Aamurutiinit

Sain (jälleen kerran!) kollegaltani idean. Hän on jo vuosia toteuttanut omissa ryhmissään aamurutiineja. Kyselin häneltä niistä tarkemmin ja päätin kokeilla niitä nykyisen, marraskuun alussa alkaneen ryhmäni kanssa. Loistava juttu!

Tietysti taas sovellan rutiineja omalla tavallani enkä ole ollenkaan varma, teenkö juuri niin kuin hän on tehnyt. Joka tapauksessa olen kokenut rutiinit oppimisen kannalta erittäin hyödyllisiksi.

Joka aamu yksi opiskelija aloittaa päivän. Olen laatinut kiertävän listan, jonka laitoin luokan seinälle, ettei tarvitse muistella joka aamu, kenellä on vuoro. Jokainen tulee eteen noin kerran kuukaudessa. Toiset opiskelijat kyselevät häneltä mitä haluavat. Kysymykset vaihtelevat päivittäin ja lisääntyvät ja vaikeutuvat sitä mukaa, kun uutta opitaan. Aluksi annoin heidän kysellä vapaasti eli jokaisen ei ollut pakko kysyä mitään ja aktiivisemmat kyselivät useamman kysymyksen. Tämä oli mielestäni hyvä juttu, koska ryhmässä on melko eritasoisia opiskelijoita. Toiset aloittivat nollasta, toisilla oli jo taso A1.3 (ryhmää ei olisi muuten saatu täyteen). Edistyneemmät syöttävät muille omaa osaamistaan esittämällä sellaisiakin kysymyksiä, joita tämän ryhmän kanssa ei vielä ole ollenkaan otettu edes esille. Näin saamme laajennettua kielitaitoa opiskelijoiden omasta mielenkiinnosta lähtien.

Kun ensimmäinen kierros oli menty, sovimme, että jokainen kysyy yhden kysymyksen joka päivä. Järjestystä vaihdellaan, ettei kukaan voi kysyä joka päivä samaa, helppoa kysymystä. Yleensä aktiivisimmat kyselevät lisäkysymyksiä pakollisten jälkeenkin. Porukkaan mahtuu onneksi myös yksi boksin ulkopuolelta ajatteleva, joka heittää sekaan aina jonkin random-kysymyksen, kuten: "Mitä makkara maksaa kaupassa?" tai muuta vastaavaa. 

Kysymysten esittäminen on mielestäni loistavaa harjoitusta. Ensinnäkin he oppivat muodostamaan ja muistamaan valtavan määrän kysymyksiä. Toisekseen edessä oleva opiskelija joutuu reagoimaan toisten kysymyksiin ja saa näin ollen hyvää harjoitusta niin kuullun ymmärtämiseen kuin puhumiseenkin. Opettajana pystyn samalla toteuttamaan jatkuvaa arviointia paitsi vuorossa olevasta opiskelijasta, myös kysyjistä. 

Toisella kierroksella kysymyksiin vastataan rooleissa. Otimme tämän ryhmän kanssa Mansikkalan käyttöön jo ensimmäisen moduulin puolivälin paikkeilla ja kylän nimeksi valittiin tällä kertaa Aurinkola. Samalla kun tutustumme paremmin roolihahmoihin, saamme myös vaihtelua aamurutiineihin.

Jos ei kukaan muu esitä kysymystä: "Mitä sinä teet tänään?", esitän sen lopuksi itse. Kirjoitan kysymyksen ja vastauksen taululle ja yhdessä mietimme, miten lause sanotaan imperfektissä. Kysymykseen vaihdetaan sana eilen tai viikonloppuna ja kaikki verbit muutetaan imperfektiin. Näin tulevat preesensin ohella alusta lähtien myös imperfektimuodot tutuiksi. Uskoisin sen helpottavan kummasti imperfektin omaksumista ja käyttöönottoa. Tässäkin auttaa, että osa on opiskellut aikaisemmin, minun ei ole montaa imperfektimuotoa tarvinnut antaa.

Useinhan imperfekti opetetaan vasta niin myöhään, että preesensmuodot ovat saattaneet ehtiä fossiloitua jo menneestä ajastakin kertomiseen ja siitä on taas vaikea oppia pois. Toivon, että tämä rutiini rohkaisee heitä käyttämään imperfektiä alusta asti tai ainakin tulemaan tietoisiksi siitä, vaikkei se ihan heti käyttöön asti tulisikaan.

Opiskelijan esiintymisen jälkeen vuorossa on äänteiden harjoittelu. Alussa teimme erilaisia aakkosharjoituksia, minimipareja, loruja jne. Viime aikoina olemme käyttäneet tähän Mitä kuuluu -kirjaa, joita meillä on koulun puolesta jokaiselle opiskelijalle lainakappaleet. 

Kokeilen nyt niin, että ensimmäisessä moduulissa tehdään tätä äänneharjoittelua ja toisessa moduulissa otetaan rutiineihin mukaan selkouutiset, joita kollegani on myös käyttänyt. Eli joka aamu luetaan ja/tai kuunnellaan yksi selkouutinen. Se paitsi totuttaa opiskelijoita uutiskieleen, myös pitää heidät ajan tasalla Suomen tapahtumista, saa heidät kiinnostumaan niistä ja rohkaisee niiden seuraamiseen suomen kielellä.

Rutiinien lopuksi kuuntelemme jonkin suomalaisen laulun. Viikon ensimmäisenä päivänä kuuntelemme sen seuraten samalla sanoja Power pointista, välillä kuvitettuina. Kuvat havainnollistavat sanoja hyvin, mutta laulujen kuvittamiseen kuluu niin paljon aikaa, etten millään ehdi joka viikko tehdä uutta laulua.

Seuraavana päivänä annan sanat jokaiselle ja käymme ne läpi niin, että he ymmärtävät laulun tarinan. Jokaista sanaa ei tarvitse ymmärtää, mutta usein lauluissa on tosi hyviä sanoja ja fraaseja, jotka on hyödyllistä oppia. Kolmantena päivänä saatamme katsoa kappaleen videon Youtubesta ja neljäntenä tehdään aukkotehtävä. Jos viikolla on viisi lähipäivää minun kanssani, saatamme katsoa vielä esim. toisen laulajan tekemän version tai sitten kuuntelemme laulun muuten vain, miettien, kuinka hyvin se nyt ymmärretään.

Laulut valitsen mahdollisimman hyvin menossa olevaan teemaan sopiviksi. Joskus linkkinä voi toimia myös ajankohtainen kielioppiasia. Alussa pyrin valitsemaan helpompia lauluja, mutta funktionaalisuuden hengessä lauluissa tulee toki aina myös vaikeampaa kieltä, jota ei tarvitse avata vielä sen tarkemmin, vaan se saa jäädä fraasina hautumaan mielen pohjalle. Kuulostaa tosi hyvältä, kun A2.1-tasoinen opiskelija käyttää luontevasti autenttisia fraaseja, kuten "Ei mitään hätää!".

Musiikki on tutkitustikin paras keino oppia kieltä. Kun sama laulu kuunnellaan ja lauletaan monta kertaa, sanat jäävät ikuisesti mieleen. Olen itse opiskellut ranskaa yläasteella kaksi vuotta ja lähes ainoa asia, jonka noilta tunneilta muistan, on laulu "Sur le Pont d'Avignon".

No, mitä uutta tässä kaikessa on? Eipä oikeastaan mitään. Olen jokaisen ryhmän kanssa tehnyt tällaisia juttuja. Uutta on vain se, että näistä palikoista on tehty päivittäinen rutiini. Aiemmin olen antanut opiskelijoille tehtäväksi pitää vuorotellen aamunavauksia, ensin itsestään, sitten perheestään, seuraavaksi kenties kotimaastaan, harrastuksestaan jne. Yleensä ne ovat kuitenkin olleet etukäteen valmisteltuja esityksiä, jolloin vapaa tuottaminen ja reagointi muiden kysymyksiin ovat jääneet vähiin. Tällä tavalla pääsemme aivan uudella tasolla kertaamaan kaikkea opittua joka päivä. Aiemmin opittu pysyy paremmin mielessä ja joka päivä opitaan siihen päälle jotain uutta. 

Tarkoitukseni oli liittää rutiineihin päivämäärän kertominen, kun opettelimme kertomaan syntymäpäivät. Se on päässyt unohtumaan, mutta lisään sen rutiineihin pikimmiten. Kun päivämäärä toistetaan joka päivä, sekin tulee varmasti pikku hiljaa rutiinilla. Aikaisemmin koulutuksessani on ollut sitä ongelmaa, että kun yksi teema on käsitelty, se jää sivuun ja siihen palataan muutaman kuukauden päästä. Sillä välin osa asioista on ehtinyt unohtua. Nyt näiden rutiinien avulla voimme pitää kaikkia teemoja koko ajan pinnalla ja saada samalla tallennettua ne pysyvään muistiin. 

Muutkin asiat, kuten ääntämisharjoitukset ja selkouutisten seuraaminen ovat olleet aikaisemmin satunnaisempia ja jääneet usein liian vähälle. Nyt voi tietysti miettiä, että jostakinhan tämä on pois, kun näihin asioihin käytetään enemmän aikaa kuin ennen. Tottahan se on. Uskon kuitenkin, että se maksaa itsensä takaisin, kun nämä asiat omaksutaan kunnolla eikä niihin enää tarvitse palata erikseen. 

Olen saanut taas niin uskomattoman ihanan ryhmän, että olen todella innoissani siitä, miten loistava koulutus tästä tulee. Ja kuten aina, kuvittelen, että ehdimme tehdä kaiken mitä tarvitaan ja mitä minulla on mielessäni. Siitä huolimatta, että pääni pursuaa taas uusia ideoita, kun viikonloppuna liityin vihdoinkin yksilöllisen oppimisen Facebook-ryhmään. Siitä ja muista uusista asioista kirjoittelen myöhemmin uusissa postauksissani.

Pullapäivä!

Parin viime viikon aikana opetuspäiväni ovat jääneet harvinaisen vähiin. Perjantainakin pidin vain puolikkaan päivän iltapäiväisen tiimipäivän vuoksi. Käytimme aamupäivän tutustumalla selkouutisiin. Kollegani oli tehnyt viime vuonna tehtäviä muutamaan Papunetin ja Ylen selkouutisten sivuilta löytyvään artikkeliin, mutta kun kävin edellisenä päivänä tarkistamassa, miten tehtävän linkit toimivat, en meinannut löytää koko juttuja. Tämäpä onkin haaste tänä nettiaikana. Teet suurella vaivalla hienon tehtävän jostakin nettimateriaalista, huomaat sen toimivan hyvin ja päätät käyttää sitä uudestaan. Meillä uusi tilaisuus tulee yleensä noin kerran vuodessa, jolloin - tadaa - kaikki sivut, niiden ilme ja jutut on uusittu. Jonkin aikaa siinä meni, ennen kuin löysin kaiken uusituilta sivuilta, Ylen artikkelit jouduin kaivamaan arkistosta. Onneksi sentään löytyivät sieltä. 

Olisihan se ihanteellista tehdä aina uutta ja uutta, mutta siihen ei kerta kaikkiaan aina aika riitä. Ja kun tehtävä on tosiaankin hyväksi ja hyödylliseksi todettu, sitä ei tahdo jättää kertakäyttöiseksi. Varsinaiset uutistehtävät tehtiin tietenkin tuoreista uutisista. Niihinhän Selkouutisten toimitus tekee tehtäviä, joten opettajan ei tarvitse itse vaivautua. 

Hieman yritin opettaa jonkinlaista strategiaakin uutisten lukemiseen. Onhan sekin tietysti eräänlainen strategia, jos kopioi koko tekstin Googlen kääntäjään, mutta jos haluaa oppia suomea, kannattaa yrittää selvittää uutisen pääasiat ihan itse, joskus jopa ilman sanakirjaa. Kehotin kiinnittämään huomiota erityisesti otsikkoon, kuvateksteihin ja verbeihin sekä siihen, mitä, missä ja milloin tapahtui. Myöhemmin perehdymme tarkemmin mm. Minä ja arki -kirjan vinkkeihin uutisten lukemisessa.

Sillä aikaa kun opiskelijat tekivät tehtäviä netissä omilla koneillaan, kävin itse selaamassa tänä vuonna ilmestyneitä nettimateriaaleja, Kotisuomessa.fi ja Asiointisuomea. Olin toki niitä aiemminkin katsellut ja käyttänyt, mutta ne ovat sen verran laajoja, ettei kaikkea kerralla näe eikä ehdi katsoa. Eikä muista! 

Hienoa, että uutta materiaalia tehdään, varsinkin kun se on toiminnallista ja käytännönläheistä. Välillä alkaa kuitenkin jopa ahdistaa sen runsaudenpula. Nytkin huomasin, että molemmissa materiaaleissa olisi ollut erittäin kivoja ja hyödyllisiä kirjastotehtäviä. Ja tämän huomasin tietysti viikko kirjastokäynnin jälkeen, eikä nytkään ollut aikaa tehdä niitä. Ehkä kertaamme niiden avulla myöhemmin. Tuli vain sellainen yleisahdistus siitä, että kaikkea ei ikinä ehdi tehdä, aina pitää priorisoida, mikä on tärkeää, mikä on hyödyllistä, mikä on hyödyllisempää kuin jokin muu. Kun ottaa ohjelmaan uutta, jostain vanhasta pitäisi luopua. No, eipähän käy tylsäksi tämä työ. Ja sitähän minä haluan, kehittääkehittääkehittää. Joskus tarttis vaan pari ylimääräistä tuntia vuorokauteen. Tai oikeastaan joka päivä...

Tänään meillä olikin sitten se pullapäivä. Aamulla pidin ryhmälle pienen kertauskokeen, ihan vain, että he itse ja minä samalla saan vähän tietää, miten parin edellisen kappaleen asiat ovat kaaliin painuneet. Olin antanut perjantaina heille itsearviointilomakkeen, jonka avulla saivat miettiä, ovatko oppineet ne asiat vai pitäisikö kenties hieman kerrata. 

Kokeen jälkeen teimme jonkun kollegan laatiman kuunteluharjoituksen Hyvin menee 1 -kirjan kappaleesta 17, jossa poika ja äiti leipovat pullaa. Sitten aloimmekin itse hommiin. Opiskelijat olivat taas vähän hämillään, että mitä, ai nytkö, tänäänkö. Joo, just nyt, kääri hihasi. :D

Vapaaehtoiset osallistuivat leipomishommaan, loput ihmettelivät, kommentoivat ja kuvasivat vieressä. (Ja tietysti siivosivat jäljet.) Vaivasin itse puolet taikinasta, yksi opiskelija toisen puolen, kolmas mittasi ainekset. Ruokatauon ajan annoimme taikinan kohota ja sitten vain korvapuusteja leipomaan! Näytin itse ensimmäisen satsin, halukkaat saivat tehdä seuraavat. Jokainen taaplaa tyylillään. Yksi perfektionisti hioi taikinamytystään viimeisen päälle kauniit pullat (toiset meinasivat jo kyllästyä odottamaan), toinen veti rennosti afrikkalaiseen tyyliin ja kolmas näppärästi kokeneen leipurin ottein.

Oikein kauniita ja herkullisia pullista lopulta tuli. Päivän päätteeksi juotiin tietysti pullakahvit ja samalla juteltiin vähän siitä, mistä suomalaisessa kahvipöydässä voi puhua ja mistä ei. Tabuiksi luokittelimme ainakin uskonnon, vaalisalaisuuden, palkan ja lapsiluvun. 

Leipomisen lomassa lauloimme Leipuri Hiivan. Siitä löysin kerran netistä hauskan version. Ensin lauletaan ihan normaalisti. Sitten amerikkalaisittain, Amerikassahan kaikki on isoa, niin myös leipurin ja laulajan liikkeet. Thaileipuri taas on ihan pikkuruinen ja laulukin vedetään hyvin pikkuruisilla eleillä ja pienellä äänellä. Saksalainen versio lauletaan sotilaallisen kulmikkaasti. Viimeisenä tulee kiinalainen. Koska kiinalaisia on niin paljon, siellä on pakko tehdä kaikki sarjatuotantonasarjatuotantonasarjatuotantona. Niinpä uuneja, piippuja ja leipureita on monta rinnakkain. Laulaja hyppii siis sivusuunnassa ja yrittää ehtiä hoitaa kaikki uunit... Olihan se taas hauskaa! :D 

(Alkuperäisessä, netissä näkemässäni versiossa oli myös laiska venäläinen, mutta koska venäläiset ovat oman kokemukseni mukaan kaikkea muuta kuin laiskoja, en ole sitä ottanut mukaan. Tänään tosin laulettiin siperialaisen opiskelijan toiveesta hidastettu siperialainen versio ja toinen venäläinen ehdotti, että venäläinen voisi olla juoppo... Että lienenkö vain turhan tarkka poliittisesta korrektiudesta?)