maanantai 8. syyskuuta 2014

Ulos luokasta!

Viime lauantaina osallistuin S2-opettajayhdistyksen 20-vuotisjuhlaseminaariin. Oikein kiva tilaisuus, jossa oli noin sata osallistujaa. Konkreettisia ideoitakin jäi käteen.

Oikeastaan niin kauan kuin olen ollut alalla, on puhuttu siitä, miten toisen kielen opiskelua ja oppimista voisi laajentaa luokkahuoneen ulkopuolelle, siihen luonnolliseen ympäristöön, jossa opiskeltavaa kieltä oikeasti puhutaan

Jyväskylän ja Tampereen yliopiston yhteistyöprojektista kertoivat Niina Lilja ja Johanna Saario. He olivat osallisina useamman valtion yhteistyössä, jossa on kehitetty keinoja luonnollisten asioimistilanteiden harjoitteluun. Jyväskylän yliopiston Kielikeskuksen suomen kielen kurssilla oli erästä keinoa kokeiltu käytännössä. 

Ensin oli luotu yhteistyösuhteita oikeisiin asiointipaikkoihin, tässä tapauksessa yliopiston kahvilaan ja kaupungin matkailutoimistoon. Sitten keskustelukurssin opiskelijapareille annettiin tehtäväksi valita, kummassa paikassa he asioivat. Heidän piti miettiä etukäteen, mitä sanovat asiointitilanteessa ja esittää jokin lisäkysymys asiakaspalvelijalle. Toinen opiskelija asioi, toinen videoi tilanteen. Jälkikäteen videota katsottiin tunnilla pienryhmissä ja siitä keskusteltiin. Miten asiointi onnistui, mitä tilanteesta voi oppia jne. Tehtävä osoittautui oikein hauskaksi ja mieleiseksi opiskelijoille. Yllättäviäkin asioita nousi esiin, kun keskusteluja ja videoita tarkasteltiin. Yhdessä opiskelijat oppivat keskusteluista lisää.

Vaikka seminaarissa osa osallistujista oli sitä mieltä, että idea ei ole toteuttamiskelpoinen kaikkien ryhmien ja opiskelijoiden kanssa, itse innostuin ajatuksesta. Tätähän voisi joskus oikeasti kokeilla! Lähes kaikilla opiskelijoilla on älypuhelimet, joilla videointi onnistuu. Olemmehan käyttäneet niitä koulussakin esimerkiksi radiohaastattelujen äänittämiseen. Tietenkään hitaiden ryhmien atk-taidot eivät ole sillä tasolla, että heiltä voisi edellyttää nauhojen linkittämistä verkko-oppimisalustalle, mutta opettajan (tai erityisesti näppärien opiskelijoiden) pienellä avustuksella materiaali saataisiin kyllä näytettyä kaikille.

Toisesta Liljan ja Saarion esittelemästä tavasta harjoitella oikeaa asiointia luokkahuoneen ulkopuolella olin kuullut aikaisemminkin. Sitä on käytetty Ruotsissa Språkskap-nimisessä projektissa. Menetelmästä on tehty kirjakin, joka näytti olevan Akateemisessa myynnissä. Kerron tässä lyhyesti tärkeimmät pointit, jotka itselleni jäivät mieleen ja joita voisi käytännössä kokeilla.

Opiskelijoille on kehitetty passi, johon kerätään merkintöjä asiointitilanteista. Tilanteet voivat kuulua kurssin sisältöihin. Kurssin aikana pitäisi selviytyä tietystä määrästä asiointitilanteita. Opiskelijat siis hoitavat oikeasti omia asioitaan ja saavat asiakaspalvelijalta leiman ja kenties kirjallista palautetta siitä, miten tilanne on sujunut. Passiin kerätään myös sanoja, joita tilanteessa tulee esiin tai jotka aiheuttavat ymmärtämisongelmia. Asiakaspalvelija kirjoittaa sanat passiin, jotta opiskelija voi selvittää ne itselleen ja muille opiskelijoille.

Piilotavoitteena näillä projekteilla on tietysti myös se, että pikku hiljaa saisimme myös kantasuomalaiset ymmärtämään, miten he voisivat auttaa maahanmuuttajia kielenoppimisessa. He voisivat tulla kielenoppijoita puolitiehen vastaan yrittämällä puhua selkokieltä ja selittämällä vaikeat sanat. Sen sijaan että vaihtavat kielen heti englanniksi, kun ensimmäinen ymmärtämisongelma ilmaantuu. Suomea kun oppii vain käyttämällä suomea!

Pitänee tutustua näihin projekteihin tarkemmin, haluan ilman muuta kokeilla niitä jossain vaiheessa! Mikäs sen konkreettisempi ja hyödyllisempi tavoite kotoutumiskoulutuksellakin kuin oppia hoitamaan omat asiansa suomeksi. Työllistymisen ohessa tietenkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti