Työtä, objekteja ja tonttuilua

Joulunalusviikon opetin ryhmääni joka päivä. Tiistaina aloitimme Suomen mestari 1 -kirjan viimeisen kappaleen, jonka teemana on työ ja opiskelu. Perehdyimme tekstiin kollegalta saamani tehtäväkokonaisuuden avulla. Hän oli käynyt koulutuksen Oppimista tukevasta arvioinnista ja koulutuksen aikana jokainen teki yhden tehtäväkokonaisuuden menetelmää soveltaen. Tuotoksista saavat nauttia osallistujien kollegatkin. Metodi vaikuttaa hyvältä ja mielenkiintoiselta ja olenkin yrittänyt silloin tällöin soveltaa sitä muihinkin teksteihin. 

Opiskelijat työskentelivät pareittain. Sanakirjan ja puhelimen käyttö oli ensi alkuun kiellettyä. Tarkoituksena on huomata, miten muillakin keinoilla pystyy ymmärtämään uutta tekstiä. Sanakirja ei aina ole opiskelijan paras kaveri, joskus se voi olla toinen opiskelija. 

Ensin katsottiin tekstin otsikko ja kuvat ja pääteltiin niistä, mistä tekstissä on kysymys. Sen jälkeen jokainen luki tekstin itsekseen ilman sanakirjaa ja arvioi, kuinka paljon ymmärsi tekstistä (vaihtoehtoina 0-20%, 20-40% jne.). Lukiessa piti alleviivata uudet sanat ja koko tekstin luettuaan keskustella niistä parin kanssa. Jos itse ei ymmärtänyt jotain sanaa, pari saattoi ymmärtää ja selittää sen. Näin saatiin jo melko hyvin teksti avautumaan molemmille. Seuraavaksi tehtiin tekstinymmärtämistehtävä kirjasta sekä opettajan oppaasta. Sitten piti kertoa parille tekstin avulla, mitä siinä tapahtui. Monisteella oli muutama sanastotehtävä, joissa piti yhdistää sana ja selitys, verbi ja selitys sekä kuva ja sana. Lopuksi piti vielä ilman kirjaa kertoa parille tekstin keskeinen sisältö.

Koko ajan korostin, että pitää tehdä yhteistyötä parin kanssa. Vaikka toinen osaisi paremmin ja tekisi tehtävät yksin nopeammin, tarkoituksena on nimenomaan, että opiskelijat oppivat toistensa avulla ja selviävät tehtävistä yhdessä. Tietysti parien välillä on eroa ja eri tasoisilla pareilla tehtäväkokonaisuuden tekemiseen meni eri aika. Nopeimmille vinkkasin, että voivat jo tutustua kirjan sanalistaan ja ammatteihin.

Opiskelijat selvisivät hyvin tehtävistä keskenään, opettajaa tarvittiin avuksi melko vähän. Se on heille hieno kokemus. Tarkoituksena onkin oppia uusia strategioita tekstinymmärtämiseen. Yhdessä katsoimme kirjan työelämään ja opiskeluun liittyvän sanalistan ja keskustelimme samalla suomalaisesta työelämästä (työaika, palkkaus, tauot jne.). Lopuksi tutustuimme ammattinimikkeisiin sekä kirjan että omien kuvamateriaalieni avulla. Ehdimme pelata myös dominoa (Sanotaan se suomeksi) ja pantomiimia.

Seuraavana päivänä kertasimme ammatteja mm. Suomi sujuvaksi -kirjan kuvien avulla. Annoin kaikille kaksi sivua kuvia, jotka jaettiin parien kesken. Jokaisen parin piti kirjoittaa lauseita 5-7 kuvasta, mitä kuvan ammattilainen tekee. Kirjoitin lauseet Word-tiedostoon, josta otin jokaiselle kopion. Pelasimme myös aliasta ammateilla (kirjan lisäharjoitus).

Teeman käsittelyä jatketaan tammikuussa, sillä tällä viikolla ohjelmassa oli myös suomen kielen iki-ihana objekti sekä tietysti suomalaisten joulunvietto. Objektia käsittelimme sekä kirjan että omien materiaalieni avulla. Tein amatöörimäisen virheen ja kerroin opiskelijoille vähän liikaa objektista (kun kysyivät tietysti heti kaikenlaista!). Luulin jo saaneeni heidän päänsä aivan sekaisin, mutta aika äkkiä he muistivat perussäännöt. 

Perussääntönä on, että jos objektina on yksi, kokonainen asia, se saa genetiivin päätteen (akkkusatiivi): Syön omenan. Tai kun jokin asia tehdään loppuun, valmiiksi, kokonaan: Luen kirjan. Luen koko lehden. Mutta jos prosessi on kesken, tulee partitiivi: Syön omenaa (juuri nyt). Luen kirjaa. Luen aamulla vähän lehteä. Myös jos kyseessä on aine- tai abstraktisana, käytetään partitiivia: Juon kahvia. Otatko sokeria? Tarvitsemme rauhaa. Joidenkin verbien (asia tapahtuu nopeasti, hetkellisesti) kanssa taas käytetään lähes aina genetiivinnäköistä, akkusatiiviksikin nimitettyä muotoa: Tapaan Pekan huomenna. Näin sinut eilen bussipysäkillä. Ja tietysti partitiiviverbien kanssa tulee aina partitiivi: Odotan bussia. Rakastan sinua. Voitko auttaa minua? Negatiivisessa lauseessa käytetään aina partitiivia: En syö omenaa. En juo kahvia. En lue lehteä. 

Olen keksinyt vähän omiakin selityksia objektin sijanvalintaan. Ensinnäkin sanon aina, että partitiiviverbit ovat prosessiverbejä, jolloin on helpompi ymmärtää, miksi niiden kanssa käytetään partitiivia. Toinen, mielestäni keskeinen selitys on se, että objektin ja subjektin täytyy olla erinäköisiä eli erottua toisistaan, koska suomen kielessä sanajärjestystä voi vaihtaa. Siis, jos subjekti on perusmuodossa, objekti ei voi olla perusmuodossa: Liisa rakastaa Pekkaa. Liisa näkee Pekan. Minä avaan oven. Koska jos sanajärjestystä vaihdetaan, ei enää tiedetä, kuka rakastaa ja kuka näkee: Pekkaa rakastaa Liisa. Pekan näkee Liisa (ei Leena). Jos taas subjekti on genetiivissä, akkusatiiviobjekti on perusmuodossa (eikä genetiivissä): Liisan täytyy tavata Pekka. Minun täytyy laittaa ovi kiinni. Sama juttu, jos subjektia ei ole: Avataan ovi. Avaa ovi.

Kaikkea ei oikein voi tässä vaiheessa vielä selittää, kun emme ole esimerkiksi passiivia vielä opiskelleet. Yleensä kuitenkin kerron, että tällainenkin lause ja sääntö on olemassa. Suomalainen näkee myös ristiriitoja näissä säännöissä, ainahan sijanvalinta riippuu tilanteesta. Sääntöjen täytyy kuitenkin olla riittävän selkeitä, että ne voi muistaa, siksi jokaista poikkeusta ei voi selittää. En siis kerro opiskelijoille, että periaatteessa on mahdollista sanoa myös: Rakastan sinut kuoliaaksi. Koska melkein aina rakastaa-verbin kanssa tulee partitiivi. Turha sekoittaa päitä harvinaisilla poikkeuksilla. Joskin joskus on vaikea vetää rajaa siihen, mikä on harvinaista ja mikä olennaista. Esimerkiksi, jos kysyjä odottaa negatiivista vastausta, hän laittaa objektin partitiiviin: Näetkö minua? Löysitkö avaimia? Tämän ymmärtäminen voi olla kuitenkin jo liikaa vaadittu, ainakin tässä vaiheessa opintoja. Usein opiskelijat kuitenkin näkevät tai kuulevat tällaista käyttöä ja kysyvät, että miksi sitten tässä on näin... Silloin ei auta kuin selittää näitä poikkeuksiakin.

Ja sitten tulevat tietysti monikot ja persoonapronominit. Monikossa voi käyttää perusmuotoa tai partitiivia: Syömme omenoita. Syömme kaikki omenat. Persoonapronomineilla taas on omat objektimuotonsa (ettei asia olisi liian yksinkertainen): Kenet sinä näit eilen? Näin sinut. Näin hänet. Vrt. Näin Pekan.

En oikein tiedä, onko viisasta kertoa opiskelijoille, miten vaikea asia objekti on. Joskus kerron, että se on mielestäni suomen kielen vaikein asia oppia, sillä useinhan esimerkiksi suomenruotsalaisen erottaa suomenkielisestä vain se, että hän tekee virheitä objektissa. Mutta jos kerron tämän, opiskelijat saattavat ajatella, että tämä on mahdoton asia oppia, ja luovuttaa. Vaikka perussäännöthän ovat periaatteessa selviä. Toisaalta harva oppii käyttämään niitä hyvin. Miten paljon asiaan siis kannattaa panna paukkuja?

Loppuviikosta keskityimmekin sitten jouluasioihin. Parin tekstin avulla selvitimme suomalaisten joulunviettotapoja ja kuvien avulla harjoittelimme joulusanastoa. Pelasimme bingoa ja aliasta ja lauloimme joululauluja. Katsoimme myös Ylen sivuilta Supisuomea -sarjan osan 12, jossa kerrotaan joulunvietosta.

Perjantaina vuorossa olivat kahden ryhmän yhteiset pikkujoulut. Järjestimme kahteen luokkaan kuusi erilaista pistettä, joissa opiskelijat vuorollaan kiersivät. Yhdessä pisteessä sai leipoa pipareita, toisessa koristella niitä, kolmannessa leivottiin torttuja. Yhdessä askartelupisteessä sai tehdä perinteisiä lumihiutaleita ja toisessa erilaisia kuusenkoristeita. Teimme valmiiksi pienen kartonkikuusen, mutta opiskelijat innostuivat tekemään toisenkin ja lopulta kaksi opiskelijaa halusi viedä nämä koristellut kuuset kotiinsa. :) Yhteen pisteeseen olimme järjestäneet loruja ja runonkirjoittamista. Halusin kokeilla tätä, kun kuulin, miten hienosti toisessa toimipisteessämme runopaja oli onnistunut. No, ei onnistunut meiltä. Opiskelijat kokivat sen liian vaikeaksi, vaikka toki noin kymmenen joulurunoa tai -kertomusta saimme kasaan. 

Tässä näki, miten joskus käy, kun lähtee omalta mukavuusalueeltaan. Yritin matkia toisten tekemää juttua tietämättä, miten he olivat sen tehneet. Ei oikein toiminut, mutta silti olen sitä mieltä, että aina kannattaa kokeilla jotain uuttakin. Ei se paljon ota, jos ei annakaan. Harvemmin olen kirjoituttanut opiskelijoilla runoja, joskus toki. Tällaisessa tilanteessa se voi olla vielä vaikeampaa kuin tavallisella tunnilla, jolla jokainen tekee samaa asiaa. Vapaamuotoisempana juhlapäivänä vaatii opiskelijalta enemmän tahdonvoimaa istua alas pakertamaan jotain vaikealta tuntuvaa hommaa.

Päivän lopuksi istuimme tietysti alas yhteiseen pöytään, nautimme tortuista, pipareista ja glögistä ja lauloimme joululauluja. Oma ryhmäni oli harjoitellut Joulupukki-laulun niin, että yksi opiskelija veti parran naamalleen, naiset lauloivat lasten osuuden ja miehet joulupukin. Ihan hienosti meni, vaikkei ihan nuotilleen. :)

Olen saanut joiltakin kollegoiltani blogistani sellaista palautetta, että se asettaa riman korkealle. Että tulee paineita, että pitäisi itsekin osata toteuttaa opetusta yhtä toiminnallisesti. Tarkoitukseni ei tietenkään ole asettaa muille mitään paineita vaan jakaa omia kokemuksiani ja ideoitani sekä rohkaista toiminnallisuuteen. Lopulta jokainen opettaja tekee työtä kuitenkin omalla persoonallaan ja se mikä sopii yhden persoonalle, ei sovi kaikille. Toisaalta haluan kuitenkin rohkaista jokaista poistumaan silloin tällöin omalta mukavuusalueeltaan. Kun kokeilee jotain uutta, se voikin yllättäen toimia! Toivoisin tietysti myös saavani keskustelua aikaan ja itsellenikin uusia ideoita oman opetukseni kehittämiseen. Oppilaitokseni on onneksi panostanut lisäkoulutukseeni niin, että toiminnallisuutta ja suullista harjoittelua on nyt tunneillani paljon, monen vuoden kehittämistyön jälkeen. Kuitenkin esimerkiksi tekstitaitojen kehittämiseen kaipaisin parannusta ja uskon, että joillakin kollegoillani olisi siinä minulle annettavaa.

Vaikka työtäni rakastankin, koin silti olevani jo loman tarpeessa. Välillä täytyy levätä, että jaksaa taas kehittää uutta. Näiden kuvien myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni rentouttavaa joulunaikaa! Palataan työn ääreen ensi vuonna! 

Pullapäivä!

Parin viime viikon aikana opetuspäiväni ovat jääneet harvinaisen vähiin. Perjantainakin pidin vain puolikkaan päivän iltapäiväisen tiimipäivän vuoksi. Käytimme aamupäivän tutustumalla selkouutisiin. Kollegani oli tehnyt viime vuonna tehtäviä muutamaan Papunetin ja Ylen selkouutisten sivuilta löytyvään artikkeliin, mutta kun kävin edellisenä päivänä tarkistamassa, miten tehtävän linkit toimivat, en meinannut löytää koko juttuja. Tämäpä onkin haaste tänä nettiaikana. Teet suurella vaivalla hienon tehtävän jostakin nettimateriaalista, huomaat sen toimivan hyvin ja päätät käyttää sitä uudestaan. Meillä uusi tilaisuus tulee yleensä noin kerran vuodessa, jolloin - tadaa - kaikki sivut, niiden ilme ja jutut on uusittu. Jonkin aikaa siinä meni, ennen kuin löysin kaiken uusituilta sivuilta, Ylen artikkelit jouduin kaivamaan arkistosta. Onneksi sentään löytyivät sieltä. 

Olisihan se ihanteellista tehdä aina uutta ja uutta, mutta siihen ei kerta kaikkiaan aina aika riitä. Ja kun tehtävä on tosiaankin hyväksi ja hyödylliseksi todettu, sitä ei tahdo jättää kertakäyttöiseksi. Varsinaiset uutistehtävät tehtiin tietenkin tuoreista uutisista. Niihinhän Selkouutisten toimitus tekee tehtäviä, joten opettajan ei tarvitse itse vaivautua. 

Hieman yritin opettaa jonkinlaista strategiaakin uutisten lukemiseen. Onhan sekin tietysti eräänlainen strategia, jos kopioi koko tekstin Googlen kääntäjään, mutta jos haluaa oppia suomea, kannattaa yrittää selvittää uutisen pääasiat ihan itse, joskus jopa ilman sanakirjaa. Kehotin kiinnittämään huomiota erityisesti otsikkoon, kuvateksteihin ja verbeihin sekä siihen, mitä, missä ja milloin tapahtui. Myöhemmin perehdymme tarkemmin mm. Minä ja arki -kirjan vinkkeihin uutisten lukemisessa.

Sillä aikaa kun opiskelijat tekivät tehtäviä netissä omilla koneillaan, kävin itse selaamassa tänä vuonna ilmestyneitä nettimateriaaleja, Kotisuomessa.fi ja Asiointisuomea. Olin toki niitä aiemminkin katsellut ja käyttänyt, mutta ne ovat sen verran laajoja, ettei kaikkea kerralla näe eikä ehdi katsoa. Eikä muista! 

Hienoa, että uutta materiaalia tehdään, varsinkin kun se on toiminnallista ja käytännönläheistä. Välillä alkaa kuitenkin jopa ahdistaa sen runsaudenpula. Nytkin huomasin, että molemmissa materiaaleissa olisi ollut erittäin kivoja ja hyödyllisiä kirjastotehtäviä. Ja tämän huomasin tietysti viikko kirjastokäynnin jälkeen, eikä nytkään ollut aikaa tehdä niitä. Ehkä kertaamme niiden avulla myöhemmin. Tuli vain sellainen yleisahdistus siitä, että kaikkea ei ikinä ehdi tehdä, aina pitää priorisoida, mikä on tärkeää, mikä on hyödyllistä, mikä on hyödyllisempää kuin jokin muu. Kun ottaa ohjelmaan uutta, jostain vanhasta pitäisi luopua. No, eipähän käy tylsäksi tämä työ. Ja sitähän minä haluan, kehittääkehittääkehittää. Joskus tarttis vaan pari ylimääräistä tuntia vuorokauteen. Tai oikeastaan joka päivä...

Tänään meillä olikin sitten se pullapäivä. Aamulla pidin ryhmälle pienen kertauskokeen, ihan vain, että he itse ja minä samalla saan vähän tietää, miten parin edellisen kappaleen asiat ovat kaaliin painuneet. Olin antanut perjantaina heille itsearviointilomakkeen, jonka avulla saivat miettiä, ovatko oppineet ne asiat vai pitäisikö kenties hieman kerrata. 

Kokeen jälkeen teimme jonkun kollegan laatiman kuunteluharjoituksen Hyvin menee 1 -kirjan kappaleesta 17, jossa poika ja äiti leipovat pullaa. Sitten aloimmekin itse hommiin. Opiskelijat olivat taas vähän hämillään, että mitä, ai nytkö, tänäänkö. Joo, just nyt, kääri hihasi. :D

Vapaaehtoiset osallistuivat leipomishommaan, loput ihmettelivät, kommentoivat ja kuvasivat vieressä. (Ja tietysti siivosivat jäljet.) Vaivasin itse puolet taikinasta, yksi opiskelija toisen puolen, kolmas mittasi ainekset. Ruokatauon ajan annoimme taikinan kohota ja sitten vain korvapuusteja leipomaan! Näytin itse ensimmäisen satsin, halukkaat saivat tehdä seuraavat. Jokainen taaplaa tyylillään. Yksi perfektionisti hioi taikinamytystään viimeisen päälle kauniit pullat (toiset meinasivat jo kyllästyä odottamaan), toinen veti rennosti afrikkalaiseen tyyliin ja kolmas näppärästi kokeneen leipurin ottein.

Oikein kauniita ja herkullisia pullista lopulta tuli. Päivän päätteeksi juotiin tietysti pullakahvit ja samalla juteltiin vähän siitä, mistä suomalaisessa kahvipöydässä voi puhua ja mistä ei. Tabuiksi luokittelimme ainakin uskonnon, vaalisalaisuuden, palkan ja lapsiluvun. 

Leipomisen lomassa lauloimme Leipuri Hiivan. Siitä löysin kerran netistä hauskan version. Ensin lauletaan ihan normaalisti. Sitten amerikkalaisittain, Amerikassahan kaikki on isoa, niin myös leipurin ja laulajan liikkeet. Thaileipuri taas on ihan pikkuruinen ja laulukin vedetään hyvin pikkuruisilla eleillä ja pienellä äänellä. Saksalainen versio lauletaan sotilaallisen kulmikkaasti. Viimeisenä tulee kiinalainen. Koska kiinalaisia on niin paljon, siellä on pakko tehdä kaikki sarjatuotantonasarjatuotantonasarjatuotantona. Niinpä uuneja, piippuja ja leipureita on monta rinnakkain. Laulaja hyppii siis sivusuunnassa ja yrittää ehtiä hoitaa kaikki uunit... Olihan se taas hauskaa! :D 

(Alkuperäisessä, netissä näkemässäni versiossa oli myös laiska venäläinen, mutta koska venäläiset ovat oman kokemukseni mukaan kaikkea muuta kuin laiskoja, en ole sitä ottanut mukaan. Tänään tosin laulettiin siperialaisen opiskelijan toiveesta hidastettu siperialainen versio ja toinen venäläinen ehdotti, että venäläinen voisi olla juoppo... Että lienenkö vain turhan tarkka poliittisesta korrektiudesta?)

Postpositioiden perässä pomppimista

Juuri nyt minun pitäisi olla etelän lämmössä, nauttimassa ihanan hotellin illallispöydän antimista. Mutta kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Lomallelähtöä edeltävänä iltana tyttäremme sairastui vesirokkoon, ja täällä sitä nyt nautitaan ensimmäisistä kunnon talvikeleistä. Toipunut tytär pääsi tänään viimein ulos ja oli hyvin innoissaan lumileikeistä. Itsekin pääsin täksi viikoksi onneksi töihin, joten kaikki lomapäivät eivät kuluneet vielä. 

Menin maanantaina aurinkolasit päässä luokkaan ja ihmettelin, kun ei aurinko häikäisekään. Sanoin, että onneksi on kuitenkin aina kiva tulla töihin, johon eräs opiskelija lohkaisi, että he ovat minun aurinkoni. Niin kuin ovatkin! :) Pääsinpähän opettamaan sellaiset fraasit kuin "Sellaista sattuu" ja "Se on elämää". 

Viime maanantaina kertasimme järjestyslukuja mm. erilaisten kalenteritehtävien avulla. Lisäksi Suomen mestarin opettajan oppaassa oli parikin kivaa peliä aiheesta. Katsoimme myös horoskooppimerkkejä. 

Koska tyttärelleni nousi lämpö jo päivää ennen loman alkua ja jäin hänen kanssaan kotiin, siirtyi viime tiistaille suunniteltu pullanleivonta hamaan tulevaisuuteen ja jatkoimme tällä viikolla tuosta aiheesta. Kerroin suomalaisten tavasta sanoa myös kuukausi numerona: "Mun syntymäpäivä on seitsemäs kahdeksatta." Ja sama puhekielellä. Kirjoitin ensin jokaiselta kuukaudelta yhden päivämäärän tietokoneella esimerkiksi ja sen jälkeen sanoin puhekielellä erilaisia päivämääriä, jotka opiskelijoiden piti kirjoittaa. Nopeasti he nuo tajusivat ja sanoin, että itse ei tarvitse osata tuottaa, mutta on hyvä ymmärtää (niin kuin niin moni muukin asia...).

Kun nyt sattui tuo itsenäisyyspäivä ja Sibeliuksen päivä tähän, tutustuimme samalla hieman suomalaiseen kulttuuriin. Kerroin vähän Tuusulanjärven taiteilijoista, katsoimme muutaman kuvan ja kuuntelimme Finlandian.

Seuraavaksi olivat vuorossa postpositiot, joita on tietenkin aina hauska opettaa. Huomasin, että aika monessa oppimateriaalissa käytetään samaa tehtäväideaa, jossa pareilla on erilaiset kuvat ja niistä pitää löytää erot. Tämä tietysti sopii erinomaisesti asian harjoitteluun, mutta kovin monta samantyyppistä harjoitusta ei silti jaksa tehdä, pitää keksiä vaihtelua.

Postpositioita olemme harjoitelleet seuraavilla tavoilla:

• Kirjassa esimerkit, pari kirjallista ja monen monta keskustelu- ja kuunteluharjoitusta
• Kirjassa tienneuvomisdialogi ja siihen liittyviä harjoituksia
• Opiskelijat tulevat luokan keskelle, opettaja sanoo: "Käänny oikealle, kerro parille, mitä on sinun vasemmalla puolella, kävele suoraan eteenpäin, käänny oikealle ja sitten muutama metri suoraan eteenpäin... ja ovesta ulos, on nimittäin tauon aika!"
• Kerro parille, miten hän pääsee luokasta juna-asemalle tai talon ravintolaan
• Kerro parille tarkasti, miten sinä menet kotiin tai millainen sinun koti on
• Opettajan idearepusta tonttuharjoitus, jossa opiskelija etsii kaikki tontut kuvasta opettajan sanelun mukaan (Tonttu Touhukas seisoo takan edessä...)
• Otetaan selvää -kirjan pariharjoitus (etsi kymmenen eroa)
• Opettaja piilottaa luokkaan muutaman karkin, opiskelijat arvaavat, missä ne ovat (arvaaja saa karkin, tietysti!)
• Aamun sinisestä kirjasta postpositioharjoitus ja laulu Pallotellaan
• Aamun sinisen kirjan kuva: opettaja kertoo, mitä kuvassa on, opiskelijat piirtävät: Kuvassa on talo. Talon katolla on savupiippu. Savupiipun oikealla puolella seisoo koira... - Mitäh? ;)
• Jatka lauseita: Minun talon takana... jne. (kotitehtävänä)
• Laita silmät kiinni ja muistele, mitä on oven vieressä jne. (opettaja kyselee) 
• Pareilla erilaiset kuvat samasta huoneesta, piirrä parin kertoman mukaan (Minä ja arki -kirjan opettajan opas)
• Kuka on minun ystäväni? (yksi opiskelija luokasta ulos, valitaan hänelle ystävä ja hän kyselee: Istuuko hän ikkunan edessä? jne.)
• Kirjassa postpositiot + mihin, missä, mistä (eteen, edessä, edestä)
• Havainnollistin näitä liikkumalla itse pöydän viereen, luokan keskelle jne.
• Kirjan kuunteluharjoitus
• Lautapeli, jossa pitää toimia ohjeen mukaan: Laita laukku tuolin alle, Mene verhon taakse, Mene opettajan taakse, Mene oven väliin, Mene luokan keskelle jne. (eräs opiskelija tuli kouluun tässä vaiheessa ja katseli aivan ihmeissään, mitä luokassa oikein tapahtuu.) Todella hauska harjoitus! :D

Näihin aiheisiin liittyen katsoimme viime ja tämän viikon aikana Supisuomea-videot osat 5 ja 9. Huomasin, että osa 5 olisi kannattanut sittenkin ottaa jo aikaisemmin, vaikka siinä oli osittain myös vaikeampia asioita.

Harjoittelimme myös mielipiteen ilmaisua. Kirjan pariharjoituksen toteutimme taas niin, että opiskelijat kysyivät luokan keskellä monelta eri kaverilta mielipidettä Suomen kesästä, kurssista jne. Sen jälkeen olikin luontevaa kertoa oma mielipiteensä lukemastaan kirjasta. Opiskelijat olivat nimittäin käyneet viime viikolla kirjastossa opintokäynnillä toisen opettajan kanssa ja lainanneet  kirjat, jotka he tänään esittelivät pienryhmissä toisilleen. 

Päivän päätteeksi pelasimme erilaisia sanastopelejä. Oppilaitokseemme on hankittu monenlaisia pelejä, mutta osan näistä olin itse löytänyt kirppiksiltä, joten jokaisella ryhmällä oli erilainen peli, esim. Alfapet, Lasten sanapeli, Alias, Sanojen luokittelupeli ala- ja yläkäsitteen mukaan (Early learningistä). Oikein mukavasti meni viimeinen tunti pelatessa.

Ruokapäivä

Tällä viikolla oli joka päivä jotain erityisohjelmaa, niin että yksikään päivä ei ollut normaali opiskelupäivä. Maanantaina ryhmällä oli atk-opetusta, jossa he tekivät Power Point -esityksen omasta kotimaastaan. Jatkossa he esittävät niitä aamuisin päivänavauksina koko ryhmälle. Olen vuosien mittaan kuullut kymmeniä esityksiä eri maista. Se on opettajallekin tosi mielenkiintoista, aina oppii uutta eri maista ympäri maailmaa.

Tiistaina opiskelijat tekivät kotitehtäviä ja loppuviikon päivätkin olivat lyhyempiä eri syistä. Etäopetus kuuluu kotoutumiskoulutuksen ohjelmaan ihan suunnitellusti. Sen avulla opiskelijat oppivat omatoimisuutta ja vastuun ottamista. Jos he myöhemmin opiskelevat vaikkapa ammatillisessa koulutuksessa, näitä taitoja tarvitaan paljonkin. Usein etätehtävät ovat kirjallisia tehtäviä, mutta toisinaan myös johonkin asiointiin liittyviä tehtäviä. Opiskelijan pitää esimerkiksi käydä tutustumassa oman alueensa kirjastoon, etsiä tietoa kirjaston materiaaleista, lainata kirja ja esitellä se muulle ryhmälle. Tällä kertaa annoin vain kirjallisia tehtäviä. 

Mielestäni on turhaa käyttää ryhmän yhteistä aikaa hiljaa istumiseen, joten tuntityöskentelyssä keskitymme suullisiin harjoituksiin ja keskusteluun, ja suurimman osan kielioppi- ja kirjoitustehtävistä opiskelijat tekevät kotonaan. Näin saamme mielestäni parhaiten hyödynnettyä ryhmäoppimisen sosiaaliset mahdollisuudet. Uusia kielioppiasioita harjoittelemme tietysti vähän myös tunnilla ja joskus teemme tekstinymmärtämistehtäviä esimerkiksi aikarajoitettuina tai pareittain tai vaikkapa kirjoitustehtäviä ilman sanakirjaa. Silloinkin laitan useimmiten taustalle soimaan jotakin musiikkia, joka paitsi parantaa keskittymistä, myös keventää tunnelmaa. Muun yhteisen aikamme käytämme sanaston ja suullisen vuorovaikutuksen harjoitteluun.

Keskiviikkona olimme taas atk-luokassa. Päivän aikana opiskelijat kirjoittivat Wordilla suomeksi sen ruoan reseptin, jonka toivat perjantain ruokapäivään. Autoin heitä kirjoitusprosessin aikana ja tarkistin samalla, että kieli on ymmärrettävää. Lopulta jokainen lähetti reseptinsä keittokirjavastaavalle, joka tallensi ne yhteen tiedostoon ja stilisoi ne yhtenäiseksi kirjaseksi. Lisäsin itse kirjaan kannen ja kopioin sen perjantaiksi jakoon kaikille.

Torstaina jatkoimme ruokateeman opiskelua. Kertasimme niin pitää- ja tykätä-verbien rektiota kuin monikon partitiiviakin. En tykkää siitä, että ne tulevat kirjassa samassa kappaleessa, mielestäni yksi tämäntyyppinen kielioppiasia riittäisi yhtä tekstiä kohti. Olihan tuota pitää-verbiä tietysti jo vähän harjoiteltu aikaisemminkin, mutta nyt harjoiteltiin vähän perusteellisemmin. Edellisellä viikolla olimme jo vähän harjoitelleet sitä. Siinä tulikin hauskoja tilanteita, kun kyselin opiskelijoilta, mistä he pitävät ja mistä eivät pidä. Yksi miesopiskelija sanoi, ettei tykkää pinkistä. Vilkaisin  paitaa päälläni ja ilmehdin muka pettyneenä ja nolostuneena - päälläni oli pinkki paita. Teimme myös Oikeesti aikuisten -materiaalista kyselyn, jossa opiskelijat kyselevät muilta, mistä viikonpäivästä/eläimestä jne. he pitävät eniten. Tällä viikolla, kun kertasimme asiaa heittämällä palloa ja kysymällä, mistä sä tykkäät, moni sanoi tykkäävänsä auringosta. Eihän siihen voinut muuta kommentoida, kuin että miksi ihmeessä te sitten asutte Suomessa. Sai taas hyvät naurut aikaan. Kuuntelimme myös Juha Tapion laulun Tykkään susta niin että halkeen. Fraasi toistui laulussa niin monta kertaa, että sanoin, että nyt osaatte varmasti sanoa illalla tuon puolisoillenne. 

Monikon partitiivia drillasimme viime viikolla perusteellisesti. Kirjassa on melko yksinkertaiset säännöt asiasta ja tässä vaiheessa siinä käsitellään vain ruokasanoja. Lisäksi olen tehnyt tehtävän, jossa opiskelijat taivuttavat mallin mukaan ison määrän sanoja. Tarkoituksena on, että malli jää mieleen toiston kautta, ettei tarvitsisi muistella sääntöjä. Että "korva" sanoisi, miten sana taipuu. Lisäksi harjoittelimme asiaa mm. seuraavin tavoin:

• Kotitehtävänä kauppatehtäviä; mitä ostat kaupasta, jos teet kakkua, salaattia jne.
• Vocabulary-materiaalin keittiökuvista kertominen parille
• Jokainen ottaa kaksi leluruokaa korista ja kysyy toiselta opiskelijalta, mitä hän osti kaupasta. Kun molemmat ovat sanoneet omat ruokansa: Ostin kaupasta munia ja mansikoita, he vaihtavat ruokia ja kysyvät seuraavalta.
• Pallonheitto: Millaisia suomalaiset ovat? - Suomalaiset ovat hiljaisia. Jokaiselta kysyttiin, millaisia omanmaalaiset ihmiset ovat. Vastaus sai olla joko oma näkemys tai yleinen stereotypia. 

Viimeksi mainitussa tehtävässäkin tulee usein mielenkiintoisia tilanteita. Viime vuonna esimerkiksi venäläisillä oli hyvin erilaisia näkemyksiä kotimaansa asukkaista. Toisen mielestä he ovat vieraanvaraisia ja ystävällisiä, toisen mielestä epärehellisiä juoppoja. Tällä kertaa eräs opiskelija sanoi, että englantilaiset ovat surullisia. Kun ihmettelin miksi, hän vastasi nopeasti, että koska siellä sataa aina vettä. Ja taas naurettiin. Tätä tehtävää ei kyllä kannattaisi ehkä tehdä vielä tässä vaiheessa, koska usein sanat ovat sellaisia, ettei sanatyyppiä ole vielä opiskeltu, joten opiskelijat eivät osaa tehdä siitä monikon partitiivia. Tällä kertaa esiin tuli esimerkiksi avulias-avuliaita ja puhelias-puheliaita. Totta kai uusia sanoja ja sanatyyppejä opiskellaan myös esiin nousevien sanojen avulla ja sitten kun ne aikanaan varsinaisesti opiskellaan, asia on jo jollakin tavalla tuttu ja helpompi oppia. Pallonheittotehtävässä tarkoitus on kuitenkin, että vastauksen voi keksiä nopeasti eli asian pitäisi olla jo tuttu ja sitä vain kerrataan. Pelin nimihän on alun perin hot ball, eli pallo polttelee käsissä ja pitää heittää nopeasti eteenpäin. 

Torstaina tutustuimme myös ruokien ravintoainemerkintöihin. Opiskelijoilla oli ollut kotitehtävänä selkokielistetty teksti ruokaympyrästä, ruokakolmiosta ja lautasmallista. Katsoimme sen vielä yhdessä läpi ja puhuimme vähän siitä, millaisia ovat suomalaiset ravitsemussuositukset ja että ne voivat erota heidän kotimaidensa suosituksista. Tekstiin liittyvistä ruokavaliokysymyksistä opiskelijat keskustelivat vieruskaverinsa kanssa. Sitten katsoimme yhdessä, millaisia ravintoarvomerkintöjä ruokapakkauksissa on ja mitä ne tarkoittavat (energia, proteiini, hiilihydraatti, kuitu jne.). Jaoin jokaiselle parille muutaman ruokapakkauksen, jonka merkintöjä he yhdessä tutkivat ja kirjasivat taulukkoon. Yksi pari sai maitotuotteita, toinen lihatuotteita, kolmas viljatuotteita, joku makeispakkauksia jne. Pakkaukset olin tuonut kotoani. Lopuksi jokainen pari kertoi muille tutkimiensa ruokien ravintosisällöstä, mikä oli terveellisintä ja mikä epäterveellisintä ja miksi. 

Perjantaina vuorossa oli ruokapäivä. Jokainen toi oman maansa ruokaa, jotkut myös koristeita, vaatteita ja soittimia. Nautimme monipuolisesta herkkupöydästä alkupaloista jälkiruokiin. Afrikkalainen opiskelija esitti afrikkalaista tanssia ja ukrainalaiset polkkaa. Erään opiskelijan vaimon kanssa esitimme suomalaista letkajenkkaa, johon myös hänen miehensä lähti mukaan, muut eivät uskaltautuneet. Opiskelijat kehittivät myös pelin, jossa jokaisen piti nostaa kulhosta lappu, jolla luki tehtävä. Jokainen vuorollaan lauloi, tanssi tai vaikkapa esitti, mitä kukko sanoo. Mukana oli myös muutamien opiskelijoiden (ja opettajan) lapsia ja puolisoita. He pääsivät samalla tutustumaan vanhempansa tai puolisonsa kouluun. Se on aina mielenkiintoista. Puoliso saa ehkä paremman käsityksen siitä, mitä koulutuksessa opiskellaan ja voi kenties entistä paremmin tukea puolisoaan kielenoppimisessa. Lasten kanssa leikimme myös muutaman laululeikin. Päivä oli jälleen kerran oikein hauska ja antoisa!

Sokkomaistajaiset ja muuta mukavaa

Matkateema alkaa olla tältä erää taputeltu. Alkuviikosta keskityimme vielä lähiliikenteeseen. Ensin tutustuimme lähiliikenteen aikatauluihin ja teimme joitakin niihin liittyviä tehtäviä. Naapuri hississä -materiaalista otimme tekstin ja kuvasarjan, jossa käsiteltiin matkakortin lataamista ja bussilla matkustamista. Näin tulivat perusfraasit tutuiksi. 

Harjoittelimme matkustusteemasta puhumista myös puhekielellä. Tässä käytän apuna Kato hei! -kirjaa, jonka CD:ltä voi kuunnella puhekieliset, aiheeseen liittyvät dialogit, jotka myös kopioin opiskelijoille. Koko kirjaahan ei tietenkään saa kopioida, mutta lupien rajoissa pystyy muutamaa aihetta käsittelemään ja samalla vinkkaamaan innokkaita vaikkapa lainaamaan materiaalin kirjastosta. 

Itse ei aina tajua, miten vaikea opiskelijoiden on hahmottaa puhekielen sanoja. Että soot tarkoittaa sinä olet tai että toi on tuo tai ihan mitä vaan. Kaikki pitää tehdä näkyväksi. Katsoimme myös muutamia muita tavallisia puhekielisiä sanoja, jotka piti yhdistää kirjakieliseen muotoon. Makkari-mäkkäri-parista saa aina myös hauskan vitsin aikaiseksi. ;) Olin tehnyt puhekielen sanoista myös Clipart-kuvia ja laminoinut ne, opiskelijoiden piti siis yhdistää kuva ja sana. Ei ihan helppoa ainakaan tässä vaiheessa vielä! Yritän kuitenkin ottaaa alusta asti  mahdollisimman paljon puhekieltä mukaan ja käyttöön, koska se on joka tapauksessa todellisuutta luokan ulkopuolella.

Seuraavan päivän vietimme atk-luokassa. Ensin rekisteröidyimme oppilaitoksemme omalle verkko-oppimisalustalle, jota voimme jatkossa käyttää vaikkapa tiedottamiseen, viestittelyyn, kotitehtävistä ilmoittamiseen ja tiedostojen jakamiseen. Sitten tutustuimme niin Hsl:n kuin Vr:nkin nettisivuihin kollegan tekemien tehtävien avulla, joita toki muokkasin hieman oman ryhmäni asuinalueen mukaisiin tarpeisiin. Kiitos, Krista! :) 

Tehtävien avulla opiskelijat oppivat käyttämään Reittiopasta, joka helpottaa huomattavasti liikkumista pääkaupunkiseudulla. Lisäksi he löysivät tiedot siitä, kuka saa matkustaa ilmaiseksi ja kuka saa alennusta sekä oppivat vertailemaan, mitä maksaa mikäkin lippu, kun sen ostaa matkakortilla tai käteisellä. Erot hinnoissa ovat yllättävän suuret, joten tämä oli ihan rahanarvoista tietoa. 

Aina välillä sitä kuvittelee, että joku tehtävä on opiskelijoille ihan pikku juttu, mutta huomaa tunnilla, että eipäs olekaan. Noihin aikataulutehtäviin saatiin hyvinkin menemään melkein koko päivä, muuta ei juuri ehditty. Aamupäivällä opiskelijat olivat sitä mieltä, että tehtävä on vaikea, mutta iltapäivällä jo sanoivat, että tämä oli hyödyllinen. 

Näinhän se usein menee. Eihän liian helposta tehtävästä ole mitään hyötyä, siitä ei opi mitään uutta. Liian vaikeasta taas ei selviä ja lannistuu. Tiedonhakutehtävät ylipäätään ovat tosi hyödyllisiä, kun opiskelijat  pääsevät ihan oikeasti ratkaisemaan ongelmia käyttämällä kaikkea sitä osaamista, mitä heillä ennestään on. Samalla saavat rohkeutta lähteä selvittämään vaikeampiakin tekstejä, olkoonkin, että usein Googlen kääntäjän avulla. Ja mikäpä vika siinä, paitsi että se on tietysti epäluotettava ja tuottaa karmeaa kieltä, jos yksinomaan sen avulla kääntää. Mutta siis mielestäni siinä ei ole mitään vikaa, että opiskelijat käyttävät apuvälineitä. Ennen oli vain sanakirja, nyt on kaiken maailman sovellukset puhelimissa, tableteissa ja netissä. Kaikkea kannattaa hyödyntää, kunhan osaa suhtautua niihin terveellä kriittisyydellä. Sitä tässä samalla harjoitellaan.

Itsenäisen työskentelyn lisäksi atk-luokassa opiskelijat pääsevät selvittämään asioita myös yhdessä. Se, jolla on paremmat atk-taidot, auttaa muita ja kun yksi on selvittänyt asian, hän voi selittää sen kaverilleen. Pyrin opetuksessani aina ohjaamaan opiskelijoita yhteistyöhön, se kun tuottaa yleensä parempaa jälkeä pienemmällä vaivalla kuin yksin puurtaminen. Samaa mieltä olen tietysti myös opettajan työstä. Siksi tätä blogiakin kirjoitan, että jonkun muun työ helpottuisi eikä tarvitsisi itse keksiä kaikkea. :)

Keskiviikkona siirryimme sitten ruokateemaan. Kirjassa olemme siis kappaleessa 8, jonka tekstin aiheena ovat tupaantuliaiset (eikä mun mielestä -tulijaiset, kuten kirjassa). Ruokasanastoa opiskelimme jo kurssin alkuvaiheessa kirjan ulkopuolelta, koska se on mielestäni niin keskeistä, ettemme voi opiskella kieltä kolmea ensimmäistä kuukautta puhumatta ruoasta. Nyt siis laajennamme sanavarastoa ja opettelemme uusia tapoja käyttää partitiivia sekä yksikössä että monikossa. Mielestäni perusnopeudella etenevälle ryhmälle monikon partitiivin voi ihan hyvin ottaa tässä vaiheessa, koska sitä käytetään kuitenkin autenttisissa tilanteissa niin paljon. Lähinnä drillaamme sitä nyt, myöhemmin opiskelemme tarkemmin kaikkien sanatyyppien taivutusta.

Apropo, sanatyypit. Pidin keskiviikkona tukiopetusta. Sinne ilmaantui lopulta puolet porukasta ja kysymyksiä sateli laidasta laitaan. Huomasin, että olisi pitänyt pitää useammin, eihän yhden iltapäivän aikana kovin monta aihetta ehdi käsitellä. Vaikka tämän ryhmän opiskelijat kysyvät melko rohkeasti ja spontaanisti, jos eivät jotain ymmärrä, oli monelta silti jäänyt kysymättä jokin kysymys oikealla hetkellä. Joillakin oli ollut myös poissaoloja, niin että perusteet olivat jääneet heikoiksi. No, jatkossa yritän järjestää tukiopetusta vähän useammin. Toisaalta on vaikeaa saada opiskelijoita ymmärtämään, että kolmessa kuukaudessa suomen koko kielioppia ei voi heille opettaa, vaikka heillä olisi kuinka suuri tiedonjano... Eli epävarmuuttakin pitää sietää. Tärkeintä on, että pystyy sanomaan asioita sillä sanavarastolla, jonka on ehtinyt hankkia. Ei se, että kielioppi on aina kohdallaan. Vaikka ymmärtäähän senkin, että fiksut ihmiset haluaisivat puhua oikein.

Sillä aikaa muu ryhmä oli atk-luokassa työskentelemässä itsenäisesti. Päätimme nimittäin pitää ensi viikolla ruokapäivän ja jaoimme tehtävät, joten heillä riitti puuhaa mm. kutsun ja ohjelman suunnittelemisessa. Yksi ryhmä tekee kutsun, toinen suunnittelee ja kirjoittaa ruokalistan, kolmas järjestää päivälle ohjelmaa. Jokainen kirjoittaa oman ruokansa reseptin, jotka yksi ryhmä kokoaa keittokirjaksi. (Olen muuten saanut tätä kautta vuosien mittaan monia hyviä reseptejä eri maiden herkullisiin ruokiin!) Yksi ryhmä huolehtii tilan koristelusta ja siivouksesta, toinen valokuvauksesta ja Power Point -esityksen tekemisestä tähänastisista valokuvista. 

Ennen olin niin hölmö, että tein kaiken valmistelutyön itse. Viime vuosina olen antanut sen opiskelijoiden hommaksi ja ruokapäivistä on tullut hauskempia kuin koskaan! Hehän osaavat ja keksivät vaikka mitä! Work smart, not hard! 

Tänään tutustuimme ruokareseptiin tekstilajina ja harjoittelimme ruoanlaitossa ja leipomisessa tarvittavia verbejä. Olen koonnut niistä listan, jolla on perusmuoto, verbityyppi, minä-muoto ja imperatiivi. Minä-muoto siksi, että siitä saa helposti imperatiivin, jota taas tarvitaan reseptin kirjoittamisessa. Jokaisesta verbistä puuttuu  pari muotoa, jotka opiskelijan pitää itse täydentää ja tietysti kirjoittaa viereen, mitä se on omalla kielellä. Onneksi Clipartista löytyy taas paljon havainnollistavia kuvia. Sitten tutustuimme jonkin verran astiastoon ja muuhun välineistöön, jota keittiössä puuhatessa tarvitaan.

Päivän päätimme sokkomaistajaisilla. Toin kotoa joitakin ruokatarvikkeita, joista valmistelin jokaiselle pienen lautasellisen makupaloja. Toinen parista laittoi huivin silmilleen ja toinen syötti. Maistajan piti kertoa, millaista ruoka on ja mitä se on. Ennen tätä olimme harjoitelleet ainesanojen partitiivia, joten tämä oli hyvinkin konkreettista harjoittelua: Banaani on makeaa ja pehmeää. Tällä kertaa olin melko reilu ja jätin parsa- ja kukkakaalin väliin. Vahvimpina makuina olivat mustaherukka ja tyrnimarja, muuten listalla oli omenaa, kurkkua, tomaattia, karkkia, suklaavanukasta, piimää, suklaata, ketsuppia, goudaa ja mozzarellaa. Ai että oli hauskaa! :D

Väläyksiä viikon varrelta

Siis viime viikon, kun en saanut eilen tätä tekstiä valmiiksi... :)

Alkuviikosta pidin ryhmälleni ensimmäisen moduulin loppukokeet, joihin meni aikaa kaksi päivää. Sen jälkeen ohjelmassa oli hopsausta eli henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatimista, johon meni puolitoista päivää. Opettajalle testaus ja hopsaus on intensiivisyydessään aika rankkaa hommaa, mutta opiskelijan kannalta nämä hetket ovat tietysti hirveän tärkeitä. On tärkeää saada nähdä, miten on edistynyt ja saada kokonaisvaltaista palautetta oppimisestaan. Tässä vaiheessa kertaamme koulutuksen alussa annetut ensimmäisen moduulin tavoitteet ja jokainen opiskelija saa itse miettiä, miten on päässyt tavoitteisiin. Samalla tulee huomanneeksi, että aika paljonhan tässä on jo opittu. 

Henkilökohtaiset keskustelut ovat opiskelijalle myös äärettömän tärkeitä. Kerrankin saa rauhassa istua opettajan kanssa kahden ja pohtia omia tavoitteitaan. Yhdessä mietitään jokaisen opiskelijan tilannetta hänen koulutus- ja työhistoriansa pohjalta. Kouluttajana tehtäväni on ohjata opiskelijaa löytämään oma polkunsa Suomessa. 

Jokaisen opiskelijan kohdalla prosessi on erilainen. Joskus vain tuen opiskelijaa hänen valmiissa, hyvin toteuttamiskelpoisessa suunnitelmassaan. Joskus joudun hilaamaan hienovaraisesti maan pinnalle epärealistisia tavoitteita. Se voi tarkoittaa esimerkiksi halua opiskella ja työllistyä alalle, jolle suomalaisistakin on tunkua tai jolla kielitaitovaatimus on sellainen, ettei tällä opiskelijalla ole siihen rahkeita. Joskus myös rohkaisen opiskelijaa, joka epäilee mahdollisuuksiaan työllistyä korkealla koulutuksellaan. Eihän se helppoa ole, ja usein joudun toteamaan, että todennäköisesti edessä on vuosien prosessi ja työnteon joutuu aloittamaan alemmalta tasolta kuin koulutustaso edellyttäisi. Mutta totta kai siihen kannattaa pyrkiä, eiköhän jokainen tee mieluiten töitä omalla alallaan ja koulutustasollaan.

Monen opiskelijan kotimaan koulutusta ja työkokemusta ei valitettavasti Suomessa kovin korkealle arvosteta, ainakaan ennen kuin kielitaito on tietyllä tasolla. Kaikki riippuu tietysti omasta alasta ja sillä vaadittavasta kielitaidosta. Suomi on myös niin paperikeskeinen maa, että jos ihminen tulee maasta, jossa papereilla ei niin paljon pelata, voi arvokaskin työkokemus valua hukkaan. Eräskin parturimies sanoi, että osaa työnsä todella hyvin ja tekisi sitä mielellään, mutta joka paikassa kysytään ensimmäiseksi papereita. Siinä tilanteessa ainoa mahdollisuus työllistyä omalle alalle taitaa olla oman yrityksen perustaminen. Se taas vaatii aikamoista paperisotaa... 

Huoh. Joskus sitä tuntee tuskaa toisten puolesta. Ei ole todellakaan helppoa löytää paikkaansa uudesta kotimaasta. Paitsi ihmisen itsensä, myös Suomen kannalta se on sikäli harmi, että paljon tietotaitoa menee hukkaan, kun tohtorit ja maisterit siivoavat kauppoja ja ajavat bussia. Itse olin aikoinani Saksassa sairaanhoitajana ja olin melkoisen hämmästynyt, kun kuulin, että sairaalan siivoojat olivat afganistanilaisia lääkäreitä. 

Näin tämä maailma taitaa toimia. Mutta kuinka moni meistä olisi valmis lähtemään huomattavasti koulutustasoaan alempiin hommiin loppuelämäkseen? Jos kotimaassa olisi sota tai muuten surkea tilanne, olisihan se tietysti parempi vaihtoehto. Monet tekevät sen pelkästään rakkauden takia, voidakseen asua vaimonsa tai miehensä kotimaassa. Olkaamme kiitollisia kotimaamme korkeasta ja arvostetusta koulutustasosta!

Sitten pari hauskempaa hetkeä. Viime aikoina olen joutunut useampaan otteeseen oikaisemaan opiskelijoiden "oppimia" sanoja. Erään viikonlopun jälkeen kyselin opiskelijoilta, missä he olivat viikonloppuna. Yksi kertoi muuttaneensa: "Kannoin kaluja autoon...". Hmm. Piti näyttää kädellä, mikä se kalu on ja toistattaa muutaman kerran sana HUONEkalu. 

Viime viikolla taas eräs eteläeurooppalainen opiskelija halusi kysyä, miten taivutetaan sana herKULLInen. Ja taas mentiin... Piti muistuttaa, että paino on aina ensimmäisellä tavulla: HERkullinen.

Oma lukunsa oli tietysti se, kun eräs opiskelija kysyi, miksi toinen opettaja sanoi koko ajan: "Nain." 

Hän tarkoitti tietysti: "Tee näin" tai "Kas näin."

Mutta etteivät opiskelijat joutuisi jatkossa hankaliin tilanteisiin kyseisen sanan kanssa, koin velvollisuudekseni kertoa heille erään espanjalaisen omasta kokemuksestaan kertoman esimerkin. Hän kun oli mennyt sanomaan naispuoliselle opiskelukaverilleen:

"Nain sinua eilen bussipysäkillä", kun piti tietysti sanoa:
"Näin sinut eilen bussipysäkillä".

Sitten voi tietysti sanoa vielä: "Nain sinut", jos aikoo mennä naimisiin.

Yhdet ä:n pisteet ja objektin sija ratkaisee siis aika paljon.

Se hyvä puoli näissä virheissä on, että kun ne selvitetään, sanat jäävät ikuisiksi ajoiksi opiskelijoiden mieliin. ;)

Kulttuurieroista

Laitoin omaan postaukseen tämän jutun, kun menee vähän eri aiheeseen.

Harjoittelimme tällä viikolla myös kertomaan, mitä päivän aikana teemme. Luimme ja kuuntelimme eri ihmisten päiväohjelmia, niissähän paikansijat toistuvat myös jatkuvasti. Kerroimme myös kuvasarjan avulla "Pekan" päivästä. Tätä teemaa varten olen tehnyt vinon pinon lappuja, joilla lukee erilaisia toimintoja, esim. Herään. Puen päälle. Herätän lapset. Syön aamupalaa. Menen bussipysäkille. jne. Olen eri vuosina käyttänyt lappuja eri tavoin, esim. laittanut opiskelijat ryhmissä järjestämään ne tai järjestymään luokan keskelle riviin tapahtumajärjestyksessä. Koska lappuja on paljon enemmän kuin opiskelijoita, tein tällä kertaa niin, että jaoin laput neljään ryhmään (aamu, työpäivä, iltapäivä, ilta). Opiskelijat järjestivät ryhmissä omat lappunsa pöydälle tapahtumajärjestykseen ja lopuksi jokainen kiersi pöytien ääressä lukemassa koko päivän tapahtumat. Mukaan olin tietysti ujuttanut uusiakin ilmauksia, kuten Laitan pyykit koneeseen. Ripustan pyykit kuivumaan. Surffailen netissä. jne. Kun opiskelijoiden pitää ensin vain passiivisesti ymmärtää nämä lauseet, he pystyvät kyllä järjestämään ne. Kun he jälkeenpäin kertovat omasta päivästään parille, he voivat halutessaan ottaa näitä (muistiin kirjoittamiaan) uusiakin ilmauksia käyttöön.

Päiväjärjestyksestä puhuttaessa esiin nousi mm. päivällisen syöminen. Kerroin samalla, mihin aikaan suomalaiset syövät ja mitä. Kun kerroin, että suomalaiset syövät yleensä viisi ateriaa ja päivällinen syödään heti työpäivän jälkeen, eräs opiskelija oli kovin kummissaan. "Miksi suomalaiset syövät kello viisi?"  - Ai miten niin miksi? Koska heillä on nälkä! ;)

Aika usein tulee tilanteita, jolloin joutuu selittämään suomalaisia tapoja ihmisille, jotka katsovat elämää edelleen omasta (tässä tapauksessa eteläeurooppalaisesta) kulttuuristaan käsin eivätkä tajua, miten tällä puolella maailmaa eletään ja miksi niin. Ja että se voi olla ihan yhtä hyvä ja oikea tapa elää. 

Lienee yleisinhimillinen piirre, että jonkin aikaa uuteen maahan muuttamisen jälkeen on vaikea hyväksyä uuden maan asukkaiden erilaista tapaa elää. Aikaa myöten sen sitten hyväksyy ja lopulta voi ollakin sitä mieltä, että uusi tapa on jopa parempi kuin oma vanha. Jokaiselle vieraassa maassa asuneelle ilmiö on tuttu, kulttuurisokki tulee eri ihmisille eri vahvuisena ja yleensä siitä toipuu ajan mittaan. Kotimaahan palatessa kulttuurisokki voi olla jopa isompi, kun kuvittelee tuntevansa kotimaansa kulttuurin, muualla ollessaan on ehkä luonut jonkinlaisen ihannekuvan kotimaastaan, vuosien aikana asiat ovatkin muuttuneet, itse on muuttunut jne. Kotoutumiskoulutuksessa käsittelemme tietenkin kotoutumisen vaiheita, jotta laidasta toiseen menevät tunteet eivät tule yllätyksenä. 

Pyydän myös jossain vaiheessa koulutusta jonkun entisen opiskelijani kertomaan vasta maahan muuttaneille omista kokemuksistaan Suomessa asumisesta. Vertaisen kokemus on paljon konkreettisempi ja mielenkiintoisempi kuin pelkästään opettajan kertoma, vaikka sekin voi toki perustua omaan kokemukseen toiseen maahan muuttamisesta. On lohdullista ja rohkaisevaa kuulla toisen maahan muuttaneen selviytymistarina. Omat vaikeat vaiheet on helpompi hyväksyä, kun kuulee toiselta saman kokeneelta, että matkalaukut ovat välillä olleet pakattuina, mutta lopulta vaikeudet voi selvittää ja tähänkin outoon maahan sopeutua. Aika useinhan kotoutumiskoulutus osuu vielä siihen kuherruskuukausivaiheeseen, jolloin kaikki Suomessa tuntuu olevan helppoa ja ihanaa (paitsi sää), mutta koulutuksen jälkeen totuus voikin iskeä vasten kasvoja. Parantuneesta kielitaidosta huolimatta työpaikka on edelleen kiven alla eikä ammattikoulustakaan vielä oikein selviä. Talven pimeys masentaa eikä kukaan puhu mitään. Ruokakin on kummallista eikä ystäviä löydy...

Ei paljon mitään - tai sittenkin aika paljon

Kulunut viikko oli taas aika rikkonainen. Omassa ryhmässäni olin vain kaksi ja puoli päivää, kahtena päivänä ryhmällä oli yhteiskuntaopin opetusta: kierrätystä, jätteiden lajittelua, kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet jne. Kaiken lisäksi perjantaiaamupäivänä puolet opiskelijoista jäi junalakon vuoksi (luvallani) tulematta puolikkaaseen päivään, joten mitään kovin ihmeellistä emme ehtineet opiskella. Tai no, arvioikaa itse...

Harjoittelimme edelleen paikansijoja, mm. missä kerroksessa asut ja mihin kerrokseen menet hissillä. Ex tempore tein hissikeskusteluharjoituksen, joka vaatii hieman hiomista ensi kerraksi. :D Aina välillä täytyy kuitenkin tarttua hetkeen ja kokeilla mieleen juolahtanutta ideaa. Olimme ensin monisteelta harjoitelleet sanomaan, missä kerroksessa asut, kirjakielellä ja puhekielellä. Kirjoitimme samalla yhdessä tietokoneelle dialogiskeeman, miten keskustelu hississä voisi sujua. Tietysti totesimme heti alkuun, että yleensä suomalaiset eivät puhu hississä mitään, mutta JOS kuitenkin haluaa jotain jutella, mitä sopii sanoa.

Ensin tietysti se napin painaminen. Joskushan sitä tulee kysyttyä toiselta hissiintulijalta: "Mihin sä meet?" ja kun toinen vastaa esim. "Kolmoseen.", niin voi vielä sanoa, että "Okei, mä voin painaa." Hissiintulijalla saattaa tietysti olla mukana lapsi, joka ehättää vinkaisemaan: "Eiku mä haluun painaa!" johon vanhempi: "Okei, sä saat painaa." jne. Uudelta naapurilta voi myös kysyä: "Ooksä uus täällä?" ja koiranomistajalta: "Mikä sun koiran nimi on? Onko se kiltti? Saako sitä silittää?" tms. En tosin tiedä, miten koiranomistajat suhtautuvat tuohon keskimmäiseen kysymykseen, kun vauvoista ei kai ainakaan saa nykyään kysyä, onko hän kiltti (=nukkuu hyvin eikä tee vanhempiaan hulluksi huutamalla kaiket illat). ;)

Raapustelin paperille hissin nappulat kellarista kymmenenteen kerrokseen ja liimailin niitä eri puolille luokkaa. Jokainen opiskelija sai numeron, joka kuvasi kerrosta, johon hän oli menossa. Sitten vaan hissiin ja kysymään toiselta, mihin tämä on menossa jne. Tulostin skeeman opiskelijoille ja tietysti tässä vaiheessa olisi pitänyt toistattaa fraaseja Kjellinin metodilla, mutta ehkä ensi kerralla sitten muistan. Tällä kertaa teimme sen kuitenkin lopuksi. Netistä löytyy oppimateriaali nimeltä Naapuri hississä, jossa on arkielämän dialogeja ja niihin liittyviä kuvasarjoja. Pitääkin ensi viikolla katsoa, kannattaisiko sen samannimistä dialogia käyttää vielä kertauksena. 


Käsittelimme tällä viikolla myös kodin ongelmatilanteita. Kirjassa on dialogi Pedro soittaa huoltomiehelle. Sen lisäksi opiskelimme siivoamiseen ja korjaustöihin liittyvää sanastoa. Tähän käytämme Early learning -liikkeestä ostamaamme monistettavaa kuvamateriaalia (jota löytyy kaikista mahdollisista eri aiheista eri kieliä varten, en nyt muista materiaalin nimeä) sekä kollegalta saamastani materiaalista, jossa harjoitellaan kodin ongelmien kuvaamisen lisäksi kodin materiaaleista puhumista. (Kiitos, Anna!) 

Kirjan dialogia käytämme toistona niin, että annan opiskelijoille kuvia eri huoneista ja heidän pitää soittaa huoltomiehelle aina uudestaan ja keksiä eri huoneissa olevia ongelmia. Kirjan dialogia voi käyttää hyvänä runkona keskusteluissa. Kirjassa on myös kuuntelutehtävä, josta pitää selvittää ongelma ja ratkaisu. Viimeisessä tapauksessa ongelmana on, että henkilöllä ovat rahat lopussa ja hänen pitää neuvotella vuokranmaksusta vuokranantajan kanssa. Se toimii hyvänä alustuksena keskustelulle, mitä tehdä, jos rahat ovat lopussa. Teemme yhdessä miellekartan, jonka avulla kartoitamme hyviä ja huonoja vaihtoehtoja. 

Tähän aiheeseen on materiaalia myös Otetaan selvää -materiaalissa. Käytämme yhtä kuvaa kodin puuhista kertomiseen ja lopuksi teemme  pantomiimin Vladimirin ongelma, jossa pitää siis kuvata kodin eri ongelmatilanteita ilman sanoja ja toiset arvaavat, mistä on kysymys. Tämä jäi tällä kertaa ensi viikolle, en halunnut toteuttaa sitä, kun vain puolet ryhmästä oli paikalla. Yhteiskuntaopin opettajan kanssa he käsittelivät samaa aihetta mm. netistä löytyvän Sukellus suomeen -materiaalin avulla.

Ai niin, opiskeltiinhan me vielä imperatiiviakin. Kirjan tässä kappaleessa on ärsyttävän monta kielioppiasiaa, joita joutuu oikein urakoimaan: paikansijat, monikko, demonstratiivipronominit ja imperatiivi. Maanantaina harjoittelimme näistä kolmea viimeistä. Monikon ja partitiivin suhde on asia, johon pitäisi keksiä hyvät esimerkit. Pikaisesti keksin muutaman esimerkin, jotta perusasia eli definiittisyys-indefiniittisyys-akseli tuli selväksi. Kuin tilauksesta näyttää tänään ilmaantuneen asiasta päivitys tuohon loistavaan blogiin (yritinkin etsiä sellaista sieltä, mutta nyt se tuli!). :)  

Imperatiivin opiskelun yhteydessä oli luontevaa laatia ryhmälle omat säännöt. Tällä kertaa emme koonneet niistä yhtä seinätaulua vaan annoin jokaisen parin kirjoittaa itse keksimänsä säännöt värilliselle paperille ja laittaa seinälle. Velikullat keksivätkin varsin hauskoja sääntöjä, kuten "Anna kaikki rahasi X:lle ja Y:lle." jne. En allekirjoittanut kaikkia sääntöjä ja oikaisin muutaman negatiivisen positiiviseksi, kun joku meinasi, että kurssilla ei saa laulaa, nauraa tai kysyä paljon kysymyksiä... Ihmettelen, että vielä tässä vaiheessa joku on tuota mieltä. Ehkä he tarkoittivatkin vain häiritsevää, opetuksen ulkopuolista toimintaa.

Vielä yksi asia meinasi unohtua. Jossain kotitehtävässä tuli vastaan verbi osata. Osa oli ymmärtänyt sen väärin, joten oli paikallaan selvittää verbien osata-voida-pystyä-saada-jaksaa merkitysten erot. Olen keksinyt tähän ihan omat esimerkit autolla ajamisesta. 

VOIDA, SAADA, PYSTYÄ, OSATA, JAKSAA

• Jos sinulla on auto, sinä voit ajaa autolla. (VOIDA)
• Jos sinulla on ajokortti, sinä saat ajaa autolla. (SAADA = OLLA LUPA)
• Jos sinä olet terve, sinä pystyt ajamaan autolla. (PYSTYÄ)
• Jos sinä ajat paljon autolla, sinä osaat ajaa autolla. (OSATA)
• Jos sinä olet tosi väsynyt, et jaksa ajaa autolla. (JAKSAA)
• Jos sinulla on ajokortti, mutta ei autoa, sinä saat ajaa, mutta et voi ajaa autolla.
• Jos sinulla on auto, mutta ei ajokorttia, sinä voit ajaa, mutta et saa ajaa autolla.
• Jos sinulla on jalka poikki, et pysty ajamaan autolla.
• Kun sinä ajat autolla ensimmäisen kerran, sinä et osaa ajaa autolla.

Nyt tuota listaa tikulta etsiessäni löysinkin sieltä viimevuotiset muistiinpanoni, joissa oli paljon enemmänkin vastaavia verbejä, joten laitan senkin listan tähän. Pitääkin antaa tuo vanha lista ensi viikolla. Saa käyttää! :)

• Jos en ole koskaan ajanut autolla, en osaa ajaa autoa.
• Jos minulla ei ole ajokorttia, en saa ajaa autoa.
• Jos minulla ei ole autoa, en voi ajaa autolla.
• Jos minulla on jalka poikki, en pysty ajamaan autolla.
• Jos työpaikalleni ei pääse bussilla tai junalla, minä joudun ajamaan sinne autolla, kävelemään tai pyöräilemään.
• Jos voin ajaa autolla töihin, en viitsi / en jaksa mennä junalla.
• Jos juna on ihan täynnä, en mahdu siihen.
• Jos minulla on paljon rahaa, minulle ei kelpaa huono auto.
• Jos minulla on vähän rahaa, huonon auton täytyy kelvata minulle.
• En kehtaa ajaa näin huonolla autolla. Kaikki nauravat minulle!
• Mun auto meni taas rikki. Siis mä en kestä sitä enää!
• Mun silmälasit unohtui kotiin. Mä en uskalla ajaa autolla, koska en näe kunnolla.
• Jos on tarpeeksi rahaa, kannattaa ostaa uusi auto. Se ei mene niin helposti rikki.
• Mun pitäis herätä aamulla aikaisin, vaikka mua ei yhtään huvita.
• Huvittaisko sua lähteä illalla baariin? – Ei mua nyt oikein huvita.
• Mä en suvaitse tuollaista käytöstä mun autossa. Lopeta tuo kiljuminen tai mä jätän sut tielle!

No, tulihan sitä jotain uutta opittua ehkä noissakin parissa päivässä. :) 

Lopussa kiitos seisoo

Tänään oli haikea päivä. Samalla kuitenkin äärettömän ihana. Oli nimittäin edellisen ryhmäni päättäjäispäivä. Opiskelijat olivat järjestäneet meille aivan ihanan juhlan. 

Ohjelmassa oli ensin opiskelijan puhe, jonka piti ryhmän priimus. Hän kehui upealla suomen kielen taidollaan jokaisen kurssikaverinsa erikseen ja tietysti myös opettajat. Hän lauloi englanniksi laulun Yesterday once more, jonka kertosäkeeseen me muut yhdyimme (sanat näkyivät karaokena Youtubesta). Toinen opiskelija lauloi omalla kielellään ja tanssi, kolmas oli tehnyt mielettömän upean Power Point -esityksen koulutuksesta. Hän oli valinnut erilaista musiikkia taustoittamaan eri tempauksista ja retkistä tekemiään kuvakoosteita. Esityksen avulla saimme muistella kaikkea sitä hauskaa, mitä olemme kuluneen vuoden aikana yhdessä kokeneet. Hienoa!

Me opettajat pidimme tietysti myös pienet puheet ja todistusten jaon jälkeen opiskelijat muistivat meitä. Saimme upeat kukat, suklaata ja mikä parasta, todistukset siitä, että olemme Suomen ja maailman parhaat opettajat! :D Virallinen todistus oli painettu valokuvapaperille, siinä oli joutsenmerkki, ISO-standardimerkki sekä leima, jonka mukaan ryhmä oli oppilaitoksemme paras. Jokainen opiskelija oli kirjoittanut alle kiitokset omalla kielellään.

Kahvitellessamme saimme nähdä vielä erään opiskelijan rakkaustarinan ja häät hienona Power Point -esityksenä. Juttelin myös jo MAVA-kurssille (maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus) siirtyneiden opiskelijoiden kanssa. Valitettavasti heillä oli muista oppilaitoksista huonoja kokemuksia, mutta kaikki olivat tyytyväisiä meillä saamaansa opetukseen.

Hienoa oli lopuksi lukea opiskelijoiden työvoimaviranomaisille lähettämiä OPAL-palautteita. Me opettajat saimme ammattitaidostamme täydet 5 pistettä ja koko koulutuksen yleisarvosanaksi saimme 4,9. Enempää ei voisi toivoa... Opiskelijat olivat siis supertyytyväisiä, mutta kyllä he myös itse olivat superhyviä ja aktiivisia opiskelijoita! On niin suuri ilo ja etuoikeus saada opettaa noin motivoitunutta porukkaa, jolla on asenne kohdillaan. He lähtivät aina mukaan kaikkeen hulluun, mitä keksin ehdottaa. :)

Tuollaisen palautteen jälkeen voisi ajatella, että nyt on kehityksen huippu saavutettu eikä opetuksessa tarvitse muuttaa enää mitään. Se ei tietenkään pidä paikkaansa, opetuksessa voi aina kehittää jotain puolta. Olen tyytyväinen siihen, että tämän ryhmän suullinen kielitaito on erittäin vahva. He sekä uskaltavat että osaavat puhua ja pärjäävät varmasti maailmalla. Kuten jo aiemmin kerroinkin, neljällä heistä oli työpaikkakin tiedossa, mikä on tällaisena aikana huippuhieno saavutus. Moni on lisäksi menossa lähipäivinä työhaastatteluun. Olen siis tyytyväinen siihen, että suullista kielitaitoa olemme harjoitelleet tuloksekkaasti. Jatkossa aion panostaa enemmän esimerkiksi tekstilajien opettamiseen. 

Kun tänään en ehtinyt suunnitella huomista opetuspäivää, sanoin vitsillä, että mennään viimevuotisilla suunnitelmilla, kun ne näköjään toimivat niin hyvin. En kuitenkaan jaksaisi itse tehdä työtäni, jos tekisin sitä rutiinilla, vuodesta toiseen samalla tavalla. Aina jotain voi kehittää ja tehdä paremmin, se on tämän työn mielenkiinnon lähde. (Työn suola ovat tietenkin ihmiset!) Ja totta kai opetus pitää aina kohdistaa juuri sille ryhmälle ja niille ihmisille, joita opettaa. Jokaista ryhmää ei voi opettaa samalla tavalla.

Varmaan harvassa työssä saa näin ihanaa palautetta. Tyytyväisenä ja kiitollisena lähden siis taas uusia haasteita kohti!

Retkeilyä

Teimme tänään jo toisen ekskursion tällä viikolla. Tiistain Ikean-vierailulla en ollut itse mukana, mutta tänään vierailimme Laurea-ammattikorkeakoululla hyvinvointipäivässä, jonka hoitoalan opiskelijat järjestivät varta vasten maahanmuuttajaryhmille.

Koululla oli yksitoista erilaista pistettä, joissa keskityttiin terveyden eri alueisiin: sydänterveys, diabetes, uni, seksuaaliterveys, ylipaino, tupakointi, alkoholi, ensiapu, liikunta, ravitsemus ja hyvä mieli. Pisteissä oli tietenkin tietoa näistä asioista, erilaisia oppaita, näytteitä ja materiaalia, mutta jokaisella ständillä oli myös toiminnallisia juttuja, joita opiskelijani pääsivät kokeilemaan. Oli ylipainopukua, PEF-puhallusta, tasapainoilua, jumppaa, rentoutusta, maalausta, kännilasit, erilaisia mittauksia jne. Opiskelijat kiersivät pisteitä pienissä ryhmissä ja saivat ohjausta hoitoalan opiskelijoilta. Seurailin itse vierestä ja pääsin osalliseksi myös. Lopuksi menimme ohjattuun liikuntahetkeen, joka sai veren kiertämään ja jäsenet vetreiksi. Pääsimme myös maistelemaan mm. suomalaisia marjoja ja japanilaisia makupaloja sekä vihreää teetä. Herkullista! 

Jännitin etukäteen, miten omat opiskelijani pärjäävät pienellä kielitaidollaan ja miten hoitoalan opiskelijat pystyvät ottamaan sen huomioon. Pelkoni osoittautui turhaksi ja päivä onnistui yli odotusten. Hoitoalan opiskelijat suorittivat opintoihinsa kuuluvat monikulttuurisuusopinnot ja pääsivät käytännössä puhumaan maahanmuuttajien kanssa. He saivat kokeilla, miten onnistuu sellaisten asiakkaiden ohjaaminen, jotka eivät ymmärrä ihan tavallista puhekieltä. Sehän on todellisuutta työelämässä, töissäkin heidän pitää pärjätä erilaisista taustoista tulevien kanssa, oli yhteistä kieltä tai ei. Toki välillä turvauduttiin englantiin, mutta niinhän se oikeastikin menee. Tulkkejakin tietysti käytetään, mutta ei heitä ihan joka tilanteeseen saada. 

Tämä onkin tärkeä oivallus oikeastaan kaikille suomalaisille. Ei kannata odottaa, että kaikki maahanmuuttajat oppivat puhumaan täydellistä suomea ja sitten tulemme heidän kanssaan ongelmitta toimeen. Me voimme itse tulla puolitiehen vastaan puhumalla heidän kanssaan selkokieltä!

Uskon, että molemmat osapuolet saivat paljon hyödyllisiä kokemuksia. Vaikka opiskelijoideni tietomäärä olisi varmasti kasvanut enemmän, jos kielitaito olisi jo parempi, päivä herätti heidät kuitenkin ajattelemaan sitä, kuinka he huolehtivat omasta hyvinvoinnistaan. 

Opiskelijani sanoivat, että päivä oli hauska ja hyödyllinen. Kannatti siis lähteä, vaikka vielä tällä viikolla meinasin perua koko jutun. Tällaisia päiviä pitäisi olla enemmänkin. 

Kiitos, Laurean opiskelijat ja opettajat!

Hulvatonta menoa

Harmi, etten aina ehdi tuoreeltaan kertoa kivoista päivistä. Viime torstai oli nimittäin niin hulvaton päivä, että se olisi ansainnut oman kirjoituksensa. 

Opiskelimme paikansijoja ja ensi alkuun vain etsittiin vastausta kysymykseen Missä. Sitä harjoiteltiin monella tavalla ja sattumoisin tuona torstaina sen verran vauhdikkaasti, että voisi sanoa, että mopo lähti hieman lapasesta. 

Teemana oli asuminen, joten samalla harjoittelimme kodin esineistöä ja kaikkea asumiseen liittyvää. Teimme kirjan lisäksi mm. seuraavia harjoituksia:

• Suomi sujuvaksi -kirjan kuvia erilaisista paikoista: toistetaan ensin yhdessä, sitten opiskelija kysyy toiselta: Missä hän on? Mitä hän tekee siellä? 
• Kuvat kodin eri huoneista (vaatehuoneesta pesutupaan): opiskelijat kysyvät luokan keskellä toisiltaan: Missä sinä olet? Mitä sinulla on siellä? Kun molemmat ovat vastanneet, vaihdetaan kuvia.
• Suomi sujuvaksi -kirjan kuvia kodinkoneista: hinnoittele tavarat ja tee parin kanssa pieniä ostosdialogeja. Tätä ennen tehty kirjasta puhekieliharjoituksia, joissa mm. ostosdialogeja sekä Hyvin menee 1 -kirjan kappaleen 2 ostosdialogeista tehty oma kuunteluharjoitus.
• Kirjan mainio lisäharjoitus, jota voi käyttää monella tavalla. Pelissä on kotiin liittyviä sanoja ja niiden selityksiä. Ensimmäistä versiota on parasta pelata neljän hengen ryhmissä. Jokainen saa neljä sanaa. Sitten nostetaan pakasta selityksiä ja se, jolla on selitystä vastaava sana, saa kortin. Seuraavana päivänä käytetään peliä parin etsimiseen; sana ja selitys muodostavat tietysti parin. Lopulta pelkillä sanoilla pelataan aliasta. Sen teimme tänään ja opiskelijat innostuivat pelistä niin, että kysyivät, olisiko sanoja lisää. Kun päivää oli sopivasti enää vartti jäljellä, kävin hakemassa Junior aliaksen, jonka parissa lopputunti kuluikin rattoisasti. Hienosti heiltä sujuu jo sanojen selittäminen!

Torstaina opiskelimme samassa yhteydessä eksistentiaalilausetta eli Missä on mitä -lausetta, johon oli kirjassa ja opettajan oppaassa hyviä keskusteluharjoituksia. Päivän päätteeksi teimme kuunteluharjoituksena piirustustehtävän. Luin itse keksimäni kuvauksen huoneesta: "Kuvassa on olohuone. Lattialla on kukallinen matto. Matolla on nojatuoli. Nojatuolissa istuu nainen..." Kuvista tuli niin hauskoja, etten voinut nauramatta katsoa niitä. Opiskelijat alkoivat tietysti myös naureskella toistensa kuville ja lopulta tunnelma oli niin hervoton, että nauroimme kaikki vedet silmissä. Ryhmässä on sellaisia toisiaan kiusoittelevia velikultia, etten välillä voi katsoa heihin ollenkaan, kun alkaa naurattaa. Kuvat ripustettiin tietysti taas seinälle ja opiskelijat jo miettivät, miten kurssin lopussa ikkunatkin ovat täynnä heidän taideteoksiaan. ;)

Tämä oli sopiva kohta opiskella myös olla-verbin imperfekti, jota harjoittelimme tietysti lauseilla Missä sinä olit eilen? Ensin kuvilla, sitten myös Veijon Missä-mistä-mihin -pelin avulla.

Perjantaina kertasimme vielä ensin missä-asioita. Kirjassa on hyvä teemaa kokoava pariharjoitus, jossa on kaksi laatikkoa asumiseen liittyviä kysymyksiä. Sen toteutimme tietysti taas luokan keskellä, niin että jokainen kysyi jokaiselta. Iltapäivällä päätin esitellä kevyesti myös mistä- ja mihin -muotojen käyttöä. Ajankohtahan ei tietenkään ole paras mahdollinen uuden asian opiskelulle, mutta ajattelin jättää sen viikonlopuksi mieliin hautumaan. Katsoimme päivän päätteeksi Supisuomea-videosta osan 4, jossa näitä asioita esitellään. Ilmeisen hyvin asia olikin viikonloppuna hautunut, kun tänään se tuntui suurimmalle osalle jo ihan selvältä. Yleensä joka ryhmässä on pari opiskelijaa, joiden on vaikea hahmottaa systeemiä, katsotaan, miten tällä kertaa käy. Toistaiseksi vaikuttaa lupaavalta.

Missä-mistä-mihin -muotojen käyttöä opettelimme kirjan monipuolisten harjoitusten lisäksi tänään mm. seuraavilla tavoilla:

• Aamulla perinteisellä kassimenetelmällä. Keräsin kiireellä (kun en tietenkään muistanut tehdä sitä ajoissa) työhuoneestani tavaroita: kangaskassiin muovikassin, muovikassiin muovipussin, muovipussiin laatikon ja laatikkoon laitoin lopulta serpentiiniä. Sitä sitten purettiin luokassa ja mietittiin, mitä on missä, mistä otan ne ja mihin ne laitan.
• Havainnollistavia kuvia, joissa joku esim. menee  kauppaan, on kaupassa ja tulee kaupasta, menee asemalle, on asemalla ja tulee asemalta. (En muuten ymmärrä, miksi monissa materiaaleissa asiat esitetään siinä järjestyksessä kuin ne tulevat suomen kieliopissa, eli missä-mistä-mihin. Eihän siinä ole mitään logiikkaa, että ensin hän on asemalla, sitten hän lähtee asemalta ja lopulta menee asemalle... Siksi järjestän lauseet yleensä uudestaan, loogiseen järjestykseen.)
• Illatiivin drillausta pitkällä listalla erilaisia sanoja. Illatiivilla kun on kolme erilaista päätettä, sen harjoitteluun pitää panostaa vähän enemmän. Eli Menen kauppaan. - Panen hatun päähän. - Menen Espooseen. Illatiivin vahva aste vaatii sekin lisäharjoitusta.  
• Sanojen järjestämistä pöydälle illatiivin päätteen mukaan. Jokainen opiskelija sai muutaman sanan. Sitten heidän piti tehdä lause, jossa käyttivät sanaa illatiivissa, ja lopulta he laittoivat sen oikean päätteen alle.
• Täydennystehtävä Työmiehen lauantai -laulusta.
• Pieni palapeli, jossa piti yhdistää lauseen alku ja sen loppuun oikea paikansija.
• Lautapeli erilaisilla paikkasanoilla: Missä sinä olet? Mistä sinä tulet? Mihin sinä menet?
• Huonekuvat: Opiskelijat saavat kaksi kuvaa eri huoneista ja kyselevät luokan keskellä toisiltaan: Mistä sä oot tulossa? Mihin sä oot menossa? Siten taas vaihdetaan kuvia.

Tänään tuli S2-opettajien sähköpostilistalla tosi kiva linkkivinkki. EU-projektissa oli kehitelty kaikenlaisia hyödyllisiä, elämänmakuisia harjoituksia. Jos joltakulta on mennyt tämä ohi, kannattaa vilkaista: http://salpro.salpaus.fi/vema/Tetl-metodilehtinen.pdf. 

Lopuksi päivän parhaat naurut aiheuttanut väärinkäsitys. Opiskelijat ovat lähdössä huomenna Ikealle toisen opettajan kanssa. Puhuimme sinne menosta, kun eräs opiskelija kysyi, miksi he menevät Ikealle. Minä pidin tietysti viiden minuutin palopuheen siitä, että koulutuksen nimi on Työelämän suomea ja se tarkoittaa sitä, että tutustumme työelämään, erilaisiin firmoihin ja suomalaisiin työpaikkoihin, että kieltä opiskellaan joka paikassa eikä vain luokkahuoneessa jne. jne. Kun menimme tauolle, opiskelija tuli sanomaan, että hän tarkoitti vain, että miksi sanotaan, että mennään IkeaLLE eikä IkeaAN. :D (Kaiken lisäksi kollegani sanoi, että hän sanoo Ikeaan...)