Digiloikkaa treenaamassa

Yritän tässä kovasti tehdä digiloikkaa ja jotain on jo tullutkin kokeiltua. Uusimpia kokeilujani tälläkin saralla voit seurata perustamallani Facebook-sivulla https://www.facebook.com/IntohimonaS2opetus/, jonka perustin, jotta voin jakaa nopeasti pieniä välähdyksiä kiireisenkin arjen keskeltä. Blogikirjoitus vaatii aina vähän enemmän aikaa ja keskittymistä, joten näitä ei tule niin usein tehtyä.

Olemme hankkineet oppilaitokseen tabletteja ja samaan aikaan kouluttautuneet erilaisten oppimista tukevien sovellusten käyttöön. Aikaisemmin olen jo kertonut esimerkiksi Padletista. Tässä postauksessa siitä ja aiemmista tehtävistä. Padlet vaatii opettajalta hieman etukäteisvalmistelua, mutta syntyy varsin vaivattomasti. Myös sen jakaminen on helppoa. Tässä esimerkiksi viimeisin Padlet, johon kokosimme suomalaisia juhlatapoja. 

Nyt olen käyttänyt Padletin lisäksi sanaston opiskeluun myös Poppletia, jolla voi tehdä miellekarttoja. Ennen ohjelman käyttöönottoa rekisteröidyimme sinne ja harjoittelimme ohjelman käyttöä pöytäkoneilla koulussa. Ohjelmassa on erittäin helppotajuinen opastus. Rekisteröitymällä saa ilmaisversiossa tehdä viisi miellekarttaa. 

Ensimmäisen Poppletin teetin opiskelijoilla etätehtävänä. Sitä varten he kävivät pareittain kotikaupunkinsa isossa marketissa sekä apteekissa tutustumassa sanastoon ja kuvaamassa puhelimillaan erilaisia tavaroita ja tekstejä. Koulussa kokosimme Poppletit pöytäkoneilla. Tässä yksi esimerkki lopputuloksesta.

Toiset Poppletit teimme viime viikolla sanatyypeistä. Teimme tehtävät kokonaan tableteilla, jolloin ohjelmaan ei tarvinnut rekisteröityä ja miellekarttojen kokoaminen onnistui erittäin näppärästi. Annoin tehtäväksi kerätä luokasta ja sen ulkopuolelta eri sanatyyppien sanoja. Ensin laitoimme kartat alulle yhdessä ja mietimme, mitä sanatyyppejä tiedämme. Sitten opiskelijat keräsivät otsikoiden alle niin paljon sanoja kuin puolessa tunnissa ehtivät. Aika jäi näin lyhyeksi, koska tunnin alussa talossa oli palohälytys ja jouduimme poistumaan luokasta ennen kuin olin ehtinyt ohjeistaa tehtävän. Muutenhan he olisivat voineet aloittaa kuvaamisen heti ulkona.

Ongelmallisin vaihe Poppleteissa on niiden jakaminen. Haluan, että ne tulevat kaikkien näkyviin ja jäävät opiskelijoille muistoksi. Päädyimme lopulta sellaiseen ratkaisuun, että otimme Print screen -toiminnolla kuvat mind mapeista, jotka jaoimme oppimisalustallamme.

Kolmas ohjelma, jota olemme kokeilleet, on iPadin sovellus Wevideo. Se on myös erittäin helppokäyttöinen ohjelma, jolla jokainen oppii tekemään videoita. Liikkeelle lähdetään kuvista tai videoista, jotka kuvataan ensin tabletilla. Seuraavaksi kuvat järjestetään videolle oikeaan järjestykseen, sitten valitaan videon teema ja musiikki ohjelman kirjastosta ja lopuksi kirjoitetaan videoon tekstit ja/tai äänitetään päälle puhetta.

Tällä viikolla harjoittelimme Wevideon avulla tarinankerrontaa ja imperfektiä. Käytimme tehtävän lähtökohtana Oikeesti aikuisten 3 -materiaalin hauskaa tehtävää, jossa on annettu tarinan ensimmäinen ja viimeinen lause ja opiskelijoiden pitää keksiä, mitä siinä välissä tapahtui. Tällä kertaa maltoin alustaa homman kunnolla ja kertoa, mikä tehtävän idea on ja että tarinoiden pitäisi olla paria lausetta pidempiä ja mielellään vähän hassuja. Tehtävään paneuduttiin tietysti kunnolla myös sen takia, että tarinat videoitiin. Jos tarinoita keksitään vain pöydän ääressä tavallisella oppitunnilla, ne saattavat jäädä melko laihoiksi. Toki aikaakin kului pari puolikasta päivää, mutta lopputulos oli sen arvoinen ja tarinoista tuli aivan loistavia! Osa piirsi tarinan ja kuvasi piirrokset, osa pukeutui roolivaatteisiin ja kuvasi toisiaan. 

Tallensimme videot omalle ryhmäkohtaiselle Youtube-kanavallemme, jolle olemme muutkin videomme tallentaneet. Sain opiskelijoilta luvan julkaista tarinoita blogissani ja Facebook-sivullani, joten tässä pari esimerkkiä, olkaapa hyvät! :)

https://www.youtube.com/watch?v=RlQFdEYo-9w 

https://www.youtube.com/watch?v=idJkjk6W918 

Yksi sovellus, jota aion tulevaisuudessa kokeilla on Thinglink. Siihen voi upottaa noiden muiden sovellusten lopputuloksia ja yhdistellä monenlaista tietoa. Kunhan ehdin perehtyä siihen lähemmin ja miettiä, miten sitä soveltaisin, otan senkin käyttöön. Sitä voisi mainiosti käyttää esimerkiksi Mansikkalan tuotosten keräämiseen yhteen paikkaan.

Aamurutiinit

Sain (jälleen kerran!) kollegaltani idean. Hän on jo vuosia toteuttanut omissa ryhmissään aamurutiineja. Kyselin häneltä niistä tarkemmin ja päätin kokeilla niitä nykyisen, marraskuun alussa alkaneen ryhmäni kanssa. Loistava juttu!

Tietysti taas sovellan rutiineja omalla tavallani enkä ole ollenkaan varma, teenkö juuri niin kuin hän on tehnyt. Joka tapauksessa olen kokenut rutiinit oppimisen kannalta erittäin hyödyllisiksi.

Joka aamu yksi opiskelija aloittaa päivän. Olen laatinut kiertävän listan, jonka laitoin luokan seinälle, ettei tarvitse muistella joka aamu, kenellä on vuoro. Jokainen tulee eteen noin kerran kuukaudessa. Toiset opiskelijat kyselevät häneltä mitä haluavat. Kysymykset vaihtelevat päivittäin ja lisääntyvät ja vaikeutuvat sitä mukaa, kun uutta opitaan. Aluksi annoin heidän kysellä vapaasti eli jokaisen ei ollut pakko kysyä mitään ja aktiivisemmat kyselivät useamman kysymyksen. Tämä oli mielestäni hyvä juttu, koska ryhmässä on melko eritasoisia opiskelijoita. Toiset aloittivat nollasta, toisilla oli jo taso A1.3 (ryhmää ei olisi muuten saatu täyteen). Edistyneemmät syöttävät muille omaa osaamistaan esittämällä sellaisiakin kysymyksiä, joita tämän ryhmän kanssa ei vielä ole ollenkaan otettu edes esille. Näin saamme laajennettua kielitaitoa opiskelijoiden omasta mielenkiinnosta lähtien.

Kun ensimmäinen kierros oli menty, sovimme, että jokainen kysyy yhden kysymyksen joka päivä. Järjestystä vaihdellaan, ettei kukaan voi kysyä joka päivä samaa, helppoa kysymystä. Yleensä aktiivisimmat kyselevät lisäkysymyksiä pakollisten jälkeenkin. Porukkaan mahtuu onneksi myös yksi boksin ulkopuolelta ajatteleva, joka heittää sekaan aina jonkin random-kysymyksen, kuten: "Mitä makkara maksaa kaupassa?" tai muuta vastaavaa. 

Kysymysten esittäminen on mielestäni loistavaa harjoitusta. Ensinnäkin he oppivat muodostamaan ja muistamaan valtavan määrän kysymyksiä. Toisekseen edessä oleva opiskelija joutuu reagoimaan toisten kysymyksiin ja saa näin ollen hyvää harjoitusta niin kuullun ymmärtämiseen kuin puhumiseenkin. Opettajana pystyn samalla toteuttamaan jatkuvaa arviointia paitsi vuorossa olevasta opiskelijasta, myös kysyjistä. 

Toisella kierroksella kysymyksiin vastataan rooleissa. Otimme tämän ryhmän kanssa Mansikkalan käyttöön jo ensimmäisen moduulin puolivälin paikkeilla ja kylän nimeksi valittiin tällä kertaa Aurinkola. Samalla kun tutustumme paremmin roolihahmoihin, saamme myös vaihtelua aamurutiineihin.

Jos ei kukaan muu esitä kysymystä: "Mitä sinä teet tänään?", esitän sen lopuksi itse. Kirjoitan kysymyksen ja vastauksen taululle ja yhdessä mietimme, miten lause sanotaan imperfektissä. Kysymykseen vaihdetaan sana eilen tai viikonloppuna ja kaikki verbit muutetaan imperfektiin. Näin tulevat preesensin ohella alusta lähtien myös imperfektimuodot tutuiksi. Uskoisin sen helpottavan kummasti imperfektin omaksumista ja käyttöönottoa. Tässäkin auttaa, että osa on opiskellut aikaisemmin, minun ei ole montaa imperfektimuotoa tarvinnut antaa.

Useinhan imperfekti opetetaan vasta niin myöhään, että preesensmuodot ovat saattaneet ehtiä fossiloitua jo menneestä ajastakin kertomiseen ja siitä on taas vaikea oppia pois. Toivon, että tämä rutiini rohkaisee heitä käyttämään imperfektiä alusta asti tai ainakin tulemaan tietoisiksi siitä, vaikkei se ihan heti käyttöön asti tulisikaan.

Opiskelijan esiintymisen jälkeen vuorossa on äänteiden harjoittelu. Alussa teimme erilaisia aakkosharjoituksia, minimipareja, loruja jne. Viime aikoina olemme käyttäneet tähän Mitä kuuluu -kirjaa, joita meillä on koulun puolesta jokaiselle opiskelijalle lainakappaleet. 

Kokeilen nyt niin, että ensimmäisessä moduulissa tehdään tätä äänneharjoittelua ja toisessa moduulissa otetaan rutiineihin mukaan selkouutiset, joita kollegani on myös käyttänyt. Eli joka aamu luetaan ja/tai kuunnellaan yksi selkouutinen. Se paitsi totuttaa opiskelijoita uutiskieleen, myös pitää heidät ajan tasalla Suomen tapahtumista, saa heidät kiinnostumaan niistä ja rohkaisee niiden seuraamiseen suomen kielellä.

Rutiinien lopuksi kuuntelemme jonkin suomalaisen laulun. Viikon ensimmäisenä päivänä kuuntelemme sen seuraten samalla sanoja Power pointista, välillä kuvitettuina. Kuvat havainnollistavat sanoja hyvin, mutta laulujen kuvittamiseen kuluu niin paljon aikaa, etten millään ehdi joka viikko tehdä uutta laulua.

Seuraavana päivänä annan sanat jokaiselle ja käymme ne läpi niin, että he ymmärtävät laulun tarinan. Jokaista sanaa ei tarvitse ymmärtää, mutta usein lauluissa on tosi hyviä sanoja ja fraaseja, jotka on hyödyllistä oppia. Kolmantena päivänä saatamme katsoa kappaleen videon Youtubesta ja neljäntenä tehdään aukkotehtävä. Jos viikolla on viisi lähipäivää minun kanssani, saatamme katsoa vielä esim. toisen laulajan tekemän version tai sitten kuuntelemme laulun muuten vain, miettien, kuinka hyvin se nyt ymmärretään.

Laulut valitsen mahdollisimman hyvin menossa olevaan teemaan sopiviksi. Joskus linkkinä voi toimia myös ajankohtainen kielioppiasia. Alussa pyrin valitsemaan helpompia lauluja, mutta funktionaalisuuden hengessä lauluissa tulee toki aina myös vaikeampaa kieltä, jota ei tarvitse avata vielä sen tarkemmin, vaan se saa jäädä fraasina hautumaan mielen pohjalle. Kuulostaa tosi hyvältä, kun A2.1-tasoinen opiskelija käyttää luontevasti autenttisia fraaseja, kuten "Ei mitään hätää!".

Musiikki on tutkitustikin paras keino oppia kieltä. Kun sama laulu kuunnellaan ja lauletaan monta kertaa, sanat jäävät ikuisesti mieleen. Olen itse opiskellut ranskaa yläasteella kaksi vuotta ja lähes ainoa asia, jonka noilta tunneilta muistan, on laulu "Sur le Pont d'Avignon".

No, mitä uutta tässä kaikessa on? Eipä oikeastaan mitään. Olen jokaisen ryhmän kanssa tehnyt tällaisia juttuja. Uutta on vain se, että näistä palikoista on tehty päivittäinen rutiini. Aiemmin olen antanut opiskelijoille tehtäväksi pitää vuorotellen aamunavauksia, ensin itsestään, sitten perheestään, seuraavaksi kenties kotimaastaan, harrastuksestaan jne. Yleensä ne ovat kuitenkin olleet etukäteen valmisteltuja esityksiä, jolloin vapaa tuottaminen ja reagointi muiden kysymyksiin ovat jääneet vähiin. Tällä tavalla pääsemme aivan uudella tasolla kertaamaan kaikkea opittua joka päivä. Aiemmin opittu pysyy paremmin mielessä ja joka päivä opitaan siihen päälle jotain uutta. 

Tarkoitukseni oli liittää rutiineihin päivämäärän kertominen, kun opettelimme kertomaan syntymäpäivät. Se on päässyt unohtumaan, mutta lisään sen rutiineihin pikimmiten. Kun päivämäärä toistetaan joka päivä, sekin tulee varmasti pikku hiljaa rutiinilla. Aikaisemmin koulutuksessani on ollut sitä ongelmaa, että kun yksi teema on käsitelty, se jää sivuun ja siihen palataan muutaman kuukauden päästä. Sillä välin osa asioista on ehtinyt unohtua. Nyt näiden rutiinien avulla voimme pitää kaikkia teemoja koko ajan pinnalla ja saada samalla tallennettua ne pysyvään muistiin. 

Muutkin asiat, kuten ääntämisharjoitukset ja selkouutisten seuraaminen ovat olleet aikaisemmin satunnaisempia ja jääneet usein liian vähälle. Nyt voi tietysti miettiä, että jostakinhan tämä on pois, kun näihin asioihin käytetään enemmän aikaa kuin ennen. Tottahan se on. Uskon kuitenkin, että se maksaa itsensä takaisin, kun nämä asiat omaksutaan kunnolla eikä niihin enää tarvitse palata erikseen. 

Olen saanut taas niin uskomattoman ihanan ryhmän, että olen todella innoissani siitä, miten loistava koulutus tästä tulee. Ja kuten aina, kuvittelen, että ehdimme tehdä kaiken mitä tarvitaan ja mitä minulla on mielessäni. Siitä huolimatta, että pääni pursuaa taas uusia ideoita, kun viikonloppuna liityin vihdoinkin yksilöllisen oppimisen Facebook-ryhmään. Siitä ja muista uusista asioista kirjoittelen myöhemmin uusissa postauksissani.

Tekstien kirjoa

Pari vuotta sitten, kun aloittelin tämän blogin pitämistä, pidin yhtenä tärkeänä kehityskohteenani erilaisten tekstilajien lisäämistä opetuksessani. Tällä viikolla totesin kollegalleni, että tuntuu ihan oudolta, etten ole ennen käyttänyt niitä yhtä paljon. 

Aikaisemmin käytin opetuksessa enimmäkseen uutisia, mainoksia ja ilmoituksia. Tätä nykyä autenttisia tekstejä luetaan koulutuksessani viikoittain. Tekstilajien kirjo on laajentunut sitä mukaa, kun olen saanut kerättyä omassa ja opiskelijoideni elämässä vastaantulleita arjen tekstejä. 

Varsinkaan tuon kakkosmoduulin loppuprojektin jälkeen vaikeampienkaan tekstien käyttämiseen ei ole ollut enää minkäänlaista kynnystä. Sekä minä että opiskelijat huomasimme, että he selviävät niistä vallan mainiosti. Ehkä he nostivat kätensä pystyyn, kun joutuivat käsittelemään valtavaa tekstimassaa. Nimittäin sen suhteen, että jokaista sanaa ei voi eikä tarvitse ymmärtää. Sanakirjariippuvaisinkaan opiskelija ei lähde kääntämään sanasta sanaan monen kymmenen sivun mittaista vihkosta. Joten ei auta muu kuin etsiä sieltä ne olennaiset tiedot.

Viime aikoina olen käyttänyt opetuksessani mm. seuraavanlaisia tekstejä. 

Käsitellessämme kaupunkiin ja liikenteeseen liittyviä asioita kopioin erään asuinalueen Facebook-ryhmän sivulta päivityksen ja sen kommenttiketjun. Keskustelu lähti liikkeelle yhden asukkaan ärsyyntymisestä autoilijoihin, jotka eivät välitä jalankulkijoista suojateillä.

En lyhentänyt enkä muuttanut tekstiä oikeastaan ollenkaan vaan päätin kokeilla sitä sellaisenaan. Pahimpia typoja korjailin, että teksti oli jotenkuten ymmärrettävää. En lähtenyt kuitenkaan korjaamaan kaikkea, jotta opiskelijat huomasivat, että kaikki suomalaisetkaan eivät kirjoita täydellistä kieltä. Keskustelijoiden nimet muutin, vaikka kyseessä oli julkinen ryhmä.

Käytettyäni tekstiä kerran päädyin kuitenkin karsimaan siitä vaikeimmin hahmotettavat ajatuksenjuoksut. Tekstiä oli kerta kaikkiaan liikaa ja siinä oli jo jonkin verran toistoakin, joten se tuntui hieman puuduttavalta. 

Kehotin opiskelijoita ensin lukemaan ketjun itsekseen. Sitten katsoimme sitä yhdessä ja selvitimme puhekielisyyksien, sanojen ja sanontojen merkitystä. Seuraavaa kertaa varten tein sanastosta tehtävän, joka helpottaa lukemista, nyt en ehtinyt tehdä sitä etukäteen ja sanaston analysointi samalla pidensi prosessia vähän liikaa. 

Ideana oli tutustua nettikeskusteluun ja sen konventioihin sekä siihen, miten se eroaa perinteisestä mielipidekirjoittelusta. Esiin tuli monenlaisia näkökulmia ja mielipiteitä sekä tietysti paljon sellaista sanastoa, jota mikään oppikirja ei esittele. Opiskelijoiden piti kirjoittaa oma kommenttinsa aiheesta ja lisäksi keskustella siitä parin kanssa. Lopuksi jaoimme koko ryhmän kanssa ajatuksiamme. 

Oli aika mielenkiintoista kuulla, että lähes poikkeuksetta kaikki olivat sitä mieltä, että Suomessa on hyvä liikennekulttuuri ja autoilijat ottavat jalankulkijat paremmin huomioon kuin heidän kotimaissaan. Suomalaisen keskustelun perusteella voisi olettaa jotain ihan muuta.

Viime viikolla puhuimme harrastuksista ja kulttuurista, joten perehdyimme taas paikallisten kansalaisopistojen ohjelmiin. Sen lisäksi otin eilen ihan vain pienenä välipalana ja ajankohtaisena infona lähialueen lasten kulttuuritapahtumista kertovia esitteitä. Jokaisen piti etsiä esitteestä omalle (oikealle tai kuvitteelliselle) perheelleen sopiva tapahtuma ja kertoa toiselle parille, mikä se on ja miksi he valitsivat juuri sen. Näistä saimme mukavasti poimittua esiin paitsi kulttuuritapahtumiin liittyvää sanastoa myös sellaisia asioita kuin elokuvien ikärajat ym. 

Olen ottanut Suomen mestari 1 -kirjan jälkeen käyttöön kirjasarjan kolmannen osan, jossa käsitellään kulttuuria ja taidetta. Näin saamme taas mukavasti käsiteltya aihetta monella tavalla eri kanteilta ja niin, että siitä on todellista hyötyä opiskelijoiden oikeassa elämässä. Jätimme kakkososan tällä kertaa siis väliin ja olen tyytyväinen tähän ratkaisuun.

Kollegani ahkeruuden ansiosta olemme saaneet käyttöömme myös autenttisia keskusteluja, joita hän on äänittänyt, litteroinut ja äänittänyt uudelleen. Niiden sekä mainion Ylen Asiointisuomea-materiaalin avulla olemme päässeet kuuntelemaan myös erilaisia autenttisia keskustelutilanteita. Niiden pohjalta on hyvä lähteä harjoittelemaan omaa tuottamista autenttisissa tilanteissa.

Muutaman viime vuoden aikana olen siis kerännyt sekä kotoani että opiskelijoilta talteen lukuisia autenttisia tekstejä, joita nyt käytämme kutakin aihetta käsitellessämme. Näin he saavat apua arjessa kohtaamiensa tekstilajien kanssa ja opiskelu tuntuu ehkä mielekkäämmältä kuin pelkkien oppikirjatekstien lukeminen. Ihmettelen itsekin, miksi en aina ole tehnyt näin. Ehkä se on vaatinut kypsyttelyä, toisaalta myös lisäkoulutusta. 

Kävin syyskuussa Turussa S2-opettajayhdistyksen järjestämässä koulutuksessa, jossa Yrjö Lauranto puhui siitä, mikä on funktionaalisuutta ja mikä ei. Sain koulutuksesta inspiraatiota opetukseeni sekä vahvistusta sille, että olen menossa oikeaan suuntaan.

Edelleen odotan pääseväni R2L-koulutukseen, josta saisin lisää työkaluja tekstilajipohjaiseen työhön.

Kollegani idean pohjalta olemme nyt pitäneet puhe-esityksiä omista harrastuksista. Niiden kautta kaikki oppivat paljon - niin opiskelijat kuin opettajakin. Jokainen on oman harrastuksensa asiantuntija. Näin opettajakin saa ajankohtaista tietoa vaikkapa kalastusluvista ilman että pitäisi selvittää itse asioita opetusta varten. Jälleen kerran - work smart, not hard! ;)

Digiajassa - hypessä vai jälkijunassa?

Suomen koulujen siirtymisestä digiaikaan on viime aikoina käyty keskustelua eri yhteyksissä, mm. Opettaja-lehdessä. Lukemistani artikkeleista ja mielipiteistä päätellen vallalla on (jälleen kerran!) varsin mustavalkoinen ajattelu. Joko ollaan sitä mieltä, että Suomi on jäänyt jälkeen ja koko koulu pitäisi kiireen vilkkaa muuttaa digitaaliseksi tai sitten digi ja some nähdään peikkoina, joista innostuneet leimataan digiuskovaisiksi.

Pyrin itse tässä, kuten monissa muissakin asioissa pysyttelemään kultaisella keskitiellä. Haluan pysyä kehityksessä mukana ja ottaa nykyajan välineet ja keinot käyttöön siinä, missä niistä on hyötyä opetuksessa, opiskelussa ja oppimisessa. En kuitenkaan halua tehdä välineistä itse tarkoitusta. On ajanhukkaa vääntää digimuotoon tehtävää, joka toimii paperilla yhtä hyvin. Toisaalta joidenkin digimuotoisten tehtävien avulla voi säästää aikaa ja paperia, vaikka ne eivät rakenteeltaan ihmeemmin eroaisi paperitehtävistä.

Siispä miettimään, miten välineitä voisi hyödyntää. Oppilaitoksessamme on viime aikoina panostettu tähän kouluttamalla meitä kouluttajia ja hankkimalla tarvittavaa välineistöä. Pikku hiljaa jokainen ottaa välineet käyttöön omassa opetuksessaan, sen mukaan mikä kenestäkin omaan opetukseen sopivalta tuntuu. Tiedän, etten itse ole mikään eturivin kehittäjäopettaja tälläkään saralla. Kunpahan kopioin ja tuon esiin muutamia tavallisen opettajan helposti käyttöön otettavia ideoita.

Olen uuden ryhmäni kanssa kokeillut mm. seuraavanlaisia juttuja digimaailmassa.

Omat videot. Koulutuksen alussa sain idean tähän kollegaltani. Kuvasin omalla puhelimellani videoita, joilla puhuin itse ja jätin opiskelijalle vastausaikaa. Tein videoita esim. tutustumisesta ja peruskysymyksistä puhekielellä. Latasin videot oppilaitoksen omalle oppimisalustalle, mutta avasin ryhmälle myös oman Gmail- ja Youtube-tilin, jolle videoita on helppoa ladata. Opiskelijoiden piti kotona harjoitella videon kanssa keskustelua. 

Ideana oli harjoitella reagoimista kysymyksiin ja oppia ymmärtämään perusfraaseja kohtalaisen nopeallakin puhekielellä. Videotahan voi kelata edestakaisin niin monta kertaa, että ymmärtää kysymyksen. Tarkoituksena oli myös opettaa luonnollista intonaatiota kysymyksissä.

Näitähän voisi tehdä eri aiheista niin paljon kuin ehtii. Tai niin paljon kuin sietää katsella omaa naamaansa videolla. Aika kiusallista tällaisesta ei-linssiluteesta, mutta kyllä siihenkin tottuu. Itseäni minuuttitolkulla tuijottaessani havaitsin, että minulla on kauniit silmät, mutta kamalat silmänaluset. Jälkimmäisen olin kyllä tiennyt jo ennestäänkin. ;) 

Opiskelijoiden tekemät videot. Ensimmäistä moduulia oli kulunut noin kuukausi, kun opiskelijat saivat tehtäväkseen ensimmäisen videoprojektin iPadeilla. Sen ohjeistin niin, että he ovat tulossa uudelle kurssille ja tutustuvat toisiin opiskelijoihin. Ideana oli siis kerrata itsensä esittelyä ja tutustumista. Sekä tietysti harjoitella yhteistyötä pienryhmässä ja neuvottelua (josta osa tietenkin tapahtuu tuossa vaiheessa englanniksi tai venäjäksi).

Ryhmissä oli neljä tai viisi opiskelijaa ja melkein jokainen oli myös kameran edessä ja äänessä. Ryhmien tuotokset olivat tietysti eri tasoisia ja pituisia, mutta oikein kivoja kaikki, osa suorastaan loistavia. Ensimmäiset videot katsoimme luokassa yhdessä videotykin kautta, mutta ongelmaksi osoittautui äänen laatu. Emme olleet ottaneet sitä huomioon kuvausvaiheessa eikä puheesta tahtonut saada selvää.

Tänään teimme toisen videoprojektin, jonka tarkoituksena oli kerrata ensimmäisessä moduulissa opittuja asioita. Opiskelijat tekivät koko homman täysin itsenäisesti sillä aikaa, kun pidin osalle henkilökohtaisia ohjauskeskusteluja. Miten ihanaa, kun ryhmä on taitava ja itseohjautuva! Osaavimmat tietysti auttavat niitä, joilta ohjelmien käyttö ei suju yhtä näpsäkästi.

Annoin opiskelijoille listan teemoista ja ohjeistin heitä jakautumaan neljän hengen ryhmiin. Teemat olin ottanut Sukimosta, joka pohjautuu opetussuunnitelmaan. Ryhmät valitsivat yhden teeman, josta he suunnittelivat dialogin, kuvasivat videon ja latasivat sen Youtubeen. Sen jälkeen jokainen katsoi kaikkien ryhmien videot ja sai kommentoida niitä. En antanut sen tarkempia ohjeita, sanoin vain, että heillä on muutama tunti aikaa ja saavat valita kuvauspaikan itse.

Olin tyytyväinen iltapäivällä videoita katsellessani. Jokainen oli omalla tavallaan hyvä. Kaikki ryhmät olivat suunnitelleet videot huolella. Äänen laatu oli parempi kuin viimeksi, koska joukossa on opiskelija, joka osasi antaa kaikille vinkkejä sen parantamiseen. Joku oli vähän editoinutkin videotaan, lisännyt taustalle ääniä jne. Osalla oli hyviä tilannedialogeja, osa piti pienen puhe-esityksen aiheesta. En puuttunut toteuttamistapoihin, vaan annoin heille melko vapaat kädet. Tärkeintä oli harjoitella puhumista suomeksi. Upein tuotos oli mielestäni vapaa-ajan harrastuksista kertova filmi, jolla thaimaalainen opiskelija veti kavereilleen joogaa. He todella laittoivat itsensä likoon yli 11-minuuttisella videollaan. Nauroin vedet silmissä! 

Muita ohjelmia tableteilla en ole ehtinyt vielä kovin paljon kokeilla. Teimme yhden Padletin, johon kokosimme kotiin liittyviä sanoja mind map -tyylillä. Jokainen ryhmä keräsi yhteen huoneeseen tai taloon liittyviä sanoja. Padlet tallennettiin verkko-oppimisalustalle, josta jokainen voi tallentaa sen itselleen tai katsoa sitä jälkeenpäin. Näitä aion teettää lisääkin koulutuksen edetessä. Ihan toimiva ja hyödyllinen paperinsäästämiskeino.

Olen luonut verkko-oppimisalustalle jokaiselle opiskelijalle oman sivun, jolle he voivat alkaa kirjoitella omia juttujaan. Ensimmäisen tehtävän teetin viime viikolla, kun pyysin heitä raportoimaan sinne lukemistaan tosi helpoista selkouutisista. Jatkossa aion kerätä sinne erilaisia kirjoitustehtäviä, kuten oppimispäiväkirjaa.

Otin tänään myös moduulipalautteen ensimmäistä kertaa digitaalisesti omalla verkko-oppimisalustallamme. Paljon kätevämpää kuin paperilla! Miksi en ole aiemmin sitä tehnyt? - Ei mitään hajua. Tietotekniikkaa voisi käyttää paljon nykyistä enemmän, jos vain ehtisi paneutua siihen enemmän.

Kollegani samassa työhuoneessa on aktiivisempi tablettien käytössä, häneltä olen saanut monta hyvää ideaa. Hän on tutkinut aktiivisesti esim. Twitterin ja muun some-maailman antia. Itselläni ei tähän riitä energia tässä elämäntilanteessa, mutta kopioin mielelläni muilta saamiani ideoita. Kiitos niistä!
 
Mitä sinä olet tehnyt tableteilla? Millaisia ideoita olet toteuttanut tietotekniikan tai somen avulla? Kommentoi!

Rakkautta ilmassa

Pääsimme tämän ryhmän kanssa aika kivasti toteuttamaan jo viime kerralla suunnittelemaani aihekokonaisuutta perheen perustamisesta. En vieläkään ehtinyt toteuttaa sitä suggestopedisesti tai Mansikkala-idealla, jospa ensi kerralla...

Lähdimme liikkeelle seuranhakuilmoituksista. Ensin vakuutin kaikki siitä, että nyt he ovat sinkkuja ja etsivät tyttö- tai poikaystävää. Sitten teimme yhdessä mind mapin siitä, mitä ominaisuuksia ihannenaisella tai -miehellä pitäisi olla. Tässä vaiheessa eräs opiskelija tarjoutui näyttämään oman profiilinsa nettideittipalvelusta. Mikäs sen hienompaa! Tutkimme yhdessä hänen ilmoituksensa lisäksi muiden seuranhakijoiden ilmoituksia ja pohdimme mm. sitä, kuinka rehellisiä ihmiset ovat ilmoituksissaan. 

Uskollisuudesta puhuessamme pääsimme perkaamaan erään opiskelijan parisuhdeongelmia. Yleensä käsittelemme tässä yhteydessä vain kuvitteellisia ongelmia, mutta jos joku haluaa tuoda oikean elämänsä ongelmat käsittelyyn, mikäpä siinä. Tämän jälkeen ymmärsin paremmin sen, miksi hän itkisi äitinsä kuolemaa, muttei miehensä.

Opiskelijat pääsivät ensin valitsemaan partneria Otetaan selvää -kirjan ilmoituksista, joissa piti valita viidestä naisesta tai miehestä sopivin. Harmi vain, että ehdokkaat olivat enimmäkseen turhankin nuoria. No, seuraavaksi pääsimme pikadeiteille, johon roolit saimme Opettajan idearepun korteista. Niissä on aika paljon uutta sanastoa, joten ensin jokaisen piti perehtyä omaan rooliinsa huolellisesti. Lopulta pääsimme kuitenkin tutustumaan toisiimme ja etsimään pariamme pikadeiteillä. Naiset ja miehet seisoivat vastakkain ja kolmen minuutin välein vaihdettiin paria. Jokainen löysi vastaparinsa. Ryhmässä on enemmän naisia kuin miehiä, joten osa naisista oli miehen roolissa. No, sehän sopi vain syksyn sukupuolineutraaliin teemaan!

Kotitehtäväksi annoin Käts-materiaalin kappaleen Kippis!, jossa kerrotaan kihlajaisista ja häistä. Sen ja kirjan kappaleen avulla käsittelimme seurustelua ja naimisiinmenoa sekä tietysti avoliittoa ja kulttuurieroja parisuhteiden muodostamisessa siinä samalla. 

Tutustuimme myös erilaisiin kutsuihin hääkutsuista synttärikutsuihin. Teetin aiemmin käyttämäni tehtävän, jossa piti puhelimitse ilmoittaa hääkutsun lähettäjille, onko tulossa vai ei. Huomasin, että melko avoin tehtävänanto oli tälle ryhmälle aivan liian vaikea, joten päätin teettää hieman strukturoidumman tehtävän kutsuista. Pikaisesti keksin kotitehtäväksi selvittää jokaisesta kutsusta perusasiat muutaman kysymyksen avulla. Tekstilajin rakenne tuli tätä kautta varmasti kaikille selväksi. Miksiköhän sitä aina olettaa opiskelijoiden tuntevan ja ymmärtävän nämä meidän kirjalliset konventiomme niin hyvin? Hyvä kokemus opettajalle tipahtaa välillä maan pinnalle ja palata perusasioihin. 

Seuraavana päivänä askartelimme kutsut kartongista ja silkkipaperista. Kivaa vaihtelua! Opiskelijat saivat tehdä kutsut itsekseen tai pareittain haluamaansa juhlaan. Tuli yksi naisparin hääkutsukin sitten nähtyä. ;)

Kun nyt olimme päässeet naimisiin (vaikka emme varsinaisia hääjuhlia viettäneetkään), seuraava aihe oli tietysti lapsen hankinta. Kollegani on laatinut aiheesta varsin mainion tehtäväkokonaisuuden, jota hieman muokkasin ja laajensin hitaan ryhmän tarpeisiin. Liikkeelle lähdettiin raskaudesta, käytiin neuvolassa ja synnytettiin. Tutustuimme samalla naisen ja miehen anatomiaan ja muihinkin sukupuoliasioihin viiden kielen kuvasanakirjan avulla. Siinä yhteydessä kävimme hurjan hyviä ja tarpeellisia keskusteluja mm. ehkäisystä. Mitä vaihtoehtoja on, millaisia kokemuksia kelläkin on ja mistä voisi saada apua näihin asioihin Suomessa. Myös alapään termistö tuli käytyä läpi sillä ajatuksella, että maahanmuuttajienkin on hyvä tietää, mikä termi on alatyylinen ja mitä sopii käyttää vaikkapa lääkärissä tai milloin lapsi käyttää sopivaa termiä, milloin hän puhuu rumia. Tai mitä ihmettä ne suomalaiset toisilleen tai maahanmuuttajille huutelevat.

Parisuhdetta käsittelimme myös kahden Otetaan selvää -materiaalin sarjakuvan kanssa. Laitoin parit ensin yhdessä tutustumaan yhteen sarjakuvaan ja sitten kertomaan sen hassut tapahtumat toiselle parille. Seuraavaksi päiväksi keksin kuvasarjaan lauseita, jotka heidän piti järjestää oikeaan järjestykseen. Helpompaa olisi tietysti ollut tehdä tehtävät toisin päin, mutta joskus uusi idea tulee vähän jälkijunassa... 

Tästä teemaa voisi vielä laajentaa lapsen ensihetkiin ja -hoitoon. Puhuimme toki äitiyspakkauksesta ja neuvolajärjestelmästä, joita työelämäopettaja avaa vielä sosiaaliturvan kannalta. Jatkoimme edelleen päivähoitoon ja esikouluun Puhutaan asiaa ja Suomea, ole hyvä -materiaaleihin tehtyjen kuunteluharjoitusten ja autenttisten tekstitehtävien avulla. Myös Kotiäidin  työhönpaluu -keskusteluharjoitus Otetaan selvää -materiaalista sopii hyvin tähän kohtaan.

Tykkään koota aiheita tällaisiksi aihekokonaisuuksiksi. Melko pienellä vaivalla saisin tehtyä niistä oikean suggestopedisen syklinkin, mutta tänä vuonna rahkeeni eivät ole siihen riittäneet. Ehkä ensi vuonna, kuka tietää? 

Kulttuurieroja ja vertailua

Viime aikoina olen jutellut nyt jo rakkaaksi tulleen ryhmäni kanssa enemmän elämän suurista kysymyksistä kuin minkään muun ryhmän kanssa koskaan. Hitaan ryhmän opiskelijoiden ihanin puoli on se, että he ovat jotenkin avoimia ja aitoja. Kun ryhmään syntyy hyvä ja luottamuksellinen ilmapiiri, päästään keskusteluissa hyvinkin syvälliselle tasolle.

Ensin harjoittelimme asioiden vertaamista. Lukumatka jatkuu -kirjassa aihetta käsitellään vertaamalla Suomea kotimaahan. Se onkin varsin järkevä ja hedelmällinen lähtökohta. Jokaisella on mielipiteitä siitä, mitkä asiat ovat paremmin Suomessa kuin kotimaassa ja päinvastoin. Sen lisäksi vertaillaan konkreettisia asioita, kuten eri maiden maantiedettä, asukaslukua ja luontoa. 

Pidän tuossa kirjassa siitä, miten se lähtee liikkeelle aina jostakin opiskelijoiden arkeen liittyvästä, konkreettisesta aiheesta. Jokaisessa kappaleessa käsitellään oikeasti heitä koskettavia asioita eikä mitään länsimaisten ihmisten matkustus-, yliopisto-opiskelu- tai toimistotyötodellisuutta, joissa useimpien oppikirjojen tekstit pyörivät. Tässä on päästy todella käsiksi niihin aihepiireihin, joista täysin toisenlaisesta kulttuurista Suomeen muuttaneen ihmisen pitää osata keskustella. Kirjan tekijäthän ovat luku- ja kirjoitustaidottomien opetuksen uranuurtajia, joten he ovat osanneet valita aiheet näiden ihmisten tarpeista lähtien. 

Niinpä nytkin pääsimme kirjan esimerkkien kautta puhumaan opiskelijoiden omista kotimaista. Kirjan edellisten kappaleiden avulla olimme keskustelleet siitä, mitä he tekivät muutama vuosi sitten. Siinä yhteydessä oli luontevaa käsitellä omaa henkilöhistoriaa ja kokemuksia Suomeen muuttamisesta. Työelämäopettaja teetti vielä oikein perusteellisen vertailutehtävän, jossa piti verrata kotimaata ja Suomea esim. luonnon, ihmisten, työelämän ja tapojen kautta.

Vertailua harjoittelimme tietysti muutenkin konkreettisten asioiden avulla. Parit keksivät mm. lauseita vastakohtakuvista: "Tyyny on pehmeämpi kuin kivi, kivi on kovempi kuin tyyny." Järjestäydyimme riviin niin pituuden kuin iänkin mukaan ja toistimme jokaisen kohdalla: "Anne on kaksi vuotta vanhempi kuin Anita. Anna on vanhin."  Superlatiivia harjoittelimme myös mm. Opettajan idearepun toiminnallisen harjoituksen avulla, jossa etsitään luokan ystävällisin, iloisin, kaunein, turhin ja kovin esine tai ihminen.

Kirjassa vertailumuotoja ei analysoida sen kummemmin, annetaan vain esimerkit eri sanatyypeistä ja korostetaan eri värillä vartalossa tapahtuvia muutoksia. Opiskelijat eivät itse asiassa kaivanneet juuri sen tarkempaa analyysia. Tällainen toteava tapa voisi toimia usein perusryhmässäkin, ihan turhaan aletaan usein purkaa joka ikistä sanatyyppiä kappaleiksi. Tämäkin on mielestäni kirjan hyvä puoli. Emme juutu ollenkaan niin pitkäksi aikaa jauhamaan kielioppiasioita, vaan pysymme kiinni aiheissa, joita niiden avulla voidaan käsitellä. 

Olen toki aina tiennyt, että oppikirja ohjaa opetusta, mutta nyt olen konkreettisesti todennut, miten hurjasti. Kun opetin kieliopintäyteisen Suomen mestarin avulla, kieliopin käsittelyyn meni paljon enemmän aikaa. Nytkin opiskelemme tärkeimmät rakenteet, mutta ne eivät saa yhtä suurta roolia opetuksessa eikä käsiteltävä teema huku kieliopin alle. Hitaan ryhmän kanssa on mielestäni turhaa lähteä edes yrittämään kovin monimutkaisia juttuja opiskelemaan, kuten vaikkapa vertailumuotojen sijamuotoja. Toki annan niistäkin sen verran esimerkkejä, että he ymmärtävät, että niissä on samasta asiasta kysymys, mutta en masenna heitä laittamalla heitä muodostamaan niitä. Lopputulokseksi riittää, jos he ymmärtävät vertailumuotoja ja osaavat itse käyttää edes tavallisimpia muotoja kuten parempi, isompi, pienempi, vanhempi jne. Tämän opetteluun käytimme mm. kollegan tekemää tehtävää, jossa opiskelijoiden piti vertailla pitkä lista mies-nainen, kesä-talvi, koira-kissa -tyyppisiä pareja. Jokainen keksi itse lauseen, joista sitten kokosimme pitkän listan hyviä lauseita tiedostoksi, jonka sitten tulostin kaikille.

Kun sitten seuraavassa kappaleessa käsiteltiin perhejuhlia, pääsimme syventämään keskustelua kulttuurieroista. Tässä vaiheessa opettaja oppi varmasti yhtä paljon uutta kuin opiskelijatkin. Keskustelimme kaikista juhlista nimiäisistä/ristiäisistä hautajaisiin. Välillä piti pohtia, mikä ero johtuu kulttuurista, mikä uskonnosta. Ryhmässä kun on paljon muslimeja monesta eri maasta. Myös buddhalaisten tavoista keskusteltiin ja siitä, että kristittyjäkin on erilaisia ryhmittymiä ja niiden sisälläkin erilaisia käsityksiä. Katsoimme myös Supisuomea -sarjasta sen osan, jossa vietetään erilaisia perhejuhlia.

Satuimme puhumaan aiheesta juuri sillä viikolla, kun eduskunnassa äänestettiin sukupuolineutraalista avioliittolaista. Pääsimme sitä kautta kätevästi puhumaan erilaisista perhemuodoista ja siitä, mikä Suomessa on normaalia ja hyväksyttyä. Jo aiemmin olivat tulleet tutuiksi termit suvaitsevainen ja suvaitsematon, kun olimme opiskelleet erilaisia modaaliverbejä (voida, pystyä, täytyä, joutua jne.). 

Keskusteluissa tuli esiin monenlaisia stereotypioita ja ennakkoluuloja. Minun oli vaikea käsittää, miksi musliminaiset eivät pääse hautausmaalle ennen kuin itse kuolevat (koska he itkevät liian paljon!). Eräs venäläinen kertoi totena, että suomalaiset eivät itke hautajaisissa, koska niissä hautajaisissa ei ollut kukaan itkenyt, joissa hän oli käynyt. Toinen kertoi suomalaisista hautajaisista, joissa itkettiin todella paljon. Joku oli sitä mieltä, ettei aviomiehen kuolema olisi itkun arvoinen, mutta jos hän menettäisi äitinsä, joka on hänet tuonut tähän maailmaan, se olisi paljon suuremman surun aihe. Myös perinnönjaosta puhuttiin, se kun menee muslimimaissa usein eri tavalla kuin länsimaissa.

Kulttuurieroista puhuttaessa oli jossain vaiheessa pakko ottaa esiin sanonta "Maassa maan tavalla", jotta kaikki varmasti ymmärtäisivät, että vaikka suvaitsemme Suomessa monenlaisia kulttuureja ja tapoja, kukaan ei voi tulla tänne sanelemaan meille, miten meidän pitäisi käyttäytyä. Suomalaisetkin saattavat ajatella asioista eri tavoin, mutta sitä pitää tällaisessa yhteiskunnassa sietää. Mielenkiintoista oli myös nähdä, etteivät tuomitsevimpia suinkaan olleet niiden kulttuurien edustajat, joita yleensä tiukkoina pidetään, vaan aivan toiset. 

Joka maassa ihmiset ovat yksilöitä, tuli taas todetuksi.

Terveystarkastus

Syksy on ollut niin töissä kuin yksityiselämässäkin kiireinen, joten en ole antanut tämän blogin lisätä stressiäni. Kirjoittelen, kun kerkiän.

Eräs teema, jota olen tuon Lukumatka jatkuu -kirjan kanssa käsitellyt paremmin kuin ennen, on terveydenhoito, nimenomaan sairauksien ennaltaehkäisy. Aiheen käsittely on mielestäni erityisen tärkeä hitaan koulutuksen opiskelijoille, joilla taustatiedot saattavat olla heikommat kuin korkeammin koulutetuilla perusryhmäläisillä.

Kirjassa on kappale nimeltä Miten sinä voit?, jossa Jaakko menee terveystarkastukseen ja käy laboratoriossa. Kappaleessa puhutaan myös näön ja kuulon tarkastamisesta, verenpaineen mittauksesta ja rokotuksista. Lisäksi lasketaan painoindeksi ja käsitellään terveellistä ruokavaliota.

Täytimme siis kirjan terveystietolomakkeen ja laskimme painoindeksit. Joidenkin vapaaehtoisten (ensin tietysti opettajan) painoindeksi laskettiin taululla, loput saivat laskea itse omansa. Kaikilla eivät matemaattiset taidot välttämättä riittäneet siihen usean esimerkin jälkeenkään, mutta luotin siihen, että se joka ei ymmärrä, kysyy neuvoa. Väkisin en halua kenenkään painoindeksiä laskea, vaikka ylipainoisia ei tässä ryhmässä olekaan. Matematiikkaa harjoittelemme toki hitaan polun koulutuksissa myös, kaikki kun eivät hallitse vaikkapa prosenttilaskuja, joista on kuitenkin arjessa hyötyä.

Meillä sattui kotona olemaan pieni verenpainemittari, joten mittasimme kaikilta myös verenpaineen. Kirjastostakin sellaisen voi lainata, jos kotoa ei löydy. Opettaja unohti mittanauhan kotiin, mutta onneksi eräällä opiskelijalla oli sellainen mukana, joten saimme mitattua halukkaiden pituuden ja vyötärönympäryksen. Kirjan taulukoista pystyi tarkistamaan, ovatko omat mitat normaalin rajoissa.

Kirjassa oli tietoa siitä, mitä vitamiineja saa mistäkin ruoasta. Lisäksi oli taulukko ja kuvia, joissa käsiteltiin terveellisiä ja epäterveellisiä ruokia. Myös suomalaisten normaalista ruokarytmistä puhuttiin ja verrattiin sitä kotimaan ruokarytmiin. Kollegan laatiman tehtävän avulla opiskelijat kyselivät toisiltaan, miten terveellinen ruokavalio heillä on ja minkä verran he harrastavat erilaista liikuntaa. Samalla opettelimme fraasin: "Mulla on tapana... (käydä joka päivä salilla jne.)".

Kirjassa on myös tehtävä, jossa pitää keskustella, miten sairauksia voi välttää tai parantaa. Harmi vain, että ei kerrottu, mitä sairauksia. Vedin hatusta siihen diabeteksen, korkean verenpaineen ja sydänsairaudet. (Kirjan huono puoli onkin viimeistelemättömyys. Se vilisee kirjoitusvirheita ja tällaisia epäjohdonmukaisuuksia. Toivottavasti nämä korjataan toiseen painokseen.) Kokosimme taululle yhdessä terveellisiä ja epäterveellisiä elämäntapoja, joista tein jälkikäteen kuvitetun koosteen opiskelijoille.

Teemaan sopivasti kuuntelimme ja lauloimme joitakin vihannesaiheisia lauluja, kuten Popsi popsi porkkanaa ja Aamun Puutarhasadon korjaajat ja kotitehtävänä oli kasvisaiheisia ristikoita. Näin tuli sitäkin sanastoa kerrattua.

Kotitehtäväksi annoin tuoda kouluun kotoa kolme ruokapakkausta, joihin on merkitty ruokien ravintoarvot. Tunnilla selvitimme ensin sellaiset käsitteet kuin kilokalori, proteiini, hiilihydraatti, rasva ja kuitu. Esimerkkeinä olivat pizza ja sienet. Jokainen kirjoitti omien ruokiensa ravintoarvot taulukkoon ja vertaili niitä tunnilla parinsa kanssa. Sen jälkeen jaoin pareille kotoa tuomieni samantyyppisten ruokien pakkauksia, joita he tutkivat. Kokosimme yhteen taulukkoon erilaisten maitotuotteiden arvot ja vertailimme niitä. Eräs urheileva nuorukainen oli kiinnostunut proteiinintarpeestaan, joten selvitimme sen netistä. Näytin erilaisia laskureita, joilla voi omaa syömistään ja ruokien terveellisyyttä tutkia. Toiseen taulukkoon kokosimme erilaisia herkkuja tummasta suklaasta lakritsiin. Tulostin taulukot myös paperille, jotta opiskelijat saivat ne itselleen.

Lopuksi näytin sokeripalojen avulla, minkä verran sokeria on eri ruoissa. Tämän idean sain viime vuonna Laurean Voi hyvin -päivästä. Opiskelijat olivat melko hämmästyneitä mm. jogurtin ja mehun sokerimäärästä. Koura täynnä sokeripaloja kysyin: "Antaisitko nämä lapsellesi? Ai et? No, annatko mehua tai jogurttia?".  Keskustelimme myös siitä, miten lapsen saa syömään terveellisesti.

Samaan aihekokonaisuuteen lisäsin vielä keittiösanaston kertausta. Käytin mm. Vocabularyn kuvia ja ristikoita. Tässä yhteydessä harjoittelimme myös monikon partitiivia. Lisäksi opettelimme kertomaan, miltä ruoka maistuu (ja miltä jokin asia näyttää/tuntuu/tuoksuu/haisee/kuulostaa). Tätä rakennetta pääsimme käyttämään mm. sokkomaistajaisissa, joista tarkempi kuvaus tässä postauksessa.

Myöhemmin syvensimme aihetta vielä Terveystalon tiedotteella influenssan ehkäisystä. Siitä tein tekstinymmärtämistehtävän, jonka avulla harjoittelimme olennaisen tiedon etsimistä autenttisesta tekstistä.

Kollega vinkkasi, että terveydenhuoltoon liittyen olisi hyvä puhua myös seulontatutkimuksista. Siihen palaamme siis vielä kolmannessa moduulissa. Rokotuksista (ja samalla Suomen neuvolajärjestelmästä, äitiyspakkauksesta jne.) tuli tässä vaiheessa käytyä läpi perusasiat.

Mikä sua vaivaa?

Tässäpä pikainen kooste tämän viikon aktiviteeteista. Aihe oli erittäin kiitollinen opettaa, sillä se kiinnostaa kaikkia ja jokainen haluaa oppia hoitamaan nämä asiat itse. Kyseessä on siis asiointi lääkärissä.

Lukumatka jatkuu -kirjan teksti menee pitemmälle kuin perusasiointiin, joka on varmaankin käsitelty sitä edeltäneessä teoksessa Aasta se alkaa. Toki mekin olimme ensimmäisessä moduulissa opetelleet ihan perusasiat kuten ruumiinosat ja tavallisimmat sairaudet. Nyt harjoittelimme lääkäriasiointia kuitenkin perusteellisemmin muiden oppimateriaalien avulla ja tutustuimme vähän harvinaisempiinkin käsitteisiin.

Tästä teemasta olisi helppoa tehdä suggestopedinen kokonaisuus, mutta tällä(kään) kertaa minulla ei aika riittänyt siihen. Sen sijaan monenlaista mukavaa ja toiminnallista teimme. Alla pientä listaa. Kaikki ei välttämättä mennyt ihan tässä järjestyksessä, yritin teettää tehtävät helpoimmasta vaikeimpaan. (Olen pahoillani taas kummallisesti hyppivistä riviväleistä, en pysty aina säätämään niitä kohdilleen.)

Ruumiinosien ja perussairauksien kertaus

• Oikeesti aikuisten -teksti ja kuva. Teksti oli luettu ensin itsenäisesti kotona. Tunnilla luimme sen yhdessä niin, että opettaja luki ensin ja opiskelijat toistivat. 
• Fröbelin palikoiden laulu Huugi-guugi (takuuvarma menestys!)
• Aamujumppa: nosta oikea jalka ylös, laita silmät kiinni, kosketa olkapäätä jne.
• Suomen mestari 2 opettajan opas kpl 2: ruumiinosat + mikä ei kuulu joukkoon sekä sanastotehtävä terveydenhuollosta (kotitehtävinä), jonka yhteydessä tuli puhuttua niin koulu- kuin neuvolajärjestelmästäkin sekä mm. omavastuuosista ja verojen merkityksestä. :)
• Alias sanastotehtävän sanoista
• Pantomiimi perussairauksilla
• Pieni kertauskoe ruumiinosista

Lääkäridialogeja

• Hyvin menee 1 -kirjan kappaleeseen 8 tehty kuunteluharjoitus
• Oikeesti aikuisten -ajanvarausdialogit (toistettiin yhdessä keskellä)
• Kirjoita parin kanssa lääkäridialogiin potilaan kysymykset

Sairaus ja hoito

• Yhdistä parin kanssa sairaus ja siihen sopiva hoito (SM2 lisäharj. laminoiduilla lapuilla)
• Täytyy-lause; miten neuvot kaveria, jos hänellä on tämä vaiva
• Muutamalla opiskelijalla sairaus, muilla hoitovaihtoehdot; anna sopiva neuvo potilaalle
• Oikeesti aikuisten -sanalista
• Kirjoita ohje, mitä hänen täytyy tehdä (kotitehtävä)

Sormet

• Fröbelin palikoiden Soo-soo-sormi -laulu ja jumppa
• Sormien nimet ja peukalopottiloru
• Missä on peukalo -laulu

Lääke- ym. sanastoa

• Kuvasanakirjasta sairaalasanastoa, kuten lääkkeitä, murtuma, side jne.
• Vocabulary-sarjan kuva odotushuoneesta: keskustele parin kanssa kuvasta
• Yhdistä kuva ja sana, esim. kapseli, mikstuura, tabletti, ruisku jne.
• Kotoa tuotuja vanhentuneita lääkkeitä ja hoitotarvikkeita: Mikä tämä on?

Ajanvarausdialogit

• Dialogirunko Otetaan selvää -materiaalista
• Soita terveyskeskukseen, neuvolaan tai hammashoitolaan ja varaa aika (pari on työntekijä)

Kato hei -puhekieliset dialogit (kpl 6)

• Kuullunymmärtämistehtävä

Sanopa muuta -dialogit (kpl 14) 

• Kuuntele ensin koko dialogi ja toista sitten potilaan vuorosanat

Supisuomea -video osa 8

Käts-materiaalin dialogeja lääkäriasioinnista tekstinymmärtämisenä (etätehtävä)

Seuraavat aiheeseen liittyvät harjoitukset jäivät vielä ensi viikolle:

Parin etsiminen oire- ja hoitosanoilla

Lääkäridialogit 

• Roolileikki Oikeesti aikuisten -materiaalista; yksi on lääkäri, jolla on ohjeet diagnoosin tekemiseen, muut tulevat vastaanotolle vaivansa kanssa

Sattuuko vai koskeeko 

• Fröbelin palikoiden laulu Sattuu
• Esimerkkejä sattuu, koskee ja tapahtuu -verbien käytöstä ja monivalintatehtävä, jossa pitää valita lauseeseen sopiva verbi
• (Viime vuonna kuuntelimme myös Tommi Läntisen laulun Syvälle sydämeen sattuu, mutta se oli niin surullinen, etten tällä kertaa ajatellut ottaa sitä)

Alias pareittain kaikista aiheeseen liittyvistä sanoista

Tietokoneluokassa:

• Supisuomea osan 8 harjoitukset
• Kielisilta-ohjelma: Keho ja sairaudet

Ehkäpä ensi kerralla saan näistä aktiviteeteista koottua jo oikean suggestopedisen syklin. :) Emme vielä menneet ollenkaan kirjan kappaleeseen, jossa kerrotaan terveystarkastuksesta. Siinä esitellään mm. painoindeksin laskeminen ja käsitellään terveellistä ruokavaliota. 

P.S. Tänään oli edellisen ryhmäni päättäjäiset. Mukava tilaisuus, mutta niin haikeaa, kuten aina! Vuosi menee niin nopeasti... Hienoa oli kuitenkin taas nähdä, miten sujuvasti he jo puhuivat suomea ja miten moni oli löytänyt jatko-opiskelupaikan tai jopa työpaikan. Ihanan kiitoksen sain opiskelijalta, joka piti juhlassa puheen. Hän ihmetteli, miten hän on oppinut kurssilla niin paljon, vaikka ei ole oikeastaan opiskellut ollenkaan. Toivottavasti muut kokivat opetukseni samoin! Tavoitteenihan on, että oppiminen on hauskaa, ei mitään puurtamista. :)

Onnenkieli ja kilppari

Vihdoinkin se onnistui! Nimittäin kauan odottamani vierailu tamperelaiseen Onnenkieli-kouluun, jossa kotoutumiskoulutuksia pidetään suggestopedisesti. Vierailu oli sovittu jo keväälle, mutta sairasteluni takia jouduin perumaan sen. Onneksi koulussa suhtaudutaan vierailijoihin ystävällisesti ja aikataulun muuttuminen kävi joustavasti. 

Suggestopedia oli minulle ennestään tuttua, olinhan käynyt pari vuotta sitten neljä viikonloppua kestävän menetelmäkurssin, johon liittyi myös etätehtäviä. Siitä lähtien olen jokaisessa koulutuksessa käyttänyt menetelmää vähintään yhteen aihekokonaisuuteen ja tietysti ottanut paljon elementtejä muuhunkin opetukseen. Oli kuitenkin kiva nähdä, miten asiantuntijat toteuttavat menetelmää käytännössä. Sain muutamia hyviä muistutuksia siitä, miten voisin omaa opetustani elävöittää vielä paremmin suggestopedian hengessä. Yllättävän pienillä keinoilla voi saada aikaan melko suuren muutoksen.

Aloitetaan luokkatilasta. Luokassa ei ole pöytiä vaan nojatuolit, jotka on asetettu U:n muotoon. Paperiakin käytetään välillä ja kirjoittaminen onnistuu ihan hyvin sylissä olevan alustan päällä. Liikkeelle on helppo lähteä, kun nostaa vain peffansa tuolista. 

Liikkeellä oltiin paljon. Kun luettiin uutta tekstiä (aktiivikonsertti), kaikki nousivat ylös ja toistivat jokaisen lauseen opettajan perässä. Lähes jokaiseen sanaan liittyi jokin ele. Ensinnäkin verbeillä, substantiiveilla ja adjektiiveilla oli niitä kuvaavat eleet ja sen lisäksi sijapäätteillä oli jokaisella oma eleensä. Kun sanaan liittyy liike, se jää mieleen huomattavasti paremmin. Molemmat aivopuoliskot ovat käytössä ja liikemuisti auttaa sanan muistamisessa. Kun eleet tulevat koulutuksen edetessä tutuiksi, opiskelijat ymmärtävät pelkästä eleestä, mitä sana tarkoittaa tai miten se taipuu. Milloin tulee -ssa, milloin -lla, milloin partitiivi tai illatiivi. Imperfektille ja perfektille on omat eleensä. Termejä ei siis tarvitse erikseen opettaa vaan ne opitaan liikkeiden avulla. Opettaja näyttelee lauseet ensin, sitten opiskelijat toistavat perässä sekä lauseen että eleet. 

Onnenkielessä on kyllä normaalien opetustuntien lisäksi myös kielioppitunteja niille, jotka haluavat ja tarvitsevat systemaattista opetusta. Lisäksi pidetään läksykerhoa, johon opiskelijat voidaan velvoittaa osallistumaan henkilökohtaisen tarpeen mukaan. Normaali opetus on eloisaa ja liikkuvaista. Perinteistä kirjallista "puurtamista" on vähän. 

Olen tietysti pyrkinyt tällaiseen opetustapaan siitä lähtien kun olen käynyt suggestopedian menetelmäkurssin. Pikku hiljaa olen kehittänyt opetustani siihen suuntaan. Välillä tuntuu, että olen onnistunut ihan hyvin. Välillä taas tuntuu, ettei elävyyttä ja toiminnallisuutta ole ollenkaan tarpeeksi. Mielelläni ottaisin omaankin luokkaani tuollaisen nojatuolijärjestyksen. Ehkä kannattaa ehdottaa asiaa työnantajalle? Se helpottaisi liikkeelle lähtöä entisestään.  

Kun vierailun jälkeen opetin taas omaa ryhmääni, pohdin, mitä voisin muuttaa. Voisin esimerkiksi lisätä eleitä ja liikkumista sekä kuvien käyttöä. Onnenkielessä opiskelijoille näytettiin kuvia kaikesta mahdollisesta. Kun tekstissä tuli uusi sana tai verbi, siitä näytettiin kuva, sen lisäksi, että se elehdittiin. Opiskelijat eivät käyttäneet sanakirjoja tai puhelimia vaan sanoja selitettiin niin kauan, että kaikki ymmärsivät. 

Kyseisessä ryhmässä avuksi oli tosin englannin kieli, koska melkein kaikki ymmärsivät sitä. Omassa ryhmässäni englanti ei auta kuin muutamaa, suurin osa ei sitä ymmärrä. Kun etsimme jonkin abstraktin sanan vastinetta Googlen kääntäjällä, joudun hakemaan sen aina yhdeksällä tai kymmenellä kielellä, jotta se selviää varmasti kaikille. (Eikä käännös suinkaan ole aina oikea!) Konkreettiset sanat pyrin toki selittämään muilla keinoin. Ongelmana vain tahtoo välillä olla, että opiskelijat keskittyvät enemmän räpläämään oman puhelimensa sanakirjaa eivätkä näe niitä solmuja, joille opettaja luokan edessä vääntyy sanaa selittäessään. Onnenkielessä tämä vältettiin jo sillä, että koko ryhmä seisoi luokan keskellä eikä olisi edes pystynyt pläräämään sanakirjaa samalla. He keskittyivät paremmin etsimään yhdessä selityksiä sanoille. 

Kokeilin tätä tänään uuden tekstin kanssa. Huomasin, että keino on tehokas. Niin opiskelijat kuin opettajakin keskittyvät paremmin joka sanaan. Muuten monta uutta sanaa ohitetaan, kun opiskelijat eivät jaksa tai kehtaa jokaista kysyä eikä opettaja aina hoksaa, että kaikki eivät ymmärrä. Lisäksi samalla tulee erittäin paljon ääntämisharjoitusta. Kun opiskelijat toistavat opettajan perässä, intonaatio on luonnollinen ja rytmi ja kestotkin osuvat paremmin kohdalleen. Tätä aion siis ehdottomasti käyttää jatkossa vaikka kaikkien tekstien kanssa. Toisto, toisto, toisto! Tätähän olen toki jo kokeillutkin edellisen ryhmän kanssa, mutta valitettavan vähän. (Kjellinin metodista mm. tässä.)

Suggestopedian oppien mukaan opiskelijoilla oli Onnenkielessä roolinimet, joilla opettaja heitä kutsui. (He eivät välttämättä edes tiedä tai muista toistensa oikeita nimiä.) Nimet vilahtelivat dialogeissa, joita tunneilla luettiin. Kaikki tekstit kertoivat paikalla olevista henkilöistä. Niissä myös yhdisteltiin kivasti henkilöitä aiemmin opittuihin fraaseihin. Esimerkiksi kuukaudet oli opeteltu ensin tietyn lorun avulla. Kun kerrattiin ihmisten syntymäpäiviä, opettaja luki jokaiseen liittyen jonkin hauskan pikku tarinan, jossa mainittiin paitsi se, että henkilö oli syntynyt siinä kuussa, myös sille kuukaudelle tyypillisiä asioita. Ja kaikki toistettiin ja elehdittiin yhdessä. Järjestyslukuja opiskeltiin niin, että sormilla piirrettiin sanan lopussa oleva s ilmaan. Kun sanottiin kolmas, liike tehtiin kolmella sormella jne. Tämänkin keinon otan ilman muuta käyttöön.

Havaintojeni mukaan opiskelijat olivat mukana aktiivisesti, toiset toki innokkaammin kuin toiset, mutta kaikki osallistuivat. Heille on kerrottu metodista ja sen tehokkuudesta koulutuksen alussa ja varmasti he ovat koulutuksen aikana itse huomanneet, miten hauskaa ja hyödyllistä opiskelu kyseisellä metodilla on.

Vaikka suggestopedinen opetus on tarkkaan aikataulutettua, on jokaiselle aktiviteetille varattu riittävästi aikaa, niin ettei hypätä kesken kaiken seuraavaan tehtävään. Kun harjoitellaan, harjoitellaan kunnolla! Ja kun aktiviteetit ovat toimivia ja toiminnallisia, eivät opiskelijat todellakaan ehdi tylsistyä. Opetus loppui perjantai-iltapäivänä ihanasti rentouttavaan passiivikonserttiin, joten kaikille jäi varmasti hyvä ja rento olo. 

Edelliseen kirjoitukseeni liittyen tein yhden havainnon. Opiskelijoita tuli myöhässä ja kävi vessassa kesken tunnin. Heihin ei kiinnitetty mitään huomiota eivätkä he häirinneet opetusta millään tavalla. Tapoja on kuulema jouduttu opettamaan hitaalle ryhmälle tuollakin, mutta tuossa suhteessa ovat kaiketi samoilla linjoilla minun kanssani.

Kuten jo etukäteen arvelin, Onnenkieli vaikutti juuri niin kivalta työpaikalta, että haluaisin sinne töihin. Upeita ihmisiä, hienoa opetustyötä hyvässä ilmapiirissä! Haaveeksi se tietysti edelleen jää, niin kauan kun kotini sijaitsee parinsadan kilometrin päässä. ;) 

Paluu otsikkoon. Muuta yhteistähän noilla otsikon asioilla ei ole kuin se, että viimekeväisen uupumiseni syyksi todettiin lopulta kilpirauhasen vajaatoiminta. Jo moneen otteeseen kehumani työterveyslääkäri oli niin kokenut ja viisas, että kun valitin töihin palattuani edelleen väsymystä, hän määräsi kilpirauhaskokeet. Arvot olivat jonkin verran pielessä, joten kilpirauhanen ultrattiin ja kun mitään rakenteellista poikkeavuutta ei näkynyt, aloitettiin lääkitys pienellä annoksella, joka myöhemmin tuplattiin. Nyt kun diagnoosista on kulunut kolmisen kuukautta, arvoni ovat normalisoituneet ja olokin kohentunut. Kerron tämän tässä yhteydessä ihan vain siksi, että jos jollakulla on samantyyppistä oireilua, osaa epäillä tällaistakin vaivaa.

Hidas uusi alku

Jee, viimeinkin se alkaa sujua! Olen opettanut nyt reilut kolme viikkoa kahta ryhmää vuoron perään. Vanhan ryhmän opettaminen on kuin lepoa uuden rinnalla. Päivät hitaasti etenevässä alkeisryhmässä ovat niin intensiivisiä, että hädin tuskin ehdin opetuksen lomassa kirjata läsnäolot koneelle. 

Mutta tänään uudessa ryhmässä opettaminen tuntui vihdoin koko päivän kivalta. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu!

Kun opettaa samaa ryhmää päivästä toiseen, ei opiskelijoiden kehitystä huomaa. Vähän sama juttu kuin lapsen kasvaessa; yhtäkkiä vain huomaa, että hihat ja lahkeet ovat jääneet lyhyiksi. Nyt kun vanha ryhmä on loppuvaiheessa, he todella ovat "vanha ryhmä", jota uudet opiskelijat ihaillen katsovat, kun he puhuvat niin hyvin suomea. Tänään kuulin vanhojen opiskelijoiden puhua pulputtavan ruokatunnilla iloisesti eri maiden kansalaisuuksien saamisesta - suomeksi! Toistuva muistutteluni suomen käyttämisen hyödyllisyydestä lienee kantanut viimeinkin hedelmää.

Sopeutumiseni uuteen ryhmään on ollut takkuista. Syitä on monia. Ensinnäkin he olivat tottuneet toiseen opettajaan ja hänen tyyliinsä ja ymmärrettävästi suhtautuivat minuun ensi alkuun hieman varautuneesti. Opiskelijoilla kun on tapana kiintyä ensimmäiseen opettajaansa ja pitää häntä parhaana, omana opettajana. 

Ennen ensimmäistä päivääni uudessa ryhmässä näinkin ihan kamalan painajaisunen, jossa kaikki oli kaaosta ja opiskelijat suorastaan vihasivat minua. Onneksi se ei sentään toteutunut, vaan alusta asti opiskelijat ovat olleet ihania ja ystävällisiä. Pieniä välikohtauksia on tullut johtuen siitä, ettemme vielä ole tunteneet toisiamme, mutta niistä on päästy yli.

Toiseksi olen opettanut ryhmää edelleen vain pari päivää viikossa. Olen ollut aika pihalla siitä, mitä he osaavat, mitä he ovat ehtineet jo opiskella ja millaiset oppimistaidot kullakin on. Koska vuorottelemme toisen opettajan kanssa ja päiväni ovat edelleen hyvin kiireisiä, joudun jatkuvasti menemään luokkaan huonosti valmistautuneena ja osittain epätietoisena siitä, mitä edellisinä päivinä on tehty.

Kolmanneksi, hitaan ryhmän sisälläkin on melkoisen suuria eroja. Toiset osaavat ennestään ja oppivat nopeammin, kun taas osa tuijottaa tyhjyyteen, vaikka vääntäisit itsesi solmuun heidän edessään. Ihmisillä saattaa myös olla hyvin erilaiset taustat ja elämäntilanteet, huonoja kokemuksia koulusta, traumoja sodasta tai jotain muuta, mikä rajoittaa heidän kykyään vastaanottaa uutta.

Osalla opiskelijoista on myös ongelmia keskittymiskyvyn kanssa. Ja kun ryhmässä on nyt 20 opiskelijaa aiemman 16 sijaan, tuntuu opetustilanne paljon levottomammalta kuin ennen, varsinkin kun edellinen ryhmäni on superrauhallinen. Välillä tuntuu, että ympärilläni pyörii hullunmylly, vähän niin kuin yläkoulussa. 

Halusin aikuiskouluttajaksi juuri siitä syystä, että voin keskittyä opettamiseen kasvattamisen sijaan. Ja mitä nyt teen? Pidän kuria ja yritän opettaa ihmisiä tavoille: kuuntelemaan, kun toinen puhuu, tulemaan ajoissa tunnille jne. Tämä ei todellakaan ole sitä, mistä nautin.

Tänään koin kuitenkin ensimmäisen todellisen onnistumisen elämyksen. Huomasin viime viikolla, että koska kaikkien opiskelijoiden äidinkielet ovat hyvin kaukana suomen kielestä, heidän on hyvin vaikea omaksua suomen kielen äänteitä. He tarvitsevat siinä paljon enemmän harjoitusta kuin perusraiteen opiskelijat. Niinpä päätin aloittaa systemaattisen harjoittelun Mitä kuuluu? -kirjan harjoitusten avulla. Olemme hankkineet oppilaitokseemme kyseisiä kirjoja ison pinon, jotta jokaisella opiskelijalla on käytössä oma kirja. 

Perusryhmien kanssa olemme tehneet kirjan harjoituksia kielistudiossa yksilöllisesti tarpeen mukaan eli jokainen on harjoitellut niitä äänteitä, jotka omassa äidinkielessä eroavat suomesta. Hitaan ryhmän kanssa kielistudion käyttö on lähinnä sähläämistä, joten en nyt heti edes yritä sitä. Muutenkin on parempi tehdä kuuntelu- ja ääntämisharjoitukset yhdessä, jolloin opettaja voi pitää nauhassa taukoja ja selittää enemmän, mitä tehdään. 

Entä se onnistumisen elämys? Se tuli siitä, kun tajusin, että hitaan ryhmän kanssa suomen kielen rytmiä ja kestoa kannattaa harjoitella taputtamalla. Ihan perusjuttu esim. luku- ja kirjoitustaidottomien opetuksessa, mutta aiempien ryhmien kanssa en ole tainnut sitä tehdä. Kun taputimme yhdessä seisaallaan ta-ta, ta-taa, tat-ta jne., heräsivät nekin eloon, jotka yleensä eivät reagoi mihinkään. Näin heidän silmissään oivaltamisen ilon. Ja juuri se on parasta, mitä opettaja voi nähdä. Näitä hetkiä varten teen tätä työtä!

Kun vielä jatkoimme päivää vaatteiden opiskelulla monin toiminnallisin tavoin (joista tarkempi kuvaus tässä postauksessa), päivä todella sujui hauskasti ja kevyesti, niin kuin sen kuuluukin sujua. Alan vihdoinkin tuntea opiskelijoita vähän paremmin ja he ovat pikku hiljaa tottuneet minun tapoihini ja tyyliini. 

Valitsimme tämän koulutuksen oppikirjaksi uuden Lukumatka jatkuu -kirjan, joka on tehty nimenomaan hitaan raiteen opiskelijoita ajatellen. Suomen mestarin kielioppitykitys ei tälle ryhmälle sovi. Onneksi hitaille ryhmille on tehty monia vapaasti kopioitavia materiaaleja, joilla voimme täydentää kirjaa. Käytämme esimerkiksi seuraavia materiaaleja: Oikeesti aikuisten, Naapuri hississä, Opettajan puhepaketti, Käts, Aamu. Ja tietysti monia niitäkin, joita ei ole erikseen hitaille suunniteltu.

Vaikka alku hitaasti etenevän ryhmän kanssa on tuntunut todella takkuiselta, uskon tämänkin kokemuksen lopulta kääntyvän voitoksi. Ainakin minun on taas kerran pakko kyseenalaistaa aiemmat toimintatapani ja miettiä yhä lisää keinoja, miten saan opiskelijat saavuttamaan toiminnallisen kielitaidon. Kieliopista en osaa kokonaan luopua, mutta sen opettamiseen pitää löytää uusi näkökulma ja yhä uusia keinoja, sillä vaikka perusryhmässä suuri osa tykkää opiskella kielioppia sääntöjen perusteella, hitaassa ryhmässä harvempi saa sellaisesta mitään. Tärkeintä olisi saada sellainen kielitaito, jolla pärjää edes suullisesti. Eli ymmärtää ja tulee ymmärretyksi. 

Olemmekin päättäneet keskittyä tämän ryhmän kanssa alusta lähtien puhekielen opettamiseen. Esimerkiksi numerot he opiskelivat suoraan puhekielellä. Suomen kielen pitkiä ja hankalia kirjakielisiä numeroita heille on ihan turha opettaa. He pärjäävät Suomessa, jos ymmärtävät mitä ihmiset ympärillä puhuvat ja osaavat itse ilmaista itseään ymmärrettävällä suomella. Siihen tavoitteeseen päästään ainoastaan oppimalla puhekieltä.