Kulttuurieroja ja vertailua

Viime aikoina olen jutellut nyt jo rakkaaksi tulleen ryhmäni kanssa enemmän elämän suurista kysymyksistä kuin minkään muun ryhmän kanssa koskaan. Hitaan ryhmän opiskelijoiden ihanin puoli on se, että he ovat jotenkin avoimia ja aitoja. Kun ryhmään syntyy hyvä ja luottamuksellinen ilmapiiri, päästään keskusteluissa hyvinkin syvälliselle tasolle.

Ensin harjoittelimme asioiden vertaamista. Lukumatka jatkuu -kirjassa aihetta käsitellään vertaamalla Suomea kotimaahan. Se onkin varsin järkevä ja hedelmällinen lähtökohta. Jokaisella on mielipiteitä siitä, mitkä asiat ovat paremmin Suomessa kuin kotimaassa ja päinvastoin. Sen lisäksi vertaillaan konkreettisia asioita, kuten eri maiden maantiedettä, asukaslukua ja luontoa. 

Pidän tuossa kirjassa siitä, miten se lähtee liikkeelle aina jostakin opiskelijoiden arkeen liittyvästä, konkreettisesta aiheesta. Jokaisessa kappaleessa käsitellään oikeasti heitä koskettavia asioita eikä mitään länsimaisten ihmisten matkustus-, yliopisto-opiskelu- tai toimistotyötodellisuutta, joissa useimpien oppikirjojen tekstit pyörivät. Tässä on päästy todella käsiksi niihin aihepiireihin, joista täysin toisenlaisesta kulttuurista Suomeen muuttaneen ihmisen pitää osata keskustella. Kirjan tekijäthän ovat luku- ja kirjoitustaidottomien opetuksen uranuurtajia, joten he ovat osanneet valita aiheet näiden ihmisten tarpeista lähtien. 

Niinpä nytkin pääsimme kirjan esimerkkien kautta puhumaan opiskelijoiden omista kotimaista. Kirjan edellisten kappaleiden avulla olimme keskustelleet siitä, mitä he tekivät muutama vuosi sitten. Siinä yhteydessä oli luontevaa käsitellä omaa henkilöhistoriaa ja kokemuksia Suomeen muuttamisesta. Työelämäopettaja teetti vielä oikein perusteellisen vertailutehtävän, jossa piti verrata kotimaata ja Suomea esim. luonnon, ihmisten, työelämän ja tapojen kautta.

Vertailua harjoittelimme tietysti muutenkin konkreettisten asioiden avulla. Parit keksivät mm. lauseita vastakohtakuvista: "Tyyny on pehmeämpi kuin kivi, kivi on kovempi kuin tyyny." Järjestäydyimme riviin niin pituuden kuin iänkin mukaan ja toistimme jokaisen kohdalla: "Anne on kaksi vuotta vanhempi kuin Anita. Anna on vanhin."  Superlatiivia harjoittelimme myös mm. Opettajan idearepun toiminnallisen harjoituksen avulla, jossa etsitään luokan ystävällisin, iloisin, kaunein, turhin ja kovin esine tai ihminen.

Kirjassa vertailumuotoja ei analysoida sen kummemmin, annetaan vain esimerkit eri sanatyypeistä ja korostetaan eri värillä vartalossa tapahtuvia muutoksia. Opiskelijat eivät itse asiassa kaivanneet juuri sen tarkempaa analyysia. Tällainen toteava tapa voisi toimia usein perusryhmässäkin, ihan turhaan aletaan usein purkaa joka ikistä sanatyyppiä kappaleiksi. Tämäkin on mielestäni kirjan hyvä puoli. Emme juutu ollenkaan niin pitkäksi aikaa jauhamaan kielioppiasioita, vaan pysymme kiinni aiheissa, joita niiden avulla voidaan käsitellä. 

Olen toki aina tiennyt, että oppikirja ohjaa opetusta, mutta nyt olen konkreettisesti todennut, miten hurjasti. Kun opetin kieliopintäyteisen Suomen mestarin avulla, kieliopin käsittelyyn meni paljon enemmän aikaa. Nytkin opiskelemme tärkeimmät rakenteet, mutta ne eivät saa yhtä suurta roolia opetuksessa eikä käsiteltävä teema huku kieliopin alle. Hitaan ryhmän kanssa on mielestäni turhaa lähteä edes yrittämään kovin monimutkaisia juttuja opiskelemaan, kuten vaikkapa vertailumuotojen sijamuotoja. Toki annan niistäkin sen verran esimerkkejä, että he ymmärtävät, että niissä on samasta asiasta kysymys, mutta en masenna heitä laittamalla heitä muodostamaan niitä. Lopputulokseksi riittää, jos he ymmärtävät vertailumuotoja ja osaavat itse käyttää edes tavallisimpia muotoja kuten parempi, isompi, pienempi, vanhempi jne. Tämän opetteluun käytimme mm. kollegan tekemää tehtävää, jossa opiskelijoiden piti vertailla pitkä lista mies-nainen, kesä-talvi, koira-kissa -tyyppisiä pareja. Jokainen keksi itse lauseen, joista sitten kokosimme pitkän listan hyviä lauseita tiedostoksi, jonka sitten tulostin kaikille.

Kun sitten seuraavassa kappaleessa käsiteltiin perhejuhlia, pääsimme syventämään keskustelua kulttuurieroista. Tässä vaiheessa opettaja oppi varmasti yhtä paljon uutta kuin opiskelijatkin. Keskustelimme kaikista juhlista nimiäisistä/ristiäisistä hautajaisiin. Välillä piti pohtia, mikä ero johtuu kulttuurista, mikä uskonnosta. Ryhmässä kun on paljon muslimeja monesta eri maasta. Myös buddhalaisten tavoista keskusteltiin ja siitä, että kristittyjäkin on erilaisia ryhmittymiä ja niiden sisälläkin erilaisia käsityksiä. Katsoimme myös Supisuomea -sarjasta sen osan, jossa vietetään erilaisia perhejuhlia.

Satuimme puhumaan aiheesta juuri sillä viikolla, kun eduskunnassa äänestettiin sukupuolineutraalista avioliittolaista. Pääsimme sitä kautta kätevästi puhumaan erilaisista perhemuodoista ja siitä, mikä Suomessa on normaalia ja hyväksyttyä. Jo aiemmin olivat tulleet tutuiksi termit suvaitsevainen ja suvaitsematon, kun olimme opiskelleet erilaisia modaaliverbejä (voida, pystyä, täytyä, joutua jne.). 

Keskusteluissa tuli esiin monenlaisia stereotypioita ja ennakkoluuloja. Minun oli vaikea käsittää, miksi musliminaiset eivät pääse hautausmaalle ennen kuin itse kuolevat (koska he itkevät liian paljon!). Eräs venäläinen kertoi totena, että suomalaiset eivät itke hautajaisissa, koska niissä hautajaisissa ei ollut kukaan itkenyt, joissa hän oli käynyt. Toinen kertoi suomalaisista hautajaisista, joissa itkettiin todella paljon. Joku oli sitä mieltä, ettei aviomiehen kuolema olisi itkun arvoinen, mutta jos hän menettäisi äitinsä, joka on hänet tuonut tähän maailmaan, se olisi paljon suuremman surun aihe. Myös perinnönjaosta puhuttiin, se kun menee muslimimaissa usein eri tavalla kuin länsimaissa.

Kulttuurieroista puhuttaessa oli jossain vaiheessa pakko ottaa esiin sanonta "Maassa maan tavalla", jotta kaikki varmasti ymmärtäisivät, että vaikka suvaitsemme Suomessa monenlaisia kulttuureja ja tapoja, kukaan ei voi tulla tänne sanelemaan meille, miten meidän pitäisi käyttäytyä. Suomalaisetkin saattavat ajatella asioista eri tavoin, mutta sitä pitää tällaisessa yhteiskunnassa sietää. Mielenkiintoista oli myös nähdä, etteivät tuomitsevimpia suinkaan olleet niiden kulttuurien edustajat, joita yleensä tiukkoina pidetään, vaan aivan toiset. 

Joka maassa ihmiset ovat yksilöitä, tuli taas todetuksi.