Kana in your dreams!

Tänään oli taas oikein hauska päivä. Herja lensi suuntaan jos toiseenkin. Aamulla kertasimme ruumiinosia mm. Ryhmä toimimaan -kirjan vinkillä, jota hieman sovelsin. Siis musiikki soimaan ja opiskelijat kävelemään luokan keskelle. Joka kerta kun pysäytän musiikin, sanon, millaiset ryhmät he muodostavat. Esim. neljä nenää, kuusi peukaloa, kahdeksan nilkkaa jne. Oikein hauska tapa kerrata ruumiinosia! Varsinkin, kun he ymmärsivät, että ne ruumiinosat piti laittaa yhteen. Kun tulimme peppuun ja napaan, sanoin, ettei tarvitse koskea. Tässä vaiheessa minun piti tietysti kertoa kaikki mieleen tulleet synonyymit ensin mainitulle. Saman tien, kun olimme jo keskellä, lauloimme reippaalla maanantaiaamun äänellä (ja leikimme tietysti myös) Missä on peukalo? :) 

Kotitehtävänä heillä oli paljon tehtäviä samasta aiheesta, mm. ristikoita, joiden avulla sanoja vielä kerrattiin. Parane pian -fraasin opetin samalla. Nostin myös esiin hätänumeroon soittamisen. Tässä vaiheessa emme vielä harjoittele sitä, mutta kaikkien on hyvä tietää, mikä se on ja missä asioissa siihen voi soittaa - ja että soittaa voi myös ilman rahaa ja sim-korttia.

Aloitimme asuntoasioiden opiskelun ja vihdoin jo moneen kertaan esiin nousseet paikallissijat. Tänään opiskelimme eri huoneisiin liittyvää sanastoa Aamun kuvilla ja harjoittelimme sanomaan, missä mitäkin on. Joidenkin on vaikea ymmärtää, ettei eri kieliä voi verrata yks yhteen. Niin että aukottomasti voisi sanoa, että esim. englannin in, on ja at ovat aina suomessa jokin tietty sija. Onneksi toiset opiskelijat tulevat tällaisissa tilanteissa opettajan avuksi. Jossain vaiheessa vain peli pitää puhaltaa poikki ja sanoa, että nyt opiskellaan suomen kielen systeemi, unohda englanti! Tietysti lohdutin häntä, että minunkin on vaikea muistaa englannin prepositioita ja että suomessahan on onneksi vain kaksi sijaa näiden englannin kolmen tilalla - pieni tauko ja viaton katse kattoon - mutta - tietysti meillä on sitten aika monta muuta sijaa... Opiskelijat ovat jo oppineet tunnistamaan, milloin vitsailen heille suomen kielen "helppoudella". Otetaan se huumorilla! ;)

Harjoittelimme tänään asiaa vain muutamalla harjoituksella, mutta kaikessa rauhassa. Aamun kuvista he kyselivät toisiltaan, mitä eri huoneissa on. Tässä tuli yksi päivän hauskoista tilanteista, jonka avulla luultavasti kaikki muistavat sanan uuni. Eräs opiskelija sanoi toiselle: "Peruna ja kana ovat unissa." Minä tietenkin käytin tilaisuuden hyväkseni ja totesin: "Peruna ja kana ovat sinun unissasi, mutta ei vielä uunissa! Peruna ja kana in your dreams!" Englannin avulla he tietysti tajusivat vitsin ja kaikkia nauratti, mitä opiskelijan oli tullut sanotuksi. Tämä sattuikin sopivasti ruokatuntia edeltävällä tunnilla, joten kun ruokatauon aika tuli, sanoin opiskelijalle: "Nyt voit laittaa perunan ja kanan uuniin. Hyvää ruokahalua!" 

Lisäksi leikkasimme taas Suomi sujuvaksi -kirjan kuvat paikoista ja niitä harjoiteltiin pareittain: Missä hän on? Mitä hän tekee siellä? Muutama muukin ihan perusharjoitus tehtiin, ja luettiin kirjan teksti, mutta kun en ollut ehtinyt kunnolla valmistautua päivään ja säntäilin kaikki tauot edestakaisin kopioimassa seuraavan tunnin harjoituksia ja huomiselle etätehtäviä, ei päivästä tullut mikään hyvin suunniteltu kokonaisuus. Päästiin kuitenkin hyvin alkuun näiden asioiden kanssa. 

Torstaina jatketaan tämän ryhmän kanssa, nyt keskityn pari päivää työharjoittelusta palanneen ryhmäni loppuarviointiin. Upeita uutisia sainkin tänään, peräti neljä heistä on työllistynyt työharjoittelupaikkaansa! Tällaisena aikana se on loistava tulos! :) 

Hassuja naamoja ja asiatekstejä

On aina yhtä hauskaa opettaa ruumiinosia ja sairauksia. Niitä voi opettaa niin elävästi ja toiminnallisesti, leikkien ja laulaen. Tänään opiskelimme perusasiat, ihan vain siksi, että opiskelijat osaisivat vaikkapa kirjoittaa opettajalle tekstiviestissä tai ehkä jopa kertoa lääkärissä, mikä heitä vaivaa. Ruumiinosat opiskelimme ensin Aamun kuvien avulla. Sitten lauloimme ja jumppasimme Fröbelin palikoiden tahdissa Pää, olkapää, peppu... Saivat nämäkin opiskelijat ensikosketuksen tähän lempibändiini. ;) 

Kun olimme opiskelleet myös kasvojen osat ja katsoneet siihen liittyvän Power Point -esityksen, opiskelijat saivat paritehtävänä piirrostehtävän (kiitos kollegalleni tästä!), jossa toinen lukee, miltä henkilö näyttää ja toinen piirtää kasvot munanmuotoiseen pohjaan sanelun mukaan. Tämä on aina superhauska tehtävä! Nauruntirskahdukset tihenevät sitä mukaa, kun kuvat valmistuvat. Lopuksi ripustamme kuvat tietysti seinälle galleriaksi, joka naurattaa kaikkia joka kerta, kun niitä katselee. :D Tässä pääsevät loistamaan taiteelliset opiskelijat, jotka eivät välttämättä aina kielenopiskelussa loista taidoillaan. Hyvää itsetunnonvahvistusta heille ja muille muistutus siitä, että jokainen on hyvä jossain. Samalla saadaan molemmat aivopuoliskot käyttöön suggestopedian oppien mukaisesti.

Opiskelimme myös perussairauksia ja tunnin lopuksi lauloimme ja leikimme tietysti Huugiguugin, joka nauratti opiskelijoita aika lailla!

Olen jo pitkään ajatellut, että tekstilajien opettamiseen minun pitäisi panostaa enemmän. Toki olen niitä jonkin verran käyttänyt, mutta enemmänkin voisi, ja järjestelmällisemmin. Aihe tuli taas alkuviikosta esille, kun olin Opetushallituksen järjestämässä kaksipäiväisessä koulutuksessa. Siitä inspiroituneena otinkin tänään iltapäivällä vähän tekstilajeihin perehtymistä. Viime viikolla olimme katselleet jo mainoksia, mikä oli yllättävän hedelmällistä. Niinkin pienistä teksteistä voi oppia aika paljon uutta sanastoa! Tehtävänä oli silloin etsiä parin kanssa paikallislehdestä mainos ja siitä seuraavat tiedot:

- Mikä kaupan/firman nimi on?

- Missä se sijaitsee?

- Milloin se on auki?

- Mitä siellä myydään?

- Mitä on tarjouksessa? Kuinka iso alennus (%) on?

Lopuksi jokainen pari esitteli etsimänsä mainoksen muille.

Tänään tutustuimme ensin yhteen ilmoitukseen, joka kertoi Infopankki-portaalista (kiitos toiselle kollegalle!). Mietimme, mikä ero on ilmoituksella ja mainoksella. Sitten etsin netistä muita ilmoituksia Googlen kuvahaulla ja listasimme, millaisia ilmoituksia on olemassa (ensi kerralla tästä voisi tehdä vaikkapa miellekartan). 

Sen jälkeen tutustuimme yhteen uutiseen, josta opiskelijoiden piti etsiä seuraavat tiedot:

- Mitä tapahtui?

- Missä tapahtui?

- Milloin tapahtui?

Mietimme, millaista lukustrategiaa kannattaa käyttää, kun lukee uutista, josta ei vielä voi eikä tarvitsekaan ymmärtää kaikkea. Harjoittelemme kurssilla usein näiden keskeisten tietojen etsimistä ja yritän samalla siedättää heitä siihen, että jokaista sanaa ei tarvitse ymmärtää eikä etsiä sanakirjasta.

Lopuksi annoin jokaiselle paperin, jolle oli kopioitu yksi jokaista em. tekstilajia. Nyt tehtävänä oli ensin tunnistaa, mikä niistä on ilmoitus, mainos ja uutinen. Sitten jokaiseen tekstilajiin oli tehty kysymykset. Mainoksen ja uutisen kysymykset olivat kutakuinkin samat kuin yllä, lisäksi ilmoituksesta kysyttiin:

- Mitä tapahtuu?

- Missä tapahtuu?

- Milloin tapahtuu?

- Mitä sinun täytyy tehdä, jos haluat osallistua tapahtumaan?

- Miten saat lisätietoa?

Näitä tehtäviä he tekivät yhdessä parin kanssa. Viimeisestä tehtävästä oli kolme erilaista versiota. Emme ehtineet tänään purkaa niitä, joten huomenaamuna he saavat kertoa muille omista teksteistään. 

Mielestäni on tärkeää, että tämäntyyppiset tehtävät puretaan aina yhdessä. Silloin tehtävää ei ole tehty suoraan mappi Ö:hön, vaan sillä on oikeasti merkitystä. Samalla saa tietysti puhe- ja esiintymisharjoitusta suomeksi, kun kertoo koko ryhmälle tuotoksestaan. Näitä voi myös kerätä portfolioonsa.

Eilen purimme yhteisesti kirjan kuvasta tehdyt dialogit, joista tulikin taas hulvattoman hauskoja! :) Kotona tehdyt kirjoitustehtävät puretaan yleensä niin, että ne luetaan parille ennen kuin palautetaan opettajalle. Kokeissa tehtyjä hyviä kirjoitelmia näytän opiskelijoiden luvalla muille esimerkkeinä.

Tänä aamuna pidin pienen verbikokeen. Sen annoin opiskelijoille korjattavaksi, niin että jokainen korjasi vieruskaverinsa paperin. Samalla kun säästän omaa työtäni, he saavat nähdä, että muutkin tekevät virheitä. Ja korjatessaan itse oppivat paremmin kuin opettajan tekemiä korjauksia katsoessaan. Muuten en kokeissa testaa erikseen kielioppia, mutta joskus saatan yksittäisestä asiasta pitää tällaisen pienen kertauskokeen.

Lopuksi on pakko hehkuttaa, että en lakkaa ihastelemasta erään opiskelijani taitoa omaksua kieltä! Hän on lapsuudestaan kaksikielinen nuori mies, joka puhuu sujuvasti myös kolmatta kieltä. Joka päivä hän kysyy uskomattoman hyviä kysymyksiä, kerää näin itselleen kielitietoa - ja muuttaa sen hetkessä kielitaidoksi! Käyttää seuraavana päivänä suvereenisti näitä vastaoppimiaan sanoja ja fraaseja toisessa yhteydessä. VAU!

Suomen mestari

Olen onnekas, kun oppilaitokseni on päättänyt käyttää jokaisessa koulutuksessa oppikirjaa. Siitä on opettajalle todella paljon apua, mutta myös opiskelijalle iloa, kun kaikki perusasiat ovat kansien välissä eikä ole vain valtava kasa irtopapereita. Tässäpä siis pieni arvio käyttämästäni oppikirjasta. 

Suomen mestari 1 lisämateriaaleineen on ehkä paras tähän mennessä S2-opetukseen tehty alkeisoppikirja ja käytän sitä mielelläni. Se on visuaalisesti kaunis, värikäs ja selkeä. Eri osiot on eroteltu väreillä ja koko kirja noudattaa samaa rakennetta. Kaikki kielen osa-alueet on otettu hyvin huomioon. Kirjassa on paljon toiminnallisia harjoituksia ja varsinkin lisäharjoituksina on runsaasti erilaisia pelejä. Ei ole jääty yhden tehtävätyypin loukkuun, vaan aina tulee uusiakin tehtävätyyppejä. Opettajan ei tarvitse itse keksiä kaikkea suullista ja toiminnallista, vaan käytettävissä on runsaasti valmista, kirjan aihepiireistä ja sanastosta tehtyä materiaalia. 

Kirjan sanasto on nykyaikaista (ei leninki vaan mekko!) ja alusta asti siinä käytetään monia tavallisia idiomeja ja fraaseja. Kirjan lopussa on myös puhekieltä ja siihen liittyviä tehtäviä (jotka tosin eivät aivan vastaa minun käsitystäni puhekielestä). 

Kielioppi taas on esitelty selkeämmin kuin monessa vanhemmassa oppikirjassa. Turhia koukeroita ja poikkeuksia vältetään ja keskitytään olennaisen asian selittämiseen mahdollisimman ymmärrettävästi. Tehtävät etenevät helpommasta vaikeampaan ja jokaisen kappaleen lopussa on koko aihepiirin kokoavia kommunikatiivisia tehtäviä.

Kirjan jokaisessa kappaleessa on varsinaisen tekstin lisäksi Puhutaan-osio, jossa käydään keskusteluja erilaisissa arkipäivän tilanteissa. Ne kartuttavat opiskelijalle hyödyllistä sana- ja ilmausvarastoa.

Kirja on siis kaikin puolin käytännönläheisempi kuin moni aiemmin julkaistu oppikirja. Ja harjoituksia on PALJON, se lienee suurin ero toiseen hyvään alkeisoppikirjaan (Hyvin menee 1).

Mutta eihän mikään kirja ole täydellinen. Opettamista vaikeuttaa jonkin verran kirjan rakenne, jossa ensin tulee teksti ja sanasto, sitten kielioppi ja lopuksi kaikki harjoitukset peräjälkeen. Varsinkin ensimmäistä kertaa kirjaa käyttävän opettajan pitää katsoa tarkasti harjoitukset, eli missä harjoitellaan mitäkin ja mitkä asiat pitää opettaa, ennen kuin tietty harjoitus voidaan tehdä. No, ainahan opettajan pitäisi katsoa harjoitukset ensin läpi, mutta kiireessä tulee tehtyä joskus virhearviointeja ja sitten täytyy vain pyytää opiskelijoilta anteeksi, kun tuli teetettyä joku tehtävä liian varhain.

Tekstit ovat mielestäni liian lyhyitä suhteessa kieliopin ja harjoitusten määrään ja sanasto karttuu liian hitaasti. Kielioppia tulee liikaa ja liian nopeasti (varsinkin kirjasarjan toisessa osassa). Kirjassa mainittu taitotasotavoite on myös mielestäni hieman liian matala siihen nähden, millaista kielioppia siinä opetetaan. Sinänsä kirjassa tehdyt, aiemmista kirjoista poikkeavat ratkaisut kuten astevaihtelun ja monikon partitiivin opettaminen heti alkeisvaiheessa ovat mielestäni perusteltuja, koska niitä kielen käyttäjä tarvitsee alusta alkaen. Esimerkkejä rakenteiden käytöstä saisi sen sijaan olla enemmän itse teksteissä.

Viimeaikaisen tutkimuksen mukaan kielen oppiminen on ennen kaikkea sanaston oppimista. Siksi opetankin runsain määrin sanastoa kirjan ulkopuoleltakin. Alkuvaiheessa sanastoa tulee siis paljon, mutta kokemukseni mukaan opiskelijat omaksuvat sanastoa hurjan nopeasti. Miksikö? Koska he tarvitsevat sitä! He janoavat uusia sanoja, joiden avulla he pystyvät kertomaan enemmän. Kielioppia siihen ei välttämättä (alkuvaiheessa!) niin paljon tarvita, kyllähän peräkkäin laitetuista sanoistakin pystyy melko hyvin ymmärtämään, mitä toinen ajaa takaa. Pelkkien muotojen avulla taas ei pysty sanomaan oikeastaan yhtään mitään.  

Kirjan vahvuus on siis sen kommunikatiivisuus ja erilaisten puhumisharjoitusten runsaus. Ymmärtämistehtävät sen sijaan ovat valitettavasti lähes luokattoman huonoja. Jonkin verran koulutusta ymmärtämistehtävien tekemiseen saaneena olen huomannut niissä paljon puutteita. Ne eivät noudata edes perusohjeita, joita ymmärtämistehtävien tekemiseen annetaan. Myönnän, että ymmärtämistehtävien tekeminen on haastavaa. Kirjan tekemisessä olisi kuitenkin kannattanut käyttää apuna arvioimisen asiantuntijaa. 

Vikaa on myös äänitteen lukijoissa, joista osalta puuttuu luonnollinen intonaatio.

Opettajajohtoisessa opetuksessa huonoksi puoleksi täytyy lukea myös se, että kirjan lopussa ovat tehtävien oikeat vastaukset. Ne ovat siellä tietysti itseopiskelijaa varten, mutta opettajajohtoista opetusta varten erillinen vihkonen olisi ollut parempi ratkaisu. Jos ja kun opiskelija huomaa vastaukset, hän voi vastoin omaa etuaan käyttää sitä turhan aikaisessa vaiheessa hyväksi.

Nyt joku voi tietysti todeta, että tee itse parempi! No, enpä taida tehdä. Kunnioitan suuresti jokaista, joka jaksaa tehdä oppikirjan tai peräti oppikirjasarjan. Se vaatii valtavan määrän työtä, josta ei käsittääkseni Suomen myyntimäärillä saa edes kovin kummoista tuntikorvausta. Jospa joku vielä tekisi nimenomaan kotoutumiskoulutusta varten ajanmukaisen, funktionaalisen oppikirjan. Siihen asti käytän tyytyväisenä Suomen mestaria, omia tehtäviäni väliin lisäillen.

Lopuksi pari silmiinpistävää yksityiskohtaa kirjasta. Eräässä lisäharjoituksessa on lause: Kurssilla minä en seiso, vaan istun koko päivän. Siis oikeesti! Tässä kohtaa minun on aina pakko huomauttaa, että eihän tämä ole totta, ainakaan minun kurssillani. Jos joskus istumme kokonaisen päivän, se on ollut huono päivä ja koen epäonnistuneeni opetuksen suunnittelussa. Toinen huomio tuli tänään opiskelijalta. Tarkastimme kotitehtävän, jossa joku kertoi, miten hänen työpäivänsä etenee. Opiskelija totesi: "Jos minä olen hänen pomo, minä annan hänen saappaat." Toisin sanoen, jos hänellä olisi työntekijä, joka keskittyy lähinnä kahvin juomiseen ja työkaverin kanssa rupatteluun, hän saisi kenkää. ;) Olin muuten tyytyväinen tuohon, miten hienosti opiskelija osasi ilmaista asian. :)

Leipää ja kielioppia

Näyttää siltä, että ehdin päivittää blogia aina vain alkuviikosta ja joudun sitten kertomaan aina kerralla vähän isompia kokonaisuuksia. No, eipähän tule jokaista lillukanvartta raportoitua. ;) Toisaalta helmasyntini on liiallinen pyrkimys täydellisyyteen, ehkä hieman vähempikin pedanttisuus riittäisi... 

Perjantaina olimme kolmatta kertaa ryhmän kanssa ATK-luokassa. Tällaisen nopsakan, hyvin koulutetun ryhmän kanssa se on helppoa, sillä heitä ei tarvitse auttaa koneiden kanssa juuri ollenkaan. He osaavat myös itsenäisesti selvittää, miten erilaiset tehtävätyypit toimivat. Niinpä opettajalle jää aikaa mm. kirjoitustehtävien korjaamiseen tai seuraavien päivien suunnitteluun. 

Ne kirjoitustehtävät olivatkin menneet varsin hyvin, yllättävän paljon he jo osaavat. Palautteen antaminen on oma lukunsa, siihen kaipaisin vinkkejä. Yritän kiinnittää huomiota hyviin ilmauksiin ja laittaa niiden kohdalle plussia, mutta jos alan virheitä merkitä, niitä tulee yleensä niin paljon, että opiskelija luulee, että kirjoittaa tosi huonosti. Vaikka hän itse asiassa ilmaisisi paljon asioita aivan ymmärrettävästi. Siihen pyrinkin heitä kannustamaan. Virheistä viis, niitä tulee aina! Tärkeintä on, että sanoo paljon ja vastaanottaja ymmärtää.

ATK-luokassa olemme tehneet tähän mennessä ainakin tällaisia juttuja:

• Mitä kuuluu? -kirjan kuuntelu- ja ääntämisharjoituksia kielistudion avulla
• Supisuomea-videoiden katselu sekä siihen liittyvien harjoitusten tekeminen Ylen nettisivuilla
• Kielisilta-ohjelman harjoituksia eri aiheista. Oppilaitoksemme on hankkinut lisenssin tähän ohjelmaan, joka on erittäin käytännönläheinen ja hyödyllinen. Sen harjoituksilla on helppo kerrata aina kulloinkin opiskeltuja asioita.
• Suomea, ole hyvä -materiaalin harjoituksia Ylen nettisivuilla (mm. sanaristikoita)
• Tavataan taas! -materiaaliin tutustuminen itsenäisesti 
• Infopankki-fi -sivustoon tutustumista. Sieltä löytyy paljon hyödyllistä tietoa Suomesta monella eri kielellä.
• Edistyneemmille olen vinkannut jo Ylen sivuilla olevista abitreenit-tehtävistä, jotta he voivat tehdä riittävän haastavia tehtäviä. ATK-luokassa eriyttäminen onkin kaikkein helpointa, kun jokainen tekee omaan tahtiinsa sen verran kuin osaa ja ehtii. Ohjelmat korjaavat ja antavat palautteen.

Viime viikolla opiskelimme kirjasta poiketen myös ruokasanastoa, koska sitähän ihminen tarvitsee jatkuvasti. Partitiivin opiskelun jälkeen oli luontevaa harjoitella sitä ruokasanoilla: "Minä syön leipää ja juon kahvia."  

Ruokasanastoa olemme harjoitelleet mm. seuraavilla tavoilla:

• Aamun kuvat ruoista ja joitakin ristikoita ym.; kirjoitetaan ja toistetaan; kysy parilta, mitä hän syö ja juo.
• Aamun värikuvilla pelaamista; kuvat leikattu korteiksi ja laminoitu; peitä sanat toisilla korteilla ja kysy parilta: Mikä tämä on? ja Mitä sinä syöt?
• Leluruoilla luokan keskellä; ota korista kaksi ruokaa, kysy toiselta, mitä sinä syöt; vaihda sitten toisen kanssa ruoat ja kysy seuraavalta. Toistoa ja eri ruokien kertausta tulee tällä tavalla tosi paljon!
• Partitiivin harjoittelu ruokasanoilla. Opettaja jakaa jokaiselle opiskelijalle muutaman laminoidun kuvan, jossa on myös ruoan nimi. Opiskelija tekee lauseen: "Minä juon teetä ja syön porkkanaa." ja laittaa saamansa sanat pöydälle tai seinälle oikeaan ryhmään partitiivin päätteen mukaan. Siis maitoa, voita, kastiketta, herneitä jne. Jos lajittelu tehdään pöydälle, opiskelijat voivat halutessaan ottaa lopputuloksesta puhelimillaan kuvan.
• Etsi pari kyselykorteilla, joissa toisella puolella ovat kysymykset ja toisella puolella vastaukset. Tällä kertaa näin: Mitä sinä syöt aamulla/päivällä/illalla... Syön aamulla jogurttia ja mansikoita. Se, jolla on samanlainen kortti eli täysin samat ruoat, on uusi parisi.
• Heitä palloa ja kysy: Mitä sinä syöt aamulla?
• Ruokakaupan kuva; nimetään kauppasanat, kuten ostoskärry, tarjous, lihatiski...
• Naapuri hississä -materiaalista kauppateksti ja kuvat. Ensin luetaan teksti yhdessä, sitten parin kanssa ja lopulta kerrotaan parille kuvien avulla, mitä kaupassa tapahtuu.
• Keskustelu kaupan kassalla. Opettaja on laatinut mahdollisimman todenmukaisen, puhekielisen keskustelun, jota harjoitellaan Kjellinin metodilla. Opettaja toistaa fraasin ensin kolme kertaa, opiskelijat kuuntelevat. Sama kaksi kertaa uudestaan, eli yhteensä yhdeksän kertaa opiskelijat vain kuuntelevat (intonaatio, paino, oikea ääntämys!). Sitten opettaja toistaa vielä kolme kertaa ja nyt myös opiskelijat toistavat opettajan perässä. (Olen saanut metodiin vain pienen opastuksen kollegaltani, mutta uskallan silloin tällöin kokeilla sitä. Kiitos, Mari! :)) Lopulta opiskelijat harjoittelevat keskustelua parin kanssa. He huomasivat mm. että sanoin oikeastaan: "Laittaanko pakasteet pieneen pussiin?", vaikka olin kirjoittanut: "Laitetaanko pakasteet pieneen pussiin?". Tarkkakorvaisia kavereita!
• Ruokakaupassa asiointi. Leikkiruoat asetellaan eri osastoille ja opiskelijat käyvät ostoksilla. Pari opiskelijaa on töissä kassalla, he rahastavat leikkikassakoneella. (Tätä emme ole vielä tehneet tämän ryhmän kanssa, tarkoitus on toteuttaa se keskiviikkona, kun seuraavan kerran heitä opetan. Sitä ennen kerrataan vielä kirjan tehtävien avulla puhekieltä, mm. numeroita.)

Olemme opiskelleet myös kellonaikoja. Olen huomannut, että ne ovat joillekin yllättävän hankalia oppia. Niinpä eräs opiskelija totesikin, että koska puhekielisemmät ilmaukset on vaikeampi oppia, "Minä olen digitaalinen." On siis helpompi sanoa: "Kello on kaksitoista neljäkymmentäviisi" sen sijaan, että sanoisi: "Kello on varttia vaille yksi." No, ehkä hän vielä muuttuu analogiseksi, kunhan harjoittelemme lisää. ;) Tänään harjoittelimme lisäksi Mihin aikaan- ja Monelta-kysymyksiä ja niihin vastaamista niin yleis- kuin puhekielelläkin.

Aloitimme myös tutustumisen suomen kielen verbityyppeihin. Suomalaistenhan niitä ei tarvitse osata eivätkä useimmat liene edes tietoisia moisista. Mutta kun suomea opiskelee vieraana kielenä, verbityypit ovat välttämätön apu kielen hahmottamisessa ja eri muotojen muodostamisessa. Tässäpä esimerkit: 

Verbityyppi 1: maksaa, antaa, lukea, puhua...

Verbityyppi 2: juoda, syödä, myydä, voida...

Verbityyppi 3: tulla, mennä, nousta, purra

Verbityyppi 4: haluta, palata, osata...

Verbityyppi 5: tarvita, valita, punnita...

Verbityyppi 6: paeta, lämmetä, kylmetä...

Näistä viisi ensimmäistä opiskellaan heti tässä alkeisvaiheessa, kuudes sitten vähän myöhemmin. Ei auta, tankattava on. Kyllä ne aika pian oppii, vaikka alkuun se voi tuntua aika hurjalta urakalta. :)

Hassuttelua

Tänä aamuna nolasin itseni ihan tarkoituksella. Kirjasta poiketen aloitimme eilen vaatesanaston opiskelun, joten otin kotoa mukaan kaikenlaista vaatetta (omia ja mieheni liian isoja) ja vedin ne päälleni ennen kuin menin luokkaan. Opiskelijoiden piti sitten sanoa, mitä opettajalla on päällä ja sitä mukaa riisuin ne pois. 

Minulla oli: musta sateenvarjo (en tajunnut ajoissa, että autossani olisi ollut tytön pinkki Hello Kitty -varjo), valkoinen lippis, liila kaulaliina, valkoiset lapaset, liilat hanskat, harmaa talvitakki, neonkeltainen huomioliivi, valkoinen neuletakki, ruudullinen kauluspaita, vaaleanpunainen Muumi-reppu, reikäiset (!) keltaiset villasukat ja keltaiset kumisaappaat. Siinäpä tuli harjoitusta, ja oli hauskaa!

Huumori onkin tosi hyvä opettaja, ihmeellisen hyvin jäävät mieleen ne sanat, jotka opitaan jonkin koomisen jutun kautta. "Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa!", sanoo kollegani, jolta löytyy joka tilanteeseen sopiva sananlasku. Siksi viljelen huumoria kursseillani usein. Jotkut nopeat heitot menevät tietysti osalta ohi, mutta se joka ne tajuaa, saa hienon oivalluksen ja hykertelee tyytyväisenä. Ennen kaikkea tykkään tilannekomiikasta enkä yleensä suunnittele etukäteen kertovani jotain vitsiä tietyssä tilanteessa. 

Usein ihan puhtaasti kielellisetkin asiat huvittavat fiksuja opiskelijoita, kun ne perustuvat siihen, jota olemme juuri harjoitelleet. Vaikkapa, kun harjoittelemme Onko sinulla... -rakennetta, kysyn juuri ennen ruokataukoa korostetun selvästi: Onko teillä nälkä? Tai kun harjoittelemme puhekieltä, käytän sen jälkeen korostetun puhekielisiä ilmauksia, jotka he sitten omaksi yllätyksekseen osaavatkin eritellä. Vaikkapa Onks teil kysymyksii? (Näin kirjoitettuna tämä ei kuulosta yhtään hauskalta, mutta oikeassa tilanteessa se hymyilyttää. Toki oikeasti hauskojakin juttuja tulee viljeltyä, yritän muistaa joskus niitäkin kertoa.)

No, kerrotaan nyt yksi juttu, jonka opiskelija väläytti. Kerroin heille omasta isosta perheestäni, johon eräs opiskelija asiaa hetken sulateltuaan totesi englanniksi: "Eli... Suomessa on vain viisi miljoonaa asukasta ja puolet heistä on teidän perhettä."

Opetan aina muutamaa asiaa limittäin, eihän koko päivää jaksa samaa asiaa harjoitella. Toki pyrin opettamaan asiat aina mielekkäinä kokonaisuuksina, enkä teetä irrallisia harjoituksia, jotka eivät liity mihinkään. Nyt olemme harjoitelleet näiden Minulla on -lauseiden rinnalla myös partitiivia, jota tietysti tarvitaan esimerkiksi perheenjäsenien lukumäärästä kerrottaessa. Tällä kertaa otin sen ihan kirjan mukaisesti kappaleessa 4, ensin numeroiden ja Minulla ei ole -rakenteen kanssa ja sitten myös muutaman yleisimmän partitiiviverbin kanssa. Hieman sitä taas nikotellaan, kun se on niin erilainen rakenne kuin muissa kielissä. Kuitenkin opiskelijat ymmärtävät, kun kerron, että usein silloin kun englannissa tai saksassa ei ainesanojen kanssa käytetä artikkelia (I drink coffee.), suomessa käytetään partitiivia. Numeroiden yhteydessä mitään tällaista selitystä ei oikein ole, mutta kyllä se pikku hiljaa uppoaa silti. Sitähän harjoitellaan pitkään ja hartaasti ja moneen otteeseen. Ja korostetaan aina, kun käytetään.

Tänään perehdyimme taas puhekieleen ihan peruskysymysten avulla. Paradoksaalista kyllä, puhekielen kysymykset olivat ainoat asiat, jotka tänään kirjoitimme, muuten puhuimme, pelasimme ja lauloimme koko päivän. Toki harjoittelemme puhekielen fraaseja vielä huomenna toistamalla ja puhumalla, tänään siihen ei vain jäänyt aikaa. Yllättävän hienosti opiskelijat ovat ottaneet puhekielen jo käyttöön. Siihen auttaa varmasti se, kun sanoin heti alussa, että jos haluat erottua suomalaisista, puhu vain kirjakieltä. Varsinkin nuorempi polvi alkaa heti käyttää puhekieltä. Kun olimme ensimmäistä kertaa harjoitelleet Mä oon -tyyppiset fraasit ja puhekielen numerot, seuraavana päivänä osa esitteli itsensä vierailijalle puhekielellä. :)

Vaatteita olemme opiskelleet mm. seuraavilla harjoituksilla:

- Aamun sinisen kirjan kuvat vaatteista: Kirjoita kaikki, jotka tiedät, sitten katsotaan yhdessä kirjan värikuvat ja toistetaan sanat.
- Väritä Aamun kuvat tytöstä ja pojasta (parilla erilainen kuva) ja kerro sitten parille, mitä heillä on päällä.
- Kerro, mitä sinulla on tänään päällä.
- Aamuverryttelynä: Seisotaan ringissä, valitse yksi opiskelija ja kerro, mitä hänellä on päällä. Muut arvaavat, kuka hän on. Heitä pallo hänelle, hän jatkaa kuvailemalla seuraavaa opiskelijaa.
- Hauska laululeikki Kenellä on päällä jotain punaista... Hyvä taukojumppa!
- Katso laminoituja perheiden kuvia ja kerro, millainen perhe kuvassa on, minkänäköisiä he ovat ja mitä heillä on päällä.
- Suomen mestari 1 -kirjan opettajan oppaasta peli neljän hengen ryhmissä: Sano ensin esim. Jos sinulla on siniset farkut... Nosta sitten kortti, jossa lukee Mene 1 askel eteenpäin tai Mene 3 askelta taaksepäin tms. Sitten kaikki, joilla on kyseisenlaiset vaatteet, liikkuvat pelilaudalla. Pelilaudan reitti on tosin niin pitkä, ettei siinä koskaan pääse maaliin asti, kun tulee jatkuvasti noita takapakkeja. Pitäisi muistaa ensi kerralla tehdä lauta, jolla on lyhyempi reitti.
- Sama peli peilinä. 

(Kirjoittelen näitä tehtäväluetteloita aina kotona ulkomuistista, joten saatan jälkikäteen lisäillä näihin jotakin.)

Pidin tänään pienen kertauskokeen, jossa oli vain kaksi tehtävää: tekstinymmärtämistehtävä, jossa piti yhdistää lauseet ja kuvat (Merko-materiaalista vuodenaikakuvat) ja kirjoitustehtävä värikuvasta, jossa perhe on aamupalalla. Pitäisi varmaan useamminkin pitää pieniä kokeita, jotta näkisi, mitä opiskelijat oikeasti osaavat. Toisaalta olen osoittanut, että heillä on itsellä vastuu omasta oppimisestaan ja kannustan kysymään. Tässä ryhmässä opiskelijat ovatkin todella rohkeita kysymään, mikä on hieno asia! Äkkiseltään arvelisin, että suurin osa on jo tasolla A1.3, sen verran mukavasti ovat perusasiat jo omaksuneet.

Mistä ilahduin tänään

Nyt kurssi on kestänyt jo sen verran pitkään, että porukka on hyvin ryhmäytynyt. Opiskelijat ovat tulleet jo niin tutuiksi keskenään, että heittävät jatkuvasti läppää toisilleen. Hyväntahtoinen huumori on päässyt valloilleen. Sekös ilahduttaa myös opettajaa, ilmapiiri on kerrassaan mukava ja positiivinen! :)

Ilahduin myös siitä, miten fiksuja ja aktiivisia opiskelijani ovat. He kysyvät uskomattoman hyviä kysymyksiä ja soveltavat oma-aloitteisesti kieltä erilaisissa yhteyksissä. Esimerkki tältä päivältä: Kuunteluharjoituksessa tuli sana bussikuski, jonka kerroin kirjakielellä olevan bussinkuljettaja. Joku kysyi, käytetäänko myös sanaa ajaja. Vähän myöhemmin näytin kuvaa leikkimopolla ajavasta tyttärestäni, jolloin eräs opiskelija totesi: "Hän on pyöräajaja." Tämä voi kuulostaa maallikosta pikkujutulta, mutta minulle se on hieno merkki siitä, että ummikkona kurssille tullut osoittaa suurta luovuutta ja kiinnostusta uuden oppimiseen. Vaikka lopputulos ei välttämättä ole ihan luonnollista kieltä tai kieliopillisesti oikein, se ilahduttaa minua, koska kielenoppimisen prosessi on selvästi päässyt hyvään vauhtiin. Varsinkin, kun tätä tapahtuu ryhmässä jatkuvasti. Kun kieltä alkaa käyttää näin luovasti itse, uudet sanat jäävät mieleen ja oppii varmasti uutta! 

Hieno asia on tietysti myös se, miten paljon opiskelijat oppivat toisiltaan. Ryhmässä on aina vähän eritasoisia ja erilaisia kielenoppimiskokemuksia keränneitä opiskelijoita, joten heillä on aina myös toisilleen annettavaa. Jonkun vahvuus on kielioppi, toisen puhekieli. Kuuntelen sivusta, miten he neuvovat toisiaan ja olen tukena vain tarvittaessa .

Viime viikolla aloimme opiskella ulkonäön ja perheen kuvaamista. Kirjan esimerkkien ja tehtävien lisäksi olemme tehneet mm. seuraavanlaisia harjoituksia:

- Kerro parille, minkä näköinen hän on (ihmisten kuvien avulla, jotka olen ottanut Clipartista ja laminoinut). 

- Kuka on minun ystäväni? -leikki, jossa yksi opiskelija menee luokasta ulos. Sillä aikaa sovimme, kuka on hänen ystävänsä ja palattuaan hän kyselee: "Onko hänellä tumma tukka?" jne. (Tämä oli juuri niin hauskaa kuin voi kuvitella. :))
- Esittele parisi, kerro muille, minkä näköinen hän on. Tietysti kaikki ovat kauniita tai hyvännäköisiä. ;)
- Aamuverryttelynä pallon heittely: Heitä sille, jolla on kihara tukka. Sitten keksi seuraavalle uusi kysymys: "Kenellä on silmälasit?" Jne. Samalla tulee harjoiteltua nimien kanssa: "Stefanilla on silmälasit."
- Arvaa kuka? -peli, jossa on paljon erilaisia kasvokuvia, kumpikin pari valitsee yhden ja toinen kyselee
- Tutustu piirrettyyn sukupuuhun ja kuvaile suvun jäseniä parille.
- Piirrä oma sukupuu ja kuvaile omaa sukuasi parille.
- Etsi uusi pari: omassa kortissa lukee, kuka olen ja minkä niminen sukulainen minulla on
- Etsi joku, jolla on... eli täydennetään taulukko Kenellä on... kyselemällä muilta: "Onko sinulla yksi sisko/anoppi/kolme serkkua..."
- Tuo mukana oman perheesi kuva ja esittele perheesi kaikille, kuva näytetään dokumenttikameran tai tietokoneen avulla. Opettaja esittelee ensin oman perheensä.

- Opettaja jakaa jokaiselle parin lapsen kuvat, jotka esitellään muille omana perheenä. (Huomasin, ettei minulla ole ollenkaan tummaihoisten lasten kuvia, aika homogeenistä on näköjään suomalaisten perhelehtien kuvasto.)

- Kirjoita pieni teksti omasta perheestäsi (kotitehtävä).

Suomalaisena ei välttämättä tule ajatelleeksi, että perheestä puhuminen voi jollekulle olla vaikea asia. Varsinkin pakolaistaustaisille se voi nostaa pintaan surullisia muistoja ja vaikeita tunteita. Itse olen harvoin törmännyt tähän, mutta yritän pitää tämän mahdollisuuden mielessä. Tarvittaessa pitää osata hienotunteisesti päästää opiskelija ulos vaikeasta tilanteesta. Olen huomannut myös, että mitä enemmän opettaja kertoo itsestään, sitä mieluummin opiskelijatkin avautuvat omista asioistaan. Olen melko avoin tyyppi, joten minulle se ei tuota ongelmia. Turhan paljon omista asioista (tai ainakaan ongelmista) ei kuitenkaan kannata avautua, olen kuitenkin opettaja enkä kaveri.

Perheestä puhuttaessa opiskelijat kysyvät usein kysymyksiä, jotka eivät suomalaisessa kulttuurissa perinteisesti ole oikein kohteliaita. Päädyimme siis puhumaan myös siitä, mitkä asiat ovat Suomessa tabuja, eli niitä ei kannata ainakaan kovin suoraan kysyä. Minulta opiskelijat ovat kysyneet joskus esimerkiksi: Miksi sinulla ei ole lapsia? tai Haluatko lisää lapsia? Jos opettaja kertoo, ettei ole naimisissa, melko usein joku kysyy, miksi ei. Kun kerroin, että Suomessa nämä asiat kuuluvat uskonnon ja rahan lisäksi yksityisasioihin (poliittisen kannan unohdin mainita), eräs opiskelija tokaisi: "What a complicated country!". Siihen vastasin, että eiköhän jokaisessa maassa jotkut asiat ole tabuja, minkä he kyllä myönsivät. Mielestäni on tärkeää, että tällaiset asiat tulevat esille suomen kurssilla, ettei heille tule myöhemmin naapurien tai työkaverien kanssa kiusallisia tilanteita.

Säntäilyä ja pelailua

Joskus opettajan arki on yllättävän sirpaleista. On kokousta, koulutusta, testipäivää jos jonkinmoista. Säännöllinen arki ryhmän kanssa on haave vain. Opetuspäiviin valmistautuminen jää, kun pitää rientää pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Arkipäivää varmasti monilla muillakin aloilla! 

Nyt on vähän ollut sellainen meininki. Koulutuksen alun pyrin aina rauhoittamaan niin, että saan olla ryhmän kanssa mahdollisimman paljon, mutta nyt kun on jo muutama viikko mennyt, on tullut kaikenlaista muutakin. 

On mahdotonta kehittää nyt opetusta, kun ei ehdi käyttää yhtään aikaa valmistautumiseen. Yleensä valmistaudun seuraavaan päivään iltapäivällä opetuspäivän päätteeksi. Tilanteesta riippuen saatan keksiä jonkin uuden harjoituksen tai kehittää jotain vanhaa eteenpäin. 

Tai sitten koko iltapäivä menee sähköpostin ja kaikenlaisten juoksevien asioiden hoitamiseen ja viimeisen vartin aikana katson kiireellä, mitä seuraavana päivänä tehtäisiin. Ja sitten seuraavan päivän tauot käytän kopioimiseen ja sen miettimiseen, mitä seuraavaksi tehdään.

Parasta on tietenkin, kun ehtii kehittää jotain aivan uutta. Nyt ollaan menty jo luvattoman monta päivää viimevuotisilla suunnitelmilla. Niissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta olisi kivempaa ehtiä keksiä sinne väliin jotain uutta. En ole esimerkiksi vaihtanut pareja yli viikkoon ja tänään eräs opiskelija jo kysyikin, milloin vaihdamme taas pareja. Lupasin huomenna järjestää nimilaput uusiksi, jos ei muuta konstia tule heti mieleen. Johonkin vaiheeseen kurssia olen kehittänyt monia parinvaihtoleikkejä, mutta nyt niitä ei ole tullut tehtyä. 

Astevaihtelun opettamisen ajankohdasta on varmasti monta mielipidettä, mutta itse olen kokenut hyväksi sen, että Suomen mestari 1 -kirjassa se tulee jo varhaisessa vaiheessa. Sitä olemmekin opiskelleet nyt ahkerasti. Kirjan tehtävien, parin oman monisteen ja muutaman itse kehitetyn pelin avulla se alkaa olla opiskelijoille jo tuttu asia. Olen myös laittanut luokan seinälle esimerkit sekä nominien että verbien astevaihtelusta. Sieltä saa sitten tarvittaessa luntata.

Lautapelejä olen tehnyt lähinnä opetusharjoittelussa saamilleni pelipohjille. Niitähän voi soveltaa mihin tahansa aiheeseen. Kielioppia harjoittelemme yleensä niin, että kirjoitan verbejä tai nomineja värilliselle pelilaudalle. Opiskelijan pitää tehdä lause, jossa käyttää sanaa tietyssä muodossa: eri persoonissa, positiivisena, negatiivisena, kysymyksessä, eri aikamuodoissa jne. Oikeat vastaukset kopioin valkoiselle paperille, joten pari voi aina tarkistaa, menikö oikein. 

Ruutuihin voi tietysti kirjoittaa myös kysymyksiä, esim. vuodenajoista, kuukausista ja päivämääristä tyyliin Milloin voi hiihtää? tai Milloin on opettajan syntymäpäivä? (Ja sitten vain odotellaan niitä kukkasia... ;)) 

Vaikka en muuten mikään askartelija olekaan, tykkään tehdä myös kaikenlaisia lappupelejä, kuten dominoja tai ryhmittelykortteja. Näin voidaan opiskella myös taktiilista ja kinesteettistä tapaa käyttäen. Oma lukunsa ovat tietysti muut toiminnalliset pelit ja leikit, niistä kerron lisää koulutuksen edetessä.

Hauskimpia ovat pelit, joissa opiskelijan pitää tehdä jotain. Esimerkiksi postpositioita tai ruumiinosia voi harjoitella toiminnallisesti: Mene verhon taakse, Laita peukalo nenänpäähän jne. Vain opettajan mielikuvitus on rajana. 

Opiskelijat voi laittaa tekemään pelin myös itse. Niistä vasta hauskoja tuleekin! :)

Opettajan maanantai

Eilen illalla odotin maanantaita, niin kuin aina, hyvällä mielellä. Olen kuullut, että maanantai on joillekin ikävä päivä, koska silloin pitää mennä töihin. Itse otan maanantain useimmiten ilolla vastaan. Ei sillä, että kotioloissa olisi valittamista, päinvastoin. Mutta kun rakastan työtäni, lähden sinnekin aina mielelläni.

Yö meni miten meni, tyttäreni flunssaa potien. Pari tuntia sain nukuttua ennen herätyskellon soittoa...

Opettajan työssä on kuitenkin jotakin samanlaista taikaa kuin esiintyvän taiteilijan tai esimerkiksi radio- tai TV-toimittajan. Kun esitys/lähetys/opetus alkaa, kaikki vaivat unohtuvat. Ei ole enää pissahätää, ei nälkää eikä väsymystä. Ne saattavat palata hetkittäin mieleen kesken tunnin, mutta jos oikein pääsee flow'hun, ne muistaa vasta tunnin päätyttyä. 

Niin kävi tänäkin aamuna. Kun menin luokkaan, opiskelijat odottivat minua seisaallaan. Eräs heistä toi minulle kauniin kukkakimpun, halasi ja lausui niin kauniita sanoja, että tulin mahdottoman hyvälle tuulelle. Hän toivoi, että pysyn aina yhtä iloisena, kivana ja kauniina kuin tähänkin asti ja sanoi, että he kaipaavat minua aina, kun olen poissa. (Viime viikon torstain ja perjantain olin muissa hommissa.) Ja vaikka hän sanoi nuo sanat englanniksi, ne todella lämmittivät taas vuodella vanhentuneen opettajan sydäntä. Lopuksi he lauloivat suomeksi Paljon onnea vaan. 

Ihanat, rakkaat opiskelijani! <3

Miten teidän maanantai meni?

Voi itku!

En pidä itseäni sadistisena tyyppinä. Sellainen ei opettajaksi sopisikaan, vaikka muuten opettaja saa kuulemma olla minkäluonteinen tahansa, näin meille opettajankoulutuksessa vakuuteltiin. 

Siitä huolimatta sain tänään opiskelijani itkemään. 

Ei se ollut ensimmäinen kerta, mutta aikaisemmat kaksi kertaa ovat sattuneet vasta siinä vaiheessa, kun olemme vääntäneet suomen kielen sikamaisia monikkomuotoja. Tällä kertaa yritimme "vain" opetella oman syntymäpäivän sanomista. Ilmeisesti suomen pitkät numeraalit olivat viimeinen pisara eräälle opiskelijalle, jolla on muutenkin ollut vaikeuksia pysyä muun ryhmän mukana. 

Totta kai syytän tästä itseäni. Ei olisi sittenkään pitänyt ottaa päiväyksiä näin aikaisin. Tai olisi pitänyt tehdä se jotenkin toisin. 

Yritän kyllä kaikkeni, etten vaatisi opiskelijoilta liikaa. Annan aina mallin ja harjoittelemme asioita monella tavalla, ennen kuin odotan heiltä omaa tuottamista. Tälläkin kertaa opiskelijalla oli päiväys kirjoitettuna edessään, mutta hän ei kyennyt edes lukemaan sitä ääneen. Ilmeisesti siinä hetkessä purkautuivat koko parin viikon aikana kerääntynyt tuska ja ahdistus siitä, ettei pysy muiden mukana. (Kun ne muut kuitenkin selviytyivät tehtävästä ihan hyvin.)

En pidä itseäni kovin hyvänä eriyttäjänä. Tykkään edetä nopeasti ja siksi opetan mieluiten näitä nopeahkoja ryhmiä. Kuitenkin minun pitäisi pystyä tukemaan myös hitaampia oppijoita, etteivät he joutuisi tällaisiin epätoivon tuntemuksiin. Pitäisi varmaan antaa enemmän tukiopetusta ja käydä useammin henkilökohtaisia keskusteluja. Aina sitä ei vain tule tehtyä ajoissa ja opiskelija ajattelee, että vika on vain hänessä ja hänen pitäisi pystyä parempaan. Joskus ihminen vain on joutunut tilanteeseen, jossa häneltä vaaditaan enemmän kuin mihin hän kykenee. Opiskelutaidot eivät ole niin hyvät kuin muilla tai elämäntilanne on niin vaikea, ettei opiskeluun yksinkertaisesti riitä niin paljon paukkuja kuin olisi tarpeen.

Opinko tästä mitään? En tiedä, sillä olen kokenut tämän turhautumisen tunteen monta kertaa aiemminkin. Kun ei vain saa jotakuta pysymään kärryillä, vaikka kuinka yrittäisi. Jotakin pitäisi pystyä tekemään toisin, mutta mitä?

Onneksi meillä on ainakin tällä kertaa mahdollisuus siirtää hänet toiseen ryhmään, jossa hän saa itsetuntonsa takaisin. Ikävintä on, kun joutuu lähettämään opiskelijan kotiin istumaan ja odottamaan seuraavaa kurssipaikkaa, jonka hän saa kenties kuukauden, kenties vuoden päästä. En ole tavannut vielä montakaan opiskelijaa, jotka olisivat mieluummin kotona kuin kurssilla. Pari pienten lasten äitiä sentään, kaikkien näiden vuosien aikana. Muuten kaikki, kansallisuudesta riippumatta, inhoavat sitä, että joutuvat istumaan joutilaina kotona. 

Ihmisellä on tarve tuntea tekevänsä jotain hyödyllistä.

Yllätys

Huumorissa tärkeää on yllättäminen. Lähes yhtä tärkeää se on opetuksessa. Ei saa jumiutua samoihin kaavoihin, vaan opiskelijat täytyy aika ajoin herättää tekemällä jotakin tavallisesta poikkeavaa. Koulutuksen alussa sitä tekee tietysti lähes joka päivä, jos opiskelijat ovat tottuneet hieman perinteisempään kielenopiskeluun. 

Tänään yllätin opiskelijat musiikkivalinnalla. Opiskelimme sääfraaseja ja kun he tekivät pientä kirjallista tehtävää, laitoin CD:ltä soimaan säämusiikkia eli myrskyn ääniä. Sainkin aikaan yllättyneitä, huvittuneita ilmeitä.

Viime viikolla aloimme opiskella adjektiiveja ja tänään laajensimme sitä varastoa lisää. Alussa, kun sanastoa tulee tosi paljon, opiskelemme sitä ns. lapputekniikalla. Kopioin opiskelijoille A4-kokoisen sivun verran kuvia, jotka he leikkaavat yksittäisiksi kuviksi ja kirjoittavat lapun toiselle puolelle sanan. Sitten he kyselevät toisiltaan: "Millainen tämä mies on?". Tehtävää helpottaa se, että oikea vastaus on lapun toisella puolella, jolloin pari voi tarkistaa, menikö oikein. Samoilla lapuilla he voivat harjoitella kotona itsekseen. Kopioin erilaiset sanat ja esimerkiksi eri verbityypit eriväriselle paperille. Sitten annan heille vanhat kirjekuoret, joihin he säilövät nämä lappusensa. Oikein hyvä kuvien lähde on Suomi sujuvaksi -kirja. 

Adjektiivien harjoitteluun hauska toiminnallinen keino on myös, että jokainen saa yhden adjektiivin, joka pitää liimata sellaiseen esineeseen tai ihmiseen, josta juuri se adjektiivi tulee mieleen. Opettaja sai tällä kertaa adjektiivit iloinen ja ahkera. :) Huomenna voisimmekin kertauksen vuoksi kokeilla adjektiivien esittämistä pantomiimina. 

Loppuviikosta opiskelimme myös maantieteellisiä nimiä sekä genetiiviä niiden yhteydessä. Esimerkiksi: "Mikä on Suomen pääkaupunki?" tai: "Minkä maan pääkaupunki on Berliini?". Euroopan maiden nimetkin pitäisi oppia suomeksi, ja hassua kyllä, myös niiden pääkaupungit, koska niiden nimet on suomalaistettu. Näitä harjoittelimme paitsi opiskelijoiden omien kotimaiden kautta, myös erilaisten karttojen avulla. 

Koska on mielestäni tärkeää arvostaa opiskelijoiden omaa taustaa, he piirsivät oman maansa lipun, laittoivat sen nastalla maailmankartalle ja kertoivat samalla kotimaastaan: "Tämä on Suomen lippu. Olen kotoisin Suomesta. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Se on Etelä-Suomessa." Fraasit olivat taululla näkyvissä, joten he voivat tukeutua siihen. 

Värejä harjoittelimme luonnollisesti muillakin väritystehtävillä. Ne saattavat tuntua lapselliselta keinolta, mutta yllättävää kyllä, myös korkeasti koulutetut aikuiset pitävät väritystehtävistä. Joku lääkärikin saattaa hyvin antaumuksella värittää kuvaa jopa 45 minuuttia. Yritän käyttää oppimiseen kaikkia kanavia, eikä luovuuden käyttäminen ole ollenkaan huonoimmasta päästä.

Kun opiskelemme uutta sanastoa, laitan luokan seinälle aiheeseen liittyviä kuvia, jotka olen kopioinut kuvasanakirjasta. Nyt siellä on värejä, adjektiiveja, ilmansuunnat ja sääsanastoa. Kaikkia sanoja ei tarvitse opiskella erikseen, aiheesta kiinnostuneet voivat itse opiskella lisää näistä seinätauluista. Jotkut kuvaavat niitä omalla kännykkällään tai tabletillaan.

Sääsanastoa harjoittelimme mm. karttojen avulla. Ensin valmiista kartasta, sitten opiskelijat piirsivät itse sääennusteen ja kyselivät sitä pariltaan. 

Opiskelimme myös kuukausia ja vuodenaikoja. Pyörittelemme sanoja ja fraaseja niin pitkään, että ne alkavat tuntua helpoilta. Kuukausilaulu on ehdoton, olen itse kehittänyt siihen myös leikin. Juu, tuli taas huvittuneita ilmeitä, mutta kyllä he lähtevät mukaan. :)

Päivän lopuksi opiskelijat laittoivat oikeaan järjestykseen kuvat, joista jokainen kuvasi yhtä kuukautta. Tämänkin olen kopioinut kuudelle eri värille ja laminoinut. Kuvat ovat kopioitavasta materiaalista nimeltä Otetaan selvää. Siinä on paljon hyödyllisiä keskusteluharjoituksia. Huomenna sitten kirjoitamme jokaisesta kuvasta muutaman lauseen. Mitä ihmiset tekevät tammikuussa, helmikuussa jne. Saadaan taas lisää sanoja ja verbejä käyttöön!