Terveystarkastus

Syksy on ollut niin töissä kuin yksityiselämässäkin kiireinen, joten en ole antanut tämän blogin lisätä stressiäni. Kirjoittelen, kun kerkiän.

Eräs teema, jota olen tuon Lukumatka jatkuu -kirjan kanssa käsitellyt paremmin kuin ennen, on terveydenhoito, nimenomaan sairauksien ennaltaehkäisy. Aiheen käsittely on mielestäni erityisen tärkeä hitaan koulutuksen opiskelijoille, joilla taustatiedot saattavat olla heikommat kuin korkeammin koulutetuilla perusryhmäläisillä.

Kirjassa on kappale nimeltä Miten sinä voit?, jossa Jaakko menee terveystarkastukseen ja käy laboratoriossa. Kappaleessa puhutaan myös näön ja kuulon tarkastamisesta, verenpaineen mittauksesta ja rokotuksista. Lisäksi lasketaan painoindeksi ja käsitellään terveellistä ruokavaliota.

Täytimme siis kirjan terveystietolomakkeen ja laskimme painoindeksit. Joidenkin vapaaehtoisten (ensin tietysti opettajan) painoindeksi laskettiin taululla, loput saivat laskea itse omansa. Kaikilla eivät matemaattiset taidot välttämättä riittäneet siihen usean esimerkin jälkeenkään, mutta luotin siihen, että se joka ei ymmärrä, kysyy neuvoa. Väkisin en halua kenenkään painoindeksiä laskea, vaikka ylipainoisia ei tässä ryhmässä olekaan. Matematiikkaa harjoittelemme toki hitaan polun koulutuksissa myös, kaikki kun eivät hallitse vaikkapa prosenttilaskuja, joista on kuitenkin arjessa hyötyä.

Meillä sattui kotona olemaan pieni verenpainemittari, joten mittasimme kaikilta myös verenpaineen. Kirjastostakin sellaisen voi lainata, jos kotoa ei löydy. Opettaja unohti mittanauhan kotiin, mutta onneksi eräällä opiskelijalla oli sellainen mukana, joten saimme mitattua halukkaiden pituuden ja vyötärönympäryksen. Kirjan taulukoista pystyi tarkistamaan, ovatko omat mitat normaalin rajoissa.

Kirjassa oli tietoa siitä, mitä vitamiineja saa mistäkin ruoasta. Lisäksi oli taulukko ja kuvia, joissa käsiteltiin terveellisiä ja epäterveellisiä ruokia. Myös suomalaisten normaalista ruokarytmistä puhuttiin ja verrattiin sitä kotimaan ruokarytmiin. Kollegan laatiman tehtävän avulla opiskelijat kyselivät toisiltaan, miten terveellinen ruokavalio heillä on ja minkä verran he harrastavat erilaista liikuntaa. Samalla opettelimme fraasin: "Mulla on tapana... (käydä joka päivä salilla jne.)".

Kirjassa on myös tehtävä, jossa pitää keskustella, miten sairauksia voi välttää tai parantaa. Harmi vain, että ei kerrottu, mitä sairauksia. Vedin hatusta siihen diabeteksen, korkean verenpaineen ja sydänsairaudet. (Kirjan huono puoli onkin viimeistelemättömyys. Se vilisee kirjoitusvirheita ja tällaisia epäjohdonmukaisuuksia. Toivottavasti nämä korjataan toiseen painokseen.) Kokosimme taululle yhdessä terveellisiä ja epäterveellisiä elämäntapoja, joista tein jälkikäteen kuvitetun koosteen opiskelijoille.

Teemaan sopivasti kuuntelimme ja lauloimme joitakin vihannesaiheisia lauluja, kuten Popsi popsi porkkanaa ja Aamun Puutarhasadon korjaajat ja kotitehtävänä oli kasvisaiheisia ristikoita. Näin tuli sitäkin sanastoa kerrattua.

Kotitehtäväksi annoin tuoda kouluun kotoa kolme ruokapakkausta, joihin on merkitty ruokien ravintoarvot. Tunnilla selvitimme ensin sellaiset käsitteet kuin kilokalori, proteiini, hiilihydraatti, rasva ja kuitu. Esimerkkeinä olivat pizza ja sienet. Jokainen kirjoitti omien ruokiensa ravintoarvot taulukkoon ja vertaili niitä tunnilla parinsa kanssa. Sen jälkeen jaoin pareille kotoa tuomieni samantyyppisten ruokien pakkauksia, joita he tutkivat. Kokosimme yhteen taulukkoon erilaisten maitotuotteiden arvot ja vertailimme niitä. Eräs urheileva nuorukainen oli kiinnostunut proteiinintarpeestaan, joten selvitimme sen netistä. Näytin erilaisia laskureita, joilla voi omaa syömistään ja ruokien terveellisyyttä tutkia. Toiseen taulukkoon kokosimme erilaisia herkkuja tummasta suklaasta lakritsiin. Tulostin taulukot myös paperille, jotta opiskelijat saivat ne itselleen.

Lopuksi näytin sokeripalojen avulla, minkä verran sokeria on eri ruoissa. Tämän idean sain viime vuonna Laurean Voi hyvin -päivästä. Opiskelijat olivat melko hämmästyneitä mm. jogurtin ja mehun sokerimäärästä. Koura täynnä sokeripaloja kysyin: "Antaisitko nämä lapsellesi? Ai et? No, annatko mehua tai jogurttia?".  Keskustelimme myös siitä, miten lapsen saa syömään terveellisesti.

Samaan aihekokonaisuuteen lisäsin vielä keittiösanaston kertausta. Käytin mm. Vocabularyn kuvia ja ristikoita. Tässä yhteydessä harjoittelimme myös monikon partitiivia. Lisäksi opettelimme kertomaan, miltä ruoka maistuu (ja miltä jokin asia näyttää/tuntuu/tuoksuu/haisee/kuulostaa). Tätä rakennetta pääsimme käyttämään mm. sokkomaistajaisissa, joista tarkempi kuvaus tässä postauksessa.

Myöhemmin syvensimme aihetta vielä Terveystalon tiedotteella influenssan ehkäisystä. Siitä tein tekstinymmärtämistehtävän, jonka avulla harjoittelimme olennaisen tiedon etsimistä autenttisesta tekstistä.

Kollega vinkkasi, että terveydenhuoltoon liittyen olisi hyvä puhua myös seulontatutkimuksista. Siihen palaamme siis vielä kolmannessa moduulissa. Rokotuksista (ja samalla Suomen neuvolajärjestelmästä, äitiyspakkauksesta jne.) tuli tässä vaiheessa käytyä läpi perusasiat.

Työtä, objekteja ja tonttuilua

Joulunalusviikon opetin ryhmääni joka päivä. Tiistaina aloitimme Suomen mestari 1 -kirjan viimeisen kappaleen, jonka teemana on työ ja opiskelu. Perehdyimme tekstiin kollegalta saamani tehtäväkokonaisuuden avulla. Hän oli käynyt koulutuksen Oppimista tukevasta arvioinnista ja koulutuksen aikana jokainen teki yhden tehtäväkokonaisuuden menetelmää soveltaen. Tuotoksista saavat nauttia osallistujien kollegatkin. Metodi vaikuttaa hyvältä ja mielenkiintoiselta ja olenkin yrittänyt silloin tällöin soveltaa sitä muihinkin teksteihin. 

Opiskelijat työskentelivät pareittain. Sanakirjan ja puhelimen käyttö oli ensi alkuun kiellettyä. Tarkoituksena on huomata, miten muillakin keinoilla pystyy ymmärtämään uutta tekstiä. Sanakirja ei aina ole opiskelijan paras kaveri, joskus se voi olla toinen opiskelija. 

Ensin katsottiin tekstin otsikko ja kuvat ja pääteltiin niistä, mistä tekstissä on kysymys. Sen jälkeen jokainen luki tekstin itsekseen ilman sanakirjaa ja arvioi, kuinka paljon ymmärsi tekstistä (vaihtoehtoina 0-20%, 20-40% jne.). Lukiessa piti alleviivata uudet sanat ja koko tekstin luettuaan keskustella niistä parin kanssa. Jos itse ei ymmärtänyt jotain sanaa, pari saattoi ymmärtää ja selittää sen. Näin saatiin jo melko hyvin teksti avautumaan molemmille. Seuraavaksi tehtiin tekstinymmärtämistehtävä kirjasta sekä opettajan oppaasta. Sitten piti kertoa parille tekstin avulla, mitä siinä tapahtui. Monisteella oli muutama sanastotehtävä, joissa piti yhdistää sana ja selitys, verbi ja selitys sekä kuva ja sana. Lopuksi piti vielä ilman kirjaa kertoa parille tekstin keskeinen sisältö.

Koko ajan korostin, että pitää tehdä yhteistyötä parin kanssa. Vaikka toinen osaisi paremmin ja tekisi tehtävät yksin nopeammin, tarkoituksena on nimenomaan, että opiskelijat oppivat toistensa avulla ja selviävät tehtävistä yhdessä. Tietysti parien välillä on eroa ja eri tasoisilla pareilla tehtäväkokonaisuuden tekemiseen meni eri aika. Nopeimmille vinkkasin, että voivat jo tutustua kirjan sanalistaan ja ammatteihin.

Opiskelijat selvisivät hyvin tehtävistä keskenään, opettajaa tarvittiin avuksi melko vähän. Se on heille hieno kokemus. Tarkoituksena onkin oppia uusia strategioita tekstinymmärtämiseen. Yhdessä katsoimme kirjan työelämään ja opiskeluun liittyvän sanalistan ja keskustelimme samalla suomalaisesta työelämästä (työaika, palkkaus, tauot jne.). Lopuksi tutustuimme ammattinimikkeisiin sekä kirjan että omien kuvamateriaalieni avulla. Ehdimme pelata myös dominoa (Sanotaan se suomeksi) ja pantomiimia.

Seuraavana päivänä kertasimme ammatteja mm. Suomi sujuvaksi -kirjan kuvien avulla. Annoin kaikille kaksi sivua kuvia, jotka jaettiin parien kesken. Jokaisen parin piti kirjoittaa lauseita 5-7 kuvasta, mitä kuvan ammattilainen tekee. Kirjoitin lauseet Word-tiedostoon, josta otin jokaiselle kopion. Pelasimme myös aliasta ammateilla (kirjan lisäharjoitus).

Teeman käsittelyä jatketaan tammikuussa, sillä tällä viikolla ohjelmassa oli myös suomen kielen iki-ihana objekti sekä tietysti suomalaisten joulunvietto. Objektia käsittelimme sekä kirjan että omien materiaalieni avulla. Tein amatöörimäisen virheen ja kerroin opiskelijoille vähän liikaa objektista (kun kysyivät tietysti heti kaikenlaista!). Luulin jo saaneeni heidän päänsä aivan sekaisin, mutta aika äkkiä he muistivat perussäännöt. 

Perussääntönä on, että jos objektina on yksi, kokonainen asia, se saa genetiivin päätteen (akkkusatiivi): Syön omenan. Tai kun jokin asia tehdään loppuun, valmiiksi, kokonaan: Luen kirjan. Luen koko lehden. Mutta jos prosessi on kesken, tulee partitiivi: Syön omenaa (juuri nyt). Luen kirjaa. Luen aamulla vähän lehteä. Myös jos kyseessä on aine- tai abstraktisana, käytetään partitiivia: Juon kahvia. Otatko sokeria? Tarvitsemme rauhaa. Joidenkin verbien (asia tapahtuu nopeasti, hetkellisesti) kanssa taas käytetään lähes aina genetiivinnäköistä, akkusatiiviksikin nimitettyä muotoa: Tapaan Pekan huomenna. Näin sinut eilen bussipysäkillä. Ja tietysti partitiiviverbien kanssa tulee aina partitiivi: Odotan bussia. Rakastan sinua. Voitko auttaa minua? Negatiivisessa lauseessa käytetään aina partitiivia: En syö omenaa. En juo kahvia. En lue lehteä. 

Olen keksinyt vähän omiakin selityksia objektin sijanvalintaan. Ensinnäkin sanon aina, että partitiiviverbit ovat prosessiverbejä, jolloin on helpompi ymmärtää, miksi niiden kanssa käytetään partitiivia. Toinen, mielestäni keskeinen selitys on se, että objektin ja subjektin täytyy olla erinäköisiä eli erottua toisistaan, koska suomen kielessä sanajärjestystä voi vaihtaa. Siis, jos subjekti on perusmuodossa, objekti ei voi olla perusmuodossa: Liisa rakastaa Pekkaa. Liisa näkee Pekan. Minä avaan oven. Koska jos sanajärjestystä vaihdetaan, ei enää tiedetä, kuka rakastaa ja kuka näkee: Pekkaa rakastaa Liisa. Pekan näkee Liisa (ei Leena). Jos taas subjekti on genetiivissä, akkusatiiviobjekti on perusmuodossa (eikä genetiivissä): Liisan täytyy tavata Pekka. Minun täytyy laittaa ovi kiinni. Sama juttu, jos subjektia ei ole: Avataan ovi. Avaa ovi.

Kaikkea ei oikein voi tässä vaiheessa vielä selittää, kun emme ole esimerkiksi passiivia vielä opiskelleet. Yleensä kuitenkin kerron, että tällainenkin lause ja sääntö on olemassa. Suomalainen näkee myös ristiriitoja näissä säännöissä, ainahan sijanvalinta riippuu tilanteesta. Sääntöjen täytyy kuitenkin olla riittävän selkeitä, että ne voi muistaa, siksi jokaista poikkeusta ei voi selittää. En siis kerro opiskelijoille, että periaatteessa on mahdollista sanoa myös: Rakastan sinut kuoliaaksi. Koska melkein aina rakastaa-verbin kanssa tulee partitiivi. Turha sekoittaa päitä harvinaisilla poikkeuksilla. Joskin joskus on vaikea vetää rajaa siihen, mikä on harvinaista ja mikä olennaista. Esimerkiksi, jos kysyjä odottaa negatiivista vastausta, hän laittaa objektin partitiiviin: Näetkö minua? Löysitkö avaimia? Tämän ymmärtäminen voi olla kuitenkin jo liikaa vaadittu, ainakin tässä vaiheessa opintoja. Usein opiskelijat kuitenkin näkevät tai kuulevat tällaista käyttöä ja kysyvät, että miksi sitten tässä on näin... Silloin ei auta kuin selittää näitä poikkeuksiakin.

Ja sitten tulevat tietysti monikot ja persoonapronominit. Monikossa voi käyttää perusmuotoa tai partitiivia: Syömme omenoita. Syömme kaikki omenat. Persoonapronomineilla taas on omat objektimuotonsa (ettei asia olisi liian yksinkertainen): Kenet sinä näit eilen? Näin sinut. Näin hänet. Vrt. Näin Pekan.

En oikein tiedä, onko viisasta kertoa opiskelijoille, miten vaikea asia objekti on. Joskus kerron, että se on mielestäni suomen kielen vaikein asia oppia, sillä useinhan esimerkiksi suomenruotsalaisen erottaa suomenkielisestä vain se, että hän tekee virheitä objektissa. Mutta jos kerron tämän, opiskelijat saattavat ajatella, että tämä on mahdoton asia oppia, ja luovuttaa. Vaikka perussäännöthän ovat periaatteessa selviä. Toisaalta harva oppii käyttämään niitä hyvin. Miten paljon asiaan siis kannattaa panna paukkuja?

Loppuviikosta keskityimmekin sitten jouluasioihin. Parin tekstin avulla selvitimme suomalaisten joulunviettotapoja ja kuvien avulla harjoittelimme joulusanastoa. Pelasimme bingoa ja aliasta ja lauloimme joululauluja. Katsoimme myös Ylen sivuilta Supisuomea -sarjan osan 12, jossa kerrotaan joulunvietosta.

Perjantaina vuorossa olivat kahden ryhmän yhteiset pikkujoulut. Järjestimme kahteen luokkaan kuusi erilaista pistettä, joissa opiskelijat vuorollaan kiersivät. Yhdessä pisteessä sai leipoa pipareita, toisessa koristella niitä, kolmannessa leivottiin torttuja. Yhdessä askartelupisteessä sai tehdä perinteisiä lumihiutaleita ja toisessa erilaisia kuusenkoristeita. Teimme valmiiksi pienen kartonkikuusen, mutta opiskelijat innostuivat tekemään toisenkin ja lopulta kaksi opiskelijaa halusi viedä nämä koristellut kuuset kotiinsa. :) Yhteen pisteeseen olimme järjestäneet loruja ja runonkirjoittamista. Halusin kokeilla tätä, kun kuulin, miten hienosti toisessa toimipisteessämme runopaja oli onnistunut. No, ei onnistunut meiltä. Opiskelijat kokivat sen liian vaikeaksi, vaikka toki noin kymmenen joulurunoa tai -kertomusta saimme kasaan. 

Tässä näki, miten joskus käy, kun lähtee omalta mukavuusalueeltaan. Yritin matkia toisten tekemää juttua tietämättä, miten he olivat sen tehneet. Ei oikein toiminut, mutta silti olen sitä mieltä, että aina kannattaa kokeilla jotain uuttakin. Ei se paljon ota, jos ei annakaan. Harvemmin olen kirjoituttanut opiskelijoilla runoja, joskus toki. Tällaisessa tilanteessa se voi olla vielä vaikeampaa kuin tavallisella tunnilla, jolla jokainen tekee samaa asiaa. Vapaamuotoisempana juhlapäivänä vaatii opiskelijalta enemmän tahdonvoimaa istua alas pakertamaan jotain vaikealta tuntuvaa hommaa.

Päivän lopuksi istuimme tietysti alas yhteiseen pöytään, nautimme tortuista, pipareista ja glögistä ja lauloimme joululauluja. Oma ryhmäni oli harjoitellut Joulupukki-laulun niin, että yksi opiskelija veti parran naamalleen, naiset lauloivat lasten osuuden ja miehet joulupukin. Ihan hienosti meni, vaikkei ihan nuotilleen. :)

Olen saanut joiltakin kollegoiltani blogistani sellaista palautetta, että se asettaa riman korkealle. Että tulee paineita, että pitäisi itsekin osata toteuttaa opetusta yhtä toiminnallisesti. Tarkoitukseni ei tietenkään ole asettaa muille mitään paineita vaan jakaa omia kokemuksiani ja ideoitani sekä rohkaista toiminnallisuuteen. Lopulta jokainen opettaja tekee työtä kuitenkin omalla persoonallaan ja se mikä sopii yhden persoonalle, ei sovi kaikille. Toisaalta haluan kuitenkin rohkaista jokaista poistumaan silloin tällöin omalta mukavuusalueeltaan. Kun kokeilee jotain uutta, se voikin yllättäen toimia! Toivoisin tietysti myös saavani keskustelua aikaan ja itsellenikin uusia ideoita oman opetukseni kehittämiseen. Oppilaitokseni on onneksi panostanut lisäkoulutukseeni niin, että toiminnallisuutta ja suullista harjoittelua on nyt tunneillani paljon, monen vuoden kehittämistyön jälkeen. Kuitenkin esimerkiksi tekstitaitojen kehittämiseen kaipaisin parannusta ja uskon, että joillakin kollegoillani olisi siinä minulle annettavaa.

Vaikka työtäni rakastankin, koin silti olevani jo loman tarpeessa. Välillä täytyy levätä, että jaksaa taas kehittää uutta. Näiden kuvien myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni rentouttavaa joulunaikaa! Palataan työn ääreen ensi vuonna! 

Pullapäivä!

Parin viime viikon aikana opetuspäiväni ovat jääneet harvinaisen vähiin. Perjantainakin pidin vain puolikkaan päivän iltapäiväisen tiimipäivän vuoksi. Käytimme aamupäivän tutustumalla selkouutisiin. Kollegani oli tehnyt viime vuonna tehtäviä muutamaan Papunetin ja Ylen selkouutisten sivuilta löytyvään artikkeliin, mutta kun kävin edellisenä päivänä tarkistamassa, miten tehtävän linkit toimivat, en meinannut löytää koko juttuja. Tämäpä onkin haaste tänä nettiaikana. Teet suurella vaivalla hienon tehtävän jostakin nettimateriaalista, huomaat sen toimivan hyvin ja päätät käyttää sitä uudestaan. Meillä uusi tilaisuus tulee yleensä noin kerran vuodessa, jolloin - tadaa - kaikki sivut, niiden ilme ja jutut on uusittu. Jonkin aikaa siinä meni, ennen kuin löysin kaiken uusituilta sivuilta, Ylen artikkelit jouduin kaivamaan arkistosta. Onneksi sentään löytyivät sieltä. 

Olisihan se ihanteellista tehdä aina uutta ja uutta, mutta siihen ei kerta kaikkiaan aina aika riitä. Ja kun tehtävä on tosiaankin hyväksi ja hyödylliseksi todettu, sitä ei tahdo jättää kertakäyttöiseksi. Varsinaiset uutistehtävät tehtiin tietenkin tuoreista uutisista. Niihinhän Selkouutisten toimitus tekee tehtäviä, joten opettajan ei tarvitse itse vaivautua. 

Hieman yritin opettaa jonkinlaista strategiaakin uutisten lukemiseen. Onhan sekin tietysti eräänlainen strategia, jos kopioi koko tekstin Googlen kääntäjään, mutta jos haluaa oppia suomea, kannattaa yrittää selvittää uutisen pääasiat ihan itse, joskus jopa ilman sanakirjaa. Kehotin kiinnittämään huomiota erityisesti otsikkoon, kuvateksteihin ja verbeihin sekä siihen, mitä, missä ja milloin tapahtui. Myöhemmin perehdymme tarkemmin mm. Minä ja arki -kirjan vinkkeihin uutisten lukemisessa.

Sillä aikaa kun opiskelijat tekivät tehtäviä netissä omilla koneillaan, kävin itse selaamassa tänä vuonna ilmestyneitä nettimateriaaleja, Kotisuomessa.fi ja Asiointisuomea. Olin toki niitä aiemminkin katsellut ja käyttänyt, mutta ne ovat sen verran laajoja, ettei kaikkea kerralla näe eikä ehdi katsoa. Eikä muista! 

Hienoa, että uutta materiaalia tehdään, varsinkin kun se on toiminnallista ja käytännönläheistä. Välillä alkaa kuitenkin jopa ahdistaa sen runsaudenpula. Nytkin huomasin, että molemmissa materiaaleissa olisi ollut erittäin kivoja ja hyödyllisiä kirjastotehtäviä. Ja tämän huomasin tietysti viikko kirjastokäynnin jälkeen, eikä nytkään ollut aikaa tehdä niitä. Ehkä kertaamme niiden avulla myöhemmin. Tuli vain sellainen yleisahdistus siitä, että kaikkea ei ikinä ehdi tehdä, aina pitää priorisoida, mikä on tärkeää, mikä on hyödyllistä, mikä on hyödyllisempää kuin jokin muu. Kun ottaa ohjelmaan uutta, jostain vanhasta pitäisi luopua. No, eipähän käy tylsäksi tämä työ. Ja sitähän minä haluan, kehittääkehittääkehittää. Joskus tarttis vaan pari ylimääräistä tuntia vuorokauteen. Tai oikeastaan joka päivä...

Tänään meillä olikin sitten se pullapäivä. Aamulla pidin ryhmälle pienen kertauskokeen, ihan vain, että he itse ja minä samalla saan vähän tietää, miten parin edellisen kappaleen asiat ovat kaaliin painuneet. Olin antanut perjantaina heille itsearviointilomakkeen, jonka avulla saivat miettiä, ovatko oppineet ne asiat vai pitäisikö kenties hieman kerrata. 

Kokeen jälkeen teimme jonkun kollegan laatiman kuunteluharjoituksen Hyvin menee 1 -kirjan kappaleesta 17, jossa poika ja äiti leipovat pullaa. Sitten aloimmekin itse hommiin. Opiskelijat olivat taas vähän hämillään, että mitä, ai nytkö, tänäänkö. Joo, just nyt, kääri hihasi. :D

Vapaaehtoiset osallistuivat leipomishommaan, loput ihmettelivät, kommentoivat ja kuvasivat vieressä. (Ja tietysti siivosivat jäljet.) Vaivasin itse puolet taikinasta, yksi opiskelija toisen puolen, kolmas mittasi ainekset. Ruokatauon ajan annoimme taikinan kohota ja sitten vain korvapuusteja leipomaan! Näytin itse ensimmäisen satsin, halukkaat saivat tehdä seuraavat. Jokainen taaplaa tyylillään. Yksi perfektionisti hioi taikinamytystään viimeisen päälle kauniit pullat (toiset meinasivat jo kyllästyä odottamaan), toinen veti rennosti afrikkalaiseen tyyliin ja kolmas näppärästi kokeneen leipurin ottein.

Oikein kauniita ja herkullisia pullista lopulta tuli. Päivän päätteeksi juotiin tietysti pullakahvit ja samalla juteltiin vähän siitä, mistä suomalaisessa kahvipöydässä voi puhua ja mistä ei. Tabuiksi luokittelimme ainakin uskonnon, vaalisalaisuuden, palkan ja lapsiluvun. 

Leipomisen lomassa lauloimme Leipuri Hiivan. Siitä löysin kerran netistä hauskan version. Ensin lauletaan ihan normaalisti. Sitten amerikkalaisittain, Amerikassahan kaikki on isoa, niin myös leipurin ja laulajan liikkeet. Thaileipuri taas on ihan pikkuruinen ja laulukin vedetään hyvin pikkuruisilla eleillä ja pienellä äänellä. Saksalainen versio lauletaan sotilaallisen kulmikkaasti. Viimeisenä tulee kiinalainen. Koska kiinalaisia on niin paljon, siellä on pakko tehdä kaikki sarjatuotantonasarjatuotantonasarjatuotantona. Niinpä uuneja, piippuja ja leipureita on monta rinnakkain. Laulaja hyppii siis sivusuunnassa ja yrittää ehtiä hoitaa kaikki uunit... Olihan se taas hauskaa! :D 

(Alkuperäisessä, netissä näkemässäni versiossa oli myös laiska venäläinen, mutta koska venäläiset ovat oman kokemukseni mukaan kaikkea muuta kuin laiskoja, en ole sitä ottanut mukaan. Tänään tosin laulettiin siperialaisen opiskelijan toiveesta hidastettu siperialainen versio ja toinen venäläinen ehdotti, että venäläinen voisi olla juoppo... Että lienenkö vain turhan tarkka poliittisesta korrektiudesta?)

Ruokapäivä

Tällä viikolla oli joka päivä jotain erityisohjelmaa, niin että yksikään päivä ei ollut normaali opiskelupäivä. Maanantaina ryhmällä oli atk-opetusta, jossa he tekivät Power Point -esityksen omasta kotimaastaan. Jatkossa he esittävät niitä aamuisin päivänavauksina koko ryhmälle. Olen vuosien mittaan kuullut kymmeniä esityksiä eri maista. Se on opettajallekin tosi mielenkiintoista, aina oppii uutta eri maista ympäri maailmaa.

Tiistaina opiskelijat tekivät kotitehtäviä ja loppuviikon päivätkin olivat lyhyempiä eri syistä. Etäopetus kuuluu kotoutumiskoulutuksen ohjelmaan ihan suunnitellusti. Sen avulla opiskelijat oppivat omatoimisuutta ja vastuun ottamista. Jos he myöhemmin opiskelevat vaikkapa ammatillisessa koulutuksessa, näitä taitoja tarvitaan paljonkin. Usein etätehtävät ovat kirjallisia tehtäviä, mutta toisinaan myös johonkin asiointiin liittyviä tehtäviä. Opiskelijan pitää esimerkiksi käydä tutustumassa oman alueensa kirjastoon, etsiä tietoa kirjaston materiaaleista, lainata kirja ja esitellä se muulle ryhmälle. Tällä kertaa annoin vain kirjallisia tehtäviä. 

Mielestäni on turhaa käyttää ryhmän yhteistä aikaa hiljaa istumiseen, joten tuntityöskentelyssä keskitymme suullisiin harjoituksiin ja keskusteluun, ja suurimman osan kielioppi- ja kirjoitustehtävistä opiskelijat tekevät kotonaan. Näin saamme mielestäni parhaiten hyödynnettyä ryhmäoppimisen sosiaaliset mahdollisuudet. Uusia kielioppiasioita harjoittelemme tietysti vähän myös tunnilla ja joskus teemme tekstinymmärtämistehtäviä esimerkiksi aikarajoitettuina tai pareittain tai vaikkapa kirjoitustehtäviä ilman sanakirjaa. Silloinkin laitan useimmiten taustalle soimaan jotakin musiikkia, joka paitsi parantaa keskittymistä, myös keventää tunnelmaa. Muun yhteisen aikamme käytämme sanaston ja suullisen vuorovaikutuksen harjoitteluun.

Keskiviikkona olimme taas atk-luokassa. Päivän aikana opiskelijat kirjoittivat Wordilla suomeksi sen ruoan reseptin, jonka toivat perjantain ruokapäivään. Autoin heitä kirjoitusprosessin aikana ja tarkistin samalla, että kieli on ymmärrettävää. Lopulta jokainen lähetti reseptinsä keittokirjavastaavalle, joka tallensi ne yhteen tiedostoon ja stilisoi ne yhtenäiseksi kirjaseksi. Lisäsin itse kirjaan kannen ja kopioin sen perjantaiksi jakoon kaikille.

Torstaina jatkoimme ruokateeman opiskelua. Kertasimme niin pitää- ja tykätä-verbien rektiota kuin monikon partitiiviakin. En tykkää siitä, että ne tulevat kirjassa samassa kappaleessa, mielestäni yksi tämäntyyppinen kielioppiasia riittäisi yhtä tekstiä kohti. Olihan tuota pitää-verbiä tietysti jo vähän harjoiteltu aikaisemminkin, mutta nyt harjoiteltiin vähän perusteellisemmin. Edellisellä viikolla olimme jo vähän harjoitelleet sitä. Siinä tulikin hauskoja tilanteita, kun kyselin opiskelijoilta, mistä he pitävät ja mistä eivät pidä. Yksi miesopiskelija sanoi, ettei tykkää pinkistä. Vilkaisin  paitaa päälläni ja ilmehdin muka pettyneenä ja nolostuneena - päälläni oli pinkki paita. Teimme myös Oikeesti aikuisten -materiaalista kyselyn, jossa opiskelijat kyselevät muilta, mistä viikonpäivästä/eläimestä jne. he pitävät eniten. Tällä viikolla, kun kertasimme asiaa heittämällä palloa ja kysymällä, mistä sä tykkäät, moni sanoi tykkäävänsä auringosta. Eihän siihen voinut muuta kommentoida, kuin että miksi ihmeessä te sitten asutte Suomessa. Sai taas hyvät naurut aikaan. Kuuntelimme myös Juha Tapion laulun Tykkään susta niin että halkeen. Fraasi toistui laulussa niin monta kertaa, että sanoin, että nyt osaatte varmasti sanoa illalla tuon puolisoillenne. 

Monikon partitiivia drillasimme viime viikolla perusteellisesti. Kirjassa on melko yksinkertaiset säännöt asiasta ja tässä vaiheessa siinä käsitellään vain ruokasanoja. Lisäksi olen tehnyt tehtävän, jossa opiskelijat taivuttavat mallin mukaan ison määrän sanoja. Tarkoituksena on, että malli jää mieleen toiston kautta, ettei tarvitsisi muistella sääntöjä. Että "korva" sanoisi, miten sana taipuu. Lisäksi harjoittelimme asiaa mm. seuraavin tavoin:

• Kotitehtävänä kauppatehtäviä; mitä ostat kaupasta, jos teet kakkua, salaattia jne.
• Vocabulary-materiaalin keittiökuvista kertominen parille
• Jokainen ottaa kaksi leluruokaa korista ja kysyy toiselta opiskelijalta, mitä hän osti kaupasta. Kun molemmat ovat sanoneet omat ruokansa: Ostin kaupasta munia ja mansikoita, he vaihtavat ruokia ja kysyvät seuraavalta.
• Pallonheitto: Millaisia suomalaiset ovat? - Suomalaiset ovat hiljaisia. Jokaiselta kysyttiin, millaisia omanmaalaiset ihmiset ovat. Vastaus sai olla joko oma näkemys tai yleinen stereotypia. 

Viimeksi mainitussa tehtävässäkin tulee usein mielenkiintoisia tilanteita. Viime vuonna esimerkiksi venäläisillä oli hyvin erilaisia näkemyksiä kotimaansa asukkaista. Toisen mielestä he ovat vieraanvaraisia ja ystävällisiä, toisen mielestä epärehellisiä juoppoja. Tällä kertaa eräs opiskelija sanoi, että englantilaiset ovat surullisia. Kun ihmettelin miksi, hän vastasi nopeasti, että koska siellä sataa aina vettä. Ja taas naurettiin. Tätä tehtävää ei kyllä kannattaisi ehkä tehdä vielä tässä vaiheessa, koska usein sanat ovat sellaisia, ettei sanatyyppiä ole vielä opiskeltu, joten opiskelijat eivät osaa tehdä siitä monikon partitiivia. Tällä kertaa esiin tuli esimerkiksi avulias-avuliaita ja puhelias-puheliaita. Totta kai uusia sanoja ja sanatyyppejä opiskellaan myös esiin nousevien sanojen avulla ja sitten kun ne aikanaan varsinaisesti opiskellaan, asia on jo jollakin tavalla tuttu ja helpompi oppia. Pallonheittotehtävässä tarkoitus on kuitenkin, että vastauksen voi keksiä nopeasti eli asian pitäisi olla jo tuttu ja sitä vain kerrataan. Pelin nimihän on alun perin hot ball, eli pallo polttelee käsissä ja pitää heittää nopeasti eteenpäin. 

Torstaina tutustuimme myös ruokien ravintoainemerkintöihin. Opiskelijoilla oli ollut kotitehtävänä selkokielistetty teksti ruokaympyrästä, ruokakolmiosta ja lautasmallista. Katsoimme sen vielä yhdessä läpi ja puhuimme vähän siitä, millaisia ovat suomalaiset ravitsemussuositukset ja että ne voivat erota heidän kotimaidensa suosituksista. Tekstiin liittyvistä ruokavaliokysymyksistä opiskelijat keskustelivat vieruskaverinsa kanssa. Sitten katsoimme yhdessä, millaisia ravintoarvomerkintöjä ruokapakkauksissa on ja mitä ne tarkoittavat (energia, proteiini, hiilihydraatti, kuitu jne.). Jaoin jokaiselle parille muutaman ruokapakkauksen, jonka merkintöjä he yhdessä tutkivat ja kirjasivat taulukkoon. Yksi pari sai maitotuotteita, toinen lihatuotteita, kolmas viljatuotteita, joku makeispakkauksia jne. Pakkaukset olin tuonut kotoani. Lopuksi jokainen pari kertoi muille tutkimiensa ruokien ravintosisällöstä, mikä oli terveellisintä ja mikä epäterveellisintä ja miksi. 

Perjantaina vuorossa oli ruokapäivä. Jokainen toi oman maansa ruokaa, jotkut myös koristeita, vaatteita ja soittimia. Nautimme monipuolisesta herkkupöydästä alkupaloista jälkiruokiin. Afrikkalainen opiskelija esitti afrikkalaista tanssia ja ukrainalaiset polkkaa. Erään opiskelijan vaimon kanssa esitimme suomalaista letkajenkkaa, johon myös hänen miehensä lähti mukaan, muut eivät uskaltautuneet. Opiskelijat kehittivät myös pelin, jossa jokaisen piti nostaa kulhosta lappu, jolla luki tehtävä. Jokainen vuorollaan lauloi, tanssi tai vaikkapa esitti, mitä kukko sanoo. Mukana oli myös muutamien opiskelijoiden (ja opettajan) lapsia ja puolisoita. He pääsivät samalla tutustumaan vanhempansa tai puolisonsa kouluun. Se on aina mielenkiintoista. Puoliso saa ehkä paremman käsityksen siitä, mitä koulutuksessa opiskellaan ja voi kenties entistä paremmin tukea puolisoaan kielenoppimisessa. Lasten kanssa leikimme myös muutaman laululeikin. Päivä oli jälleen kerran oikein hauska ja antoisa!

Sokkomaistajaiset ja muuta mukavaa

Matkateema alkaa olla tältä erää taputeltu. Alkuviikosta keskityimme vielä lähiliikenteeseen. Ensin tutustuimme lähiliikenteen aikatauluihin ja teimme joitakin niihin liittyviä tehtäviä. Naapuri hississä -materiaalista otimme tekstin ja kuvasarjan, jossa käsiteltiin matkakortin lataamista ja bussilla matkustamista. Näin tulivat perusfraasit tutuiksi. 

Harjoittelimme matkustusteemasta puhumista myös puhekielellä. Tässä käytän apuna Kato hei! -kirjaa, jonka CD:ltä voi kuunnella puhekieliset, aiheeseen liittyvät dialogit, jotka myös kopioin opiskelijoille. Koko kirjaahan ei tietenkään saa kopioida, mutta lupien rajoissa pystyy muutamaa aihetta käsittelemään ja samalla vinkkaamaan innokkaita vaikkapa lainaamaan materiaalin kirjastosta. 

Itse ei aina tajua, miten vaikea opiskelijoiden on hahmottaa puhekielen sanoja. Että soot tarkoittaa sinä olet tai että toi on tuo tai ihan mitä vaan. Kaikki pitää tehdä näkyväksi. Katsoimme myös muutamia muita tavallisia puhekielisiä sanoja, jotka piti yhdistää kirjakieliseen muotoon. Makkari-mäkkäri-parista saa aina myös hauskan vitsin aikaiseksi. ;) Olin tehnyt puhekielen sanoista myös Clipart-kuvia ja laminoinut ne, opiskelijoiden piti siis yhdistää kuva ja sana. Ei ihan helppoa ainakaan tässä vaiheessa vielä! Yritän kuitenkin ottaaa alusta asti  mahdollisimman paljon puhekieltä mukaan ja käyttöön, koska se on joka tapauksessa todellisuutta luokan ulkopuolella.

Seuraavan päivän vietimme atk-luokassa. Ensin rekisteröidyimme oppilaitoksemme omalle verkko-oppimisalustalle, jota voimme jatkossa käyttää vaikkapa tiedottamiseen, viestittelyyn, kotitehtävistä ilmoittamiseen ja tiedostojen jakamiseen. Sitten tutustuimme niin Hsl:n kuin Vr:nkin nettisivuihin kollegan tekemien tehtävien avulla, joita toki muokkasin hieman oman ryhmäni asuinalueen mukaisiin tarpeisiin. Kiitos, Krista! :) 

Tehtävien avulla opiskelijat oppivat käyttämään Reittiopasta, joka helpottaa huomattavasti liikkumista pääkaupunkiseudulla. Lisäksi he löysivät tiedot siitä, kuka saa matkustaa ilmaiseksi ja kuka saa alennusta sekä oppivat vertailemaan, mitä maksaa mikäkin lippu, kun sen ostaa matkakortilla tai käteisellä. Erot hinnoissa ovat yllättävän suuret, joten tämä oli ihan rahanarvoista tietoa. 

Aina välillä sitä kuvittelee, että joku tehtävä on opiskelijoille ihan pikku juttu, mutta huomaa tunnilla, että eipäs olekaan. Noihin aikataulutehtäviin saatiin hyvinkin menemään melkein koko päivä, muuta ei juuri ehditty. Aamupäivällä opiskelijat olivat sitä mieltä, että tehtävä on vaikea, mutta iltapäivällä jo sanoivat, että tämä oli hyödyllinen. 

Näinhän se usein menee. Eihän liian helposta tehtävästä ole mitään hyötyä, siitä ei opi mitään uutta. Liian vaikeasta taas ei selviä ja lannistuu. Tiedonhakutehtävät ylipäätään ovat tosi hyödyllisiä, kun opiskelijat  pääsevät ihan oikeasti ratkaisemaan ongelmia käyttämällä kaikkea sitä osaamista, mitä heillä ennestään on. Samalla saavat rohkeutta lähteä selvittämään vaikeampiakin tekstejä, olkoonkin, että usein Googlen kääntäjän avulla. Ja mikäpä vika siinä, paitsi että se on tietysti epäluotettava ja tuottaa karmeaa kieltä, jos yksinomaan sen avulla kääntää. Mutta siis mielestäni siinä ei ole mitään vikaa, että opiskelijat käyttävät apuvälineitä. Ennen oli vain sanakirja, nyt on kaiken maailman sovellukset puhelimissa, tableteissa ja netissä. Kaikkea kannattaa hyödyntää, kunhan osaa suhtautua niihin terveellä kriittisyydellä. Sitä tässä samalla harjoitellaan.

Itsenäisen työskentelyn lisäksi atk-luokassa opiskelijat pääsevät selvittämään asioita myös yhdessä. Se, jolla on paremmat atk-taidot, auttaa muita ja kun yksi on selvittänyt asian, hän voi selittää sen kaverilleen. Pyrin opetuksessani aina ohjaamaan opiskelijoita yhteistyöhön, se kun tuottaa yleensä parempaa jälkeä pienemmällä vaivalla kuin yksin puurtaminen. Samaa mieltä olen tietysti myös opettajan työstä. Siksi tätä blogiakin kirjoitan, että jonkun muun työ helpottuisi eikä tarvitsisi itse keksiä kaikkea. :)

Keskiviikkona siirryimme sitten ruokateemaan. Kirjassa olemme siis kappaleessa 8, jonka tekstin aiheena ovat tupaantuliaiset (eikä mun mielestä -tulijaiset, kuten kirjassa). Ruokasanastoa opiskelimme jo kurssin alkuvaiheessa kirjan ulkopuolelta, koska se on mielestäni niin keskeistä, ettemme voi opiskella kieltä kolmea ensimmäistä kuukautta puhumatta ruoasta. Nyt siis laajennamme sanavarastoa ja opettelemme uusia tapoja käyttää partitiivia sekä yksikössä että monikossa. Mielestäni perusnopeudella etenevälle ryhmälle monikon partitiivin voi ihan hyvin ottaa tässä vaiheessa, koska sitä käytetään kuitenkin autenttisissa tilanteissa niin paljon. Lähinnä drillaamme sitä nyt, myöhemmin opiskelemme tarkemmin kaikkien sanatyyppien taivutusta.

Apropo, sanatyypit. Pidin keskiviikkona tukiopetusta. Sinne ilmaantui lopulta puolet porukasta ja kysymyksiä sateli laidasta laitaan. Huomasin, että olisi pitänyt pitää useammin, eihän yhden iltapäivän aikana kovin monta aihetta ehdi käsitellä. Vaikka tämän ryhmän opiskelijat kysyvät melko rohkeasti ja spontaanisti, jos eivät jotain ymmärrä, oli monelta silti jäänyt kysymättä jokin kysymys oikealla hetkellä. Joillakin oli ollut myös poissaoloja, niin että perusteet olivat jääneet heikoiksi. No, jatkossa yritän järjestää tukiopetusta vähän useammin. Toisaalta on vaikeaa saada opiskelijoita ymmärtämään, että kolmessa kuukaudessa suomen koko kielioppia ei voi heille opettaa, vaikka heillä olisi kuinka suuri tiedonjano... Eli epävarmuuttakin pitää sietää. Tärkeintä on, että pystyy sanomaan asioita sillä sanavarastolla, jonka on ehtinyt hankkia. Ei se, että kielioppi on aina kohdallaan. Vaikka ymmärtäähän senkin, että fiksut ihmiset haluaisivat puhua oikein.

Sillä aikaa muu ryhmä oli atk-luokassa työskentelemässä itsenäisesti. Päätimme nimittäin pitää ensi viikolla ruokapäivän ja jaoimme tehtävät, joten heillä riitti puuhaa mm. kutsun ja ohjelman suunnittelemisessa. Yksi ryhmä tekee kutsun, toinen suunnittelee ja kirjoittaa ruokalistan, kolmas järjestää päivälle ohjelmaa. Jokainen kirjoittaa oman ruokansa reseptin, jotka yksi ryhmä kokoaa keittokirjaksi. (Olen muuten saanut tätä kautta vuosien mittaan monia hyviä reseptejä eri maiden herkullisiin ruokiin!) Yksi ryhmä huolehtii tilan koristelusta ja siivouksesta, toinen valokuvauksesta ja Power Point -esityksen tekemisestä tähänastisista valokuvista. 

Ennen olin niin hölmö, että tein kaiken valmistelutyön itse. Viime vuosina olen antanut sen opiskelijoiden hommaksi ja ruokapäivistä on tullut hauskempia kuin koskaan! Hehän osaavat ja keksivät vaikka mitä! Work smart, not hard! 

Tänään tutustuimme ruokareseptiin tekstilajina ja harjoittelimme ruoanlaitossa ja leipomisessa tarvittavia verbejä. Olen koonnut niistä listan, jolla on perusmuoto, verbityyppi, minä-muoto ja imperatiivi. Minä-muoto siksi, että siitä saa helposti imperatiivin, jota taas tarvitaan reseptin kirjoittamisessa. Jokaisesta verbistä puuttuu  pari muotoa, jotka opiskelijan pitää itse täydentää ja tietysti kirjoittaa viereen, mitä se on omalla kielellä. Onneksi Clipartista löytyy taas paljon havainnollistavia kuvia. Sitten tutustuimme jonkin verran astiastoon ja muuhun välineistöön, jota keittiössä puuhatessa tarvitaan.

Päivän päätimme sokkomaistajaisilla. Toin kotoa joitakin ruokatarvikkeita, joista valmistelin jokaiselle pienen lautasellisen makupaloja. Toinen parista laittoi huivin silmilleen ja toinen syötti. Maistajan piti kertoa, millaista ruoka on ja mitä se on. Ennen tätä olimme harjoitelleet ainesanojen partitiivia, joten tämä oli hyvinkin konkreettista harjoittelua: Banaani on makeaa ja pehmeää. Tällä kertaa olin melko reilu ja jätin parsa- ja kukkakaalin väliin. Vahvimpina makuina olivat mustaherukka ja tyrnimarja, muuten listalla oli omenaa, kurkkua, tomaattia, karkkia, suklaavanukasta, piimää, suklaata, ketsuppia, goudaa ja mozzarellaa. Ai että oli hauskaa! :D

Kulttuurieroista

Laitoin omaan postaukseen tämän jutun, kun menee vähän eri aiheeseen.

Harjoittelimme tällä viikolla myös kertomaan, mitä päivän aikana teemme. Luimme ja kuuntelimme eri ihmisten päiväohjelmia, niissähän paikansijat toistuvat myös jatkuvasti. Kerroimme myös kuvasarjan avulla "Pekan" päivästä. Tätä teemaa varten olen tehnyt vinon pinon lappuja, joilla lukee erilaisia toimintoja, esim. Herään. Puen päälle. Herätän lapset. Syön aamupalaa. Menen bussipysäkille. jne. Olen eri vuosina käyttänyt lappuja eri tavoin, esim. laittanut opiskelijat ryhmissä järjestämään ne tai järjestymään luokan keskelle riviin tapahtumajärjestyksessä. Koska lappuja on paljon enemmän kuin opiskelijoita, tein tällä kertaa niin, että jaoin laput neljään ryhmään (aamu, työpäivä, iltapäivä, ilta). Opiskelijat järjestivät ryhmissä omat lappunsa pöydälle tapahtumajärjestykseen ja lopuksi jokainen kiersi pöytien ääressä lukemassa koko päivän tapahtumat. Mukaan olin tietysti ujuttanut uusiakin ilmauksia, kuten Laitan pyykit koneeseen. Ripustan pyykit kuivumaan. Surffailen netissä. jne. Kun opiskelijoiden pitää ensin vain passiivisesti ymmärtää nämä lauseet, he pystyvät kyllä järjestämään ne. Kun he jälkeenpäin kertovat omasta päivästään parille, he voivat halutessaan ottaa näitä (muistiin kirjoittamiaan) uusiakin ilmauksia käyttöön.

Päiväjärjestyksestä puhuttaessa esiin nousi mm. päivällisen syöminen. Kerroin samalla, mihin aikaan suomalaiset syövät ja mitä. Kun kerroin, että suomalaiset syövät yleensä viisi ateriaa ja päivällinen syödään heti työpäivän jälkeen, eräs opiskelija oli kovin kummissaan. "Miksi suomalaiset syövät kello viisi?"  - Ai miten niin miksi? Koska heillä on nälkä! ;)

Aika usein tulee tilanteita, jolloin joutuu selittämään suomalaisia tapoja ihmisille, jotka katsovat elämää edelleen omasta (tässä tapauksessa eteläeurooppalaisesta) kulttuuristaan käsin eivätkä tajua, miten tällä puolella maailmaa eletään ja miksi niin. Ja että se voi olla ihan yhtä hyvä ja oikea tapa elää. 

Lienee yleisinhimillinen piirre, että jonkin aikaa uuteen maahan muuttamisen jälkeen on vaikea hyväksyä uuden maan asukkaiden erilaista tapaa elää. Aikaa myöten sen sitten hyväksyy ja lopulta voi ollakin sitä mieltä, että uusi tapa on jopa parempi kuin oma vanha. Jokaiselle vieraassa maassa asuneelle ilmiö on tuttu, kulttuurisokki tulee eri ihmisille eri vahvuisena ja yleensä siitä toipuu ajan mittaan. Kotimaahan palatessa kulttuurisokki voi olla jopa isompi, kun kuvittelee tuntevansa kotimaansa kulttuurin, muualla ollessaan on ehkä luonut jonkinlaisen ihannekuvan kotimaastaan, vuosien aikana asiat ovatkin muuttuneet, itse on muuttunut jne. Kotoutumiskoulutuksessa käsittelemme tietenkin kotoutumisen vaiheita, jotta laidasta toiseen menevät tunteet eivät tule yllätyksenä. 

Pyydän myös jossain vaiheessa koulutusta jonkun entisen opiskelijani kertomaan vasta maahan muuttaneille omista kokemuksistaan Suomessa asumisesta. Vertaisen kokemus on paljon konkreettisempi ja mielenkiintoisempi kuin pelkästään opettajan kertoma, vaikka sekin voi toki perustua omaan kokemukseen toiseen maahan muuttamisesta. On lohdullista ja rohkaisevaa kuulla toisen maahan muuttaneen selviytymistarina. Omat vaikeat vaiheet on helpompi hyväksyä, kun kuulee toiselta saman kokeneelta, että matkalaukut ovat välillä olleet pakattuina, mutta lopulta vaikeudet voi selvittää ja tähänkin outoon maahan sopeutua. Aika useinhan kotoutumiskoulutus osuu vielä siihen kuherruskuukausivaiheeseen, jolloin kaikki Suomessa tuntuu olevan helppoa ja ihanaa (paitsi sää), mutta koulutuksen jälkeen totuus voikin iskeä vasten kasvoja. Parantuneesta kielitaidosta huolimatta työpaikka on edelleen kiven alla eikä ammattikoulustakaan vielä oikein selviä. Talven pimeys masentaa eikä kukaan puhu mitään. Ruokakin on kummallista eikä ystäviä löydy...

Leipää ja kielioppia

Näyttää siltä, että ehdin päivittää blogia aina vain alkuviikosta ja joudun sitten kertomaan aina kerralla vähän isompia kokonaisuuksia. No, eipähän tule jokaista lillukanvartta raportoitua. ;) Toisaalta helmasyntini on liiallinen pyrkimys täydellisyyteen, ehkä hieman vähempikin pedanttisuus riittäisi... 

Perjantaina olimme kolmatta kertaa ryhmän kanssa ATK-luokassa. Tällaisen nopsakan, hyvin koulutetun ryhmän kanssa se on helppoa, sillä heitä ei tarvitse auttaa koneiden kanssa juuri ollenkaan. He osaavat myös itsenäisesti selvittää, miten erilaiset tehtävätyypit toimivat. Niinpä opettajalle jää aikaa mm. kirjoitustehtävien korjaamiseen tai seuraavien päivien suunnitteluun. 

Ne kirjoitustehtävät olivatkin menneet varsin hyvin, yllättävän paljon he jo osaavat. Palautteen antaminen on oma lukunsa, siihen kaipaisin vinkkejä. Yritän kiinnittää huomiota hyviin ilmauksiin ja laittaa niiden kohdalle plussia, mutta jos alan virheitä merkitä, niitä tulee yleensä niin paljon, että opiskelija luulee, että kirjoittaa tosi huonosti. Vaikka hän itse asiassa ilmaisisi paljon asioita aivan ymmärrettävästi. Siihen pyrinkin heitä kannustamaan. Virheistä viis, niitä tulee aina! Tärkeintä on, että sanoo paljon ja vastaanottaja ymmärtää.

ATK-luokassa olemme tehneet tähän mennessä ainakin tällaisia juttuja:

• Mitä kuuluu? -kirjan kuuntelu- ja ääntämisharjoituksia kielistudion avulla
• Supisuomea-videoiden katselu sekä siihen liittyvien harjoitusten tekeminen Ylen nettisivuilla
• Kielisilta-ohjelman harjoituksia eri aiheista. Oppilaitoksemme on hankkinut lisenssin tähän ohjelmaan, joka on erittäin käytännönläheinen ja hyödyllinen. Sen harjoituksilla on helppo kerrata aina kulloinkin opiskeltuja asioita.
• Suomea, ole hyvä -materiaalin harjoituksia Ylen nettisivuilla (mm. sanaristikoita)
• Tavataan taas! -materiaaliin tutustuminen itsenäisesti 
• Infopankki-fi -sivustoon tutustumista. Sieltä löytyy paljon hyödyllistä tietoa Suomesta monella eri kielellä.
• Edistyneemmille olen vinkannut jo Ylen sivuilla olevista abitreenit-tehtävistä, jotta he voivat tehdä riittävän haastavia tehtäviä. ATK-luokassa eriyttäminen onkin kaikkein helpointa, kun jokainen tekee omaan tahtiinsa sen verran kuin osaa ja ehtii. Ohjelmat korjaavat ja antavat palautteen.

Viime viikolla opiskelimme kirjasta poiketen myös ruokasanastoa, koska sitähän ihminen tarvitsee jatkuvasti. Partitiivin opiskelun jälkeen oli luontevaa harjoitella sitä ruokasanoilla: "Minä syön leipää ja juon kahvia."  

Ruokasanastoa olemme harjoitelleet mm. seuraavilla tavoilla:

• Aamun kuvat ruoista ja joitakin ristikoita ym.; kirjoitetaan ja toistetaan; kysy parilta, mitä hän syö ja juo.
• Aamun värikuvilla pelaamista; kuvat leikattu korteiksi ja laminoitu; peitä sanat toisilla korteilla ja kysy parilta: Mikä tämä on? ja Mitä sinä syöt?
• Leluruoilla luokan keskellä; ota korista kaksi ruokaa, kysy toiselta, mitä sinä syöt; vaihda sitten toisen kanssa ruoat ja kysy seuraavalta. Toistoa ja eri ruokien kertausta tulee tällä tavalla tosi paljon!
• Partitiivin harjoittelu ruokasanoilla. Opettaja jakaa jokaiselle opiskelijalle muutaman laminoidun kuvan, jossa on myös ruoan nimi. Opiskelija tekee lauseen: "Minä juon teetä ja syön porkkanaa." ja laittaa saamansa sanat pöydälle tai seinälle oikeaan ryhmään partitiivin päätteen mukaan. Siis maitoa, voita, kastiketta, herneitä jne. Jos lajittelu tehdään pöydälle, opiskelijat voivat halutessaan ottaa lopputuloksesta puhelimillaan kuvan.
• Etsi pari kyselykorteilla, joissa toisella puolella ovat kysymykset ja toisella puolella vastaukset. Tällä kertaa näin: Mitä sinä syöt aamulla/päivällä/illalla... Syön aamulla jogurttia ja mansikoita. Se, jolla on samanlainen kortti eli täysin samat ruoat, on uusi parisi.
• Heitä palloa ja kysy: Mitä sinä syöt aamulla?
• Ruokakaupan kuva; nimetään kauppasanat, kuten ostoskärry, tarjous, lihatiski...
• Naapuri hississä -materiaalista kauppateksti ja kuvat. Ensin luetaan teksti yhdessä, sitten parin kanssa ja lopulta kerrotaan parille kuvien avulla, mitä kaupassa tapahtuu.
• Keskustelu kaupan kassalla. Opettaja on laatinut mahdollisimman todenmukaisen, puhekielisen keskustelun, jota harjoitellaan Kjellinin metodilla. Opettaja toistaa fraasin ensin kolme kertaa, opiskelijat kuuntelevat. Sama kaksi kertaa uudestaan, eli yhteensä yhdeksän kertaa opiskelijat vain kuuntelevat (intonaatio, paino, oikea ääntämys!). Sitten opettaja toistaa vielä kolme kertaa ja nyt myös opiskelijat toistavat opettajan perässä. (Olen saanut metodiin vain pienen opastuksen kollegaltani, mutta uskallan silloin tällöin kokeilla sitä. Kiitos, Mari! :)) Lopulta opiskelijat harjoittelevat keskustelua parin kanssa. He huomasivat mm. että sanoin oikeastaan: "Laittaanko pakasteet pieneen pussiin?", vaikka olin kirjoittanut: "Laitetaanko pakasteet pieneen pussiin?". Tarkkakorvaisia kavereita!
• Ruokakaupassa asiointi. Leikkiruoat asetellaan eri osastoille ja opiskelijat käyvät ostoksilla. Pari opiskelijaa on töissä kassalla, he rahastavat leikkikassakoneella. (Tätä emme ole vielä tehneet tämän ryhmän kanssa, tarkoitus on toteuttaa se keskiviikkona, kun seuraavan kerran heitä opetan. Sitä ennen kerrataan vielä kirjan tehtävien avulla puhekieltä, mm. numeroita.)

Olemme opiskelleet myös kellonaikoja. Olen huomannut, että ne ovat joillekin yllättävän hankalia oppia. Niinpä eräs opiskelija totesikin, että koska puhekielisemmät ilmaukset on vaikeampi oppia, "Minä olen digitaalinen." On siis helpompi sanoa: "Kello on kaksitoista neljäkymmentäviisi" sen sijaan, että sanoisi: "Kello on varttia vaille yksi." No, ehkä hän vielä muuttuu analogiseksi, kunhan harjoittelemme lisää. ;) Tänään harjoittelimme lisäksi Mihin aikaan- ja Monelta-kysymyksiä ja niihin vastaamista niin yleis- kuin puhekielelläkin.

Aloitimme myös tutustumisen suomen kielen verbityyppeihin. Suomalaistenhan niitä ei tarvitse osata eivätkä useimmat liene edes tietoisia moisista. Mutta kun suomea opiskelee vieraana kielenä, verbityypit ovat välttämätön apu kielen hahmottamisessa ja eri muotojen muodostamisessa. Tässäpä esimerkit: 

Verbityyppi 1: maksaa, antaa, lukea, puhua...

Verbityyppi 2: juoda, syödä, myydä, voida...

Verbityyppi 3: tulla, mennä, nousta, purra

Verbityyppi 4: haluta, palata, osata...

Verbityyppi 5: tarvita, valita, punnita...

Verbityyppi 6: paeta, lämmetä, kylmetä...

Näistä viisi ensimmäistä opiskellaan heti tässä alkeisvaiheessa, kuudes sitten vähän myöhemmin. Ei auta, tankattava on. Kyllä ne aika pian oppii, vaikka alkuun se voi tuntua aika hurjalta urakalta. :)