Mistä ilahduin tänään

Nyt kurssi on kestänyt jo sen verran pitkään, että porukka on hyvin ryhmäytynyt. Opiskelijat ovat tulleet jo niin tutuiksi keskenään, että heittävät jatkuvasti läppää toisilleen. Hyväntahtoinen huumori on päässyt valloilleen. Sekös ilahduttaa myös opettajaa, ilmapiiri on kerrassaan mukava ja positiivinen! :)

Ilahduin myös siitä, miten fiksuja ja aktiivisia opiskelijani ovat. He kysyvät uskomattoman hyviä kysymyksiä ja soveltavat oma-aloitteisesti kieltä erilaisissa yhteyksissä. Esimerkki tältä päivältä: Kuunteluharjoituksessa tuli sana bussikuski, jonka kerroin kirjakielellä olevan bussinkuljettaja. Joku kysyi, käytetäänko myös sanaa ajaja. Vähän myöhemmin näytin kuvaa leikkimopolla ajavasta tyttärestäni, jolloin eräs opiskelija totesi: "Hän on pyöräajaja." Tämä voi kuulostaa maallikosta pikkujutulta, mutta minulle se on hieno merkki siitä, että ummikkona kurssille tullut osoittaa suurta luovuutta ja kiinnostusta uuden oppimiseen. Vaikka lopputulos ei välttämättä ole ihan luonnollista kieltä tai kieliopillisesti oikein, se ilahduttaa minua, koska kielenoppimisen prosessi on selvästi päässyt hyvään vauhtiin. Varsinkin, kun tätä tapahtuu ryhmässä jatkuvasti. Kun kieltä alkaa käyttää näin luovasti itse, uudet sanat jäävät mieleen ja oppii varmasti uutta! 

Hieno asia on tietysti myös se, miten paljon opiskelijat oppivat toisiltaan. Ryhmässä on aina vähän eritasoisia ja erilaisia kielenoppimiskokemuksia keränneitä opiskelijoita, joten heillä on aina myös toisilleen annettavaa. Jonkun vahvuus on kielioppi, toisen puhekieli. Kuuntelen sivusta, miten he neuvovat toisiaan ja olen tukena vain tarvittaessa .

Viime viikolla aloimme opiskella ulkonäön ja perheen kuvaamista. Kirjan esimerkkien ja tehtävien lisäksi olemme tehneet mm. seuraavanlaisia harjoituksia:

- Kerro parille, minkä näköinen hän on (ihmisten kuvien avulla, jotka olen ottanut Clipartista ja laminoinut). 

- Kuka on minun ystäväni? -leikki, jossa yksi opiskelija menee luokasta ulos. Sillä aikaa sovimme, kuka on hänen ystävänsä ja palattuaan hän kyselee: "Onko hänellä tumma tukka?" jne. (Tämä oli juuri niin hauskaa kuin voi kuvitella. :))
- Esittele parisi, kerro muille, minkä näköinen hän on. Tietysti kaikki ovat kauniita tai hyvännäköisiä. ;)
- Aamuverryttelynä pallon heittely: Heitä sille, jolla on kihara tukka. Sitten keksi seuraavalle uusi kysymys: "Kenellä on silmälasit?" Jne. Samalla tulee harjoiteltua nimien kanssa: "Stefanilla on silmälasit."
- Arvaa kuka? -peli, jossa on paljon erilaisia kasvokuvia, kumpikin pari valitsee yhden ja toinen kyselee
- Tutustu piirrettyyn sukupuuhun ja kuvaile suvun jäseniä parille.
- Piirrä oma sukupuu ja kuvaile omaa sukuasi parille.
- Etsi uusi pari: omassa kortissa lukee, kuka olen ja minkä niminen sukulainen minulla on
- Etsi joku, jolla on... eli täydennetään taulukko Kenellä on... kyselemällä muilta: "Onko sinulla yksi sisko/anoppi/kolme serkkua..."
- Tuo mukana oman perheesi kuva ja esittele perheesi kaikille, kuva näytetään dokumenttikameran tai tietokoneen avulla. Opettaja esittelee ensin oman perheensä.

- Opettaja jakaa jokaiselle parin lapsen kuvat, jotka esitellään muille omana perheenä. (Huomasin, ettei minulla ole ollenkaan tummaihoisten lasten kuvia, aika homogeenistä on näköjään suomalaisten perhelehtien kuvasto.)

- Kirjoita pieni teksti omasta perheestäsi (kotitehtävä).

Suomalaisena ei välttämättä tule ajatelleeksi, että perheestä puhuminen voi jollekulle olla vaikea asia. Varsinkin pakolaistaustaisille se voi nostaa pintaan surullisia muistoja ja vaikeita tunteita. Itse olen harvoin törmännyt tähän, mutta yritän pitää tämän mahdollisuuden mielessä. Tarvittaessa pitää osata hienotunteisesti päästää opiskelija ulos vaikeasta tilanteesta. Olen huomannut myös, että mitä enemmän opettaja kertoo itsestään, sitä mieluummin opiskelijatkin avautuvat omista asioistaan. Olen melko avoin tyyppi, joten minulle se ei tuota ongelmia. Turhan paljon omista asioista (tai ainakaan ongelmista) ei kuitenkaan kannata avautua, olen kuitenkin opettaja enkä kaveri.

Perheestä puhuttaessa opiskelijat kysyvät usein kysymyksiä, jotka eivät suomalaisessa kulttuurissa perinteisesti ole oikein kohteliaita. Päädyimme siis puhumaan myös siitä, mitkä asiat ovat Suomessa tabuja, eli niitä ei kannata ainakaan kovin suoraan kysyä. Minulta opiskelijat ovat kysyneet joskus esimerkiksi: Miksi sinulla ei ole lapsia? tai Haluatko lisää lapsia? Jos opettaja kertoo, ettei ole naimisissa, melko usein joku kysyy, miksi ei. Kun kerroin, että Suomessa nämä asiat kuuluvat uskonnon ja rahan lisäksi yksityisasioihin (poliittisen kannan unohdin mainita), eräs opiskelija tokaisi: "What a complicated country!". Siihen vastasin, että eiköhän jokaisessa maassa jotkut asiat ole tabuja, minkä he kyllä myönsivät. Mielestäni on tärkeää, että tällaiset asiat tulevat esille suomen kurssilla, ettei heille tule myöhemmin naapurien tai työkaverien kanssa kiusallisia tilanteita.