysivät minua tarkistamaan dialogien oikeakielisyyden ja saattoivat ottaa siitä paineita. Ehkä olisin voinut siis jättää korjaukset tekemättä ja kehottaa heitä mieluummin harjoittelemaan dialogia niin kauan, että se olisi ollut luonteva ilman lunttilappua. 

Videot olivat kuitenkin oikein onnistuneita. Asiointidialogeja oli tehty esim. hammashoitolasta, matkatoimistosta ja kirjastosta. Osa ryhmistä taas teki dialogin, jossa he keskustelivat Ystävänkylän rooleissa ystävänsä tai sukulaisensa kanssa esim. elämäntavoista, alkoholiongelmasta jne. Toisen päivän iltapäivällä, kun heillä oli aikaa katsoa toistensa videot omilta koneiltaan, koko luokka nauroi vedet silmissä.

Aiheiden esittely muille kuvasti hyvin sitä, miten parit olivat saaneet aiheen haltuun ja miten syvällistä ymmärtäminen oli. Eri ryhmien välillä oli isot erot siinä, miten sujuvasti he pystyivät tutuksi tulleesta aiheesta omin sanoin puhumaan. Osa opiskelijoista on selvästi saavuttanut jo B-tason, osa on edelleen A2.1-tasolla, eli toden totta, kakkosmoduulissa erot ovat kasvaneet. Se on tietysti luonnollista, kun ryhmässä on parikymmentä opiskelijaa, joiden kieli- ja koulutustaustat sekä elämäntilanteet vaihtelevat. Olin itse jopa hieman yllättynyt, miten hyvin he selvisivät tehtävästä. He hoitivat projektin hyvin itsenäisesti, minulle jäi todellakin vain sivustaseuraajan ja ohjaajan rooli. 

Jokaisen parin työskentelystä ja esityksestä toinen pari antoi palautetta vertaisarviointiin tehdyn lomakkeen avulla. Neljännen päivän aamupäivänä teimme vielä kielitaidon itsearviointia erilaisten lomakkeiden avulla. Mietimme sitä, mitä kielen oppiminen ylipäätään on ja mikä siinä on tärkeää. Jokainen arvioi itse, mitä osaa nyt ja mitä pitäisi vielä harjoitella. Vasta liian myöhään tajusin, että olisi pitänyt laatia jonkinlainen lomake myös projektityöskentelyn itsearviointiin eli prosessin arviointiin.

Pyysin myös sähköisellä lomakkeella palautetta sekä projektista että koko moduulista. Palautteet olivat enimmäkseen erittäin hyviä. Opiskelijat kokivat oppineensa projektista paljon. Parhaat palautteet olivat sentyyppisiä, että "oli hyvä, kun jouduimme tekemään enemmän töitä ja käyttämään omia aivoja". Nämä palautteet viimeistään vakuuttivat minut siitä, että projekti oli myös opiskelijoiden mielestä onnistunut ja hyödyllinen.

Omat havaintoni ja opiskelijoiden palautteet vahvistivat käsitystäni, että tämäntyyppinen projekti kehittää monenlaisia taitoja. Se laittaa opiskelijat työskentelemään itseohjautuvasti ja yhteistyössä parin kanssa. Sen avulla he oppivat kieltä, niin sanastoa, tekstinlukustrategioita kuin puhumistakin. Se myös parantaa ryhmän yhteishenkeä ja ilmapiiriä. Videoiden suunnittelu, kuvaus ja katselu olivat erityisen hauskoja hetkiä, mutta tärkeintä mielestäni oli se, että opiskelijat saivat itseohjautuvasti käyttää projektissa kaikkea tähän asti oppimaansa. Uskon, että he oppivat tästä paljon enemmän kuin olisivat oppineet perinteisestä moduulin loppukokeesta. 

Olen ennenkin teettänyt pienimuotoisia projekteja erilaisten aiheiden käsittelyn lopuksi. Tästä sain lisää puhtia niiden kehittämiseen ja myös tällaisten isompien projektien tekemiseen. Tästä on hyvä jatkaa. 

Ystävänkylä

Tervetuloa Ystävänkylään! Se on pieni kaupunki Suomessa, siellä asuu tavallisia suomalaisia ihmisiä, joilla on aivan tavallisia ammatteja ja työpaikkoja. Asukkailla on erilaisia harrastuksia ja lemmikkieläimiä. Kaikki ei kuitenkaan ole aivan niin tavallista. Kuten se, että erään kerrostalon autotallissa asuu hevonen. 

Kerroin täällä jokin aika sitten kollegaltani saamastani vinkistä, kielenoppimiskylä Mansikkalasta. Viime viikolla perustimme ryhmäni kanssa oman kylän. Opiskelijat ehdottivat nimiä, listasin ne taululle ja kävimme nimestä suljetun lippuäänestyksen. Nimeksi tuli Ystävänkylä. Se sopiikin erittäin hyvin tälle ystävälliselle ja aina toisiaan auttavalle ryhmälle.

Aluksi jokainen keksi itselleen suomalaisen nimen ja perheen. Joukossa on veljeksiä ja siskoksia sekä eläkeläisäiti kahden aikuisen poikansa kanssa ja tietysti muutama sinkkukin pitää olla (tulevia treffejä ja häitä ajatellen). Sitten he yhdessä miettivät, missä asuvat ja millainen asunto heillä on. Samalla he leikkasivat aikakauslehdistä kuvia itsestään, perheestään ja kodistaan ja tekivät niistä ison kollaasin kartongille. Sinkut tekivät tämän yhdessä naapuriensa kanssa.

Kotitehtävinä jokainen kirjoitti verkko-oppimisalustalle omalle sivulleen pienet tekstit, joissa esittelivät itsensä ja kotinsa. Kotiteksti tehtiin Suomen mestari 1:n lisäharjoituksen avulla, jossa piti kuvailla huoneitaan postpositioita käyttäen, sillä olimme juuri tätä ennen harjoitelleet niitä.

Sitten vuorossa oli ammatin ja työpaikan valinta. Olimme sopivasti kirjassa viimeisen kappaleen kohdalla, jossa kerrotaan Alexin työstä, kokouksista jne. Siitä sainkin idean siihen, että pidimme kokouksen - samalla saimme luontevasti opiskeltua kokoussanastoa. Ensin opiskelimme vielä lisää ammatteja erilaisten kuvien ja pelien avulla.

Seuraavana päivänä pidimme asukasyhdistyksen perustamiskokouksen. Puheenjohtajan tehtävä lankesi minulle, mutta eräs opiskelija toimi sihteerinä. Hän kirjasi ylös kaikkien tiedot sitä mukaa, kun he esittelivät itsensä, perheensä ja asuntonsa koko porukalle. Ammattinsa he kertoivat pantomiimin avulla. Sihteeri laati siis pöytäkirjan, jonka lähetti muille tarkastettavaksi.

Kirjan kappale opiskeltiin oppimista tukevan arvioinnin prosessia käyttäen. Tässä metodissa opettaja häipyy taka-alalle ja opiskelijat tekevät työtä pareittain toisiaan auttaen. Ensin katsottiin otsikko ja kuvat ja mietittiin, mistä tekstissä on kysymys. Sitten jokainen luki tekstin ilman sanakirjaa ja apuvälineitä ja arvioi, kuinka paljon tekstistä ymmärsi. Sen jälkeen he tekivät pareittain erilaisia sanasto- ja tekstinymmärtämistehtäviä ja lopulta katsoimme sanastoa myös yhdessä. Sitten he lukivat tekstin uudestaan ja arvioivat, kuinka paljon nyt ymmärsivät. 

Jatkoimme kirjan kappaleen opiskelua myös kieliopin kannalta. Kyseisessä kappaleessa sitä riittääkin! Ihan liikaa. Aloitimme "kevyesti" objektista. Siinä kohtaa kirja feilaa kyllä täydellisesti. En ehtinyt valmistella sitä etukäteen, joten luotin, että kirjan avulla homma kyllä onnistuu. No ei todellakaan onnistunut, se oli katastrofi! Että voi näinkin kokenut opettaja mokata vielä niin pahasti. Tilanne korjaantui kyllä seuraavana päivänä, mutta parille opiskelijalle taisi tulla kammo objektista tuon kokemuksen takia. Onneksi hekin pääsivät kärryille kuitenkin melko hyvin, kun katsoimme seuraavana päivänä riittävän paljon muiden materiaalien havainnollistavia esimerkkejä.

Objektiharjoituksissakin toimimme Ystävänkylässä aina kun mahdollista. Hyvin menee 1 -kirjan opettajan oppaasta ottamani pariharjoituksen alustin niin, että nyt me ollaankin Ystävänkylässä oltu tosi uteliaita ja kytätty naapureita. Kerropa parille, mitä näit kaupungilla. Eli mitä neljä henkilöä osti eri paikoista. Parilta piti selvittää itseltä puuttuvat tiedot. Myöhemmin teimme samalla idealla Otetaan selvää -kirjan harjoituksen, jossa piti etsiä kuvista kymmenen eroa. Tapasimme myös toisemme kaupungilla ja kyselimme, mistä olet tulossa ja mitä ostit sieltä. Jokaisella oli erilaisia ruokatavaroita, joita myös vaihdeltiin, jotta saatiin harjoitusta erilaisista ruoista objekteina.

Kirjan kysymysryhmät työelämästä toteutimme niin, että ihmiset tapasivat toisiaan iltatilaisuudessa ja kyselivät toisiltaan heidän työ- tai opiskelupaikoistaan Ystävänkylässä. Tehtävä olisikin muuten tylsä, kun kaikki kertoisivat opiskelevansa suomea... 

Tähän tyyliin ajattelin jatkaa syksyllä. Meneillään olevassa toisessa moduulissa tulee paljon asiointitilanteita, joten voimme hyvinkin edetä sen mukaan, millaisia kielenkäyttötarpeita opiskelijat eli asukkaat milloinkin tuovat esille. Toki ohjailen itse koulutuksen etenemistä opetussuunnitelman sisältöjen mukaan, mutta haluan ainakin luoda mahdollisuudet opiskelijoiden ehdoilla etenemiseen.
 Pidän tästä metodista, sillä siinä on paljon yhteistä suggestopedian kanssa. Voin yhdistellä niistä asioita ja toteuttaa opetusta taas hieman elävämmin. Opiskelijat ovat olleet innostuneita Ystävänkylästä, se luo kivan illuusion kylästä, jossa jokainen voi elää sellaista elämää, johon oma mielikuvitus yltää. Roolit vapauttavat ihmiset puhumaan ja toimimaan eri tavalla. Saapa nähdä, mitä kaikkea Ystävänkylässä vielä tapahtuukaan!

P.S. Oppilaitoksemme on hankkinut taukojumppasovelluksen tietokoneille. Jumpan voi valita eri kehonosille ja ajastaa omaan aikatauluun sopivaksi. Ensin ohjelmoin sen vain iltapäivän tunneille, jotka istuin tietokoneella. Sitten tajusin, että taukojumppa olisi vähintään yhtä hyödyllistä opiskelijoille. Nyt teemme sitä kolme kertaa päivässä. Kun olin kolme päivää poissa ryhmästä, he suorastaan vaativat jumppaa! 


P.P.S. Huomenna pääsemme hyvin ansaitulle lomalle! Tarina Ystävänkylästä jatkuu elokuussa... Ihanaa heinäkuuta teille, jotka kesälläkin jaksatte tätä lukea! ;)

Digiajassa - hypessä vai jälkijunassa?

Suomen koulujen siirtymisestä digiaikaan on viime aikoina käyty keskustelua eri yhteyksissä, mm. Opettaja-lehdessä. Lukemistani artikkeleista ja mielipiteistä päätellen vallalla on (jälleen kerran!) varsin mustavalkoinen ajattelu. Joko ollaan sitä mieltä, että Suomi on jäänyt jälkeen ja koko koulu pitäisi kiireen vilkkaa muuttaa digitaaliseksi tai sitten digi ja some nähdään peikkoina, joista innostuneet leimataan digiuskovaisiksi.

Pyrin itse tässä, kuten monissa muissakin asioissa pysyttelemään kultaisella keskitiellä. Haluan pysyä kehityksessä mukana ja ottaa nykyajan välineet ja keinot käyttöön siinä, missä niistä on hyötyä opetuksessa, opiskelussa ja oppimisessa. En kuitenkaan halua tehdä välineistä itse tarkoitusta. On ajanhukkaa vääntää digimuotoon tehtävää, joka toimii paperilla yhtä hyvin. Toisaalta joidenkin digimuotoisten tehtävien avulla voi säästää aikaa ja paperia, vaikka ne eivät rakenteeltaan ihmeemmin eroaisi paperitehtävistä.

Siispä miettimään, miten välineitä voisi hyödyntää. Oppilaitoksessamme on viime aikoina panostettu tähän kouluttamalla meitä kouluttajia ja hankkimalla tarvittavaa välineistöä. Pikku hiljaa jokainen ottaa välineet käyttöön omassa opetuksessaan, sen mukaan mikä kenestäkin omaan opetukseen sopivalta tuntuu. Tiedän, etten itse ole mikään eturivin kehittäjäopettaja tälläkään saralla. Kunpahan kopioin ja tuon esiin muutamia tavallisen opettajan helposti käyttöön otettavia ideoita.

Olen uuden ryhmäni kanssa kokeillut mm. seuraavanlaisia juttuja digimaailmassa.

Omat videot. Koulutuksen alussa sain idean tähän kollegaltani. Kuvasin omalla puhelimellani videoita, joilla puhuin itse ja jätin opiskelijalle vastausaikaa. Tein videoita esim. tutustumisesta ja peruskysymyksistä puhekielellä. Latasin videot oppilaitoksen omalle oppimisalustalle, mutta avasin ryhmälle myös oman Gmail- ja Youtube-tilin, jolle videoita on helppoa ladata. Opiskelijoiden piti kotona harjoitella videon kanssa keskustelua. 

Ideana oli harjoitella reagoimista kysymyksiin ja oppia ymmärtämään perusfraaseja kohtalaisen nopeallakin puhekielellä. Videotahan voi kelata edestakaisin niin monta kertaa, että ymmärtää kysymyksen. Tarkoituksena oli myös opettaa luonnollista intonaatiota kysymyksissä.

Näitähän voisi tehdä eri aiheista niin paljon kuin ehtii. Tai niin paljon kuin sietää katsella omaa naamaansa videolla. Aika kiusallista tällaisesta ei-linssiluteesta, mutta kyllä siihenkin tottuu. Itseäni minuuttitolkulla tuijottaessani havaitsin, että minulla on kauniit silmät, mutta kamalat silmänaluset. Jälkimmäisen olin kyllä tiennyt jo ennestäänkin. ;) 

Opiskelijoiden tekemät videot. Ensimmäistä moduulia oli kulunut noin kuukausi, kun opiskelijat saivat tehtäväkseen ensimmäisen videoprojektin iPadeilla. Sen ohjeistin niin, että he ovat tulossa uudelle kurssille ja tutustuvat toisiin opiskelijoihin. Ideana oli siis kerrata itsensä esittelyä ja tutustumista. Sekä tietysti harjoitella yhteistyötä pienryhmässä ja neuvottelua (josta osa tietenkin tapahtuu tuossa vaiheessa englanniksi tai venäjäksi).

Ryhmissä oli neljä tai viisi opiskelijaa ja melkein jokainen oli myös kameran edessä ja äänessä. Ryhmien tuotokset olivat tietysti eri tasoisia ja pituisia, mutta oikein kivoja kaikki, osa suorastaan loistavia. Ensimmäiset videot katsoimme luokassa yhdessä videotykin kautta, mutta ongelmaksi osoittautui äänen laatu. Emme olleet ottaneet sitä huomioon kuvausvaiheessa eikä puheesta tahtonut saada selvää.

Tänään teimme toisen videoprojektin, jonka tarkoituksena oli kerrata ensimmäisessä moduulissa opittuja asioita. Opiskelijat tekivät koko homman täysin itsenäisesti sillä aikaa, kun pidin osalle henkilökohtaisia ohjauskeskusteluja. Miten ihanaa, kun ryhmä on taitava ja itseohjautuva! Osaavimmat tietysti auttavat niitä, joilta ohjelmien käyttö ei suju yhtä näpsäkästi.

Annoin opiskelijoille listan teemoista ja ohjeistin heitä jakautumaan neljän hengen ryhmiin. Teemat olin ottanut Sukimosta, joka pohjautuu opetussuunnitelmaan. Ryhmät valitsivat yhden teeman, josta he suunnittelivat dialogin, kuvasivat videon ja latasivat sen Youtubeen. Sen jälkeen jokainen katsoi kaikkien ryhmien videot ja sai kommentoida niitä. En antanut sen tarkempia ohjeita, sanoin vain, että heillä on muutama tunti aikaa ja saavat valita kuvauspaikan itse.

Olin tyytyväinen iltapäivällä videoita katsellessani. Jokainen oli omalla tavallaan hyvä. Kaikki ryhmät olivat suunnitelleet videot huolella. Äänen laatu oli parempi kuin viimeksi, koska joukossa on opiskelija, joka osasi antaa kaikille vinkkejä sen parantamiseen. Joku oli vähän editoinutkin videotaan, lisännyt taustalle ääniä jne. Osalla oli hyviä tilannedialogeja, osa piti pienen puhe-esityksen aiheesta. En puuttunut toteuttamistapoihin, vaan annoin heille melko vapaat kädet. Tärkeintä oli harjoitella puhumista suomeksi. Upein tuotos oli mielestäni vapaa-ajan harrastuksista kertova filmi, jolla thaimaalainen opiskelija veti kavereilleen joogaa. He todella laittoivat itsensä likoon yli 11-minuuttisella videollaan. Nauroin vedet silmissä! 

Muita ohjelmia tableteilla en ole ehtinyt vielä kovin paljon kokeilla. Teimme yhden Padletin, johon kokosimme kotiin liittyviä sanoja mind map -tyylillä. Jokainen ryhmä keräsi yhteen huoneeseen tai taloon liittyviä sanoja. Padlet tallennettiin verkko-oppimisalustalle, josta jokainen voi tallentaa sen itselleen tai katsoa sitä jälkeenpäin. Näitä aion teettää lisääkin koulutuksen edetessä. Ihan toimiva ja hyödyllinen paperinsäästämiskeino.

Olen luonut verkko-oppimisalustalle jokaiselle opiskelijalle oman sivun, jolle he voivat alkaa kirjoitella omia juttujaan. Ensimmäisen tehtävän teetin viime viikolla, kun pyysin heitä raportoimaan sinne lukemistaan tosi helpoista selkouutisista. Jatkossa aion kerätä sinne erilaisia kirjoitustehtäviä, kuten oppimispäiväkirjaa.

Otin tänään myös moduulipalautteen ensimmäistä kertaa digitaalisesti omalla verkko-oppimisalustallamme. Paljon kätevämpää kuin paperilla! Miksi en ole aiemmin sitä tehnyt? - Ei mitään hajua. Tietotekniikkaa voisi käyttää paljon nykyistä enemmän, jos vain ehtisi paneutua siihen enemmän.

Kollegani samassa työhuoneessa on aktiivisempi tablettien käytössä, häneltä olen saanut monta hyvää ideaa. Hän on tutkinut aktiivisesti esim. Twitterin ja muun some-maailman antia. Itselläni ei tähän riitä energia tässä elämäntilanteessa, mutta kopioin mielelläni muilta saamiani ideoita. Kiitos niistä!
 
Mitä sinä olet tehnyt tableteilla? Millaisia ideoita olet toteuttanut tietotekniikan tai somen avulla? Kommentoi!

Puhu minulle suomea!

Olen viime aikoina parissakin eri kontekstissa työn ulkopuolella pohtinut kielen oppimista ja opettamista. Oppimista mietin omasta näkökulmastani, kun olin lomalla Italiassa ja yritin käyttää pientä italian kielen taitoani. Olen toki opiskellut italiaa yliopiston kielikeskuksessa lukion lyhyen oppimäärän verran, eli perussanasto ja -kielioppi on käyty läpi ja aikoinani ne ihan hyvin hallitsinkin. Harmi vain, etten ole päässyt käyttämään kieltä, koska lomamatkamme ovat sen jälkeen suuntautuneet toisiin maihin.

Kun nyt kuitenkin olimme vihdoin Italiassa, päätin yrittää. Otin mukaan pienen kirjasen, josta kertailin turistin tarvitsemia fraaseja. Hauska yksityiskohta sinänsä, että kirja oli saksa-italia-yhdistelmällä, olin ostanut sen aikoinaan Saksasta jo vuosia ennen kuin aloin opiskella italiaa. No, alkeiden opiskelussa minulle on saksanopettajana se ja sama, onko lähtökieli suomi vai saksa.

Kun sitten asioin kaupassa tai rinneravintolassa, rohkaisin mieleni ja yritin käyttää niitä tilanteisiin sopivia sanoja ja fraaseja, jotka kulloinkin mieleeni tulivat. Kuten kahvin ja jäätelön tilaaminen, hinnan kyseleminen, lasin pyytäminen tai muu yksinkertainen asia. Pettymyksekseni tiskin toiselta puolelta vastattiin usein englanniksi. Olisi ollut helppoa tyytyä ajattelemaan, että okei, en mä osaa vielä tarpeeksi hyvin, paljon helpommalla pääsen, kun käyn nämäkin pikku keskustelut englanniksi. Mutta sitkeästi puhuin silti italiaa aina, kun se vain suinkin luonnistui. Sillä eihän sitä kieltä koskaan opi paremmin, jos ei suostu lähtemään alkeista liikkeelle! 

Varmemmin italiaa pääsisi harjoittelemaan jossakin pikkukylässä, jossa kukaan ei puhu englantia. Turvallista se on tuollaisessa turistikohteessa, jossa voi tiukan paikan tullen vaihtaa englanniksi. On helppoa lykätä väliin jokin englannin sana, kun tietää, että toinen ymmärtää senkin.

Väkisin tuli kuitenkin mieleen se, miten meidän opiskelijamme pärjäävät. Missä he voivat harjoitella suomen kieltä, siis luokan ulkopuolella? Suomalaisetkin tuntuvat olevan hanakoita vaihtamaan kielen englanniksi, kun huomaavat, että toisen suomi vielä vähän tökkii. On niin hauskaa treenata omaa englannintaitoa ja tuntuu varmaan jopa avuliaalta eleeltä, että kyllä me voidaan hei englantiakin puhua, niin ei ole niin hankalaa tämä kommunikointi. Mutta jos kukaan ei keskustele suomeksi, ei sitä suomea voi ikinä oppia kunnolla!

Tältä sivustolta löytyy hyviä kertomuksia siitä, miten mitä tahansa kieltä parhaiten opitaan.

Vajaat kymmenen vuotta sitten pääkaupunkiseudulle perustettiin yhdistys nimeltä Puhu minulle suomea. Sen tarkoitus oli lisätä kantasuomalaisten tietoisuutta siitä, että maahanmuuttajien kielitaidon kehittymisen kannalta on tärkeää, että puhumme heidän kanssaan suomea joka tilanteessa. Yhdistys on sittemmin kuopattu, mutta meidän opettajien sanoma on edelleen sama: puhu maahanmuuttajalle suomea!

Opettamiseen liittyviä ajatuksia taas herätti Sami Hedbergin stand up -keikka, jolla kävin reilu viikko sitten. Keikan jälkeen keskustelimme siitä, miten ammattitaitoinen esiintyjä Hedberg on kymmenen vuoden keikkailun jälkeen. Mitä enemmän analysoin sitä, miten hänen ammattitaitonsa näkyy, sitä enemmän havaitsin yhtäläisyyksiä opettajan työhön.

Ensinnäkin itsevarmuus, jonka kokemus tuo. Kokenut koomikko saa näyttämään hauskalta vaikka sen, miten juo vettä. Hän on läsnä, tekee kaiken tietoisesti ja saa jokaisen tilanteen näyttämään siltä, kuin se kuuluisi esitykseen, vaikka se olisi oikeasti tullut mieleen siinä hetkessä tai tapahtunut vahingossa. 

Samalla tavalla etenee oppituntikin usein. On olemassa suunnitelma, mutta siitä poiketaan, välillä tarkoituksella, välillä vahingossa. Kokenut opettaja saa kuitenkin kaiken vaikuttamaan siltä, että näin sen piti mennäkin. Sillä aikaa, kun hän juo vettä ja pohtii kuumeisesti, mitä seuraavaksi tehtäisiin, opiskelijat odottavat rauhassa ohjeita ja kuvittelevat käsikirjoituksen olevan koko ajan selvillä. Paniikkiratkaisut saattavat toisinaan olla jopa parempia kuin tarkasti etukäteen suunnitellut käänteet. (Toki aina ei.)

Toisekseen työnkuville yhteistä on oman persoonan laittaminen likoon, jopa itseironia. Kun koomikko paljastaa itsestään jotain, korostaa omaa inhimillisyyttään ja nauraa heikkouksilleen (kuten Hedberg vartalolleen), hän saa yleisön sympatian puolelleen. Välillä esitys voi mennä vähän överiksi ja senkin voi myöntää. Ylimielistä koomikkoa ei kukaan jaksa kauan kuunnella. 

Kun opettaja avaa hiukan oman persoonansa ja elämänsä verhoa, uskaltavat opiskelijatkin kertoa itsestään. Mitäpä kielten tunneilla muuten voisi puhua, jos ei voisi kertoa omasta perheestään, kodistaan, arkipäivästään ja mielipiteistään. Toki roolien käyttö antaa toisenlaisenkin mahdollisuuden tilanteissa, joissa todellisen minän paljastaminen olisi liian kiusallista. 

Myös virheiden tekeminen tulee sallitummaksi, kun opettaja myöntää omat virheensä ja erehdyksensä, pyytää tarvittaessa anteeksikin. Maahanmuuttajaopiskelijoita saattaa joskus hämmentää opettajan asettuminen samalle tasolle tai kritiikin kohteeksi. Se on kuitenkin osa suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämän matalaan hierarkiaan kasvattamista.

Kolmas yhteinen taito on yleisön ottaminen. Koomikko heittää välillä kysymyksiä yleisölle, poimii vastauksista esitykseensä sopivasti uusia aineksia. Näin hän saa kohdistettua esityksen läsnä olevalle yleisölle, luo ikään kuin illuusion, että illan jutut olisi tehty vain tälle yleisölle. Joihinkin välihuutoihinkin hän voi tarttua, mutta hänen täytyy osata salamannopeasti päättää, lähteekö kuljettamaan tarinaa siitä eteenpäin vai jättääkö kommentin täysin huomiotta. 

Samalla tavalla opettajan täytyy aina tasapainoilla sen välillä, vastaako oppilailta tuleviin kysymyksiin tässä ja nyt, lähteekö viemään oppituntia aavistuksen tai peräti kokonaan toiseen suuntaan kuin alun perin meinasi. Onko nyt oikea hetki paneutua juuri tähän asiaan? Onko tarkoituksenmukaista selittää asia heti, edistääkö se oppimista vai haittaako se sitä? Vai sanoako vain, että tästä asiasta puhumme vähän myöhemmin, kun on sen aika? Toisaalta, jos opiskelijalla on jokin akuutti kysymys, joka ei liity lainkaan oppitunnin aiheeseen, pitääkö keskittyä siihen vai sanoako, että puhutaan tästä tunnin jälkeen. Mitkä asiat käsitellään koko luokan kanssa, mitkä kahden kesken?

Vuosien varrella näitä tilanteita tulee eteen ja niissä oppii toimimaan intuitiivisesti. Joskus menee harhaan ja huomaa jälkikäteen, että ei olisi pitänyt lähteä nyt tähän ollenkaan. Tai että olisi ollut parempi antaa käsikirjoituksen olla ja keskittyä päivänpolttaviin kysymyksiin.

Koomikon ja opettajan työn vaatimusten samankaltaisuudesta huolimatta olen sitä mieltä, että oppitunnit eivät ole mitään opettajan performansseja, joiden jälkeen voisi analysoida, miten hyvin esitys meni. Opetus (niin kuin toki jossain määrin myös stand up) on aina kommunikaatiota, johon vaikuttavat kaikki siihen kullakin hetkellä osallistuvat henkilöt. Keskiössä on oppiminen. Mitä ammattitaitoisempi opettaja, sitä enemmän hän osaa keskittyä siihen, mikä on oppimisen ja opiskelijan kannalta tärkeintä. Mikä tukee oppimista? Mikä tukee sopeutumista tähän yhteiskuntaan? Mikä vie opiskelijaa elämässään eteenpäin?

Kaiken lisäksi plussaa on, jos opettaja hallitsee tilannekomiikan ja saa opiskelijat silloin tällöin hörähtämään. Usein ryhmälle muodostuu yhteinen huumori, jota hyvässä ilmapiirissä viljellään. Mitä enemmän tunteita oppimiseen liittyy, sitä tehokkaampaa on oppiminen. Nauru on paras oppimisalusta.

P.S. Olen saanut ihanan innokkaan ja taitavan uuden ryhmän, joten jatkossa saatan taas vähän useammin kertoa tekemisistämme. Tiedossa ainakin kokeiluja uusilla iPadeillä. :)

Huono, huono ope - palautteen antamisesta

Olen ollut todella huono ope. Laiska. Saamaton. Tehnyt juuri niin kuin ei pitäisi. Päinvastoin kuin syksyllä käymässäni koulutuksessa opetettiin.

Kävin Testipisteessä koulutuksen, jossa keskityttiin palautteen antamiseen kirjoittamisen taidosta sekä jatkuvaan arviointiin, jolla voidaan tukea kirjoitustaitojen oppimista. Jokaiselle opettajalle on selvää, että palaute kirjoitustehtävästä pitää antaa mahdollisimman pian. Mitenkäs siitä muuten voi mitään oppia?

No, saamaton kun olen, keräsin koko pitkän syksyn opiskelijoiden kirjoitelmia työpöydälleni. Silloin tällöin sain osan niistä katsottua ja raapustettua jotain palautetta paperiin. En kuitenkaan voinut antaa niitä takaisin, koska en saanut koskaan koko nippua katsottua. Ihan totta. Tällaisiakin opettajia on olemassa!

Todellisuudessa vajaan sivun mittaisten kirjoitelmien tsekkaamiseen ei montaa minuuttia per paperi olisi mennyt. Ongelmani oli alkusyksystä se, etten oikein osannut päättää, millaista palautetta annan hitaan linjan opiskelijoille, joille kirjoittaminen on se kaikkein vaikein kielitaidon osa-alue. Jos korjaan virheet, paperi on täynnä punaista (tai vaaleanpunaista tai oranssia). Se ei tietenkään ole tarkoitus. Sehän vain masentaa eikä kukaan jaksa edes katsoa niitä omia virheitään läpi. Eikä siitä näin ollen opi mitään.

Pitäisi siis päättää, mistä asiasta milloinkin antaa palautetta. Keskitynkö palautteenannossa vain siihen asiaan, jota juuri tällä kirjoitustehtävällä harjoiteltiin? Korjaanko virheet vai alleviivaanko ne, jotta opiskelija saa itse oivaltaa, mikä meni vikaan? Annanko palautetta vain tekstin viestivyydestä? Sisällöstä? Kokonaisuudesta? Lauseista? Sanastosta? Verbeistä? Sijapäätteistä? Välimerkkien ja isojen kirjaimien käytöstä? Tekstilajille tyypillisistä piirteistä? Vai sittenkin pelkästään hienosti onnistuneista kohdista?

On niin monenlaista palautetta. Niin monta asiaa, joihin voi keskittyä.

Ja sitten voi myös jättää palautteen antamatta. Käyttää vertaisarviointia ja itsearviointia. Opiskelija lukee kaverinsa tekstin ja antaa palautetta. Tai he katsovat yhdessä tekstiä ja miettivät, mitä siinä voisi parantaa. Voi käyttää prosessikirjoittamista ja kirjoittaa saman tekstin koneella uudestaan. Oikolukuohjelma voi auttaa prosessissa (mikä tosin hitaan linjan opiskelijoilla sekin vaatii vähän enemmän harjoitusta, kun pelkän Wordin perusasioiden opiskeluun menee jo aika monta harjoituskertaa).

No, kaiken tämän pohdinnan seurauksena opiskelijoiden työt siis kasaantuivat pöydälleni pitkin syksyä. Joitakin taisin palauttaa ajoissa, mutta joka kuukaudelta jäi ainakin yksi teksti palauttamatta.

Niinpä päätin uuden vuoden alkajaisiksi pläjäyttää kaikki tekstit heidän eteensä kerralla. Annoin jokaiselle oman kansion, johon he saavat säilöä tuotoksensa, tekstien ohella myös ne taideteokset, joita oli syksyn mittaan ripustettu luokan seinälle.

Opiskelijat lukivat tekstejään uudestaan, esittelivät niitä parilleen. Parin kanssa he saivat katsoa, miten kirjoitustaito oli syksyn mittaan kehittynyt ja miten sitä voisi vielä kehittää.

Olin antanut edellisen moduulin lopussa jokaiselle henkilökohtaista palautetta kirjoittamisen taidosta (muiden taitojen ohella). Palautelomakkeessa oli Osaan-lauseita, joiden avulla annoin paitsi palautetta osaamisesta, myös vinkkiä siitä, mitä tällä tasolla pitäisi osata.

Esimerkiksi:

• Aloitan lauseen isolla kirjaimella.
• Lopetan lauseen pisteeseen, kysymysmerkkiin tai huutomerkkiin.
• Käytän erilaisia lauseita.
• Osaan perustella mielipiteeni lyhyesti.

Lauseita oli kymmenkunta ja arvioin jokaisen skaalalla osaan hyvin - harjoittelen lisää. Absoluuttista kyllä - ei -jakoa en halunnut tehdä, vaan asetin rastin skaalalle sen mukaan, kuinka hyvin kyseinen taito on hallussa. Näin jokainen sai jonkin verran positiivistakin palautetta.

Nämä lauseet laitoin nyt taas näkyville ja kertasin ne opiskelijoiden kanssa, jotta he pystyivät tarkastelemaan kirjoitelmiaan niitä vasten.

Lopulta laiskuuteni näyttäytyikin hieman erilaisessa valossa. Vaikutti siltä, että opiskelijoista oli ihan hauskaa tarkastella oman kirjoittamistaitonsa kehittymistä näin pitkällä perspektiivillä. Ehkä he havaitsivat itse, mitä olivat oppineet ja missä olisi vielä kehittämisen varaa. Ei heitä haitannut, vaikka opettaja ei ollut joka kohdasta antanut palautetta.

Joskus laiskuudesta voi siis seurata jotain hyvääkin. ;)



Vinkkejä siitä, miten voi antaa palautetta ja miten opiskelijoita voi auttaa siirtymään tasolta toiselle löytyy mm. seuraavista teoksista:

- Arvaanko vai arvioinko?
- Tasolta toiselle.
- Saako olla suomea? 
- Suomi2. (Minä ja arki, Minä ja yhteiskunta, Minä ja media)
- Matkalla Suomessa.