Alkuviikosta pidin ryhmälleni ensimmäisen moduulin loppukokeet, joihin meni aikaa kaksi päivää. Sen jälkeen ohjelmassa oli hopsausta eli henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatimista, johon meni puolitoista päivää. Opettajalle testaus ja hopsaus on intensiivisyydessään aika rankkaa hommaa, mutta opiskelijan kannalta nämä hetket ovat tietysti hirveän tärkeitä. On tärkeää saada nähdä, miten on edistynyt ja saada kokonaisvaltaista palautetta oppimisestaan. Tässä vaiheessa kertaamme koulutuksen alussa annetut ensimmäisen moduulin tavoitteet ja jokainen opiskelija saa itse miettiä, miten on päässyt tavoitteisiin. Samalla tulee huomanneeksi, että aika paljonhan tässä on jo opittu.
Henkilökohtaiset keskustelut ovat opiskelijalle myös äärettömän tärkeitä. Kerrankin saa rauhassa istua opettajan kanssa kahden ja pohtia omia tavoitteitaan. Yhdessä mietitään jokaisen opiskelijan tilannetta hänen koulutus- ja työhistoriansa pohjalta. Kouluttajana tehtäväni on ohjata opiskelijaa löytämään oma polkunsa Suomessa.
Jokaisen opiskelijan kohdalla prosessi on erilainen. Joskus vain tuen opiskelijaa hänen valmiissa, hyvin toteuttamiskelpoisessa suunnitelmassaan. Joskus joudun hilaamaan hienovaraisesti maan pinnalle epärealistisia tavoitteita. Se voi tarkoittaa esimerkiksi halua opiskella ja työllistyä alalle, jolle suomalaisistakin on tunkua tai jolla kielitaitovaatimus on sellainen, ettei tällä opiskelijalla ole siihen rahkeita. Joskus myös rohkaisen opiskelijaa, joka epäilee mahdollisuuksiaan työllistyä korkealla koulutuksellaan. Eihän se helppoa ole, ja usein joudun toteamaan, että todennäköisesti edessä on vuosien prosessi ja työnteon joutuu aloittamaan alemmalta tasolta kuin koulutustaso edellyttäisi. Mutta totta kai siihen kannattaa pyrkiä, eiköhän jokainen tee mieluiten töitä omalla alallaan ja koulutustasollaan.
Monen opiskelijan kotimaan koulutusta ja työkokemusta ei valitettavasti Suomessa kovin korkealle arvosteta, ainakaan ennen kuin kielitaito on tietyllä tasolla. Kaikki riippuu tietysti omasta alasta ja sillä vaadittavasta kielitaidosta. Suomi on myös niin paperikeskeinen maa, että jos ihminen tulee maasta, jossa papereilla ei niin paljon pelata, voi arvokaskin työkokemus valua hukkaan. Eräskin parturimies sanoi, että osaa työnsä todella hyvin ja tekisi sitä mielellään, mutta joka paikassa kysytään ensimmäiseksi papereita. Siinä tilanteessa ainoa mahdollisuus työllistyä omalle alalle taitaa olla oman yrityksen perustaminen. Se taas vaatii aikamoista paperisotaa...
Huoh. Joskus sitä tuntee tuskaa toisten puolesta. Ei ole todellakaan helppoa löytää paikkaansa uudesta kotimaasta. Paitsi ihmisen itsensä, myös Suomen kannalta se on sikäli harmi, että paljon tietotaitoa menee hukkaan, kun tohtorit ja maisterit siivoavat kauppoja ja ajavat bussia. Itse olin aikoinani Saksassa sairaanhoitajana ja olin melkoisen hämmästynyt, kun kuulin, että sairaalan siivoojat olivat afganistanilaisia lääkäreitä.
Näin tämä maailma taitaa toimia. Mutta kuinka moni meistä olisi valmis lähtemään huomattavasti koulutustasoaan alempiin hommiin loppuelämäkseen? Jos kotimaassa olisi sota tai muuten surkea tilanne, olisihan se tietysti parempi vaihtoehto. Monet tekevät sen pelkästään rakkauden takia, voidakseen asua vaimonsa tai miehensä kotimaassa. Olkaamme kiitollisia kotimaamme korkeasta ja arvostetusta koulutustasosta!
Sitten pari hauskempaa hetkeä. Viime aikoina olen joutunut useampaan otteeseen oikaisemaan opiskelijoiden "oppimia" sanoja. Erään viikonlopun jälkeen kyselin opiskelijoilta, missä he olivat viikonloppuna. Yksi kertoi muuttaneensa: "Kannoin kaluja autoon...". Hmm. Piti näyttää kädellä, mikä se kalu on ja toistattaa muutaman kerran sana HUONEkalu.
Viime viikolla taas eräs eteläeurooppalainen opiskelija halusi kysyä, miten taivutetaan sana herKULLInen. Ja taas mentiin... Piti muistuttaa, että paino on aina ensimmäisellä tavulla: HERkullinen.
Oma lukunsa oli tietysti se, kun eräs opiskelija kysyi, miksi toinen opettaja sanoi koko ajan: "Nain."
Hän tarkoitti tietysti: "Tee näin" tai "Kas näin."
"Nain sinua eilen bussipysäkillä", kun piti tietysti sanoa:
"Näin sinut eilen bussipysäkillä".
Sitten voi tietysti sanoa vielä: "Nain sinut", jos aikoo mennä naimisiin.
Yhdet ä:n pisteet ja objektin sija ratkaisee siis aika paljon.
Se hyvä puoli näissä virheissä on, että kun ne selvitetään, sanat jäävät ikuisiksi ajoiksi opiskelijoiden mieliin. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti