tiistai 10. joulukuuta 2013

Postpositioiden perässä pomppimista

Juuri nyt minun pitäisi olla etelän lämmössä, nauttimassa ihanan hotellin illallispöydän antimista. Mutta kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Lomallelähtöä edeltävänä iltana tyttäremme sairastui vesirokkoon, ja täällä sitä nyt nautitaan ensimmäisistä kunnon talvikeleistä. Toipunut tytär pääsi tänään viimein ulos ja oli hyvin innoissaan lumileikeistä. Itsekin pääsin täksi viikoksi onneksi töihin, joten kaikki lomapäivät eivät kuluneet vielä. 

Menin maanantaina aurinkolasit päässä luokkaan ja ihmettelin, kun ei aurinko häikäisekään. Sanoin, että onneksi on kuitenkin aina kiva tulla töihin, johon eräs opiskelija lohkaisi, että he ovat minun aurinkoni. Niin kuin ovatkin! :) Pääsinpähän opettamaan sellaiset fraasit kuin "Sellaista sattuu" ja "Se on elämää". 

Viime maanantaina kertasimme järjestyslukuja mm. erilaisten kalenteritehtävien avulla. Lisäksi Suomen mestarin opettajan oppaassa oli parikin kivaa peliä aiheesta. Katsoimme myös horoskooppimerkkejä. 

Koska tyttärelleni nousi lämpö jo päivää ennen loman alkua ja jäin hänen kanssaan kotiin, siirtyi viime tiistaille suunniteltu pullanleivonta hamaan tulevaisuuteen ja jatkoimme tällä viikolla tuosta aiheesta. Kerroin suomalaisten tavasta sanoa myös kuukausi numerona: "Mun syntymäpäivä on seitsemäs kahdeksatta." Ja sama puhekielellä. Kirjoitin ensin jokaiselta kuukaudelta yhden päivämäärän tietokoneella esimerkiksi ja sen jälkeen sanoin puhekielellä erilaisia päivämääriä, jotka opiskelijoiden piti kirjoittaa. Nopeasti he nuo tajusivat ja sanoin, että itse ei tarvitse osata tuottaa, mutta on hyvä ymmärtää (niin kuin niin moni muukin asia...).

Kun nyt sattui tuo itsenäisyyspäivä ja Sibeliuksen päivä tähän, tutustuimme samalla hieman suomalaiseen kulttuuriin. Kerroin vähän Tuusulanjärven taiteilijoista, katsoimme muutaman kuvan ja kuuntelimme Finlandian.

Seuraavaksi olivat vuorossa postpositiot, joita on tietenkin aina hauska opettaa. Huomasin, että aika monessa oppimateriaalissa käytetään samaa tehtäväideaa, jossa pareilla on erilaiset kuvat ja niistä pitää löytää erot. Tämä tietysti sopii erinomaisesti asian harjoitteluun, mutta kovin monta samantyyppistä harjoitusta ei silti jaksa tehdä, pitää keksiä vaihtelua.

Postpositioita olemme harjoitelleet seuraavilla tavoilla:

  • Kirjassa esimerkit, pari kirjallista ja monen monta keskustelu- ja kuunteluharjoitusta
  • Kirjassa tienneuvomisdialogi ja siihen liittyviä harjoituksia
  • Opiskelijat tulevat luokan keskelle, opettaja sanoo: "Käänny oikealle, kerro parille, mitä on sinun vasemmalla puolella, kävele suoraan eteenpäin, käänny oikealle ja sitten muutama metri suoraan eteenpäin... ja ovesta ulos, on nimittäin tauon aika!"
  • Kerro parille, miten hän pääsee luokasta juna-asemalle tai talon ravintolaan
  • Kerro parille tarkasti, miten sinä menet kotiin tai millainen sinun koti on
  • Opettajan idearepusta tonttuharjoitus, jossa opiskelija etsii kaikki tontut kuvasta opettajan sanelun mukaan (Tonttu Touhukas seisoo takan edessä...)
  • Otetaan selvää -kirjan pariharjoitus (etsi kymmenen eroa)
  • Opettaja piilottaa luokkaan muutaman karkin, opiskelijat arvaavat, missä ne ovat (arvaaja saa karkin, tietysti!)
  • Aamun sinisestä kirjasta postpositioharjoitus ja laulu Pallotellaan
  • Aamun sinisen kirjan kuva: opettaja kertoo, mitä kuvassa on, opiskelijat piirtävät: Kuvassa on talo. Talon katolla on savupiippu. Savupiipun oikealla puolella seisoo koira... - Mitäh? ;)
  • Jatka lauseita: Minun talon takana... jne. (kotitehtävänä)
  • Laita silmät kiinni ja muistele, mitä on oven vieressä jne. (opettaja kyselee) 
  • Pareilla erilaiset kuvat samasta huoneesta, piirrä parin kertoman mukaan (Minä ja arki -kirjan opettajan opas)
  • Kuka on minun ystäväni? (yksi opiskelija luokasta ulos, valitaan hänelle ystävä ja hän kyselee: Istuuko hän ikkunan edessä? jne.)
  • Kirjassa postpositiot + mihin, missä, mistä (eteen, edessä, edestä)
  • Havainnollistin näitä liikkumalla itse pöydän viereen, luokan keskelle jne.
  • Kirjan kuunteluharjoitus
  • Lautapeli, jossa pitää toimia ohjeen mukaan: Laita laukku tuolin alle, Mene verhon taakse, Mene opettajan taakse, Mene oven väliin, Mene luokan keskelle jne. (eräs opiskelija tuli kouluun tässä vaiheessa ja katseli aivan ihmeissään, mitä luokassa oikein tapahtuu.) Todella hauska harjoitus! :D

Näihin aiheisiin liittyen katsoimme viime ja tämän viikon aikana Supisuomea-videot osat 5 ja 9. Huomasin, että osa 5 olisi kannattanut sittenkin ottaa jo aikaisemmin, vaikka siinä oli osittain myös vaikeampia asioita.


Harjoittelimme myös mielipiteen ilmaisua. Kirjan pariharjoituksen toteutimme taas niin, että opiskelijat kysyivät luokan keskellä monelta eri kaverilta mielipidettä Suomen kesästä, kurssista jne. Sen jälkeen olikin luontevaa kertoa oma mielipiteensä lukemastaan kirjasta. Opiskelijat olivat nimittäin käyneet viime viikolla kirjastossa opintokäynnillä toisen opettajan kanssa ja lainanneet  kirjat, jotka he tänään esittelivät pienryhmissä toisilleen. 

Päivän päätteeksi pelasimme erilaisia sanastopelejä. Oppilaitokseemme on hankittu monenlaisia pelejä, mutta osan näistä olin itse löytänyt kirppiksiltä, joten jokaisella ryhmällä oli erilainen peli, esim. Alfapet, Lasten sanapeli, Alias, Sanojen luokittelupeli ala- ja yläkäsitteen mukaan (Early learningistä). Oikein mukavasti meni viimeinen tunti pelatessa.

1 kommentti:

  1. Tuo matkajuttu oli kyllä harmillista :( Tosi hyvin olet ottanut, itse olisin varmaan aivan piip otsassa enkä todellakaan hyvää seuraa...

    Hyvän kuuloisia ja monipuolisia harjoituksia teillä on ollut, varmasti tehokasta noin monelta kantilta opittuna!

    VastaaPoista