Mikä sua vaivaa?

Tässäpä pikainen kooste tämän viikon aktiviteeteista. Aihe oli erittäin kiitollinen opettaa, sillä se kiinnostaa kaikkia ja jokainen haluaa oppia hoitamaan nämä asiat itse. Kyseessä on siis asiointi lääkärissä.

Lukumatka jatkuu -kirjan teksti menee pitemmälle kuin perusasiointiin, joka on varmaankin käsitelty sitä edeltäneessä teoksessa Aasta se alkaa. Toki mekin olimme ensimmäisessä moduulissa opetelleet ihan perusasiat kuten ruumiinosat ja tavallisimmat sairaudet. Nyt harjoittelimme lääkäriasiointia kuitenkin perusteellisemmin muiden oppimateriaalien avulla ja tutustuimme vähän harvinaisempiinkin käsitteisiin.

Tästä teemasta olisi helppoa tehdä suggestopedinen kokonaisuus, mutta tällä(kään) kertaa minulla ei aika riittänyt siihen. Sen sijaan monenlaista mukavaa ja toiminnallista teimme. Alla pientä listaa. Kaikki ei välttämättä mennyt ihan tässä järjestyksessä, yritin teettää tehtävät helpoimmasta vaikeimpaan. (Olen pahoillani taas kummallisesti hyppivistä riviväleistä, en pysty aina säätämään niitä kohdilleen.)

Ruumiinosien ja perussairauksien kertaus

• Oikeesti aikuisten -teksti ja kuva. Teksti oli luettu ensin itsenäisesti kotona. Tunnilla luimme sen yhdessä niin, että opettaja luki ensin ja opiskelijat toistivat. 
• Fröbelin palikoiden laulu Huugi-guugi (takuuvarma menestys!)
• Aamujumppa: nosta oikea jalka ylös, laita silmät kiinni, kosketa olkapäätä jne.
• Suomen mestari 2 opettajan opas kpl 2: ruumiinosat + mikä ei kuulu joukkoon sekä sanastotehtävä terveydenhuollosta (kotitehtävinä), jonka yhteydessä tuli puhuttua niin koulu- kuin neuvolajärjestelmästäkin sekä mm. omavastuuosista ja verojen merkityksestä. :)
• Alias sanastotehtävän sanoista
• Pantomiimi perussairauksilla
• Pieni kertauskoe ruumiinosista

Lääkäridialogeja

• Hyvin menee 1 -kirjan kappaleeseen 8 tehty kuunteluharjoitus
• Oikeesti aikuisten -ajanvarausdialogit (toistettiin yhdessä keskellä)
• Kirjoita parin kanssa lääkäridialogiin potilaan kysymykset

Sairaus ja hoito

• Yhdistä parin kanssa sairaus ja siihen sopiva hoito (SM2 lisäharj. laminoiduilla lapuilla)
• Täytyy-lause; miten neuvot kaveria, jos hänellä on tämä vaiva
• Muutamalla opiskelijalla sairaus, muilla hoitovaihtoehdot; anna sopiva neuvo potilaalle
• Oikeesti aikuisten -sanalista
• Kirjoita ohje, mitä hänen täytyy tehdä (kotitehtävä)

Sormet

• Fröbelin palikoiden Soo-soo-sormi -laulu ja jumppa
• Sormien nimet ja peukalopottiloru
• Missä on peukalo -laulu

Lääke- ym. sanastoa

• Kuvasanakirjasta sairaalasanastoa, kuten lääkkeitä, murtuma, side jne.
• Vocabulary-sarjan kuva odotushuoneesta: keskustele parin kanssa kuvasta
• Yhdistä kuva ja sana, esim. kapseli, mikstuura, tabletti, ruisku jne.
• Kotoa tuotuja vanhentuneita lääkkeitä ja hoitotarvikkeita: Mikä tämä on?

Ajanvarausdialogit

• Dialogirunko Otetaan selvää -materiaalista
• Soita terveyskeskukseen, neuvolaan tai hammashoitolaan ja varaa aika (pari on työntekijä)

Kato hei -puhekieliset dialogit (kpl 6)

• Kuullunymmärtämistehtävä

Sanopa muuta -dialogit (kpl 14) 

• Kuuntele ensin koko dialogi ja toista sitten potilaan vuorosanat

Supisuomea -video osa 8

Käts-materiaalin dialogeja lääkäriasioinnista tekstinymmärtämisenä (etätehtävä)

Seuraavat aiheeseen liittyvät harjoitukset jäivät vielä ensi viikolle:

Parin etsiminen oire- ja hoitosanoilla

Lääkäridialogit 

• Roolileikki Oikeesti aikuisten -materiaalista; yksi on lääkäri, jolla on ohjeet diagnoosin tekemiseen, muut tulevat vastaanotolle vaivansa kanssa

Sattuuko vai koskeeko 

• Fröbelin palikoiden laulu Sattuu
• Esimerkkejä sattuu, koskee ja tapahtuu -verbien käytöstä ja monivalintatehtävä, jossa pitää valita lauseeseen sopiva verbi
• (Viime vuonna kuuntelimme myös Tommi Läntisen laulun Syvälle sydämeen sattuu, mutta se oli niin surullinen, etten tällä kertaa ajatellut ottaa sitä)

Alias pareittain kaikista aiheeseen liittyvistä sanoista

Tietokoneluokassa:

• Supisuomea osan 8 harjoitukset
• Kielisilta-ohjelma: Keho ja sairaudet

Ehkäpä ensi kerralla saan näistä aktiviteeteista koottua jo oikean suggestopedisen syklin. :) Emme vielä menneet ollenkaan kirjan kappaleeseen, jossa kerrotaan terveystarkastuksesta. Siinä esitellään mm. painoindeksin laskeminen ja käsitellään terveellistä ruokavaliota. 

P.S. Tänään oli edellisen ryhmäni päättäjäiset. Mukava tilaisuus, mutta niin haikeaa, kuten aina! Vuosi menee niin nopeasti... Hienoa oli kuitenkin taas nähdä, miten sujuvasti he jo puhuivat suomea ja miten moni oli löytänyt jatko-opiskelupaikan tai jopa työpaikan. Ihanan kiitoksen sain opiskelijalta, joka piti juhlassa puheen. Hän ihmetteli, miten hän on oppinut kurssilla niin paljon, vaikka ei ole oikeastaan opiskellut ollenkaan. Toivottavasti muut kokivat opetukseni samoin! Tavoitteenihan on, että oppiminen on hauskaa, ei mitään puurtamista. :)

Ulos luokasta!

Viime lauantaina osallistuin S2-opettajayhdistyksen 20-vuotisjuhlaseminaariin. Oikein kiva tilaisuus, jossa oli noin sata osallistujaa. Konkreettisia ideoitakin jäi käteen.

Oikeastaan niin kauan kuin olen ollut alalla, on puhuttu siitä, miten toisen kielen opiskelua ja oppimista voisi laajentaa luokkahuoneen ulkopuolelle, siihen luonnolliseen ympäristöön, jossa opiskeltavaa kieltä oikeasti puhutaan. 

Jyväskylän ja Tampereen yliopiston yhteistyöprojektista kertoivat Niina Lilja ja Johanna Saario. He olivat osallisina useamman valtion yhteistyössä, jossa on kehitetty keinoja luonnollisten asioimistilanteiden harjoitteluun. Jyväskylän yliopiston Kielikeskuksen suomen kielen kurssilla oli erästä keinoa kokeiltu käytännössä. 

Ensin oli luotu yhteistyösuhteita oikeisiin asiointipaikkoihin, tässä tapauksessa yliopiston kahvilaan ja kaupungin matkailutoimistoon. Sitten keskustelukurssin opiskelijapareille annettiin tehtäväksi valita, kummassa paikassa he asioivat. Heidän piti miettiä etukäteen, mitä sanovat asiointitilanteessa ja esittää jokin lisäkysymys asiakaspalvelijalle. Toinen opiskelija asioi, toinen videoi tilanteen. Jälkikäteen videota katsottiin tunnilla pienryhmissä ja siitä keskusteltiin. Miten asiointi onnistui, mitä tilanteesta voi oppia jne. Tehtävä osoittautui oikein hauskaksi ja mieleiseksi opiskelijoille. Yllättäviäkin asioita nousi esiin, kun keskusteluja ja videoita tarkasteltiin. Yhdessä opiskelijat oppivat keskusteluista lisää.

Vaikka seminaarissa osa osallistujista oli sitä mieltä, että idea ei ole toteuttamiskelpoinen kaikkien ryhmien ja opiskelijoiden kanssa, itse innostuin ajatuksesta. Tätähän voisi joskus oikeasti kokeilla! Lähes kaikilla opiskelijoilla on älypuhelimet, joilla videointi onnistuu. Olemmehan käyttäneet niitä koulussakin esimerkiksi radiohaastattelujen äänittämiseen. Tietenkään hitaiden ryhmien atk-taidot eivät ole sillä tasolla, että heiltä voisi edellyttää nauhojen linkittämistä verkko-oppimisalustalle, mutta opettajan (tai erityisesti näppärien opiskelijoiden) pienellä avustuksella materiaali saataisiin kyllä näytettyä kaikille.

Toisesta Liljan ja Saarion esittelemästä tavasta harjoitella oikeaa asiointia luokkahuoneen ulkopuolella olin kuullut aikaisemminkin. Sitä on käytetty Ruotsissa Språkskap-nimisessä projektissa. Menetelmästä on tehty kirjakin, joka näytti olevan Akateemisessa myynnissä. Kerron tässä lyhyesti tärkeimmät pointit, jotka itselleni jäivät mieleen ja joita voisi käytännössä kokeilla.

Opiskelijoille on kehitetty passi, johon kerätään merkintöjä asiointitilanteista. Tilanteet voivat kuulua kurssin sisältöihin. Kurssin aikana pitäisi selviytyä tietystä määrästä asiointitilanteita. Opiskelijat siis hoitavat oikeasti omia asioitaan ja saavat asiakaspalvelijalta leiman ja kenties kirjallista palautetta siitä, miten tilanne on sujunut. Passiin kerätään myös sanoja, joita tilanteessa tulee esiin tai jotka aiheuttavat ymmärtämisongelmia. Asiakaspalvelija kirjoittaa sanat passiin, jotta opiskelija voi selvittää ne itselleen ja muille opiskelijoille.

Piilotavoitteena näillä projekteilla on tietysti myös se, että pikku hiljaa saisimme myös kantasuomalaiset ymmärtämään, miten he voisivat auttaa maahanmuuttajia kielenoppimisessa. He voisivat tulla kielenoppijoita puolitiehen vastaan yrittämällä puhua selkokieltä ja selittämällä vaikeat sanat. Sen sijaan että vaihtavat kielen heti englanniksi, kun ensimmäinen ymmärtämisongelma ilmaantuu. Suomea kun oppii vain käyttämällä suomea!

Pitänee tutustua näihin projekteihin tarkemmin, haluan ilman muuta kokeilla niitä jossain vaiheessa! Mikäs sen konkreettisempi ja hyödyllisempi tavoite kotoutumiskoulutuksellakin kuin oppia hoitamaan omat asiansa suomeksi. Työllistymisen ohessa tietenkin. 

Onnenkieli ja kilppari

Vihdoinkin se onnistui! Nimittäin kauan odottamani vierailu tamperelaiseen Onnenkieli-kouluun, jossa kotoutumiskoulutuksia pidetään suggestopedisesti. Vierailu oli sovittu jo keväälle, mutta sairasteluni takia jouduin perumaan sen. Onneksi koulussa suhtaudutaan vierailijoihin ystävällisesti ja aikataulun muuttuminen kävi joustavasti. 

Suggestopedia oli minulle ennestään tuttua, olinhan käynyt pari vuotta sitten neljä viikonloppua kestävän menetelmäkurssin, johon liittyi myös etätehtäviä. Siitä lähtien olen jokaisessa koulutuksessa käyttänyt menetelmää vähintään yhteen aihekokonaisuuteen ja tietysti ottanut paljon elementtejä muuhunkin opetukseen. Oli kuitenkin kiva nähdä, miten asiantuntijat toteuttavat menetelmää käytännössä. Sain muutamia hyviä muistutuksia siitä, miten voisin omaa opetustani elävöittää vielä paremmin suggestopedian hengessä. Yllättävän pienillä keinoilla voi saada aikaan melko suuren muutoksen.

Aloitetaan luokkatilasta. Luokassa ei ole pöytiä vaan nojatuolit, jotka on asetettu U:n muotoon. Paperiakin käytetään välillä ja kirjoittaminen onnistuu ihan hyvin sylissä olevan alustan päällä. Liikkeelle on helppo lähteä, kun nostaa vain peffansa tuolista. 

Liikkeellä oltiin paljon. Kun luettiin uutta tekstiä (aktiivikonsertti), kaikki nousivat ylös ja toistivat jokaisen lauseen opettajan perässä. Lähes jokaiseen sanaan liittyi jokin ele. Ensinnäkin verbeillä, substantiiveilla ja adjektiiveilla oli niitä kuvaavat eleet ja sen lisäksi sijapäätteillä oli jokaisella oma eleensä. Kun sanaan liittyy liike, se jää mieleen huomattavasti paremmin. Molemmat aivopuoliskot ovat käytössä ja liikemuisti auttaa sanan muistamisessa. Kun eleet tulevat koulutuksen edetessä tutuiksi, opiskelijat ymmärtävät pelkästä eleestä, mitä sana tarkoittaa tai miten se taipuu. Milloin tulee -ssa, milloin -lla, milloin partitiivi tai illatiivi. Imperfektille ja perfektille on omat eleensä. Termejä ei siis tarvitse erikseen opettaa vaan ne opitaan liikkeiden avulla. Opettaja näyttelee lauseet ensin, sitten opiskelijat toistavat perässä sekä lauseen että eleet. 

Onnenkielessä on kyllä normaalien opetustuntien lisäksi myös kielioppitunteja niille, jotka haluavat ja tarvitsevat systemaattista opetusta. Lisäksi pidetään läksykerhoa, johon opiskelijat voidaan velvoittaa osallistumaan henkilökohtaisen tarpeen mukaan. Normaali opetus on eloisaa ja liikkuvaista. Perinteistä kirjallista "puurtamista" on vähän. 

Olen tietysti pyrkinyt tällaiseen opetustapaan siitä lähtien kun olen käynyt suggestopedian menetelmäkurssin. Pikku hiljaa olen kehittänyt opetustani siihen suuntaan. Välillä tuntuu, että olen onnistunut ihan hyvin. Välillä taas tuntuu, ettei elävyyttä ja toiminnallisuutta ole ollenkaan tarpeeksi. Mielelläni ottaisin omaankin luokkaani tuollaisen nojatuolijärjestyksen. Ehkä kannattaa ehdottaa asiaa työnantajalle? Se helpottaisi liikkeelle lähtöä entisestään.  

Kun vierailun jälkeen opetin taas omaa ryhmääni, pohdin, mitä voisin muuttaa. Voisin esimerkiksi lisätä eleitä ja liikkumista sekä kuvien käyttöä. Onnenkielessä opiskelijoille näytettiin kuvia kaikesta mahdollisesta. Kun tekstissä tuli uusi sana tai verbi, siitä näytettiin kuva, sen lisäksi, että se elehdittiin. Opiskelijat eivät käyttäneet sanakirjoja tai puhelimia vaan sanoja selitettiin niin kauan, että kaikki ymmärsivät. 

Kyseisessä ryhmässä avuksi oli tosin englannin kieli, koska melkein kaikki ymmärsivät sitä. Omassa ryhmässäni englanti ei auta kuin muutamaa, suurin osa ei sitä ymmärrä. Kun etsimme jonkin abstraktin sanan vastinetta Googlen kääntäjällä, joudun hakemaan sen aina yhdeksällä tai kymmenellä kielellä, jotta se selviää varmasti kaikille. (Eikä käännös suinkaan ole aina oikea!) Konkreettiset sanat pyrin toki selittämään muilla keinoin. Ongelmana vain tahtoo välillä olla, että opiskelijat keskittyvät enemmän räpläämään oman puhelimensa sanakirjaa eivätkä näe niitä solmuja, joille opettaja luokan edessä vääntyy sanaa selittäessään. Onnenkielessä tämä vältettiin jo sillä, että koko ryhmä seisoi luokan keskellä eikä olisi edes pystynyt pläräämään sanakirjaa samalla. He keskittyivät paremmin etsimään yhdessä selityksiä sanoille. 

Kokeilin tätä tänään uuden tekstin kanssa. Huomasin, että keino on tehokas. Niin opiskelijat kuin opettajakin keskittyvät paremmin joka sanaan. Muuten monta uutta sanaa ohitetaan, kun opiskelijat eivät jaksa tai kehtaa jokaista kysyä eikä opettaja aina hoksaa, että kaikki eivät ymmärrä. Lisäksi samalla tulee erittäin paljon ääntämisharjoitusta. Kun opiskelijat toistavat opettajan perässä, intonaatio on luonnollinen ja rytmi ja kestotkin osuvat paremmin kohdalleen. Tätä aion siis ehdottomasti käyttää jatkossa vaikka kaikkien tekstien kanssa. Toisto, toisto, toisto! Tätähän olen toki jo kokeillutkin edellisen ryhmän kanssa, mutta valitettavan vähän. (Kjellinin metodista mm. tässä.)

Suggestopedian oppien mukaan opiskelijoilla oli Onnenkielessä roolinimet, joilla opettaja heitä kutsui. (He eivät välttämättä edes tiedä tai muista toistensa oikeita nimiä.) Nimet vilahtelivat dialogeissa, joita tunneilla luettiin. Kaikki tekstit kertoivat paikalla olevista henkilöistä. Niissä myös yhdisteltiin kivasti henkilöitä aiemmin opittuihin fraaseihin. Esimerkiksi kuukaudet oli opeteltu ensin tietyn lorun avulla. Kun kerrattiin ihmisten syntymäpäiviä, opettaja luki jokaiseen liittyen jonkin hauskan pikku tarinan, jossa mainittiin paitsi se, että henkilö oli syntynyt siinä kuussa, myös sille kuukaudelle tyypillisiä asioita. Ja kaikki toistettiin ja elehdittiin yhdessä. Järjestyslukuja opiskeltiin niin, että sormilla piirrettiin sanan lopussa oleva s ilmaan. Kun sanottiin kolmas, liike tehtiin kolmella sormella jne. Tämänkin keinon otan ilman muuta käyttöön.

Havaintojeni mukaan opiskelijat olivat mukana aktiivisesti, toiset toki innokkaammin kuin toiset, mutta kaikki osallistuivat. Heille on kerrottu metodista ja sen tehokkuudesta koulutuksen alussa ja varmasti he ovat koulutuksen aikana itse huomanneet, miten hauskaa ja hyödyllistä opiskelu kyseisellä metodilla on.

Vaikka suggestopedinen opetus on tarkkaan aikataulutettua, on jokaiselle aktiviteetille varattu riittävästi aikaa, niin ettei hypätä kesken kaiken seuraavaan tehtävään. Kun harjoitellaan, harjoitellaan kunnolla! Ja kun aktiviteetit ovat toimivia ja toiminnallisia, eivät opiskelijat todellakaan ehdi tylsistyä. Opetus loppui perjantai-iltapäivänä ihanasti rentouttavaan passiivikonserttiin, joten kaikille jäi varmasti hyvä ja rento olo. 

Edelliseen kirjoitukseeni liittyen tein yhden havainnon. Opiskelijoita tuli myöhässä ja kävi vessassa kesken tunnin. Heihin ei kiinnitetty mitään huomiota eivätkä he häirinneet opetusta millään tavalla. Tapoja on kuulema jouduttu opettamaan hitaalle ryhmälle tuollakin, mutta tuossa suhteessa ovat kaiketi samoilla linjoilla minun kanssani.

Kuten jo etukäteen arvelin, Onnenkieli vaikutti juuri niin kivalta työpaikalta, että haluaisin sinne töihin. Upeita ihmisiä, hienoa opetustyötä hyvässä ilmapiirissä! Haaveeksi se tietysti edelleen jää, niin kauan kun kotini sijaitsee parinsadan kilometrin päässä. ;) 

Paluu otsikkoon. Muuta yhteistähän noilla otsikon asioilla ei ole kuin se, että viimekeväisen uupumiseni syyksi todettiin lopulta kilpirauhasen vajaatoiminta. Jo moneen otteeseen kehumani työterveyslääkäri oli niin kokenut ja viisas, että kun valitin töihin palattuani edelleen väsymystä, hän määräsi kilpirauhaskokeet. Arvot olivat jonkin verran pielessä, joten kilpirauhanen ultrattiin ja kun mitään rakenteellista poikkeavuutta ei näkynyt, aloitettiin lääkitys pienellä annoksella, joka myöhemmin tuplattiin. Nyt kun diagnoosista on kulunut kolmisen kuukautta, arvoni ovat normalisoituneet ja olokin kohentunut. Kerron tämän tässä yhteydessä ihan vain siksi, että jos jollakulla on samantyyppistä oireilua, osaa epäillä tällaistakin vaivaa.