Harjoittelimme tällä viikolla myös kertomaan, mitä päivän aikana teemme. Luimme ja kuuntelimme eri ihmisten päiväohjelmia, niissähän paikansijat toistuvat myös jatkuvasti. Kerroimme myös kuvasarjan avulla "Pekan" päivästä. Tätä teemaa varten olen tehnyt vinon pinon lappuja, joilla lukee erilaisia toimintoja, esim. Herään. Puen päälle. Herätän lapset. Syön aamupalaa. Menen bussipysäkille. jne. Olen eri vuosina käyttänyt lappuja eri tavoin, esim. laittanut opiskelijat ryhmissä järjestämään ne tai järjestymään luokan keskelle riviin tapahtumajärjestyksessä. Koska lappuja on paljon enemmän kuin opiskelijoita, tein tällä kertaa niin, että jaoin laput neljään ryhmään (aamu, työpäivä, iltapäivä, ilta). Opiskelijat järjestivät ryhmissä omat lappunsa pöydälle tapahtumajärjestykseen ja lopuksi jokainen kiersi pöytien ääressä lukemassa koko päivän tapahtumat. Mukaan olin tietysti ujuttanut uusiakin ilmauksia, kuten Laitan pyykit koneeseen. Ripustan pyykit kuivumaan. Surffailen netissä. jne. Kun opiskelijoiden pitää ensin vain passiivisesti ymmärtää nämä lauseet, he pystyvät kyllä järjestämään ne. Kun he jälkeenpäin kertovat omasta päivästään parille, he voivat halutessaan ottaa näitä (muistiin kirjoittamiaan) uusiakin ilmauksia käyttöön.
Päiväjärjestyksestä puhuttaessa esiin nousi mm. päivällisen syöminen. Kerroin samalla, mihin aikaan suomalaiset syövät ja mitä. Kun kerroin, että suomalaiset syövät yleensä viisi ateriaa ja päivällinen syödään heti työpäivän jälkeen, eräs opiskelija oli kovin kummissaan. "Miksi suomalaiset syövät kello viisi?" - Ai miten niin miksi? Koska heillä on nälkä! ;)
Aika usein tulee tilanteita, jolloin joutuu selittämään suomalaisia tapoja ihmisille, jotka katsovat elämää edelleen omasta (tässä tapauksessa eteläeurooppalaisesta) kulttuuristaan käsin eivätkä tajua, miten tällä puolella maailmaa eletään ja miksi niin. Ja että se voi olla ihan yhtä hyvä ja oikea tapa elää.
Lienee yleisinhimillinen piirre, että jonkin aikaa uuteen maahan muuttamisen jälkeen on vaikea hyväksyä uuden maan asukkaiden erilaista tapaa elää. Aikaa myöten sen sitten hyväksyy ja lopulta voi ollakin sitä mieltä, että uusi tapa on jopa parempi kuin oma vanha. Jokaiselle vieraassa maassa asuneelle ilmiö on tuttu, kulttuurisokki tulee eri ihmisille eri vahvuisena ja yleensä siitä toipuu ajan mittaan. Kotimaahan palatessa kulttuurisokki voi olla jopa isompi, kun kuvittelee tuntevansa kotimaansa kulttuurin, muualla ollessaan on ehkä luonut jonkinlaisen ihannekuvan kotimaastaan, vuosien aikana asiat ovatkin muuttuneet, itse on muuttunut jne. Kotoutumiskoulutuksessa käsittelemme tietenkin kotoutumisen vaiheita, jotta laidasta toiseen menevät tunteet eivät tule yllätyksenä.
Pyydän myös jossain vaiheessa koulutusta jonkun entisen opiskelijani kertomaan vasta maahan muuttaneille omista kokemuksistaan Suomessa asumisesta. Vertaisen kokemus on paljon konkreettisempi ja mielenkiintoisempi kuin pelkästään opettajan kertoma, vaikka sekin voi toki perustua omaan kokemukseen toiseen maahan muuttamisesta. On lohdullista ja rohkaisevaa kuulla toisen maahan muuttaneen selviytymistarina. Omat vaikeat vaiheet on helpompi hyväksyä, kun kuulee toiselta saman kokeneelta, että matkalaukut ovat välillä olleet pakattuina, mutta lopulta vaikeudet voi selvittää ja tähänkin outoon maahan sopeutua. Aika useinhan kotoutumiskoulutus osuu vielä siihen kuherruskuukausivaiheeseen, jolloin kaikki Suomessa tuntuu olevan helppoa ja ihanaa (paitsi sää), mutta koulutuksen jälkeen totuus voikin iskeä vasten kasvoja. Parantuneesta kielitaidosta huolimatta työpaikka on edelleen kiven alla eikä ammattikoulustakaan vielä oikein selviä. Talven pimeys masentaa eikä kukaan puhu mitään. Ruokakin on kummallista eikä ystäviä löydy...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti