Kieltä arjen hyötykäyttöön

Aloittaessani blogiani eräs kollegani sanoi odottavansa, että pääsen kolmanteen moduuliin ja kerron, millaisia juttuja teemme siinä vaiheessa, kun opiskelijoiden kielitaito alkaa olla jo melko mukavassa vaiheessa. Sinä vuonna uupumiseni osui kuitenkin tuohon aikaan, joten kolmannen moduulin juttuja olen tainnut aika vähän täällä kertoa. Ajattelinkin kuvailla muutamia pikku projekteja, joita olemme viime aikoina tehneet. Osasta niistä olen tosin jo kertonut Facebook-sivustollani.

Kolmannessa moduulissa käytämme jo melko paljon tabletteja ja tietokoneita tiedonhakuun autenttisista lähteistä. Näin ollen opiskelijat siedättyvät autenttiseen kieleen ja ratkovat todellisia ongelmia aidossa kieliympäristössä.

Ennen lomaa teimme kaksi tiedonhakutehtävää sitä ajatellen, mitä lomalla voisi tehdä lähiseudulla tai koko Suomessa. Ensin jokainen valitsi yhden kohteen kotiseudultaan tai pääkaupunkiseudulta, etsi netistä tietoa ja teki Power point -esityksen siitä. Saimme paljon hyviä ideoita kesänviettoon!

Toisella kertaa etsimme netistä kesämökkejä vuokrattavaksi. Pienryhmät etsivät erilaisiin tarpeisiin sopivia mökkejä, jotka sitten esittelivät muille. Tämäkin on arjessa hyödyllinen tehtävä, joka rohkaisee ihmisiä liikkumaan ja lomailemaan Suomessa.

Asuntojahan olimme etsineet netistä jo aikaisemmin, sekä vuokra- että omistusasuntoja. Olen kehitellyt eteenpäin Mansikkalan asumisen ongelmiin liittyvää kokonaisuutta, jota tässä hieman kuvailin.

Kolmannessa tehtävässä piti valita suomalainen kaupunki ja selvittää, mitä maksaa matka sinne ja yöpyminen siellä. Lisäksi piti esitellä kaupungin turistikohteita ja tapahtumia. Sain jälleen itsekin uutta tietoa kaupungeista ja osa opiskelijoista innostui esityksistä niin paljon, että tekivät kesällä matkan esittelemäänsä kohteeseen. 

Samaan aikaan tutustuin Thinglink-sovellukseen, jonka avulla kaikki esitykset voi tallentaa samalle kartalle. Ensin esityksistä tehdään Youtube-video (yksinkertaiset ohjeet löytyvät googlaamalla) ja sitten tallennetaan kartalle. Ryhdyin hommaan liian myöhään enkä ehtinyt tehdä sitä yhdessä opiskelijoiden kanssa. Yksin tehtävä oli vähän liian työläs, joten homma jäi loman alla puolitiehen. Seuraavan ryhmän kanssa aion ottaa Thinglinkin heti koulutuksen alusta lähtien käyttöön ja soveltaa sitä myös Mansikkalassa, kuten olen kuullut joidenkin tekevän.

Alkusyksystä tutustuimme kansalaisopistojen ohjelmiin juuri ennen kuin ilmoittautuminen kursseille alkoi. Jokainen opiskelija tutustui oman kaupunkinsa opiston ohjelmaan ja selvitti, miten kursseille ilmoittaudutaan ja muuta tärkeää infoa. Ryhmässäni on opiskelijoita jopa seitsemästä eri kaupungista, joten oli järkevämpää etsiä tietoa omasta kaupungista, jolloin tilanne on todellisempi ja tehtävästä saatu hyöty suurempi, jos joku oikeasti haluaa aloittaa harrastuskurssin. Aikaisemmin olemme nimittäin tutustuneet vain yhden kaupungin opiston ohjelmaan paperiversiona. Netissä tehtävästä tulee astetta haastavampi myös opettajalle, koska asiat joudutaan oikeasti selvittämään erilaisilta nettisivuilta ja joka opistossa on hieman erilaiset käytänteet esim. ilmoittautumisessa. 

Hassua, että aikaisemmin olen teettänyt tämäntyyppiset tehtävät oppikirjan ulkopuolelta, mutta Oma suomi -kirjassa ne ovat kirjan tehtäviä. Olen antanut kotitehtäväksi mm. tutustua kotikaupungin kahviloihin ja ravintoloihin tai lähitulevaisuuden tapahtumiin. Niitä esiteltiin kaupunkikohtaisissa pienryhmissä, jotta vinkit saatiin jakoon. Kokosimme ideat myös yhteen tiedostoon, jotta kaikki tietävät tulevista tapahtumista. (Nyt tuli mieleeni, että tämänkin olisi voinut toteuttaa Padletilla.)

Videoita olemme tehneet mm. lomakuulumisista. Viimeksi teimme videon tasa-arvosta. Olimme käsitelleet aihetta autenttisten materiaalien avulla ja keskustelleet siitä. Lopuksi annoin opiskelijoille vapaat kädet suunnitella videon. Se saisi olla haastattelu, manifesti, dialogi tai mikä tahansa, kunhan teemana olisi tasa-arvo. Monenlaisia ja hauskoja videoita he keksivätkin, vaikka toteutukseen käytettiin vain noin 45 minuuttia aikaa.

Muutama pikavinkki näppärille ryhmille! :)

Oma suomi ja funktionaalisuus

Olen jo pitkään halunnut järjestellä ajatuksiani funktionaalisuudesta opetuksessa. Törmäsin netissä vuonna 2009 Virittäjässä olleeseen hyvään artikkeliin, jossa etsittiin keinoja kehittää opetusta vastaamaan oppijoiden kielenkäyttötarpeita oikeassa elämässä. Opetus ja oppimateriaalit ovat sen jälkeen kehittyneet kirjoittajien toivomaan suuntaan, mutta kertaus on ainakin minulle aina ajoittain paikallaan. 

Artikkelin löydät tämän linkin alta: Funktionaalisuus toisen kielen opetuksen lähtökohtana (Eija Aalto, Sanna Mustonen, Kaisa Tukia). Alla oleva artikkelin tiivistelmä voi houkuttaa lukemaan sen kokonaankin.

"Toisen kielen opettamisen tulisi seurailla oppijan oppimisprosessia ja vastata niihin kielellisiin haasteisiin, joita oppija luokan ulkopuolella kohtaa. Tässä artikkelissa pohdimme, millainen oppimisympäristö sitten voimauttaisi oppijaa toimimaan kieliyhteisön jäsenenä, millaiset oppimistehtävät ja -tilanteet mahdollistavat tehokkaan oppimisen ja miten sitouttaa oppija oppimisprosessiin (omistajuus, tekijyys, identiteettityö, vuorovaikutuksellisuus).

Pohdimme S2-opetuksen pedagogista kehittämistä erittelemällä toisen kielen opetuksessa ja tutkimuksessa taustalle jääneitä näkökulmia: sosiokulttuurista näkökulmaa oppimisympäristöihin, funktionaalista oppimiskäsitystä sekä oppimistehtäviä osallistavana ja tavoitteellisena toimintana. Keskitymme rakenteiden opettamiseen ja tarkastelemme S2-opetusperinteessä tyypillisiä tehtävätyyppejä siitä näkökulmasta, mitä oppijat ohjataan tehtävissä tekemään ja millaiseen kielen prosessointiin tehtävät heitä ohjaavat. Pohdimme, miten oppimistehtävät voisivat tehokkaammin valmentaa oppijaa kohtaamaan luokan ulkopuoliset kielenkäyttötilanteet. Lähtökohtana on konstruktioajattelu: rakenteiden kuvauksen ja opetusjärjestyksen tulisi nojata kielen käyttöön ja siinä taajaan esiintyviin kielen käytön malleihin, kaavoihin. Oppijaa voisi ohjata tekemään havaintoja kommunikoivassa ympäristössä niin, että kielen muoto, merkitys ja käyttö ovat tasapainossa. Parhaimmillaan oppimistilanteet rakentuvat autenttiselle, oppijalle merkitykselliselle tekemiselle, jolloin ne tarjoavat välineitä kommunikoida ja sosiaalistua kieliyhteisöön."

Luin artikkelia peilaten sitä sekä omaan opetukseeni että nykyisin käyttämääni oppimateriaaliin, Oma suomi 1 ja 2 -kirjoihin. Kuten Yrjö Laurannon pitämä koulutus viime syksynä, myös tämä artikkeli vahvisti käsitystäni siitä, että olen oikealla tiellä. Toisaalta se myös kannusti pohtimaan opetustani ja kehittämään sitä entistä enemmän oppijoiden tarpeista lähteväksi.

Kuten aiemmin olen kirjoittanut, suggestopedia tähtää siihen, että oppiminen olisi mahdollisimman helppoa. Löysin artikkelista yhtymäkohdan tähän. Funktionaalisen oppimiskäsityksen mukaan oppija on aktiivinen toimija, joka käyttää oppimiseen sekä aiempaa osaamistaan että kognitiivisia kykyjään, joten ymmärrän seuraavan lainauksen tukevan oppimisen helppouden tavoitetta:

Tarve käyttää rakenteita itselle merkityksellisten asioiden ilmaisemiseen vaikuttaa rakenteen oppimisen helppouteen tai vaikeuteen. --- Opetus siis ensisijaisesti auttaa jäsentämään ja täydentämään muualta opittua sekä aktivoi oppimaan yhä lisää luokan ulkopuolelta, ympärillä olevasta kommunikoivasta yhteisöstä. 

Kun opiskelee sitä, mitä oikeassa elämässä tarvitsee, motivaatio on luonnollisesti suurempi kuin silloin, jos opittava aines jää abstraktiksi, ehkä tulevaisuudessa tarvittavaksi. Sukimon mukaan spiraalimaisesti etenevässä koulutuksessa syvennymme vuoroin kaikkiin elämänalueisiin. Myös Mansikkala sopii erinomaisesti tähän tarkoitukseen. Tähän asti sen soveltaminen on tosin jäänyt minulta puolitiehen. Olen itse suunnitellut sinne sopivia juttuja, osa samantyyppisiä kokonaisuuksia kuin suggestopediassakin, mutta opiskelijoilta on tullut vain harvoin aloitetta jonkin asian opiskeluun. Koulutuksen edetessä Mansikkala on jäänyt minulta muutenkin vähän taka-alalle ja tuntuu aina vaikeammalta ottaa se uudestaan esille, kun ei ole aktiivisesti pitänyt sitä mukana koko aikaa. Taas löytyy tsempattavaa ensi kerralle!

Ajoittain käy kuitenkin niin, että opiskelija kyselee minulta apua jonkin paperin tai viestin kanssa, jonka on saanut ja jonka perusteella hänen pitäisi toimia. Autan häntä tietysti heti, jos asia vaatii välitöntä toimimista. Pyydän kuitenkin yleensä myös luvan ottaa paperista kopion, jotta voimme perehtyä asiaan myös muiden kanssa, koska usein asia koskee myös monia muita samassa tilanteessa olevia. Toisinaan taas kaikki eivät perehdy samoihin teksteihin vaan ryhmä jakautuu ryhmiin, jotka tutustuvat erilaisiin teksteihin. Samalla voimme harjoitella muutakin tilanteen hoitamisessa tarvittavaa kielitaitoa. Tällöin on mahdollisuus päästä lähemmäs jokaisen omista tarpeista lähtevää opiskelua. Kahdenkymmenen opiskelijan ryhmässä on tosin tuskin mahdollista edetä jatkuvasti jokaisen omilla ehdoilla, tai ainakaan minä en ole vielä keksinyt järkevää keinoa siihen. Yksilöllinen oppiminen on varmasti paras ratkaisu, siihenkin yritän perehtyä ja kerätä vinkkejä muilta opettajilta mm. Facebook-ryhmässä.  

 ---Oppijan oppimisprosessin seuraaminen tarkoittaa sitä, että opetuksessa rakennetaan tavoitteellisesti sekä reseptiivistä että produktiivista taitoa ja tuetaan reseptiivisen taidon laajenemista produktiiviseksi. 

Vanhemmista oppimateriaaleista artikkelissa todetaan näin:

Oppijaa ei juurikaan ohjata havainnoimaan kuulemaansa tai lukemaansa kieltä ja ottamaan sieltä erilaisia ilmaisutapoja omaan käyttöönsä, vaikka tämä on oikean elämän puhumiselle ja kirjoittamiselle hyvin tyypillistä ja luonnollista — ja vaikka tehokas oppimisympäristön hyödyntäminen sitä edellyttäisi. 

Oma suomi -kirjoissa autenttisuudessa on päästy uudelle tasolle verrattuna vanhempiin kirjoihin. Vaikka teksteissä on helpotettua kieltä, ei ole tähdätty siihen, että käytettäisiin vain sellaisia rakenteita, jotka voidaan heti jäljempänä selittää ja avata opiskelijoille (puhumattakaan että kaikkea pitäisi opetella heti itse tuottamaan). Kielessä käytetään erilaisia rakenteita riippumatta siitä, mikä objektiivisesti ajatellen olisi helpointa maahanmuuttajalle oppia. Kun niitä toistuu riittävän usein ja mielekkäissä yhteyksissä, oppija kyllä ymmärtää rakenteen merkityksen ja oppii pikku hiljaa hahmottamaan sen käyttöä. Kaikkea ei tarvitse selittää heti auki, kuten Laurantokin luennollaan totesi. Oppijan mielessä muodostuu luonnollinen yhteys muodon, merkityksen ja käytön välille.

Funktionaalisesti opetettaessa muotoja ei kuitenkaan laiminlyödä, vaan ne kuvataan käytön kautta niin, että oppija hahmottaa myös niiden vakiintuneet merkitykset ja käyttötavat. Muoto, merkitys ja käyttö ovat siis tasapainossa. 

Oma suomi -kirjoissa rakenteita esiintyy siis teksteissä jo paljon ennen kuin niitä aletaan harjoitella. Ne tulevat tutuiksi merkityksen kautta luontevassa yhteydessä. Kun niitä aletaan sitten harjoitella, useimmiten opiskelija muodostaa itse säännön mallin mukaan. 

Rakenteen produktiivista hallintaa tavoiteltaessa tarvitaan myös automaattistavaa harjoittelua. Se on kuitenkin mahdollista istuttaa viestinnällisesti mielekkääseen kontekstiin, jossa huomio kiinnitetään kielen lisäksi myös merkitysten välittämiseen ja jossa muotoja ei välttämättä ole mahdollista tuottaa ottamatta huomioon tekstin kokonaismerkitystä. Funktionaalisesti opetettaessa olennaisinta on kuitenkin automaattistamisharjoitusten ajoitus: uuden rakenneasian opetusta ei aloiteta niillä vaan rakenteen esittelyllä, käytöllä ja reseptiivisen hallinnan hankkimisella.

Samanlainen tendenssi on nähtävissä myös ymmärtämistehtävissä: ymmärtämistä ei juurikaan ohjata strategisilla ohjeilla vaan olennaista on kuunnella tai lukea teksti ja vastata annettuihin kysymyksiin. Itse ymmärtämisprosessia ei ole vaiheistettu tai erityisemmin ohjattu, vaikka nähdäksemme juuri se olisi harjoitteluvaiheessa olennaista. Oppijaa ei myöskään ohjata lukemaan tai kuuntelemaan tekstejä omaehtoisesti ja käyttämään tekstejä itselleen hyödyllisiin tai kiinnostaviin tarkoituksiin, vaan ymmärtämisen tarkoituksena on etupäässä vastata sisältökysymyksiin toistamalla tekstin ydinasioita.


Oma suomi -sarja on samojen tekijöiden Hyvin menee 2 -kirjan ohella ensimmäinen (aikuisille tarkoitettu) S2-oppikirja, jossa reseptiivisiä taitoja erikseen harjoitellaan. Kuunnellaan sama dialogi moneen kertaan ja kiinnitetään eri kerroilla huomiota erilaisiin asioihin kielenkäytössä. Miten reagoidaan tietyissä tilanteissa, miten osoitetaan kuuntelemista, ihmettelyä jne. Näin saadaan käyttökelpoisia malleja omaan kielenkäyttöön eikä vain etsitä vastauksia sisältökysymyksiin. Lopuksi kuultua tai luettua myös sovelletaan jollain tavalla oppijan omaan elämään.

Yleensä harjoitukset ovat myös siinä mielessä mielekkäitä, että ne vievät eteenpäin kirjan aikaisempia tapahtumia ja muodostavat jonkin kommunikatiivisesti järkevän kokonaisuuden. Hyvin harvoin harjoituksissa on kontekstista irrallisia lauseita tai mekaanisia taivutustehtäviä. Näin ollen itse kappaleen tekstikään ei pääse unohtumaan ja hautautumaan loputtomien aukkotehtävien alle, kuten Suomen mestarissa tahtoi käydä. Päinvastoin, harjoitukset ovat olennainen osa tarinaa. Ne myös tukevat opiskalijaa aktiivisessa oppimisprosessissa, kun hänet laitetaan miettimään merkitystä ja käyttöä samanaikaisesti muotojen kanssa.

Aikaisemmin oppimateriaalit ovat saattaneet olla kommunikatiivisia, mutta niiden sisällöstä ei ole tullut yhtenäistä kokonaisuutta, jatkumoa, jolla oppija pystyy kehittymään kielenkäyttäjänä opettelematta yksittäisiä, irrallisia rakenneasioita. Arjessa oppiminen ei tapahdu siinä järjestyksessä, mikä rakenne on helpoin vaan kielenkäytössä saattavat olla vaikeammatkin rakenteet frekventimpiä. 

--- kirjantekijät lienevät tavoitelleet toimivaa ja helposti omaksuttavaa pedagogista kielioppia, johon on liitetty erilaisia kommunikatiivisia aktiviteetteja sekä oppijan arkeen kuuluvia tilanteita, kielenkäyttöfunktioita ja sanastoa.

Oma suomi 1 toimi mielestäni varsin hyvin kotoutumiskoulutuksen alkuvaiheen kirjana. Oma suomi 2 -kirjan järjestystä olen sen sijaan hieman ihmetellyt. Tekijät ovat varmasti tehneet valinnat perustellusti, mutta Sukimon ja oman kokemukseni perusteella päädyin opettamaan asiat hieman eri järjestyksessä. Monimutkainen monikko tulee heti kirjan alussa, mikä on toki siinä mielessä perusteltua, että sitä tarvitaan seuraavissa kielenkäyttötilanteissa kuten työnhaussa. Opetin itse kuitenkin kirjasta ensin kappaleet 8 ja 7 (soveltuvin osin), koska oletin niiden olevan helpompia oppia ensin. Myönnän, että tein sen osittain niiden sisältämien kielioppiasioiden vuoksi, mutta osittain myös niiden teeman vuoksi, joka sopi koulutuksen siihen vaiheeseen. Sukimonkin mukaan kolmas infinitiivi tulee aikaisemmassa vaiheessa ja onhan se myös melko frekventti rakenne ihan arkikielessä. Alun työnhakuteema taas sopii paremmin myöhempään vaiheeseen, kun opiskelijat alkavat etsiä harjoittelupaikkoja.

Jos opetus mukailee reaktiivisesti luokan ulkopuolella tapahtuvaa oppimista ja pyrkii tukemaan, jäsentämään ja nopeuttamaan oppimista, opetus ei luonnollisestikaan ole samalla tavalla opettajan hallinnassa ja säädeltävissä kuin silloin, kun opettaja määrittää oppimisjärjestyksen. 

Tämäkin on tuttua. Kun olen antanut asiointitehtäviä, en ole ollut ihan varma, miten niitä puretaan ja mitä siitä seuraa. Kun annan ryhmille tehtäväksi selvittää jonkin asian netistä, en voi tietää, mihin se johtaa. Tai kun opiskelija kysyy, miten tulliselvitys tehdään tai mitä tarkoittavat uuden sähkösopimuksen ehdot, ei minun auta kuin yrittää selvittää asia yhdessä hänen kanssaan. Mutta mitä sitten? Opettajankin pitää sietää epävarmuutta ja omaa osaamattomuuttaan. Lienee opiskelijoillekin hyödyllistä nähdä, ettei opettaja ole mikään kaikkitietävä sanakirja vaan hänkin joutuu välillä hapuilemaan tuntemattomalla maaperällä. Yhdessä voidaan sitten selvittää, miten tilanteessa päästään eteenpäin. Nykymaailmassa ei kukaan voi tietää ja osata kaikkea, jatkuvasti tulee uusia juttuja, joista opiskelijat saattavat olla paremmin perillä kuin opettaja.

Spontaanissa oppimisessa oppijan tuotoksessa ilmenee toki monenlaista »hallitsematonta» horjuntaa mutta varmasti myös sellaista kielitajua, jota ei formaalissa opetuksessa helposti tavoiteta. 

Tämän voi hyvin havaita niistä opiskelijoista, joilla on suomalainen puoliso tai ystäviä. Paitsi muut opiskelijat, myös minä opin usein nuorilta uusia puhekielen sanoja. Sitten jos opiskelija on ymmärtänyt jonkin ilmauksen aivan väärin ja käyttää sitä epäsopivissa yhteyksissä, yritetään yhdessä löytää sille sopiva vastine tai käyttöyhteys. Vuosia sitten ryhmässäni oli nuori nainen, joka oli koulutuksen alusta asti käyttänyt voimasanana "jumalautaa". Kun minulle selvisi, että hän on harras katolilainen, selvitin hänelle, että se ei todellakaan toimi samalla tavalla kuin englannin OMG. 

Funktionaalisista lähtökohdista taas opetus rakennetaan vastaamaan oppijan tarpeisiin: millaista tarkkuutta, sujuvuutta tai kompleksisuutta oppija tarvitsee toimiakseen uskottavana jäsenenä itselleen merkityksellisissä yhteisöissä?

Korostan aina ryhmille, että jokaisen tavoite voi olla erilainen, se riippuu aina oppijan tilanteesta ja (tavoite)ammatista. Joissakin ammateissa riittää taso A2.2, toisissa tarvitaan C-taso.

Kielenoppiminen edellyttää aina kognitiivista prosessointia. Oppimistehtävien olisikin hyvä olla kognitiivisesti sopivan haastavia. Oppija voi ottaa vastuuta omasta oppimisestaan ja sitoutua kognitiivisesti oppimisprosessiin, jos tehtävänannot ovat myös osallistavia: niiden tulisi mahdollistaa aktiivinen merkitysneuvottelu. Optimaalinen kognitiivinen haaste onkin sellainen, josta oppija ei välttämättä selviydy yksin: se vaatii vuorovaikutusta toisen kanssa.

Oma suomi -kirjat eivät sovellu laiskoille ihmisille. Ne todella vaativat aivojen käyttöä niin opettajalta kuin opiskelijoiltakin. Ehkä siitä johtuen opiskelu on myös mielekästä. 

Parhaimmillaan oppimistehtävät ja -tilanteet rakentuvat siis mahdollisimman autenttisesta toiminnasta. Tekeminen on autenttista silloin, kun se myötäilee oikeassa elämässä tarvittavia kielenkäytön ja päättelyn prosesseja. Autenttinen oppimateriaali ei välttämättä riitä: Oikea lehtiteksti tai radio-ohjelma ei tee oppimisesta ja toiminnasta autenttista, jos sitä työstetään epäaidoilla tavoilla, esimerkiksi vain opettajan määrittelemien tietoa toistavien sisältökysymysten avulla.

Kirja on myös siitä metka, että siinä on hyvin paljon sellaisia harjoituksia, jotka olen aikaisemminkin teettänyt, mutta aina kirjan ulkopuolelta. Kuten tutustuminen kotikaupungin lehtiin, kansalaisopistoon tai muihin palveluihin, toisen ryhmän opiskelijoiden haastatteleminen työharjoittelun jälkeen tai CV:n laatiminen. Ehkä se johtuu siitä, että kirja noudattelee Sukimoa ja siellä näitä on lueteltu. Opiskelijat tekevät hyvin paljon tehtäviä pareittain tai pienryhmissä ja rakentavat yhdessä uutta todellisuutta.

Aktiiviseen osallistumiseen rohkaiseva tehtävä auttaa oppijaa sitoutumaan opiskeluun, jolloin hän hallitsee ja säätelee itse oppimistaan. Kielellistä tietoisuutta ei rakenneta tyhjän päälle, vaan oppija saa hyödyntää erilaisia resurssejaan, maailmantietoaan ja aiempia oppimiskokemuksiaan, kun hän luokittelee, järjestää ja tulkitsee kielellistä ainesta. 

Aikaisemmista materiaaleista tämäntyyppiset soveltavat tehtävät ovat puuttuneet usein kokonaan ja näin ollen juuri saavutetun kielitaidon hyödyntäminen omassa elämässä on jäänyt vaillinaiseksi. Kun kieli ei siirry käytäntöön, se unohtuukin helposti ja ponnistelut irrallisten rakenteiden oppimiseksi valuvat hukkaan.

Oma suomi -sarjan tekijöillä on joka tapauksessa ollut uudenlaiset lähdökohdat kirjan tekemiseen. Selvästikään ei ole tehty sellaista, mitä on aina tehty, vaan kokonaisuus on pedagogisesti mietitty ja perusteltu. 

Oppimisprosessin seurailu johtaa siihen, että taidon arviointi kulkee luontevasti mukana pitkin matkaa. Arviointi ja palaute ovat kiinteä osa oppimisprosessia: ne mahdollistavat oppilaan tarpeista lähtevän tehtävänannon ja ohjauksen. Osaamista tulisi arvioida niin, että palaute kasvattaa oppijan tietoisuutta kielestä sekä tukee tehokkaita oppimisstrategioita.

Toteutamme koulutuksen alusta loppuun oppimista tukevaa arviointia, jonka avulla opiskelijat pohtivat omia oppimistarpeitaan ja oppimisprosessiaan. Kun he toteuttavat pieniä ja isompia produktioita, he pystyvät käyttämään ja näyttämään kaikkea oppimaansa. Digitaaliset välineet tuovat tähän oman lisäulottuvuutensa. Kaikki ei jää vain ilmaan (tai seinälle) roikkumaan vaan pysyväksi muistoksi omalle tikulle tai sivustolle. 

Seuraavat lainaukset suorastaan alleviivaavat sitä, miten samat tavoitteet ovat suggestopedialla ja funktionaalisella opetuksella, vaikka menetelmät saattavat hieman poiketa toisistaan.

Funktionaalisen opetuksen tavoitteena on myötäillä oppimisprosessia, joten kunkin opiskeltavan teeman etenemisen käytön kautta analyysiin, reseptiivisestä taidosta produktiiviseen hallintaan tulisi muodostaa harkittu, pedagogisesti etenevä kokonaisuus. Oppimistehtävät ovat siis enemmän kuin vain tehtäviä. Parhaimmillaan ne ovat oppijalle aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, joka valmentaa oikean elämän kielenkäyttötilanteisiin. Tällaiset tehtävät edellyttävät eri kielenkäyttötilanteissa tarvittavien osataitojen, rakenteiden ja funktioiden ennakkoluulotonta jäsentämistä. Tehtäviä suunnitellessa ei myöskään voi keskittyä vain opittavaan sisältötietoon vaan on pohdittava myös, miten monipuoliseen toimintaan tehtävä oppijan pakottaa, millaista yksilöllistä liikkumavaraa se sallii ja millaista vuorovaikutusta se synnyttää. 

Kaikki oppiminen edellyttää aktiivista toimijaa: oppija ei ensisijaisesti opi vastaanottamalla opettajan tai materiaalin välittämää syötöstä vaan poimimalla tarpeidensa ja tavoitteidensa ohjaamana tietoa ympäristöstä (myös opettajan ja materiaalin välityksellä).

Opettajan tehtävänä on ohjata oppijaa tuetusti epämukavuusalueella: ylittämään kielitaitonsa rajoja, kehittämään strategioita, joilla puutteellisella taidolla selvitään haasteellisissa tilanteissa, kurkottelemaan kohti seuraavaa taitotasoa. 

Kaikki nämä tavoitteet toteutuvat mielestäni hyvin myös Oma suomi -kirjojen kanssa. Siksi tykkään käyttää sitä opetuksessani ja myös opiskelijat kokevat opiskelun sen kanssa mielekkääksi. Toki teen edelleen omat lisäykseni opetukseen ja sovellan ideoita suggestopedian ja Mansikkalan tyyliin oman ryhmäni tarpeita seuraillen.

Erikseen pitää kehua vielä kirjan äänitettä, sillä se on ensimmäinen S2-kirjan äänite, jolla on oikeasti luontevaa puhetta. Myös ymmärtämistehtävät ovat useimmiten hyviä eivätkä liian helppoja ja mekaanisia. Tosin en ihan ymmärrä tekijöiden ratkaisua jättää äänittämättä niitä kappaleita, joissa on vain tekstiä. Vaikka kirjoitettua tekstiä ei yleensä lueta ääneen, mielestäni sen lukeminen on perusteltua S2-oppijalle. Ääntämisen harjoittelun lisäksi ääneen lukeminen voi tukea mieleenpainamista, joten luemme ne joka tapauksessa itse tunnilla ääneen. Toinen asia, joka välillä pistää korvaani, on minä-pronominin jättäminen pois puheesta. 

Olen jälleen havainnut, että oppikirja ohjailee opetusta yllättävänkin paljon, joten olen tyytyväinen, että kokeneet kotokouluttajat ovat laatineen tällaisen Sukimoa kohtuullisen hyvin noudattava kirjaparin. Sen avulla opiskelijasta tulee väkisinkin aktiivinen toimija, joka opettelee käyttämään suomea omassa elinympäristössään tarvitsemissaan tilanteissa.

Millaisia kokemuksia teillä on tästä kirjasarjasta tai funktionaalisuudesta opetuksessa?

Digiloikkaa treenaamassa

Yritän tässä kovasti tehdä digiloikkaa ja jotain on jo tullutkin kokeiltua. Uusimpia kokeilujani tälläkin saralla voit seurata perustamallani Facebook-sivulla https://www.facebook.com/IntohimonaS2opetus/, jonka perustin, jotta voin jakaa nopeasti pieniä välähdyksiä kiireisenkin arjen keskeltä. Blogikirjoitus vaatii aina vähän enemmän aikaa ja keskittymistä, joten näitä ei tule niin usein tehtyä.

Olemme hankkineet oppilaitokseen tabletteja ja samaan aikaan kouluttautuneet erilaisten oppimista tukevien sovellusten käyttöön. Aikaisemmin olen jo kertonut esimerkiksi Padletista. Tässä postauksessa siitä ja aiemmista tehtävistä. Padlet vaatii opettajalta hieman etukäteisvalmistelua, mutta syntyy varsin vaivattomasti. Myös sen jakaminen on helppoa. Tässä esimerkiksi viimeisin Padlet, johon kokosimme suomalaisia juhlatapoja. 

Nyt olen käyttänyt Padletin lisäksi sanaston opiskeluun myös Poppletia, jolla voi tehdä miellekarttoja. Ennen ohjelman käyttöönottoa rekisteröidyimme sinne ja harjoittelimme ohjelman käyttöä pöytäkoneilla koulussa. Ohjelmassa on erittäin helppotajuinen opastus. Rekisteröitymällä saa ilmaisversiossa tehdä viisi miellekarttaa. 

Ensimmäisen Poppletin teetin opiskelijoilla etätehtävänä. Sitä varten he kävivät pareittain kotikaupunkinsa isossa marketissa sekä apteekissa tutustumassa sanastoon ja kuvaamassa puhelimillaan erilaisia tavaroita ja tekstejä. Koulussa kokosimme Poppletit pöytäkoneilla. Tässä yksi esimerkki lopputuloksesta.

Toiset Poppletit teimme viime viikolla sanatyypeistä. Teimme tehtävät kokonaan tableteilla, jolloin ohjelmaan ei tarvinnut rekisteröityä ja miellekarttojen kokoaminen onnistui erittäin näppärästi. Annoin tehtäväksi kerätä luokasta ja sen ulkopuolelta eri sanatyyppien sanoja. Ensin laitoimme kartat alulle yhdessä ja mietimme, mitä sanatyyppejä tiedämme. Sitten opiskelijat keräsivät otsikoiden alle niin paljon sanoja kuin puolessa tunnissa ehtivät. Aika jäi näin lyhyeksi, koska tunnin alussa talossa oli palohälytys ja jouduimme poistumaan luokasta ennen kuin olin ehtinyt ohjeistaa tehtävän. Muutenhan he olisivat voineet aloittaa kuvaamisen heti ulkona.

Ongelmallisin vaihe Poppleteissa on niiden jakaminen. Haluan, että ne tulevat kaikkien näkyviin ja jäävät opiskelijoille muistoksi. Päädyimme lopulta sellaiseen ratkaisuun, että otimme Print screen -toiminnolla kuvat mind mapeista, jotka jaoimme oppimisalustallamme.

Kolmas ohjelma, jota olemme kokeilleet, on iPadin sovellus Wevideo. Se on myös erittäin helppokäyttöinen ohjelma, jolla jokainen oppii tekemään videoita. Liikkeelle lähdetään kuvista tai videoista, jotka kuvataan ensin tabletilla. Seuraavaksi kuvat järjestetään videolle oikeaan järjestykseen, sitten valitaan videon teema ja musiikki ohjelman kirjastosta ja lopuksi kirjoitetaan videoon tekstit ja/tai äänitetään päälle puhetta.

Tällä viikolla harjoittelimme Wevideon avulla tarinankerrontaa ja imperfektiä. Käytimme tehtävän lähtökohtana Oikeesti aikuisten 3 -materiaalin hauskaa tehtävää, jossa on annettu tarinan ensimmäinen ja viimeinen lause ja opiskelijoiden pitää keksiä, mitä siinä välissä tapahtui. Tällä kertaa maltoin alustaa homman kunnolla ja kertoa, mikä tehtävän idea on ja että tarinoiden pitäisi olla paria lausetta pidempiä ja mielellään vähän hassuja. Tehtävään paneuduttiin tietysti kunnolla myös sen takia, että tarinat videoitiin. Jos tarinoita keksitään vain pöydän ääressä tavallisella oppitunnilla, ne saattavat jäädä melko laihoiksi. Toki aikaakin kului pari puolikasta päivää, mutta lopputulos oli sen arvoinen ja tarinoista tuli aivan loistavia! Osa piirsi tarinan ja kuvasi piirrokset, osa pukeutui roolivaatteisiin ja kuvasi toisiaan. 

Tallensimme videot omalle ryhmäkohtaiselle Youtube-kanavallemme, jolle olemme muutkin videomme tallentaneet. Sain opiskelijoilta luvan julkaista tarinoita blogissani ja Facebook-sivullani, joten tässä pari esimerkkiä, olkaapa hyvät! :)

https://www.youtube.com/watch?v=RlQFdEYo-9w 

https://www.youtube.com/watch?v=idJkjk6W918 

Yksi sovellus, jota aion tulevaisuudessa kokeilla on Thinglink. Siihen voi upottaa noiden muiden sovellusten lopputuloksia ja yhdistellä monenlaista tietoa. Kunhan ehdin perehtyä siihen lähemmin ja miettiä, miten sitä soveltaisin, otan senkin käyttöön. Sitä voisi mainiosti käyttää esimerkiksi Mansikkalan tuotosten keräämiseen yhteen paikkaan.

Digiajassa - hypessä vai jälkijunassa?

Suomen koulujen siirtymisestä digiaikaan on viime aikoina käyty keskustelua eri yhteyksissä, mm. Opettaja-lehdessä. Lukemistani artikkeleista ja mielipiteistä päätellen vallalla on (jälleen kerran!) varsin mustavalkoinen ajattelu. Joko ollaan sitä mieltä, että Suomi on jäänyt jälkeen ja koko koulu pitäisi kiireen vilkkaa muuttaa digitaaliseksi tai sitten digi ja some nähdään peikkoina, joista innostuneet leimataan digiuskovaisiksi.

Pyrin itse tässä, kuten monissa muissakin asioissa pysyttelemään kultaisella keskitiellä. Haluan pysyä kehityksessä mukana ja ottaa nykyajan välineet ja keinot käyttöön siinä, missä niistä on hyötyä opetuksessa, opiskelussa ja oppimisessa. En kuitenkaan halua tehdä välineistä itse tarkoitusta. On ajanhukkaa vääntää digimuotoon tehtävää, joka toimii paperilla yhtä hyvin. Toisaalta joidenkin digimuotoisten tehtävien avulla voi säästää aikaa ja paperia, vaikka ne eivät rakenteeltaan ihmeemmin eroaisi paperitehtävistä.

Siispä miettimään, miten välineitä voisi hyödyntää. Oppilaitoksessamme on viime aikoina panostettu tähän kouluttamalla meitä kouluttajia ja hankkimalla tarvittavaa välineistöä. Pikku hiljaa jokainen ottaa välineet käyttöön omassa opetuksessaan, sen mukaan mikä kenestäkin omaan opetukseen sopivalta tuntuu. Tiedän, etten itse ole mikään eturivin kehittäjäopettaja tälläkään saralla. Kunpahan kopioin ja tuon esiin muutamia tavallisen opettajan helposti käyttöön otettavia ideoita.

Olen uuden ryhmäni kanssa kokeillut mm. seuraavanlaisia juttuja digimaailmassa.

Omat videot. Koulutuksen alussa sain idean tähän kollegaltani. Kuvasin omalla puhelimellani videoita, joilla puhuin itse ja jätin opiskelijalle vastausaikaa. Tein videoita esim. tutustumisesta ja peruskysymyksistä puhekielellä. Latasin videot oppilaitoksen omalle oppimisalustalle, mutta avasin ryhmälle myös oman Gmail- ja Youtube-tilin, jolle videoita on helppoa ladata. Opiskelijoiden piti kotona harjoitella videon kanssa keskustelua. 

Ideana oli harjoitella reagoimista kysymyksiin ja oppia ymmärtämään perusfraaseja kohtalaisen nopeallakin puhekielellä. Videotahan voi kelata edestakaisin niin monta kertaa, että ymmärtää kysymyksen. Tarkoituksena oli myös opettaa luonnollista intonaatiota kysymyksissä.

Näitähän voisi tehdä eri aiheista niin paljon kuin ehtii. Tai niin paljon kuin sietää katsella omaa naamaansa videolla. Aika kiusallista tällaisesta ei-linssiluteesta, mutta kyllä siihenkin tottuu. Itseäni minuuttitolkulla tuijottaessani havaitsin, että minulla on kauniit silmät, mutta kamalat silmänaluset. Jälkimmäisen olin kyllä tiennyt jo ennestäänkin. ;) 

Opiskelijoiden tekemät videot. Ensimmäistä moduulia oli kulunut noin kuukausi, kun opiskelijat saivat tehtäväkseen ensimmäisen videoprojektin iPadeilla. Sen ohjeistin niin, että he ovat tulossa uudelle kurssille ja tutustuvat toisiin opiskelijoihin. Ideana oli siis kerrata itsensä esittelyä ja tutustumista. Sekä tietysti harjoitella yhteistyötä pienryhmässä ja neuvottelua (josta osa tietenkin tapahtuu tuossa vaiheessa englanniksi tai venäjäksi).

Ryhmissä oli neljä tai viisi opiskelijaa ja melkein jokainen oli myös kameran edessä ja äänessä. Ryhmien tuotokset olivat tietysti eri tasoisia ja pituisia, mutta oikein kivoja kaikki, osa suorastaan loistavia. Ensimmäiset videot katsoimme luokassa yhdessä videotykin kautta, mutta ongelmaksi osoittautui äänen laatu. Emme olleet ottaneet sitä huomioon kuvausvaiheessa eikä puheesta tahtonut saada selvää.

Tänään teimme toisen videoprojektin, jonka tarkoituksena oli kerrata ensimmäisessä moduulissa opittuja asioita. Opiskelijat tekivät koko homman täysin itsenäisesti sillä aikaa, kun pidin osalle henkilökohtaisia ohjauskeskusteluja. Miten ihanaa, kun ryhmä on taitava ja itseohjautuva! Osaavimmat tietysti auttavat niitä, joilta ohjelmien käyttö ei suju yhtä näpsäkästi.

Annoin opiskelijoille listan teemoista ja ohjeistin heitä jakautumaan neljän hengen ryhmiin. Teemat olin ottanut Sukimosta, joka pohjautuu opetussuunnitelmaan. Ryhmät valitsivat yhden teeman, josta he suunnittelivat dialogin, kuvasivat videon ja latasivat sen Youtubeen. Sen jälkeen jokainen katsoi kaikkien ryhmien videot ja sai kommentoida niitä. En antanut sen tarkempia ohjeita, sanoin vain, että heillä on muutama tunti aikaa ja saavat valita kuvauspaikan itse.

Olin tyytyväinen iltapäivällä videoita katsellessani. Jokainen oli omalla tavallaan hyvä. Kaikki ryhmät olivat suunnitelleet videot huolella. Äänen laatu oli parempi kuin viimeksi, koska joukossa on opiskelija, joka osasi antaa kaikille vinkkejä sen parantamiseen. Joku oli vähän editoinutkin videotaan, lisännyt taustalle ääniä jne. Osalla oli hyviä tilannedialogeja, osa piti pienen puhe-esityksen aiheesta. En puuttunut toteuttamistapoihin, vaan annoin heille melko vapaat kädet. Tärkeintä oli harjoitella puhumista suomeksi. Upein tuotos oli mielestäni vapaa-ajan harrastuksista kertova filmi, jolla thaimaalainen opiskelija veti kavereilleen joogaa. He todella laittoivat itsensä likoon yli 11-minuuttisella videollaan. Nauroin vedet silmissä! 

Muita ohjelmia tableteilla en ole ehtinyt vielä kovin paljon kokeilla. Teimme yhden Padletin, johon kokosimme kotiin liittyviä sanoja mind map -tyylillä. Jokainen ryhmä keräsi yhteen huoneeseen tai taloon liittyviä sanoja. Padlet tallennettiin verkko-oppimisalustalle, josta jokainen voi tallentaa sen itselleen tai katsoa sitä jälkeenpäin. Näitä aion teettää lisääkin koulutuksen edetessä. Ihan toimiva ja hyödyllinen paperinsäästämiskeino.

Olen luonut verkko-oppimisalustalle jokaiselle opiskelijalle oman sivun, jolle he voivat alkaa kirjoitella omia juttujaan. Ensimmäisen tehtävän teetin viime viikolla, kun pyysin heitä raportoimaan sinne lukemistaan tosi helpoista selkouutisista. Jatkossa aion kerätä sinne erilaisia kirjoitustehtäviä, kuten oppimispäiväkirjaa.

Otin tänään myös moduulipalautteen ensimmäistä kertaa digitaalisesti omalla verkko-oppimisalustallamme. Paljon kätevämpää kuin paperilla! Miksi en ole aiemmin sitä tehnyt? - Ei mitään hajua. Tietotekniikkaa voisi käyttää paljon nykyistä enemmän, jos vain ehtisi paneutua siihen enemmän.

Kollegani samassa työhuoneessa on aktiivisempi tablettien käytössä, häneltä olen saanut monta hyvää ideaa. Hän on tutkinut aktiivisesti esim. Twitterin ja muun some-maailman antia. Itselläni ei tähän riitä energia tässä elämäntilanteessa, mutta kopioin mielelläni muilta saamiani ideoita. Kiitos niistä!
 
Mitä sinä olet tehnyt tableteilla? Millaisia ideoita olet toteuttanut tietotekniikan tai somen avulla? Kommentoi!

Puhu minulle suomea!

Olen viime aikoina parissakin eri kontekstissa työn ulkopuolella pohtinut kielen oppimista ja opettamista. Oppimista mietin omasta näkökulmastani, kun olin lomalla Italiassa ja yritin käyttää pientä italian kielen taitoani. Olen toki opiskellut italiaa yliopiston kielikeskuksessa lukion lyhyen oppimäärän verran, eli perussanasto ja -kielioppi on käyty läpi ja aikoinani ne ihan hyvin hallitsinkin. Harmi vain, etten ole päässyt käyttämään kieltä, koska lomamatkamme ovat sen jälkeen suuntautuneet toisiin maihin.

Kun nyt kuitenkin olimme vihdoin Italiassa, päätin yrittää. Otin mukaan pienen kirjasen, josta kertailin turistin tarvitsemia fraaseja. Hauska yksityiskohta sinänsä, että kirja oli saksa-italia-yhdistelmällä, olin ostanut sen aikoinaan Saksasta jo vuosia ennen kuin aloin opiskella italiaa. No, alkeiden opiskelussa minulle on saksanopettajana se ja sama, onko lähtökieli suomi vai saksa.

Kun sitten asioin kaupassa tai rinneravintolassa, rohkaisin mieleni ja yritin käyttää niitä tilanteisiin sopivia sanoja ja fraaseja, jotka kulloinkin mieleeni tulivat. Kuten kahvin ja jäätelön tilaaminen, hinnan kyseleminen, lasin pyytäminen tai muu yksinkertainen asia. Pettymyksekseni tiskin toiselta puolelta vastattiin usein englanniksi. Olisi ollut helppoa tyytyä ajattelemaan, että okei, en mä osaa vielä tarpeeksi hyvin, paljon helpommalla pääsen, kun käyn nämäkin pikku keskustelut englanniksi. Mutta sitkeästi puhuin silti italiaa aina, kun se vain suinkin luonnistui. Sillä eihän sitä kieltä koskaan opi paremmin, jos ei suostu lähtemään alkeista liikkeelle! 

Varmemmin italiaa pääsisi harjoittelemaan jossakin pikkukylässä, jossa kukaan ei puhu englantia. Turvallista se on tuollaisessa turistikohteessa, jossa voi tiukan paikan tullen vaihtaa englanniksi. On helppoa lykätä väliin jokin englannin sana, kun tietää, että toinen ymmärtää senkin.

Väkisin tuli kuitenkin mieleen se, miten meidän opiskelijamme pärjäävät. Missä he voivat harjoitella suomen kieltä, siis luokan ulkopuolella? Suomalaisetkin tuntuvat olevan hanakoita vaihtamaan kielen englanniksi, kun huomaavat, että toisen suomi vielä vähän tökkii. On niin hauskaa treenata omaa englannintaitoa ja tuntuu varmaan jopa avuliaalta eleeltä, että kyllä me voidaan hei englantiakin puhua, niin ei ole niin hankalaa tämä kommunikointi. Mutta jos kukaan ei keskustele suomeksi, ei sitä suomea voi ikinä oppia kunnolla!

Tältä sivustolta löytyy hyviä kertomuksia siitä, miten mitä tahansa kieltä parhaiten opitaan.

Vajaat kymmenen vuotta sitten pääkaupunkiseudulle perustettiin yhdistys nimeltä Puhu minulle suomea. Sen tarkoitus oli lisätä kantasuomalaisten tietoisuutta siitä, että maahanmuuttajien kielitaidon kehittymisen kannalta on tärkeää, että puhumme heidän kanssaan suomea joka tilanteessa. Yhdistys on sittemmin kuopattu, mutta meidän opettajien sanoma on edelleen sama: puhu maahanmuuttajalle suomea!

Opettamiseen liittyviä ajatuksia taas herätti Sami Hedbergin stand up -keikka, jolla kävin reilu viikko sitten. Keikan jälkeen keskustelimme siitä, miten ammattitaitoinen esiintyjä Hedberg on kymmenen vuoden keikkailun jälkeen. Mitä enemmän analysoin sitä, miten hänen ammattitaitonsa näkyy, sitä enemmän havaitsin yhtäläisyyksiä opettajan työhön.

Ensinnäkin itsevarmuus, jonka kokemus tuo. Kokenut koomikko saa näyttämään hauskalta vaikka sen, miten juo vettä. Hän on läsnä, tekee kaiken tietoisesti ja saa jokaisen tilanteen näyttämään siltä, kuin se kuuluisi esitykseen, vaikka se olisi oikeasti tullut mieleen siinä hetkessä tai tapahtunut vahingossa. 

Samalla tavalla etenee oppituntikin usein. On olemassa suunnitelma, mutta siitä poiketaan, välillä tarkoituksella, välillä vahingossa. Kokenut opettaja saa kuitenkin kaiken vaikuttamaan siltä, että näin sen piti mennäkin. Sillä aikaa, kun hän juo vettä ja pohtii kuumeisesti, mitä seuraavaksi tehtäisiin, opiskelijat odottavat rauhassa ohjeita ja kuvittelevat käsikirjoituksen olevan koko ajan selvillä. Paniikkiratkaisut saattavat toisinaan olla jopa parempia kuin tarkasti etukäteen suunnitellut käänteet. (Toki aina ei.)

Toisekseen työnkuville yhteistä on oman persoonan laittaminen likoon, jopa itseironia. Kun koomikko paljastaa itsestään jotain, korostaa omaa inhimillisyyttään ja nauraa heikkouksilleen (kuten Hedberg vartalolleen), hän saa yleisön sympatian puolelleen. Välillä esitys voi mennä vähän överiksi ja senkin voi myöntää. Ylimielistä koomikkoa ei kukaan jaksa kauan kuunnella. 

Kun opettaja avaa hiukan oman persoonansa ja elämänsä verhoa, uskaltavat opiskelijatkin kertoa itsestään. Mitäpä kielten tunneilla muuten voisi puhua, jos ei voisi kertoa omasta perheestään, kodistaan, arkipäivästään ja mielipiteistään. Toki roolien käyttö antaa toisenlaisenkin mahdollisuuden tilanteissa, joissa todellisen minän paljastaminen olisi liian kiusallista. 

Myös virheiden tekeminen tulee sallitummaksi, kun opettaja myöntää omat virheensä ja erehdyksensä, pyytää tarvittaessa anteeksikin. Maahanmuuttajaopiskelijoita saattaa joskus hämmentää opettajan asettuminen samalle tasolle tai kritiikin kohteeksi. Se on kuitenkin osa suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämän matalaan hierarkiaan kasvattamista.

Kolmas yhteinen taito on yleisön ottaminen. Koomikko heittää välillä kysymyksiä yleisölle, poimii vastauksista esitykseensä sopivasti uusia aineksia. Näin hän saa kohdistettua esityksen läsnä olevalle yleisölle, luo ikään kuin illuusion, että illan jutut olisi tehty vain tälle yleisölle. Joihinkin välihuutoihinkin hän voi tarttua, mutta hänen täytyy osata salamannopeasti päättää, lähteekö kuljettamaan tarinaa siitä eteenpäin vai jättääkö kommentin täysin huomiotta. 

Samalla tavalla opettajan täytyy aina tasapainoilla sen välillä, vastaako oppilailta tuleviin kysymyksiin tässä ja nyt, lähteekö viemään oppituntia aavistuksen tai peräti kokonaan toiseen suuntaan kuin alun perin meinasi. Onko nyt oikea hetki paneutua juuri tähän asiaan? Onko tarkoituksenmukaista selittää asia heti, edistääkö se oppimista vai haittaako se sitä? Vai sanoako vain, että tästä asiasta puhumme vähän myöhemmin, kun on sen aika? Toisaalta, jos opiskelijalla on jokin akuutti kysymys, joka ei liity lainkaan oppitunnin aiheeseen, pitääkö keskittyä siihen vai sanoako, että puhutaan tästä tunnin jälkeen. Mitkä asiat käsitellään koko luokan kanssa, mitkä kahden kesken?

Vuosien varrella näitä tilanteita tulee eteen ja niissä oppii toimimaan intuitiivisesti. Joskus menee harhaan ja huomaa jälkikäteen, että ei olisi pitänyt lähteä nyt tähän ollenkaan. Tai että olisi ollut parempi antaa käsikirjoituksen olla ja keskittyä päivänpolttaviin kysymyksiin.

Koomikon ja opettajan työn vaatimusten samankaltaisuudesta huolimatta olen sitä mieltä, että oppitunnit eivät ole mitään opettajan performansseja, joiden jälkeen voisi analysoida, miten hyvin esitys meni. Opetus (niin kuin toki jossain määrin myös stand up) on aina kommunikaatiota, johon vaikuttavat kaikki siihen kullakin hetkellä osallistuvat henkilöt. Keskiössä on oppiminen. Mitä ammattitaitoisempi opettaja, sitä enemmän hän osaa keskittyä siihen, mikä on oppimisen ja opiskelijan kannalta tärkeintä. Mikä tukee oppimista? Mikä tukee sopeutumista tähän yhteiskuntaan? Mikä vie opiskelijaa elämässään eteenpäin?

Kaiken lisäksi plussaa on, jos opettaja hallitsee tilannekomiikan ja saa opiskelijat silloin tällöin hörähtämään. Usein ryhmälle muodostuu yhteinen huumori, jota hyvässä ilmapiirissä viljellään. Mitä enemmän tunteita oppimiseen liittyy, sitä tehokkaampaa on oppiminen. Nauru on paras oppimisalusta.

P.S. Olen saanut ihanan innokkaan ja taitavan uuden ryhmän, joten jatkossa saatan taas vähän useammin kertoa tekemisistämme. Tiedossa ainakin kokeiluja uusilla iPadeillä. :)

Ulos luokasta!

Viime lauantaina osallistuin S2-opettajayhdistyksen 20-vuotisjuhlaseminaariin. Oikein kiva tilaisuus, jossa oli noin sata osallistujaa. Konkreettisia ideoitakin jäi käteen.

Oikeastaan niin kauan kuin olen ollut alalla, on puhuttu siitä, miten toisen kielen opiskelua ja oppimista voisi laajentaa luokkahuoneen ulkopuolelle, siihen luonnolliseen ympäristöön, jossa opiskeltavaa kieltä oikeasti puhutaan. 

Jyväskylän ja Tampereen yliopiston yhteistyöprojektista kertoivat Niina Lilja ja Johanna Saario. He olivat osallisina useamman valtion yhteistyössä, jossa on kehitetty keinoja luonnollisten asioimistilanteiden harjoitteluun. Jyväskylän yliopiston Kielikeskuksen suomen kielen kurssilla oli erästä keinoa kokeiltu käytännössä. 

Ensin oli luotu yhteistyösuhteita oikeisiin asiointipaikkoihin, tässä tapauksessa yliopiston kahvilaan ja kaupungin matkailutoimistoon. Sitten keskustelukurssin opiskelijapareille annettiin tehtäväksi valita, kummassa paikassa he asioivat. Heidän piti miettiä etukäteen, mitä sanovat asiointitilanteessa ja esittää jokin lisäkysymys asiakaspalvelijalle. Toinen opiskelija asioi, toinen videoi tilanteen. Jälkikäteen videota katsottiin tunnilla pienryhmissä ja siitä keskusteltiin. Miten asiointi onnistui, mitä tilanteesta voi oppia jne. Tehtävä osoittautui oikein hauskaksi ja mieleiseksi opiskelijoille. Yllättäviäkin asioita nousi esiin, kun keskusteluja ja videoita tarkasteltiin. Yhdessä opiskelijat oppivat keskusteluista lisää.

Vaikka seminaarissa osa osallistujista oli sitä mieltä, että idea ei ole toteuttamiskelpoinen kaikkien ryhmien ja opiskelijoiden kanssa, itse innostuin ajatuksesta. Tätähän voisi joskus oikeasti kokeilla! Lähes kaikilla opiskelijoilla on älypuhelimet, joilla videointi onnistuu. Olemmehan käyttäneet niitä koulussakin esimerkiksi radiohaastattelujen äänittämiseen. Tietenkään hitaiden ryhmien atk-taidot eivät ole sillä tasolla, että heiltä voisi edellyttää nauhojen linkittämistä verkko-oppimisalustalle, mutta opettajan (tai erityisesti näppärien opiskelijoiden) pienellä avustuksella materiaali saataisiin kyllä näytettyä kaikille.

Toisesta Liljan ja Saarion esittelemästä tavasta harjoitella oikeaa asiointia luokkahuoneen ulkopuolella olin kuullut aikaisemminkin. Sitä on käytetty Ruotsissa Språkskap-nimisessä projektissa. Menetelmästä on tehty kirjakin, joka näytti olevan Akateemisessa myynnissä. Kerron tässä lyhyesti tärkeimmät pointit, jotka itselleni jäivät mieleen ja joita voisi käytännössä kokeilla.

Opiskelijoille on kehitetty passi, johon kerätään merkintöjä asiointitilanteista. Tilanteet voivat kuulua kurssin sisältöihin. Kurssin aikana pitäisi selviytyä tietystä määrästä asiointitilanteita. Opiskelijat siis hoitavat oikeasti omia asioitaan ja saavat asiakaspalvelijalta leiman ja kenties kirjallista palautetta siitä, miten tilanne on sujunut. Passiin kerätään myös sanoja, joita tilanteessa tulee esiin tai jotka aiheuttavat ymmärtämisongelmia. Asiakaspalvelija kirjoittaa sanat passiin, jotta opiskelija voi selvittää ne itselleen ja muille opiskelijoille.

Piilotavoitteena näillä projekteilla on tietysti myös se, että pikku hiljaa saisimme myös kantasuomalaiset ymmärtämään, miten he voisivat auttaa maahanmuuttajia kielenoppimisessa. He voisivat tulla kielenoppijoita puolitiehen vastaan yrittämällä puhua selkokieltä ja selittämällä vaikeat sanat. Sen sijaan että vaihtavat kielen heti englanniksi, kun ensimmäinen ymmärtämisongelma ilmaantuu. Suomea kun oppii vain käyttämällä suomea!

Pitänee tutustua näihin projekteihin tarkemmin, haluan ilman muuta kokeilla niitä jossain vaiheessa! Mikäs sen konkreettisempi ja hyödyllisempi tavoite kotoutumiskoulutuksellakin kuin oppia hoitamaan omat asiansa suomeksi. Työllistymisen ohessa tietenkin. 

Paikallisradiosta, päivää!

Illan piristykseksi pari radiohaastattelua, jotka opiskelijoiden luvalla julkaisen. Kuulin vasta pari viikkoa sitten, että Oikeesti aikuisten -materiaalista on tullut kolmaskin osa, jossa on suullisia harjoituksia. Otinpa heti kokeiluun hauskan tehtävän, jossa oli kerrottu alkutilanne ja lopputilanne. Opiskelijoiden piti sitten keksiä, mitä siinä välissä tapahtui.

Harjoittelimme tehtävää ensin yhdessä ja mietimme mitä oli tapahtunut, kun alkutilanne oli tämä: Ali kokeili uusia kenkiä kenkäosastolla ja lopputilanne tämä: Kun Ali tulee kotiin, kassissa on naisten korkokengät. Vaihtoehtoja oli monia, mutta päädyimme siihen, että myyjä oli valehdellut Alille, että on uusi trendi, että miehet käyttävät naisten korkokenkiä.

Annoin jokaiselle parille ensin yhden tapauksen, johon heidän piti keksiä, mitä tapahtui. Ensin tarinoista meinasi tulla ihan lyhyitä. Sitten sanoin heille, että heidän pitäisi tehdä tilanteesta radiohaastattelu. Annoin heille myös toisen tilanteen ja nyt molempien piti esittää, että tapaus oli sattunut heille itselleen. Toinen oli siis radiohaastattelija ja toinen kuuntelija, jolle oli sattunut hassu tapaus. Vähän samaan tyyliin, kun oikeiden radiokanavien aamu-showssa kerrotaan kaikenlaisia hassuja sattumuksia. 

Jopas alkoi lyyti kirjoittaa! Tehtävä otettiin heti enemmän tosissaan ja kun käsikirjoitus oli saatu valmiiksi, opiskelijat etsivät jonkin rauhallisen sopen, jossa nauhoittivat haastattelut puhelimillaan.

Tässä pari ensimmäistä haastattelua tilanteineen.

Ensimmäisen lähtötilanne: Anna menee kampaajalle ja lopputilanne: Kaikki hymyilivät Annalle.

Toisen lähtötilanne: Henkilö ei ehtinyt sovittaa uutta paitaa ja lopputilanne: Ravintolassa kaikki tuijottavat häntä.

Kolmannen lähtötilanne: Ystävä soitti Alexille ja lopputilanne: Alexin täytyi lähteä poliisiasemalle.

Neljännen lähtötilanne: Leila halusi ostaa uuden lelun lapselleen ja lopputilanne: Seuraavana päivänä naapurin poika soittaa Leilan ovikelloa.

Tarkkakorvaiset ehkä huomasivat, että olin antanut heille joitakin fraaseja malliksi aloitukseen ja lopetukseen. Sen lisäksi olimme juuri harjoitelleet, miten sanotaan, miltä tämä tuntuu, maistuu, kuulostaa jne. 

Lopputulos kuulostaa varsin hauskalta! :D

Lisää haastatteluja on toivottavasti vielä tulossa, kunhan saan nauhat muilta opiskelijoilta.

Postpositioiden perässä pomppimista

Juuri nyt minun pitäisi olla etelän lämmössä, nauttimassa ihanan hotellin illallispöydän antimista. Mutta kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Lomallelähtöä edeltävänä iltana tyttäremme sairastui vesirokkoon, ja täällä sitä nyt nautitaan ensimmäisistä kunnon talvikeleistä. Toipunut tytär pääsi tänään viimein ulos ja oli hyvin innoissaan lumileikeistä. Itsekin pääsin täksi viikoksi onneksi töihin, joten kaikki lomapäivät eivät kuluneet vielä. 

Menin maanantaina aurinkolasit päässä luokkaan ja ihmettelin, kun ei aurinko häikäisekään. Sanoin, että onneksi on kuitenkin aina kiva tulla töihin, johon eräs opiskelija lohkaisi, että he ovat minun aurinkoni. Niin kuin ovatkin! :) Pääsinpähän opettamaan sellaiset fraasit kuin "Sellaista sattuu" ja "Se on elämää". 

Viime maanantaina kertasimme järjestyslukuja mm. erilaisten kalenteritehtävien avulla. Lisäksi Suomen mestarin opettajan oppaassa oli parikin kivaa peliä aiheesta. Katsoimme myös horoskooppimerkkejä. 

Koska tyttärelleni nousi lämpö jo päivää ennen loman alkua ja jäin hänen kanssaan kotiin, siirtyi viime tiistaille suunniteltu pullanleivonta hamaan tulevaisuuteen ja jatkoimme tällä viikolla tuosta aiheesta. Kerroin suomalaisten tavasta sanoa myös kuukausi numerona: "Mun syntymäpäivä on seitsemäs kahdeksatta." Ja sama puhekielellä. Kirjoitin ensin jokaiselta kuukaudelta yhden päivämäärän tietokoneella esimerkiksi ja sen jälkeen sanoin puhekielellä erilaisia päivämääriä, jotka opiskelijoiden piti kirjoittaa. Nopeasti he nuo tajusivat ja sanoin, että itse ei tarvitse osata tuottaa, mutta on hyvä ymmärtää (niin kuin niin moni muukin asia...).

Kun nyt sattui tuo itsenäisyyspäivä ja Sibeliuksen päivä tähän, tutustuimme samalla hieman suomalaiseen kulttuuriin. Kerroin vähän Tuusulanjärven taiteilijoista, katsoimme muutaman kuvan ja kuuntelimme Finlandian.

Seuraavaksi olivat vuorossa postpositiot, joita on tietenkin aina hauska opettaa. Huomasin, että aika monessa oppimateriaalissa käytetään samaa tehtäväideaa, jossa pareilla on erilaiset kuvat ja niistä pitää löytää erot. Tämä tietysti sopii erinomaisesti asian harjoitteluun, mutta kovin monta samantyyppistä harjoitusta ei silti jaksa tehdä, pitää keksiä vaihtelua.

Postpositioita olemme harjoitelleet seuraavilla tavoilla:

• Kirjassa esimerkit, pari kirjallista ja monen monta keskustelu- ja kuunteluharjoitusta
• Kirjassa tienneuvomisdialogi ja siihen liittyviä harjoituksia
• Opiskelijat tulevat luokan keskelle, opettaja sanoo: "Käänny oikealle, kerro parille, mitä on sinun vasemmalla puolella, kävele suoraan eteenpäin, käänny oikealle ja sitten muutama metri suoraan eteenpäin... ja ovesta ulos, on nimittäin tauon aika!"
• Kerro parille, miten hän pääsee luokasta juna-asemalle tai talon ravintolaan
• Kerro parille tarkasti, miten sinä menet kotiin tai millainen sinun koti on
• Opettajan idearepusta tonttuharjoitus, jossa opiskelija etsii kaikki tontut kuvasta opettajan sanelun mukaan (Tonttu Touhukas seisoo takan edessä...)
• Otetaan selvää -kirjan pariharjoitus (etsi kymmenen eroa)
• Opettaja piilottaa luokkaan muutaman karkin, opiskelijat arvaavat, missä ne ovat (arvaaja saa karkin, tietysti!)
• Aamun sinisestä kirjasta postpositioharjoitus ja laulu Pallotellaan
• Aamun sinisen kirjan kuva: opettaja kertoo, mitä kuvassa on, opiskelijat piirtävät: Kuvassa on talo. Talon katolla on savupiippu. Savupiipun oikealla puolella seisoo koira... - Mitäh? ;)
• Jatka lauseita: Minun talon takana... jne. (kotitehtävänä)
• Laita silmät kiinni ja muistele, mitä on oven vieressä jne. (opettaja kyselee) 
• Pareilla erilaiset kuvat samasta huoneesta, piirrä parin kertoman mukaan (Minä ja arki -kirjan opettajan opas)
• Kuka on minun ystäväni? (yksi opiskelija luokasta ulos, valitaan hänelle ystävä ja hän kyselee: Istuuko hän ikkunan edessä? jne.)
• Kirjassa postpositiot + mihin, missä, mistä (eteen, edessä, edestä)
• Havainnollistin näitä liikkumalla itse pöydän viereen, luokan keskelle jne.
• Kirjan kuunteluharjoitus
• Lautapeli, jossa pitää toimia ohjeen mukaan: Laita laukku tuolin alle, Mene verhon taakse, Mene opettajan taakse, Mene oven väliin, Mene luokan keskelle jne. (eräs opiskelija tuli kouluun tässä vaiheessa ja katseli aivan ihmeissään, mitä luokassa oikein tapahtuu.) Todella hauska harjoitus! :D

Näihin aiheisiin liittyen katsoimme viime ja tämän viikon aikana Supisuomea-videot osat 5 ja 9. Huomasin, että osa 5 olisi kannattanut sittenkin ottaa jo aikaisemmin, vaikka siinä oli osittain myös vaikeampia asioita.

Harjoittelimme myös mielipiteen ilmaisua. Kirjan pariharjoituksen toteutimme taas niin, että opiskelijat kysyivät luokan keskellä monelta eri kaverilta mielipidettä Suomen kesästä, kurssista jne. Sen jälkeen olikin luontevaa kertoa oma mielipiteensä lukemastaan kirjasta. Opiskelijat olivat nimittäin käyneet viime viikolla kirjastossa opintokäynnillä toisen opettajan kanssa ja lainanneet  kirjat, jotka he tänään esittelivät pienryhmissä toisilleen. 

Päivän päätteeksi pelasimme erilaisia sanastopelejä. Oppilaitokseemme on hankittu monenlaisia pelejä, mutta osan näistä olin itse löytänyt kirppiksiltä, joten jokaisella ryhmällä oli erilainen peli, esim. Alfapet, Lasten sanapeli, Alias, Sanojen luokittelupeli ala- ja yläkäsitteen mukaan (Early learningistä). Oikein mukavasti meni viimeinen tunti pelatessa.

Ruokapäivä

Tällä viikolla oli joka päivä jotain erityisohjelmaa, niin että yksikään päivä ei ollut normaali opiskelupäivä. Maanantaina ryhmällä oli atk-opetusta, jossa he tekivät Power Point -esityksen omasta kotimaastaan. Jatkossa he esittävät niitä aamuisin päivänavauksina koko ryhmälle. Olen vuosien mittaan kuullut kymmeniä esityksiä eri maista. Se on opettajallekin tosi mielenkiintoista, aina oppii uutta eri maista ympäri maailmaa.

Tiistaina opiskelijat tekivät kotitehtäviä ja loppuviikon päivätkin olivat lyhyempiä eri syistä. Etäopetus kuuluu kotoutumiskoulutuksen ohjelmaan ihan suunnitellusti. Sen avulla opiskelijat oppivat omatoimisuutta ja vastuun ottamista. Jos he myöhemmin opiskelevat vaikkapa ammatillisessa koulutuksessa, näitä taitoja tarvitaan paljonkin. Usein etätehtävät ovat kirjallisia tehtäviä, mutta toisinaan myös johonkin asiointiin liittyviä tehtäviä. Opiskelijan pitää esimerkiksi käydä tutustumassa oman alueensa kirjastoon, etsiä tietoa kirjaston materiaaleista, lainata kirja ja esitellä se muulle ryhmälle. Tällä kertaa annoin vain kirjallisia tehtäviä. 

Mielestäni on turhaa käyttää ryhmän yhteistä aikaa hiljaa istumiseen, joten tuntityöskentelyssä keskitymme suullisiin harjoituksiin ja keskusteluun, ja suurimman osan kielioppi- ja kirjoitustehtävistä opiskelijat tekevät kotonaan. Näin saamme mielestäni parhaiten hyödynnettyä ryhmäoppimisen sosiaaliset mahdollisuudet. Uusia kielioppiasioita harjoittelemme tietysti vähän myös tunnilla ja joskus teemme tekstinymmärtämistehtäviä esimerkiksi aikarajoitettuina tai pareittain tai vaikkapa kirjoitustehtäviä ilman sanakirjaa. Silloinkin laitan useimmiten taustalle soimaan jotakin musiikkia, joka paitsi parantaa keskittymistä, myös keventää tunnelmaa. Muun yhteisen aikamme käytämme sanaston ja suullisen vuorovaikutuksen harjoitteluun.

Keskiviikkona olimme taas atk-luokassa. Päivän aikana opiskelijat kirjoittivat Wordilla suomeksi sen ruoan reseptin, jonka toivat perjantain ruokapäivään. Autoin heitä kirjoitusprosessin aikana ja tarkistin samalla, että kieli on ymmärrettävää. Lopulta jokainen lähetti reseptinsä keittokirjavastaavalle, joka tallensi ne yhteen tiedostoon ja stilisoi ne yhtenäiseksi kirjaseksi. Lisäsin itse kirjaan kannen ja kopioin sen perjantaiksi jakoon kaikille.

Torstaina jatkoimme ruokateeman opiskelua. Kertasimme niin pitää- ja tykätä-verbien rektiota kuin monikon partitiiviakin. En tykkää siitä, että ne tulevat kirjassa samassa kappaleessa, mielestäni yksi tämäntyyppinen kielioppiasia riittäisi yhtä tekstiä kohti. Olihan tuota pitää-verbiä tietysti jo vähän harjoiteltu aikaisemminkin, mutta nyt harjoiteltiin vähän perusteellisemmin. Edellisellä viikolla olimme jo vähän harjoitelleet sitä. Siinä tulikin hauskoja tilanteita, kun kyselin opiskelijoilta, mistä he pitävät ja mistä eivät pidä. Yksi miesopiskelija sanoi, ettei tykkää pinkistä. Vilkaisin  paitaa päälläni ja ilmehdin muka pettyneenä ja nolostuneena - päälläni oli pinkki paita. Teimme myös Oikeesti aikuisten -materiaalista kyselyn, jossa opiskelijat kyselevät muilta, mistä viikonpäivästä/eläimestä jne. he pitävät eniten. Tällä viikolla, kun kertasimme asiaa heittämällä palloa ja kysymällä, mistä sä tykkäät, moni sanoi tykkäävänsä auringosta. Eihän siihen voinut muuta kommentoida, kuin että miksi ihmeessä te sitten asutte Suomessa. Sai taas hyvät naurut aikaan. Kuuntelimme myös Juha Tapion laulun Tykkään susta niin että halkeen. Fraasi toistui laulussa niin monta kertaa, että sanoin, että nyt osaatte varmasti sanoa illalla tuon puolisoillenne. 

Monikon partitiivia drillasimme viime viikolla perusteellisesti. Kirjassa on melko yksinkertaiset säännöt asiasta ja tässä vaiheessa siinä käsitellään vain ruokasanoja. Lisäksi olen tehnyt tehtävän, jossa opiskelijat taivuttavat mallin mukaan ison määrän sanoja. Tarkoituksena on, että malli jää mieleen toiston kautta, ettei tarvitsisi muistella sääntöjä. Että "korva" sanoisi, miten sana taipuu. Lisäksi harjoittelimme asiaa mm. seuraavin tavoin:

• Kotitehtävänä kauppatehtäviä; mitä ostat kaupasta, jos teet kakkua, salaattia jne.
• Vocabulary-materiaalin keittiökuvista kertominen parille
• Jokainen ottaa kaksi leluruokaa korista ja kysyy toiselta opiskelijalta, mitä hän osti kaupasta. Kun molemmat ovat sanoneet omat ruokansa: Ostin kaupasta munia ja mansikoita, he vaihtavat ruokia ja kysyvät seuraavalta.
• Pallonheitto: Millaisia suomalaiset ovat? - Suomalaiset ovat hiljaisia. Jokaiselta kysyttiin, millaisia omanmaalaiset ihmiset ovat. Vastaus sai olla joko oma näkemys tai yleinen stereotypia. 

Viimeksi mainitussa tehtävässäkin tulee usein mielenkiintoisia tilanteita. Viime vuonna esimerkiksi venäläisillä oli hyvin erilaisia näkemyksiä kotimaansa asukkaista. Toisen mielestä he ovat vieraanvaraisia ja ystävällisiä, toisen mielestä epärehellisiä juoppoja. Tällä kertaa eräs opiskelija sanoi, että englantilaiset ovat surullisia. Kun ihmettelin miksi, hän vastasi nopeasti, että koska siellä sataa aina vettä. Ja taas naurettiin. Tätä tehtävää ei kyllä kannattaisi ehkä tehdä vielä tässä vaiheessa, koska usein sanat ovat sellaisia, ettei sanatyyppiä ole vielä opiskeltu, joten opiskelijat eivät osaa tehdä siitä monikon partitiivia. Tällä kertaa esiin tuli esimerkiksi avulias-avuliaita ja puhelias-puheliaita. Totta kai uusia sanoja ja sanatyyppejä opiskellaan myös esiin nousevien sanojen avulla ja sitten kun ne aikanaan varsinaisesti opiskellaan, asia on jo jollakin tavalla tuttu ja helpompi oppia. Pallonheittotehtävässä tarkoitus on kuitenkin, että vastauksen voi keksiä nopeasti eli asian pitäisi olla jo tuttu ja sitä vain kerrataan. Pelin nimihän on alun perin hot ball, eli pallo polttelee käsissä ja pitää heittää nopeasti eteenpäin. 

Torstaina tutustuimme myös ruokien ravintoainemerkintöihin. Opiskelijoilla oli ollut kotitehtävänä selkokielistetty teksti ruokaympyrästä, ruokakolmiosta ja lautasmallista. Katsoimme sen vielä yhdessä läpi ja puhuimme vähän siitä, millaisia ovat suomalaiset ravitsemussuositukset ja että ne voivat erota heidän kotimaidensa suosituksista. Tekstiin liittyvistä ruokavaliokysymyksistä opiskelijat keskustelivat vieruskaverinsa kanssa. Sitten katsoimme yhdessä, millaisia ravintoarvomerkintöjä ruokapakkauksissa on ja mitä ne tarkoittavat (energia, proteiini, hiilihydraatti, kuitu jne.). Jaoin jokaiselle parille muutaman ruokapakkauksen, jonka merkintöjä he yhdessä tutkivat ja kirjasivat taulukkoon. Yksi pari sai maitotuotteita, toinen lihatuotteita, kolmas viljatuotteita, joku makeispakkauksia jne. Pakkaukset olin tuonut kotoani. Lopuksi jokainen pari kertoi muille tutkimiensa ruokien ravintosisällöstä, mikä oli terveellisintä ja mikä epäterveellisintä ja miksi. 

Perjantaina vuorossa oli ruokapäivä. Jokainen toi oman maansa ruokaa, jotkut myös koristeita, vaatteita ja soittimia. Nautimme monipuolisesta herkkupöydästä alkupaloista jälkiruokiin. Afrikkalainen opiskelija esitti afrikkalaista tanssia ja ukrainalaiset polkkaa. Erään opiskelijan vaimon kanssa esitimme suomalaista letkajenkkaa, johon myös hänen miehensä lähti mukaan, muut eivät uskaltautuneet. Opiskelijat kehittivät myös pelin, jossa jokaisen piti nostaa kulhosta lappu, jolla luki tehtävä. Jokainen vuorollaan lauloi, tanssi tai vaikkapa esitti, mitä kukko sanoo. Mukana oli myös muutamien opiskelijoiden (ja opettajan) lapsia ja puolisoita. He pääsivät samalla tutustumaan vanhempansa tai puolisonsa kouluun. Se on aina mielenkiintoista. Puoliso saa ehkä paremman käsityksen siitä, mitä koulutuksessa opiskellaan ja voi kenties entistä paremmin tukea puolisoaan kielenoppimisessa. Lasten kanssa leikimme myös muutaman laululeikin. Päivä oli jälleen kerran oikein hauska ja antoisa!

Retkeilyä

Teimme tänään jo toisen ekskursion tällä viikolla. Tiistain Ikean-vierailulla en ollut itse mukana, mutta tänään vierailimme Laurea-ammattikorkeakoululla hyvinvointipäivässä, jonka hoitoalan opiskelijat järjestivät varta vasten maahanmuuttajaryhmille.

Koululla oli yksitoista erilaista pistettä, joissa keskityttiin terveyden eri alueisiin: sydänterveys, diabetes, uni, seksuaaliterveys, ylipaino, tupakointi, alkoholi, ensiapu, liikunta, ravitsemus ja hyvä mieli. Pisteissä oli tietenkin tietoa näistä asioista, erilaisia oppaita, näytteitä ja materiaalia, mutta jokaisella ständillä oli myös toiminnallisia juttuja, joita opiskelijani pääsivät kokeilemaan. Oli ylipainopukua, PEF-puhallusta, tasapainoilua, jumppaa, rentoutusta, maalausta, kännilasit, erilaisia mittauksia jne. Opiskelijat kiersivät pisteitä pienissä ryhmissä ja saivat ohjausta hoitoalan opiskelijoilta. Seurailin itse vierestä ja pääsin osalliseksi myös. Lopuksi menimme ohjattuun liikuntahetkeen, joka sai veren kiertämään ja jäsenet vetreiksi. Pääsimme myös maistelemaan mm. suomalaisia marjoja ja japanilaisia makupaloja sekä vihreää teetä. Herkullista! 

Jännitin etukäteen, miten omat opiskelijani pärjäävät pienellä kielitaidollaan ja miten hoitoalan opiskelijat pystyvät ottamaan sen huomioon. Pelkoni osoittautui turhaksi ja päivä onnistui yli odotusten. Hoitoalan opiskelijat suorittivat opintoihinsa kuuluvat monikulttuurisuusopinnot ja pääsivät käytännössä puhumaan maahanmuuttajien kanssa. He saivat kokeilla, miten onnistuu sellaisten asiakkaiden ohjaaminen, jotka eivät ymmärrä ihan tavallista puhekieltä. Sehän on todellisuutta työelämässä, töissäkin heidän pitää pärjätä erilaisista taustoista tulevien kanssa, oli yhteistä kieltä tai ei. Toki välillä turvauduttiin englantiin, mutta niinhän se oikeastikin menee. Tulkkejakin tietysti käytetään, mutta ei heitä ihan joka tilanteeseen saada. 

Tämä onkin tärkeä oivallus oikeastaan kaikille suomalaisille. Ei kannata odottaa, että kaikki maahanmuuttajat oppivat puhumaan täydellistä suomea ja sitten tulemme heidän kanssaan ongelmitta toimeen. Me voimme itse tulla puolitiehen vastaan puhumalla heidän kanssaan selkokieltä!

Uskon, että molemmat osapuolet saivat paljon hyödyllisiä kokemuksia. Vaikka opiskelijoideni tietomäärä olisi varmasti kasvanut enemmän, jos kielitaito olisi jo parempi, päivä herätti heidät kuitenkin ajattelemaan sitä, kuinka he huolehtivat omasta hyvinvoinnistaan. 

Opiskelijani sanoivat, että päivä oli hauska ja hyödyllinen. Kannatti siis lähteä, vaikka vielä tällä viikolla meinasin perua koko jutun. Tällaisia päiviä pitäisi olla enemmänkin. 

Kiitos, Laurean opiskelijat ja opettajat!