Leipää ja kielioppia

Näyttää siltä, että ehdin päivittää blogia aina vain alkuviikosta ja joudun sitten kertomaan aina kerralla vähän isompia kokonaisuuksia. No, eipähän tule jokaista lillukanvartta raportoitua. ;) Toisaalta helmasyntini on liiallinen pyrkimys täydellisyyteen, ehkä hieman vähempikin pedanttisuus riittäisi... 

Perjantaina olimme kolmatta kertaa ryhmän kanssa ATK-luokassa. Tällaisen nopsakan, hyvin koulutetun ryhmän kanssa se on helppoa, sillä heitä ei tarvitse auttaa koneiden kanssa juuri ollenkaan. He osaavat myös itsenäisesti selvittää, miten erilaiset tehtävätyypit toimivat. Niinpä opettajalle jää aikaa mm. kirjoitustehtävien korjaamiseen tai seuraavien päivien suunnitteluun. 

Ne kirjoitustehtävät olivatkin menneet varsin hyvin, yllättävän paljon he jo osaavat. Palautteen antaminen on oma lukunsa, siihen kaipaisin vinkkejä. Yritän kiinnittää huomiota hyviin ilmauksiin ja laittaa niiden kohdalle plussia, mutta jos alan virheitä merkitä, niitä tulee yleensä niin paljon, että opiskelija luulee, että kirjoittaa tosi huonosti. Vaikka hän itse asiassa ilmaisisi paljon asioita aivan ymmärrettävästi. Siihen pyrinkin heitä kannustamaan. Virheistä viis, niitä tulee aina! Tärkeintä on, että sanoo paljon ja vastaanottaja ymmärtää.

ATK-luokassa olemme tehneet tähän mennessä ainakin tällaisia juttuja:

• Mitä kuuluu? -kirjan kuuntelu- ja ääntämisharjoituksia kielistudion avulla
• Supisuomea-videoiden katselu sekä siihen liittyvien harjoitusten tekeminen Ylen nettisivuilla
• Kielisilta-ohjelman harjoituksia eri aiheista. Oppilaitoksemme on hankkinut lisenssin tähän ohjelmaan, joka on erittäin käytännönläheinen ja hyödyllinen. Sen harjoituksilla on helppo kerrata aina kulloinkin opiskeltuja asioita.
• Suomea, ole hyvä -materiaalin harjoituksia Ylen nettisivuilla (mm. sanaristikoita)
• Tavataan taas! -materiaaliin tutustuminen itsenäisesti 
• Infopankki-fi -sivustoon tutustumista. Sieltä löytyy paljon hyödyllistä tietoa Suomesta monella eri kielellä.
• Edistyneemmille olen vinkannut jo Ylen sivuilla olevista abitreenit-tehtävistä, jotta he voivat tehdä riittävän haastavia tehtäviä. ATK-luokassa eriyttäminen onkin kaikkein helpointa, kun jokainen tekee omaan tahtiinsa sen verran kuin osaa ja ehtii. Ohjelmat korjaavat ja antavat palautteen.

Viime viikolla opiskelimme kirjasta poiketen myös ruokasanastoa, koska sitähän ihminen tarvitsee jatkuvasti. Partitiivin opiskelun jälkeen oli luontevaa harjoitella sitä ruokasanoilla: "Minä syön leipää ja juon kahvia."  

Ruokasanastoa olemme harjoitelleet mm. seuraavilla tavoilla:

• Aamun kuvat ruoista ja joitakin ristikoita ym.; kirjoitetaan ja toistetaan; kysy parilta, mitä hän syö ja juo.
• Aamun värikuvilla pelaamista; kuvat leikattu korteiksi ja laminoitu; peitä sanat toisilla korteilla ja kysy parilta: Mikä tämä on? ja Mitä sinä syöt?
• Leluruoilla luokan keskellä; ota korista kaksi ruokaa, kysy toiselta, mitä sinä syöt; vaihda sitten toisen kanssa ruoat ja kysy seuraavalta. Toistoa ja eri ruokien kertausta tulee tällä tavalla tosi paljon!
• Partitiivin harjoittelu ruokasanoilla. Opettaja jakaa jokaiselle opiskelijalle muutaman laminoidun kuvan, jossa on myös ruoan nimi. Opiskelija tekee lauseen: "Minä juon teetä ja syön porkkanaa." ja laittaa saamansa sanat pöydälle tai seinälle oikeaan ryhmään partitiivin päätteen mukaan. Siis maitoa, voita, kastiketta, herneitä jne. Jos lajittelu tehdään pöydälle, opiskelijat voivat halutessaan ottaa lopputuloksesta puhelimillaan kuvan.
• Etsi pari kyselykorteilla, joissa toisella puolella ovat kysymykset ja toisella puolella vastaukset. Tällä kertaa näin: Mitä sinä syöt aamulla/päivällä/illalla... Syön aamulla jogurttia ja mansikoita. Se, jolla on samanlainen kortti eli täysin samat ruoat, on uusi parisi.
• Heitä palloa ja kysy: Mitä sinä syöt aamulla?
• Ruokakaupan kuva; nimetään kauppasanat, kuten ostoskärry, tarjous, lihatiski...
• Naapuri hississä -materiaalista kauppateksti ja kuvat. Ensin luetaan teksti yhdessä, sitten parin kanssa ja lopulta kerrotaan parille kuvien avulla, mitä kaupassa tapahtuu.
• Keskustelu kaupan kassalla. Opettaja on laatinut mahdollisimman todenmukaisen, puhekielisen keskustelun, jota harjoitellaan Kjellinin metodilla. Opettaja toistaa fraasin ensin kolme kertaa, opiskelijat kuuntelevat. Sama kaksi kertaa uudestaan, eli yhteensä yhdeksän kertaa opiskelijat vain kuuntelevat (intonaatio, paino, oikea ääntämys!). Sitten opettaja toistaa vielä kolme kertaa ja nyt myös opiskelijat toistavat opettajan perässä. (Olen saanut metodiin vain pienen opastuksen kollegaltani, mutta uskallan silloin tällöin kokeilla sitä. Kiitos, Mari! :)) Lopulta opiskelijat harjoittelevat keskustelua parin kanssa. He huomasivat mm. että sanoin oikeastaan: "Laittaanko pakasteet pieneen pussiin?", vaikka olin kirjoittanut: "Laitetaanko pakasteet pieneen pussiin?". Tarkkakorvaisia kavereita!
• Ruokakaupassa asiointi. Leikkiruoat asetellaan eri osastoille ja opiskelijat käyvät ostoksilla. Pari opiskelijaa on töissä kassalla, he rahastavat leikkikassakoneella. (Tätä emme ole vielä tehneet tämän ryhmän kanssa, tarkoitus on toteuttaa se keskiviikkona, kun seuraavan kerran heitä opetan. Sitä ennen kerrataan vielä kirjan tehtävien avulla puhekieltä, mm. numeroita.)

Olemme opiskelleet myös kellonaikoja. Olen huomannut, että ne ovat joillekin yllättävän hankalia oppia. Niinpä eräs opiskelija totesikin, että koska puhekielisemmät ilmaukset on vaikeampi oppia, "Minä olen digitaalinen." On siis helpompi sanoa: "Kello on kaksitoista neljäkymmentäviisi" sen sijaan, että sanoisi: "Kello on varttia vaille yksi." No, ehkä hän vielä muuttuu analogiseksi, kunhan harjoittelemme lisää. ;) Tänään harjoittelimme lisäksi Mihin aikaan- ja Monelta-kysymyksiä ja niihin vastaamista niin yleis- kuin puhekielelläkin.

Aloitimme myös tutustumisen suomen kielen verbityyppeihin. Suomalaistenhan niitä ei tarvitse osata eivätkä useimmat liene edes tietoisia moisista. Mutta kun suomea opiskelee vieraana kielenä, verbityypit ovat välttämätön apu kielen hahmottamisessa ja eri muotojen muodostamisessa. Tässäpä esimerkit: 

Verbityyppi 1: maksaa, antaa, lukea, puhua...

Verbityyppi 2: juoda, syödä, myydä, voida...

Verbityyppi 3: tulla, mennä, nousta, purra

Verbityyppi 4: haluta, palata, osata...

Verbityyppi 5: tarvita, valita, punnita...

Verbityyppi 6: paeta, lämmetä, kylmetä...

Näistä viisi ensimmäistä opiskellaan heti tässä alkeisvaiheessa, kuudes sitten vähän myöhemmin. Ei auta, tankattava on. Kyllä ne aika pian oppii, vaikka alkuun se voi tuntua aika hurjalta urakalta. :)

Hassuttelua

Tänä aamuna nolasin itseni ihan tarkoituksella. Kirjasta poiketen aloitimme eilen vaatesanaston opiskelun, joten otin kotoa mukaan kaikenlaista vaatetta (omia ja mieheni liian isoja) ja vedin ne päälleni ennen kuin menin luokkaan. Opiskelijoiden piti sitten sanoa, mitä opettajalla on päällä ja sitä mukaa riisuin ne pois. 

Minulla oli: musta sateenvarjo (en tajunnut ajoissa, että autossani olisi ollut tytön pinkki Hello Kitty -varjo), valkoinen lippis, liila kaulaliina, valkoiset lapaset, liilat hanskat, harmaa talvitakki, neonkeltainen huomioliivi, valkoinen neuletakki, ruudullinen kauluspaita, vaaleanpunainen Muumi-reppu, reikäiset (!) keltaiset villasukat ja keltaiset kumisaappaat. Siinäpä tuli harjoitusta, ja oli hauskaa!

Huumori onkin tosi hyvä opettaja, ihmeellisen hyvin jäävät mieleen ne sanat, jotka opitaan jonkin koomisen jutun kautta. "Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa!", sanoo kollegani, jolta löytyy joka tilanteeseen sopiva sananlasku. Siksi viljelen huumoria kursseillani usein. Jotkut nopeat heitot menevät tietysti osalta ohi, mutta se joka ne tajuaa, saa hienon oivalluksen ja hykertelee tyytyväisenä. Ennen kaikkea tykkään tilannekomiikasta enkä yleensä suunnittele etukäteen kertovani jotain vitsiä tietyssä tilanteessa. 

Usein ihan puhtaasti kielellisetkin asiat huvittavat fiksuja opiskelijoita, kun ne perustuvat siihen, jota olemme juuri harjoitelleet. Vaikkapa, kun harjoittelemme Onko sinulla... -rakennetta, kysyn juuri ennen ruokataukoa korostetun selvästi: Onko teillä nälkä? Tai kun harjoittelemme puhekieltä, käytän sen jälkeen korostetun puhekielisiä ilmauksia, jotka he sitten omaksi yllätyksekseen osaavatkin eritellä. Vaikkapa Onks teil kysymyksii? (Näin kirjoitettuna tämä ei kuulosta yhtään hauskalta, mutta oikeassa tilanteessa se hymyilyttää. Toki oikeasti hauskojakin juttuja tulee viljeltyä, yritän muistaa joskus niitäkin kertoa.)

No, kerrotaan nyt yksi juttu, jonka opiskelija väläytti. Kerroin heille omasta isosta perheestäni, johon eräs opiskelija asiaa hetken sulateltuaan totesi englanniksi: "Eli... Suomessa on vain viisi miljoonaa asukasta ja puolet heistä on teidän perhettä."

Opetan aina muutamaa asiaa limittäin, eihän koko päivää jaksa samaa asiaa harjoitella. Toki pyrin opettamaan asiat aina mielekkäinä kokonaisuuksina, enkä teetä irrallisia harjoituksia, jotka eivät liity mihinkään. Nyt olemme harjoitelleet näiden Minulla on -lauseiden rinnalla myös partitiivia, jota tietysti tarvitaan esimerkiksi perheenjäsenien lukumäärästä kerrottaessa. Tällä kertaa otin sen ihan kirjan mukaisesti kappaleessa 4, ensin numeroiden ja Minulla ei ole -rakenteen kanssa ja sitten myös muutaman yleisimmän partitiiviverbin kanssa. Hieman sitä taas nikotellaan, kun se on niin erilainen rakenne kuin muissa kielissä. Kuitenkin opiskelijat ymmärtävät, kun kerron, että usein silloin kun englannissa tai saksassa ei ainesanojen kanssa käytetä artikkelia (I drink coffee.), suomessa käytetään partitiivia. Numeroiden yhteydessä mitään tällaista selitystä ei oikein ole, mutta kyllä se pikku hiljaa uppoaa silti. Sitähän harjoitellaan pitkään ja hartaasti ja moneen otteeseen. Ja korostetaan aina, kun käytetään.

Tänään perehdyimme taas puhekieleen ihan peruskysymysten avulla. Paradoksaalista kyllä, puhekielen kysymykset olivat ainoat asiat, jotka tänään kirjoitimme, muuten puhuimme, pelasimme ja lauloimme koko päivän. Toki harjoittelemme puhekielen fraaseja vielä huomenna toistamalla ja puhumalla, tänään siihen ei vain jäänyt aikaa. Yllättävän hienosti opiskelijat ovat ottaneet puhekielen jo käyttöön. Siihen auttaa varmasti se, kun sanoin heti alussa, että jos haluat erottua suomalaisista, puhu vain kirjakieltä. Varsinkin nuorempi polvi alkaa heti käyttää puhekieltä. Kun olimme ensimmäistä kertaa harjoitelleet Mä oon -tyyppiset fraasit ja puhekielen numerot, seuraavana päivänä osa esitteli itsensä vierailijalle puhekielellä. :)

Vaatteita olemme opiskelleet mm. seuraavilla harjoituksilla:

- Aamun sinisen kirjan kuvat vaatteista: Kirjoita kaikki, jotka tiedät, sitten katsotaan yhdessä kirjan värikuvat ja toistetaan sanat.
- Väritä Aamun kuvat tytöstä ja pojasta (parilla erilainen kuva) ja kerro sitten parille, mitä heillä on päällä.
- Kerro, mitä sinulla on tänään päällä.
- Aamuverryttelynä: Seisotaan ringissä, valitse yksi opiskelija ja kerro, mitä hänellä on päällä. Muut arvaavat, kuka hän on. Heitä pallo hänelle, hän jatkaa kuvailemalla seuraavaa opiskelijaa.
- Hauska laululeikki Kenellä on päällä jotain punaista... Hyvä taukojumppa!
- Katso laminoituja perheiden kuvia ja kerro, millainen perhe kuvassa on, minkänäköisiä he ovat ja mitä heillä on päällä.
- Suomen mestari 1 -kirjan opettajan oppaasta peli neljän hengen ryhmissä: Sano ensin esim. Jos sinulla on siniset farkut... Nosta sitten kortti, jossa lukee Mene 1 askel eteenpäin tai Mene 3 askelta taaksepäin tms. Sitten kaikki, joilla on kyseisenlaiset vaatteet, liikkuvat pelilaudalla. Pelilaudan reitti on tosin niin pitkä, ettei siinä koskaan pääse maaliin asti, kun tulee jatkuvasti noita takapakkeja. Pitäisi muistaa ensi kerralla tehdä lauta, jolla on lyhyempi reitti.
- Sama peli peilinä. 

(Kirjoittelen näitä tehtäväluetteloita aina kotona ulkomuistista, joten saatan jälkikäteen lisäillä näihin jotakin.)

Pidin tänään pienen kertauskokeen, jossa oli vain kaksi tehtävää: tekstinymmärtämistehtävä, jossa piti yhdistää lauseet ja kuvat (Merko-materiaalista vuodenaikakuvat) ja kirjoitustehtävä värikuvasta, jossa perhe on aamupalalla. Pitäisi varmaan useamminkin pitää pieniä kokeita, jotta näkisi, mitä opiskelijat oikeasti osaavat. Toisaalta olen osoittanut, että heillä on itsellä vastuu omasta oppimisestaan ja kannustan kysymään. Tässä ryhmässä opiskelijat ovatkin todella rohkeita kysymään, mikä on hieno asia! Äkkiseltään arvelisin, että suurin osa on jo tasolla A1.3, sen verran mukavasti ovat perusasiat jo omaksuneet.

Mistä ilahduin tänään

Nyt kurssi on kestänyt jo sen verran pitkään, että porukka on hyvin ryhmäytynyt. Opiskelijat ovat tulleet jo niin tutuiksi keskenään, että heittävät jatkuvasti läppää toisilleen. Hyväntahtoinen huumori on päässyt valloilleen. Sekös ilahduttaa myös opettajaa, ilmapiiri on kerrassaan mukava ja positiivinen! :)

Ilahduin myös siitä, miten fiksuja ja aktiivisia opiskelijani ovat. He kysyvät uskomattoman hyviä kysymyksiä ja soveltavat oma-aloitteisesti kieltä erilaisissa yhteyksissä. Esimerkki tältä päivältä: Kuunteluharjoituksessa tuli sana bussikuski, jonka kerroin kirjakielellä olevan bussinkuljettaja. Joku kysyi, käytetäänko myös sanaa ajaja. Vähän myöhemmin näytin kuvaa leikkimopolla ajavasta tyttärestäni, jolloin eräs opiskelija totesi: "Hän on pyöräajaja." Tämä voi kuulostaa maallikosta pikkujutulta, mutta minulle se on hieno merkki siitä, että ummikkona kurssille tullut osoittaa suurta luovuutta ja kiinnostusta uuden oppimiseen. Vaikka lopputulos ei välttämättä ole ihan luonnollista kieltä tai kieliopillisesti oikein, se ilahduttaa minua, koska kielenoppimisen prosessi on selvästi päässyt hyvään vauhtiin. Varsinkin, kun tätä tapahtuu ryhmässä jatkuvasti. Kun kieltä alkaa käyttää näin luovasti itse, uudet sanat jäävät mieleen ja oppii varmasti uutta! 

Hieno asia on tietysti myös se, miten paljon opiskelijat oppivat toisiltaan. Ryhmässä on aina vähän eritasoisia ja erilaisia kielenoppimiskokemuksia keränneitä opiskelijoita, joten heillä on aina myös toisilleen annettavaa. Jonkun vahvuus on kielioppi, toisen puhekieli. Kuuntelen sivusta, miten he neuvovat toisiaan ja olen tukena vain tarvittaessa .

Viime viikolla aloimme opiskella ulkonäön ja perheen kuvaamista. Kirjan esimerkkien ja tehtävien lisäksi olemme tehneet mm. seuraavanlaisia harjoituksia:

- Kerro parille, minkä näköinen hän on (ihmisten kuvien avulla, jotka olen ottanut Clipartista ja laminoinut). 

- Kuka on minun ystäväni? -leikki, jossa yksi opiskelija menee luokasta ulos. Sillä aikaa sovimme, kuka on hänen ystävänsä ja palattuaan hän kyselee: "Onko hänellä tumma tukka?" jne. (Tämä oli juuri niin hauskaa kuin voi kuvitella. :))
- Esittele parisi, kerro muille, minkä näköinen hän on. Tietysti kaikki ovat kauniita tai hyvännäköisiä. ;)
- Aamuverryttelynä pallon heittely: Heitä sille, jolla on kihara tukka. Sitten keksi seuraavalle uusi kysymys: "Kenellä on silmälasit?" Jne. Samalla tulee harjoiteltua nimien kanssa: "Stefanilla on silmälasit."
- Arvaa kuka? -peli, jossa on paljon erilaisia kasvokuvia, kumpikin pari valitsee yhden ja toinen kyselee
- Tutustu piirrettyyn sukupuuhun ja kuvaile suvun jäseniä parille.
- Piirrä oma sukupuu ja kuvaile omaa sukuasi parille.
- Etsi uusi pari: omassa kortissa lukee, kuka olen ja minkä niminen sukulainen minulla on
- Etsi joku, jolla on... eli täydennetään taulukko Kenellä on... kyselemällä muilta: "Onko sinulla yksi sisko/anoppi/kolme serkkua..."
- Tuo mukana oman perheesi kuva ja esittele perheesi kaikille, kuva näytetään dokumenttikameran tai tietokoneen avulla. Opettaja esittelee ensin oman perheensä.

- Opettaja jakaa jokaiselle parin lapsen kuvat, jotka esitellään muille omana perheenä. (Huomasin, ettei minulla ole ollenkaan tummaihoisten lasten kuvia, aika homogeenistä on näköjään suomalaisten perhelehtien kuvasto.)

- Kirjoita pieni teksti omasta perheestäsi (kotitehtävä).

Suomalaisena ei välttämättä tule ajatelleeksi, että perheestä puhuminen voi jollekulle olla vaikea asia. Varsinkin pakolaistaustaisille se voi nostaa pintaan surullisia muistoja ja vaikeita tunteita. Itse olen harvoin törmännyt tähän, mutta yritän pitää tämän mahdollisuuden mielessä. Tarvittaessa pitää osata hienotunteisesti päästää opiskelija ulos vaikeasta tilanteesta. Olen huomannut myös, että mitä enemmän opettaja kertoo itsestään, sitä mieluummin opiskelijatkin avautuvat omista asioistaan. Olen melko avoin tyyppi, joten minulle se ei tuota ongelmia. Turhan paljon omista asioista (tai ainakaan ongelmista) ei kuitenkaan kannata avautua, olen kuitenkin opettaja enkä kaveri.

Perheestä puhuttaessa opiskelijat kysyvät usein kysymyksiä, jotka eivät suomalaisessa kulttuurissa perinteisesti ole oikein kohteliaita. Päädyimme siis puhumaan myös siitä, mitkä asiat ovat Suomessa tabuja, eli niitä ei kannata ainakaan kovin suoraan kysyä. Minulta opiskelijat ovat kysyneet joskus esimerkiksi: Miksi sinulla ei ole lapsia? tai Haluatko lisää lapsia? Jos opettaja kertoo, ettei ole naimisissa, melko usein joku kysyy, miksi ei. Kun kerroin, että Suomessa nämä asiat kuuluvat uskonnon ja rahan lisäksi yksityisasioihin (poliittisen kannan unohdin mainita), eräs opiskelija tokaisi: "What a complicated country!". Siihen vastasin, että eiköhän jokaisessa maassa jotkut asiat ole tabuja, minkä he kyllä myönsivät. Mielestäni on tärkeää, että tällaiset asiat tulevat esille suomen kurssilla, ettei heille tule myöhemmin naapurien tai työkaverien kanssa kiusallisia tilanteita.

Säntäilyä ja pelailua

Joskus opettajan arki on yllättävän sirpaleista. On kokousta, koulutusta, testipäivää jos jonkinmoista. Säännöllinen arki ryhmän kanssa on haave vain. Opetuspäiviin valmistautuminen jää, kun pitää rientää pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Arkipäivää varmasti monilla muillakin aloilla! 

Nyt on vähän ollut sellainen meininki. Koulutuksen alun pyrin aina rauhoittamaan niin, että saan olla ryhmän kanssa mahdollisimman paljon, mutta nyt kun on jo muutama viikko mennyt, on tullut kaikenlaista muutakin. 

On mahdotonta kehittää nyt opetusta, kun ei ehdi käyttää yhtään aikaa valmistautumiseen. Yleensä valmistaudun seuraavaan päivään iltapäivällä opetuspäivän päätteeksi. Tilanteesta riippuen saatan keksiä jonkin uuden harjoituksen tai kehittää jotain vanhaa eteenpäin. 

Tai sitten koko iltapäivä menee sähköpostin ja kaikenlaisten juoksevien asioiden hoitamiseen ja viimeisen vartin aikana katson kiireellä, mitä seuraavana päivänä tehtäisiin. Ja sitten seuraavan päivän tauot käytän kopioimiseen ja sen miettimiseen, mitä seuraavaksi tehdään.

Parasta on tietenkin, kun ehtii kehittää jotain aivan uutta. Nyt ollaan menty jo luvattoman monta päivää viimevuotisilla suunnitelmilla. Niissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta olisi kivempaa ehtiä keksiä sinne väliin jotain uutta. En ole esimerkiksi vaihtanut pareja yli viikkoon ja tänään eräs opiskelija jo kysyikin, milloin vaihdamme taas pareja. Lupasin huomenna järjestää nimilaput uusiksi, jos ei muuta konstia tule heti mieleen. Johonkin vaiheeseen kurssia olen kehittänyt monia parinvaihtoleikkejä, mutta nyt niitä ei ole tullut tehtyä. 

Astevaihtelun opettamisen ajankohdasta on varmasti monta mielipidettä, mutta itse olen kokenut hyväksi sen, että Suomen mestari 1 -kirjassa se tulee jo varhaisessa vaiheessa. Sitä olemmekin opiskelleet nyt ahkerasti. Kirjan tehtävien, parin oman monisteen ja muutaman itse kehitetyn pelin avulla se alkaa olla opiskelijoille jo tuttu asia. Olen myös laittanut luokan seinälle esimerkit sekä nominien että verbien astevaihtelusta. Sieltä saa sitten tarvittaessa luntata.

Lautapelejä olen tehnyt lähinnä opetusharjoittelussa saamilleni pelipohjille. Niitähän voi soveltaa mihin tahansa aiheeseen. Kielioppia harjoittelemme yleensä niin, että kirjoitan verbejä tai nomineja värilliselle pelilaudalle. Opiskelijan pitää tehdä lause, jossa käyttää sanaa tietyssä muodossa: eri persoonissa, positiivisena, negatiivisena, kysymyksessä, eri aikamuodoissa jne. Oikeat vastaukset kopioin valkoiselle paperille, joten pari voi aina tarkistaa, menikö oikein. 

Ruutuihin voi tietysti kirjoittaa myös kysymyksiä, esim. vuodenajoista, kuukausista ja päivämääristä tyyliin Milloin voi hiihtää? tai Milloin on opettajan syntymäpäivä? (Ja sitten vain odotellaan niitä kukkasia... ;)) 

Vaikka en muuten mikään askartelija olekaan, tykkään tehdä myös kaikenlaisia lappupelejä, kuten dominoja tai ryhmittelykortteja. Näin voidaan opiskella myös taktiilista ja kinesteettistä tapaa käyttäen. Oma lukunsa ovat tietysti muut toiminnalliset pelit ja leikit, niistä kerron lisää koulutuksen edetessä.

Hauskimpia ovat pelit, joissa opiskelijan pitää tehdä jotain. Esimerkiksi postpositioita tai ruumiinosia voi harjoitella toiminnallisesti: Mene verhon taakse, Laita peukalo nenänpäähän jne. Vain opettajan mielikuvitus on rajana. 

Opiskelijat voi laittaa tekemään pelin myös itse. Niistä vasta hauskoja tuleekin! :)

Opettajan maanantai

Eilen illalla odotin maanantaita, niin kuin aina, hyvällä mielellä. Olen kuullut, että maanantai on joillekin ikävä päivä, koska silloin pitää mennä töihin. Itse otan maanantain useimmiten ilolla vastaan. Ei sillä, että kotioloissa olisi valittamista, päinvastoin. Mutta kun rakastan työtäni, lähden sinnekin aina mielelläni.

Yö meni miten meni, tyttäreni flunssaa potien. Pari tuntia sain nukuttua ennen herätyskellon soittoa...

Opettajan työssä on kuitenkin jotakin samanlaista taikaa kuin esiintyvän taiteilijan tai esimerkiksi radio- tai TV-toimittajan. Kun esitys/lähetys/opetus alkaa, kaikki vaivat unohtuvat. Ei ole enää pissahätää, ei nälkää eikä väsymystä. Ne saattavat palata hetkittäin mieleen kesken tunnin, mutta jos oikein pääsee flow'hun, ne muistaa vasta tunnin päätyttyä. 

Niin kävi tänäkin aamuna. Kun menin luokkaan, opiskelijat odottivat minua seisaallaan. Eräs heistä toi minulle kauniin kukkakimpun, halasi ja lausui niin kauniita sanoja, että tulin mahdottoman hyvälle tuulelle. Hän toivoi, että pysyn aina yhtä iloisena, kivana ja kauniina kuin tähänkin asti ja sanoi, että he kaipaavat minua aina, kun olen poissa. (Viime viikon torstain ja perjantain olin muissa hommissa.) Ja vaikka hän sanoi nuo sanat englanniksi, ne todella lämmittivät taas vuodella vanhentuneen opettajan sydäntä. Lopuksi he lauloivat suomeksi Paljon onnea vaan. 

Ihanat, rakkaat opiskelijani! <3

Miten teidän maanantai meni?

Voi itku!

En pidä itseäni sadistisena tyyppinä. Sellainen ei opettajaksi sopisikaan, vaikka muuten opettaja saa kuulemma olla minkäluonteinen tahansa, näin meille opettajankoulutuksessa vakuuteltiin. 

Siitä huolimatta sain tänään opiskelijani itkemään. 

Ei se ollut ensimmäinen kerta, mutta aikaisemmat kaksi kertaa ovat sattuneet vasta siinä vaiheessa, kun olemme vääntäneet suomen kielen sikamaisia monikkomuotoja. Tällä kertaa yritimme "vain" opetella oman syntymäpäivän sanomista. Ilmeisesti suomen pitkät numeraalit olivat viimeinen pisara eräälle opiskelijalle, jolla on muutenkin ollut vaikeuksia pysyä muun ryhmän mukana. 

Totta kai syytän tästä itseäni. Ei olisi sittenkään pitänyt ottaa päiväyksiä näin aikaisin. Tai olisi pitänyt tehdä se jotenkin toisin. 

Yritän kyllä kaikkeni, etten vaatisi opiskelijoilta liikaa. Annan aina mallin ja harjoittelemme asioita monella tavalla, ennen kuin odotan heiltä omaa tuottamista. Tälläkin kertaa opiskelijalla oli päiväys kirjoitettuna edessään, mutta hän ei kyennyt edes lukemaan sitä ääneen. Ilmeisesti siinä hetkessä purkautuivat koko parin viikon aikana kerääntynyt tuska ja ahdistus siitä, ettei pysy muiden mukana. (Kun ne muut kuitenkin selviytyivät tehtävästä ihan hyvin.)

En pidä itseäni kovin hyvänä eriyttäjänä. Tykkään edetä nopeasti ja siksi opetan mieluiten näitä nopeahkoja ryhmiä. Kuitenkin minun pitäisi pystyä tukemaan myös hitaampia oppijoita, etteivät he joutuisi tällaisiin epätoivon tuntemuksiin. Pitäisi varmaan antaa enemmän tukiopetusta ja käydä useammin henkilökohtaisia keskusteluja. Aina sitä ei vain tule tehtyä ajoissa ja opiskelija ajattelee, että vika on vain hänessä ja hänen pitäisi pystyä parempaan. Joskus ihminen vain on joutunut tilanteeseen, jossa häneltä vaaditaan enemmän kuin mihin hän kykenee. Opiskelutaidot eivät ole niin hyvät kuin muilla tai elämäntilanne on niin vaikea, ettei opiskeluun yksinkertaisesti riitä niin paljon paukkuja kuin olisi tarpeen.

Opinko tästä mitään? En tiedä, sillä olen kokenut tämän turhautumisen tunteen monta kertaa aiemminkin. Kun ei vain saa jotakuta pysymään kärryillä, vaikka kuinka yrittäisi. Jotakin pitäisi pystyä tekemään toisin, mutta mitä?

Onneksi meillä on ainakin tällä kertaa mahdollisuus siirtää hänet toiseen ryhmään, jossa hän saa itsetuntonsa takaisin. Ikävintä on, kun joutuu lähettämään opiskelijan kotiin istumaan ja odottamaan seuraavaa kurssipaikkaa, jonka hän saa kenties kuukauden, kenties vuoden päästä. En ole tavannut vielä montakaan opiskelijaa, jotka olisivat mieluummin kotona kuin kurssilla. Pari pienten lasten äitiä sentään, kaikkien näiden vuosien aikana. Muuten kaikki, kansallisuudesta riippumatta, inhoavat sitä, että joutuvat istumaan joutilaina kotona. 

Ihmisellä on tarve tuntea tekevänsä jotain hyödyllistä.

Yllätys

Huumorissa tärkeää on yllättäminen. Lähes yhtä tärkeää se on opetuksessa. Ei saa jumiutua samoihin kaavoihin, vaan opiskelijat täytyy aika ajoin herättää tekemällä jotakin tavallisesta poikkeavaa. Koulutuksen alussa sitä tekee tietysti lähes joka päivä, jos opiskelijat ovat tottuneet hieman perinteisempään kielenopiskeluun. 

Tänään yllätin opiskelijat musiikkivalinnalla. Opiskelimme sääfraaseja ja kun he tekivät pientä kirjallista tehtävää, laitoin CD:ltä soimaan säämusiikkia eli myrskyn ääniä. Sainkin aikaan yllättyneitä, huvittuneita ilmeitä.

Viime viikolla aloimme opiskella adjektiiveja ja tänään laajensimme sitä varastoa lisää. Alussa, kun sanastoa tulee tosi paljon, opiskelemme sitä ns. lapputekniikalla. Kopioin opiskelijoille A4-kokoisen sivun verran kuvia, jotka he leikkaavat yksittäisiksi kuviksi ja kirjoittavat lapun toiselle puolelle sanan. Sitten he kyselevät toisiltaan: "Millainen tämä mies on?". Tehtävää helpottaa se, että oikea vastaus on lapun toisella puolella, jolloin pari voi tarkistaa, menikö oikein. Samoilla lapuilla he voivat harjoitella kotona itsekseen. Kopioin erilaiset sanat ja esimerkiksi eri verbityypit eriväriselle paperille. Sitten annan heille vanhat kirjekuoret, joihin he säilövät nämä lappusensa. Oikein hyvä kuvien lähde on Suomi sujuvaksi -kirja. 

Adjektiivien harjoitteluun hauska toiminnallinen keino on myös, että jokainen saa yhden adjektiivin, joka pitää liimata sellaiseen esineeseen tai ihmiseen, josta juuri se adjektiivi tulee mieleen. Opettaja sai tällä kertaa adjektiivit iloinen ja ahkera. :) Huomenna voisimmekin kertauksen vuoksi kokeilla adjektiivien esittämistä pantomiimina. 

Loppuviikosta opiskelimme myös maantieteellisiä nimiä sekä genetiiviä niiden yhteydessä. Esimerkiksi: "Mikä on Suomen pääkaupunki?" tai: "Minkä maan pääkaupunki on Berliini?". Euroopan maiden nimetkin pitäisi oppia suomeksi, ja hassua kyllä, myös niiden pääkaupungit, koska niiden nimet on suomalaistettu. Näitä harjoittelimme paitsi opiskelijoiden omien kotimaiden kautta, myös erilaisten karttojen avulla. 

Koska on mielestäni tärkeää arvostaa opiskelijoiden omaa taustaa, he piirsivät oman maansa lipun, laittoivat sen nastalla maailmankartalle ja kertoivat samalla kotimaastaan: "Tämä on Suomen lippu. Olen kotoisin Suomesta. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Se on Etelä-Suomessa." Fraasit olivat taululla näkyvissä, joten he voivat tukeutua siihen. 

Värejä harjoittelimme luonnollisesti muillakin väritystehtävillä. Ne saattavat tuntua lapselliselta keinolta, mutta yllättävää kyllä, myös korkeasti koulutetut aikuiset pitävät väritystehtävistä. Joku lääkärikin saattaa hyvin antaumuksella värittää kuvaa jopa 45 minuuttia. Yritän käyttää oppimiseen kaikkia kanavia, eikä luovuuden käyttäminen ole ollenkaan huonoimmasta päästä.

Kun opiskelemme uutta sanastoa, laitan luokan seinälle aiheeseen liittyviä kuvia, jotka olen kopioinut kuvasanakirjasta. Nyt siellä on värejä, adjektiiveja, ilmansuunnat ja sääsanastoa. Kaikkia sanoja ei tarvitse opiskella erikseen, aiheesta kiinnostuneet voivat itse opiskella lisää näistä seinätauluista. Jotkut kuvaavat niitä omalla kännykkällään tai tabletillaan.

Sääsanastoa harjoittelimme mm. karttojen avulla. Ensin valmiista kartasta, sitten opiskelijat piirsivät itse sääennusteen ja kyselivät sitä pariltaan. 

Opiskelimme myös kuukausia ja vuodenaikoja. Pyörittelemme sanoja ja fraaseja niin pitkään, että ne alkavat tuntua helpoilta. Kuukausilaulu on ehdoton, olen itse kehittänyt siihen myös leikin. Juu, tuli taas huvittuneita ilmeitä, mutta kyllä he lähtevät mukaan. :)

Päivän lopuksi opiskelijat laittoivat oikeaan järjestykseen kuvat, joista jokainen kuvasi yhtä kuukautta. Tämänkin olen kopioinut kuudelle eri värille ja laminoinut. Kuvat ovat kopioitavasta materiaalista nimeltä Otetaan selvää. Siinä on paljon hyödyllisiä keskusteluharjoituksia. Huomenna sitten kirjoitamme jokaisesta kuvasta muutaman lauseen. Mitä ihmiset tekevät tammikuussa, helmikuussa jne. Saadaan taas lisää sanoja ja verbejä käyttöön!

Värillinen maailma

Melkein vapaapäivä. ;) Tänään ryhmässäni oli toinen kouluttaja, joka perehdyttää heitä suomalaisen yhteiskunnan saloihin. Siispä minä vietin päiväni jumpassa sekä kotona kokaten ja lähdin vasta iltapäivällä töihin pitämään iltakurssilaisille kielistudio-opetusta. 

Viisi ensimmäistä opettajavuotta tein rinnan päivä- ja iltaopetusta, ja vielä viime talvenakin pidin yhden lyhyen iltakurssin, mutta tänä syksynä päätin, että nyt saa riittää. Minulla on kotona pieni tyttö, jonka arkea en halua sotkea epäsäännöllisellä työrytmillä, joten nyt pidän koko syksynä yhteensä neljä kielistudioiltaa. Ihanaa, kun saa keskittyä vain yhteen ryhmään!

Unohdinkin mainita kotoutumiskoulutuksesta, että se on työvoimapoliittista koulutusta, joten opiskelua on viitenä päivänä viikossa, lähiopetusta viisi tuntia päivässä ja etätehtäviä kaksi tuntia. Minä opetan omaa ryhmääni useimmiten neljä päivää viikossa ja yhtenä päivänä on yleensä työelämä- ja yhteiskuntataitojen opetusta ja joskus ATK:ta. Itselleni ilmaantuu näille ns. vapaapäiville kalenteriin aina kaikenlaista muuta tehtävää, kuten koulutusta, kokouksia, muiden ryhmien sijaistamista tai testaamista. Toki joskus pidämme tytön kanssa ylimääräisen vapaapäivän ja teemme yhdessä jotain kivaa.

Eilen aloitimme ryhmässäni portfoliotyöskentelyn. Se tarkoittaa sitä, että kaikki materiaali, jota opiskelijat tuottavat koulutuksen aikana, talletetaan kansioon. Helpoimmin sinne löytävät tiensä kirjalliset tuotokset, mutta tallennamme toki myös puhetta ja puhe-esityksiä tikulle. Kun koulutus loppuu, opiskelija saa portfolion mukaansa ja voi sen avulla esitellä oppimisprosessiaan ja osaamistaan, kun hakee seuraavaa kurssia tai työtä (tai kotona suomalaiselle puolisolle).

Uskomattoman hienoja tuotoksia he saavatkin aikaan! Mukanahan on vaikka minkä alojen asiantuntijoita, joten tietoteknisiltä taidoiltaan monet ovat paljon edistyneempiä kuin minä. Ohjaan vain heitä tekemään niitä suomen kielellä (tai siis ATK-opettaja opettaa ohjelmat, minä annan tehtävät). Esimerkkejä aikaisempien vuosien tuotoksista: Power Point -esitys omasta kotimaasta, Word-tiedosto jonkin kaupungin historiasta tai nähtävyyksistä, Word-tiedosto oman maan ruokareseptistä, puhelimella tai sanelimella äänitetty keskustelu (radiohaastattelu tms.)... Esittelen projektit täällä sitä mukaa, kun niihin asti pääsemme. Tarkoitus on laajentaa tällaista toimintaa entisestään ja siirtää vastuuta oppimisesta opiskelijoille itselleen. 

Tähän mennessä he ovat kirjoittaneet tekstin "Minä olen..." ja toisen, "Hän on...", johon leikattiin kuvia aikakauslehdestä. Ne esiteltiin ensin muille luokan edessä ja laitettiin sitten tietysti luokan seinälle esille, ja kun ne saavat väistyä uusien tieltä, ne liitetään portfolioihin. Teetän seinälle laitettavat työt aina väripaperille, niin niitä on mukavampi katsella. 

Käytän muutenkin paljon värillistä paperia (suggestopedian oppeja tämäkin, joskin käytin niitä jo ennen kuin siitä tiesinkään). Värit ja kuvat stimuloivat aivoja ihan eri tavalla kuin musta teksti valkoisella paperilla. Eräs kollegani oli hieman skeptinen tämän asian suhteen. Sitten tein hänen kanssaan pari tuntia uusia materiaaleja ja käsittelimme koko ajan erivärisiä papereita. Lopulta hän totesi, että kyllähän se aika virkistävää on, kun maailma on värillinen. Valkoinen alkaa näyttää aika tylsältä. 

Olen itselleni tehnyt sellaisia värikoodeja kuin keltainen = kielioppi, sininen = sanasto. En tiedä, ovatko opiskelijat näitä värikoodeja huomanneet, mutta varmasti heidänkin on helpompi etsiä jotain paperia isosta pinosta, kun muistavat, että se oli oranssilla paperilla. Parikeskusteluharjoituksissa kahden värin käyttäminen on kätevää: A:lle vaaleanpunainen, B:lle violetti. Näin muistaa papereita jakaessaankin antaa joka toiselle erivärisen paperin.

Myös pelit kannattaa tehdä väreissä. Kun teen esimerkiksi kuusi samanlaista peliä ja kopioin ne erivärisille papereille, korttien lajittelu sujuu helposti, kun löydän heti yhteenkuuluvat osaset. Säästän hurjasti aikaa verrattuna siihen, että alkaisin aina valkoisia lappusia järjestelemään. Monikäyttöiset materiaalit laminoin saman tien, ei tarvitse sitten niitä hikisissä käsissä rypisteltyjä papereita heittää pois ja tehdä seuraavalla kerralla uusia. "Work smart, not hard!" ;)

Pelihyllyni järjestely on vielä vähän kesken. Nykyään ne ovat jotakuinkin siinä järjestyksessä, jossa niitä tarvitsen, mutta joskus saattaa käydä niin, etten muistakaan jonkin pelin olemassaoloa, ja jälkeen päin harmittaa, että jäi hyvä peli käyttämättä. Kunhan ehdin, järjestän ne aiheenmukaisesti, niin voin aina tarkistaa, mitä pelejä tästä aiheesta olikaan valmiina.

Löysin muuten tänään tällaisen vastaperustetun sivuston, josta saattaa jatkossa olla iloa äidinkielen- ja S2-opettajille: http://materiaalikansio.fi :) Vinkit jakoon!

S2, mitä ihmettä?

Ehkä on aika kertoa lyhyesti, mistä tässä koulutuksessa on kysymys. (Kollegat voivat hypätä yli. :))

S2. Suomi 2. Suomi toisena kielenä. Siitä tässä on kysymys. Suomea toisena kielenä opiskelevat ihmiset, jotka asuvat Suomessa, mutta puhuvat äidinkielenään jotain muuta kieltä. Myös ruotsinkieliset voidaan laskea S2:n opiskelijoihin, mutta kun he opiskelevat sitä esimerkiksi peruskoulussa, sitä kutsutaan finskaksi. Heille on tehty myös omat, kaksikieliset materiaalit, kun sekaryhmät opiskelevat yleensä yksinomaan suomenkielisillä materiaaleilla.

Aloitimme siis viime viikolla aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen. Koulutuksen nimi on Työelämän suomea ja se on tarkoitettu työttömille maahanmuuttajille, jotka ovat muuttaneet Suomeen äskettäin. Koulutukseen pääsyä joutuu paikkakunnasta riippuen odottamaan yleensä 1-12kk.

Koulutuksia järjestetään (ainakin suurimmissa kaupungeissa) eripituisina. Se, mihin koulutukseen tulee valituksi, riippuu mm. hakijan koulutus- ja kielenopiskelutaustasta ja muista kielenoppimisnopeuteen vaikuttavista asioista. Alkukartoituksessa pyrimme erottelemaan ns. nopeat oppijat hitaammista. Useimmat koulutukset etenevät perusvauhdilla ja kestävät pari viikkoa yli vuoden (kesällä on kuukausi lomaa). Hitaammin etenevät koulutukset kestävät 30 arkipäivää pitempään, jotta hitaammilla oppijoilla olisi enemmän aikaa päästä kotoutumiskoulutuksen tavoitteisiin. Oma koulutuksensa on niille, jotka ovat tulleet Suomeen luku- ja kirjoitustaidottomina. Joskus järjestetään erikseen koulutuksia myös erityisen nopeille oppijoille, joilla on korkea koulutus ja paljon kokemusta kieltenopiskelusta. Koulutus on samanpituinen kuin perusvauhdin koulutus, mutta oppimistavoitteet ovat korkeammalla.

Koulutuksen tavoitteena on maahanmuuttajan kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan. Se tarkoittaa mm. sitä, että opiskelija voi osallistua yhteiskuntaan sen aktiivisena jäsenenä sekä saavuttaa sellaiset kielelliset ja muut valmiudet, joita tarvitsee paitsi arkielämässä myös työelämässä. Tavoitteena on, että maahanmuuttaja voi hakeutua koulutuksen jälkeen joko ammatilliseen koulutukseen tai työelämään. Tosielämässä tavoitteiden saavuttaminen riippuu hyvin paljon ihmisestä itsestään, hänen elämäntilanteestaan jne. Toiset työllistyvät kesken koulutuksen, toiset eivät saavuta kaikkia tavoitteita koulutuksen aikana.

Suoraan sanottuna on melko vaativa tavoite saada kielitaito vuodessa sille tasolle, että pystyisi ongelmitta opiskelemaan ammatillisessa koulutuksessa, joka Suomessa vaatii alasta riippumatta melko hyvää kirjallistakin kielitaitoa. Suomi nyt vain on niin erilainen kieli kuin kaikki muut (paitsi viro), että sitä ei opita ihan yhtä nopeasti kuin jotain indoeurooppalaista kieltä, joista jokin on useimmille ennestään tuttu.

Maahanmuuttajille suunnattuja jatko-opiskelumahdollisuuksia on melko vähän. Jonkin verran on tarjolla Maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta (MAVA), jossa tutustutaan ammattialoihin ja pyritään saamaan kielitaito sille tasolle, että selviää ammatillisesta koulutuksesta (jos tähän ei ole päästy kotoutumiskoulutuksen aikana). MAVA-koulutus kestää joko puoli vuotta tai vuoden. Joillakin ammatillisilla oppilaitoksilla on tarjolla myös maahanmuuttajille suunnattua ammatillista koulutusta, jossa maahanmuuttajat opiskelevat omassa ryhmässään. Sen etuna on kielitaitotason mukainen opetus, haittana kontaktien puute suomalaisiin (jolloin kielitaitokaan ei kehity niin nopeasti).

Sen sijaan pidemmälle ehtineille ja korkeasti koulutetuille ei työvoimahallinnolla ole tämän koulutuksen jälkeen tarjolla oikeastaan mitään. Kielitaitoa pitää kehittää omaehtoisesti esimerkiksi iltakursseilla. Jos opiskelija tarvitsee ammattinsa vuoksi (lääkäri, psykologi, opettaja jne.) tietyntasoisen kielitaidon, työvoimahallinto voi tulla vastaan esimerkiksi tutkintomaksuissa. Tietysti ihmiset ovat yleensä valmiita itsekin panostamaan kielenopiskeluun, jotta pääsevät mukaan työelämään. Korkeasti koulutetuilta vain vaaditaan parempaa kielitaitoa kuin suorittavaa työtä tekeviltä, ennen kuin he pääsevät oman alansa hommiin.

Koulutuksen opintosisällöt ovat suomen kieli ja viestintätaidot, työelämä- ja yhteiskuntataidot (sis. kulttuurintuntemus) sekä valinnaiset opinnot ja ohjaus. Koulutus perustuu Opetushallituksen laatimaan, sitovaan opetussuunnitelmaan, jonka uusin versio on otettu käyttöön vuonna 2012. Koulutus toteutetaan neljässä moduulissa, joista kolmessa keskitytään kielitaidon kehittämiseen ja yhdessä työelämään tutustumiseen. Koulutus sisältää yleensä yhden työharjoittelujakson, joka on noin kuuden viikon mittainen. Harjoittelupaikka valitaan niin, että se tukee mahdollisimman hyvin opiskelijan omia tavoitteita: kielitaidon kartuttamista tai ammatillista jatkosuunnitelmaa, parhaassa tapauksessa molempia. Opiskelija saa koulutuksen aikana myös esimerkiksi tutustua ammatillisiin koulutuksiin, parantaa tietotekniikan taitojaan tai suorittaa erilaisia työelämässä tarvittavia kortteja, kuten hygieniapassin.

Tärkeää koulutuksessa on tietysti henkilökohtaistaminen eli jokaiselle pyritään löytämään oma polku, jota pitkin pääsee mukaan työelämään Suomessa. Ihmisillä on valtavasti tietoa ja taitoa kotimaastaan, mutta vajavainen kielitaito on kuin tulppa, joka estää heitä pääsemästä töihin.

Joskus toivoisi suomalaisilta hieman enemmän sietokykyä. Maahanmuuttajat voisi nähdä resurssina ja antaa heille mahdollisuuden näyttää, mitä he osaavat. Eikä aina vedota siihen, että "se puhuu niin huonosti". Eri aloilla pärjää erilaisella kielitaidolla ja suomalaisetkin voisivat tulla vähän vastaan tässä asiassa. Voisimme edes yrittää selkokielistää omaa puhettamme, jotta he ymmärtäisivät paremmin. Voisimme auttaa heitä oppimaan. Voisimme tutustua heihin ihmisinä. Heissä on valtava potentiaali, useimmat ovat valtavan ihania ihmisiä, jotka voisivat antaa meille ja meidän kulttuurillemme paljon. Paljon muutakin kuin pizzaa ja kebabia.

Kertausharjoituksia

Rakastan sitä ilmettä, joka on opiskelijoiden kasvoilla aamulla. Odottava, innokas: "Mitähän hauskaa me tänään tehdään?". Saattaahan se tietysti tarkoittaa myös: "Mitähän tuo hullu on tänään keksinyt meidän pään menoksi?", mutta tulkitsen sen mieluummin tuolla ensimmäisellä tavalla. ;)

Olin ajatellut pitää iltapäivällä tukiopetusta niille, jotka ovat sen tarpeessa, mutta päädyin kertaamaan koko ryhmän kanssa. Teetin siis lisää harjoituksia viime viikolla opiskelluista asioista. Joskus on haastavaa keksiä riittävän monta erilaista tapaa harjoitella samaa asiaa, mutta jostain niitä ideoita ja materiaaleja aina putkahtaa. Helposti tulee toistettua samaa ideaa eri aiheiden kanssa, mikä on toisaalta ihan hyväkin asia, mutta välillä pitää yllättää opiskelijat ja keksiä jotain aivan uutta. 

Olemme harjoitelleet peruskysymyksiä ja samalla tutustuneet toisiimme mm. seuraavilla tavoilla:
- kirjan (Suomen mestari 1) tekstin kuuntelu, lukeminen rooleissa ja kirjan harjoitukset 
- kysymysten toistaminen opettajan perässä luokan keskellä seisten
- opettajan tekemiin kysymyksiin vastaaminen vuoronperään, esim. Minkämaalainen sinä olet?
- kyselylomakkeen täyttäminen: kerää opiskelukavereiden tiedot taulukkoon
- kuuluisien ihmisten kuvia > kysy parilta, kuka hän on, minkämaalainen jne.
- täydennä taulukko kysymällä parilta puuttuvat tiedot (Hyvin menee 1 -kirjan lisäharjoitus)
- kirjassa olevan parikeskustelutehtävän tekeminen luokan keskellä niin, että kaikki kysyvät kaikilta (toistoa, toistoa, toistoa!)
- jonoon järjestyminen ikä- tai aakkosjärjestyksessä
- roolikortit: kysele muilta luokan keskellä heidän roolihahmoistaan
- Clipartista tulostettuja, laminoituja kuvia > kysy parilta, kuka hän on jne.
- musiikkikävely: kun musiikki loppuu, kysy kohdalle osuvalta kaverilta jotain
- hot ball: heitä ringissä pallo jollekulle ja kysy jokin kysymys
- kirjoita parin kanssa dialogi, jossa käytät näitä sanoja (kirjan lisäharjoitus) 
- lautapeli: muodosta kysymys, joka alkaa laudan kysymyssanalla (kirjan lisäharjoitus)
- lautapeli: muodosta laudan verbistä kysymys, esim. istua > Missä sinä istut?, Miksi sinä istut? jne. (Myös: Istutko sinä?)

Tähän liittyvät myös seuraavat tehtävät:
- kirjoita teksti: Minä olen...
- leikkaa aikakauslehdestä kuva ja kirjoita kuvan henkilöstä teksti: Hän on... Nämä tehdään värilliselle paperille ja laitetaan luokan seinälle.

Yllä luetellut ovat yleisimpiä tapojani harjoitella jotain asiaa. Niiden lisäksi teen aiheesta kuin aiheesta ns. lappuleikkejä laminoiduilla lapuilla, esim. yhdistä kysymys ja vastaus. En ole teettänyt näitä kaikkia peräkkäin vaan välissä on harjoiteltu muita asioita, esim. numeroita (joita tietysti tulee tuossakin ikää kysyttäessä). Harjoitukset etenevät helpoimmasta vaikeimpaan, strukturoiduista vapaaseen tuottamiseen.

Emme ole vielä ehtineet harjoitella kysymyksiä puhekielellä, mutta olen antanut opiskelijoille saman kysymyslitanian, jonka olen teipannut luokan seinälle. Vaihdan seinälle materiaaleja sitä mukaa, kun uusia aiheita tulee. Sieltä voi sitten tarvittaessa "luntata", jos ei muista jotain.

Huomisen päivän suunnitelmat olivat auki vielä kymmenen minuuttia ennen kotiinlähtöä. Sitten tajusin vilkaista, mikä luokka meille on varattu huomiseksi. Oho, olen varannut atk-luokan! No, ei se mitään, minulla on viime vuodelta tallessa luettelo tehtävistä, joita atk-luokassa voi tehdä ensimmäisten viikkojen aikana. Pieni muokkaus siihen - ja Voila! - huomisen suunnitelma on valmis! Pääsinkin harvinaisen helpolla. Lisäksi katsomme Supisuomea-videon Ylen sivuilta ja teemme siihen liittyviä tehtäviä netissä. Päivän aluksi taidan teettää heillä atk-taitoja kartoittavan kyselyn, jotta tiedän tuen tarpeen atk-luokassa. Nykyään kursseillani on enää harvoin ketään, joka ei osaisi käyttää tietokonetta, mutta vielä urani alussa saatoin joutua opettamaan esimerkiksi hiiren käyttöä.

Atk-luokassa opettaminen saattaa olla opettajalle joko hengähdystauko, jolloin ehtii suunnitella seuraavia päiviä tai hermoja raastavaa säntäilyä sinne tänne, jos luokassa on melkein 20 ihmistä, jotka tarvitsevat tukea joka ikisessä toiminnossa. Omat ryhmäni edustavat yleensä ensinmainittuja, Luojan kiitos.