Parin viime viikon aikana opetuspäiväni ovat jääneet harvinaisen vähiin. Perjantainakin pidin vain puolikkaan päivän iltapäiväisen tiimipäivän vuoksi. Käytimme aamupäivän tutustumalla selkouutisiin. Kollegani oli tehnyt viime vuonna tehtäviä muutamaan Papunetin ja Ylen selkouutisten sivuilta löytyvään artikkeliin, mutta kun kävin edellisenä päivänä tarkistamassa, miten tehtävän linkit toimivat, en meinannut löytää koko juttuja. Tämäpä onkin haaste tänä nettiaikana. Teet suurella vaivalla hienon tehtävän jostakin nettimateriaalista, huomaat sen toimivan hyvin ja päätät käyttää sitä uudestaan. Meillä uusi tilaisuus tulee yleensä noin kerran vuodessa, jolloin - tadaa - kaikki sivut, niiden ilme ja jutut on uusittu. Jonkin aikaa siinä meni, ennen kuin löysin kaiken uusituilta sivuilta, Ylen artikkelit jouduin kaivamaan arkistosta. Onneksi sentään löytyivät sieltä.
Olisihan se ihanteellista tehdä aina uutta ja uutta, mutta siihen ei kerta kaikkiaan aina aika riitä. Ja kun tehtävä on tosiaankin hyväksi ja hyödylliseksi todettu, sitä ei tahdo jättää kertakäyttöiseksi. Varsinaiset uutistehtävät tehtiin tietenkin tuoreista uutisista. Niihinhän Selkouutisten toimitus tekee tehtäviä, joten opettajan ei tarvitse itse vaivautua.
Hieman yritin opettaa jonkinlaista strategiaakin uutisten lukemiseen. Onhan sekin tietysti eräänlainen strategia, jos kopioi koko tekstin Googlen kääntäjään, mutta jos haluaa oppia suomea, kannattaa yrittää selvittää uutisen pääasiat ihan itse, joskus jopa ilman sanakirjaa. Kehotin kiinnittämään huomiota erityisesti otsikkoon, kuvateksteihin ja verbeihin sekä siihen, mitä, missä ja milloin tapahtui. Myöhemmin perehdymme tarkemmin mm. Minä ja arki -kirjan vinkkeihin uutisten lukemisessa.
Sillä aikaa kun opiskelijat tekivät tehtäviä netissä omilla koneillaan, kävin itse selaamassa tänä vuonna ilmestyneitä nettimateriaaleja, Kotisuomessa.fi ja Asiointisuomea. Olin toki niitä aiemminkin katsellut ja käyttänyt, mutta ne ovat sen verran laajoja, ettei kaikkea kerralla näe eikä ehdi katsoa. Eikä muista!
Hienoa, että uutta materiaalia tehdään, varsinkin kun se on toiminnallista ja käytännönläheistä. Välillä alkaa kuitenkin jopa ahdistaa sen runsaudenpula. Nytkin huomasin, että molemmissa materiaaleissa olisi ollut erittäin kivoja ja hyödyllisiä kirjastotehtäviä. Ja tämän huomasin tietysti viikko kirjastokäynnin jälkeen, eikä nytkään ollut aikaa tehdä niitä. Ehkä kertaamme niiden avulla myöhemmin. Tuli vain sellainen yleisahdistus siitä, että kaikkea ei ikinä ehdi tehdä, aina pitää priorisoida, mikä on tärkeää, mikä on hyödyllistä, mikä on hyödyllisempää kuin jokin muu. Kun ottaa ohjelmaan uutta, jostain vanhasta pitäisi luopua. No, eipähän käy tylsäksi tämä työ. Ja sitähän minä haluan, kehittääkehittääkehittää. Joskus tarttis vaan pari ylimääräistä tuntia vuorokauteen. Tai oikeastaan joka päivä...
Tänään meillä olikin sitten se pullapäivä. Aamulla pidin ryhmälle pienen kertauskokeen, ihan vain, että he itse ja minä samalla saan vähän tietää, miten parin edellisen kappaleen asiat ovat kaaliin painuneet. Olin antanut perjantaina heille itsearviointilomakkeen, jonka avulla saivat miettiä, ovatko oppineet ne asiat vai pitäisikö kenties hieman kerrata.
Kokeen jälkeen teimme jonkun kollegan laatiman kuunteluharjoituksen Hyvin menee 1 -kirjan kappaleesta 17, jossa poika ja äiti leipovat pullaa. Sitten aloimmekin itse hommiin. Opiskelijat olivat taas vähän hämillään, että mitä, ai nytkö, tänäänkö. Joo, just nyt, kääri hihasi. :D
Vapaaehtoiset osallistuivat leipomishommaan, loput ihmettelivät, kommentoivat ja kuvasivat vieressä. (Ja tietysti siivosivat jäljet.) Vaivasin itse puolet taikinasta, yksi opiskelija toisen puolen, kolmas mittasi ainekset. Ruokatauon ajan annoimme taikinan kohota ja sitten vain korvapuusteja leipomaan! Näytin itse ensimmäisen satsin, halukkaat saivat tehdä seuraavat. Jokainen taaplaa tyylillään. Yksi perfektionisti hioi taikinamytystään viimeisen päälle kauniit pullat (toiset meinasivat jo kyllästyä odottamaan), toinen veti rennosti afrikkalaiseen tyyliin ja kolmas näppärästi kokeneen leipurin ottein.
Oikein kauniita ja herkullisia pullista lopulta tuli. Päivän päätteeksi juotiin tietysti pullakahvit ja samalla juteltiin vähän siitä, mistä suomalaisessa kahvipöydässä voi puhua ja mistä ei. Tabuiksi luokittelimme ainakin uskonnon, vaalisalaisuuden, palkan ja lapsiluvun.
Leipomisen lomassa lauloimme Leipuri Hiivan. Siitä löysin kerran netistä hauskan version. Ensin lauletaan ihan normaalisti. Sitten amerikkalaisittain, Amerikassahan kaikki on isoa, niin myös leipurin ja laulajan liikkeet. Thaileipuri taas on ihan pikkuruinen ja laulukin vedetään hyvin pikkuruisilla eleillä ja pienellä äänellä. Saksalainen versio lauletaan sotilaallisen kulmikkaasti. Viimeisenä tulee kiinalainen. Koska kiinalaisia on niin paljon, siellä on pakko tehdä kaikki sarjatuotantonasarjatuotantonasarjatuotantona. Niinpä uuneja, piippuja ja leipureita on monta rinnakkain. Laulaja hyppii siis sivusuunnassa ja yrittää ehtiä hoitaa kaikki uunit... Olihan se taas hauskaa! :D
(Alkuperäisessä, netissä näkemässäni versiossa oli myös laiska venäläinen, mutta koska venäläiset ovat oman kokemukseni mukaan kaikkea muuta kuin laiskoja, en ole sitä ottanut mukaan. Tänään tosin laulettiin siperialaisen opiskelijan toiveesta hidastettu siperialainen versio ja toinen venäläinen ehdotti, että venäläinen voisi olla juoppo... Että lienenkö vain turhan tarkka poliittisesta korrektiudesta?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti