Hampurilaista vai ei?

Palautteen antaminen on mielestäni yksi opettajan työn haastavimmista asioista, niin kuin arviointi ylipäätään. Opettajahan antaa opiskelijoille palautetta jatkuvasti. Pienistä harjoituksista annettavan välittömän palautteen lisäksi palautetta annetaan isommista suorituksista kuten kirjoitelmista, puhe-esityksistä ja kokeista. Minun sukupolveni opettajia on koulutettu antamaan ns. hampurilaispalautetta, jota myös esimiehet on opetettu antamaan alaisilleen. Ensin sanotaan siis jotain positiivista, jotta palautteensaaja tulee vastaanottavaiseksi, sitten annetaan korjaavaa palautetta (pihvi) ja lopuksi taas jotain yhteenkokoavaa positiivista, jotta hänelle jää hyvä mieli.

En ole koskaan kokenut hampurilaispalautteen antamista luontevaksi, vaikka olen ymmärtänyt sen idean. Nyt tätä menetelmää onkin alettu kritisoida. Tämän päivän Helsingin sanomissa kerrotaan kahteen uuteen teokseen pohjautuvassa artikkelissa, miten palautetta pitäisi sen sijaan antaa. 

Mikä palautteen antamisessa on niin vaikeaa? - Se, että aina on olemassa riski, että palautteensaaja loukkaantuu kritiikistä. Tai ehkä jopa tulkitsee positiivisen palautteen mielistelyksi. 

Opettajan antaman palautteen tarkoituksena on edistää oppimista. Siksi palautteen pitää olla rehellistä, aiheellista ja kannustavaa. Murskakritiikki masentaa ja saa jonkun ehkä luovuttamaan, kun taas oikein annettu palaute kannustaa yrittämään entistä enemmän. 

Koen epäonnistuneeni palautteenantajana viimeksi viime viikolla. Eräs opiskelija piti esitelmän kotimaastaan. Ensimmäisessä Power Point -diassa oli pitkä tekstipätkä, jonka hän myös luki ääneen, mutta en ymmärtänyt yhtään, mitä hän halusi sanoa. Tai aavistin, ja kysyin yhdellä lauseella, että tarkoititko tätä? Kyllä, suurin piirtein, vaikka hän ei osannut omin sanoin sitä kertoa. Hänellä oli vain mielessään omankielinen ajatus, jonka hän oli yrittänyt kääntää suomeksi siinä onnistumatta.

Olin etukäteen valmentanut opiskelijoita esityksen tekoon huolellisesti ja painottanut, että Googlen kääntäjää EI SAA käyttää ja että esityksen pitää olla sellaista kieltä, jota itse ymmärrät, silloin myös muut opiskelijat voivat sen ymmärtää. Jos suomalainen opettaja ei ymmärrä, mitä opiskelija haluaa sanoa, tuskin siitä saavat selvää opiskelijatkaan. Ymmärrän toki, että opiskelijat haluavat kertoa enemmän kuin osaavat, mutta tässä vaiheessa pitäisi tyytyä kertomaan vain perusasioista. 

En missään tapauksessa odota virheetöntä esitystä enkä anna juurikaan palautetta puhe-esitysten kielivirheistä, paitsi jos kyse on esimerkiksi noloon väärinkäsitykseen johtavasta ilmauksesta. Tärkeintä on, että toiset opiskelijat ymmärtävät, mitä esityksen pitäjä haluaa kertoa. Toiset opiskelijat voivat tarvittaessa rastittaa palautelomakkeestaan kohdan "Esitystäsi oli vähän vaikea ymmärtää, koska et selittänyt uusia sanoja". Tämän kohdan lisäksi kirjoitin tällä kertaa omaan lomakkeeseeni "koska olit käyttänyt Googlen kääntäjää". Sanoin saman myös ääneen ja toistin edellä mainitut ohjeet ymmärrettävyydestä. Se harmitti minua jälkeenpäin, koska en voi lopulta kuitenkaan olla varma, onko opiskelija yrittänyt itse kääntää tekstin vai onko se konekääntäjän tekosia. Eli sen sijaan että olisin vain todennut faktan, että tämä kohta esityksestä ei ollut ymmärrettävä, tein itse johtopäätöksen. Muutenkin asia sai ehkä liikaa painoarvoa palautteessani, vaikka sanoinkin, että muuten esitys oli hauska ja mielenkiintoinen. 

HS:n artikkelin mukaan on väärin antaa kritiikkiä muiden kuullen. Okei, opettajan antamasta palautteesta voivat toki myös muut ottaa oppia, siinä mielessä on ehkä perusteltua antaa palaute tunnilla eikä henkilökohtaisesti (tilanne eroaa siis esimiehen alaiselle antamasta palautteesta). Tällä kertaa negatiivinen palaute korostui kuitenkin ehkä liiaksi. Toivon, että muulloin antamani positiivinen palaute korjaa kuitenkin tilanteen niin, ettei opiskelijalle jää lannistunut olo. 

Joskus mietinkin, miten heikommat opiskelijat kokevat koulutuksen, kun huomaavat etteivät pysy muun ryhmän mukana. Miten osaisin antaa heille sellaista palautetta, etteivät he lannistuisi ja luovuttaisi?

Olen mielestäni kuitenkin aika höveli antamaan positiivista palautetta sekä opiskelijoille että työkavereilleni. Hyvän palautteen antaminen tuo hyvän mielen sekä sen antajalle että saajalle. Se luo mukavan ilmapiirin, kun tietää toisen arvostavan omia ponnisteluja. 

Useimpien kollegoiden kanssa työskennellessäni olen huomannut, että myös kritiikin antaminen on nykyään työelämässä luonnollista ja sallittua. Sen tarkoitus ei ole masentaa tai moittia vaan kehittää työtä yhdessä. Mieheni kutsuu tätä sparraukseksi. Käytämme sitä kollegoideni kanssa päivittäin kehittääksemme työtämme aina vain paremmaksi. Kun jokainen jakelee auliisti omia ideoitaan ja aikaansaannoksiaan ja saa niistä kollegoilta sekä positiivista että kehittävää palautetta, saadaan yhdessä aikaan jotain suurempaa. Itse en koe menettäväni mitään jakaessani ideoitani, päinvastoin. Kun muut kommentoivat niitä, lopputulos on entistä parempi.

Olen antanut palautetta rohkeasti myös esimiehelleni, kun siihen on ollut syytä. Esitän silloin tällöin toiveita, miten jotain asiaa voitaisiin muuttaa, että me alaiset olisimme tyytyväisempiä. Toisaalta saatan lähettää kiittävän sähköpostin myös silloin, kun tällainen muutos on toteutettu. Mielestäni molemminpuolinen rehellisyys on reilumpaa ja tehokkaampaa kuin selän takana juputtaminen. Onneksi esimieheni osaa ottaa palautetta vastaan eikä ota kritiikkiäkään henkilökohtaisena loukkauksena.

Opiskelijoita kehun aina, kun suoritus menee edes sinnepäin, eli tilanteesta selvitään. Kirjoitelmiin merkkailen plussia hyviin kohtiin ja loppuun kirjoitan jonkin kannustavan kommentin ja hymynaaman. Jos kirjoitelmassa on jokin systemaattisesti toistuva virhe, mainitsen siitä (Kiinnitä huomioita tähän...), mutta jokaista virhettä en korosta. Nykyään korjaan tekstit niin, että alleviivaan korjattavat kohdat ja opiskelija saa itse päätellä, mikä siinä on väärin. Välillä tekstejä kirjoitellaan sitten koneella niin, että virheet myös korjataan itse. Tärkeintä kielitaidossa on kuitenkin tilanteesta selviäminen, siksi virheiden korostaminen johtaa harhaan. Olenkin miettinyt, mikä muu tapa voisi olla hyödyllinen. Antakaa vinkkejä!

Myönnän olevani liian laiska lukemaan ammattikirjallisuutta vapaa-ajallani (eikä siihen kyllä työaikakaan riitä). Tiedän, että aiheesta on varmasti julkaistu monta hyvää kirjaa, jotka parantaisivat minunkin ammattitaitoani, jos vain panisin aikaani niihin perehtymiseen. Mistä vain ottaisin ajan siihen?

Katsopa hyvä kirjoitus aiheesta myös blogissa Onnistunut tapaus.