Suomalaista työelämää

Pari viikkoa töitä takana. Voisin sanoa, että samaan tapaan jatkuu. Selviän töistäni kyllä, mutta vielä en ole keksinyt mitään ihmekonstia, jolla osaisin työarkeni paremmin järjestää. Aina tulee yllätyksiä, jotka vievät iltapäivän kaksi tuntia, jotka minulle opetuksen jälkeen jää. Olen yrittänyt tauottaa työtäni ja käydä heti opetuksen päätteeksi kahvilla. Vaihtelevalla menestyksellä. Jos avaan koneen ja luen sähköpostit, ne imaisevat minut mukaansa erilaisilla hoidettavilla asioilla. Kohta huomaan, että eihän tässä ole kuin puoli tuntia tehokasta peliaikaa jäljellä - turha sitä on enää kahvinkeittoon ja -juontiin käyttää. Suunnitteluun ei ole edelleenkään jäänyt aikaa. 

Yritän toki järjestää väljyyttä kalenteriini ottamalla huomioon realiteetit ainakin niissä tilanteissa, joissa ennen olen vetänyt itseni liian tiukille. Esimerkiksi varaamalla kokeiden korjaamiseen ja arviointiin aikaa kalenteristani. Etukäteen tiedossa olevat tiukat paikat pitäisi ainakin pystyä välttämään. Yllätyksiäkin tulee aina riittämiin.

Mitä ihmettä nämä yllätykset sitten ovat? Mitä milloinkin. Aina kuvittelen, että tämä nyt on vain ohimenevä vaihe, kohta tämä on ohi, sitten helpottaa. Mutta ennen kuin huomaankaan, ilmaantuu jokin uusi yllätys.

Tällä kertaa minua on työllistänyt mm. se, että työparini on ollut lomalla ja sairauslomalla. Kun ryhmällä alkaa kuukauden päästä työharjoittelu, pakkohan minun on ottaa hoitaakseni sitä koskevat asiat. Piti mm. tarkistaa ja lähettää eteenpäin viiden opiskelijan CV:t. Ei ihan pikku homma, kun jokainen oli tehty eri tyylillä, seassa oli milloin englantia, milloin viroa, kieliasua oli korjattava ja ihan aluksi tietysti selvitettävä, mitä he tarkoittavat milläkin. En yksinkertaisesti voi lähettää eteenpäin CV:tä, jota en itsekään ymmärrä. Mitä työnantaja siitä kostuisi? 

Suomalaisten työnantajien luotettavuus joutui tällä viikolla koetukselle. Oli sovittu harjoittelupaikkaa hakevien opiskelijoiden tapaaminen erääseen firmaan. Yritys sijaitsee korvessa, jonne kulkee kai yksi bussi tunnissa. No, tuosta bussista opiskelijat olivat myöhästyneet ja kävelleet neljä kilometriä yritykseen, vesisateessa tietenkin. Kun he pääsivät perille, heitä ei odottanutkaan henkilö, joka oli luvannut olla heitä vastassa. Sen sijaan heitä kehotettiin lähettämään yritykselle CV:nsä. Parin minuutin vierailun jälkeen miehet siis marssivat samat neljä kilometriä vesisateessa takaisin. Kaiken lisäksi heille kerrottiin, että yritys voi ottaa mahdollisesti yhden tai korkeintaan kaksi harjoittelijaa. Viidestä miehestä neljälle reissu oli siis joka tapauksessa turha. :(

Tänään menimme koko ryhmän kanssa sovitulle vierailulle toiseen yritykseen. Opiskelijat vitsailivat mennessä, että käydään ovella ja tullaan takaisin. Totta vieköön - kun kysyin henkilöä, jonka kanssa tapaaminen oli sovittu, ilmoitettiin, että hän on talon ulkopuolella. Tilalle kyllä yritettiin saada joku muu, mutta lopulta sovittiin, että yritetään toisen kerran uudestaan. Näiden kokemusten jälkeen saattaa olla hankalaa vakuuttaa opiskelijat siitä, että suomalaiset ovat luotettavia ja täsmällisiä ihmisiä, jotka pitävät sovituista asioista kiinni. 

Ryhmäni itseohjautuvuus on taas noussut arvoon arvaamattomaan. Sairauslomien takia parina päivänä on käynyt niin, ettei ryhmälle ole otettu sijaista. Luokassa on käynyt ammattiopettajia kertomassa alkavista koulutuksista ja lisäksi suomen kielen opettaja on antanut heille itsenäisiä tehtäviä. Heillä on onneksi tietokoneluokka käytössä, joten nettiharjoitusten ja tiedonhakutehtävien tekeminen on onnistunut helposti. 

Ensimmäisessä tiedonhakutehtävässä opettaja antoi heille tunnettujen suomalaisten nimiä. Joukossa oli eri alojen edustajia Minna Canthista Matti Nykäseen, Kirsti Paakkasesta Urho Kekkoseen. Opiskelijat hakivat tietoa internetistä ja tekivät Power Point -esitykset henkilöistä. Esitykset olivat hyviä ja varmasti mielenkiintoisempia kuin opettajan luennointi samoista tyypeistä olisi ollut. 

Toisena päivänä annoin opiskelijoille ohjeet hankkia tietoa erilaisista kesätapahtumista, retkikohteista tai harrastuksista. Tavoitteena on tiedonhaun harjoittelun lisäksi tutustua lähiympäristöön ja laajemminkin Suomeen, niin että jokaisella olisi tietoa siitä, mitä esimerkiksi kesälomalla voisi puuhata. Mitä mikäkin maksaa, miten kohteeseen pääsee, mitä näkemistä siellä on jne. Listasin niin Helsingin kuin lähiympäristönkin kohteita kuten Linnanmäki, Suomenlinna ja Luonnontieteellinen museo sekä tapahtumia kuten Puistoblues, Ruisrock ja Pori Jazz. Lisäksi annoin vaihtoehdoksi hankkia tietoa lasten kesäharrastuksista tai leireistä, siirtolapuutarhoista jne. Jokainen sai valita itseään kiinnostavan kohteen tai kertoa omasta mielenkiinnonkohteestaan listan ulkopuolelta. 

Yhdeksi etäpäiväksi opiskelijat saivat työelämäopettajalta tehtävän, jossa piti hankkia tietoa jostain ammatista ja siihen vaadittavasta koulutuksesta. Seuraavalla viikolla he taas esittelevät näitä toisilleen.

Koko koulutuksen aikana opiskelijani ovat siis laatineet ja pitäneet jo ainakin puolen tusinaa esitystä. Kieliasua en tarkista etukäteen enkä puutu siihen muuten kuin häiritsevän väärien tulkintojen kohdalla. Ensimmäisistä esityksistä opiskelijat saavat kirjallista palautetta toisiltaan ja opettajalta. Silloin painotan sitä, että ei saa käyttää pelkästään Googlen kääntäjää ja pitää itse ymmärtää, mitä kertoo. Tärkeintä ei siis mielestäni ole täydellinen kieliasu vaan esiintymiskokemus suomen kielellä. Että uskaltaa esiintyä ja uskaltaa tehdä sen suomeksi. Jokaisen esityksen ei tarvitse olla yhtä pitkä ja perusteellinen, kunhan on edes yrittänyt ja tehnyt esityksensä itse. 

Usein yllätyn siitä, miten loistavia esitykset ovat. Opin niistä aina itsekin uutta ja saan pienen lepohetken opetuksesta. Opiskelijoillekin on varmasti kivaa vaihtelua kuunnella välillä toisiaan ja kuulla toisten mielenkiinnon kohteista. Itse netistä esiin kaivettu tieto jää varmasti paremmin päähän kuin opettajan esitys samasta aiheesta. Esitysten tekeminen on tietenkin vaivalloisempaa kuin valmiin lukeminen tai kuuntelu, mutta uskon, että pitemmän päälle tämä työtapa palkitsee. 

Koska en ole ehtinyt pitkään aikaan keskustella opiskelijoiden kanssa rauhassa kahden kesken, lähetin tänään jokaiselle sähköpostia, jossa kyselin kuulumisia. Kotitehtävänä on siis vastata tähän meiliin, kertoa kuulumisistaan, toivomuksistaan ja tulevaisuudensuunnitelmistaan.

Suomen kielen päiviä ei ole enää kovin paljon jäljellä. Itsellä on joka kerta tässä vaiheessa sama tunne, että olisi pitänyt ehtiä niin paljon enemmän. Varsinkin nyt, kun osa asioista jäi sairauslomani takia käsittelemättä. Mutta kuten kollegat ovat lohduttaneet, opiskelijat ovat kuitenkin lopulta itse vastuussa oppimisestaan. Heillä on runsaasti muitakin mahdollisuuksia oppia kuin opettajan johdolla. Toivottavasti he ovat saaneet tästä koulutuksesta intoa ja eväitä elämänmittaiseen kielenopiskeluun.