Opettajan maanantai

Eilen illalla odotin maanantaita, niin kuin aina, hyvällä mielellä. Olen kuullut, että maanantai on joillekin ikävä päivä, koska silloin pitää mennä töihin. Itse otan maanantain useimmiten ilolla vastaan. Ei sillä, että kotioloissa olisi valittamista, päinvastoin. Mutta kun rakastan työtäni, lähden sinnekin aina mielelläni.

Yö meni miten meni, tyttäreni flunssaa potien. Pari tuntia sain nukuttua ennen herätyskellon soittoa...

Opettajan työssä on kuitenkin jotakin samanlaista taikaa kuin esiintyvän taiteilijan tai esimerkiksi radio- tai TV-toimittajan. Kun esitys/lähetys/opetus alkaa, kaikki vaivat unohtuvat. Ei ole enää pissahätää, ei nälkää eikä väsymystä. Ne saattavat palata hetkittäin mieleen kesken tunnin, mutta jos oikein pääsee flow'hun, ne muistaa vasta tunnin päätyttyä. 

Niin kävi tänäkin aamuna. Kun menin luokkaan, opiskelijat odottivat minua seisaallaan. Eräs heistä toi minulle kauniin kukkakimpun, halasi ja lausui niin kauniita sanoja, että tulin mahdottoman hyvälle tuulelle. Hän toivoi, että pysyn aina yhtä iloisena, kivana ja kauniina kuin tähänkin asti ja sanoi, että he kaipaavat minua aina, kun olen poissa. (Viime viikon torstain ja perjantain olin muissa hommissa.) Ja vaikka hän sanoi nuo sanat englanniksi, ne todella lämmittivät taas vuodella vanhentuneen opettajan sydäntä. Lopuksi he lauloivat suomeksi Paljon onnea vaan. 

Ihanat, rakkaat opiskelijani! <3

Miten teidän maanantai meni?