Onpas syksy hurahtanut vauhdilla! On ollut niin paljon menoa ja meininkiä, että blogipostauksia näyttää syntyvän tasaiseen tahtiin joka toinen kuukausi. ;) Iloiten olen kuitenkin pannut merkille, että blogilla on edelleen päivittäin lukijoita, joten se toimii ehkä jonkinlaisena vinkkivarastona, mikä oli alun perin tarkoituksenikin. Malttakaa vain, kyllä mä aina silloin tällöin tänne jotain uuttakin raapustelen.
Olemme edenneet ryhmäni kanssa jo kolmannen moduulin alkuun. Ystävänkylä on ollut jossain määrin mukana, joskin vähemmän kuin olin ajatellut. Olemme käyneet Ystävänkylässä mm. ravintolassa, kirjastossa ja uimahallissa.
Toisen moduulin lopussa jätin moduulikokeen väliin ja korvasin sen projektityöllä. Osa opiskelijoista olisi halunnut mieluummin kokeen, mutta totesin, että tehdään nyt ensin tämä projekti ja katsotaan sen jälkeen, haluatteko vielä kokeen. He kun meinasivat, että projektista ei saa selville oman osaamisen tasoaan. Väittäisin asian olevan juuri päinvastoin ja jälkikäteen palaute olikin hyvää.
Keräsin projektia varten erilaisia autenttisia tekstejä teemoista, joita olimme kakkosmoduulissa käsitelleet. Kaikista Sukimon mukaisista teemoista minulla ei ollut yhtä hyviä tekstejä, joten tekstivalikoima painottui tällä kertaa terveyteen ja hyvinvointiin.
Projekti toteutettiin pareittain tai kolmen ryhmissä. Parit olivat suurin piirtein samalla tasolla kielitaidoltaan ja he saivat itsekin vaikuttaa parin valintaan mm. kiinnostuksen kohteiden mukaan. Ennen tätä kertasimme kaikkien tilanteen Ystävänkylässä ja jaoimme aiheita vähän senkin mukaan, mikä ammatti tai harrastus heillä siellä on. Pystyin henkilökohtaistamaan projektia myös niin, että eri opiskelijat saivat vaikeudeltaan ja laajuudeltaan eri tasoisia tekstejä.
Tekstien joukossa oli alkoholin vaikutuksista, allergioista ja sydänterveydestä kertovia opaslehtisiä, tyypin 2 diabetestä ja ruokavaliota käsittelevä infopaketti, jossa myös pari elämäntapatestiä, plastiikkakirurgiaklinikan esitevihkonen (älkää kysykö miksi, mutta se vain sattui olemaan saatavilla ja on kyllä joitakin opiskelijoita kiinnostava aihe), kirjaston infopaperi lainausehdoista ja maksuista, e-reseptin opaslehtinen, kutsu hammastarkastukseen ja suun terveydenhuollon esitietolomake sekä matkamainos, jonka pari tosin korvasi etsimällä itse netistä matkatoimiston sivuilta tietoa.
Olimme toisessa moduulissa lukeneet jo monenlaisia autenttisia tekstejä. Ennen kuin aloitimme projektin, harjoittelimme vielä olennaisen tiedon etsimistä tekstistä ja sen sietämistä, että tekstissä on myös ylimääräistä ainesta, jota ei tarvitse ymmärtää. Teimme tämän xy-kielisen tehtävän avulla, jonka olen tehnyt Suomi 2 -sarjan mallin mukaan. Samasta tekstistä on tehty kaksi versiota, joista toisessa tekstissä xy-kielellä on korvattu ymmärtämisen kannalta olennaiset sanat, toisessa tarpeettomammat. Molemmista teksteistä kysytään samat asiat. Toisen tekstin perusteella kysymyksiin on mahdotonta vastata, toisen perusteella se onnistuu mainiosti. Tämän harjoituksen avulla opiskelijat siis huomasivat, että kaikki sanat eivät ole tekstikokonaisuuden ymmärtämisen kannalta yhtä tärkeitä. Kun he asuvat Suomessa, he joutuvat joka tapauksessa lukemaan monenlaisia tekstejä ja on tärkeää, että he oppivat arvioimaan, mikä tekstissä on tärkeää ja mitä tietoja heidän pitää siitä löytää, että saavat asiansa hoidettua.
Projektin tehtävänanto oli kaikille sama ja annoin sen sekä suullisena että kirjallisena. Ensin piti silmäillä tekstin otsikoita ja kuvia ja päätellä sen perusteella, mistä tekstissä on kysymys. Seuraavaksi piti etsiä tekstistä avainsanoja ja lauseita, joiden avulla löytää keskeisen informaation. Sitten piti tehdä muistiinpanoja esim. mind mapin avulla, jotta pystyy myöhemmin esittelemään tekstin keskeisen sisällön muille.
Parin piti myös miettiä, missä tilanteessa he voisivat tarvita tekstin sanastoa ja tietoa sekä suunnitella jonkinlainen dialogi sen pohjalta. Tähän asti he pääsivät ensimmäisen päivän aikana. Toisena päivänä he hioivat ja videoivat dialogin sekä latasivat sen Youtubeen omalle kanavallemme. Sen jälkeen he valmistelivat muille pidettävää esitystä. Kolmantena päivänä katsoimme yhdessä jokaisen videon ja jokainen pari esitteli vuorollaan oman aiheensa muille.
Opiskelijoilla oli koko projektin ajan käytössään tietokoneluokka, tavallinen luokka sekä tabletit. He saivat siis käyttää kaikkia apuvälineitä. Opettajan tehtävänä oli vain ohjata projektin etenemistä tarvittaessa ja tarkentaa tavoitetta, jos joku pari ei ollut heti kaikkea ymmärtänyt. Parien työskentely oli erilaista ja niin olivat tuotoksetkin.
Videot sinänsä eivät olleet tehtävän varsinainen tavoite ja melkein kaikki lukivatkin ne paperilta. Tähän saattoi johtaa osaltaan se, että he pyysivät minua tarkistamaan dialogien oikeakielisyyden ja saattoivat ottaa siitä paineita. Ehkä olisin voinut siis jättää korjaukset tekemättä ja kehottaa heitä mieluummin harjoittelemaan dialogia niin kauan, että se olisi ollut luonteva ilman lunttilappua.
Videot olivat kuitenkin oikein onnistuneita. Asiointidialogeja oli tehty esim. hammashoitolasta, matkatoimistosta ja kirjastosta. Osa ryhmistä taas teki dialogin, jossa he keskustelivat Ystävänkylän rooleissa ystävänsä tai sukulaisensa kanssa esim. elämäntavoista, alkoholiongelmasta jne. Toisen päivän iltapäivällä, kun heillä oli aikaa katsoa toistensa videot omilta koneiltaan, koko luokka nauroi vedet silmissä.
Aiheiden esittely muille kuvasti hyvin sitä, miten parit olivat saaneet aiheen haltuun ja miten syvällistä ymmärtäminen oli. Eri ryhmien välillä oli isot erot siinä, miten sujuvasti he pystyivät tutuksi tulleesta aiheesta omin sanoin puhumaan. Osa opiskelijoista on selvästi saavuttanut jo B-tason, osa on edelleen A2.1-tasolla, eli toden totta, kakkosmoduulissa erot ovat kasvaneet. Se on tietysti luonnollista, kun ryhmässä on parikymmentä opiskelijaa, joiden kieli- ja koulutustaustat sekä elämäntilanteet vaihtelevat. Olin itse jopa hieman yllättynyt, miten hyvin he selvisivät tehtävästä. He hoitivat projektin hyvin itsenäisesti, minulle jäi todellakin vain sivustaseuraajan ja ohjaajan rooli.
Jokaisen parin työskentelystä ja esityksestä toinen pari antoi palautetta vertaisarviointiin tehdyn lomakkeen avulla. Neljännen päivän aamupäivänä teimme vielä kielitaidon itsearviointia erilaisten lomakkeiden avulla. Mietimme sitä, mitä kielen oppiminen ylipäätään on ja mikä siinä on tärkeää. Jokainen arvioi itse, mitä osaa nyt ja mitä pitäisi vielä harjoitella. Vasta liian myöhään tajusin, että olisi pitänyt laatia jonkinlainen lomake myös projektityöskentelyn itsearviointiin eli prosessin arviointiin.
Pyysin myös sähköisellä lomakkeella palautetta sekä projektista että koko moduulista. Palautteet olivat enimmäkseen erittäin hyviä. Opiskelijat kokivat oppineensa projektista paljon. Parhaat palautteet olivat sentyyppisiä, että "oli hyvä, kun jouduimme tekemään enemmän töitä ja käyttämään omia aivoja". Nämä palautteet viimeistään vakuuttivat minut siitä, että projekti oli myös opiskelijoiden mielestä onnistunut ja hyödyllinen.
Omat havaintoni ja opiskelijoiden palautteet vahvistivat käsitystäni, että tämäntyyppinen projekti kehittää monenlaisia taitoja. Se laittaa opiskelijat työskentelemään itseohjautuvasti ja yhteistyössä parin kanssa. Sen avulla he oppivat kieltä, niin sanastoa, tekstinlukustrategioita kuin puhumistakin. Se myös parantaa ryhmän yhteishenkeä ja ilmapiiriä. Videoiden suunnittelu, kuvaus ja katselu olivat erityisen hauskoja hetkiä, mutta tärkeintä mielestäni oli se, että opiskelijat saivat itseohjautuvasti käyttää projektissa kaikkea tähän asti oppimaansa. Uskon, että he oppivat tästä paljon enemmän kuin olisivat oppineet perinteisestä moduulin loppukokeesta.
Olen ennenkin teettänyt pienimuotoisia projekteja erilaisten aiheiden käsittelyn lopuksi. Tästä sain lisää puhtia niiden kehittämiseen ja myös tällaisten isompien projektien tekemiseen. Tästä on hyvä jatkaa.
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
perjantai 3. heinäkuuta 2015
Ystävänkylä
Tervetuloa Ystävänkylään! Se on pieni kaupunki Suomessa, siellä asuu tavallisia suomalaisia ihmisiä, joilla on aivan tavallisia ammatteja ja työpaikkoja. Asukkailla on erilaisia harrastuksia ja lemmikkieläimiä. Kaikki ei kuitenkaan ole aivan niin tavallista. Kuten se, että erään kerrostalon autotallissa asuu hevonen.
Kerroin täällä jokin aika sitten kollegaltani saamastani vinkistä, kielenoppimiskylä Mansikkalasta. Viime viikolla perustimme ryhmäni kanssa oman kylän. Opiskelijat ehdottivat nimiä, listasin ne taululle ja kävimme nimestä suljetun lippuäänestyksen. Nimeksi tuli Ystävänkylä. Se sopiikin erittäin hyvin tälle ystävälliselle ja aina toisiaan auttavalle ryhmälle.
Aluksi jokainen keksi itselleen suomalaisen nimen ja perheen. Joukossa on veljeksiä ja siskoksia sekä eläkeläisäiti kahden aikuisen poikansa kanssa ja tietysti muutama sinkkukin pitää olla (tulevia treffejä ja häitä ajatellen). Sitten he yhdessä miettivät, missä asuvat ja millainen asunto heillä on. Samalla he leikkasivat aikakauslehdistä kuvia itsestään, perheestään ja kodistaan ja tekivät niistä ison kollaasin kartongille. Sinkut tekivät tämän yhdessä naapuriensa kanssa.
Kotitehtävinä jokainen kirjoitti verkko-oppimisalustalle omalle sivulleen pienet tekstit, joissa esittelivät itsensä ja kotinsa. Kotiteksti tehtiin Suomen mestari 1:n lisäharjoituksen avulla, jossa piti kuvailla huoneitaan postpositioita käyttäen, sillä olimme juuri tätä ennen harjoitelleet niitä.
Sitten vuorossa oli ammatin ja työpaikan valinta. Olimme sopivasti kirjassa viimeisen kappaleen kohdalla, jossa kerrotaan Alexin työstä, kokouksista jne. Siitä sainkin idean siihen, että pidimme kokouksen - samalla saimme luontevasti opiskeltua kokoussanastoa. Ensin opiskelimme vielä lisää ammatteja erilaisten kuvien ja pelien avulla.
Seuraavana päivänä pidimme asukasyhdistyksen perustamiskokouksen. Puheenjohtajan tehtävä lankesi minulle, mutta eräs opiskelija toimi sihteerinä. Hän kirjasi ylös kaikkien tiedot sitä mukaa, kun he esittelivät itsensä, perheensä ja asuntonsa koko porukalle. Ammattinsa he kertoivat pantomiimin avulla. Sihteeri laati siis pöytäkirjan, jonka lähetti muille tarkastettavaksi.
Kirjan kappale opiskeltiin oppimista tukevan arvioinnin prosessia käyttäen. Tässä metodissa opettaja häipyy taka-alalle ja opiskelijat tekevät työtä pareittain toisiaan auttaen. Ensin katsottiin otsikko ja kuvat ja mietittiin, mistä tekstissä on kysymys. Sitten jokainen luki tekstin ilman sanakirjaa ja apuvälineitä ja arvioi, kuinka paljon tekstistä ymmärsi. Sen jälkeen he tekivät pareittain erilaisia sanasto- ja tekstinymmärtämistehtäviä ja lopulta katsoimme sanastoa myös yhdessä. Sitten he lukivat tekstin uudestaan ja arvioivat, kuinka paljon nyt ymmärsivät.
Jatkoimme kirjan kappaleen opiskelua myös kieliopin kannalta. Kyseisessä kappaleessa sitä riittääkin! Ihan liikaa. Aloitimme "kevyesti" objektista. Siinä kohtaa kirja feilaa kyllä täydellisesti. En ehtinyt valmistella sitä etukäteen, joten luotin, että kirjan avulla homma kyllä onnistuu. No ei todellakaan onnistunut, se oli katastrofi! Että voi näinkin kokenut opettaja mokata vielä niin pahasti. Tilanne korjaantui kyllä seuraavana päivänä, mutta parille opiskelijalle taisi tulla kammo objektista tuon kokemuksen takia. Onneksi hekin pääsivät kärryille kuitenkin melko hyvin, kun katsoimme seuraavana päivänä riittävän paljon muiden materiaalien havainnollistavia esimerkkejä.
Objektiharjoituksissakin toimimme Ystävänkylässä aina kun mahdollista. Hyvin menee 1 -kirjan opettajan oppaasta ottamani pariharjoituksen alustin niin, että nyt me ollaankin Ystävänkylässä oltu tosi uteliaita ja kytätty naapureita. Kerropa parille, mitä näit kaupungilla. Eli mitä neljä henkilöä osti eri paikoista. Parilta piti selvittää itseltä puuttuvat tiedot. Myöhemmin teimme samalla idealla Otetaan selvää -kirjan harjoituksen, jossa piti etsiä kuvista kymmenen eroa. Tapasimme myös toisemme kaupungilla ja kyselimme, mistä olet tulossa ja mitä ostit sieltä. Jokaisella oli erilaisia ruokatavaroita, joita myös vaihdeltiin, jotta saatiin harjoitusta erilaisista ruoista objekteina.
Kirjan kysymysryhmät työelämästä toteutimme niin, että ihmiset tapasivat toisiaan iltatilaisuudessa ja kyselivät toisiltaan heidän työ- tai opiskelupaikoistaan Ystävänkylässä. Tehtävä olisikin muuten tylsä, kun kaikki kertoisivat opiskelevansa suomea...
Tähän tyyliin ajattelin jatkaa syksyllä. Meneillään olevassa toisessa moduulissa tulee paljon asiointitilanteita, joten voimme hyvinkin edetä sen mukaan, millaisia kielenkäyttötarpeita opiskelijat eli asukkaat milloinkin tuovat esille. Toki ohjailen itse koulutuksen etenemistä opetussuunnitelman sisältöjen mukaan, mutta haluan ainakin luoda mahdollisuudet opiskelijoiden ehdoilla etenemiseen.
Pidän tästä metodista, sillä siinä on paljon yhteistä suggestopedian kanssa. Voin yhdistellä niistä asioita ja toteuttaa opetusta taas hieman elävämmin. Opiskelijat ovat olleet innostuneita Ystävänkylästä, se luo kivan illuusion kylästä, jossa jokainen voi elää sellaista elämää, johon oma mielikuvitus yltää. Roolit vapauttavat ihmiset puhumaan ja toimimaan eri tavalla. Saapa nähdä, mitä kaikkea Ystävänkylässä vielä tapahtuukaan!
P.S. Oppilaitoksemme on hankkinut taukojumppasovelluksen tietokoneille. Jumpan voi valita eri kehonosille ja ajastaa omaan aikatauluun sopivaksi. Ensin ohjelmoin sen vain iltapäivän tunneille, jotka istuin tietokoneella. Sitten tajusin, että taukojumppa olisi vähintään yhtä hyödyllistä opiskelijoille. Nyt teemme sitä kolme kertaa päivässä. Kun olin kolme päivää poissa ryhmästä, he suorastaan vaativat jumppaa!
P.P.S. Huomenna pääsemme hyvin ansaitulle lomalle! Tarina Ystävänkylästä jatkuu elokuussa... Ihanaa heinäkuuta teille, jotka kesälläkin jaksatte tätä lukea! ;)
Kerroin täällä jokin aika sitten kollegaltani saamastani vinkistä, kielenoppimiskylä Mansikkalasta. Viime viikolla perustimme ryhmäni kanssa oman kylän. Opiskelijat ehdottivat nimiä, listasin ne taululle ja kävimme nimestä suljetun lippuäänestyksen. Nimeksi tuli Ystävänkylä. Se sopiikin erittäin hyvin tälle ystävälliselle ja aina toisiaan auttavalle ryhmälle.
Aluksi jokainen keksi itselleen suomalaisen nimen ja perheen. Joukossa on veljeksiä ja siskoksia sekä eläkeläisäiti kahden aikuisen poikansa kanssa ja tietysti muutama sinkkukin pitää olla (tulevia treffejä ja häitä ajatellen). Sitten he yhdessä miettivät, missä asuvat ja millainen asunto heillä on. Samalla he leikkasivat aikakauslehdistä kuvia itsestään, perheestään ja kodistaan ja tekivät niistä ison kollaasin kartongille. Sinkut tekivät tämän yhdessä naapuriensa kanssa.
Kotitehtävinä jokainen kirjoitti verkko-oppimisalustalle omalle sivulleen pienet tekstit, joissa esittelivät itsensä ja kotinsa. Kotiteksti tehtiin Suomen mestari 1:n lisäharjoituksen avulla, jossa piti kuvailla huoneitaan postpositioita käyttäen, sillä olimme juuri tätä ennen harjoitelleet niitä.
Sitten vuorossa oli ammatin ja työpaikan valinta. Olimme sopivasti kirjassa viimeisen kappaleen kohdalla, jossa kerrotaan Alexin työstä, kokouksista jne. Siitä sainkin idean siihen, että pidimme kokouksen - samalla saimme luontevasti opiskeltua kokoussanastoa. Ensin opiskelimme vielä lisää ammatteja erilaisten kuvien ja pelien avulla.
Kirjan kappale opiskeltiin oppimista tukevan arvioinnin prosessia käyttäen. Tässä metodissa opettaja häipyy taka-alalle ja opiskelijat tekevät työtä pareittain toisiaan auttaen. Ensin katsottiin otsikko ja kuvat ja mietittiin, mistä tekstissä on kysymys. Sitten jokainen luki tekstin ilman sanakirjaa ja apuvälineitä ja arvioi, kuinka paljon tekstistä ymmärsi. Sen jälkeen he tekivät pareittain erilaisia sanasto- ja tekstinymmärtämistehtäviä ja lopulta katsoimme sanastoa myös yhdessä. Sitten he lukivat tekstin uudestaan ja arvioivat, kuinka paljon nyt ymmärsivät.
Jatkoimme kirjan kappaleen opiskelua myös kieliopin kannalta. Kyseisessä kappaleessa sitä riittääkin! Ihan liikaa. Aloitimme "kevyesti" objektista. Siinä kohtaa kirja feilaa kyllä täydellisesti. En ehtinyt valmistella sitä etukäteen, joten luotin, että kirjan avulla homma kyllä onnistuu. No ei todellakaan onnistunut, se oli katastrofi! Että voi näinkin kokenut opettaja mokata vielä niin pahasti. Tilanne korjaantui kyllä seuraavana päivänä, mutta parille opiskelijalle taisi tulla kammo objektista tuon kokemuksen takia. Onneksi hekin pääsivät kärryille kuitenkin melko hyvin, kun katsoimme seuraavana päivänä riittävän paljon muiden materiaalien havainnollistavia esimerkkejä.
Objektiharjoituksissakin toimimme Ystävänkylässä aina kun mahdollista. Hyvin menee 1 -kirjan opettajan oppaasta ottamani pariharjoituksen alustin niin, että nyt me ollaankin Ystävänkylässä oltu tosi uteliaita ja kytätty naapureita. Kerropa parille, mitä näit kaupungilla. Eli mitä neljä henkilöä osti eri paikoista. Parilta piti selvittää itseltä puuttuvat tiedot. Myöhemmin teimme samalla idealla Otetaan selvää -kirjan harjoituksen, jossa piti etsiä kuvista kymmenen eroa. Tapasimme myös toisemme kaupungilla ja kyselimme, mistä olet tulossa ja mitä ostit sieltä. Jokaisella oli erilaisia ruokatavaroita, joita myös vaihdeltiin, jotta saatiin harjoitusta erilaisista ruoista objekteina.
Kirjan kysymysryhmät työelämästä toteutimme niin, että ihmiset tapasivat toisiaan iltatilaisuudessa ja kyselivät toisiltaan heidän työ- tai opiskelupaikoistaan Ystävänkylässä. Tehtävä olisikin muuten tylsä, kun kaikki kertoisivat opiskelevansa suomea...
Tähän tyyliin ajattelin jatkaa syksyllä. Meneillään olevassa toisessa moduulissa tulee paljon asiointitilanteita, joten voimme hyvinkin edetä sen mukaan, millaisia kielenkäyttötarpeita opiskelijat eli asukkaat milloinkin tuovat esille. Toki ohjailen itse koulutuksen etenemistä opetussuunnitelman sisältöjen mukaan, mutta haluan ainakin luoda mahdollisuudet opiskelijoiden ehdoilla etenemiseen.
Pidän tästä metodista, sillä siinä on paljon yhteistä suggestopedian kanssa. Voin yhdistellä niistä asioita ja toteuttaa opetusta taas hieman elävämmin. Opiskelijat ovat olleet innostuneita Ystävänkylästä, se luo kivan illuusion kylästä, jossa jokainen voi elää sellaista elämää, johon oma mielikuvitus yltää. Roolit vapauttavat ihmiset puhumaan ja toimimaan eri tavalla. Saapa nähdä, mitä kaikkea Ystävänkylässä vielä tapahtuukaan!
P.S. Oppilaitoksemme on hankkinut taukojumppasovelluksen tietokoneille. Jumpan voi valita eri kehonosille ja ajastaa omaan aikatauluun sopivaksi. Ensin ohjelmoin sen vain iltapäivän tunneille, jotka istuin tietokoneella. Sitten tajusin, että taukojumppa olisi vähintään yhtä hyödyllistä opiskelijoille. Nyt teemme sitä kolme kertaa päivässä. Kun olin kolme päivää poissa ryhmästä, he suorastaan vaativat jumppaa!
P.P.S. Huomenna pääsemme hyvin ansaitulle lomalle! Tarina Ystävänkylästä jatkuu elokuussa... Ihanaa heinäkuuta teille, jotka kesälläkin jaksatte tätä lukea! ;)
maanantai 4. toukokuuta 2015
Digiajassa - hypessä vai jälkijunassa?
Suomen koulujen siirtymisestä digiaikaan on viime aikoina käyty keskustelua eri yhteyksissä, mm. Opettaja-lehdessä. Lukemistani artikkeleista ja mielipiteistä päätellen vallalla on (jälleen kerran!) varsin mustavalkoinen ajattelu. Joko ollaan sitä mieltä, että Suomi on jäänyt jälkeen ja koko koulu pitäisi kiireen vilkkaa muuttaa digitaaliseksi tai sitten digi ja some nähdään peikkoina, joista innostuneet leimataan digiuskovaisiksi.
Pyrin itse tässä, kuten monissa muissakin asioissa pysyttelemään kultaisella keskitiellä. Haluan pysyä kehityksessä mukana ja ottaa nykyajan välineet ja keinot käyttöön siinä, missä niistä on hyötyä opetuksessa, opiskelussa ja oppimisessa. En kuitenkaan halua tehdä välineistä itse tarkoitusta. On ajanhukkaa vääntää digimuotoon tehtävää, joka toimii paperilla yhtä hyvin. Toisaalta joidenkin digimuotoisten tehtävien avulla voi säästää aikaa ja paperia, vaikka ne eivät rakenteeltaan ihmeemmin eroaisi paperitehtävistä.
Siispä miettimään, miten välineitä voisi hyödyntää. Oppilaitoksessamme on viime aikoina panostettu tähän kouluttamalla meitä kouluttajia ja hankkimalla tarvittavaa välineistöä. Pikku hiljaa jokainen ottaa välineet käyttöön omassa opetuksessaan, sen mukaan mikä kenestäkin omaan opetukseen sopivalta tuntuu. Tiedän, etten itse ole mikään eturivin kehittäjäopettaja tälläkään saralla. Kunpahan kopioin ja tuon esiin muutamia tavallisen opettajan helposti käyttöön otettavia ideoita.
Olen uuden ryhmäni kanssa kokeillut mm. seuraavanlaisia juttuja digimaailmassa.
Omat videot. Koulutuksen alussa sain idean tähän kollegaltani. Kuvasin omalla puhelimellani videoita, joilla puhuin itse ja jätin opiskelijalle vastausaikaa. Tein videoita esim. tutustumisesta ja peruskysymyksistä puhekielellä. Latasin videot oppilaitoksen omalle oppimisalustalle, mutta avasin ryhmälle myös oman Gmail- ja Youtube-tilin, jolle videoita on helppoa ladata. Opiskelijoiden piti kotona harjoitella videon kanssa keskustelua.
Ideana oli harjoitella reagoimista kysymyksiin ja oppia ymmärtämään perusfraaseja kohtalaisen nopeallakin puhekielellä. Videotahan voi kelata edestakaisin niin monta kertaa, että ymmärtää kysymyksen. Tarkoituksena oli myös opettaa luonnollista intonaatiota kysymyksissä.
Näitähän voisi tehdä eri aiheista niin paljon kuin ehtii. Tai niin paljon kuin sietää katsella omaa naamaansa videolla. Aika kiusallista tällaisesta ei-linssiluteesta, mutta kyllä siihenkin tottuu. Itseäni minuuttitolkulla tuijottaessani havaitsin, että minulla on kauniit silmät, mutta kamalat silmänaluset. Jälkimmäisen olin kyllä tiennyt jo ennestäänkin. ;)
Opiskelijoiden tekemät videot. Ensimmäistä moduulia oli kulunut noin kuukausi, kun opiskelijat saivat tehtäväkseen ensimmäisen videoprojektin iPadeilla. Sen ohjeistin niin, että he ovat tulossa uudelle kurssille ja tutustuvat toisiin opiskelijoihin. Ideana oli siis kerrata itsensä esittelyä ja tutustumista. Sekä tietysti harjoitella yhteistyötä pienryhmässä ja neuvottelua (josta osa tietenkin tapahtuu tuossa vaiheessa englanniksi tai venäjäksi).
Ryhmissä oli neljä tai viisi opiskelijaa ja melkein jokainen oli myös kameran edessä ja äänessä. Ryhmien tuotokset olivat tietysti eri tasoisia ja pituisia, mutta oikein kivoja kaikki, osa suorastaan loistavia. Ensimmäiset videot katsoimme luokassa yhdessä videotykin kautta, mutta ongelmaksi osoittautui äänen laatu. Emme olleet ottaneet sitä huomioon kuvausvaiheessa eikä puheesta tahtonut saada selvää.
Tänään teimme toisen videoprojektin, jonka tarkoituksena oli kerrata ensimmäisessä moduulissa opittuja asioita. Opiskelijat tekivät koko homman täysin itsenäisesti sillä aikaa, kun pidin osalle henkilökohtaisia ohjauskeskusteluja. Miten ihanaa, kun ryhmä on taitava ja itseohjautuva! Osaavimmat tietysti auttavat niitä, joilta ohjelmien käyttö ei suju yhtä näpsäkästi.
Annoin opiskelijoille listan teemoista ja ohjeistin heitä jakautumaan neljän hengen ryhmiin. Teemat olin ottanut Sukimosta, joka pohjautuu opetussuunnitelmaan. Ryhmät valitsivat yhden teeman, josta he suunnittelivat dialogin, kuvasivat videon ja latasivat sen Youtubeen. Sen jälkeen jokainen katsoi kaikkien ryhmien videot ja sai kommentoida niitä. En antanut sen tarkempia ohjeita, sanoin vain, että heillä on muutama tunti aikaa ja saavat valita kuvauspaikan itse.
Olin tyytyväinen iltapäivällä videoita katsellessani. Jokainen oli omalla tavallaan hyvä. Kaikki ryhmät olivat suunnitelleet videot huolella. Äänen laatu oli parempi kuin viimeksi, koska joukossa on opiskelija, joka osasi antaa kaikille vinkkejä sen parantamiseen. Joku oli vähän editoinutkin videotaan, lisännyt taustalle ääniä jne. Osalla oli hyviä tilannedialogeja, osa piti pienen puhe-esityksen aiheesta. En puuttunut toteuttamistapoihin, vaan annoin heille melko vapaat kädet. Tärkeintä oli harjoitella puhumista suomeksi. Upein tuotos oli mielestäni vapaa-ajan harrastuksista kertova filmi, jolla thaimaalainen opiskelija veti kavereilleen joogaa. He todella laittoivat itsensä likoon yli 11-minuuttisella videollaan. Nauroin vedet silmissä!
Muita ohjelmia tableteilla en ole ehtinyt vielä kovin paljon kokeilla. Teimme yhden Padletin, johon kokosimme kotiin liittyviä sanoja mind map -tyylillä. Jokainen ryhmä keräsi yhteen huoneeseen tai taloon liittyviä sanoja. Padlet tallennettiin verkko-oppimisalustalle, josta jokainen voi tallentaa sen itselleen tai katsoa sitä jälkeenpäin. Näitä aion teettää lisääkin koulutuksen edetessä. Ihan toimiva ja hyödyllinen paperinsäästämiskeino.
Olen luonut verkko-oppimisalustalle jokaiselle opiskelijalle oman sivun, jolle he voivat alkaa kirjoitella omia juttujaan. Ensimmäisen tehtävän teetin viime viikolla, kun pyysin heitä raportoimaan sinne lukemistaan tosi helpoista selkouutisista. Jatkossa aion kerätä sinne erilaisia kirjoitustehtäviä, kuten oppimispäiväkirjaa.
Otin tänään myös moduulipalautteen ensimmäistä kertaa digitaalisesti omalla verkko-oppimisalustallamme. Paljon kätevämpää kuin paperilla! Miksi en ole aiemmin sitä tehnyt? - Ei mitään hajua. Tietotekniikkaa voisi käyttää paljon nykyistä enemmän, jos vain ehtisi paneutua siihen enemmän.
Kollegani samassa työhuoneessa on aktiivisempi tablettien käytössä, häneltä olen saanut monta hyvää ideaa. Hän on tutkinut aktiivisesti esim. Twitterin ja muun some-maailman antia. Itselläni ei tähän riitä energia tässä elämäntilanteessa, mutta kopioin mielelläni muilta saamiani ideoita. Kiitos niistä!
Mitä sinä olet tehnyt tableteilla? Millaisia ideoita olet toteuttanut tietotekniikan tai somen avulla? Kommentoi!
Pyrin itse tässä, kuten monissa muissakin asioissa pysyttelemään kultaisella keskitiellä. Haluan pysyä kehityksessä mukana ja ottaa nykyajan välineet ja keinot käyttöön siinä, missä niistä on hyötyä opetuksessa, opiskelussa ja oppimisessa. En kuitenkaan halua tehdä välineistä itse tarkoitusta. On ajanhukkaa vääntää digimuotoon tehtävää, joka toimii paperilla yhtä hyvin. Toisaalta joidenkin digimuotoisten tehtävien avulla voi säästää aikaa ja paperia, vaikka ne eivät rakenteeltaan ihmeemmin eroaisi paperitehtävistä.
Siispä miettimään, miten välineitä voisi hyödyntää. Oppilaitoksessamme on viime aikoina panostettu tähän kouluttamalla meitä kouluttajia ja hankkimalla tarvittavaa välineistöä. Pikku hiljaa jokainen ottaa välineet käyttöön omassa opetuksessaan, sen mukaan mikä kenestäkin omaan opetukseen sopivalta tuntuu. Tiedän, etten itse ole mikään eturivin kehittäjäopettaja tälläkään saralla. Kunpahan kopioin ja tuon esiin muutamia tavallisen opettajan helposti käyttöön otettavia ideoita.
Olen uuden ryhmäni kanssa kokeillut mm. seuraavanlaisia juttuja digimaailmassa.
Omat videot. Koulutuksen alussa sain idean tähän kollegaltani. Kuvasin omalla puhelimellani videoita, joilla puhuin itse ja jätin opiskelijalle vastausaikaa. Tein videoita esim. tutustumisesta ja peruskysymyksistä puhekielellä. Latasin videot oppilaitoksen omalle oppimisalustalle, mutta avasin ryhmälle myös oman Gmail- ja Youtube-tilin, jolle videoita on helppoa ladata. Opiskelijoiden piti kotona harjoitella videon kanssa keskustelua.
Ideana oli harjoitella reagoimista kysymyksiin ja oppia ymmärtämään perusfraaseja kohtalaisen nopeallakin puhekielellä. Videotahan voi kelata edestakaisin niin monta kertaa, että ymmärtää kysymyksen. Tarkoituksena oli myös opettaa luonnollista intonaatiota kysymyksissä.
Näitähän voisi tehdä eri aiheista niin paljon kuin ehtii. Tai niin paljon kuin sietää katsella omaa naamaansa videolla. Aika kiusallista tällaisesta ei-linssiluteesta, mutta kyllä siihenkin tottuu. Itseäni minuuttitolkulla tuijottaessani havaitsin, että minulla on kauniit silmät, mutta kamalat silmänaluset. Jälkimmäisen olin kyllä tiennyt jo ennestäänkin. ;)
Opiskelijoiden tekemät videot. Ensimmäistä moduulia oli kulunut noin kuukausi, kun opiskelijat saivat tehtäväkseen ensimmäisen videoprojektin iPadeilla. Sen ohjeistin niin, että he ovat tulossa uudelle kurssille ja tutustuvat toisiin opiskelijoihin. Ideana oli siis kerrata itsensä esittelyä ja tutustumista. Sekä tietysti harjoitella yhteistyötä pienryhmässä ja neuvottelua (josta osa tietenkin tapahtuu tuossa vaiheessa englanniksi tai venäjäksi).
Ryhmissä oli neljä tai viisi opiskelijaa ja melkein jokainen oli myös kameran edessä ja äänessä. Ryhmien tuotokset olivat tietysti eri tasoisia ja pituisia, mutta oikein kivoja kaikki, osa suorastaan loistavia. Ensimmäiset videot katsoimme luokassa yhdessä videotykin kautta, mutta ongelmaksi osoittautui äänen laatu. Emme olleet ottaneet sitä huomioon kuvausvaiheessa eikä puheesta tahtonut saada selvää.
Tänään teimme toisen videoprojektin, jonka tarkoituksena oli kerrata ensimmäisessä moduulissa opittuja asioita. Opiskelijat tekivät koko homman täysin itsenäisesti sillä aikaa, kun pidin osalle henkilökohtaisia ohjauskeskusteluja. Miten ihanaa, kun ryhmä on taitava ja itseohjautuva! Osaavimmat tietysti auttavat niitä, joilta ohjelmien käyttö ei suju yhtä näpsäkästi.
Annoin opiskelijoille listan teemoista ja ohjeistin heitä jakautumaan neljän hengen ryhmiin. Teemat olin ottanut Sukimosta, joka pohjautuu opetussuunnitelmaan. Ryhmät valitsivat yhden teeman, josta he suunnittelivat dialogin, kuvasivat videon ja latasivat sen Youtubeen. Sen jälkeen jokainen katsoi kaikkien ryhmien videot ja sai kommentoida niitä. En antanut sen tarkempia ohjeita, sanoin vain, että heillä on muutama tunti aikaa ja saavat valita kuvauspaikan itse.
Olin tyytyväinen iltapäivällä videoita katsellessani. Jokainen oli omalla tavallaan hyvä. Kaikki ryhmät olivat suunnitelleet videot huolella. Äänen laatu oli parempi kuin viimeksi, koska joukossa on opiskelija, joka osasi antaa kaikille vinkkejä sen parantamiseen. Joku oli vähän editoinutkin videotaan, lisännyt taustalle ääniä jne. Osalla oli hyviä tilannedialogeja, osa piti pienen puhe-esityksen aiheesta. En puuttunut toteuttamistapoihin, vaan annoin heille melko vapaat kädet. Tärkeintä oli harjoitella puhumista suomeksi. Upein tuotos oli mielestäni vapaa-ajan harrastuksista kertova filmi, jolla thaimaalainen opiskelija veti kavereilleen joogaa. He todella laittoivat itsensä likoon yli 11-minuuttisella videollaan. Nauroin vedet silmissä!
Muita ohjelmia tableteilla en ole ehtinyt vielä kovin paljon kokeilla. Teimme yhden Padletin, johon kokosimme kotiin liittyviä sanoja mind map -tyylillä. Jokainen ryhmä keräsi yhteen huoneeseen tai taloon liittyviä sanoja. Padlet tallennettiin verkko-oppimisalustalle, josta jokainen voi tallentaa sen itselleen tai katsoa sitä jälkeenpäin. Näitä aion teettää lisääkin koulutuksen edetessä. Ihan toimiva ja hyödyllinen paperinsäästämiskeino.
Olen luonut verkko-oppimisalustalle jokaiselle opiskelijalle oman sivun, jolle he voivat alkaa kirjoitella omia juttujaan. Ensimmäisen tehtävän teetin viime viikolla, kun pyysin heitä raportoimaan sinne lukemistaan tosi helpoista selkouutisista. Jatkossa aion kerätä sinne erilaisia kirjoitustehtäviä, kuten oppimispäiväkirjaa.
Otin tänään myös moduulipalautteen ensimmäistä kertaa digitaalisesti omalla verkko-oppimisalustallamme. Paljon kätevämpää kuin paperilla! Miksi en ole aiemmin sitä tehnyt? - Ei mitään hajua. Tietotekniikkaa voisi käyttää paljon nykyistä enemmän, jos vain ehtisi paneutua siihen enemmän.
Kollegani samassa työhuoneessa on aktiivisempi tablettien käytössä, häneltä olen saanut monta hyvää ideaa. Hän on tutkinut aktiivisesti esim. Twitterin ja muun some-maailman antia. Itselläni ei tähän riitä energia tässä elämäntilanteessa, mutta kopioin mielelläni muilta saamiani ideoita. Kiitos niistä!
Mitä sinä olet tehnyt tableteilla? Millaisia ideoita olet toteuttanut tietotekniikan tai somen avulla? Kommentoi!
sunnuntai 8. maaliskuuta 2015
Puhu minulle suomea!
Olen viime aikoina parissakin eri kontekstissa työn ulkopuolella pohtinut kielen oppimista ja opettamista. Oppimista mietin omasta näkökulmastani, kun olin lomalla Italiassa ja yritin käyttää pientä italian kielen taitoani. Olen toki opiskellut italiaa yliopiston kielikeskuksessa lukion lyhyen oppimäärän verran, eli perussanasto ja -kielioppi on käyty läpi ja aikoinani ne ihan hyvin hallitsinkin. Harmi vain, etten ole päässyt käyttämään kieltä, koska lomamatkamme ovat sen jälkeen suuntautuneet toisiin maihin.
Kun nyt kuitenkin olimme vihdoin Italiassa, päätin yrittää. Otin mukaan pienen kirjasen, josta kertailin turistin tarvitsemia fraaseja. Hauska yksityiskohta sinänsä, että kirja oli saksa-italia-yhdistelmällä, olin ostanut sen aikoinaan Saksasta jo vuosia ennen kuin aloin opiskella italiaa. No, alkeiden opiskelussa minulle on saksanopettajana se ja sama, onko lähtökieli suomi vai saksa.
Kun sitten asioin kaupassa tai rinneravintolassa, rohkaisin mieleni ja yritin käyttää niitä tilanteisiin sopivia sanoja ja fraaseja, jotka kulloinkin mieleeni tulivat. Kuten kahvin ja jäätelön tilaaminen, hinnan kyseleminen, lasin pyytäminen tai muu yksinkertainen asia. Pettymyksekseni tiskin toiselta puolelta vastattiin usein englanniksi. Olisi ollut helppoa tyytyä ajattelemaan, että okei, en mä osaa vielä tarpeeksi hyvin, paljon helpommalla pääsen, kun käyn nämäkin pikku keskustelut englanniksi. Mutta sitkeästi puhuin silti italiaa aina, kun se vain suinkin luonnistui. Sillä eihän sitä kieltä koskaan opi paremmin, jos ei suostu lähtemään alkeista liikkeelle!
Varmemmin italiaa pääsisi harjoittelemaan jossakin pikkukylässä, jossa kukaan ei puhu englantia. Turvallista se on tuollaisessa turistikohteessa, jossa voi tiukan paikan tullen vaihtaa englanniksi. On helppoa lykätä väliin jokin englannin sana, kun tietää, että toinen ymmärtää senkin.
Väkisin tuli kuitenkin mieleen se, miten meidän opiskelijamme pärjäävät. Missä he voivat harjoitella suomen kieltä, siis luokan ulkopuolella? Suomalaisetkin tuntuvat olevan hanakoita vaihtamaan kielen englanniksi, kun huomaavat, että toisen suomi vielä vähän tökkii. On niin hauskaa treenata omaa englannintaitoa ja tuntuu varmaan jopa avuliaalta eleeltä, että kyllä me voidaan hei englantiakin puhua, niin ei ole niin hankalaa tämä kommunikointi. Mutta jos kukaan ei keskustele suomeksi, ei sitä suomea voi ikinä oppia kunnolla!
Tältä sivustolta löytyy hyviä kertomuksia siitä, miten mitä tahansa kieltä parhaiten opitaan.
Tältä sivustolta löytyy hyviä kertomuksia siitä, miten mitä tahansa kieltä parhaiten opitaan.
Vajaat kymmenen vuotta sitten pääkaupunkiseudulle perustettiin yhdistys nimeltä Puhu minulle suomea. Sen tarkoitus oli lisätä kantasuomalaisten tietoisuutta siitä, että maahanmuuttajien kielitaidon kehittymisen kannalta on tärkeää, että puhumme heidän kanssaan suomea joka tilanteessa. Yhdistys on sittemmin kuopattu, mutta meidän opettajien sanoma on edelleen sama: puhu maahanmuuttajalle suomea!
Opettamiseen liittyviä ajatuksia taas herätti Sami Hedbergin stand up -keikka, jolla kävin reilu viikko sitten. Keikan jälkeen keskustelimme siitä, miten ammattitaitoinen esiintyjä Hedberg on kymmenen vuoden keikkailun jälkeen. Mitä enemmän analysoin sitä, miten hänen ammattitaitonsa näkyy, sitä enemmän havaitsin yhtäläisyyksiä opettajan työhön.
Ensinnäkin itsevarmuus, jonka kokemus tuo. Kokenut koomikko saa näyttämään hauskalta vaikka sen, miten juo vettä. Hän on läsnä, tekee kaiken tietoisesti ja saa jokaisen tilanteen näyttämään siltä, kuin se kuuluisi esitykseen, vaikka se olisi oikeasti tullut mieleen siinä hetkessä tai tapahtunut vahingossa.
Samalla tavalla etenee oppituntikin usein. On olemassa suunnitelma, mutta siitä poiketaan, välillä tarkoituksella, välillä vahingossa. Kokenut opettaja saa kuitenkin kaiken vaikuttamaan siltä, että näin sen piti mennäkin. Sillä aikaa, kun hän juo vettä ja pohtii kuumeisesti, mitä seuraavaksi tehtäisiin, opiskelijat odottavat rauhassa ohjeita ja kuvittelevat käsikirjoituksen olevan koko ajan selvillä. Paniikkiratkaisut saattavat toisinaan olla jopa parempia kuin tarkasti etukäteen suunnitellut käänteet. (Toki aina ei.)
Toisekseen työnkuville yhteistä on oman persoonan laittaminen likoon, jopa itseironia. Kun koomikko paljastaa itsestään jotain, korostaa omaa inhimillisyyttään ja nauraa heikkouksilleen (kuten Hedberg vartalolleen), hän saa yleisön sympatian puolelleen. Välillä esitys voi mennä vähän överiksi ja senkin voi myöntää. Ylimielistä koomikkoa ei kukaan jaksa kauan kuunnella.
Kun opettaja avaa hiukan oman persoonansa ja elämänsä verhoa, uskaltavat opiskelijatkin kertoa itsestään. Mitäpä kielten tunneilla muuten voisi puhua, jos ei voisi kertoa omasta perheestään, kodistaan, arkipäivästään ja mielipiteistään. Toki roolien käyttö antaa toisenlaisenkin mahdollisuuden tilanteissa, joissa todellisen minän paljastaminen olisi liian kiusallista.
Myös virheiden tekeminen tulee sallitummaksi, kun opettaja myöntää omat virheensä ja erehdyksensä, pyytää tarvittaessa anteeksikin. Maahanmuuttajaopiskelijoita saattaa joskus hämmentää opettajan asettuminen samalle tasolle tai kritiikin kohteeksi. Se on kuitenkin osa suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämän matalaan hierarkiaan kasvattamista.
Kolmas yhteinen taito on yleisön ottaminen. Koomikko heittää välillä kysymyksiä yleisölle, poimii vastauksista esitykseensä sopivasti uusia aineksia. Näin hän saa kohdistettua esityksen läsnä olevalle yleisölle, luo ikään kuin illuusion, että illan jutut olisi tehty vain tälle yleisölle. Joihinkin välihuutoihinkin hän voi tarttua, mutta hänen täytyy osata salamannopeasti päättää, lähteekö kuljettamaan tarinaa siitä eteenpäin vai jättääkö kommentin täysin huomiotta.
Samalla tavalla opettajan täytyy aina tasapainoilla sen välillä, vastaako oppilailta tuleviin kysymyksiin tässä ja nyt, lähteekö viemään oppituntia aavistuksen tai peräti kokonaan toiseen suuntaan kuin alun perin meinasi. Onko nyt oikea hetki paneutua juuri tähän asiaan? Onko tarkoituksenmukaista selittää asia heti, edistääkö se oppimista vai haittaako se sitä? Vai sanoako vain, että tästä asiasta puhumme vähän myöhemmin, kun on sen aika? Toisaalta, jos opiskelijalla on jokin akuutti kysymys, joka ei liity lainkaan oppitunnin aiheeseen, pitääkö keskittyä siihen vai sanoako, että puhutaan tästä tunnin jälkeen. Mitkä asiat käsitellään koko luokan kanssa, mitkä kahden kesken?
Vuosien varrella näitä tilanteita tulee eteen ja niissä oppii toimimaan intuitiivisesti. Joskus menee harhaan ja huomaa jälkikäteen, että ei olisi pitänyt lähteä nyt tähän ollenkaan. Tai että olisi ollut parempi antaa käsikirjoituksen olla ja keskittyä päivänpolttaviin kysymyksiin.
Koomikon ja opettajan työn vaatimusten samankaltaisuudesta huolimatta olen sitä mieltä, että oppitunnit eivät ole mitään opettajan performansseja, joiden jälkeen voisi analysoida, miten hyvin esitys meni. Opetus (niin kuin toki jossain määrin myös stand up) on aina kommunikaatiota, johon vaikuttavat kaikki siihen kullakin hetkellä osallistuvat henkilöt. Keskiössä on oppiminen. Mitä ammattitaitoisempi opettaja, sitä enemmän hän osaa keskittyä siihen, mikä on oppimisen ja opiskelijan kannalta tärkeintä. Mikä tukee oppimista? Mikä tukee sopeutumista tähän yhteiskuntaan? Mikä vie opiskelijaa elämässään eteenpäin?
Kaiken lisäksi plussaa on, jos opettaja hallitsee tilannekomiikan ja saa opiskelijat silloin tällöin hörähtämään. Usein ryhmälle muodostuu yhteinen huumori, jota hyvässä ilmapiirissä viljellään. Mitä enemmän tunteita oppimiseen liittyy, sitä tehokkaampaa on oppiminen. Nauru on paras oppimisalusta.
P.S. Olen saanut ihanan innokkaan ja taitavan uuden ryhmän, joten jatkossa saatan taas vähän useammin kertoa tekemisistämme. Tiedossa ainakin kokeiluja uusilla iPadeillä. :)
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Huono, huono ope - palautteen antamisesta
Olen ollut todella huono ope. Laiska. Saamaton. Tehnyt juuri niin kuin ei pitäisi. Päinvastoin kuin syksyllä käymässäni koulutuksessa opetettiin.
Kävin Testipisteessä koulutuksen, jossa keskityttiin palautteen antamiseen kirjoittamisen taidosta sekä jatkuvaan arviointiin, jolla voidaan tukea kirjoitustaitojen oppimista. Jokaiselle opettajalle on selvää, että palaute kirjoitustehtävästä pitää antaa mahdollisimman pian. Mitenkäs siitä muuten voi mitään oppia?
No, saamaton kun olen, keräsin koko pitkän syksyn opiskelijoiden kirjoitelmia työpöydälleni. Silloin tällöin sain osan niistä katsottua ja raapustettua jotain palautetta paperiin. En kuitenkaan voinut antaa niitä takaisin, koska en saanut koskaan koko nippua katsottua. Ihan totta. Tällaisiakin opettajia on olemassa!
Todellisuudessa vajaan sivun mittaisten kirjoitelmien tsekkaamiseen ei montaa minuuttia per paperi olisi mennyt. Ongelmani oli alkusyksystä se, etten oikein osannut päättää, millaista palautetta annan hitaan linjan opiskelijoille, joille kirjoittaminen on se kaikkein vaikein kielitaidon osa-alue. Jos korjaan virheet, paperi on täynnä punaista (tai vaaleanpunaista tai oranssia). Se ei tietenkään ole tarkoitus. Sehän vain masentaa eikä kukaan jaksa edes katsoa niitä omia virheitään läpi. Eikä siitä näin ollen opi mitään.
Pitäisi siis päättää, mistä asiasta milloinkin antaa palautetta. Keskitynkö palautteenannossa vain siihen asiaan, jota juuri tällä kirjoitustehtävällä harjoiteltiin? Korjaanko virheet vai alleviivaanko ne, jotta opiskelija saa itse oivaltaa, mikä meni vikaan? Annanko palautetta vain tekstin viestivyydestä? Sisällöstä? Kokonaisuudesta? Lauseista? Sanastosta? Verbeistä? Sijapäätteistä? Välimerkkien ja isojen kirjaimien käytöstä? Tekstilajille tyypillisistä piirteistä? Vai sittenkin pelkästään hienosti onnistuneista kohdista?
On niin monenlaista palautetta. Niin monta asiaa, joihin voi keskittyä.
Ja sitten voi myös jättää palautteen antamatta. Käyttää vertaisarviointia ja itsearviointia. Opiskelija lukee kaverinsa tekstin ja antaa palautetta. Tai he katsovat yhdessä tekstiä ja miettivät, mitä siinä voisi parantaa. Voi käyttää prosessikirjoittamista ja kirjoittaa saman tekstin koneella uudestaan. Oikolukuohjelma voi auttaa prosessissa (mikä tosin hitaan linjan opiskelijoilla sekin vaatii vähän enemmän harjoitusta, kun pelkän Wordin perusasioiden opiskeluun menee jo aika monta harjoituskertaa).
No, kaiken tämän pohdinnan seurauksena opiskelijoiden työt siis kasaantuivat pöydälleni pitkin syksyä. Joitakin taisin palauttaa ajoissa, mutta joka kuukaudelta jäi ainakin yksi teksti palauttamatta.
Niinpä päätin uuden vuoden alkajaisiksi pläjäyttää kaikki tekstit heidän eteensä kerralla. Annoin jokaiselle oman kansion, johon he saavat säilöä tuotoksensa, tekstien ohella myös ne taideteokset, joita oli syksyn mittaan ripustettu luokan seinälle.
Opiskelijat lukivat tekstejään uudestaan, esittelivät niitä parilleen. Parin kanssa he saivat katsoa, miten kirjoitustaito oli syksyn mittaan kehittynyt ja miten sitä voisi vielä kehittää.
Olin antanut edellisen moduulin lopussa jokaiselle henkilökohtaista palautetta kirjoittamisen taidosta (muiden taitojen ohella). Palautelomakkeessa oli Osaan-lauseita, joiden avulla annoin paitsi palautetta osaamisesta, myös vinkkiä siitä, mitä tällä tasolla pitäisi osata.
Esimerkiksi:
Lauseita oli kymmenkunta ja arvioin jokaisen skaalalla osaan hyvin - harjoittelen lisää. Absoluuttista kyllä - ei -jakoa en halunnut tehdä, vaan asetin rastin skaalalle sen mukaan, kuinka hyvin kyseinen taito on hallussa. Näin jokainen sai jonkin verran positiivistakin palautetta.
Nämä lauseet laitoin nyt taas näkyville ja kertasin ne opiskelijoiden kanssa, jotta he pystyivät tarkastelemaan kirjoitelmiaan niitä vasten.
Lopulta laiskuuteni näyttäytyikin hieman erilaisessa valossa. Vaikutti siltä, että opiskelijoista oli ihan hauskaa tarkastella oman kirjoittamistaitonsa kehittymistä näin pitkällä perspektiivillä. Ehkä he havaitsivat itse, mitä olivat oppineet ja missä olisi vielä kehittämisen varaa. Ei heitä haitannut, vaikka opettaja ei ollut joka kohdasta antanut palautetta.
Joskus laiskuudesta voi siis seurata jotain hyvääkin. ;)
Vinkkejä siitä, miten voi antaa palautetta ja miten opiskelijoita voi auttaa siirtymään tasolta toiselle löytyy mm. seuraavista teoksista:
- Arvaanko vai arvioinko?
- Tasolta toiselle.
- Saako olla suomea?
- Suomi2. (Minä ja arki, Minä ja yhteiskunta, Minä ja media)
- Matkalla Suomessa.
Kävin Testipisteessä koulutuksen, jossa keskityttiin palautteen antamiseen kirjoittamisen taidosta sekä jatkuvaan arviointiin, jolla voidaan tukea kirjoitustaitojen oppimista. Jokaiselle opettajalle on selvää, että palaute kirjoitustehtävästä pitää antaa mahdollisimman pian. Mitenkäs siitä muuten voi mitään oppia?
No, saamaton kun olen, keräsin koko pitkän syksyn opiskelijoiden kirjoitelmia työpöydälleni. Silloin tällöin sain osan niistä katsottua ja raapustettua jotain palautetta paperiin. En kuitenkaan voinut antaa niitä takaisin, koska en saanut koskaan koko nippua katsottua. Ihan totta. Tällaisiakin opettajia on olemassa!
Todellisuudessa vajaan sivun mittaisten kirjoitelmien tsekkaamiseen ei montaa minuuttia per paperi olisi mennyt. Ongelmani oli alkusyksystä se, etten oikein osannut päättää, millaista palautetta annan hitaan linjan opiskelijoille, joille kirjoittaminen on se kaikkein vaikein kielitaidon osa-alue. Jos korjaan virheet, paperi on täynnä punaista (tai vaaleanpunaista tai oranssia). Se ei tietenkään ole tarkoitus. Sehän vain masentaa eikä kukaan jaksa edes katsoa niitä omia virheitään läpi. Eikä siitä näin ollen opi mitään.
Pitäisi siis päättää, mistä asiasta milloinkin antaa palautetta. Keskitynkö palautteenannossa vain siihen asiaan, jota juuri tällä kirjoitustehtävällä harjoiteltiin? Korjaanko virheet vai alleviivaanko ne, jotta opiskelija saa itse oivaltaa, mikä meni vikaan? Annanko palautetta vain tekstin viestivyydestä? Sisällöstä? Kokonaisuudesta? Lauseista? Sanastosta? Verbeistä? Sijapäätteistä? Välimerkkien ja isojen kirjaimien käytöstä? Tekstilajille tyypillisistä piirteistä? Vai sittenkin pelkästään hienosti onnistuneista kohdista?
On niin monenlaista palautetta. Niin monta asiaa, joihin voi keskittyä.
Ja sitten voi myös jättää palautteen antamatta. Käyttää vertaisarviointia ja itsearviointia. Opiskelija lukee kaverinsa tekstin ja antaa palautetta. Tai he katsovat yhdessä tekstiä ja miettivät, mitä siinä voisi parantaa. Voi käyttää prosessikirjoittamista ja kirjoittaa saman tekstin koneella uudestaan. Oikolukuohjelma voi auttaa prosessissa (mikä tosin hitaan linjan opiskelijoilla sekin vaatii vähän enemmän harjoitusta, kun pelkän Wordin perusasioiden opiskeluun menee jo aika monta harjoituskertaa).
No, kaiken tämän pohdinnan seurauksena opiskelijoiden työt siis kasaantuivat pöydälleni pitkin syksyä. Joitakin taisin palauttaa ajoissa, mutta joka kuukaudelta jäi ainakin yksi teksti palauttamatta.
Niinpä päätin uuden vuoden alkajaisiksi pläjäyttää kaikki tekstit heidän eteensä kerralla. Annoin jokaiselle oman kansion, johon he saavat säilöä tuotoksensa, tekstien ohella myös ne taideteokset, joita oli syksyn mittaan ripustettu luokan seinälle.
Opiskelijat lukivat tekstejään uudestaan, esittelivät niitä parilleen. Parin kanssa he saivat katsoa, miten kirjoitustaito oli syksyn mittaan kehittynyt ja miten sitä voisi vielä kehittää.
Olin antanut edellisen moduulin lopussa jokaiselle henkilökohtaista palautetta kirjoittamisen taidosta (muiden taitojen ohella). Palautelomakkeessa oli Osaan-lauseita, joiden avulla annoin paitsi palautetta osaamisesta, myös vinkkiä siitä, mitä tällä tasolla pitäisi osata.
Esimerkiksi:
- Aloitan lauseen isolla kirjaimella.
- Lopetan lauseen pisteeseen, kysymysmerkkiin tai huutomerkkiin.
- Käytän erilaisia lauseita.
- Osaan perustella mielipiteeni lyhyesti.
Lauseita oli kymmenkunta ja arvioin jokaisen skaalalla osaan hyvin - harjoittelen lisää. Absoluuttista kyllä - ei -jakoa en halunnut tehdä, vaan asetin rastin skaalalle sen mukaan, kuinka hyvin kyseinen taito on hallussa. Näin jokainen sai jonkin verran positiivistakin palautetta.
Nämä lauseet laitoin nyt taas näkyville ja kertasin ne opiskelijoiden kanssa, jotta he pystyivät tarkastelemaan kirjoitelmiaan niitä vasten.
Lopulta laiskuuteni näyttäytyikin hieman erilaisessa valossa. Vaikutti siltä, että opiskelijoista oli ihan hauskaa tarkastella oman kirjoittamistaitonsa kehittymistä näin pitkällä perspektiivillä. Ehkä he havaitsivat itse, mitä olivat oppineet ja missä olisi vielä kehittämisen varaa. Ei heitä haitannut, vaikka opettaja ei ollut joka kohdasta antanut palautetta.
Joskus laiskuudesta voi siis seurata jotain hyvääkin. ;)
Vinkkejä siitä, miten voi antaa palautetta ja miten opiskelijoita voi auttaa siirtymään tasolta toiselle löytyy mm. seuraavista teoksista:
- Arvaanko vai arvioinko?
- Tasolta toiselle.
- Saako olla suomea?
- Suomi2. (Minä ja arki, Minä ja yhteiskunta, Minä ja media)
- Matkalla Suomessa.
maanantai 8. joulukuuta 2014
Rakkautta ilmassa
Pääsimme tämän ryhmän kanssa aika kivasti toteuttamaan jo viime kerralla suunnittelemaani aihekokonaisuutta perheen perustamisesta. En vieläkään ehtinyt toteuttaa sitä suggestopedisesti tai Mansikkala-idealla, jospa ensi kerralla...
Lähdimme liikkeelle seuranhakuilmoituksista. Ensin vakuutin kaikki siitä, että nyt he ovat sinkkuja ja etsivät tyttö- tai poikaystävää. Sitten teimme yhdessä mind mapin siitä, mitä ominaisuuksia ihannenaisella tai -miehellä pitäisi olla. Tässä vaiheessa eräs opiskelija tarjoutui näyttämään oman profiilinsa nettideittipalvelusta. Mikäs sen hienompaa! Tutkimme yhdessä hänen ilmoituksensa lisäksi muiden seuranhakijoiden ilmoituksia ja pohdimme mm. sitä, kuinka rehellisiä ihmiset ovat ilmoituksissaan.
Uskollisuudesta puhuessamme pääsimme perkaamaan erään opiskelijan parisuhdeongelmia. Yleensä käsittelemme tässä yhteydessä vain kuvitteellisia ongelmia, mutta jos joku haluaa tuoda oikean elämänsä ongelmat käsittelyyn, mikäpä siinä. Tämän jälkeen ymmärsin paremmin sen, miksi hän itkisi äitinsä kuolemaa, muttei miehensä.
Opiskelijat pääsivät ensin valitsemaan partneria Otetaan selvää -kirjan ilmoituksista, joissa piti valita viidestä naisesta tai miehestä sopivin. Harmi vain, että ehdokkaat olivat enimmäkseen turhankin nuoria. No, seuraavaksi pääsimme pikadeiteille, johon roolit saimme Opettajan idearepun korteista. Niissä on aika paljon uutta sanastoa, joten ensin jokaisen piti perehtyä omaan rooliinsa huolellisesti. Lopulta pääsimme kuitenkin tutustumaan toisiimme ja etsimään pariamme pikadeiteillä. Naiset ja miehet seisoivat vastakkain ja kolmen minuutin välein vaihdettiin paria. Jokainen löysi vastaparinsa. Ryhmässä on enemmän naisia kuin miehiä, joten osa naisista oli miehen roolissa. No, sehän sopi vain syksyn sukupuolineutraaliin teemaan!
Kotitehtäväksi annoin Käts-materiaalin kappaleen Kippis!, jossa kerrotaan kihlajaisista ja häistä. Sen ja kirjan kappaleen avulla käsittelimme seurustelua ja naimisiinmenoa sekä tietysti avoliittoa ja kulttuurieroja parisuhteiden muodostamisessa siinä samalla.
Tutustuimme myös erilaisiin kutsuihin hääkutsuista synttärikutsuihin. Teetin aiemmin käyttämäni tehtävän, jossa piti puhelimitse ilmoittaa hääkutsun lähettäjille, onko tulossa vai ei. Huomasin, että melko avoin tehtävänanto oli tälle ryhmälle aivan liian vaikea, joten päätin teettää hieman strukturoidumman tehtävän kutsuista. Pikaisesti keksin kotitehtäväksi selvittää jokaisesta kutsusta perusasiat muutaman kysymyksen avulla. Tekstilajin rakenne tuli tätä kautta varmasti kaikille selväksi. Miksiköhän sitä aina olettaa opiskelijoiden tuntevan ja ymmärtävän nämä meidän kirjalliset konventiomme niin hyvin? Hyvä kokemus opettajalle tipahtaa välillä maan pinnalle ja palata perusasioihin.
Seuraavana päivänä askartelimme kutsut kartongista ja silkkipaperista. Kivaa vaihtelua! Opiskelijat saivat tehdä kutsut itsekseen tai pareittain haluamaansa juhlaan. Tuli yksi naisparin hääkutsukin sitten nähtyä. ;)
Kun nyt olimme päässeet naimisiin (vaikka emme varsinaisia hääjuhlia viettäneetkään), seuraava aihe oli tietysti lapsen hankinta. Kollegani on laatinut aiheesta varsin mainion tehtäväkokonaisuuden, jota hieman muokkasin ja laajensin hitaan ryhmän tarpeisiin. Liikkeelle lähdettiin raskaudesta, käytiin neuvolassa ja synnytettiin. Tutustuimme samalla naisen ja miehen anatomiaan ja muihinkin sukupuoliasioihin viiden kielen kuvasanakirjan avulla. Siinä yhteydessä kävimme hurjan hyviä ja tarpeellisia keskusteluja mm. ehkäisystä. Mitä vaihtoehtoja on, millaisia kokemuksia kelläkin on ja mistä voisi saada apua näihin asioihin Suomessa. Myös alapään termistö tuli käytyä läpi sillä ajatuksella, että maahanmuuttajienkin on hyvä tietää, mikä termi on alatyylinen ja mitä sopii käyttää vaikkapa lääkärissä tai milloin lapsi käyttää sopivaa termiä, milloin hän puhuu rumia. Tai mitä ihmettä ne suomalaiset toisilleen tai maahanmuuttajille huutelevat.
Parisuhdetta käsittelimme myös kahden Otetaan selvää -materiaalin sarjakuvan kanssa. Laitoin parit ensin yhdessä tutustumaan yhteen sarjakuvaan ja sitten kertomaan sen hassut tapahtumat toiselle parille. Seuraavaksi päiväksi keksin kuvasarjaan lauseita, jotka heidän piti järjestää oikeaan järjestykseen. Helpompaa olisi tietysti ollut tehdä tehtävät toisin päin, mutta joskus uusi idea tulee vähän jälkijunassa...
Tästä teemaa voisi vielä laajentaa lapsen ensihetkiin ja -hoitoon. Puhuimme toki äitiyspakkauksesta ja neuvolajärjestelmästä, joita työelämäopettaja avaa vielä sosiaaliturvan kannalta. Jatkoimme edelleen päivähoitoon ja esikouluun Puhutaan asiaa ja Suomea, ole hyvä -materiaaleihin tehtyjen kuunteluharjoitusten ja autenttisten tekstitehtävien avulla. Myös Kotiäidin työhönpaluu -keskusteluharjoitus Otetaan selvää -materiaalista sopii hyvin tähän kohtaan.
Tykkään koota aiheita tällaisiksi aihekokonaisuuksiksi. Melko pienellä vaivalla saisin tehtyä niistä oikean suggestopedisen syklinkin, mutta tänä vuonna rahkeeni eivät ole siihen riittäneet. Ehkä ensi vuonna, kuka tietää?
Lähdimme liikkeelle seuranhakuilmoituksista. Ensin vakuutin kaikki siitä, että nyt he ovat sinkkuja ja etsivät tyttö- tai poikaystävää. Sitten teimme yhdessä mind mapin siitä, mitä ominaisuuksia ihannenaisella tai -miehellä pitäisi olla. Tässä vaiheessa eräs opiskelija tarjoutui näyttämään oman profiilinsa nettideittipalvelusta. Mikäs sen hienompaa! Tutkimme yhdessä hänen ilmoituksensa lisäksi muiden seuranhakijoiden ilmoituksia ja pohdimme mm. sitä, kuinka rehellisiä ihmiset ovat ilmoituksissaan.
Uskollisuudesta puhuessamme pääsimme perkaamaan erään opiskelijan parisuhdeongelmia. Yleensä käsittelemme tässä yhteydessä vain kuvitteellisia ongelmia, mutta jos joku haluaa tuoda oikean elämänsä ongelmat käsittelyyn, mikäpä siinä. Tämän jälkeen ymmärsin paremmin sen, miksi hän itkisi äitinsä kuolemaa, muttei miehensä.
Opiskelijat pääsivät ensin valitsemaan partneria Otetaan selvää -kirjan ilmoituksista, joissa piti valita viidestä naisesta tai miehestä sopivin. Harmi vain, että ehdokkaat olivat enimmäkseen turhankin nuoria. No, seuraavaksi pääsimme pikadeiteille, johon roolit saimme Opettajan idearepun korteista. Niissä on aika paljon uutta sanastoa, joten ensin jokaisen piti perehtyä omaan rooliinsa huolellisesti. Lopulta pääsimme kuitenkin tutustumaan toisiimme ja etsimään pariamme pikadeiteillä. Naiset ja miehet seisoivat vastakkain ja kolmen minuutin välein vaihdettiin paria. Jokainen löysi vastaparinsa. Ryhmässä on enemmän naisia kuin miehiä, joten osa naisista oli miehen roolissa. No, sehän sopi vain syksyn sukupuolineutraaliin teemaan!
Kotitehtäväksi annoin Käts-materiaalin kappaleen Kippis!, jossa kerrotaan kihlajaisista ja häistä. Sen ja kirjan kappaleen avulla käsittelimme seurustelua ja naimisiinmenoa sekä tietysti avoliittoa ja kulttuurieroja parisuhteiden muodostamisessa siinä samalla.
Tutustuimme myös erilaisiin kutsuihin hääkutsuista synttärikutsuihin. Teetin aiemmin käyttämäni tehtävän, jossa piti puhelimitse ilmoittaa hääkutsun lähettäjille, onko tulossa vai ei. Huomasin, että melko avoin tehtävänanto oli tälle ryhmälle aivan liian vaikea, joten päätin teettää hieman strukturoidumman tehtävän kutsuista. Pikaisesti keksin kotitehtäväksi selvittää jokaisesta kutsusta perusasiat muutaman kysymyksen avulla. Tekstilajin rakenne tuli tätä kautta varmasti kaikille selväksi. Miksiköhän sitä aina olettaa opiskelijoiden tuntevan ja ymmärtävän nämä meidän kirjalliset konventiomme niin hyvin? Hyvä kokemus opettajalle tipahtaa välillä maan pinnalle ja palata perusasioihin.
Seuraavana päivänä askartelimme kutsut kartongista ja silkkipaperista. Kivaa vaihtelua! Opiskelijat saivat tehdä kutsut itsekseen tai pareittain haluamaansa juhlaan. Tuli yksi naisparin hääkutsukin sitten nähtyä. ;)
Kun nyt olimme päässeet naimisiin (vaikka emme varsinaisia hääjuhlia viettäneetkään), seuraava aihe oli tietysti lapsen hankinta. Kollegani on laatinut aiheesta varsin mainion tehtäväkokonaisuuden, jota hieman muokkasin ja laajensin hitaan ryhmän tarpeisiin. Liikkeelle lähdettiin raskaudesta, käytiin neuvolassa ja synnytettiin. Tutustuimme samalla naisen ja miehen anatomiaan ja muihinkin sukupuoliasioihin viiden kielen kuvasanakirjan avulla. Siinä yhteydessä kävimme hurjan hyviä ja tarpeellisia keskusteluja mm. ehkäisystä. Mitä vaihtoehtoja on, millaisia kokemuksia kelläkin on ja mistä voisi saada apua näihin asioihin Suomessa. Myös alapään termistö tuli käytyä läpi sillä ajatuksella, että maahanmuuttajienkin on hyvä tietää, mikä termi on alatyylinen ja mitä sopii käyttää vaikkapa lääkärissä tai milloin lapsi käyttää sopivaa termiä, milloin hän puhuu rumia. Tai mitä ihmettä ne suomalaiset toisilleen tai maahanmuuttajille huutelevat.
Parisuhdetta käsittelimme myös kahden Otetaan selvää -materiaalin sarjakuvan kanssa. Laitoin parit ensin yhdessä tutustumaan yhteen sarjakuvaan ja sitten kertomaan sen hassut tapahtumat toiselle parille. Seuraavaksi päiväksi keksin kuvasarjaan lauseita, jotka heidän piti järjestää oikeaan järjestykseen. Helpompaa olisi tietysti ollut tehdä tehtävät toisin päin, mutta joskus uusi idea tulee vähän jälkijunassa...
Tästä teemaa voisi vielä laajentaa lapsen ensihetkiin ja -hoitoon. Puhuimme toki äitiyspakkauksesta ja neuvolajärjestelmästä, joita työelämäopettaja avaa vielä sosiaaliturvan kannalta. Jatkoimme edelleen päivähoitoon ja esikouluun Puhutaan asiaa ja Suomea, ole hyvä -materiaaleihin tehtyjen kuunteluharjoitusten ja autenttisten tekstitehtävien avulla. Myös Kotiäidin työhönpaluu -keskusteluharjoitus Otetaan selvää -materiaalista sopii hyvin tähän kohtaan.
Tykkään koota aiheita tällaisiksi aihekokonaisuuksiksi. Melko pienellä vaivalla saisin tehtyä niistä oikean suggestopedisen syklinkin, mutta tänä vuonna rahkeeni eivät ole siihen riittäneet. Ehkä ensi vuonna, kuka tietää?
Kulttuurieroja ja vertailua
Viime aikoina olen jutellut nyt jo rakkaaksi tulleen ryhmäni kanssa enemmän elämän suurista kysymyksistä kuin minkään muun ryhmän kanssa koskaan. Hitaan ryhmän opiskelijoiden ihanin puoli on se, että he ovat jotenkin avoimia ja aitoja. Kun ryhmään syntyy hyvä ja luottamuksellinen ilmapiiri, päästään keskusteluissa hyvinkin syvälliselle tasolle.
Ensin harjoittelimme asioiden vertaamista. Lukumatka jatkuu -kirjassa aihetta käsitellään vertaamalla Suomea kotimaahan. Se onkin varsin järkevä ja hedelmällinen lähtökohta. Jokaisella on mielipiteitä siitä, mitkä asiat ovat paremmin Suomessa kuin kotimaassa ja päinvastoin. Sen lisäksi vertaillaan konkreettisia asioita, kuten eri maiden maantiedettä, asukaslukua ja luontoa.
Pidän tuossa kirjassa siitä, miten se lähtee liikkeelle aina jostakin opiskelijoiden arkeen liittyvästä, konkreettisesta aiheesta. Jokaisessa kappaleessa käsitellään oikeasti heitä koskettavia asioita eikä mitään länsimaisten ihmisten matkustus-, yliopisto-opiskelu- tai toimistotyötodellisuutta, joissa useimpien oppikirjojen tekstit pyörivät. Tässä on päästy todella käsiksi niihin aihepiireihin, joista täysin toisenlaisesta kulttuurista Suomeen muuttaneen ihmisen pitää osata keskustella. Kirjan tekijäthän ovat luku- ja kirjoitustaidottomien opetuksen uranuurtajia, joten he ovat osanneet valita aiheet näiden ihmisten tarpeista lähtien.
Niinpä nytkin pääsimme kirjan esimerkkien kautta puhumaan opiskelijoiden omista kotimaista. Kirjan edellisten kappaleiden avulla olimme keskustelleet siitä, mitä he tekivät muutama vuosi sitten. Siinä yhteydessä oli luontevaa käsitellä omaa henkilöhistoriaa ja kokemuksia Suomeen muuttamisesta. Työelämäopettaja teetti vielä oikein perusteellisen vertailutehtävän, jossa piti verrata kotimaata ja Suomea esim. luonnon, ihmisten, työelämän ja tapojen kautta.
Vertailua harjoittelimme tietysti muutenkin konkreettisten asioiden avulla. Parit keksivät mm. lauseita vastakohtakuvista: "Tyyny on pehmeämpi kuin kivi, kivi on kovempi kuin tyyny." Järjestäydyimme riviin niin pituuden kuin iänkin mukaan ja toistimme jokaisen kohdalla: "Anne on kaksi vuotta vanhempi kuin Anita. Anna on vanhin." Superlatiivia harjoittelimme myös mm. Opettajan idearepun toiminnallisen harjoituksen avulla, jossa etsitään luokan ystävällisin, iloisin, kaunein, turhin ja kovin esine tai ihminen.
Kirjassa vertailumuotoja ei analysoida sen kummemmin, annetaan vain esimerkit eri sanatyypeistä ja korostetaan eri värillä vartalossa tapahtuvia muutoksia. Opiskelijat eivät itse asiassa kaivanneet juuri sen tarkempaa analyysia. Tällainen toteava tapa voisi toimia usein perusryhmässäkin, ihan turhaan aletaan usein purkaa joka ikistä sanatyyppiä kappaleiksi. Tämäkin on mielestäni kirjan hyvä puoli. Emme juutu ollenkaan niin pitkäksi aikaa jauhamaan kielioppiasioita, vaan pysymme kiinni aiheissa, joita niiden avulla voidaan käsitellä.
Olen toki aina tiennyt, että oppikirja ohjaa opetusta, mutta nyt olen konkreettisesti todennut, miten hurjasti. Kun opetin kieliopintäyteisen Suomen mestarin avulla, kieliopin käsittelyyn meni paljon enemmän aikaa. Nytkin opiskelemme tärkeimmät rakenteet, mutta ne eivät saa yhtä suurta roolia opetuksessa eikä käsiteltävä teema huku kieliopin alle. Hitaan ryhmän kanssa on mielestäni turhaa lähteä edes yrittämään kovin monimutkaisia juttuja opiskelemaan, kuten vaikkapa vertailumuotojen sijamuotoja. Toki annan niistäkin sen verran esimerkkejä, että he ymmärtävät, että niissä on samasta asiasta kysymys, mutta en masenna heitä laittamalla heitä muodostamaan niitä. Lopputulokseksi riittää, jos he ymmärtävät vertailumuotoja ja osaavat itse käyttää edes tavallisimpia muotoja kuten parempi, isompi, pienempi, vanhempi jne. Tämän opetteluun käytimme mm. kollegan tekemää tehtävää, jossa opiskelijoiden piti vertailla pitkä lista mies-nainen, kesä-talvi, koira-kissa -tyyppisiä pareja. Jokainen keksi itse lauseen, joista sitten kokosimme pitkän listan hyviä lauseita tiedostoksi, jonka sitten tulostin kaikille.
Kun sitten seuraavassa kappaleessa käsiteltiin perhejuhlia, pääsimme syventämään keskustelua kulttuurieroista. Tässä vaiheessa opettaja oppi varmasti yhtä paljon uutta kuin opiskelijatkin. Keskustelimme kaikista juhlista nimiäisistä/ristiäisistä hautajaisiin. Välillä piti pohtia, mikä ero johtuu kulttuurista, mikä uskonnosta. Ryhmässä kun on paljon muslimeja monesta eri maasta. Myös buddhalaisten tavoista keskusteltiin ja siitä, että kristittyjäkin on erilaisia ryhmittymiä ja niiden sisälläkin erilaisia käsityksiä. Katsoimme myös Supisuomea -sarjasta sen osan, jossa vietetään erilaisia perhejuhlia.
Satuimme puhumaan aiheesta juuri sillä viikolla, kun eduskunnassa äänestettiin sukupuolineutraalista avioliittolaista. Pääsimme sitä kautta kätevästi puhumaan erilaisista perhemuodoista ja siitä, mikä Suomessa on normaalia ja hyväksyttyä. Jo aiemmin olivat tulleet tutuiksi termit suvaitsevainen ja suvaitsematon, kun olimme opiskelleet erilaisia modaaliverbejä (voida, pystyä, täytyä, joutua jne.).
Keskusteluissa tuli esiin monenlaisia stereotypioita ja ennakkoluuloja. Minun oli vaikea käsittää, miksi musliminaiset eivät pääse hautausmaalle ennen kuin itse kuolevat (koska he itkevät liian paljon!). Eräs venäläinen kertoi totena, että suomalaiset eivät itke hautajaisissa, koska niissä hautajaisissa ei ollut kukaan itkenyt, joissa hän oli käynyt. Toinen kertoi suomalaisista hautajaisista, joissa itkettiin todella paljon. Joku oli sitä mieltä, ettei aviomiehen kuolema olisi itkun arvoinen, mutta jos hän menettäisi äitinsä, joka on hänet tuonut tähän maailmaan, se olisi paljon suuremman surun aihe. Myös perinnönjaosta puhuttiin, se kun menee muslimimaissa usein eri tavalla kuin länsimaissa.
Kulttuurieroista puhuttaessa oli jossain vaiheessa pakko ottaa esiin sanonta "Maassa maan tavalla", jotta kaikki varmasti ymmärtäisivät, että vaikka suvaitsemme Suomessa monenlaisia kulttuureja ja tapoja, kukaan ei voi tulla tänne sanelemaan meille, miten meidän pitäisi käyttäytyä. Suomalaisetkin saattavat ajatella asioista eri tavoin, mutta sitä pitää tällaisessa yhteiskunnassa sietää. Mielenkiintoista oli myös nähdä, etteivät tuomitsevimpia suinkaan olleet niiden kulttuurien edustajat, joita yleensä tiukkoina pidetään, vaan aivan toiset.
Joka maassa ihmiset ovat yksilöitä, tuli taas todetuksi.
Ensin harjoittelimme asioiden vertaamista. Lukumatka jatkuu -kirjassa aihetta käsitellään vertaamalla Suomea kotimaahan. Se onkin varsin järkevä ja hedelmällinen lähtökohta. Jokaisella on mielipiteitä siitä, mitkä asiat ovat paremmin Suomessa kuin kotimaassa ja päinvastoin. Sen lisäksi vertaillaan konkreettisia asioita, kuten eri maiden maantiedettä, asukaslukua ja luontoa.
Pidän tuossa kirjassa siitä, miten se lähtee liikkeelle aina jostakin opiskelijoiden arkeen liittyvästä, konkreettisesta aiheesta. Jokaisessa kappaleessa käsitellään oikeasti heitä koskettavia asioita eikä mitään länsimaisten ihmisten matkustus-, yliopisto-opiskelu- tai toimistotyötodellisuutta, joissa useimpien oppikirjojen tekstit pyörivät. Tässä on päästy todella käsiksi niihin aihepiireihin, joista täysin toisenlaisesta kulttuurista Suomeen muuttaneen ihmisen pitää osata keskustella. Kirjan tekijäthän ovat luku- ja kirjoitustaidottomien opetuksen uranuurtajia, joten he ovat osanneet valita aiheet näiden ihmisten tarpeista lähtien.
Niinpä nytkin pääsimme kirjan esimerkkien kautta puhumaan opiskelijoiden omista kotimaista. Kirjan edellisten kappaleiden avulla olimme keskustelleet siitä, mitä he tekivät muutama vuosi sitten. Siinä yhteydessä oli luontevaa käsitellä omaa henkilöhistoriaa ja kokemuksia Suomeen muuttamisesta. Työelämäopettaja teetti vielä oikein perusteellisen vertailutehtävän, jossa piti verrata kotimaata ja Suomea esim. luonnon, ihmisten, työelämän ja tapojen kautta.
Vertailua harjoittelimme tietysti muutenkin konkreettisten asioiden avulla. Parit keksivät mm. lauseita vastakohtakuvista: "Tyyny on pehmeämpi kuin kivi, kivi on kovempi kuin tyyny." Järjestäydyimme riviin niin pituuden kuin iänkin mukaan ja toistimme jokaisen kohdalla: "Anne on kaksi vuotta vanhempi kuin Anita. Anna on vanhin." Superlatiivia harjoittelimme myös mm. Opettajan idearepun toiminnallisen harjoituksen avulla, jossa etsitään luokan ystävällisin, iloisin, kaunein, turhin ja kovin esine tai ihminen.
Kirjassa vertailumuotoja ei analysoida sen kummemmin, annetaan vain esimerkit eri sanatyypeistä ja korostetaan eri värillä vartalossa tapahtuvia muutoksia. Opiskelijat eivät itse asiassa kaivanneet juuri sen tarkempaa analyysia. Tällainen toteava tapa voisi toimia usein perusryhmässäkin, ihan turhaan aletaan usein purkaa joka ikistä sanatyyppiä kappaleiksi. Tämäkin on mielestäni kirjan hyvä puoli. Emme juutu ollenkaan niin pitkäksi aikaa jauhamaan kielioppiasioita, vaan pysymme kiinni aiheissa, joita niiden avulla voidaan käsitellä.
Olen toki aina tiennyt, että oppikirja ohjaa opetusta, mutta nyt olen konkreettisesti todennut, miten hurjasti. Kun opetin kieliopintäyteisen Suomen mestarin avulla, kieliopin käsittelyyn meni paljon enemmän aikaa. Nytkin opiskelemme tärkeimmät rakenteet, mutta ne eivät saa yhtä suurta roolia opetuksessa eikä käsiteltävä teema huku kieliopin alle. Hitaan ryhmän kanssa on mielestäni turhaa lähteä edes yrittämään kovin monimutkaisia juttuja opiskelemaan, kuten vaikkapa vertailumuotojen sijamuotoja. Toki annan niistäkin sen verran esimerkkejä, että he ymmärtävät, että niissä on samasta asiasta kysymys, mutta en masenna heitä laittamalla heitä muodostamaan niitä. Lopputulokseksi riittää, jos he ymmärtävät vertailumuotoja ja osaavat itse käyttää edes tavallisimpia muotoja kuten parempi, isompi, pienempi, vanhempi jne. Tämän opetteluun käytimme mm. kollegan tekemää tehtävää, jossa opiskelijoiden piti vertailla pitkä lista mies-nainen, kesä-talvi, koira-kissa -tyyppisiä pareja. Jokainen keksi itse lauseen, joista sitten kokosimme pitkän listan hyviä lauseita tiedostoksi, jonka sitten tulostin kaikille.
Kun sitten seuraavassa kappaleessa käsiteltiin perhejuhlia, pääsimme syventämään keskustelua kulttuurieroista. Tässä vaiheessa opettaja oppi varmasti yhtä paljon uutta kuin opiskelijatkin. Keskustelimme kaikista juhlista nimiäisistä/ristiäisistä hautajaisiin. Välillä piti pohtia, mikä ero johtuu kulttuurista, mikä uskonnosta. Ryhmässä kun on paljon muslimeja monesta eri maasta. Myös buddhalaisten tavoista keskusteltiin ja siitä, että kristittyjäkin on erilaisia ryhmittymiä ja niiden sisälläkin erilaisia käsityksiä. Katsoimme myös Supisuomea -sarjasta sen osan, jossa vietetään erilaisia perhejuhlia.
Satuimme puhumaan aiheesta juuri sillä viikolla, kun eduskunnassa äänestettiin sukupuolineutraalista avioliittolaista. Pääsimme sitä kautta kätevästi puhumaan erilaisista perhemuodoista ja siitä, mikä Suomessa on normaalia ja hyväksyttyä. Jo aiemmin olivat tulleet tutuiksi termit suvaitsevainen ja suvaitsematon, kun olimme opiskelleet erilaisia modaaliverbejä (voida, pystyä, täytyä, joutua jne.).
Keskusteluissa tuli esiin monenlaisia stereotypioita ja ennakkoluuloja. Minun oli vaikea käsittää, miksi musliminaiset eivät pääse hautausmaalle ennen kuin itse kuolevat (koska he itkevät liian paljon!). Eräs venäläinen kertoi totena, että suomalaiset eivät itke hautajaisissa, koska niissä hautajaisissa ei ollut kukaan itkenyt, joissa hän oli käynyt. Toinen kertoi suomalaisista hautajaisista, joissa itkettiin todella paljon. Joku oli sitä mieltä, ettei aviomiehen kuolema olisi itkun arvoinen, mutta jos hän menettäisi äitinsä, joka on hänet tuonut tähän maailmaan, se olisi paljon suuremman surun aihe. Myös perinnönjaosta puhuttiin, se kun menee muslimimaissa usein eri tavalla kuin länsimaissa.
Kulttuurieroista puhuttaessa oli jossain vaiheessa pakko ottaa esiin sanonta "Maassa maan tavalla", jotta kaikki varmasti ymmärtäisivät, että vaikka suvaitsemme Suomessa monenlaisia kulttuureja ja tapoja, kukaan ei voi tulla tänne sanelemaan meille, miten meidän pitäisi käyttäytyä. Suomalaisetkin saattavat ajatella asioista eri tavoin, mutta sitä pitää tällaisessa yhteiskunnassa sietää. Mielenkiintoista oli myös nähdä, etteivät tuomitsevimpia suinkaan olleet niiden kulttuurien edustajat, joita yleensä tiukkoina pidetään, vaan aivan toiset.
Joka maassa ihmiset ovat yksilöitä, tuli taas todetuksi.
maanantai 3. marraskuuta 2014
Terveystarkastus
Syksy on ollut niin töissä kuin yksityiselämässäkin kiireinen, joten en ole antanut tämän blogin lisätä stressiäni. Kirjoittelen, kun kerkiän.
Eräs teema, jota olen tuon Lukumatka jatkuu -kirjan kanssa käsitellyt paremmin kuin ennen, on terveydenhoito, nimenomaan sairauksien ennaltaehkäisy. Aiheen käsittely on mielestäni erityisen tärkeä hitaan koulutuksen opiskelijoille, joilla taustatiedot saattavat olla heikommat kuin korkeammin koulutetuilla perusryhmäläisillä.
Kirjassa on kappale nimeltä Miten sinä voit?, jossa Jaakko menee terveystarkastukseen ja käy laboratoriossa. Kappaleessa puhutaan myös näön ja kuulon tarkastamisesta, verenpaineen mittauksesta ja rokotuksista. Lisäksi lasketaan painoindeksi ja käsitellään terveellistä ruokavaliota.
Täytimme siis kirjan terveystietolomakkeen ja laskimme painoindeksit. Joidenkin vapaaehtoisten (ensin tietysti opettajan) painoindeksi laskettiin taululla, loput saivat laskea itse omansa. Kaikilla eivät matemaattiset taidot välttämättä riittäneet siihen usean esimerkin jälkeenkään, mutta luotin siihen, että se joka ei ymmärrä, kysyy neuvoa. Väkisin en halua kenenkään painoindeksiä laskea, vaikka ylipainoisia ei tässä ryhmässä olekaan. Matematiikkaa harjoittelemme toki hitaan polun koulutuksissa myös, kaikki kun eivät hallitse vaikkapa prosenttilaskuja, joista on kuitenkin arjessa hyötyä.
Meillä sattui kotona olemaan pieni verenpainemittari, joten mittasimme kaikilta myös verenpaineen. Kirjastostakin sellaisen voi lainata, jos kotoa ei löydy. Opettaja unohti mittanauhan kotiin, mutta onneksi eräällä opiskelijalla oli sellainen mukana, joten saimme mitattua halukkaiden pituuden ja vyötärönympäryksen. Kirjan taulukoista pystyi tarkistamaan, ovatko omat mitat normaalin rajoissa.
Kirjassa oli tietoa siitä, mitä vitamiineja saa mistäkin ruoasta. Lisäksi oli taulukko ja kuvia, joissa käsiteltiin terveellisiä ja epäterveellisiä ruokia. Myös suomalaisten normaalista ruokarytmistä puhuttiin ja verrattiin sitä kotimaan ruokarytmiin. Kollegan laatiman tehtävän avulla opiskelijat kyselivät toisiltaan, miten terveellinen ruokavalio heillä on ja minkä verran he harrastavat erilaista liikuntaa. Samalla opettelimme fraasin: "Mulla on tapana... (käydä joka päivä salilla jne.)".
Kirjassa on myös tehtävä, jossa pitää keskustella, miten sairauksia voi välttää tai parantaa. Harmi vain, että ei kerrottu, mitä sairauksia. Vedin hatusta siihen diabeteksen, korkean verenpaineen ja sydänsairaudet. (Kirjan huono puoli onkin viimeistelemättömyys. Se vilisee kirjoitusvirheita ja tällaisia epäjohdonmukaisuuksia. Toivottavasti nämä korjataan toiseen painokseen.) Kokosimme taululle yhdessä terveellisiä ja epäterveellisiä elämäntapoja, joista tein jälkikäteen kuvitetun koosteen opiskelijoille.
Teemaan sopivasti kuuntelimme ja lauloimme joitakin vihannesaiheisia lauluja, kuten Popsi popsi porkkanaa ja Aamun Puutarhasadon korjaajat ja kotitehtävänä oli kasvisaiheisia ristikoita. Näin tuli sitäkin sanastoa kerrattua.
Kotitehtäväksi annoin tuoda kouluun kotoa kolme ruokapakkausta, joihin on merkitty ruokien ravintoarvot. Tunnilla selvitimme ensin sellaiset käsitteet kuin kilokalori, proteiini, hiilihydraatti, rasva ja kuitu. Esimerkkeinä olivat pizza ja sienet. Jokainen kirjoitti omien ruokiensa ravintoarvot taulukkoon ja vertaili niitä tunnilla parinsa kanssa. Sen jälkeen jaoin pareille kotoa tuomieni samantyyppisten ruokien pakkauksia, joita he tutkivat. Kokosimme yhteen taulukkoon erilaisten maitotuotteiden arvot ja vertailimme niitä. Eräs urheileva nuorukainen oli kiinnostunut proteiinintarpeestaan, joten selvitimme sen netistä. Näytin erilaisia laskureita, joilla voi omaa syömistään ja ruokien terveellisyyttä tutkia. Toiseen taulukkoon kokosimme erilaisia herkkuja tummasta suklaasta lakritsiin. Tulostin taulukot myös paperille, jotta opiskelijat saivat ne itselleen.
Lopuksi näytin sokeripalojen avulla, minkä verran sokeria on eri ruoissa. Tämän idean sain viime vuonna Laurean Voi hyvin -päivästä. Opiskelijat olivat melko hämmästyneitä mm. jogurtin ja mehun sokerimäärästä. Koura täynnä sokeripaloja kysyin: "Antaisitko nämä lapsellesi? Ai et? No, annatko mehua tai jogurttia?". Keskustelimme myös siitä, miten lapsen saa syömään terveellisesti.
Samaan aihekokonaisuuteen lisäsin vielä keittiösanaston kertausta. Käytin mm. Vocabularyn kuvia ja ristikoita. Tässä yhteydessä harjoittelimme myös monikon partitiivia. Lisäksi opettelimme kertomaan, miltä ruoka maistuu (ja miltä jokin asia näyttää/tuntuu/tuoksuu/haisee/kuulostaa). Tätä rakennetta pääsimme käyttämään mm. sokkomaistajaisissa, joista tarkempi kuvaus tässä postauksessa.
Myöhemmin syvensimme aihetta vielä Terveystalon tiedotteella influenssan ehkäisystä. Siitä tein tekstinymmärtämistehtävän, jonka avulla harjoittelimme olennaisen tiedon etsimistä autenttisesta tekstistä.
Kollega vinkkasi, että terveydenhuoltoon liittyen olisi hyvä puhua myös seulontatutkimuksista. Siihen palaamme siis vielä kolmannessa moduulissa. Rokotuksista (ja samalla Suomen neuvolajärjestelmästä, äitiyspakkauksesta jne.) tuli tässä vaiheessa käytyä läpi perusasiat.
Eräs teema, jota olen tuon Lukumatka jatkuu -kirjan kanssa käsitellyt paremmin kuin ennen, on terveydenhoito, nimenomaan sairauksien ennaltaehkäisy. Aiheen käsittely on mielestäni erityisen tärkeä hitaan koulutuksen opiskelijoille, joilla taustatiedot saattavat olla heikommat kuin korkeammin koulutetuilla perusryhmäläisillä.
Kirjassa on kappale nimeltä Miten sinä voit?, jossa Jaakko menee terveystarkastukseen ja käy laboratoriossa. Kappaleessa puhutaan myös näön ja kuulon tarkastamisesta, verenpaineen mittauksesta ja rokotuksista. Lisäksi lasketaan painoindeksi ja käsitellään terveellistä ruokavaliota.
Täytimme siis kirjan terveystietolomakkeen ja laskimme painoindeksit. Joidenkin vapaaehtoisten (ensin tietysti opettajan) painoindeksi laskettiin taululla, loput saivat laskea itse omansa. Kaikilla eivät matemaattiset taidot välttämättä riittäneet siihen usean esimerkin jälkeenkään, mutta luotin siihen, että se joka ei ymmärrä, kysyy neuvoa. Väkisin en halua kenenkään painoindeksiä laskea, vaikka ylipainoisia ei tässä ryhmässä olekaan. Matematiikkaa harjoittelemme toki hitaan polun koulutuksissa myös, kaikki kun eivät hallitse vaikkapa prosenttilaskuja, joista on kuitenkin arjessa hyötyä.
Meillä sattui kotona olemaan pieni verenpainemittari, joten mittasimme kaikilta myös verenpaineen. Kirjastostakin sellaisen voi lainata, jos kotoa ei löydy. Opettaja unohti mittanauhan kotiin, mutta onneksi eräällä opiskelijalla oli sellainen mukana, joten saimme mitattua halukkaiden pituuden ja vyötärönympäryksen. Kirjan taulukoista pystyi tarkistamaan, ovatko omat mitat normaalin rajoissa.
Kirjassa oli tietoa siitä, mitä vitamiineja saa mistäkin ruoasta. Lisäksi oli taulukko ja kuvia, joissa käsiteltiin terveellisiä ja epäterveellisiä ruokia. Myös suomalaisten normaalista ruokarytmistä puhuttiin ja verrattiin sitä kotimaan ruokarytmiin. Kollegan laatiman tehtävän avulla opiskelijat kyselivät toisiltaan, miten terveellinen ruokavalio heillä on ja minkä verran he harrastavat erilaista liikuntaa. Samalla opettelimme fraasin: "Mulla on tapana... (käydä joka päivä salilla jne.)".
Kirjassa on myös tehtävä, jossa pitää keskustella, miten sairauksia voi välttää tai parantaa. Harmi vain, että ei kerrottu, mitä sairauksia. Vedin hatusta siihen diabeteksen, korkean verenpaineen ja sydänsairaudet. (Kirjan huono puoli onkin viimeistelemättömyys. Se vilisee kirjoitusvirheita ja tällaisia epäjohdonmukaisuuksia. Toivottavasti nämä korjataan toiseen painokseen.) Kokosimme taululle yhdessä terveellisiä ja epäterveellisiä elämäntapoja, joista tein jälkikäteen kuvitetun koosteen opiskelijoille.
Teemaan sopivasti kuuntelimme ja lauloimme joitakin vihannesaiheisia lauluja, kuten Popsi popsi porkkanaa ja Aamun Puutarhasadon korjaajat ja kotitehtävänä oli kasvisaiheisia ristikoita. Näin tuli sitäkin sanastoa kerrattua.
Kotitehtäväksi annoin tuoda kouluun kotoa kolme ruokapakkausta, joihin on merkitty ruokien ravintoarvot. Tunnilla selvitimme ensin sellaiset käsitteet kuin kilokalori, proteiini, hiilihydraatti, rasva ja kuitu. Esimerkkeinä olivat pizza ja sienet. Jokainen kirjoitti omien ruokiensa ravintoarvot taulukkoon ja vertaili niitä tunnilla parinsa kanssa. Sen jälkeen jaoin pareille kotoa tuomieni samantyyppisten ruokien pakkauksia, joita he tutkivat. Kokosimme yhteen taulukkoon erilaisten maitotuotteiden arvot ja vertailimme niitä. Eräs urheileva nuorukainen oli kiinnostunut proteiinintarpeestaan, joten selvitimme sen netistä. Näytin erilaisia laskureita, joilla voi omaa syömistään ja ruokien terveellisyyttä tutkia. Toiseen taulukkoon kokosimme erilaisia herkkuja tummasta suklaasta lakritsiin. Tulostin taulukot myös paperille, jotta opiskelijat saivat ne itselleen.
Lopuksi näytin sokeripalojen avulla, minkä verran sokeria on eri ruoissa. Tämän idean sain viime vuonna Laurean Voi hyvin -päivästä. Opiskelijat olivat melko hämmästyneitä mm. jogurtin ja mehun sokerimäärästä. Koura täynnä sokeripaloja kysyin: "Antaisitko nämä lapsellesi? Ai et? No, annatko mehua tai jogurttia?". Keskustelimme myös siitä, miten lapsen saa syömään terveellisesti.
Samaan aihekokonaisuuteen lisäsin vielä keittiösanaston kertausta. Käytin mm. Vocabularyn kuvia ja ristikoita. Tässä yhteydessä harjoittelimme myös monikon partitiivia. Lisäksi opettelimme kertomaan, miltä ruoka maistuu (ja miltä jokin asia näyttää/tuntuu/tuoksuu/haisee/kuulostaa). Tätä rakennetta pääsimme käyttämään mm. sokkomaistajaisissa, joista tarkempi kuvaus tässä postauksessa.
Myöhemmin syvensimme aihetta vielä Terveystalon tiedotteella influenssan ehkäisystä. Siitä tein tekstinymmärtämistehtävän, jonka avulla harjoittelimme olennaisen tiedon etsimistä autenttisesta tekstistä.
Kollega vinkkasi, että terveydenhuoltoon liittyen olisi hyvä puhua myös seulontatutkimuksista. Siihen palaamme siis vielä kolmannessa moduulissa. Rokotuksista (ja samalla Suomen neuvolajärjestelmästä, äitiyspakkauksesta jne.) tuli tässä vaiheessa käytyä läpi perusasiat.
lauantai 13. syyskuuta 2014
Mikä sua vaivaa?
Tässäpä pikainen kooste tämän viikon aktiviteeteista. Aihe oli erittäin kiitollinen opettaa, sillä se kiinnostaa kaikkia ja jokainen haluaa oppia hoitamaan nämä asiat itse. Kyseessä on siis asiointi lääkärissä.
Lukumatka jatkuu -kirjan teksti menee pitemmälle kuin perusasiointiin, joka on varmaankin käsitelty sitä edeltäneessä teoksessa Aasta se alkaa. Toki mekin olimme ensimmäisessä moduulissa opetelleet ihan perusasiat kuten ruumiinosat ja tavallisimmat sairaudet. Nyt harjoittelimme lääkäriasiointia kuitenkin perusteellisemmin muiden oppimateriaalien avulla ja tutustuimme vähän harvinaisempiinkin käsitteisiin.
Tästä teemasta olisi helppoa tehdä suggestopedinen kokonaisuus, mutta tällä(kään) kertaa minulla ei aika riittänyt siihen. Sen sijaan monenlaista mukavaa ja toiminnallista teimme. Alla pientä listaa. Kaikki ei välttämättä mennyt ihan tässä järjestyksessä, yritin teettää tehtävät helpoimmasta vaikeimpaan. (Olen pahoillani taas kummallisesti hyppivistä riviväleistä, en pysty aina säätämään niitä kohdilleen.)
Ruumiinosien ja perussairauksien kertaus
Seuraavat aiheeseen liittyvät harjoitukset jäivät vielä ensi viikolle:
Parin etsiminen oire- ja hoitosanoilla
Lääkäridialogit
Tietokoneluokassa:
Lukumatka jatkuu -kirjan teksti menee pitemmälle kuin perusasiointiin, joka on varmaankin käsitelty sitä edeltäneessä teoksessa Aasta se alkaa. Toki mekin olimme ensimmäisessä moduulissa opetelleet ihan perusasiat kuten ruumiinosat ja tavallisimmat sairaudet. Nyt harjoittelimme lääkäriasiointia kuitenkin perusteellisemmin muiden oppimateriaalien avulla ja tutustuimme vähän harvinaisempiinkin käsitteisiin.
Tästä teemasta olisi helppoa tehdä suggestopedinen kokonaisuus, mutta tällä(kään) kertaa minulla ei aika riittänyt siihen. Sen sijaan monenlaista mukavaa ja toiminnallista teimme. Alla pientä listaa. Kaikki ei välttämättä mennyt ihan tässä järjestyksessä, yritin teettää tehtävät helpoimmasta vaikeimpaan. (Olen pahoillani taas kummallisesti hyppivistä riviväleistä, en pysty aina säätämään niitä kohdilleen.)
Ruumiinosien ja perussairauksien kertaus
- Oikeesti aikuisten -teksti ja kuva. Teksti oli luettu ensin itsenäisesti kotona. Tunnilla luimme sen yhdessä niin, että opettaja luki ensin ja opiskelijat toistivat.
- Fröbelin palikoiden laulu Huugi-guugi (takuuvarma menestys!)
- Aamujumppa: nosta oikea jalka ylös, laita silmät kiinni, kosketa olkapäätä jne.
- Suomen mestari 2 opettajan opas kpl 2: ruumiinosat + mikä ei kuulu joukkoon sekä sanastotehtävä terveydenhuollosta (kotitehtävinä), jonka yhteydessä tuli puhuttua niin koulu- kuin neuvolajärjestelmästäkin sekä mm. omavastuuosista ja verojen merkityksestä. :)
- Alias sanastotehtävän sanoista
- Pantomiimi perussairauksilla
- Pieni kertauskoe ruumiinosista
Lääkäridialogeja
- Hyvin menee 1 -kirjan kappaleeseen 8 tehty kuunteluharjoitus
- Oikeesti aikuisten -ajanvarausdialogit (toistettiin yhdessä keskellä)
- Kirjoita parin kanssa lääkäridialogiin potilaan kysymykset
- Yhdistä parin kanssa sairaus ja siihen sopiva hoito (SM2 lisäharj. laminoiduilla lapuilla)
- Täytyy-lause; miten neuvot kaveria, jos hänellä on tämä vaiva
- Muutamalla opiskelijalla sairaus, muilla hoitovaihtoehdot; anna sopiva neuvo potilaalle
- Oikeesti aikuisten -sanalista
- Kirjoita ohje, mitä hänen täytyy tehdä (kotitehtävä)
Sormet
- Fröbelin palikoiden Soo-soo-sormi -laulu ja jumppa
- Sormien nimet ja peukalopottiloru
- Missä on peukalo -laulu
- Kuvasanakirjasta sairaalasanastoa, kuten lääkkeitä, murtuma, side jne.
- Vocabulary-sarjan kuva odotushuoneesta: keskustele parin kanssa kuvasta
- Yhdistä kuva ja sana, esim. kapseli, mikstuura, tabletti, ruisku jne.
- Kotoa tuotuja vanhentuneita lääkkeitä ja hoitotarvikkeita: Mikä tämä on?
Ajanvarausdialogit
- Dialogirunko Otetaan selvää -materiaalista
- Soita terveyskeskukseen, neuvolaan tai hammashoitolaan ja varaa aika (pari on työntekijä)
Kato hei -puhekieliset dialogit (kpl 6)
- Kuullunymmärtämistehtävä
- Kuuntele ensin koko dialogi ja toista sitten potilaan vuorosanat
Supisuomea -video osa 8
Käts-materiaalin dialogeja lääkäriasioinnista tekstinymmärtämisenä (etätehtävä)
Käts-materiaalin dialogeja lääkäriasioinnista tekstinymmärtämisenä (etätehtävä)
Seuraavat aiheeseen liittyvät harjoitukset jäivät vielä ensi viikolle:
Parin etsiminen oire- ja hoitosanoilla
Lääkäridialogit
- Roolileikki Oikeesti aikuisten -materiaalista; yksi on lääkäri, jolla on ohjeet diagnoosin tekemiseen, muut tulevat vastaanotolle vaivansa kanssa
Sattuuko vai koskeeko
- Fröbelin palikoiden laulu Sattuu
- Esimerkkejä sattuu, koskee ja tapahtuu -verbien käytöstä ja monivalintatehtävä, jossa pitää valita lauseeseen sopiva verbi
- (Viime vuonna kuuntelimme myös Tommi Läntisen laulun Syvälle sydämeen sattuu, mutta se oli niin surullinen, etten tällä kertaa ajatellut ottaa sitä)
Alias pareittain kaikista aiheeseen liittyvistä sanoista
Tietokoneluokassa:
- Supisuomea osan 8 harjoitukset
- Kielisilta-ohjelma: Keho ja sairaudet
P.S. Tänään oli edellisen ryhmäni päättäjäiset. Mukava tilaisuus, mutta niin haikeaa, kuten aina! Vuosi menee niin nopeasti... Hienoa oli kuitenkin taas nähdä, miten sujuvasti he jo puhuivat suomea ja miten moni oli löytänyt jatko-opiskelupaikan tai jopa työpaikan. Ihanan kiitoksen sain opiskelijalta, joka piti juhlassa puheen. Hän ihmetteli, miten hän on oppinut kurssilla niin paljon, vaikka ei ole oikeastaan opiskellut ollenkaan. Toivottavasti muut kokivat opetukseni samoin! Tavoitteenihan on, että oppiminen on hauskaa, ei mitään puurtamista. :)
maanantai 8. syyskuuta 2014
Ulos luokasta!
Viime lauantaina osallistuin S2-opettajayhdistyksen 20-vuotisjuhlaseminaariin. Oikein kiva tilaisuus, jossa oli noin sata osallistujaa. Konkreettisia ideoitakin jäi käteen.
Oikeastaan niin kauan kuin olen ollut alalla, on puhuttu siitä, miten toisen kielen opiskelua ja oppimista voisi laajentaa luokkahuoneen ulkopuolelle, siihen luonnolliseen ympäristöön, jossa opiskeltavaa kieltä oikeasti puhutaan.
Jyväskylän ja Tampereen yliopiston yhteistyöprojektista kertoivat Niina Lilja ja Johanna Saario. He olivat osallisina useamman valtion yhteistyössä, jossa on kehitetty keinoja luonnollisten asioimistilanteiden harjoitteluun. Jyväskylän yliopiston Kielikeskuksen suomen kielen kurssilla oli erästä keinoa kokeiltu käytännössä.
Ensin oli luotu yhteistyösuhteita oikeisiin asiointipaikkoihin, tässä tapauksessa yliopiston kahvilaan ja kaupungin matkailutoimistoon. Sitten keskustelukurssin opiskelijapareille annettiin tehtäväksi valita, kummassa paikassa he asioivat. Heidän piti miettiä etukäteen, mitä sanovat asiointitilanteessa ja esittää jokin lisäkysymys asiakaspalvelijalle. Toinen opiskelija asioi, toinen videoi tilanteen. Jälkikäteen videota katsottiin tunnilla pienryhmissä ja siitä keskusteltiin. Miten asiointi onnistui, mitä tilanteesta voi oppia jne. Tehtävä osoittautui oikein hauskaksi ja mieleiseksi opiskelijoille. Yllättäviäkin asioita nousi esiin, kun keskusteluja ja videoita tarkasteltiin. Yhdessä opiskelijat oppivat keskusteluista lisää.
Vaikka seminaarissa osa osallistujista oli sitä mieltä, että idea ei ole toteuttamiskelpoinen kaikkien ryhmien ja opiskelijoiden kanssa, itse innostuin ajatuksesta. Tätähän voisi joskus oikeasti kokeilla! Lähes kaikilla opiskelijoilla on älypuhelimet, joilla videointi onnistuu. Olemmehan käyttäneet niitä koulussakin esimerkiksi radiohaastattelujen äänittämiseen. Tietenkään hitaiden ryhmien atk-taidot eivät ole sillä tasolla, että heiltä voisi edellyttää nauhojen linkittämistä verkko-oppimisalustalle, mutta opettajan (tai erityisesti näppärien opiskelijoiden) pienellä avustuksella materiaali saataisiin kyllä näytettyä kaikille.
Toisesta Liljan ja Saarion esittelemästä tavasta harjoitella oikeaa asiointia luokkahuoneen ulkopuolella olin kuullut aikaisemminkin. Sitä on käytetty Ruotsissa Språkskap-nimisessä projektissa. Menetelmästä on tehty kirjakin, joka näytti olevan Akateemisessa myynnissä. Kerron tässä lyhyesti tärkeimmät pointit, jotka itselleni jäivät mieleen ja joita voisi käytännössä kokeilla.
Opiskelijoille on kehitetty passi, johon kerätään merkintöjä asiointitilanteista. Tilanteet voivat kuulua kurssin sisältöihin. Kurssin aikana pitäisi selviytyä tietystä määrästä asiointitilanteita. Opiskelijat siis hoitavat oikeasti omia asioitaan ja saavat asiakaspalvelijalta leiman ja kenties kirjallista palautetta siitä, miten tilanne on sujunut. Passiin kerätään myös sanoja, joita tilanteessa tulee esiin tai jotka aiheuttavat ymmärtämisongelmia. Asiakaspalvelija kirjoittaa sanat passiin, jotta opiskelija voi selvittää ne itselleen ja muille opiskelijoille.
Piilotavoitteena näillä projekteilla on tietysti myös se, että pikku hiljaa saisimme myös kantasuomalaiset ymmärtämään, miten he voisivat auttaa maahanmuuttajia kielenoppimisessa. He voisivat tulla kielenoppijoita puolitiehen vastaan yrittämällä puhua selkokieltä ja selittämällä vaikeat sanat. Sen sijaan että vaihtavat kielen heti englanniksi, kun ensimmäinen ymmärtämisongelma ilmaantuu. Suomea kun oppii vain käyttämällä suomea!
Pitänee tutustua näihin projekteihin tarkemmin, haluan ilman muuta kokeilla niitä jossain vaiheessa! Mikäs sen konkreettisempi ja hyödyllisempi tavoite kotoutumiskoulutuksellakin kuin oppia hoitamaan omat asiansa suomeksi. Työllistymisen ohessa tietenkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)