Sokkomaistajaiset ja muuta mukavaa

Matkateema alkaa olla tältä erää taputeltu. Alkuviikosta keskityimme vielä lähiliikenteeseen. Ensin tutustuimme lähiliikenteen aikatauluihin ja teimme joitakin niihin liittyviä tehtäviä. Naapuri hississä -materiaalista otimme tekstin ja kuvasarjan, jossa käsiteltiin matkakortin lataamista ja bussilla matkustamista. Näin tulivat perusfraasit tutuiksi. 

Harjoittelimme matkustusteemasta puhumista myös puhekielellä. Tässä käytän apuna Kato hei! -kirjaa, jonka CD:ltä voi kuunnella puhekieliset, aiheeseen liittyvät dialogit, jotka myös kopioin opiskelijoille. Koko kirjaahan ei tietenkään saa kopioida, mutta lupien rajoissa pystyy muutamaa aihetta käsittelemään ja samalla vinkkaamaan innokkaita vaikkapa lainaamaan materiaalin kirjastosta. 

Itse ei aina tajua, miten vaikea opiskelijoiden on hahmottaa puhekielen sanoja. Että soot tarkoittaa sinä olet tai että toi on tuo tai ihan mitä vaan. Kaikki pitää tehdä näkyväksi. Katsoimme myös muutamia muita tavallisia puhekielisiä sanoja, jotka piti yhdistää kirjakieliseen muotoon. Makkari-mäkkäri-parista saa aina myös hauskan vitsin aikaiseksi. ;) Olin tehnyt puhekielen sanoista myös Clipart-kuvia ja laminoinut ne, opiskelijoiden piti siis yhdistää kuva ja sana. Ei ihan helppoa ainakaan tässä vaiheessa vielä! Yritän kuitenkin ottaaa alusta asti  mahdollisimman paljon puhekieltä mukaan ja käyttöön, koska se on joka tapauksessa todellisuutta luokan ulkopuolella.

Seuraavan päivän vietimme atk-luokassa. Ensin rekisteröidyimme oppilaitoksemme omalle verkko-oppimisalustalle, jota voimme jatkossa käyttää vaikkapa tiedottamiseen, viestittelyyn, kotitehtävistä ilmoittamiseen ja tiedostojen jakamiseen. Sitten tutustuimme niin Hsl:n kuin Vr:nkin nettisivuihin kollegan tekemien tehtävien avulla, joita toki muokkasin hieman oman ryhmäni asuinalueen mukaisiin tarpeisiin. Kiitos, Krista! :) 

Tehtävien avulla opiskelijat oppivat käyttämään Reittiopasta, joka helpottaa huomattavasti liikkumista pääkaupunkiseudulla. Lisäksi he löysivät tiedot siitä, kuka saa matkustaa ilmaiseksi ja kuka saa alennusta sekä oppivat vertailemaan, mitä maksaa mikäkin lippu, kun sen ostaa matkakortilla tai käteisellä. Erot hinnoissa ovat yllättävän suuret, joten tämä oli ihan rahanarvoista tietoa. 

Aina välillä sitä kuvittelee, että joku tehtävä on opiskelijoille ihan pikku juttu, mutta huomaa tunnilla, että eipäs olekaan. Noihin aikataulutehtäviin saatiin hyvinkin menemään melkein koko päivä, muuta ei juuri ehditty. Aamupäivällä opiskelijat olivat sitä mieltä, että tehtävä on vaikea, mutta iltapäivällä jo sanoivat, että tämä oli hyödyllinen. 

Näinhän se usein menee. Eihän liian helposta tehtävästä ole mitään hyötyä, siitä ei opi mitään uutta. Liian vaikeasta taas ei selviä ja lannistuu. Tiedonhakutehtävät ylipäätään ovat tosi hyödyllisiä, kun opiskelijat  pääsevät ihan oikeasti ratkaisemaan ongelmia käyttämällä kaikkea sitä osaamista, mitä heillä ennestään on. Samalla saavat rohkeutta lähteä selvittämään vaikeampiakin tekstejä, olkoonkin, että usein Googlen kääntäjän avulla. Ja mikäpä vika siinä, paitsi että se on tietysti epäluotettava ja tuottaa karmeaa kieltä, jos yksinomaan sen avulla kääntää. Mutta siis mielestäni siinä ei ole mitään vikaa, että opiskelijat käyttävät apuvälineitä. Ennen oli vain sanakirja, nyt on kaiken maailman sovellukset puhelimissa, tableteissa ja netissä. Kaikkea kannattaa hyödyntää, kunhan osaa suhtautua niihin terveellä kriittisyydellä. Sitä tässä samalla harjoitellaan.

Itsenäisen työskentelyn lisäksi atk-luokassa opiskelijat pääsevät selvittämään asioita myös yhdessä. Se, jolla on paremmat atk-taidot, auttaa muita ja kun yksi on selvittänyt asian, hän voi selittää sen kaverilleen. Pyrin opetuksessani aina ohjaamaan opiskelijoita yhteistyöhön, se kun tuottaa yleensä parempaa jälkeä pienemmällä vaivalla kuin yksin puurtaminen. Samaa mieltä olen tietysti myös opettajan työstä. Siksi tätä blogiakin kirjoitan, että jonkun muun työ helpottuisi eikä tarvitsisi itse keksiä kaikkea. :)

Keskiviikkona siirryimme sitten ruokateemaan. Kirjassa olemme siis kappaleessa 8, jonka tekstin aiheena ovat tupaantuliaiset (eikä mun mielestä -tulijaiset, kuten kirjassa). Ruokasanastoa opiskelimme jo kurssin alkuvaiheessa kirjan ulkopuolelta, koska se on mielestäni niin keskeistä, ettemme voi opiskella kieltä kolmea ensimmäistä kuukautta puhumatta ruoasta. Nyt siis laajennamme sanavarastoa ja opettelemme uusia tapoja käyttää partitiivia sekä yksikössä että monikossa. Mielestäni perusnopeudella etenevälle ryhmälle monikon partitiivin voi ihan hyvin ottaa tässä vaiheessa, koska sitä käytetään kuitenkin autenttisissa tilanteissa niin paljon. Lähinnä drillaamme sitä nyt, myöhemmin opiskelemme tarkemmin kaikkien sanatyyppien taivutusta.

Apropo, sanatyypit. Pidin keskiviikkona tukiopetusta. Sinne ilmaantui lopulta puolet porukasta ja kysymyksiä sateli laidasta laitaan. Huomasin, että olisi pitänyt pitää useammin, eihän yhden iltapäivän aikana kovin monta aihetta ehdi käsitellä. Vaikka tämän ryhmän opiskelijat kysyvät melko rohkeasti ja spontaanisti, jos eivät jotain ymmärrä, oli monelta silti jäänyt kysymättä jokin kysymys oikealla hetkellä. Joillakin oli ollut myös poissaoloja, niin että perusteet olivat jääneet heikoiksi. No, jatkossa yritän järjestää tukiopetusta vähän useammin. Toisaalta on vaikeaa saada opiskelijoita ymmärtämään, että kolmessa kuukaudessa suomen koko kielioppia ei voi heille opettaa, vaikka heillä olisi kuinka suuri tiedonjano... Eli epävarmuuttakin pitää sietää. Tärkeintä on, että pystyy sanomaan asioita sillä sanavarastolla, jonka on ehtinyt hankkia. Ei se, että kielioppi on aina kohdallaan. Vaikka ymmärtäähän senkin, että fiksut ihmiset haluaisivat puhua oikein.

Sillä aikaa muu ryhmä oli atk-luokassa työskentelemässä itsenäisesti. Päätimme nimittäin pitää ensi viikolla ruokapäivän ja jaoimme tehtävät, joten heillä riitti puuhaa mm. kutsun ja ohjelman suunnittelemisessa. Yksi ryhmä tekee kutsun, toinen suunnittelee ja kirjoittaa ruokalistan, kolmas järjestää päivälle ohjelmaa. Jokainen kirjoittaa oman ruokansa reseptin, jotka yksi ryhmä kokoaa keittokirjaksi. (Olen muuten saanut tätä kautta vuosien mittaan monia hyviä reseptejä eri maiden herkullisiin ruokiin!) Yksi ryhmä huolehtii tilan koristelusta ja siivouksesta, toinen valokuvauksesta ja Power Point -esityksen tekemisestä tähänastisista valokuvista. 

Ennen olin niin hölmö, että tein kaiken valmistelutyön itse. Viime vuosina olen antanut sen opiskelijoiden hommaksi ja ruokapäivistä on tullut hauskempia kuin koskaan! Hehän osaavat ja keksivät vaikka mitä! Work smart, not hard! 

Tänään tutustuimme ruokareseptiin tekstilajina ja harjoittelimme ruoanlaitossa ja leipomisessa tarvittavia verbejä. Olen koonnut niistä listan, jolla on perusmuoto, verbityyppi, minä-muoto ja imperatiivi. Minä-muoto siksi, että siitä saa helposti imperatiivin, jota taas tarvitaan reseptin kirjoittamisessa. Jokaisesta verbistä puuttuu  pari muotoa, jotka opiskelijan pitää itse täydentää ja tietysti kirjoittaa viereen, mitä se on omalla kielellä. Onneksi Clipartista löytyy taas paljon havainnollistavia kuvia. Sitten tutustuimme jonkin verran astiastoon ja muuhun välineistöön, jota keittiössä puuhatessa tarvitaan.

Päivän päätimme sokkomaistajaisilla. Toin kotoa joitakin ruokatarvikkeita, joista valmistelin jokaiselle pienen lautasellisen makupaloja. Toinen parista laittoi huivin silmilleen ja toinen syötti. Maistajan piti kertoa, millaista ruoka on ja mitä se on. Ennen tätä olimme harjoitelleet ainesanojen partitiivia, joten tämä oli hyvinkin konkreettista harjoittelua: Banaani on makeaa ja pehmeää. Tällä kertaa olin melko reilu ja jätin parsa- ja kukkakaalin väliin. Vahvimpina makuina olivat mustaherukka ja tyrnimarja, muuten listalla oli omenaa, kurkkua, tomaattia, karkkia, suklaavanukasta, piimää, suklaata, ketsuppia, goudaa ja mozzarellaa. Ai että oli hauskaa! :D

Väläyksiä viikon varrelta

Siis viime viikon, kun en saanut eilen tätä tekstiä valmiiksi... :)

Alkuviikosta pidin ryhmälleni ensimmäisen moduulin loppukokeet, joihin meni aikaa kaksi päivää. Sen jälkeen ohjelmassa oli hopsausta eli henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatimista, johon meni puolitoista päivää. Opettajalle testaus ja hopsaus on intensiivisyydessään aika rankkaa hommaa, mutta opiskelijan kannalta nämä hetket ovat tietysti hirveän tärkeitä. On tärkeää saada nähdä, miten on edistynyt ja saada kokonaisvaltaista palautetta oppimisestaan. Tässä vaiheessa kertaamme koulutuksen alussa annetut ensimmäisen moduulin tavoitteet ja jokainen opiskelija saa itse miettiä, miten on päässyt tavoitteisiin. Samalla tulee huomanneeksi, että aika paljonhan tässä on jo opittu. 

Henkilökohtaiset keskustelut ovat opiskelijalle myös äärettömän tärkeitä. Kerrankin saa rauhassa istua opettajan kanssa kahden ja pohtia omia tavoitteitaan. Yhdessä mietitään jokaisen opiskelijan tilannetta hänen koulutus- ja työhistoriansa pohjalta. Kouluttajana tehtäväni on ohjata opiskelijaa löytämään oma polkunsa Suomessa. 

Jokaisen opiskelijan kohdalla prosessi on erilainen. Joskus vain tuen opiskelijaa hänen valmiissa, hyvin toteuttamiskelpoisessa suunnitelmassaan. Joskus joudun hilaamaan hienovaraisesti maan pinnalle epärealistisia tavoitteita. Se voi tarkoittaa esimerkiksi halua opiskella ja työllistyä alalle, jolle suomalaisistakin on tunkua tai jolla kielitaitovaatimus on sellainen, ettei tällä opiskelijalla ole siihen rahkeita. Joskus myös rohkaisen opiskelijaa, joka epäilee mahdollisuuksiaan työllistyä korkealla koulutuksellaan. Eihän se helppoa ole, ja usein joudun toteamaan, että todennäköisesti edessä on vuosien prosessi ja työnteon joutuu aloittamaan alemmalta tasolta kuin koulutustaso edellyttäisi. Mutta totta kai siihen kannattaa pyrkiä, eiköhän jokainen tee mieluiten töitä omalla alallaan ja koulutustasollaan.

Monen opiskelijan kotimaan koulutusta ja työkokemusta ei valitettavasti Suomessa kovin korkealle arvosteta, ainakaan ennen kuin kielitaito on tietyllä tasolla. Kaikki riippuu tietysti omasta alasta ja sillä vaadittavasta kielitaidosta. Suomi on myös niin paperikeskeinen maa, että jos ihminen tulee maasta, jossa papereilla ei niin paljon pelata, voi arvokaskin työkokemus valua hukkaan. Eräskin parturimies sanoi, että osaa työnsä todella hyvin ja tekisi sitä mielellään, mutta joka paikassa kysytään ensimmäiseksi papereita. Siinä tilanteessa ainoa mahdollisuus työllistyä omalle alalle taitaa olla oman yrityksen perustaminen. Se taas vaatii aikamoista paperisotaa... 

Huoh. Joskus sitä tuntee tuskaa toisten puolesta. Ei ole todellakaan helppoa löytää paikkaansa uudesta kotimaasta. Paitsi ihmisen itsensä, myös Suomen kannalta se on sikäli harmi, että paljon tietotaitoa menee hukkaan, kun tohtorit ja maisterit siivoavat kauppoja ja ajavat bussia. Itse olin aikoinani Saksassa sairaanhoitajana ja olin melkoisen hämmästynyt, kun kuulin, että sairaalan siivoojat olivat afganistanilaisia lääkäreitä. 

Näin tämä maailma taitaa toimia. Mutta kuinka moni meistä olisi valmis lähtemään huomattavasti koulutustasoaan alempiin hommiin loppuelämäkseen? Jos kotimaassa olisi sota tai muuten surkea tilanne, olisihan se tietysti parempi vaihtoehto. Monet tekevät sen pelkästään rakkauden takia, voidakseen asua vaimonsa tai miehensä kotimaassa. Olkaamme kiitollisia kotimaamme korkeasta ja arvostetusta koulutustasosta!

Sitten pari hauskempaa hetkeä. Viime aikoina olen joutunut useampaan otteeseen oikaisemaan opiskelijoiden "oppimia" sanoja. Erään viikonlopun jälkeen kyselin opiskelijoilta, missä he olivat viikonloppuna. Yksi kertoi muuttaneensa: "Kannoin kaluja autoon...". Hmm. Piti näyttää kädellä, mikä se kalu on ja toistattaa muutaman kerran sana HUONEkalu. 

Viime viikolla taas eräs eteläeurooppalainen opiskelija halusi kysyä, miten taivutetaan sana herKULLInen. Ja taas mentiin... Piti muistuttaa, että paino on aina ensimmäisellä tavulla: HERkullinen.

Oma lukunsa oli tietysti se, kun eräs opiskelija kysyi, miksi toinen opettaja sanoi koko ajan: "Nain." 

Hän tarkoitti tietysti: "Tee näin" tai "Kas näin."

Mutta etteivät opiskelijat joutuisi jatkossa hankaliin tilanteisiin kyseisen sanan kanssa, koin velvollisuudekseni kertoa heille erään espanjalaisen omasta kokemuksestaan kertoman esimerkin. Hän kun oli mennyt sanomaan naispuoliselle opiskelukaverilleen:

"Nain sinua eilen bussipysäkillä", kun piti tietysti sanoa:
"Näin sinut eilen bussipysäkillä".

Sitten voi tietysti sanoa vielä: "Nain sinut", jos aikoo mennä naimisiin.

Yhdet ä:n pisteet ja objektin sija ratkaisee siis aika paljon.

Se hyvä puoli näissä virheissä on, että kun ne selvitetään, sanat jäävät ikuisiksi ajoiksi opiskelijoiden mieliin. ;)

Kulttuurieroista

Laitoin omaan postaukseen tämän jutun, kun menee vähän eri aiheeseen.

Harjoittelimme tällä viikolla myös kertomaan, mitä päivän aikana teemme. Luimme ja kuuntelimme eri ihmisten päiväohjelmia, niissähän paikansijat toistuvat myös jatkuvasti. Kerroimme myös kuvasarjan avulla "Pekan" päivästä. Tätä teemaa varten olen tehnyt vinon pinon lappuja, joilla lukee erilaisia toimintoja, esim. Herään. Puen päälle. Herätän lapset. Syön aamupalaa. Menen bussipysäkille. jne. Olen eri vuosina käyttänyt lappuja eri tavoin, esim. laittanut opiskelijat ryhmissä järjestämään ne tai järjestymään luokan keskelle riviin tapahtumajärjestyksessä. Koska lappuja on paljon enemmän kuin opiskelijoita, tein tällä kertaa niin, että jaoin laput neljään ryhmään (aamu, työpäivä, iltapäivä, ilta). Opiskelijat järjestivät ryhmissä omat lappunsa pöydälle tapahtumajärjestykseen ja lopuksi jokainen kiersi pöytien ääressä lukemassa koko päivän tapahtumat. Mukaan olin tietysti ujuttanut uusiakin ilmauksia, kuten Laitan pyykit koneeseen. Ripustan pyykit kuivumaan. Surffailen netissä. jne. Kun opiskelijoiden pitää ensin vain passiivisesti ymmärtää nämä lauseet, he pystyvät kyllä järjestämään ne. Kun he jälkeenpäin kertovat omasta päivästään parille, he voivat halutessaan ottaa näitä (muistiin kirjoittamiaan) uusiakin ilmauksia käyttöön.

Päiväjärjestyksestä puhuttaessa esiin nousi mm. päivällisen syöminen. Kerroin samalla, mihin aikaan suomalaiset syövät ja mitä. Kun kerroin, että suomalaiset syövät yleensä viisi ateriaa ja päivällinen syödään heti työpäivän jälkeen, eräs opiskelija oli kovin kummissaan. "Miksi suomalaiset syövät kello viisi?"  - Ai miten niin miksi? Koska heillä on nälkä! ;)

Aika usein tulee tilanteita, jolloin joutuu selittämään suomalaisia tapoja ihmisille, jotka katsovat elämää edelleen omasta (tässä tapauksessa eteläeurooppalaisesta) kulttuuristaan käsin eivätkä tajua, miten tällä puolella maailmaa eletään ja miksi niin. Ja että se voi olla ihan yhtä hyvä ja oikea tapa elää. 

Lienee yleisinhimillinen piirre, että jonkin aikaa uuteen maahan muuttamisen jälkeen on vaikea hyväksyä uuden maan asukkaiden erilaista tapaa elää. Aikaa myöten sen sitten hyväksyy ja lopulta voi ollakin sitä mieltä, että uusi tapa on jopa parempi kuin oma vanha. Jokaiselle vieraassa maassa asuneelle ilmiö on tuttu, kulttuurisokki tulee eri ihmisille eri vahvuisena ja yleensä siitä toipuu ajan mittaan. Kotimaahan palatessa kulttuurisokki voi olla jopa isompi, kun kuvittelee tuntevansa kotimaansa kulttuurin, muualla ollessaan on ehkä luonut jonkinlaisen ihannekuvan kotimaastaan, vuosien aikana asiat ovatkin muuttuneet, itse on muuttunut jne. Kotoutumiskoulutuksessa käsittelemme tietenkin kotoutumisen vaiheita, jotta laidasta toiseen menevät tunteet eivät tule yllätyksenä. 

Pyydän myös jossain vaiheessa koulutusta jonkun entisen opiskelijani kertomaan vasta maahan muuttaneille omista kokemuksistaan Suomessa asumisesta. Vertaisen kokemus on paljon konkreettisempi ja mielenkiintoisempi kuin pelkästään opettajan kertoma, vaikka sekin voi toki perustua omaan kokemukseen toiseen maahan muuttamisesta. On lohdullista ja rohkaisevaa kuulla toisen maahan muuttaneen selviytymistarina. Omat vaikeat vaiheet on helpompi hyväksyä, kun kuulee toiselta saman kokeneelta, että matkalaukut ovat välillä olleet pakattuina, mutta lopulta vaikeudet voi selvittää ja tähänkin outoon maahan sopeutua. Aika useinhan kotoutumiskoulutus osuu vielä siihen kuherruskuukausivaiheeseen, jolloin kaikki Suomessa tuntuu olevan helppoa ja ihanaa (paitsi sää), mutta koulutuksen jälkeen totuus voikin iskeä vasten kasvoja. Parantuneesta kielitaidosta huolimatta työpaikka on edelleen kiven alla eikä ammattikoulustakaan vielä oikein selviä. Talven pimeys masentaa eikä kukaan puhu mitään. Ruokakin on kummallista eikä ystäviä löydy...

Ei paljon mitään - tai sittenkin aika paljon

Kulunut viikko oli taas aika rikkonainen. Omassa ryhmässäni olin vain kaksi ja puoli päivää, kahtena päivänä ryhmällä oli yhteiskuntaopin opetusta: kierrätystä, jätteiden lajittelua, kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet jne. Kaiken lisäksi perjantaiaamupäivänä puolet opiskelijoista jäi junalakon vuoksi (luvallani) tulematta puolikkaaseen päivään, joten mitään kovin ihmeellistä emme ehtineet opiskella. Tai no, arvioikaa itse...

Harjoittelimme edelleen paikansijoja, mm. missä kerroksessa asut ja mihin kerrokseen menet hissillä. Ex tempore tein hissikeskusteluharjoituksen, joka vaatii hieman hiomista ensi kerraksi. :D Aina välillä täytyy kuitenkin tarttua hetkeen ja kokeilla mieleen juolahtanutta ideaa. Olimme ensin monisteelta harjoitelleet sanomaan, missä kerroksessa asut, kirjakielellä ja puhekielellä. Kirjoitimme samalla yhdessä tietokoneelle dialogiskeeman, miten keskustelu hississä voisi sujua. Tietysti totesimme heti alkuun, että yleensä suomalaiset eivät puhu hississä mitään, mutta JOS kuitenkin haluaa jotain jutella, mitä sopii sanoa.

Ensin tietysti se napin painaminen. Joskushan sitä tulee kysyttyä toiselta hissiintulijalta: "Mihin sä meet?" ja kun toinen vastaa esim. "Kolmoseen.", niin voi vielä sanoa, että "Okei, mä voin painaa." Hissiintulijalla saattaa tietysti olla mukana lapsi, joka ehättää vinkaisemaan: "Eiku mä haluun painaa!" johon vanhempi: "Okei, sä saat painaa." jne. Uudelta naapurilta voi myös kysyä: "Ooksä uus täällä?" ja koiranomistajalta: "Mikä sun koiran nimi on? Onko se kiltti? Saako sitä silittää?" tms. En tosin tiedä, miten koiranomistajat suhtautuvat tuohon keskimmäiseen kysymykseen, kun vauvoista ei kai ainakaan saa nykyään kysyä, onko hän kiltti (=nukkuu hyvin eikä tee vanhempiaan hulluksi huutamalla kaiket illat). ;)

Raapustelin paperille hissin nappulat kellarista kymmenenteen kerrokseen ja liimailin niitä eri puolille luokkaa. Jokainen opiskelija sai numeron, joka kuvasi kerrosta, johon hän oli menossa. Sitten vaan hissiin ja kysymään toiselta, mihin tämä on menossa jne. Tulostin skeeman opiskelijoille ja tietysti tässä vaiheessa olisi pitänyt toistattaa fraaseja Kjellinin metodilla, mutta ehkä ensi kerralla sitten muistan. Tällä kertaa teimme sen kuitenkin lopuksi. Netistä löytyy oppimateriaali nimeltä Naapuri hississä, jossa on arkielämän dialogeja ja niihin liittyviä kuvasarjoja. Pitääkin ensi viikolla katsoa, kannattaisiko sen samannimistä dialogia käyttää vielä kertauksena. 


Käsittelimme tällä viikolla myös kodin ongelmatilanteita. Kirjassa on dialogi Pedro soittaa huoltomiehelle. Sen lisäksi opiskelimme siivoamiseen ja korjaustöihin liittyvää sanastoa. Tähän käytämme Early learning -liikkeestä ostamaamme monistettavaa kuvamateriaalia (jota löytyy kaikista mahdollisista eri aiheista eri kieliä varten, en nyt muista materiaalin nimeä) sekä kollegalta saamastani materiaalista, jossa harjoitellaan kodin ongelmien kuvaamisen lisäksi kodin materiaaleista puhumista. (Kiitos, Anna!) 

Kirjan dialogia käytämme toistona niin, että annan opiskelijoille kuvia eri huoneista ja heidän pitää soittaa huoltomiehelle aina uudestaan ja keksiä eri huoneissa olevia ongelmia. Kirjan dialogia voi käyttää hyvänä runkona keskusteluissa. Kirjassa on myös kuuntelutehtävä, josta pitää selvittää ongelma ja ratkaisu. Viimeisessä tapauksessa ongelmana on, että henkilöllä ovat rahat lopussa ja hänen pitää neuvotella vuokranmaksusta vuokranantajan kanssa. Se toimii hyvänä alustuksena keskustelulle, mitä tehdä, jos rahat ovat lopussa. Teemme yhdessä miellekartan, jonka avulla kartoitamme hyviä ja huonoja vaihtoehtoja. 

Tähän aiheeseen on materiaalia myös Otetaan selvää -materiaalissa. Käytämme yhtä kuvaa kodin puuhista kertomiseen ja lopuksi teemme  pantomiimin Vladimirin ongelma, jossa pitää siis kuvata kodin eri ongelmatilanteita ilman sanoja ja toiset arvaavat, mistä on kysymys. Tämä jäi tällä kertaa ensi viikolle, en halunnut toteuttaa sitä, kun vain puolet ryhmästä oli paikalla. Yhteiskuntaopin opettajan kanssa he käsittelivät samaa aihetta mm. netistä löytyvän Sukellus suomeen -materiaalin avulla.

Ai niin, opiskeltiinhan me vielä imperatiiviakin. Kirjan tässä kappaleessa on ärsyttävän monta kielioppiasiaa, joita joutuu oikein urakoimaan: paikansijat, monikko, demonstratiivipronominit ja imperatiivi. Maanantaina harjoittelimme näistä kolmea viimeistä. Monikon ja partitiivin suhde on asia, johon pitäisi keksiä hyvät esimerkit. Pikaisesti keksin muutaman esimerkin, jotta perusasia eli definiittisyys-indefiniittisyys-akseli tuli selväksi. Kuin tilauksesta näyttää tänään ilmaantuneen asiasta päivitys tuohon loistavaan blogiin (yritinkin etsiä sellaista sieltä, mutta nyt se tuli!). :)  

Imperatiivin opiskelun yhteydessä oli luontevaa laatia ryhmälle omat säännöt. Tällä kertaa emme koonneet niistä yhtä seinätaulua vaan annoin jokaisen parin kirjoittaa itse keksimänsä säännöt värilliselle paperille ja laittaa seinälle. Velikullat keksivätkin varsin hauskoja sääntöjä, kuten "Anna kaikki rahasi X:lle ja Y:lle." jne. En allekirjoittanut kaikkia sääntöjä ja oikaisin muutaman negatiivisen positiiviseksi, kun joku meinasi, että kurssilla ei saa laulaa, nauraa tai kysyä paljon kysymyksiä... Ihmettelen, että vielä tässä vaiheessa joku on tuota mieltä. Ehkä he tarkoittivatkin vain häiritsevää, opetuksen ulkopuolista toimintaa.

Vielä yksi asia meinasi unohtua. Jossain kotitehtävässä tuli vastaan verbi osata. Osa oli ymmärtänyt sen väärin, joten oli paikallaan selvittää verbien osata-voida-pystyä-saada-jaksaa merkitysten erot. Olen keksinyt tähän ihan omat esimerkit autolla ajamisesta. 

VOIDA, SAADA, PYSTYÄ, OSATA, JAKSAA

• Jos sinulla on auto, sinä voit ajaa autolla. (VOIDA)
• Jos sinulla on ajokortti, sinä saat ajaa autolla. (SAADA = OLLA LUPA)
• Jos sinä olet terve, sinä pystyt ajamaan autolla. (PYSTYÄ)
• Jos sinä ajat paljon autolla, sinä osaat ajaa autolla. (OSATA)
• Jos sinä olet tosi väsynyt, et jaksa ajaa autolla. (JAKSAA)
• Jos sinulla on ajokortti, mutta ei autoa, sinä saat ajaa, mutta et voi ajaa autolla.
• Jos sinulla on auto, mutta ei ajokorttia, sinä voit ajaa, mutta et saa ajaa autolla.
• Jos sinulla on jalka poikki, et pysty ajamaan autolla.
• Kun sinä ajat autolla ensimmäisen kerran, sinä et osaa ajaa autolla.

Nyt tuota listaa tikulta etsiessäni löysinkin sieltä viimevuotiset muistiinpanoni, joissa oli paljon enemmänkin vastaavia verbejä, joten laitan senkin listan tähän. Pitääkin antaa tuo vanha lista ensi viikolla. Saa käyttää! :)

• Jos en ole koskaan ajanut autolla, en osaa ajaa autoa.
• Jos minulla ei ole ajokorttia, en saa ajaa autoa.
• Jos minulla ei ole autoa, en voi ajaa autolla.
• Jos minulla on jalka poikki, en pysty ajamaan autolla.
• Jos työpaikalleni ei pääse bussilla tai junalla, minä joudun ajamaan sinne autolla, kävelemään tai pyöräilemään.
• Jos voin ajaa autolla töihin, en viitsi / en jaksa mennä junalla.
• Jos juna on ihan täynnä, en mahdu siihen.
• Jos minulla on paljon rahaa, minulle ei kelpaa huono auto.
• Jos minulla on vähän rahaa, huonon auton täytyy kelvata minulle.
• En kehtaa ajaa näin huonolla autolla. Kaikki nauravat minulle!
• Mun auto meni taas rikki. Siis mä en kestä sitä enää!
• Mun silmälasit unohtui kotiin. Mä en uskalla ajaa autolla, koska en näe kunnolla.
• Jos on tarpeeksi rahaa, kannattaa ostaa uusi auto. Se ei mene niin helposti rikki.
• Mun pitäis herätä aamulla aikaisin, vaikka mua ei yhtään huvita.
• Huvittaisko sua lähteä illalla baariin? – Ei mua nyt oikein huvita.
• Mä en suvaitse tuollaista käytöstä mun autossa. Lopeta tuo kiljuminen tai mä jätän sut tielle!

No, tulihan sitä jotain uutta opittua ehkä noissakin parissa päivässä. :) 

Lopussa kiitos seisoo

Tänään oli haikea päivä. Samalla kuitenkin äärettömän ihana. Oli nimittäin edellisen ryhmäni päättäjäispäivä. Opiskelijat olivat järjestäneet meille aivan ihanan juhlan. 

Ohjelmassa oli ensin opiskelijan puhe, jonka piti ryhmän priimus. Hän kehui upealla suomen kielen taidollaan jokaisen kurssikaverinsa erikseen ja tietysti myös opettajat. Hän lauloi englanniksi laulun Yesterday once more, jonka kertosäkeeseen me muut yhdyimme (sanat näkyivät karaokena Youtubesta). Toinen opiskelija lauloi omalla kielellään ja tanssi, kolmas oli tehnyt mielettömän upean Power Point -esityksen koulutuksesta. Hän oli valinnut erilaista musiikkia taustoittamaan eri tempauksista ja retkistä tekemiään kuvakoosteita. Esityksen avulla saimme muistella kaikkea sitä hauskaa, mitä olemme kuluneen vuoden aikana yhdessä kokeneet. Hienoa!

Me opettajat pidimme tietysti myös pienet puheet ja todistusten jaon jälkeen opiskelijat muistivat meitä. Saimme upeat kukat, suklaata ja mikä parasta, todistukset siitä, että olemme Suomen ja maailman parhaat opettajat! :D Virallinen todistus oli painettu valokuvapaperille, siinä oli joutsenmerkki, ISO-standardimerkki sekä leima, jonka mukaan ryhmä oli oppilaitoksemme paras. Jokainen opiskelija oli kirjoittanut alle kiitokset omalla kielellään.

Kahvitellessamme saimme nähdä vielä erään opiskelijan rakkaustarinan ja häät hienona Power Point -esityksenä. Juttelin myös jo MAVA-kurssille (maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus) siirtyneiden opiskelijoiden kanssa. Valitettavasti heillä oli muista oppilaitoksista huonoja kokemuksia, mutta kaikki olivat tyytyväisiä meillä saamaansa opetukseen.

Hienoa oli lopuksi lukea opiskelijoiden työvoimaviranomaisille lähettämiä OPAL-palautteita. Me opettajat saimme ammattitaidostamme täydet 5 pistettä ja koko koulutuksen yleisarvosanaksi saimme 4,9. Enempää ei voisi toivoa... Opiskelijat olivat siis supertyytyväisiä, mutta kyllä he myös itse olivat superhyviä ja aktiivisia opiskelijoita! On niin suuri ilo ja etuoikeus saada opettaa noin motivoitunutta porukkaa, jolla on asenne kohdillaan. He lähtivät aina mukaan kaikkeen hulluun, mitä keksin ehdottaa. :)

Tuollaisen palautteen jälkeen voisi ajatella, että nyt on kehityksen huippu saavutettu eikä opetuksessa tarvitse muuttaa enää mitään. Se ei tietenkään pidä paikkaansa, opetuksessa voi aina kehittää jotain puolta. Olen tyytyväinen siihen, että tämän ryhmän suullinen kielitaito on erittäin vahva. He sekä uskaltavat että osaavat puhua ja pärjäävät varmasti maailmalla. Kuten jo aiemmin kerroinkin, neljällä heistä oli työpaikkakin tiedossa, mikä on tällaisena aikana huippuhieno saavutus. Moni on lisäksi menossa lähipäivinä työhaastatteluun. Olen siis tyytyväinen siihen, että suullista kielitaitoa olemme harjoitelleet tuloksekkaasti. Jatkossa aion panostaa enemmän esimerkiksi tekstilajien opettamiseen. 

Kun tänään en ehtinyt suunnitella huomista opetuspäivää, sanoin vitsillä, että mennään viimevuotisilla suunnitelmilla, kun ne näköjään toimivat niin hyvin. En kuitenkaan jaksaisi itse tehdä työtäni, jos tekisin sitä rutiinilla, vuodesta toiseen samalla tavalla. Aina jotain voi kehittää ja tehdä paremmin, se on tämän työn mielenkiinnon lähde. (Työn suola ovat tietenkin ihmiset!) Ja totta kai opetus pitää aina kohdistaa juuri sille ryhmälle ja niille ihmisille, joita opettaa. Jokaista ryhmää ei voi opettaa samalla tavalla.

Varmaan harvassa työssä saa näin ihanaa palautetta. Tyytyväisenä ja kiitollisena lähden siis taas uusia haasteita kohti!

Retkeilyä

Teimme tänään jo toisen ekskursion tällä viikolla. Tiistain Ikean-vierailulla en ollut itse mukana, mutta tänään vierailimme Laurea-ammattikorkeakoululla hyvinvointipäivässä, jonka hoitoalan opiskelijat järjestivät varta vasten maahanmuuttajaryhmille.

Koululla oli yksitoista erilaista pistettä, joissa keskityttiin terveyden eri alueisiin: sydänterveys, diabetes, uni, seksuaaliterveys, ylipaino, tupakointi, alkoholi, ensiapu, liikunta, ravitsemus ja hyvä mieli. Pisteissä oli tietenkin tietoa näistä asioista, erilaisia oppaita, näytteitä ja materiaalia, mutta jokaisella ständillä oli myös toiminnallisia juttuja, joita opiskelijani pääsivät kokeilemaan. Oli ylipainopukua, PEF-puhallusta, tasapainoilua, jumppaa, rentoutusta, maalausta, kännilasit, erilaisia mittauksia jne. Opiskelijat kiersivät pisteitä pienissä ryhmissä ja saivat ohjausta hoitoalan opiskelijoilta. Seurailin itse vierestä ja pääsin osalliseksi myös. Lopuksi menimme ohjattuun liikuntahetkeen, joka sai veren kiertämään ja jäsenet vetreiksi. Pääsimme myös maistelemaan mm. suomalaisia marjoja ja japanilaisia makupaloja sekä vihreää teetä. Herkullista! 

Jännitin etukäteen, miten omat opiskelijani pärjäävät pienellä kielitaidollaan ja miten hoitoalan opiskelijat pystyvät ottamaan sen huomioon. Pelkoni osoittautui turhaksi ja päivä onnistui yli odotusten. Hoitoalan opiskelijat suorittivat opintoihinsa kuuluvat monikulttuurisuusopinnot ja pääsivät käytännössä puhumaan maahanmuuttajien kanssa. He saivat kokeilla, miten onnistuu sellaisten asiakkaiden ohjaaminen, jotka eivät ymmärrä ihan tavallista puhekieltä. Sehän on todellisuutta työelämässä, töissäkin heidän pitää pärjätä erilaisista taustoista tulevien kanssa, oli yhteistä kieltä tai ei. Toki välillä turvauduttiin englantiin, mutta niinhän se oikeastikin menee. Tulkkejakin tietysti käytetään, mutta ei heitä ihan joka tilanteeseen saada. 

Tämä onkin tärkeä oivallus oikeastaan kaikille suomalaisille. Ei kannata odottaa, että kaikki maahanmuuttajat oppivat puhumaan täydellistä suomea ja sitten tulemme heidän kanssaan ongelmitta toimeen. Me voimme itse tulla puolitiehen vastaan puhumalla heidän kanssaan selkokieltä!

Uskon, että molemmat osapuolet saivat paljon hyödyllisiä kokemuksia. Vaikka opiskelijoideni tietomäärä olisi varmasti kasvanut enemmän, jos kielitaito olisi jo parempi, päivä herätti heidät kuitenkin ajattelemaan sitä, kuinka he huolehtivat omasta hyvinvoinnistaan. 

Opiskelijani sanoivat, että päivä oli hauska ja hyödyllinen. Kannatti siis lähteä, vaikka vielä tällä viikolla meinasin perua koko jutun. Tällaisia päiviä pitäisi olla enemmänkin. 

Kiitos, Laurean opiskelijat ja opettajat!

Hulvatonta menoa

Harmi, etten aina ehdi tuoreeltaan kertoa kivoista päivistä. Viime torstai oli nimittäin niin hulvaton päivä, että se olisi ansainnut oman kirjoituksensa. 

Opiskelimme paikansijoja ja ensi alkuun vain etsittiin vastausta kysymykseen Missä. Sitä harjoiteltiin monella tavalla ja sattumoisin tuona torstaina sen verran vauhdikkaasti, että voisi sanoa, että mopo lähti hieman lapasesta. 

Teemana oli asuminen, joten samalla harjoittelimme kodin esineistöä ja kaikkea asumiseen liittyvää. Teimme kirjan lisäksi mm. seuraavia harjoituksia:

• Suomi sujuvaksi -kirjan kuvia erilaisista paikoista: toistetaan ensin yhdessä, sitten opiskelija kysyy toiselta: Missä hän on? Mitä hän tekee siellä? 
• Kuvat kodin eri huoneista (vaatehuoneesta pesutupaan): opiskelijat kysyvät luokan keskellä toisiltaan: Missä sinä olet? Mitä sinulla on siellä? Kun molemmat ovat vastanneet, vaihdetaan kuvia.
• Suomi sujuvaksi -kirjan kuvia kodinkoneista: hinnoittele tavarat ja tee parin kanssa pieniä ostosdialogeja. Tätä ennen tehty kirjasta puhekieliharjoituksia, joissa mm. ostosdialogeja sekä Hyvin menee 1 -kirjan kappaleen 2 ostosdialogeista tehty oma kuunteluharjoitus.
• Kirjan mainio lisäharjoitus, jota voi käyttää monella tavalla. Pelissä on kotiin liittyviä sanoja ja niiden selityksiä. Ensimmäistä versiota on parasta pelata neljän hengen ryhmissä. Jokainen saa neljä sanaa. Sitten nostetaan pakasta selityksiä ja se, jolla on selitystä vastaava sana, saa kortin. Seuraavana päivänä käytetään peliä parin etsimiseen; sana ja selitys muodostavat tietysti parin. Lopulta pelkillä sanoilla pelataan aliasta. Sen teimme tänään ja opiskelijat innostuivat pelistä niin, että kysyivät, olisiko sanoja lisää. Kun päivää oli sopivasti enää vartti jäljellä, kävin hakemassa Junior aliaksen, jonka parissa lopputunti kuluikin rattoisasti. Hienosti heiltä sujuu jo sanojen selittäminen!

Torstaina opiskelimme samassa yhteydessä eksistentiaalilausetta eli Missä on mitä -lausetta, johon oli kirjassa ja opettajan oppaassa hyviä keskusteluharjoituksia. Päivän päätteeksi teimme kuunteluharjoituksena piirustustehtävän. Luin itse keksimäni kuvauksen huoneesta: "Kuvassa on olohuone. Lattialla on kukallinen matto. Matolla on nojatuoli. Nojatuolissa istuu nainen..." Kuvista tuli niin hauskoja, etten voinut nauramatta katsoa niitä. Opiskelijat alkoivat tietysti myös naureskella toistensa kuville ja lopulta tunnelma oli niin hervoton, että nauroimme kaikki vedet silmissä. Ryhmässä on sellaisia toisiaan kiusoittelevia velikultia, etten välillä voi katsoa heihin ollenkaan, kun alkaa naurattaa. Kuvat ripustettiin tietysti taas seinälle ja opiskelijat jo miettivät, miten kurssin lopussa ikkunatkin ovat täynnä heidän taideteoksiaan. ;)

Tämä oli sopiva kohta opiskella myös olla-verbin imperfekti, jota harjoittelimme tietysti lauseilla Missä sinä olit eilen? Ensin kuvilla, sitten myös Veijon Missä-mistä-mihin -pelin avulla.

Perjantaina kertasimme vielä ensin missä-asioita. Kirjassa on hyvä teemaa kokoava pariharjoitus, jossa on kaksi laatikkoa asumiseen liittyviä kysymyksiä. Sen toteutimme tietysti taas luokan keskellä, niin että jokainen kysyi jokaiselta. Iltapäivällä päätin esitellä kevyesti myös mistä- ja mihin -muotojen käyttöä. Ajankohtahan ei tietenkään ole paras mahdollinen uuden asian opiskelulle, mutta ajattelin jättää sen viikonlopuksi mieliin hautumaan. Katsoimme päivän päätteeksi Supisuomea-videosta osan 4, jossa näitä asioita esitellään. Ilmeisen hyvin asia olikin viikonloppuna hautunut, kun tänään se tuntui suurimmalle osalle jo ihan selvältä. Yleensä joka ryhmässä on pari opiskelijaa, joiden on vaikea hahmottaa systeemiä, katsotaan, miten tällä kertaa käy. Toistaiseksi vaikuttaa lupaavalta.

Missä-mistä-mihin -muotojen käyttöä opettelimme kirjan monipuolisten harjoitusten lisäksi tänään mm. seuraavilla tavoilla:

• Aamulla perinteisellä kassimenetelmällä. Keräsin kiireellä (kun en tietenkään muistanut tehdä sitä ajoissa) työhuoneestani tavaroita: kangaskassiin muovikassin, muovikassiin muovipussin, muovipussiin laatikon ja laatikkoon laitoin lopulta serpentiiniä. Sitä sitten purettiin luokassa ja mietittiin, mitä on missä, mistä otan ne ja mihin ne laitan.
• Havainnollistavia kuvia, joissa joku esim. menee  kauppaan, on kaupassa ja tulee kaupasta, menee asemalle, on asemalla ja tulee asemalta. (En muuten ymmärrä, miksi monissa materiaaleissa asiat esitetään siinä järjestyksessä kuin ne tulevat suomen kieliopissa, eli missä-mistä-mihin. Eihän siinä ole mitään logiikkaa, että ensin hän on asemalla, sitten hän lähtee asemalta ja lopulta menee asemalle... Siksi järjestän lauseet yleensä uudestaan, loogiseen järjestykseen.)
• Illatiivin drillausta pitkällä listalla erilaisia sanoja. Illatiivilla kun on kolme erilaista päätettä, sen harjoitteluun pitää panostaa vähän enemmän. Eli Menen kauppaan. - Panen hatun päähän. - Menen Espooseen. Illatiivin vahva aste vaatii sekin lisäharjoitusta.  
• Sanojen järjestämistä pöydälle illatiivin päätteen mukaan. Jokainen opiskelija sai muutaman sanan. Sitten heidän piti tehdä lause, jossa käyttivät sanaa illatiivissa, ja lopulta he laittoivat sen oikean päätteen alle.
• Täydennystehtävä Työmiehen lauantai -laulusta.
• Pieni palapeli, jossa piti yhdistää lauseen alku ja sen loppuun oikea paikansija.
• Lautapeli erilaisilla paikkasanoilla: Missä sinä olet? Mistä sinä tulet? Mihin sinä menet?
• Huonekuvat: Opiskelijat saavat kaksi kuvaa eri huoneista ja kyselevät luokan keskellä toisiltaan: Mistä sä oot tulossa? Mihin sä oot menossa? Siten taas vaihdetaan kuvia.

Tänään tuli S2-opettajien sähköpostilistalla tosi kiva linkkivinkki. EU-projektissa oli kehitelty kaikenlaisia hyödyllisiä, elämänmakuisia harjoituksia. Jos joltakulta on mennyt tämä ohi, kannattaa vilkaista: http://salpro.salpaus.fi/vema/Tetl-metodilehtinen.pdf. 

Lopuksi päivän parhaat naurut aiheuttanut väärinkäsitys. Opiskelijat ovat lähdössä huomenna Ikealle toisen opettajan kanssa. Puhuimme sinne menosta, kun eräs opiskelija kysyi, miksi he menevät Ikealle. Minä pidin tietysti viiden minuutin palopuheen siitä, että koulutuksen nimi on Työelämän suomea ja se tarkoittaa sitä, että tutustumme työelämään, erilaisiin firmoihin ja suomalaisiin työpaikkoihin, että kieltä opiskellaan joka paikassa eikä vain luokkahuoneessa jne. jne. Kun menimme tauolle, opiskelija tuli sanomaan, että hän tarkoitti vain, että miksi sanotaan, että mennään IkeaLLE eikä IkeaAN. :D (Kaiken lisäksi kollegani sanoi, että hän sanoo Ikeaan...)

Kana in your dreams!

Tänään oli taas oikein hauska päivä. Herja lensi suuntaan jos toiseenkin. Aamulla kertasimme ruumiinosia mm. Ryhmä toimimaan -kirjan vinkillä, jota hieman sovelsin. Siis musiikki soimaan ja opiskelijat kävelemään luokan keskelle. Joka kerta kun pysäytän musiikin, sanon, millaiset ryhmät he muodostavat. Esim. neljä nenää, kuusi peukaloa, kahdeksan nilkkaa jne. Oikein hauska tapa kerrata ruumiinosia! Varsinkin, kun he ymmärsivät, että ne ruumiinosat piti laittaa yhteen. Kun tulimme peppuun ja napaan, sanoin, ettei tarvitse koskea. Tässä vaiheessa minun piti tietysti kertoa kaikki mieleen tulleet synonyymit ensin mainitulle. Saman tien, kun olimme jo keskellä, lauloimme reippaalla maanantaiaamun äänellä (ja leikimme tietysti myös) Missä on peukalo? :) 

Kotitehtävänä heillä oli paljon tehtäviä samasta aiheesta, mm. ristikoita, joiden avulla sanoja vielä kerrattiin. Parane pian -fraasin opetin samalla. Nostin myös esiin hätänumeroon soittamisen. Tässä vaiheessa emme vielä harjoittele sitä, mutta kaikkien on hyvä tietää, mikä se on ja missä asioissa siihen voi soittaa - ja että soittaa voi myös ilman rahaa ja sim-korttia.

Aloitimme asuntoasioiden opiskelun ja vihdoin jo moneen kertaan esiin nousseet paikallissijat. Tänään opiskelimme eri huoneisiin liittyvää sanastoa Aamun kuvilla ja harjoittelimme sanomaan, missä mitäkin on. Joidenkin on vaikea ymmärtää, ettei eri kieliä voi verrata yks yhteen. Niin että aukottomasti voisi sanoa, että esim. englannin in, on ja at ovat aina suomessa jokin tietty sija. Onneksi toiset opiskelijat tulevat tällaisissa tilanteissa opettajan avuksi. Jossain vaiheessa vain peli pitää puhaltaa poikki ja sanoa, että nyt opiskellaan suomen kielen systeemi, unohda englanti! Tietysti lohdutin häntä, että minunkin on vaikea muistaa englannin prepositioita ja että suomessahan on onneksi vain kaksi sijaa näiden englannin kolmen tilalla - pieni tauko ja viaton katse kattoon - mutta - tietysti meillä on sitten aika monta muuta sijaa... Opiskelijat ovat jo oppineet tunnistamaan, milloin vitsailen heille suomen kielen "helppoudella". Otetaan se huumorilla! ;)

Harjoittelimme tänään asiaa vain muutamalla harjoituksella, mutta kaikessa rauhassa. Aamun kuvista he kyselivät toisiltaan, mitä eri huoneissa on. Tässä tuli yksi päivän hauskoista tilanteista, jonka avulla luultavasti kaikki muistavat sanan uuni. Eräs opiskelija sanoi toiselle: "Peruna ja kana ovat unissa." Minä tietenkin käytin tilaisuuden hyväkseni ja totesin: "Peruna ja kana ovat sinun unissasi, mutta ei vielä uunissa! Peruna ja kana in your dreams!" Englannin avulla he tietysti tajusivat vitsin ja kaikkia nauratti, mitä opiskelijan oli tullut sanotuksi. Tämä sattuikin sopivasti ruokatuntia edeltävällä tunnilla, joten kun ruokatauon aika tuli, sanoin opiskelijalle: "Nyt voit laittaa perunan ja kanan uuniin. Hyvää ruokahalua!" 

Lisäksi leikkasimme taas Suomi sujuvaksi -kirjan kuvat paikoista ja niitä harjoiteltiin pareittain: Missä hän on? Mitä hän tekee siellä? Muutama muukin ihan perusharjoitus tehtiin, ja luettiin kirjan teksti, mutta kun en ollut ehtinyt kunnolla valmistautua päivään ja säntäilin kaikki tauot edestakaisin kopioimassa seuraavan tunnin harjoituksia ja huomiselle etätehtäviä, ei päivästä tullut mikään hyvin suunniteltu kokonaisuus. Päästiin kuitenkin hyvin alkuun näiden asioiden kanssa. 

Torstaina jatketaan tämän ryhmän kanssa, nyt keskityn pari päivää työharjoittelusta palanneen ryhmäni loppuarviointiin. Upeita uutisia sainkin tänään, peräti neljä heistä on työllistynyt työharjoittelupaikkaansa! Tällaisena aikana se on loistava tulos! :) 

Hassuja naamoja ja asiatekstejä

On aina yhtä hauskaa opettaa ruumiinosia ja sairauksia. Niitä voi opettaa niin elävästi ja toiminnallisesti, leikkien ja laulaen. Tänään opiskelimme perusasiat, ihan vain siksi, että opiskelijat osaisivat vaikkapa kirjoittaa opettajalle tekstiviestissä tai ehkä jopa kertoa lääkärissä, mikä heitä vaivaa. Ruumiinosat opiskelimme ensin Aamun kuvien avulla. Sitten lauloimme ja jumppasimme Fröbelin palikoiden tahdissa Pää, olkapää, peppu... Saivat nämäkin opiskelijat ensikosketuksen tähän lempibändiini. ;) 

Kun olimme opiskelleet myös kasvojen osat ja katsoneet siihen liittyvän Power Point -esityksen, opiskelijat saivat paritehtävänä piirrostehtävän (kiitos kollegalleni tästä!), jossa toinen lukee, miltä henkilö näyttää ja toinen piirtää kasvot munanmuotoiseen pohjaan sanelun mukaan. Tämä on aina superhauska tehtävä! Nauruntirskahdukset tihenevät sitä mukaa, kun kuvat valmistuvat. Lopuksi ripustamme kuvat tietysti seinälle galleriaksi, joka naurattaa kaikkia joka kerta, kun niitä katselee. :D Tässä pääsevät loistamaan taiteelliset opiskelijat, jotka eivät välttämättä aina kielenopiskelussa loista taidoillaan. Hyvää itsetunnonvahvistusta heille ja muille muistutus siitä, että jokainen on hyvä jossain. Samalla saadaan molemmat aivopuoliskot käyttöön suggestopedian oppien mukaisesti.

Opiskelimme myös perussairauksia ja tunnin lopuksi lauloimme ja leikimme tietysti Huugiguugin, joka nauratti opiskelijoita aika lailla!

Olen jo pitkään ajatellut, että tekstilajien opettamiseen minun pitäisi panostaa enemmän. Toki olen niitä jonkin verran käyttänyt, mutta enemmänkin voisi, ja järjestelmällisemmin. Aihe tuli taas alkuviikosta esille, kun olin Opetushallituksen järjestämässä kaksipäiväisessä koulutuksessa. Siitä inspiroituneena otinkin tänään iltapäivällä vähän tekstilajeihin perehtymistä. Viime viikolla olimme katselleet jo mainoksia, mikä oli yllättävän hedelmällistä. Niinkin pienistä teksteistä voi oppia aika paljon uutta sanastoa! Tehtävänä oli silloin etsiä parin kanssa paikallislehdestä mainos ja siitä seuraavat tiedot:

- Mikä kaupan/firman nimi on?

- Missä se sijaitsee?

- Milloin se on auki?

- Mitä siellä myydään?

- Mitä on tarjouksessa? Kuinka iso alennus (%) on?

Lopuksi jokainen pari esitteli etsimänsä mainoksen muille.

Tänään tutustuimme ensin yhteen ilmoitukseen, joka kertoi Infopankki-portaalista (kiitos toiselle kollegalle!). Mietimme, mikä ero on ilmoituksella ja mainoksella. Sitten etsin netistä muita ilmoituksia Googlen kuvahaulla ja listasimme, millaisia ilmoituksia on olemassa (ensi kerralla tästä voisi tehdä vaikkapa miellekartan). 

Sen jälkeen tutustuimme yhteen uutiseen, josta opiskelijoiden piti etsiä seuraavat tiedot:

- Mitä tapahtui?

- Missä tapahtui?

- Milloin tapahtui?

Mietimme, millaista lukustrategiaa kannattaa käyttää, kun lukee uutista, josta ei vielä voi eikä tarvitsekaan ymmärtää kaikkea. Harjoittelemme kurssilla usein näiden keskeisten tietojen etsimistä ja yritän samalla siedättää heitä siihen, että jokaista sanaa ei tarvitse ymmärtää eikä etsiä sanakirjasta.

Lopuksi annoin jokaiselle paperin, jolle oli kopioitu yksi jokaista em. tekstilajia. Nyt tehtävänä oli ensin tunnistaa, mikä niistä on ilmoitus, mainos ja uutinen. Sitten jokaiseen tekstilajiin oli tehty kysymykset. Mainoksen ja uutisen kysymykset olivat kutakuinkin samat kuin yllä, lisäksi ilmoituksesta kysyttiin:

- Mitä tapahtuu?

- Missä tapahtuu?

- Milloin tapahtuu?

- Mitä sinun täytyy tehdä, jos haluat osallistua tapahtumaan?

- Miten saat lisätietoa?

Näitä tehtäviä he tekivät yhdessä parin kanssa. Viimeisestä tehtävästä oli kolme erilaista versiota. Emme ehtineet tänään purkaa niitä, joten huomenaamuna he saavat kertoa muille omista teksteistään. 

Mielestäni on tärkeää, että tämäntyyppiset tehtävät puretaan aina yhdessä. Silloin tehtävää ei ole tehty suoraan mappi Ö:hön, vaan sillä on oikeasti merkitystä. Samalla saa tietysti puhe- ja esiintymisharjoitusta suomeksi, kun kertoo koko ryhmälle tuotoksestaan. Näitä voi myös kerätä portfolioonsa.

Eilen purimme yhteisesti kirjan kuvasta tehdyt dialogit, joista tulikin taas hulvattoman hauskoja! :) Kotona tehdyt kirjoitustehtävät puretaan yleensä niin, että ne luetaan parille ennen kuin palautetaan opettajalle. Kokeissa tehtyjä hyviä kirjoitelmia näytän opiskelijoiden luvalla muille esimerkkeinä.

Tänä aamuna pidin pienen verbikokeen. Sen annoin opiskelijoille korjattavaksi, niin että jokainen korjasi vieruskaverinsa paperin. Samalla kun säästän omaa työtäni, he saavat nähdä, että muutkin tekevät virheitä. Ja korjatessaan itse oppivat paremmin kuin opettajan tekemiä korjauksia katsoessaan. Muuten en kokeissa testaa erikseen kielioppia, mutta joskus saatan yksittäisestä asiasta pitää tällaisen pienen kertauskokeen.

Lopuksi on pakko hehkuttaa, että en lakkaa ihastelemasta erään opiskelijani taitoa omaksua kieltä! Hän on lapsuudestaan kaksikielinen nuori mies, joka puhuu sujuvasti myös kolmatta kieltä. Joka päivä hän kysyy uskomattoman hyviä kysymyksiä, kerää näin itselleen kielitietoa - ja muuttaa sen hetkessä kielitaidoksi! Käyttää seuraavana päivänä suvereenisti näitä vastaoppimiaan sanoja ja fraaseja toisessa yhteydessä. VAU!

Suomen mestari

Olen onnekas, kun oppilaitokseni on päättänyt käyttää jokaisessa koulutuksessa oppikirjaa. Siitä on opettajalle todella paljon apua, mutta myös opiskelijalle iloa, kun kaikki perusasiat ovat kansien välissä eikä ole vain valtava kasa irtopapereita. Tässäpä siis pieni arvio käyttämästäni oppikirjasta. 

Suomen mestari 1 lisämateriaaleineen on ehkä paras tähän mennessä S2-opetukseen tehty alkeisoppikirja ja käytän sitä mielelläni. Se on visuaalisesti kaunis, värikäs ja selkeä. Eri osiot on eroteltu väreillä ja koko kirja noudattaa samaa rakennetta. Kaikki kielen osa-alueet on otettu hyvin huomioon. Kirjassa on paljon toiminnallisia harjoituksia ja varsinkin lisäharjoituksina on runsaasti erilaisia pelejä. Ei ole jääty yhden tehtävätyypin loukkuun, vaan aina tulee uusiakin tehtävätyyppejä. Opettajan ei tarvitse itse keksiä kaikkea suullista ja toiminnallista, vaan käytettävissä on runsaasti valmista, kirjan aihepiireistä ja sanastosta tehtyä materiaalia. 

Kirjan sanasto on nykyaikaista (ei leninki vaan mekko!) ja alusta asti siinä käytetään monia tavallisia idiomeja ja fraaseja. Kirjan lopussa on myös puhekieltä ja siihen liittyviä tehtäviä (jotka tosin eivät aivan vastaa minun käsitystäni puhekielestä). 

Kielioppi taas on esitelty selkeämmin kuin monessa vanhemmassa oppikirjassa. Turhia koukeroita ja poikkeuksia vältetään ja keskitytään olennaisen asian selittämiseen mahdollisimman ymmärrettävästi. Tehtävät etenevät helpommasta vaikeampaan ja jokaisen kappaleen lopussa on koko aihepiirin kokoavia kommunikatiivisia tehtäviä.

Kirjan jokaisessa kappaleessa on varsinaisen tekstin lisäksi Puhutaan-osio, jossa käydään keskusteluja erilaisissa arkipäivän tilanteissa. Ne kartuttavat opiskelijalle hyödyllistä sana- ja ilmausvarastoa.

Kirja on siis kaikin puolin käytännönläheisempi kuin moni aiemmin julkaistu oppikirja. Ja harjoituksia on PALJON, se lienee suurin ero toiseen hyvään alkeisoppikirjaan (Hyvin menee 1).

Mutta eihän mikään kirja ole täydellinen. Opettamista vaikeuttaa jonkin verran kirjan rakenne, jossa ensin tulee teksti ja sanasto, sitten kielioppi ja lopuksi kaikki harjoitukset peräjälkeen. Varsinkin ensimmäistä kertaa kirjaa käyttävän opettajan pitää katsoa tarkasti harjoitukset, eli missä harjoitellaan mitäkin ja mitkä asiat pitää opettaa, ennen kuin tietty harjoitus voidaan tehdä. No, ainahan opettajan pitäisi katsoa harjoitukset ensin läpi, mutta kiireessä tulee tehtyä joskus virhearviointeja ja sitten täytyy vain pyytää opiskelijoilta anteeksi, kun tuli teetettyä joku tehtävä liian varhain.

Tekstit ovat mielestäni liian lyhyitä suhteessa kieliopin ja harjoitusten määrään ja sanasto karttuu liian hitaasti. Kielioppia tulee liikaa ja liian nopeasti (varsinkin kirjasarjan toisessa osassa). Kirjassa mainittu taitotasotavoite on myös mielestäni hieman liian matala siihen nähden, millaista kielioppia siinä opetetaan. Sinänsä kirjassa tehdyt, aiemmista kirjoista poikkeavat ratkaisut kuten astevaihtelun ja monikon partitiivin opettaminen heti alkeisvaiheessa ovat mielestäni perusteltuja, koska niitä kielen käyttäjä tarvitsee alusta alkaen. Esimerkkejä rakenteiden käytöstä saisi sen sijaan olla enemmän itse teksteissä.

Viimeaikaisen tutkimuksen mukaan kielen oppiminen on ennen kaikkea sanaston oppimista. Siksi opetankin runsain määrin sanastoa kirjan ulkopuoleltakin. Alkuvaiheessa sanastoa tulee siis paljon, mutta kokemukseni mukaan opiskelijat omaksuvat sanastoa hurjan nopeasti. Miksikö? Koska he tarvitsevat sitä! He janoavat uusia sanoja, joiden avulla he pystyvät kertomaan enemmän. Kielioppia siihen ei välttämättä (alkuvaiheessa!) niin paljon tarvita, kyllähän peräkkäin laitetuista sanoistakin pystyy melko hyvin ymmärtämään, mitä toinen ajaa takaa. Pelkkien muotojen avulla taas ei pysty sanomaan oikeastaan yhtään mitään.  

Kirjan vahvuus on siis sen kommunikatiivisuus ja erilaisten puhumisharjoitusten runsaus. Ymmärtämistehtävät sen sijaan ovat valitettavasti lähes luokattoman huonoja. Jonkin verran koulutusta ymmärtämistehtävien tekemiseen saaneena olen huomannut niissä paljon puutteita. Ne eivät noudata edes perusohjeita, joita ymmärtämistehtävien tekemiseen annetaan. Myönnän, että ymmärtämistehtävien tekeminen on haastavaa. Kirjan tekemisessä olisi kuitenkin kannattanut käyttää apuna arvioimisen asiantuntijaa. 

Vikaa on myös äänitteen lukijoissa, joista osalta puuttuu luonnollinen intonaatio.

Opettajajohtoisessa opetuksessa huonoksi puoleksi täytyy lukea myös se, että kirjan lopussa ovat tehtävien oikeat vastaukset. Ne ovat siellä tietysti itseopiskelijaa varten, mutta opettajajohtoista opetusta varten erillinen vihkonen olisi ollut parempi ratkaisu. Jos ja kun opiskelija huomaa vastaukset, hän voi vastoin omaa etuaan käyttää sitä turhan aikaisessa vaiheessa hyväksi.

Nyt joku voi tietysti todeta, että tee itse parempi! No, enpä taida tehdä. Kunnioitan suuresti jokaista, joka jaksaa tehdä oppikirjan tai peräti oppikirjasarjan. Se vaatii valtavan määrän työtä, josta ei käsittääkseni Suomen myyntimäärillä saa edes kovin kummoista tuntikorvausta. Jospa joku vielä tekisi nimenomaan kotoutumiskoulutusta varten ajanmukaisen, funktionaalisen oppikirjan. Siihen asti käytän tyytyväisenä Suomen mestaria, omia tehtäviäni väliin lisäillen.

Lopuksi pari silmiinpistävää yksityiskohtaa kirjasta. Eräässä lisäharjoituksessa on lause: Kurssilla minä en seiso, vaan istun koko päivän. Siis oikeesti! Tässä kohtaa minun on aina pakko huomauttaa, että eihän tämä ole totta, ainakaan minun kurssillani. Jos joskus istumme kokonaisen päivän, se on ollut huono päivä ja koen epäonnistuneeni opetuksen suunnittelussa. Toinen huomio tuli tänään opiskelijalta. Tarkastimme kotitehtävän, jossa joku kertoi, miten hänen työpäivänsä etenee. Opiskelija totesi: "Jos minä olen hänen pomo, minä annan hänen saappaat." Toisin sanoen, jos hänellä olisi työntekijä, joka keskittyy lähinnä kahvin juomiseen ja työkaverin kanssa rupatteluun, hän saisi kenkää. ;) Olin muuten tyytyväinen tuohon, miten hienosti opiskelija osasi ilmaista asian. :)