Viikon takaisen sunnuntain Hesarista luin, mitkä asiat motivoivat ihmisiä parhaiten. Martela pyrkii osoittamaan, että pelkkä yhteys muihin ei riitä. Vielä motivoivampaa on, jos työllä on myönteinen vaikutus muihin ihmisiin."
Onko ihme, että rakastan työtäni? Siinähän toteutuvat kaikki nämä asiat! Saan suunnitella ja tehdä työtäni itsenäisesti, mutta olen koko ajan yhteydessä muihin ihmisiin. Ja kyllä, uskallan sanoa, että myös kolmas kohta pitää paikkaansa. Se ei tietenkään perustu luonnonlahjakkuuteen vaan siihen, että haluan jatkuvasti kehittyä työssäni. Teen sitä sydämestäni ja se näkyy myös lopputuloksessa. Ja tietysti minua motivoi valtavasti se, kun näen, että työstäni on todellista hyötyä ihmisille. Kun he saavat kielitaitoa, he pääsevät elämässään eteenpäin.
Pari viikkoa sitten juttelin edellisen ryhmäni opiskelijan kanssa ja mietin, miksi tykkään tästä työstä niin paljon. Päädyin siihen, että kyllä se johtuu opiskelijoista. Rakastan niitä ihmisiä. Rakastan sitä, että saan viettää päiväni 15-20 erilaisen persoonan kanssa, jotka tulevat erilaisista kulttuuritaustoista. Kun kurssi on jatkunut muutaman viikon, hekin rakastavat minua. Niin se vain menee. Ja sitten meillä on hauskaa yhdessä. (No okei, aina joskus sekaan sattuu joku hankalampi persoona, mutta omalle kohdalleni niitä on onneksi sattunut aika vähän.)
Ai mitä me tänään opiskeltiin? Kerrattiin ensimmäisenä päivänä opittuja juttuja ja uusina asioina opiskeltiin vokaaliharmonia (talo-ssa, ei talo-ssä) sekä maita, kieliä ja kansallisuuksia. Mistä sinä olet kotoisin? Minkämaalainen sinä olet? Mitä kieltä sinä puhut? Päivä menikin ihan hyvin, en muuttanut suunnitelmiani kuin parissa kohtaa...
Aakkoslaulun lisäksi lauloimme viikonpäivälaulun. Pari opiskelijaa pyöritteli silmiään, mutta eivätköhän hekin pian hyväksy, että tällä kurssilla lauletaan ja tehdään muitakin hassuja juttuja. Ehkä he pääsevät eroon turhasta aikuisuuden taakasta ja oppivat nauttimaan tästä tyylistä. :D
P.S. Joskus olen kyllä miettinyt, tykkäänkö opettajan työstä vain siksi, että siinä saan vapaasti toteuttaa besserwisseriyttäni. Opettaja kun saa olla (lähes) aina oikeassa. ;)
Thih, eiköhän meissä kaikissa opettajiksi hakeutuneissa asu pieni besserwisser. Työ, jossa saa koko ajan neuvoa muita ja tietää kaiken paremmin kuin muut, voiko parempaa kuvitellakaan?
VastaaPoistaNiinpä. Kunhan muistaa, ettei sittenkään ihan kaikkea tiedä paremmin... ;)
VastaaPoistaUudessa työssä jännitin jokaisen uuden ryhmän tapaamista (niitä on nyt neljä). Jokaisen ryhmän tavattuani ihmettelin itsekseni: miksi taas jännitin, kyllähän mä tän osaan. Luokassa on helppoa ja kivaa, opiskelijat ovat mukavia ja arvostavat sitä työtä, jota teen.
VastaaPoistaMulla on siis sama fiilis: opiskelijat on alussa aika helppoa saada puolelleen. Oma kokemukseni tosin perustuu vain aikuisiin, joilla on jonkinlainen motivaatio tulla tunnille - en tiedä, kokisinko samoin peruskoulussa tai lukiossa.
Viime aikoina on puhuttu paljon introverteistä ja ekstroverteistä - onkohan tämä opiskelijoiden charmaaminen ja opettajan ammatti ylipäätään helpompaa meille ekstroverteille?
Ehkä, paitsi että olen aina pitänyt itseäni introverttinä. :D Kyllä introverttikin kuulema voi olla hyvä opettaja. Ehkä ylenmääräinen hösääminen (enhän leimaa ekstroverttejä? ;)) ei kuitenkaan ole hurmaavin piirre opettajassa? Toki rohkea kommunikoija pitää opettajan joka tapauksessa olla. Esiintymispelko pitää ainakin jossain vaiheessa voittaa.
VastaaPoistaEn osaa sanoa, olisiko mamuopetus peruskoulussa tai lukiossa jotenkin siedettävämpää kuin muu. En aio kokeilla.
Mulla alkaa ensi viikolla molemmat uudet ryhmät ja vielä peräkkäisinä päivinä, jännittää ihan tolkuttoman paljon jo nyt, vaikka munkin kokemukseni on, ettei jännittämiseen ole oikeasti minkään maailman syytä. Ehkä sekin päivä vielä tulee, kun jännittää vain ihan vähän tai ei ollenkaan.
VastaaPoistaToi introverttien ja ekstroverttien sopiminen opettajiksi on kyllä jännä juttu. Mä oon aina pitänyt itseäni ekstroverttinä, koska olen puhelias ja tykkään esiintymisestö. Luin kuitenkin jostain, että introvertin ja ekstrovertin ero on ennen kaikkea siinä, että ekstrovertti saa ihmisten kohtaamisesta enemmän energiaa kuin kuluttaa, introvertti päin vastoin, ja että monet itseään introvertteinä pitävät on todellisuudessa ujoja ekstrovertteja. Niin sitten oon miettinyt, että oisinko sittenkin ei-ujo introvertti, koska mulla on kyllä aivan valtava tarve viettää aikaa itsekseni, ja ihan selvästi tietty raja, johon asti jaksan olla ihmisten seurassa. Oli miten oli, allekirjoitan omalla kohdallani tuon ylenmääräisen hösäämisen, ja ei, se ei ole (kaikkein) hurmaavin piirre opettajassa :D
Siinä tapauksessa mä taidan kyllä olla tuo ujo ekstrovertti, koska saan ainakin opetuksesta enemmän energiaa kuin kulutan. Lapsena pidin itseäni ujona, mutta aikuisena en enää koe olevani ujo. Tämä lienee aika yleistä.
VastaaPoista