Suomen mestari

Olen onnekas, kun oppilaitokseni on päättänyt käyttää jokaisessa koulutuksessa oppikirjaa. Siitä on opettajalle todella paljon apua, mutta myös opiskelijalle iloa, kun kaikki perusasiat ovat kansien välissä eikä ole vain valtava kasa irtopapereita. Tässäpä siis pieni arvio käyttämästäni oppikirjasta. 

Suomen mestari 1 lisämateriaaleineen on ehkä paras tähän mennessä S2-opetukseen tehty alkeisoppikirja ja käytän sitä mielelläni. Se on visuaalisesti kaunis, värikäs ja selkeä. Eri osiot on eroteltu väreillä ja koko kirja noudattaa samaa rakennetta. Kaikki kielen osa-alueet on otettu hyvin huomioon. Kirjassa on paljon toiminnallisia harjoituksia ja varsinkin lisäharjoituksina on runsaasti erilaisia pelejä. Ei ole jääty yhden tehtävätyypin loukkuun, vaan aina tulee uusiakin tehtävätyyppejä. Opettajan ei tarvitse itse keksiä kaikkea suullista ja toiminnallista, vaan käytettävissä on runsaasti valmista, kirjan aihepiireistä ja sanastosta tehtyä materiaalia. 

Kirjan sanasto on nykyaikaista (ei leninki vaan mekko!) ja alusta asti siinä käytetään monia tavallisia idiomeja ja fraaseja. Kirjan lopussa on myös puhekieltä ja siihen liittyviä tehtäviä (jotka tosin eivät aivan vastaa minun käsitystäni puhekielestä). 

Kielioppi taas on esitelty selkeämmin kuin monessa vanhemmassa oppikirjassa. Turhia koukeroita ja poikkeuksia vältetään ja keskitytään olennaisen asian selittämiseen mahdollisimman ymmärrettävästi. Tehtävät etenevät helpommasta vaikeampaan ja jokaisen kappaleen lopussa on koko aihepiirin kokoavia kommunikatiivisia tehtäviä.

Kirjan jokaisessa kappaleessa on varsinaisen tekstin lisäksi Puhutaan-osio, jossa käydään keskusteluja erilaisissa arkipäivän tilanteissa. Ne kartuttavat opiskelijalle hyödyllistä sana- ja ilmausvarastoa.

Kirja on siis kaikin puolin käytännönläheisempi kuin moni aiemmin julkaistu oppikirja. Ja harjoituksia on PALJON, se lienee suurin ero toiseen hyvään alkeisoppikirjaan (Hyvin menee 1).

Mutta eihän mikään kirja ole täydellinen. Opettamista vaikeuttaa jonkin verran kirjan rakenne, jossa ensin tulee teksti ja sanasto, sitten kielioppi ja lopuksi kaikki harjoitukset peräjälkeen. Varsinkin ensimmäistä kertaa kirjaa käyttävän opettajan pitää katsoa tarkasti harjoitukset, eli missä harjoitellaan mitäkin ja mitkä asiat pitää opettaa, ennen kuin tietty harjoitus voidaan tehdä. No, ainahan opettajan pitäisi katsoa harjoitukset ensin läpi, mutta kiireessä tulee tehtyä joskus virhearviointeja ja sitten täytyy vain pyytää opiskelijoilta anteeksi, kun tuli teetettyä joku tehtävä liian varhain.

Tekstit ovat mielestäni liian lyhyitä suhteessa kieliopin ja harjoitusten määrään ja sanasto karttuu liian hitaasti. Kielioppia tulee liikaa ja liian nopeasti (varsinkin kirjasarjan toisessa osassa). Kirjassa mainittu taitotasotavoite on myös mielestäni hieman liian matala siihen nähden, millaista kielioppia siinä opetetaan. Sinänsä kirjassa tehdyt, aiemmista kirjoista poikkeavat ratkaisut kuten astevaihtelun ja monikon partitiivin opettaminen heti alkeisvaiheessa ovat mielestäni perusteltuja, koska niitä kielen käyttäjä tarvitsee alusta alkaen. Esimerkkejä rakenteiden käytöstä saisi sen sijaan olla enemmän itse teksteissä.

Viimeaikaisen tutkimuksen mukaan kielen oppiminen on ennen kaikkea sanaston oppimista. Siksi opetankin runsain määrin sanastoa kirjan ulkopuoleltakin. Alkuvaiheessa sanastoa tulee siis paljon, mutta kokemukseni mukaan opiskelijat omaksuvat sanastoa hurjan nopeasti. Miksikö? Koska he tarvitsevat sitä! He janoavat uusia sanoja, joiden avulla he pystyvät kertomaan enemmän. Kielioppia siihen ei välttämättä (alkuvaiheessa!) niin paljon tarvita, kyllähän peräkkäin laitetuista sanoistakin pystyy melko hyvin ymmärtämään, mitä toinen ajaa takaa. Pelkkien muotojen avulla taas ei pysty sanomaan oikeastaan yhtään mitään.  

Kirjan vahvuus on siis sen kommunikatiivisuus ja erilaisten puhumisharjoitusten runsaus. Ymmärtämistehtävät sen sijaan ovat valitettavasti lähes luokattoman huonoja. Jonkin verran koulutusta ymmärtämistehtävien tekemiseen saaneena olen huomannut niissä paljon puutteita. Ne eivät noudata edes perusohjeita, joita ymmärtämistehtävien tekemiseen annetaan. Myönnän, että ymmärtämistehtävien tekeminen on haastavaa. Kirjan tekemisessä olisi kuitenkin kannattanut käyttää apuna arvioimisen asiantuntijaa. 

Vikaa on myös äänitteen lukijoissa, joista osalta puuttuu luonnollinen intonaatio.

Opettajajohtoisessa opetuksessa huonoksi puoleksi täytyy lukea myös se, että kirjan lopussa ovat tehtävien oikeat vastaukset. Ne ovat siellä tietysti itseopiskelijaa varten, mutta opettajajohtoista opetusta varten erillinen vihkonen olisi ollut parempi ratkaisu. Jos ja kun opiskelija huomaa vastaukset, hän voi vastoin omaa etuaan käyttää sitä turhan aikaisessa vaiheessa hyväksi.

Nyt joku voi tietysti todeta, että tee itse parempi! No, enpä taida tehdä. Kunnioitan suuresti jokaista, joka jaksaa tehdä oppikirjan tai peräti oppikirjasarjan. Se vaatii valtavan määrän työtä, josta ei käsittääkseni Suomen myyntimäärillä saa edes kovin kummoista tuntikorvausta. Jospa joku vielä tekisi nimenomaan kotoutumiskoulutusta varten ajanmukaisen, funktionaalisen oppikirjan. Siihen asti käytän tyytyväisenä Suomen mestaria, omia tehtäviäni väliin lisäillen.

Lopuksi pari silmiinpistävää yksityiskohtaa kirjasta. Eräässä lisäharjoituksessa on lause: Kurssilla minä en seiso, vaan istun koko päivän. Siis oikeesti! Tässä kohtaa minun on aina pakko huomauttaa, että eihän tämä ole totta, ainakaan minun kurssillani. Jos joskus istumme kokonaisen päivän, se on ollut huono päivä ja koen epäonnistuneeni opetuksen suunnittelussa. Toinen huomio tuli tänään opiskelijalta. Tarkastimme kotitehtävän, jossa joku kertoi, miten hänen työpäivänsä etenee. Opiskelija totesi: "Jos minä olen hänen pomo, minä annan hänen saappaat." Toisin sanoen, jos hänellä olisi työntekijä, joka keskittyy lähinnä kahvin juomiseen ja työkaverin kanssa rupatteluun, hän saisi kenkää. ;) Olin muuten tyytyväinen tuohon, miten hienosti opiskelija osasi ilmaista asian. :)