Digiajassa - hypessä vai jälkijunassa?

Suomen koulujen siirtymisestä digiaikaan on viime aikoina käyty keskustelua eri yhteyksissä, mm. Opettaja-lehdessä. Lukemistani artikkeleista ja mielipiteistä päätellen vallalla on (jälleen kerran!) varsin mustavalkoinen ajattelu. Joko ollaan sitä mieltä, että Suomi on jäänyt jälkeen ja koko koulu pitäisi kiireen vilkkaa muuttaa digitaaliseksi tai sitten digi ja some nähdään peikkoina, joista innostuneet leimataan digiuskovaisiksi.

Pyrin itse tässä, kuten monissa muissakin asioissa pysyttelemään kultaisella keskitiellä. Haluan pysyä kehityksessä mukana ja ottaa nykyajan välineet ja keinot käyttöön siinä, missä niistä on hyötyä opetuksessa, opiskelussa ja oppimisessa. En kuitenkaan halua tehdä välineistä itse tarkoitusta. On ajanhukkaa vääntää digimuotoon tehtävää, joka toimii paperilla yhtä hyvin. Toisaalta joidenkin digimuotoisten tehtävien avulla voi säästää aikaa ja paperia, vaikka ne eivät rakenteeltaan ihmeemmin eroaisi paperitehtävistä.

Siispä miettimään, miten välineitä voisi hyödyntää. Oppilaitoksessamme on viime aikoina panostettu tähän kouluttamalla meitä kouluttajia ja hankkimalla tarvittavaa välineistöä. Pikku hiljaa jokainen ottaa välineet käyttöön omassa opetuksessaan, sen mukaan mikä kenestäkin omaan opetukseen sopivalta tuntuu. Tiedän, etten itse ole mikään eturivin kehittäjäopettaja tälläkään saralla. Kunpahan kopioin ja tuon esiin muutamia tavallisen opettajan helposti käyttöön otettavia ideoita.

Olen uuden ryhmäni kanssa kokeillut mm. seuraavanlaisia juttuja digimaailmassa.

Omat videot. Koulutuksen alussa sain idean tähän kollegaltani. Kuvasin omalla puhelimellani videoita, joilla puhuin itse ja jätin opiskelijalle vastausaikaa. Tein videoita esim. tutustumisesta ja peruskysymyksistä puhekielellä. Latasin videot oppilaitoksen omalle oppimisalustalle, mutta avasin ryhmälle myös oman Gmail- ja Youtube-tilin, jolle videoita on helppoa ladata. Opiskelijoiden piti kotona harjoitella videon kanssa keskustelua. 

Ideana oli harjoitella reagoimista kysymyksiin ja oppia ymmärtämään perusfraaseja kohtalaisen nopeallakin puhekielellä. Videotahan voi kelata edestakaisin niin monta kertaa, että ymmärtää kysymyksen. Tarkoituksena oli myös opettaa luonnollista intonaatiota kysymyksissä.

Näitähän voisi tehdä eri aiheista niin paljon kuin ehtii. Tai niin paljon kuin sietää katsella omaa naamaansa videolla. Aika kiusallista tällaisesta ei-linssiluteesta, mutta kyllä siihenkin tottuu. Itseäni minuuttitolkulla tuijottaessani havaitsin, että minulla on kauniit silmät, mutta kamalat silmänaluset. Jälkimmäisen olin kyllä tiennyt jo ennestäänkin. ;) 

Opiskelijoiden tekemät videot. Ensimmäistä moduulia oli kulunut noin kuukausi, kun opiskelijat saivat tehtäväkseen ensimmäisen videoprojektin iPadeilla. Sen ohjeistin niin, että he ovat tulossa uudelle kurssille ja tutustuvat toisiin opiskelijoihin. Ideana oli siis kerrata itsensä esittelyä ja tutustumista. Sekä tietysti harjoitella yhteistyötä pienryhmässä ja neuvottelua (josta osa tietenkin tapahtuu tuossa vaiheessa englanniksi tai venäjäksi).

Ryhmissä oli neljä tai viisi opiskelijaa ja melkein jokainen oli myös kameran edessä ja äänessä. Ryhmien tuotokset olivat tietysti eri tasoisia ja pituisia, mutta oikein kivoja kaikki, osa suorastaan loistavia. Ensimmäiset videot katsoimme luokassa yhdessä videotykin kautta, mutta ongelmaksi osoittautui äänen laatu. Emme olleet ottaneet sitä huomioon kuvausvaiheessa eikä puheesta tahtonut saada selvää.

Tänään teimme toisen videoprojektin, jonka tarkoituksena oli kerrata ensimmäisessä moduulissa opittuja asioita. Opiskelijat tekivät koko homman täysin itsenäisesti sillä aikaa, kun pidin osalle henkilökohtaisia ohjauskeskusteluja. Miten ihanaa, kun ryhmä on taitava ja itseohjautuva! Osaavimmat tietysti auttavat niitä, joilta ohjelmien käyttö ei suju yhtä näpsäkästi.

Annoin opiskelijoille listan teemoista ja ohjeistin heitä jakautumaan neljän hengen ryhmiin. Teemat olin ottanut Sukimosta, joka pohjautuu opetussuunnitelmaan. Ryhmät valitsivat yhden teeman, josta he suunnittelivat dialogin, kuvasivat videon ja latasivat sen Youtubeen. Sen jälkeen jokainen katsoi kaikkien ryhmien videot ja sai kommentoida niitä. En antanut sen tarkempia ohjeita, sanoin vain, että heillä on muutama tunti aikaa ja saavat valita kuvauspaikan itse.

Olin tyytyväinen iltapäivällä videoita katsellessani. Jokainen oli omalla tavallaan hyvä. Kaikki ryhmät olivat suunnitelleet videot huolella. Äänen laatu oli parempi kuin viimeksi, koska joukossa on opiskelija, joka osasi antaa kaikille vinkkejä sen parantamiseen. Joku oli vähän editoinutkin videotaan, lisännyt taustalle ääniä jne. Osalla oli hyviä tilannedialogeja, osa piti pienen puhe-esityksen aiheesta. En puuttunut toteuttamistapoihin, vaan annoin heille melko vapaat kädet. Tärkeintä oli harjoitella puhumista suomeksi. Upein tuotos oli mielestäni vapaa-ajan harrastuksista kertova filmi, jolla thaimaalainen opiskelija veti kavereilleen joogaa. He todella laittoivat itsensä likoon yli 11-minuuttisella videollaan. Nauroin vedet silmissä! 

Muita ohjelmia tableteilla en ole ehtinyt vielä kovin paljon kokeilla. Teimme yhden Padletin, johon kokosimme kotiin liittyviä sanoja mind map -tyylillä. Jokainen ryhmä keräsi yhteen huoneeseen tai taloon liittyviä sanoja. Padlet tallennettiin verkko-oppimisalustalle, josta jokainen voi tallentaa sen itselleen tai katsoa sitä jälkeenpäin. Näitä aion teettää lisääkin koulutuksen edetessä. Ihan toimiva ja hyödyllinen paperinsäästämiskeino.

Olen luonut verkko-oppimisalustalle jokaiselle opiskelijalle oman sivun, jolle he voivat alkaa kirjoitella omia juttujaan. Ensimmäisen tehtävän teetin viime viikolla, kun pyysin heitä raportoimaan sinne lukemistaan tosi helpoista selkouutisista. Jatkossa aion kerätä sinne erilaisia kirjoitustehtäviä, kuten oppimispäiväkirjaa.

Otin tänään myös moduulipalautteen ensimmäistä kertaa digitaalisesti omalla verkko-oppimisalustallamme. Paljon kätevämpää kuin paperilla! Miksi en ole aiemmin sitä tehnyt? - Ei mitään hajua. Tietotekniikkaa voisi käyttää paljon nykyistä enemmän, jos vain ehtisi paneutua siihen enemmän.

Kollegani samassa työhuoneessa on aktiivisempi tablettien käytössä, häneltä olen saanut monta hyvää ideaa. Hän on tutkinut aktiivisesti esim. Twitterin ja muun some-maailman antia. Itselläni ei tähän riitä energia tässä elämäntilanteessa, mutta kopioin mielelläni muilta saamiani ideoita. Kiitos niistä!
 
Mitä sinä olet tehnyt tableteilla? Millaisia ideoita olet toteuttanut tietotekniikan tai somen avulla? Kommentoi!

Leipää ja kielioppia

Näyttää siltä, että ehdin päivittää blogia aina vain alkuviikosta ja joudun sitten kertomaan aina kerralla vähän isompia kokonaisuuksia. No, eipähän tule jokaista lillukanvartta raportoitua. ;) Toisaalta helmasyntini on liiallinen pyrkimys täydellisyyteen, ehkä hieman vähempikin pedanttisuus riittäisi... 

Perjantaina olimme kolmatta kertaa ryhmän kanssa ATK-luokassa. Tällaisen nopsakan, hyvin koulutetun ryhmän kanssa se on helppoa, sillä heitä ei tarvitse auttaa koneiden kanssa juuri ollenkaan. He osaavat myös itsenäisesti selvittää, miten erilaiset tehtävätyypit toimivat. Niinpä opettajalle jää aikaa mm. kirjoitustehtävien korjaamiseen tai seuraavien päivien suunnitteluun. 

Ne kirjoitustehtävät olivatkin menneet varsin hyvin, yllättävän paljon he jo osaavat. Palautteen antaminen on oma lukunsa, siihen kaipaisin vinkkejä. Yritän kiinnittää huomiota hyviin ilmauksiin ja laittaa niiden kohdalle plussia, mutta jos alan virheitä merkitä, niitä tulee yleensä niin paljon, että opiskelija luulee, että kirjoittaa tosi huonosti. Vaikka hän itse asiassa ilmaisisi paljon asioita aivan ymmärrettävästi. Siihen pyrinkin heitä kannustamaan. Virheistä viis, niitä tulee aina! Tärkeintä on, että sanoo paljon ja vastaanottaja ymmärtää.

ATK-luokassa olemme tehneet tähän mennessä ainakin tällaisia juttuja:

• Mitä kuuluu? -kirjan kuuntelu- ja ääntämisharjoituksia kielistudion avulla
• Supisuomea-videoiden katselu sekä siihen liittyvien harjoitusten tekeminen Ylen nettisivuilla
• Kielisilta-ohjelman harjoituksia eri aiheista. Oppilaitoksemme on hankkinut lisenssin tähän ohjelmaan, joka on erittäin käytännönläheinen ja hyödyllinen. Sen harjoituksilla on helppo kerrata aina kulloinkin opiskeltuja asioita.
• Suomea, ole hyvä -materiaalin harjoituksia Ylen nettisivuilla (mm. sanaristikoita)
• Tavataan taas! -materiaaliin tutustuminen itsenäisesti 
• Infopankki-fi -sivustoon tutustumista. Sieltä löytyy paljon hyödyllistä tietoa Suomesta monella eri kielellä.
• Edistyneemmille olen vinkannut jo Ylen sivuilla olevista abitreenit-tehtävistä, jotta he voivat tehdä riittävän haastavia tehtäviä. ATK-luokassa eriyttäminen onkin kaikkein helpointa, kun jokainen tekee omaan tahtiinsa sen verran kuin osaa ja ehtii. Ohjelmat korjaavat ja antavat palautteen.

Viime viikolla opiskelimme kirjasta poiketen myös ruokasanastoa, koska sitähän ihminen tarvitsee jatkuvasti. Partitiivin opiskelun jälkeen oli luontevaa harjoitella sitä ruokasanoilla: "Minä syön leipää ja juon kahvia."  

Ruokasanastoa olemme harjoitelleet mm. seuraavilla tavoilla:

• Aamun kuvat ruoista ja joitakin ristikoita ym.; kirjoitetaan ja toistetaan; kysy parilta, mitä hän syö ja juo.
• Aamun värikuvilla pelaamista; kuvat leikattu korteiksi ja laminoitu; peitä sanat toisilla korteilla ja kysy parilta: Mikä tämä on? ja Mitä sinä syöt?
• Leluruoilla luokan keskellä; ota korista kaksi ruokaa, kysy toiselta, mitä sinä syöt; vaihda sitten toisen kanssa ruoat ja kysy seuraavalta. Toistoa ja eri ruokien kertausta tulee tällä tavalla tosi paljon!
• Partitiivin harjoittelu ruokasanoilla. Opettaja jakaa jokaiselle opiskelijalle muutaman laminoidun kuvan, jossa on myös ruoan nimi. Opiskelija tekee lauseen: "Minä juon teetä ja syön porkkanaa." ja laittaa saamansa sanat pöydälle tai seinälle oikeaan ryhmään partitiivin päätteen mukaan. Siis maitoa, voita, kastiketta, herneitä jne. Jos lajittelu tehdään pöydälle, opiskelijat voivat halutessaan ottaa lopputuloksesta puhelimillaan kuvan.
• Etsi pari kyselykorteilla, joissa toisella puolella ovat kysymykset ja toisella puolella vastaukset. Tällä kertaa näin: Mitä sinä syöt aamulla/päivällä/illalla... Syön aamulla jogurttia ja mansikoita. Se, jolla on samanlainen kortti eli täysin samat ruoat, on uusi parisi.
• Heitä palloa ja kysy: Mitä sinä syöt aamulla?
• Ruokakaupan kuva; nimetään kauppasanat, kuten ostoskärry, tarjous, lihatiski...
• Naapuri hississä -materiaalista kauppateksti ja kuvat. Ensin luetaan teksti yhdessä, sitten parin kanssa ja lopulta kerrotaan parille kuvien avulla, mitä kaupassa tapahtuu.
• Keskustelu kaupan kassalla. Opettaja on laatinut mahdollisimman todenmukaisen, puhekielisen keskustelun, jota harjoitellaan Kjellinin metodilla. Opettaja toistaa fraasin ensin kolme kertaa, opiskelijat kuuntelevat. Sama kaksi kertaa uudestaan, eli yhteensä yhdeksän kertaa opiskelijat vain kuuntelevat (intonaatio, paino, oikea ääntämys!). Sitten opettaja toistaa vielä kolme kertaa ja nyt myös opiskelijat toistavat opettajan perässä. (Olen saanut metodiin vain pienen opastuksen kollegaltani, mutta uskallan silloin tällöin kokeilla sitä. Kiitos, Mari! :)) Lopulta opiskelijat harjoittelevat keskustelua parin kanssa. He huomasivat mm. että sanoin oikeastaan: "Laittaanko pakasteet pieneen pussiin?", vaikka olin kirjoittanut: "Laitetaanko pakasteet pieneen pussiin?". Tarkkakorvaisia kavereita!
• Ruokakaupassa asiointi. Leikkiruoat asetellaan eri osastoille ja opiskelijat käyvät ostoksilla. Pari opiskelijaa on töissä kassalla, he rahastavat leikkikassakoneella. (Tätä emme ole vielä tehneet tämän ryhmän kanssa, tarkoitus on toteuttaa se keskiviikkona, kun seuraavan kerran heitä opetan. Sitä ennen kerrataan vielä kirjan tehtävien avulla puhekieltä, mm. numeroita.)

Olemme opiskelleet myös kellonaikoja. Olen huomannut, että ne ovat joillekin yllättävän hankalia oppia. Niinpä eräs opiskelija totesikin, että koska puhekielisemmät ilmaukset on vaikeampi oppia, "Minä olen digitaalinen." On siis helpompi sanoa: "Kello on kaksitoista neljäkymmentäviisi" sen sijaan, että sanoisi: "Kello on varttia vaille yksi." No, ehkä hän vielä muuttuu analogiseksi, kunhan harjoittelemme lisää. ;) Tänään harjoittelimme lisäksi Mihin aikaan- ja Monelta-kysymyksiä ja niihin vastaamista niin yleis- kuin puhekielelläkin.

Aloitimme myös tutustumisen suomen kielen verbityyppeihin. Suomalaistenhan niitä ei tarvitse osata eivätkä useimmat liene edes tietoisia moisista. Mutta kun suomea opiskelee vieraana kielenä, verbityypit ovat välttämätön apu kielen hahmottamisessa ja eri muotojen muodostamisessa. Tässäpä esimerkit: 

Verbityyppi 1: maksaa, antaa, lukea, puhua...

Verbityyppi 2: juoda, syödä, myydä, voida...

Verbityyppi 3: tulla, mennä, nousta, purra

Verbityyppi 4: haluta, palata, osata...

Verbityyppi 5: tarvita, valita, punnita...

Verbityyppi 6: paeta, lämmetä, kylmetä...

Näistä viisi ensimmäistä opiskellaan heti tässä alkeisvaiheessa, kuudes sitten vähän myöhemmin. Ei auta, tankattava on. Kyllä ne aika pian oppii, vaikka alkuun se voi tuntua aika hurjalta urakalta. :)

Hassuttelua

Tänä aamuna nolasin itseni ihan tarkoituksella. Kirjasta poiketen aloitimme eilen vaatesanaston opiskelun, joten otin kotoa mukaan kaikenlaista vaatetta (omia ja mieheni liian isoja) ja vedin ne päälleni ennen kuin menin luokkaan. Opiskelijoiden piti sitten sanoa, mitä opettajalla on päällä ja sitä mukaa riisuin ne pois. 

Minulla oli: musta sateenvarjo (en tajunnut ajoissa, että autossani olisi ollut tytön pinkki Hello Kitty -varjo), valkoinen lippis, liila kaulaliina, valkoiset lapaset, liilat hanskat, harmaa talvitakki, neonkeltainen huomioliivi, valkoinen neuletakki, ruudullinen kauluspaita, vaaleanpunainen Muumi-reppu, reikäiset (!) keltaiset villasukat ja keltaiset kumisaappaat. Siinäpä tuli harjoitusta, ja oli hauskaa!

Huumori onkin tosi hyvä opettaja, ihmeellisen hyvin jäävät mieleen ne sanat, jotka opitaan jonkin koomisen jutun kautta. "Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa!", sanoo kollegani, jolta löytyy joka tilanteeseen sopiva sananlasku. Siksi viljelen huumoria kursseillani usein. Jotkut nopeat heitot menevät tietysti osalta ohi, mutta se joka ne tajuaa, saa hienon oivalluksen ja hykertelee tyytyväisenä. Ennen kaikkea tykkään tilannekomiikasta enkä yleensä suunnittele etukäteen kertovani jotain vitsiä tietyssä tilanteessa. 

Usein ihan puhtaasti kielellisetkin asiat huvittavat fiksuja opiskelijoita, kun ne perustuvat siihen, jota olemme juuri harjoitelleet. Vaikkapa, kun harjoittelemme Onko sinulla... -rakennetta, kysyn juuri ennen ruokataukoa korostetun selvästi: Onko teillä nälkä? Tai kun harjoittelemme puhekieltä, käytän sen jälkeen korostetun puhekielisiä ilmauksia, jotka he sitten omaksi yllätyksekseen osaavatkin eritellä. Vaikkapa Onks teil kysymyksii? (Näin kirjoitettuna tämä ei kuulosta yhtään hauskalta, mutta oikeassa tilanteessa se hymyilyttää. Toki oikeasti hauskojakin juttuja tulee viljeltyä, yritän muistaa joskus niitäkin kertoa.)

No, kerrotaan nyt yksi juttu, jonka opiskelija väläytti. Kerroin heille omasta isosta perheestäni, johon eräs opiskelija asiaa hetken sulateltuaan totesi englanniksi: "Eli... Suomessa on vain viisi miljoonaa asukasta ja puolet heistä on teidän perhettä."

Opetan aina muutamaa asiaa limittäin, eihän koko päivää jaksa samaa asiaa harjoitella. Toki pyrin opettamaan asiat aina mielekkäinä kokonaisuuksina, enkä teetä irrallisia harjoituksia, jotka eivät liity mihinkään. Nyt olemme harjoitelleet näiden Minulla on -lauseiden rinnalla myös partitiivia, jota tietysti tarvitaan esimerkiksi perheenjäsenien lukumäärästä kerrottaessa. Tällä kertaa otin sen ihan kirjan mukaisesti kappaleessa 4, ensin numeroiden ja Minulla ei ole -rakenteen kanssa ja sitten myös muutaman yleisimmän partitiiviverbin kanssa. Hieman sitä taas nikotellaan, kun se on niin erilainen rakenne kuin muissa kielissä. Kuitenkin opiskelijat ymmärtävät, kun kerron, että usein silloin kun englannissa tai saksassa ei ainesanojen kanssa käytetä artikkelia (I drink coffee.), suomessa käytetään partitiivia. Numeroiden yhteydessä mitään tällaista selitystä ei oikein ole, mutta kyllä se pikku hiljaa uppoaa silti. Sitähän harjoitellaan pitkään ja hartaasti ja moneen otteeseen. Ja korostetaan aina, kun käytetään.

Tänään perehdyimme taas puhekieleen ihan peruskysymysten avulla. Paradoksaalista kyllä, puhekielen kysymykset olivat ainoat asiat, jotka tänään kirjoitimme, muuten puhuimme, pelasimme ja lauloimme koko päivän. Toki harjoittelemme puhekielen fraaseja vielä huomenna toistamalla ja puhumalla, tänään siihen ei vain jäänyt aikaa. Yllättävän hienosti opiskelijat ovat ottaneet puhekielen jo käyttöön. Siihen auttaa varmasti se, kun sanoin heti alussa, että jos haluat erottua suomalaisista, puhu vain kirjakieltä. Varsinkin nuorempi polvi alkaa heti käyttää puhekieltä. Kun olimme ensimmäistä kertaa harjoitelleet Mä oon -tyyppiset fraasit ja puhekielen numerot, seuraavana päivänä osa esitteli itsensä vierailijalle puhekielellä. :)

Vaatteita olemme opiskelleet mm. seuraavilla harjoituksilla:

- Aamun sinisen kirjan kuvat vaatteista: Kirjoita kaikki, jotka tiedät, sitten katsotaan yhdessä kirjan värikuvat ja toistetaan sanat.
- Väritä Aamun kuvat tytöstä ja pojasta (parilla erilainen kuva) ja kerro sitten parille, mitä heillä on päällä.
- Kerro, mitä sinulla on tänään päällä.
- Aamuverryttelynä: Seisotaan ringissä, valitse yksi opiskelija ja kerro, mitä hänellä on päällä. Muut arvaavat, kuka hän on. Heitä pallo hänelle, hän jatkaa kuvailemalla seuraavaa opiskelijaa.
- Hauska laululeikki Kenellä on päällä jotain punaista... Hyvä taukojumppa!
- Katso laminoituja perheiden kuvia ja kerro, millainen perhe kuvassa on, minkänäköisiä he ovat ja mitä heillä on päällä.
- Suomen mestari 1 -kirjan opettajan oppaasta peli neljän hengen ryhmissä: Sano ensin esim. Jos sinulla on siniset farkut... Nosta sitten kortti, jossa lukee Mene 1 askel eteenpäin tai Mene 3 askelta taaksepäin tms. Sitten kaikki, joilla on kyseisenlaiset vaatteet, liikkuvat pelilaudalla. Pelilaudan reitti on tosin niin pitkä, ettei siinä koskaan pääse maaliin asti, kun tulee jatkuvasti noita takapakkeja. Pitäisi muistaa ensi kerralla tehdä lauta, jolla on lyhyempi reitti.
- Sama peli peilinä. 

(Kirjoittelen näitä tehtäväluetteloita aina kotona ulkomuistista, joten saatan jälkikäteen lisäillä näihin jotakin.)

Pidin tänään pienen kertauskokeen, jossa oli vain kaksi tehtävää: tekstinymmärtämistehtävä, jossa piti yhdistää lauseet ja kuvat (Merko-materiaalista vuodenaikakuvat) ja kirjoitustehtävä värikuvasta, jossa perhe on aamupalalla. Pitäisi varmaan useamminkin pitää pieniä kokeita, jotta näkisi, mitä opiskelijat oikeasti osaavat. Toisaalta olen osoittanut, että heillä on itsellä vastuu omasta oppimisestaan ja kannustan kysymään. Tässä ryhmässä opiskelijat ovatkin todella rohkeita kysymään, mikä on hieno asia! Äkkiseltään arvelisin, että suurin osa on jo tasolla A1.3, sen verran mukavasti ovat perusasiat jo omaksuneet.