lauantai 30. marraskuuta 2013

Ruokapäivä

Tällä viikolla oli joka päivä jotain erityisohjelmaa, niin että yksikään päivä ei ollut normaali opiskelupäivä. Maanantaina ryhmällä oli atk-opetusta, jossa he tekivät Power Point -esityksen omasta kotimaastaan. Jatkossa he esittävät niitä aamuisin päivänavauksina koko ryhmälle. Olen vuosien mittaan kuullut kymmeniä esityksiä eri maista. Se on opettajallekin tosi mielenkiintoista, aina oppii uutta eri maista ympäri maailmaa.

Tiistaina opiskelijat tekivät kotitehtäviä ja loppuviikon päivätkin olivat lyhyempiä eri syistä. Etäopetus kuuluu kotoutumiskoulutuksen ohjelmaan ihan suunnitellusti. Sen avulla opiskelijat oppivat omatoimisuutta ja vastuun ottamista. Jos he myöhemmin opiskelevat vaikkapa ammatillisessa koulutuksessa, näitä taitoja tarvitaan paljonkin. Usein etätehtävät ovat kirjallisia tehtäviä, mutta toisinaan myös johonkin asiointiin liittyviä tehtäviä. Opiskelijan pitää esimerkiksi käydä tutustumassa oman alueensa kirjastoon, etsiä tietoa kirjaston materiaaleista, lainata kirja ja esitellä se muulle ryhmälle. Tällä kertaa annoin vain kirjallisia tehtäviä. 

Mielestäni on turhaa käyttää ryhmän yhteistä aikaa hiljaa istumiseen, joten tuntityöskentelyssä keskitymme suullisiin harjoituksiin ja keskusteluun, ja suurimman osan kielioppi- ja kirjoitustehtävistä opiskelijat tekevät kotonaan. Näin saamme mielestäni parhaiten hyödynnettyä ryhmäoppimisen sosiaaliset mahdollisuudet. Uusia kielioppiasioita harjoittelemme tietysti vähän myös tunnilla ja joskus teemme tekstinymmärtämistehtäviä esimerkiksi aikarajoitettuina tai pareittain tai vaikkapa kirjoitustehtäviä ilman sanakirjaa. Silloinkin laitan useimmiten taustalle soimaan jotakin musiikkia, joka paitsi parantaa keskittymistä, myös keventää tunnelmaa. Muun yhteisen aikamme käytämme sanaston ja suullisen vuorovaikutuksen harjoitteluun.

Keskiviikkona olimme taas atk-luokassa. Päivän aikana opiskelijat kirjoittivat Wordilla suomeksi sen ruoan reseptin, jonka toivat perjantain ruokapäivään. Autoin heitä kirjoitusprosessin aikana ja tarkistin samalla, että kieli on ymmärrettävää. Lopulta jokainen lähetti reseptinsä keittokirjavastaavalle, joka tallensi ne yhteen tiedostoon ja stilisoi ne yhtenäiseksi kirjaseksi. Lisäsin itse kirjaan kannen ja kopioin sen perjantaiksi jakoon kaikille.

Torstaina jatkoimme ruokateeman opiskelua. Kertasimme niin pitää- ja tykätä-verbien rektiota kuin monikon partitiiviakin. En tykkää siitä, että ne tulevat kirjassa samassa kappaleessa, mielestäni yksi tämäntyyppinen kielioppiasia riittäisi yhtä tekstiä kohti. Olihan tuota pitää-verbiä tietysti jo vähän harjoiteltu aikaisemminkin, mutta nyt harjoiteltiin vähän perusteellisemmin. Edellisellä viikolla olimme jo vähän harjoitelleet sitä. Siinä tulikin hauskoja tilanteita, kun kyselin opiskelijoilta, mistä he pitävät ja mistä eivät pidä. Yksi miesopiskelija sanoi, ettei tykkää pinkistä. Vilkaisin  paitaa päälläni ja ilmehdin muka pettyneenä ja nolostuneena - päälläni oli pinkki paita. Teimme myös Oikeesti aikuisten -materiaalista kyselyn, jossa opiskelijat kyselevät muilta, mistä viikonpäivästä/eläimestä jne. he pitävät eniten. Tällä viikolla, kun kertasimme asiaa heittämällä palloa ja kysymällä, mistä sä tykkäät, moni sanoi tykkäävänsä auringosta. Eihän siihen voinut muuta kommentoida, kuin että miksi ihmeessä te sitten asutte Suomessa. Sai taas hyvät naurut aikaan. Kuuntelimme myös Juha Tapion laulun Tykkään susta niin että halkeen. Fraasi toistui laulussa niin monta kertaa, että sanoin, että nyt osaatte varmasti sanoa illalla tuon puolisoillenne. 

Monikon partitiivia drillasimme viime viikolla perusteellisesti. Kirjassa on melko yksinkertaiset säännöt asiasta ja tässä vaiheessa siinä käsitellään vain ruokasanoja. Lisäksi olen tehnyt tehtävän, jossa opiskelijat taivuttavat mallin mukaan ison määrän sanoja. Tarkoituksena on, että malli jää mieleen toiston kautta, ettei tarvitsisi muistella sääntöjä. Että "korva" sanoisi, miten sana taipuu. Lisäksi harjoittelimme asiaa mm. seuraavin tavoin:

  • Kotitehtävänä kauppatehtäviä; mitä ostat kaupasta, jos teet kakkua, salaattia jne.
  • Vocabulary-materiaalin keittiökuvista kertominen parille
  • Jokainen ottaa kaksi leluruokaa korista ja kysyy toiselta opiskelijalta, mitä hän osti kaupasta. Kun molemmat ovat sanoneet omat ruokansa: Ostin kaupasta munia ja mansikoita, he vaihtavat ruokia ja kysyvät seuraavalta.
  • Pallonheitto: Millaisia suomalaiset ovat? - Suomalaiset ovat hiljaisia. Jokaiselta kysyttiin, millaisia omanmaalaiset ihmiset ovat. Vastaus sai olla joko oma näkemys tai yleinen stereotypia. 
Viimeksi mainitussa tehtävässäkin tulee usein mielenkiintoisia tilanteita. Viime vuonna esimerkiksi venäläisillä oli hyvin erilaisia näkemyksiä kotimaansa asukkaista. Toisen mielestä he ovat vieraanvaraisia ja ystävällisiä, toisen mielestä epärehellisiä juoppoja. Tällä kertaa eräs opiskelija sanoi, että englantilaiset ovat surullisia. Kun ihmettelin miksi, hän vastasi nopeasti, että koska siellä sataa aina vettä. Ja taas naurettiin. Tätä tehtävää ei kyllä kannattaisi ehkä tehdä vielä tässä vaiheessa, koska usein sanat ovat sellaisia, ettei sanatyyppiä ole vielä opiskeltu, joten opiskelijat eivät osaa tehdä siitä monikon partitiivia. Tällä kertaa esiin tuli esimerkiksi avulias-avuliaita ja puhelias-puheliaita. Totta kai uusia sanoja ja sanatyyppejä opiskellaan myös esiin nousevien sanojen avulla ja sitten kun ne aikanaan varsinaisesti opiskellaan, asia on jo jollakin tavalla tuttu ja helpompi oppia. Pallonheittotehtävässä tarkoitus on kuitenkin, että vastauksen voi keksiä nopeasti eli asian pitäisi olla jo tuttu ja sitä vain kerrataan. Pelin nimihän on alun perin hot ball, eli pallo polttelee käsissä ja pitää heittää nopeasti eteenpäin. 

Torstaina tutustuimme myös ruokien ravintoainemerkintöihin. Opiskelijoilla oli ollut kotitehtävänä selkokielistetty teksti ruokaympyrästä, ruokakolmiosta ja lautasmallista. Katsoimme sen vielä yhdessä läpi ja puhuimme vähän siitä, millaisia ovat suomalaiset ravitsemussuositukset ja että ne voivat erota heidän kotimaidensa suosituksista. Tekstiin liittyvistä ruokavaliokysymyksistä opiskelijat keskustelivat vieruskaverinsa kanssa. Sitten katsoimme yhdessä, millaisia ravintoarvomerkintöjä ruokapakkauksissa on ja mitä ne tarkoittavat (energia, proteiini, hiilihydraatti, kuitu jne.). Jaoin jokaiselle parille muutaman ruokapakkauksen, jonka merkintöjä he yhdessä tutkivat ja kirjasivat taulukkoon. Yksi pari sai maitotuotteita, toinen lihatuotteita, kolmas viljatuotteita, joku makeispakkauksia jne. Pakkaukset olin tuonut kotoani. Lopuksi jokainen pari kertoi muille tutkimiensa ruokien ravintosisällöstä, mikä oli terveellisintä ja mikä epäterveellisintä ja miksi. 

Perjantaina vuorossa oli ruokapäivä. Jokainen toi oman maansa ruokaa, jotkut myös koristeita, vaatteita ja soittimia. Nautimme monipuolisesta herkkupöydästä alkupaloista jälkiruokiin. Afrikkalainen opiskelija esitti afrikkalaista tanssia ja ukrainalaiset polkkaa. Erään opiskelijan vaimon kanssa esitimme suomalaista letkajenkkaa, johon myös hänen miehensä lähti mukaan, muut eivät uskaltautuneet. Opiskelijat kehittivät myös pelin, jossa jokaisen piti nostaa kulhosta lappu, jolla luki tehtävä. Jokainen vuorollaan lauloi, tanssi tai vaikkapa esitti, mitä kukko sanoo. Mukana oli myös muutamien opiskelijoiden (ja opettajan) lapsia ja puolisoita. He pääsivät samalla tutustumaan vanhempansa tai puolisonsa kouluun. Se on aina mielenkiintoista. Puoliso saa ehkä paremman käsityksen siitä, mitä koulutuksessa opiskellaan ja voi kenties entistä paremmin tukea puolisoaan kielenoppimisessa. Lasten kanssa leikimme myös muutaman laululeikin. Päivä oli jälleen kerran oikein hauska ja antoisa!

torstai 21. marraskuuta 2013

Sokkomaistajaiset ja muuta mukavaa

Matkateema alkaa olla tältä erää taputeltu. Alkuviikosta keskityimme vielä lähiliikenteeseen. Ensin tutustuimme lähiliikenteen aikatauluihin ja teimme joitakin niihin liittyviä tehtäviä. Naapuri hississä -materiaalista otimme tekstin ja kuvasarjan, jossa käsiteltiin matkakortin lataamista ja bussilla matkustamista. Näin tulivat perusfraasit tutuiksi. 

Harjoittelimme matkustusteemasta puhumista myös puhekielellä. Tässä käytän apuna Kato hei! -kirjaa, jonka CD:ltä voi kuunnella puhekieliset, aiheeseen liittyvät dialogit, jotka myös kopioin opiskelijoille. Koko kirjaahan ei tietenkään saa kopioida, mutta lupien rajoissa pystyy muutamaa aihetta käsittelemään ja samalla vinkkaamaan innokkaita vaikkapa lainaamaan materiaalin kirjastosta. 

Itse ei aina tajua, miten vaikea opiskelijoiden on hahmottaa puhekielen sanoja. Että soot tarkoittaa sinä olet tai että toi on tuo tai ihan mitä vaan. Kaikki pitää tehdä näkyväksi. Katsoimme myös muutamia muita tavallisia puhekielisiä sanoja, jotka piti yhdistää kirjakieliseen muotoon. Makkari-mäkkäri-parista saa aina myös hauskan vitsin aikaiseksi. ;) Olin tehnyt puhekielen sanoista myös Clipart-kuvia ja laminoinut ne, opiskelijoiden piti siis yhdistää kuva ja sana. Ei ihan helppoa ainakaan tässä vaiheessa vielä! Yritän kuitenkin ottaaa alusta asti  mahdollisimman paljon puhekieltä mukaan ja käyttöön, koska se on joka tapauksessa todellisuutta luokan ulkopuolella.

Seuraavan päivän vietimme atk-luokassa. Ensin rekisteröidyimme oppilaitoksemme omalle verkko-oppimisalustalle, jota voimme jatkossa käyttää vaikkapa tiedottamiseen, viestittelyyn, kotitehtävistä ilmoittamiseen ja tiedostojen jakamiseen. Sitten tutustuimme niin Hsl:n kuin Vr:nkin nettisivuihin kollegan tekemien tehtävien avulla, joita toki muokkasin hieman oman ryhmäni asuinalueen mukaisiin tarpeisiin. Kiitos, Krista! :) 

Tehtävien avulla opiskelijat oppivat käyttämään Reittiopasta, joka helpottaa huomattavasti liikkumista pääkaupunkiseudulla. Lisäksi he löysivät tiedot siitä, kuka saa matkustaa ilmaiseksi ja kuka saa alennusta sekä oppivat vertailemaan, mitä maksaa mikäkin lippu, kun sen ostaa matkakortilla tai käteisellä. Erot hinnoissa ovat yllättävän suuret, joten tämä oli ihan rahanarvoista tietoa. 

Aina välillä sitä kuvittelee, että joku tehtävä on opiskelijoille ihan pikku juttu, mutta huomaa tunnilla, että eipäs olekaan. Noihin aikataulutehtäviin saatiin hyvinkin menemään melkein koko päivä, muuta ei juuri ehditty. Aamupäivällä opiskelijat olivat sitä mieltä, että tehtävä on vaikea, mutta iltapäivällä jo sanoivat, että tämä oli hyödyllinen. 

Näinhän se usein menee. Eihän liian helposta tehtävästä ole mitään hyötyä, siitä ei opi mitään uutta. Liian vaikeasta taas ei selviä ja lannistuu. Tiedonhakutehtävät ylipäätään ovat tosi hyödyllisiä, kun opiskelijat  pääsevät ihan oikeasti ratkaisemaan ongelmia käyttämällä kaikkea sitä osaamista, mitä heillä ennestään on. Samalla saavat rohkeutta lähteä selvittämään vaikeampiakin tekstejä, olkoonkin, että usein Googlen kääntäjän avulla. Ja mikäpä vika siinä, paitsi että se on tietysti epäluotettava ja tuottaa karmeaa kieltä, jos yksinomaan sen avulla kääntää. Mutta siis mielestäni siinä ei ole mitään vikaa, että opiskelijat käyttävät apuvälineitä. Ennen oli vain sanakirja, nyt on kaiken maailman sovellukset puhelimissa, tableteissa ja netissä. Kaikkea kannattaa hyödyntää, kunhan osaa suhtautua niihin terveellä kriittisyydellä. Sitä tässä samalla harjoitellaan.

Itsenäisen työskentelyn lisäksi atk-luokassa opiskelijat pääsevät selvittämään asioita myös yhdessä. Se, jolla on paremmat atk-taidot, auttaa muita ja kun yksi on selvittänyt asian, hän voi selittää sen kaverilleen. Pyrin opetuksessani aina ohjaamaan opiskelijoita yhteistyöhön, se kun tuottaa yleensä parempaa jälkeä pienemmällä vaivalla kuin yksin puurtaminen. Samaa mieltä olen tietysti myös opettajan työstä. Siksi tätä blogiakin kirjoitan, että jonkun muun työ helpottuisi eikä tarvitsisi itse keksiä kaikkea. :)

Keskiviikkona siirryimme sitten ruokateemaan. Kirjassa olemme siis kappaleessa 8, jonka tekstin aiheena ovat tupaantuliaiset (eikä mun mielestä -tulijaiset, kuten kirjassa). Ruokasanastoa opiskelimme jo kurssin alkuvaiheessa kirjan ulkopuolelta, koska se on mielestäni niin keskeistä, ettemme voi opiskella kieltä kolmea ensimmäistä kuukautta puhumatta ruoasta. Nyt siis laajennamme sanavarastoa ja opettelemme uusia tapoja käyttää partitiivia sekä yksikössä että monikossa. Mielestäni perusnopeudella etenevälle ryhmälle monikon partitiivin voi ihan hyvin ottaa tässä vaiheessa, koska sitä käytetään kuitenkin autenttisissa tilanteissa niin paljon. Lähinnä drillaamme sitä nyt, myöhemmin opiskelemme tarkemmin kaikkien sanatyyppien taivutusta.

Apropo, sanatyypit. Pidin keskiviikkona tukiopetusta. Sinne ilmaantui lopulta puolet porukasta ja kysymyksiä sateli laidasta laitaan. Huomasin, että olisi pitänyt pitää useammin, eihän yhden iltapäivän aikana kovin monta aihetta ehdi käsitellä. Vaikka tämän ryhmän opiskelijat kysyvät melko rohkeasti ja spontaanisti, jos eivät jotain ymmärrä, oli monelta silti jäänyt kysymättä jokin kysymys oikealla hetkellä. Joillakin oli ollut myös poissaoloja, niin että perusteet olivat jääneet heikoiksi. No, jatkossa yritän järjestää tukiopetusta vähän useammin. Toisaalta on vaikeaa saada opiskelijoita ymmärtämään, että kolmessa kuukaudessa suomen koko kielioppia ei voi heille opettaa, vaikka heillä olisi kuinka suuri tiedonjano... Eli epävarmuuttakin pitää sietää. Tärkeintä on, että pystyy sanomaan asioita sillä sanavarastolla, jonka on ehtinyt hankkia. Ei se, että kielioppi on aina kohdallaan. Vaikka ymmärtäähän senkin, että fiksut ihmiset haluaisivat puhua oikein.

Sillä aikaa muu ryhmä oli atk-luokassa työskentelemässä itsenäisesti. Päätimme nimittäin pitää ensi viikolla ruokapäivän ja jaoimme tehtävät, joten heillä riitti puuhaa mm. kutsun ja ohjelman suunnittelemisessa. Yksi ryhmä tekee kutsun, toinen suunnittelee ja kirjoittaa ruokalistan, kolmas järjestää päivälle ohjelmaa. Jokainen kirjoittaa oman ruokansa reseptin, jotka yksi ryhmä kokoaa keittokirjaksi. (Olen muuten saanut tätä kautta vuosien mittaan monia hyviä reseptejä eri maiden herkullisiin ruokiin!) Yksi ryhmä huolehtii tilan koristelusta ja siivouksesta, toinen valokuvauksesta ja Power Point -esityksen tekemisestä tähänastisista valokuvista. 

Ennen olin niin hölmö, että tein kaiken valmistelutyön itse. Viime vuosina olen antanut sen opiskelijoiden hommaksi ja ruokapäivistä on tullut hauskempia kuin koskaan! Hehän osaavat ja keksivät vaikka mitä! Work smart, not hard! 

Tänään tutustuimme ruokareseptiin tekstilajina ja harjoittelimme ruoanlaitossa ja leipomisessa tarvittavia verbejä. Olen koonnut niistä listan, jolla on perusmuoto, verbityyppi, minä-muoto ja imperatiivi. Minä-muoto siksi, että siitä saa helposti imperatiivin, jota taas tarvitaan reseptin kirjoittamisessa. Jokaisesta verbistä puuttuu  pari muotoa, jotka opiskelijan pitää itse täydentää ja tietysti kirjoittaa viereen, mitä se on omalla kielellä. Onneksi Clipartista löytyy taas paljon havainnollistavia kuvia. Sitten tutustuimme jonkin verran astiastoon ja muuhun välineistöön, jota keittiössä puuhatessa tarvitaan.

Päivän päätimme sokkomaistajaisilla. Toin kotoa joitakin ruokatarvikkeita, joista valmistelin jokaiselle pienen lautasellisen makupaloja. Toinen parista laittoi huivin silmilleen ja toinen syötti. Maistajan piti kertoa, millaista ruoka on ja mitä se on. Ennen tätä olimme harjoitelleet ainesanojen partitiivia, joten tämä oli hyvinkin konkreettista harjoittelua: Banaani on makeaa ja pehmeää. Tällä kertaa olin melko reilu ja jätin parsa- ja kukkakaalin väliin. Vahvimpina makuina olivat mustaherukka ja tyrnimarja, muuten listalla oli omenaa, kurkkua, tomaattia, karkkia, suklaavanukasta, piimää, suklaata, ketsuppia, goudaa ja mozzarellaa. Ai että oli hauskaa! :D




maanantai 11. marraskuuta 2013

Väläyksiä viikon varrelta

Siis viime viikon, kun en saanut eilen tätä tekstiä valmiiksi... :)

Alkuviikosta pidin ryhmälleni ensimmäisen moduulin loppukokeet, joihin meni aikaa kaksi päivää. Sen jälkeen ohjelmassa oli hopsausta eli henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatimista, johon meni puolitoista päivää. Opettajalle testaus ja hopsaus on intensiivisyydessään aika rankkaa hommaa, mutta opiskelijan kannalta nämä hetket ovat tietysti hirveän tärkeitä. On tärkeää saada nähdä, miten on edistynyt ja saada kokonaisvaltaista palautetta oppimisestaan. Tässä vaiheessa kertaamme koulutuksen alussa annetut ensimmäisen moduulin tavoitteet ja jokainen opiskelija saa itse miettiä, miten on päässyt tavoitteisiin. Samalla tulee huomanneeksi, että aika paljonhan tässä on jo opittu. 

Henkilökohtaiset keskustelut ovat opiskelijalle myös äärettömän tärkeitä. Kerrankin saa rauhassa istua opettajan kanssa kahden ja pohtia omia tavoitteitaan. Yhdessä mietitään jokaisen opiskelijan tilannetta hänen koulutus- ja työhistoriansa pohjalta. Kouluttajana tehtäväni on ohjata opiskelijaa löytämään oma polkunsa Suomessa. 

Jokaisen opiskelijan kohdalla prosessi on erilainen. Joskus vain tuen opiskelijaa hänen valmiissa, hyvin toteuttamiskelpoisessa suunnitelmassaan. Joskus joudun hilaamaan hienovaraisesti maan pinnalle epärealistisia tavoitteita. Se voi tarkoittaa esimerkiksi halua opiskella ja työllistyä alalle, jolle suomalaisistakin on tunkua tai jolla kielitaitovaatimus on sellainen, ettei tällä opiskelijalla ole siihen rahkeita. Joskus myös rohkaisen opiskelijaa, joka epäilee mahdollisuuksiaan työllistyä korkealla koulutuksellaan. Eihän se helppoa ole, ja usein joudun toteamaan, että todennäköisesti edessä on vuosien prosessi ja työnteon joutuu aloittamaan alemmalta tasolta kuin koulutustaso edellyttäisi. Mutta totta kai siihen kannattaa pyrkiä, eiköhän jokainen tee mieluiten töitä omalla alallaan ja koulutustasollaan.

Monen opiskelijan kotimaan koulutusta ja työkokemusta ei valitettavasti Suomessa kovin korkealle arvosteta, ainakaan ennen kuin kielitaito on tietyllä tasolla. Kaikki riippuu tietysti omasta alasta ja sillä vaadittavasta kielitaidosta. Suomi on myös niin paperikeskeinen maa, että jos ihminen tulee maasta, jossa papereilla ei niin paljon pelata, voi arvokaskin työkokemus valua hukkaan. Eräskin parturimies sanoi, että osaa työnsä todella hyvin ja tekisi sitä mielellään, mutta joka paikassa kysytään ensimmäiseksi papereita. Siinä tilanteessa ainoa mahdollisuus työllistyä omalle alalle taitaa olla oman yrityksen perustaminen. Se taas vaatii aikamoista paperisotaa... 

Huoh. Joskus sitä tuntee tuskaa toisten puolesta. Ei ole todellakaan helppoa löytää paikkaansa uudesta kotimaasta. Paitsi ihmisen itsensä, myös Suomen kannalta se on sikäli harmi, että paljon tietotaitoa menee hukkaan, kun tohtorit ja maisterit siivoavat kauppoja ja ajavat bussia. Itse olin aikoinani Saksassa sairaanhoitajana ja olin melkoisen hämmästynyt, kun kuulin, että sairaalan siivoojat olivat afganistanilaisia lääkäreitä. 

Näin tämä maailma taitaa toimia. Mutta kuinka moni meistä olisi valmis lähtemään huomattavasti koulutustasoaan alempiin hommiin loppuelämäkseen? Jos kotimaassa olisi sota tai muuten surkea tilanne, olisihan se tietysti parempi vaihtoehto. Monet tekevät sen pelkästään rakkauden takia, voidakseen asua vaimonsa tai miehensä kotimaassa. Olkaamme kiitollisia kotimaamme korkeasta ja arvostetusta koulutustasosta!

Sitten pari hauskempaa hetkeä. Viime aikoina olen joutunut useampaan otteeseen oikaisemaan opiskelijoiden "oppimia" sanoja. Erään viikonlopun jälkeen kyselin opiskelijoilta, missä he olivat viikonloppuna. Yksi kertoi muuttaneensa: "Kannoin kaluja autoon...". Hmm. Piti näyttää kädellä, mikä se kalu on ja toistattaa muutaman kerran sana HUONEkalu. 

Viime viikolla taas eräs eteläeurooppalainen opiskelija halusi kysyä, miten taivutetaan sana herKULLInen. Ja taas mentiin... Piti muistuttaa, että paino on aina ensimmäisellä tavulla: HERkullinen.

Oma lukunsa oli tietysti se, kun eräs opiskelija kysyi, miksi toinen opettaja sanoi koko ajan: "Nain." 

Hän tarkoitti tietysti: "Tee näin" tai "Kas näin."

Mutta etteivät opiskelijat joutuisi jatkossa hankaliin tilanteisiin kyseisen sanan kanssa, koin velvollisuudekseni kertoa heille erään espanjalaisen omasta kokemuksestaan kertoman esimerkin. Hän kun oli mennyt sanomaan naispuoliselle opiskelukaverilleen:

"Nain sinua eilen bussipysäkillä", kun piti tietysti sanoa:
"Näin sinut eilen bussipysäkillä".

Sitten voi tietysti sanoa vielä: "Nain sinut", jos aikoo mennä naimisiin.

Yhdet ä:n pisteet ja objektin sija ratkaisee siis aika paljon.

Se hyvä puoli näissä virheissä on, että kun ne selvitetään, sanat jäävät ikuisiksi ajoiksi opiskelijoiden mieliin. ;)

lauantai 2. marraskuuta 2013

Kulttuurieroista

Laitoin omaan postaukseen tämän jutun, kun menee vähän eri aiheeseen.

Harjoittelimme tällä viikolla myös kertomaan, mitä päivän aikana teemme. Luimme ja kuuntelimme eri ihmisten päiväohjelmia, niissähän paikansijat toistuvat myös jatkuvasti. Kerroimme myös kuvasarjan avulla "Pekan" päivästä. Tätä teemaa varten olen tehnyt vinon pinon lappuja, joilla lukee erilaisia toimintoja, esim. Herään. Puen päälle. Herätän lapset. Syön aamupalaa. Menen bussipysäkille. jne. Olen eri vuosina käyttänyt lappuja eri tavoin, esim. laittanut opiskelijat ryhmissä järjestämään ne tai järjestymään luokan keskelle riviin tapahtumajärjestyksessä. Koska lappuja on paljon enemmän kuin opiskelijoita, tein tällä kertaa niin, että jaoin laput neljään ryhmään (aamu, työpäivä, iltapäivä, ilta). Opiskelijat järjestivät ryhmissä omat lappunsa pöydälle tapahtumajärjestykseen ja lopuksi jokainen kiersi pöytien ääressä lukemassa koko päivän tapahtumat. Mukaan olin tietysti ujuttanut uusiakin ilmauksia, kuten Laitan pyykit koneeseen. Ripustan pyykit kuivumaan. Surffailen netissä. jne. Kun opiskelijoiden pitää ensin vain passiivisesti ymmärtää nämä lauseet, he pystyvät kyllä järjestämään ne. Kun he jälkeenpäin kertovat omasta päivästään parille, he voivat halutessaan ottaa näitä (muistiin kirjoittamiaan) uusiakin ilmauksia käyttöön.

Päiväjärjestyksestä puhuttaessa esiin nousi mm. päivällisen syöminen. Kerroin samalla, mihin aikaan suomalaiset syövät ja mitä. Kun kerroin, että suomalaiset syövät yleensä viisi ateriaa ja päivällinen syödään heti työpäivän jälkeen, eräs opiskelija oli kovin kummissaan. "Miksi suomalaiset syövät kello viisi?"  - Ai miten niin miksi? Koska heillä on nälkä! ;)

Aika usein tulee tilanteita, jolloin joutuu selittämään suomalaisia tapoja ihmisille, jotka katsovat elämää edelleen omasta (tässä tapauksessa eteläeurooppalaisesta) kulttuuristaan käsin eivätkä tajua, miten tällä puolella maailmaa eletään ja miksi niin. Ja että se voi olla ihan yhtä hyvä ja oikea tapa elää. 

Lienee yleisinhimillinen piirre, että jonkin aikaa uuteen maahan muuttamisen jälkeen on vaikea hyväksyä uuden maan asukkaiden erilaista tapaa elää. Aikaa myöten sen sitten hyväksyy ja lopulta voi ollakin sitä mieltä, että uusi tapa on jopa parempi kuin oma vanha. Jokaiselle vieraassa maassa asuneelle ilmiö on tuttu, kulttuurisokki tulee eri ihmisille eri vahvuisena ja yleensä siitä toipuu ajan mittaan. Kotimaahan palatessa kulttuurisokki voi olla jopa isompi, kun kuvittelee tuntevansa kotimaansa kulttuurin, muualla ollessaan on ehkä luonut jonkinlaisen ihannekuvan kotimaastaan, vuosien aikana asiat ovatkin muuttuneet, itse on muuttunut jne. Kotoutumiskoulutuksessa käsittelemme tietenkin kotoutumisen vaiheita, jotta laidasta toiseen menevät tunteet eivät tule yllätyksenä. 

Pyydän myös jossain vaiheessa koulutusta jonkun entisen opiskelijani kertomaan vasta maahan muuttaneille omista kokemuksistaan Suomessa asumisesta. Vertaisen kokemus on paljon konkreettisempi ja mielenkiintoisempi kuin pelkästään opettajan kertoma, vaikka sekin voi toki perustua omaan kokemukseen toiseen maahan muuttamisesta. On lohdullista ja rohkaisevaa kuulla toisen maahan muuttaneen selviytymistarina. Omat vaikeat vaiheet on helpompi hyväksyä, kun kuulee toiselta saman kokeneelta, että matkalaukut ovat välillä olleet pakattuina, mutta lopulta vaikeudet voi selvittää ja tähänkin outoon maahan sopeutua. Aika useinhan kotoutumiskoulutus osuu vielä siihen kuherruskuukausivaiheeseen, jolloin kaikki Suomessa tuntuu olevan helppoa ja ihanaa (paitsi sää), mutta koulutuksen jälkeen totuus voikin iskeä vasten kasvoja. Parantuneesta kielitaidosta huolimatta työpaikka on edelleen kiven alla eikä ammattikoulustakaan vielä oikein selviä. Talven pimeys masentaa eikä kukaan puhu mitään. Ruokakin on kummallista eikä ystäviä löydy...

Ei paljon mitään - tai sittenkin aika paljon

Kulunut viikko oli taas aika rikkonainen. Omassa ryhmässäni olin vain kaksi ja puoli päivää, kahtena päivänä ryhmällä oli yhteiskuntaopin opetusta: kierrätystä, jätteiden lajittelua, kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet jne. Kaiken lisäksi perjantaiaamupäivänä puolet opiskelijoista jäi junalakon vuoksi (luvallani) tulematta puolikkaaseen päivään, joten mitään kovin ihmeellistä emme ehtineet opiskella. Tai no, arvioikaa itse...

Harjoittelimme edelleen paikansijoja, mm. missä kerroksessa asut ja mihin kerrokseen menet hissillä. Ex tempore tein hissikeskusteluharjoituksen, joka vaatii hieman hiomista ensi kerraksi. :D Aina välillä täytyy kuitenkin tarttua hetkeen ja kokeilla mieleen juolahtanutta ideaa. Olimme ensin monisteelta harjoitelleet sanomaan, missä kerroksessa asut, kirjakielellä ja puhekielellä. Kirjoitimme samalla yhdessä tietokoneelle dialogiskeeman, miten keskustelu hississä voisi sujua. Tietysti totesimme heti alkuun, että yleensä suomalaiset eivät puhu hississä mitään, mutta JOS kuitenkin haluaa jotain jutella, mitä sopii sanoa.

Ensin tietysti se napin painaminen. Joskushan sitä tulee kysyttyä toiselta hissiintulijalta: "Mihin sä meet?" ja kun toinen vastaa esim. "Kolmoseen.", niin voi vielä sanoa, että "Okei, mä voin painaa." Hissiintulijalla saattaa tietysti olla mukana lapsi, joka ehättää vinkaisemaan: "Eiku mä haluun painaa!" johon vanhempi: "Okei, sä saat painaa." jne. Uudelta naapurilta voi myös kysyä: "Ooksä uus täällä?" ja koiranomistajalta: "Mikä sun koiran nimi on? Onko se kiltti? Saako sitä silittää?" tms. En tosin tiedä, miten koiranomistajat suhtautuvat tuohon keskimmäiseen kysymykseen, kun vauvoista ei kai ainakaan saa nykyään kysyä, onko hän kiltti (=nukkuu hyvin eikä tee vanhempiaan hulluksi huutamalla kaiket illat). ;)

Raapustelin paperille hissin nappulat kellarista kymmenenteen kerrokseen ja liimailin niitä eri puolille luokkaa. Jokainen opiskelija sai numeron, joka kuvasi kerrosta, johon hän oli menossa. Sitten vaan hissiin ja kysymään toiselta, mihin tämä on menossa jne. Tulostin skeeman opiskelijoille ja tietysti tässä vaiheessa olisi pitänyt toistattaa fraaseja Kjellinin metodilla, mutta ehkä ensi kerralla sitten muistan. Tällä kertaa teimme sen kuitenkin lopuksi. Netistä löytyy oppimateriaali nimeltä Naapuri hississä, jossa on arkielämän dialogeja ja niihin liittyviä kuvasarjoja. Pitääkin ensi viikolla katsoa, kannattaisiko sen samannimistä dialogia käyttää vielä kertauksena. 


Käsittelimme tällä viikolla myös kodin ongelmatilanteita. Kirjassa on dialogi Pedro soittaa huoltomiehelle. Sen lisäksi opiskelimme siivoamiseen ja korjaustöihin liittyvää sanastoa. Tähän käytämme Early learning -liikkeestä ostamaamme monistettavaa kuvamateriaalia (jota löytyy kaikista mahdollisista eri aiheista eri kieliä varten, en nyt muista materiaalin nimeä) sekä kollegalta saamastani materiaalista, jossa harjoitellaan kodin ongelmien kuvaamisen lisäksi kodin materiaaleista puhumista. (Kiitos, Anna!) 

Kirjan dialogia käytämme toistona niin, että annan opiskelijoille kuvia eri huoneista ja heidän pitää soittaa huoltomiehelle aina uudestaan ja keksiä eri huoneissa olevia ongelmia. Kirjan dialogia voi käyttää hyvänä runkona keskusteluissa. Kirjassa on myös kuuntelutehtävä, josta pitää selvittää ongelma ja ratkaisu. Viimeisessä tapauksessa ongelmana on, että henkilöllä ovat rahat lopussa ja hänen pitää neuvotella vuokranmaksusta vuokranantajan kanssa. Se toimii hyvänä alustuksena keskustelulle, mitä tehdä, jos rahat ovat lopussa. Teemme yhdessä miellekartan, jonka avulla kartoitamme hyviä ja huonoja vaihtoehtoja. 

Tähän aiheeseen on materiaalia myös Otetaan selvää -materiaalissa. Käytämme yhtä kuvaa kodin puuhista kertomiseen ja lopuksi teemme  pantomiimin Vladimirin ongelma, jossa pitää siis kuvata kodin eri ongelmatilanteita ilman sanoja ja toiset arvaavat, mistä on kysymys. Tämä jäi tällä kertaa ensi viikolle, en halunnut toteuttaa sitä, kun vain puolet ryhmästä oli paikalla. Yhteiskuntaopin opettajan kanssa he käsittelivät samaa aihetta mm. netistä löytyvän Sukellus suomeen -materiaalin avulla.

Ai niin, opiskeltiinhan me vielä imperatiiviakin. Kirjan tässä kappaleessa on ärsyttävän monta kielioppiasiaa, joita joutuu oikein urakoimaan: paikansijat, monikko, demonstratiivipronominit ja imperatiivi. Maanantaina harjoittelimme näistä kolmea viimeistä. Monikon ja partitiivin suhde on asia, johon pitäisi keksiä hyvät esimerkit. Pikaisesti keksin muutaman esimerkin, jotta perusasia eli definiittisyys-indefiniittisyys-akseli tuli selväksi. Kuin tilauksesta näyttää tänään ilmaantuneen asiasta päivitys tuohon loistavaan blogiin (yritinkin etsiä sellaista sieltä, mutta nyt se tuli!). :)  

Imperatiivin opiskelun yhteydessä oli luontevaa laatia ryhmälle omat säännöt. Tällä kertaa emme koonneet niistä yhtä seinätaulua vaan annoin jokaisen parin kirjoittaa itse keksimänsä säännöt värilliselle paperille ja laittaa seinälle. Velikullat keksivätkin varsin hauskoja sääntöjä, kuten "Anna kaikki rahasi X:lle ja Y:lle." jne. En allekirjoittanut kaikkia sääntöjä ja oikaisin muutaman negatiivisen positiiviseksi, kun joku meinasi, että kurssilla ei saa laulaa, nauraa tai kysyä paljon kysymyksiä... Ihmettelen, että vielä tässä vaiheessa joku on tuota mieltä. Ehkä he tarkoittivatkin vain häiritsevää, opetuksen ulkopuolista toimintaa.

Vielä yksi asia meinasi unohtua. Jossain kotitehtävässä tuli vastaan verbi osata. Osa oli ymmärtänyt sen väärin, joten oli paikallaan selvittää verbien osata-voida-pystyä-saada-jaksaa merkitysten erot. Olen keksinyt tähän ihan omat esimerkit autolla ajamisesta. 


VOIDA, SAADA, PYSTYÄ, OSATA, JAKSAA
  • Jos sinulla on auto, sinä voit ajaa autolla. (VOIDA)
  • Jos sinulla on ajokortti, sinä saat ajaa autolla. (SAADA = OLLA LUPA)
  • Jos sinä olet terve, sinä pystyt ajamaan autolla. (PYSTYÄ)
  • Jos sinä ajat paljon autolla, sinä osaat ajaa autolla. (OSATA)
  • Jos sinä olet tosi väsynyt, et jaksa ajaa autolla. (JAKSAA)
  • Jos sinulla on ajokortti, mutta ei autoa, sinä saat ajaa, mutta et voi ajaa autolla.
  • Jos sinulla on auto, mutta ei ajokorttia, sinä voit ajaa, mutta et saa ajaa autolla.
  • Jos sinulla on jalka poikki, et pysty ajamaan autolla.
  • Kun sinä ajat autolla ensimmäisen kerran, sinä et osaa ajaa autolla.
Nyt tuota listaa tikulta etsiessäni löysinkin sieltä viimevuotiset muistiinpanoni, joissa oli paljon enemmänkin vastaavia verbejä, joten laitan senkin listan tähän. Pitääkin antaa tuo vanha lista ensi viikolla. Saa käyttää! :)
  • Jos en ole koskaan ajanut autolla, en osaa ajaa autoa.
  • Jos minulla ei ole ajokorttia, en saa ajaa autoa.
  • Jos minulla ei ole autoa, en voi ajaa autolla.
  • Jos minulla on jalka poikki, en pysty ajamaan autolla.
  • Jos työpaikalleni ei pääse bussilla tai junalla, minä joudun ajamaan sinne autolla, kävelemään tai pyöräilemään.
  • Jos voin ajaa autolla töihin, en viitsi / en jaksa mennä junalla.
  • Jos juna on ihan täynnä, en mahdu siihen.
  • Jos minulla on paljon rahaa, minulle ei kelpaa huono auto.
  • Jos minulla on vähän rahaa, huonon auton täytyy kelvata minulle.
  • En kehtaa ajaa näin huonolla autolla. Kaikki nauravat minulle!
  • Mun auto meni taas rikki. Siis mä en kestä sitä enää!
  • Mun silmälasit unohtui kotiin. Mä en uskalla ajaa autolla, koska en näe kunnolla.
  • Jos on tarpeeksi rahaa, kannattaa ostaa uusi auto. Se ei mene niin helposti rikki.
  • Mun pitäis herätä aamulla aikaisin, vaikka mua ei yhtään huvita.
  • Huvittaisko sua lähteä illalla baariin? – Ei mua nyt oikein huvita.
  • Mä en suvaitse tuollaista käytöstä mun autossa. Lopeta tuo kiljuminen tai mä jätän sut tielle!
No, tulihan sitä jotain uutta opittua ehkä noissakin parissa päivässä. :)